On jollain tavalla herttaista, että tiettyjen poliittisten suuntausten keppihevoset hyppäävät tasaisin väliajoin esiin ja julkisuuteen.  Se vasta onkin superherttaista, että niinkin erilaisia poliittisia kantoja edustavia suuntauksia, kuten perinteistä vasemmistoa ja ns.oikeistoa, yhdistää eräs tällaisista asioista. Sen asian on Suomen monikulttuurisointi ja maahanmuuton lisääminen.

Kokoomuksen riveistä eduskuntaan (näyttävästi median tukemana) yrittänyt (ja tulokseensa selkeästi julkisuudessakin pettynyt) maahanmuuttaja Fathbardhe ”Fade” Hetemaj on tällä kerralla työntänyt lusikkansa tähän soppaan. Hän kirjoittaa US:n Puheenvuorojen julkaisemassa blogissaan otsikolla Suomalainen työelämä tarvitsee ulkomaista työvoimaa (9.5.2011) tästä samasta ikuisuusaiheesta. Hetemaj vaatii Suomea ottamaan lisää ulkomaalaista työvoimaa. Hän perustaa vaatimuksensa siihen, että työvoimapula tulee Suomeen kuin rutto.

Kyse ei ole kuitenkaan työvoimapulasta. Kyse on halpatyövoimapulasta. Hetemajn kommentti on inhimillisesti ymmärrettävissä hänen puoluesidonnaisuutensa, vaatimattoman elämänkokemuksensa  ja etnisen taustansa takia, mutta se ei tee kuitenkaan tästä hänen esittämästään vaatimuksesta mitenkään oikeudenmukaista suomalaista alkuperäisväestöä kohtaan.

Tämän erinomaisen selvästi Hetemajn omaa elämänkokemusta ja suomalaisuuden ymmärtämistä heijastavan vaatimuksen perustelu kuuluu tiivistettynä siten, että parhaimmillaan ulkomaalaiset työntekijät tuovat uusia näkökulmia, tekevät yrityksestä monikulttuurisen sekä auttavat yritystä kansainvälistymään. Lisäksi he tuovat tietoa oman maansa kulttuurista sekä kontakteja potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin.

Lähemmin tarkasteltuna tällainen kommentti antaa sellaisen kuvan, että suomalainen alkuperäisväestö  ( joka on ihan itse rakentanut tämän suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, ilman ulkopuolisten apua)  ei pysty löytämään uusia näkökulmia ja on huonompi kansanryhmänä kuin maahanmuuttajat. Tästä välittyy myös sellainen kuva, että (Hetemajn näkemyksen mukaan) suomalainen alkuperäisväestö pitää korvata maahanmuuttajilla ja  siltä pitää ottaa pois oma kulttuuri ja korvata se monikulttuuri-ideologialla – meidän omassa maassamme ja yhteiskunnassamme.

Lisäksi tästä kommentista (ja sen takana olevasta ajattelusta) paistaa läpi vahvasti myös se, että suomalaiset ovat juntteja – sellaisia jotka eivät pysty, eivätkä ole aikaisemminkaan pystyneet , tekemään ulkomaankauppaa.

Olisiko tällainen kenties kansanryhmää vastaan kiihottamista – jonkun muun suusta ja johonkin muuhun etnisyyteen kohdistettuna?

Yllättäen  HS julkaisi eilen kiihkottoman vierastyövoimaa käsitelleen uutisen. Tuossa uutisessa kerrottiin rehellisesti, että suuri osa Suomen ulkomaisesta tilapäistyövoimasta paiskii töitä kotimaisia palkansaajia halvemmalla. Erityisesti siivous, ravintola- ja talonrakennusala käyttävät mielellään ulkomaista tilapäistyövoimaa, koska sitä saa nopeasti, sille voi maksaa suomalaisia alempaa palkkaa ja siitä pääsee tarvittaessa eroon helposti.

Tältä kannalta katsoen ne väitteet, joissa todetaan tällaisen järjestelmällisen lainrikkomisen huonontavan myös paikallisväestön työolosuhteita, näyttävät pitävän paikkansa.

Mikä on aika erikoista (Suomen kaltaisessa järjestäytyneessä yhteiskunnassa) on se, että vaikka ulkomaisten työntekijöiden joukko kasvaa koko ajan, niin ,  määrästä ei ole tarkkaa tietoa, koska luotettavia tilastoja ei ole.  Puolitoista vuotta sitten tutkijat arvioivat, että Suomessa on 30 000-40 000 ulkomaalaista tilapäistyöntekijää – samaan aikaan alkuperäisväestön kohdalla tiedetään se, että Suomessa on noin 58 000 pitkäaikaistyötöntä. Myös se, että todellinen (koulutukseen, sairauslomille, kuntoutukseen ja niin edelleen piilotettu työvoima mukaan laskien) työttömien määrä on yli 500000 tuhatta suomalaista – vaikka viralliset tilastot kuinka puhuvat + 250000 työttömästä.

Tätä rakennetta vinouttaa siis omalta osaltaan ulkomaalainen vierastyövoima. Esimerkiksi rakennusalalla on paljon ammattitaitoisia, pitkän työkokemuksen hankkineita (alkuperäisväestöä edustavia) ihmisiä työttömänä samaan aikaan, kun rakennuksille palkataan (halvempia ja helpommin irtisanottavia) ulkomaalaisia tilapäistyöntekijöitä.

Virallinen selitys on, että suomalaisilla ei ole juuri oikeaa ammattiosaamista tai että ammattitaito on rapistunut. Tilalle otettava henkilö saattaa kuitenkin olla sellainen, joka ei ole tehnyt päivääkään rakennustöitä

sanoo ylitarkastaja Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kaikki nämä työvoimapulapuheet perustuvat jatkuvaan kasvuun väestönkehityksen suhteen.  Jatkuva väestönkasvu ei ole kuitenkaan mikään luonnonlaki. Itse asiassa, Suomen kaltaisessa kehittyneessä maassa (josta perusteollisuus poistuu halvemman kustannustason maihin) luonnollinen väestönkehityksen suunta on laskeva. Myös ekologisesti ajateltuna väestön pitäisi pienentyä.

Tulevaisuuden Suomessa väestön sopiva koko on 3,5 – 4 miljoonaa suomalaista. Me emme tarvitse kasvavaa maahanmuuttajien joukkoa maassa, jossa jo nyt

Hetemajn poliittinen viiteryhmä, kokoomus, on  puolueena  ajautunut varsin kauas perinteisestä isänmaallisuudesta – ja nyttemmin myös vapaasta markkinataloudesta. Kokoomuksen edustama aatemaailma on kuin kolikon kääntöpuoli kommunismista.

Nykyinen kokoomus voisi tosiaan rehellisyyden nimissä unohtaa puheet vapaasta markkinataloudesta. Se mitä kokoomus tukee ja ajaa on kaukana vapaasta markkinataloudesta.

Se mitä nykyinen kokoomus edustaa on ei-vapaa suunnitelmatalous. Kokoomus ajaa suuryritysten globaalia ylivaltaa – minimissään kartelleja. Sillä ei ole mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa – päin vastoin se on kuin peilikuva sosialistisesta suunnitelmataloudesta.

Erinomaisena esimerkkinä on kokoomuksen hanke jatkaa yhteisen omaisuuden alekauppaa Metsähallituksen yhtiöittämisen kanssa. Kauppatavarana on tosin kaikkien meidän suomalaisten yhdessä omistamat maa-, vesi-ja metsäresurssit- ilman meidän lupaamme.

Metsähallitus on sinänsä (kaikkien muiden vastaavien asioiden keskellä) näyttänyt jo suuntaa siitä mihin olemme matkalla.

MH:n virkistyspalvelujen yhtiöittäminen Villi Pohjolaksi sai nimittäin aikaan aika eriskummallisen vapaaseen markkinatalouteen liittyvän ilmiön. Valtio alkoi käymään tässä tapauksessa kilpailua yhtiönä pieniä elämys- ja ohjelmapalveluyrittäjiä vastaan. Lopputulos oli ennalta-arvattavissa (ja surullinen).

Käyttäen (monopoliasemassa) valtion varoja ja maaomaisuutta, MH löi laudalta pienyrittäjät. Eli valtio lähti markkinoille kilpailemaan yksityisyrittäjien kanssa – ja voitti. Jossain muualla kuin EU:ssa tilanne olisi ollut sopimaton ( ja onhan se vastoin EU:n peruskirjaakin, mutta…)

Peruskokoomuslainen esittää toki vastaväitteen:

Katainen on moneen kertaan todennut, ettei pääomalla ole moraalia ja on valtion tehtävä huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta markkinoita vastaan.

Niinkö?

Ei, asia on todellisuudessa aika tavalla päinvastainen. Jyrki Katainen oli mukana valtiojohtoisessa (ja valtion omistamassa)  Villi Pohjola-kuviossa – joka tappoi yksityisen elämysyrittämisen aika laajasti Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Tämä on ilmeisesti kokoomuslaisittain nähtynä malliesimerkki siitä,   miten valtion tehtävä on huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta markkinoita vastaan. – kilpailemalla syrjäseuduilla koko voimallaan pienyrittäjiä vastaan ja tuhoamalla näiden elämän.

Hyvin harvoin kukaan huomauttaa julkisesti siitä, että kantaväestön syrjäytyneet, pitkäaikaistyöttömät ja kroonisesti sairaat on heivattu laidan yli ja heidät on hylätty näiden oman yhteiskunnan toimesta. Kun tähän todellisuuteen lisätään tekijäksi ulkomaalaisen (halpa)työvoiman aktiivinen houkuttelu paremmalla elämällä ja paremmilla sosiaalisilla tulonsiirroilla.

Tällainen ajattelu (ja suora syrjintä)  on lähinnä kuvottavaa. Lähes jokaisessa kulttuurissa paheksutaan ja pidetään  moraalittomana oman perheen ja lapset hylkäämistä – ja täysin vieraiden ihmisten ottamista näiden tilalle. Näin asia on myös suomalaisessa kulttuurissa, mutta ajassamme on suuria ongelmia. Nämä ongelmat ovat omiaan  vääristämään ja löysentämään ihmisten moraalia

Yhteiskuntamme suurimpia ongelmia on nykyinen itsekeskeisyys. Tämä itsekeskeisyys heijastuu kaikille elämänaloille ja sen seuraukset eivät ole positiivisia. Kun jatkuvaa oman edun tavoittelua ja ahneutta korostetaan kanssakansalaisten oikeuksien kustannuksella, olisi ihme jos sillä ei olisi seurauksia kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan.

Myös nämäkään  ulkomaalaista halpatyövoimaa haalivat ja vaativat ihmiset eivät ilmeisesti ymmärrä sahaavansa ahneuksissaan poikki omaa oksaansa. Kun laillisuus ja yhteinen moraali murtuu jollain yhteiskunnallisella osa-alueella, sillä on taipumusta laskea lainkunnioittamiskynnystä myös kaikkialla muualla.

Jos nykyistä kehitystä ei saada ajoissa kuriin olemme lopulta sellaisessa tilanteessa, jossa monietniset vähemmistöt vaativat ja taistelevat keskenään ja alkuperäisväestö on jakautunut kahtia.

Tällainen tilanne ei pysty kehittymään mihinkään muuhun suuntaan kuin yhteiskunnalliseksi konfliktiksi – pahimmassa tapauksessa sisällissodaksi.

Tämä kannattaisi jokaisen omaan napaan katsojan ja monikulttuuriin ihastuneen hyödyllisen idiootin ymmärtää.

Vastuu on teidän ja kun maksupäivä tulee, siitä ei voi vääntäytyä irti.

Lähteet: HS, US

Site Meter

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan. Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään;  Onko Anni Sinnemäki uuskolonialisti?

Me vastaamme; Ei suinkaan. Anni vain on ymmärtänyt sen, että Pohjois-Afrikan tilanne on kokonaisuudessaan Euroopalle valtava mahdollisuus – aivan kuten se oli menneinä vuosisatoina aikaisemmillekin edellisille eurooppalaisille ekspansionisteille, oligarkeille, kolonialisteille, ryöstäjille ja orjakauppiaille.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Site Meter