Onko kassa jo nyt tyhjä?

Jokainen meistä on varmaan ymmärtänyt sen, että Suomi elää nykyisten EU-kuvernöörien (Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Tuija Brax,  Anni Sinnemäki, Astrid Thors, Anne Holmlund,  Paavo Väyrynen, Jyri Häkämies, Tapani Tölli, Henna Virkkunen, Stefan Wallin, Sirkka-Liisa Anttila,  Anu Vehviläinen, Suvi Lindén,  Mauri Pekkarinen, Juha Rehula, Paula Risikko,  Paula Lehtomäki, Jan Vapaavuori)  myöntyväisyyssenaatin johtamana tällä hetkellä täysin edesvastuuttomasti yli varojensa ja syö velaksi.

Kassan täytyy jossain vaiheessa tällä menolla tyhjentyä ja kun likvideetti loppuu niin luottokin loppuu – tai siitä tulee huomattavasti kalliimpaa. Tämän asian luulisi olevan ymmärrettävissä ihan normaalin tietämyksen, ymmärryksen ja sivistyksen pohjaltakin. En ryhdy tässä sen enempää tonkimaan kansantalouden teoriaa tai nykytilanteen seurauksia. Kanssasyyllinenblogisti Octavius tekee sen paremmin ja ymmärrettävämmin kuin tämän blogin toimitus, joten tutustukaapa todellisuuteen täällä.

Otsikkokysymys kuului siis, onko kassa jo nyt tyhjä?

Ikävä kyllä siltä alkaa vaikuttamaan – ja vahvasti.

Uutiset ovat parin viime viikon aikana kertoneet toistuvasti OP-Pohjolan ja  eräiden pienten kotimaisten pankkien (Säästöpankit, paikallisosuuspankit ja Aktia)  tietoliikennevaikeuksista ja siitä, että rahat eivät siirry asiakkaiden tileille – tai jos siirtyvät, asiakas ei pysty käyttämään omia varojaan.

Suomen kaltaisessa korkean teknologian ja syvän luottamuksen maassa on totuttu siihen, että sekä yksilöt että yhteisöt pitävät kiinni velvoitteistaan sekä siihen, että omaisuudensuoja on lähestulkoon pyhä asia. Esimerkkinä sen pyhyydestä voitaisiin käyttää 1990-luvun alun pankkikriisiä. Tuolloin veronmaksajat maksoivat pankkien holtittoman rahankäytön seuraukset (itse laman alla kärvistellessään) ja mahdollistivat kuntoon pumpattujen pankkien (siis kansallisomaisuuden) myynnin pilkkahintaan ulkomaille.

Mikään ei tosiaan näytä muuttuvan tässä piilokorruption ja häikäilemättömän saalistuksen maassa. Hälyttävintä tällä kerralla ei ole rahan kylväminen konkurssikypsiin liikelaitoksiin. Hälyttävintä tässä ja nyt  on  se, että itse (aikoinaan omalla työllään) tekemänsä eläkkeen varassa elävät vanhukset eivät ole saaneet eläkettään siten kun se on luvattu. Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, nyt näyttää tosiaan siltä, että ongelma näyttäisi vain laajenevan ja leviävän.

Eräs eläkkeellä oleva (elämäntyönsä tehnyt, eläkkeensä ansainnut ja kohtuullisen korkean iän saavuttanut) lähisukulaiseni soitti tänään hädissään ja sanoi, että hänen eläkkeensä ei ollut tullut Ilmarisesta hänen Nordeassa sijaitsevalle tililleen.

Läheiselläni on rahaa ja varallisuutta, joten hänellä ei sinänsä ole hätää, mutta tulipa mieleen siivoojana elämänsä töitä tehnyt (kuvitteellinen) Hilja tai Hilma. Hän on joutunut tinkimään pienestä eläkkeestään ja kituuttamaan tämän kuukauden alkuun. Hänellä ei olekaan rahaa nyt ostaa ruokaa eikä mahdollisesti lääkkeitäkään. Puhumattakaan siitä, että minkälaisena häpeänä hän kokee sen, ettei pysty maksamaan vuokraansa /tai yhtiövastikettaan) ajoissa.

Kävin ruokatunnillani sitten selvittelemässä läheiseni  tilannetta ja näin oli tosiaan tapahtunut. Ilmarisen asiakaspalvelunumeroon soitettaessa nauha kertoo selitellen pankkiyhteyshäiriöstä ja Ilmarisen pyrkimyksestä maksaa eläkkeet tämän päivän aikana eläkkeensaajille.

Arvatkaa miltä tämä minusta katsoen näyttää? En ole ollenkaan vakuuttunut näistä selvityksistä. Nämä kuulostavat aivan hätävalheilta, sellaisilta joita yleensä on totuttu kuulemaan taloudellisissa vaikeuksissa (kassakriisissä)  olevien pienyrittäjien suusta; asiakas ei ole maksanut laskujaan, maksoin laskun vahingossa väärälle tilille, pankin tietoliikenneohjelma ei toiminut…

Olisikohan todellisuus se, että eläkeyhtiöiden ja tiettyjen pankkien kassavaranto on huvennut ja näillä on ajoittain todellisia kassakriisejä – eli rahat ovat aidosti lopussa.? Jos näin on käynyt, tekevätkö nämä (tällaisessa tilassa olevat) lisää velkaa korkealla korolla?

Ja odottavatko nämä potentiaaliset kriisipesäkkeet (jotka ovat mahdollisesti tuhlanneet oman ja asiakkaidensa omaisuuden lisäksi  koko säästetyn eläkekassan),  että valtio tulee taas kerran pelastamaan ne?

Ja veronmaksaja maksaa – taas kerran.

Lähteet: Valtioneuvosto, Wikipedia, TS, US, ESS, YLE

Advertisement

 

Yhdysvaltain kapeat vaihtoehdot

Kuten olemme varmaan kaikki jo huomanneet, (monikulttuurinen) maailmanmahti nimeltään Yhdysvallat on rämpinyt taloudellisen taantuman suossa jo yli vuoden. Tämä taantuma on levinnyt myös muualle – Eurooppaan ja jopa pieneen Suomeen.

Asuntorakentamisen kuplasta paljastunut kansallinen likviditeetin vaje (tai sen olemattomuus) heiluttaa jo hyvin voimakkaasti maailman ainoaa supervaltiota ja sen kautta koko globaalia taloudellista järjestelmää.

Missä Yhdysvallat seisoo?

Yhdysvaltain suurissa talousongelmissa on taustalla on myös muita näkymättömämpiä ongelmia. George Bush nuoremman hallintokausi osoittautui sellaiseksi, joka oli valmis työntämään kansallista varallisuutta epämääräisiin sotiin – unohtaen samalla oman kansansa ja sen jokapäiväiset vaikeudet. Se, että alempi keskituloinen väestö on joutunut jo vuosia tekemään kahta tai kolme työtä pitääkseen kiinni amerikkalaisesta unelmasta, ei ole myöskään mikään uutinen. Myöskään se, että sotaa käydään ulkomaita vastaan ei ole uutinen – se on iät ajat ollut hallitsijoiden keino siirtää mielenkiinto pois sisäisistä ongelmista.

Tämä tuore uutinen – ainakaan kaltaiselleni paatuneelle macchiavellistille – ei ole yllätys. Siis se, että paljon puhuttu muutos ja uusi hallinto jatkavat pitkälti samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa.

Tosin on syytä muistaa, että heidän (siis uusien vallanpitäjien) vaihtoehdot ovat kovin vähissä kuuluisan 9/11 jälkeen aloitetun – sekavan – ristiretken jälkeen.

Missä mennään?

Sekä Afganistanissa että Irakissa käydyt – ja pitkittyneet – sodat ovat vieneet Yhdysvallat vararikon partaalle. Samaan aikaan Kiina ja Intia voimistuvat, mutta Venäjä on joutunut taantumaan (palaan tähän).

Nato-joukkojen (käytännössä Yhdysvaltain intressien) Afganistanin ja Irakin sotilaskomentaja vaati eilen Brysselissä Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia pistämään käden syvemmälle taskuun AfPak-operaation onnistumisen vuoksi. Yhdysvaltain keskisen komentoalueen johtaja, Irakin ja Afganistanin sodista vastaava kenraali David ”Catepillar” Petraeus sanoi, että Afganistan on Yhdysvaltain suurin sotilaallinen haaste tällä hetkellä.

(Tässä kannattaa miettiä sitä, ovatko Yhdysvaltain edut ja haasteet myös eurooppalaisesta näkökulmasta samanlaisia?)

Lauantaina puhuneen varapresidentti Joseph Bidenin hengessä Petraeus kehotti liittolaismaita pohtimaan tarkoin, millä tavoin ne voisivat lisätä ponnistuksiaan Afganistanissa.

(Jep…)

Myös Yhdysvaltain presidenin, Barack Obaman, erityislähettiläs Richard Holbrook totesi sunnuntaina Münchenin turvallisuuskokouksessa, että, Afganistan tulee olemaan pitkä ja vaikea kamppailu.

Guantamo olikin siis pelkkä taloudellinen rasite – ei poliittinen kysymys? Ja sen seuraukset työnnetään tunkiöoon nimeltään Eurooppa?

Ei – eipä juu – mitään uutta länsirintamalta…

Taloudelliset ja poliittiset vaihtoehdot

Eli siis – tilanne tänään on se, että Yhdysvallat – valtiona ja keskenään – on eilen päässyt yhteisymmärrykseen valtavasta ja kansallisesta tukipaketista. Tuon paketin suuruus on 800 miljardia dollaria. Ja tämä valtava rahasumma on sellainen, jonka Obaman hallinto joutuu hakemaan markkinoilta velkarahana.

Yhdysvaltain vaihtoehdot ovat vähissä (Eurooppa nimittäin alkaa muodostua jo kilpailijaksi sille):

1. Lisätä Kiinan omistusta liittovaltiosta – ja luovuttaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
2. Liittoutua Venäjän kanssa – ja jakaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
3. Harrastaa vanhan mallin mukaan isoloitumista (periaatteena se, että sisämarkkinat riittävät)
4. Lähteä mukaan härskiin uuskolonialismiin.

Viimeinen vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä.

Yhdysvallat ajaa edelleen monarkististen Arabimaissa sijaitsevien öljyvaltioiden hallitsijoiden etuja (nitistämällä islamistit ja arabisosialistit) – ja nämä puolestaan tukevat Yhdysvaltoja.

Se nimittäin on tunnettuna ja selvänä ilmiönä niille pienempi paha kuin Putinin Venäjä – puhumattakaan Kiinasta.

Miten tämä sitten koskettaa suomalaista?

No – oman näkemykseni mukaan (ainakin) kolmella eri tavalla.

1. Ankkurilapset
Jo nyt olemme nähneet maahanmuuttorysäyksen kohdistuvan ns. ankkurilapsiin. Vuonna 2007 maahamme tuli 98 alle 18-vuotiasta turvapaikanhakijaa ilman yhtä tai kumpaakin vanhempaa.

Näiden ns. ankkurilasten lukumäärä kasvoi vuonna 2008 kuusi ja puolikertaiseksi edellisen vuoteen nähtynä. Vuonna 2008 näiden ankkurilasten määrä oli 647 – siis 647 ihmistä.

Näistä turvapaikanhakijoista 10 % oli kotoisin Afganistanista ja 30 % Irakista – siis juuri niistä maista, joissa Yhdysvallat käy järjetöntä ja määrittelemätöntä sotaansa ns. kansainvälistä terrorismia vastaan – ja vain joka kuudes näistä lapsista on tyttö.

Lyhyelläkin matematiikan oppimäärällä voi siis nähdä Yhdysvaltojen sodankäynnin ja näiden turvapaikanhakijoiden moninkertaistumisen yhteyden. Meidän etumme on noiden valtioiden kansallistuminen ja stabilisointi sen kautta.

Summa summarum: Yhdysvallat käy sotaa varjoja vastaan eurooppalaisen (l. suomalaisenkin) veronmaksajan kukkarolla.

2. Suomen Nato-jäsenyys

Tässä vaiheessa, fundamentalistemmankin Nato-jäsenyyden kannattajan toivoisi miettivän sitä hintaa, mitä Suomi tulee tuon jäsenyyden lisäkustannuksina maksamaan – sinkkiarkuissa ja suorana varojen siirtoina Pentagonin kassaan?

Nato (nykyisin) on – vain ja ainoastaan- Yhdysvaltain kassara oman imperialisminsa tukemiseksi – ei mikään vapaiden demokratioiden liitto. Jos mikään muu ei soita hälytyskelloja, viimeistään sen pitäisi soittaa, että Ranska ja Saksa (perinteiset eurooppalaiset kolonialistiset kisailijat) ovat yhtä kylmäkiskoisia Yhdysvaltojen ulkomaanpolitiikkaa kohtaan.

3. Uuskolonialismi

Siitä sitten ihan omana lukunaan, nimittäin…

Eurooppalainen uuskolonialismi

EU osallistuu tällä hetkellä kahteen sotilaspoeraatioon talousliittona – Darfruriin YK:n kanssa ja Somalian merirosvojen tukistamisoperaatioon.

Varsin – poliittisesti – epäkanonisesti väitän, että kummankin operaation perimmäisenä tarkoituksena on lisätä valtioliitto EU:n potentiaalista – ja uuskolonialistista – valtaa kyseisillä alueilla.

Tässä tilanteessa suomalaiselle on ehkä selvintä lukea se, mitä Kuninkaanporttiin on Suomenlinnassa kirjoitettu:

… and USA can kiss my hairy Finnish ass – with or without this new regime…

Lähteet: YLE, HS, STT, Wikicommons