Lukijalta saadun tiedon mukaan Espoon Työhönvalmennuskeskus noudattaa etnisyyteen perustuvaa syrjintää (rasismia) palveluidensa jakamisessa eri kansallisuuksien kesken.

Kysymys kuluukin, onko Espoon työhönvalmennuskeskuksella (kaupungin veronmaksajien kustantamalla palvelulla)  pikkubussi ja kuljettaja varattuna kuljettamaan etnisesti ei-suomalaisia (maahanmuuttajataustaisia) työvoimatoimistoon, muihin virastoihin ja kauppakeskuksiin – ilmaiseksi.

Noudetaanko rasistisin perustein ei-suomalaisia ihmisiä näin kaupungin toimesta kotoaan ja viedää kaupungin toimesta takaisin kotiinsa?

Jos näin on, mihin Espoon työhönvalmennuskeskus perustaa tämän rasistisen ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisen (laittoman) käytäntönsä?

Site Meter

Jk. Jotenkin jännä juttu, että olen nähnyt tällaisen kuljetuksen itsekin jokin aika sitten kauppakeskus  Ison Omenan alasisäänkäynnin edessä. Sitä sisäänkäynnin tukkinutta autoa ja sen sisältä valuvia pöyhkeitä mammoja hieman ihmettelimmekin perheen kesken.

Epäilen vahvasti sitä, että taitaa sitten selvitä tuokin ihme tässä ja nyt –  jos Espoon kaupunki ei pysty muuta selitystä tälle antamaan.

Advertisement

Viimeaikainen kotimaan uutisointi on keskittynyt julistamaan kansallismielisten ihmisten rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Se on tavallaan ymmärrettävä pelkoreaktio, joka on saanut paniikkia muistuttavia piirteitä kansan äänestettyä (vastoin ns.virallista maahanmuuttototuutta) maahanmuuttokriittisiä, PerusSuomalaisia – ja etenkin Jussi Halla-ahoa.

Pelkopropagandaa – uuskolonialismin nimeen.

Totuus on kuitenkin se, että maahanmuuttokriitikot tai ns.kämypiirit (eli kansallismieliset) eivät ole suunnanneet voimiaan maahanmuuttajia vastaan. Kamppailu kansallisvaltion puolesta ja siihen liittyvä syyttävä sormi on suunnattu aivan toiseen kohteeseen – kotimaiseen vihervasemmistoon.

Nämä nykyajan siirtomaaisännät (l.vihervasemmistolaiset) haluaisivat muuttaa kansallisvaltio Suomen monikultuuriseksi kilpailuvaltioksi. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin maahanmuuttajia – tai kuten nyttemiin agendana näyttäisi olevan, kotimaisten vähemmistöjen nimittämistä moninaisiksi vähemmistöiksi.

Vähemmistötutkija Merja Pentikäisen sanoin:

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei oikeastaan käsitellä sitä kulttuurista muutosta, jota moninaisuuden lisääntyminen välttämättä merkitsee.

Suomeksi – maahanmuutto on vain yksi niistä keppihevosista, joilla pyritään ajamaan maatamme kohti dekadenssia ja järjestäytyneen yhteiskunnan – sekä sen tuoman hyvinvoinnin – tuhoa. (Asiasta ei tietenkään kysytä mitään kansalta. Tämä moninaisuus on lyöty lukkoon kabineteissa ja se ajetaan läpi vaikka väkisin.)

Maahanmuuton käyttämisenä keppihevosena ja metodina näyttäisi olevan – etenkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa maamme ovia – paluu pakolaisiin, perheenyhdistämisiin ja muihin sellaisiin ihmisiin, joita vihervasemmisto voi käyttää kätevästi agendansa ajamiseen.

Nämä kun saapuvat Suomeen jäädäkseen yhteiskunnan hyvinvointikoneiston armoille.

Massa, massa

Vihervasemmistolaiset siirtomaaisännät ovat jääneet muussakin kuin joukkoliikenteessä 1800-luvulle. He ovat luoneet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta aivan oman todellisuutensa.

Tuo todellisuus ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ilmiö.

Se on puhdas toisinto siitä ajatusmaailmasta, jota eurooppalaiset siirtomaaisännät (ja -emännät) levittivät valloittamiinsa maihin ja sovelsivat näiden maiden ihmisiin.

Kuten oppi-isänsä, nykyisetkin siirtomaaisännät pitävät alistamiaan kansoja (maahanmuuttajia) pieninä tahdottomina lapsina. He olettavat, että jokainen länsimaahaan haalittu (valloitettu) kehitysmaan asukas katsoo heihin silmät pyöreinä – kuin uuteen jumalaan. He olettavat näiden ihmisten ajattelevan – tai oppivan ajattelemaan – kuin he. He olettavat näiden jakavan isäntiensä – ja emäntiensä – vihervasemmistolaiset arvot ja arvostavan kuin paratiisia sitä paikkaa johon heidät on johdatettu.

Todellisuus on kuitenkin toinen

Todellisuudessa maahanmuuttajat ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia heistä ei kiinnosta se, mitä heitä hyysäävät tahot ajattelevat ja arvostavat. Todellisuudessa myös pakolaisten – ja ns. pakolaisten – keskuudessa elää ihmisiä, jotka ovat oppineet kovien kokemusten kautta selviytymään varsin egosentrisesti. He ovat jättäneet oman kulttuurinsa ja kansansa ja haluavat parantaa – totta kai – oman elämänsä laatua.

Tämä yritteliäs joukko on kaukana siitä vihervasemmistolaisuudesta. Siitä, jota heidän siirtomaaisäntänsä kuvittelevat.

He perustavat yrityksiä ja kilpailevat yritysmaailman keinoin – keinoja paljonkaan kaihtamatta – paikastaan auringossa. Ei heitä kiinnosta globaali solidaarisuus yhtään sen enempää kuin suomalainen monikulttuurisuuskaan. He haluavat hyvinvointia, mammonaa ja jossain vaiheessa myös valtaa.

He ovat pärjääjiä – toisin kuin nämä uuden ajan siirtomaaisännät antavat ymmärtää. Eivätkä he todellakaan tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa tai demokratiaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos siitä toisaalta on heille hyötyä – miksi he eivät hyötyisi siitä, mitä ilmaiseksi nenän eteen työnnetään?

He – jos ketkä – ovat niitä työperäisiä maahanmuuttajia. Niitä, joiden jälkeläiset eivät erotu valtaväestöstä muutaman sukupolven jälkeen mitenkään.

Se toinen, toinen totuus

Toisaalta pitää muistaa, että kyse on yksilöistä. Joukossa on myös vaatimattomammalla kunnianhimolla ja vaatimattomimmilla kyvyillä varustettuja ihmisiä. Niitä, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio on lupaus paremmasta, ilman omaa kovinkaan suurta ponnistelua. Näitä on myös omassa alkuperäisväestömme joukossa.

He ovat helppoa karjaa nykyajan siirtomaaisännille. He jäävät roikkumaan hyvinvointivaltion suhteellisen vaatimattomiin verkkoihin – ja syrjäytyvät näihin verkkoihin, kuten alkuperäisväestöä edustavat verkkojen omatkin asukkaatkin.

Heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta uudessa maassa.

Heidän tulevaisuutensa on itse asiassa vielä synkempi kuin alkuperäisten luusereiden. Alkuperäisväestön syrjäytyneillä on sentään joitain juuria maahansa ja heillä on sentään joitain tukiverkkoja turvanaan. Vieraasta kulttuurista tulevan ja syrjäytyvän väestön ainoa turva on käpertyä tuttuun ja turvalliseen – eristäytyä omaan yhteisöönsä, valtakultuurin keskelle. Ainoa asia, joka yhdistää heidät tuolloin yhteiskuntaan on yhteiskunnan säännöllisesti jakamat tuet.

Nykyinen maahanmuuttosoppa

Nykyinen maahanmuutopolitiikkamme on valheellista.

Kaikki siihen kohdistuva kritiikki on pyritty – vihervasemmiston ja jopa julkisen vallan taholta – joko tukahduttamaan (rasistisena ja ulkomaalaisvastaisena) tai vaientamaan kuoliaaksi. Sen keskeiset ainesosat – kuten myös julkinen terveydenhuolto, koulutuspolitiikka, vanhukset, sairaat, mielneterveyshäiriöiset, syrjäytyneet tai köyhyyden hoitaminen – on kasattu vääristyneestä sosialidemokratiasta.

Se koostuu – kuten kouluruokakin – mahdollisimman halvoista aineksista, mahdollisimman välinpitämättömästi ja hutiloiden kokoonkeitetystä sopasta. Sellaisesta, jonka jokainen pystyy juuri ja juuri hampaitaan kiristellen nielemään ja joka täyttää hengissäpysymisen kaikkein alhaisimmat kriteerit.

Sitä pidetään julkisuudessa hyvänä – jopa loistavana – ja jokainen, joka uskaltaa kertoa, että keisarilla ei ole kuitenkaan vaatteita, päätyy omalla nimellään kritisoidessaan pahantahtoista julkisuutta suorastaan kerjäävän tosinajattelijan (l.kyseenalaistajan) ei-toivottuun asemaan.

Maahanmuuttopolitiikkamme tulevat hedelmät

Tulevaisuus näyttää tässä tapauksessa myöskin Euroopassa jo nähdyltä.

Se osa maahanmuuttajista joka ei pysty integroitumaan tulee asettumaan alkuperäisluusereiden kilpailijaksi. Tästä syntyy kiistaa ja kilpailua yhteiskunnan tarjoamista tukinuodoista. Kun ne vähenevät, syntyy eri kulttuurien välistä kitkaa. Sen seurauksena on räjähtävä rasismi, rikollisuus ja väkivalta.

Tämä on nähty nimittäin ennenkin.

Vimeistään toisen tai kolmannen polven syrjäytyneet maahanmuutttajat ymmärtävät sen, että heillä ei ole tulevaisuutta uudessa kotimaassaan. Kuten aikaisemmin totesin, heidän ainoa – ja varsin ymmärrettävä – mahdollisuutensa on vetäytyä yhteiskunnan ulkopuolella seisovaan oman alakulttuurin linnakeeseen.

Tämä on se tulevaisuus, jolla suorastaan kutsutaan Suomeenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja ääriliikkeitä – kuten mafiaa, ympäristöterroristeja tai ääri-islamin sanansaattajia.

Lainaan uudestaan erästä Christopher Caldwellin lausumaa:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Olisiko meidän jo aika painaa jarrua, pysähtyä ja miettiä missä helvetissä me oikeastaan olemme – tai ainakin miettiä sitä, minne me oikeastaan olemme matkalla?

Jk. Kiitos tämän kirjoituksen synnystä voidaan laskea niille keskusteluille, joita olen asiasta käynyt rakkaan vaimoni kanssa.

Minna Nalbantoglu on ottanut – jälleen kerran – uuden askeleen kohti tavoitettaan muuttaa Suomi monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi.

Lähde HS

Samanlaiseksi kuin esimerkiksi Ranska, Ruotsi, Etelä-Afrikka tai Iso-Britannia.

Tämä tavoite on Minnalle ja hänen aatetovereilleen niin tärkeä, että se ylittää alkuperäisväestön oikeudet ja parlamentaarisen enemmistödemokratian periaatteenkin.

Minna on kirjoittanut sydäntä särkevän tarinan rasistisista suomalaisista ja näiden monikulttuurisille naapureilleen aiheuttamasta tuskasta ja kärsimyksestä. Hyysäri on julkaissut tämän kirjoituksen otsikolla Eritaustaiset naapurit riitelevät yhteisistä tiloista ja erilaisista tavoista.

HS

Naapuruussovittelija Abdirizak Mohamedin mielestä eritaustaisten ihmisten kahnauksia on tärkeää yrittää ratkaista. Hän on yksi Suomen pakolaisavun kouluttamista vapaaehtoisista naapuruussovittelijoista.

Vuonna 2006 alkaneen Kotilo-hankkeen tarkoitus on auttaa selvittämään maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten välisiä kiistoja. Hanke on nostettu yhdeksi esimerkiksi ”arjen etnisten konfliktien” ratkaisemisesta Puhumalla paras -opaskirjaan, jonka sisäministeriö julkaisi vastikään.

Pakolaisavun koordinaattorin Terhi Joensuun mukaan kiistat ovat usein liittyneet yhteisten tilojen kuten saunan ja pesutuvan käyttöön, lasten leikkeihin ja erilaisten tapojen aiheuttamaan ärtymykseen.

Mohamed kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa yläkerran suomalaisperhe syytti alakerrassa asuvaa maahanmuuttajaperhettä siitä, että se soittaa kovalla musiikkia. Alakertalaiset kiistivät: he ovat uskovaisia muslimeita, he eivät kuuntele musiikkia.

Suomalaisäiti oli yrittänyt käydä valittamassa metelistä maahanmuuttajaperheelle, mutta he pitivät tätä hyökkäyksenä itseään kohtaan. He syyttivät suomalaisia rasisteiksi.

Mohamedin mukaan monet riidoista juontuvat siitä, että maahanmuuttajat eivät tunne suomalaisen asumisen sääntöjä. Heille voi olla epäselvää, mitä tarkoittaa illalla hiljaisuus tai miten pitää lajitella jätteet. Se ärsyttää suomalaisia.

Suomalaiset olettavat, että järjestyssäännöt tiedetään, kun niistä on kerran laitettu tiedote. Mutta esimerkiksi somaleille suullinen viesti on arvokkaampi kuin kirjoitettu.

Maahanmuuttajat taas valittavat usein suomalaisten rasismista.

Mohamedin sovittelema riita metelistä ratkesi niin, että rakennuksessa todettiin olevan liian huono äänieristys. Se sovittiin korjattavaksi remontin yhteydessä. Selvisi myös, mistä ääni oli peräisin: alakerrassa kuunneltiin Koraanin lukua.

Hienoa, että riita saatiin sovituksi.

Ja maksumieheksi saatiin kolmas osapuoli – ilmeisesti kunnallinen kiinteistöyhtiö. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki kunnassa asuvat, töitä tekevät ja veronsa maksavat kuntalaiset pääsivät osallistumaan näihin talkoisiin maksumiehinä.

Tässä herää kuitenkin muutama kysymys.

Olen itse kasvanut kulttuurissa, joissa vieraat kunnioittavat isäntäväen tapoja ja tahtoa. Minusta tämä kuuluu myös islamissa määriteltyihin periaatteisiin. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että eräiden minnojen ja astridien tarkoituksena on muuttaa maamme sellaiseksi paratiisiksi, jossa vieraat tekevät mitä haluavat.

Isäntäväen mielipiteistä vähääkään välittämättä – ja osan isäntäväen omista jäsenistä kannustaessa ja yllyttäessä tähän.

Tämä minnojen ja astridien käytös muistuttaa keskenkasvuisten kakaroiden murrosiässä vanhempiaan vastaan suorittamaa tyhjänpäiväistä kapinointia. Pahanolon purkamista ja kylvämistä sekä pahimmillaan vahingon aiheuttamista – sekä itselleen että muille.

Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että moiseen ongelmaan yleensä ottaen tarvittiin sovittelijaa.

Tämä ongelma olisi saatu ratkaistua siten, että maahanmuuttajaperhe olisi noudattanut järjestyssääntöjä. Opiskellut sen miten suomalaisessa yhteiskunnassa eletään ja asutaan.

Ja tämä jatkuva rasismikortin heiluttelu on menettänyt jo ajat sitten uskottavuutensa.

Mitäpä Minna pitäisit siitä, jos narkkariporukan aiheuttama meluhäiriö hoidettaisiin myös vastaavalla tavalla? Hyssytellään ja sovitellaan – ja sovitaan, että asunnon omistaja lisää hieman melueristystä? ja sama meno jatkuu seuraavaan remonttiin saakka?

Ei taida onnistua…

Toisaalta, jos tämä maahanmuuttajaperhe ei olisi koskaan tullut Suomeen, ei tätä ongelmaakaan olisi syntynyt. Minusta näyttää siltä, että tämä työvoimapula – jota niin kovaan ääneen tietyissä piireissä mesotaan – kohdistuu lähinnä maahanmuuttajien palveluihin ja yhteiskunnallisiin tukitoimenpiteisiin.

Tuppurainen takaa Tappuraista

Juttu menee kuitenkin edelleen niin, että maassa maan tavalla – tai maasta pois. Toistan jälleen kerran saman vanhan totuuden: Jokainen yhteiskunta on rakennettu ensisijaisesti omia jäseniään varten.

Talo elää tavallaan ja vieras kulkee ajallaan, on tässä maassa ollut tapana sanoa.

Karjalan Kannakselta kotoisin ollut mummini tapasi todeta myös, että vieraat ja tuore kala ovat samanlaisia – ne alkavat haista kolmen päivän päästä.

Mitä me muuten sitten teemme kun huoltosuhde muuttuu negatiiviseksi eikä maksumiehiä enää löydykään? Lähdemmekö mekin nomadeiksi muulle täältä vesipisteeltämme?

Mitä tapahtuukaan silloin?

Minnan kirjoittama loppukaneetti on muuten taas sitä ihtiään:

Kulttuurilla saattaa kuitenkin olla vaikutusta siihen, että esimerkiksi somalit suostuvat sovitteluun mielellään. Mohamedin mukaan Somaliassa riitoihin on perinteisesti yritetty hakea sopua vastaavanlaisella menetelmällä.

”Sovitteleminen on asia, joka suomalaisten pitäisi oppia maahanmuuttajilta.”

Jep.

Tarkoittaako Minna nyt sellaista sovittelua, mitä Somaliassa on viimeiset vuosikymmenet harjoitettu?

Miksi ihmeessä sovittelun osaavien ihmisten pitää lähteä sodan ja väkivaltaisuuden takia pakolaisiksi omasta maastaan?

Ja miksi heidän saavuttuaan tarvitaan sovittelua – siellä missä sitä ei koskaan aikaisemmin tarvittu?

Miettikääpä sitä.

Lähde: HS