Maahanmuuttokeskustelu on sitten avattu poliittisten päättäjienkin taholta – viimeinkin.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) kirjoittaa blogissaan otsikolla Turvapaikan hakijoiden määrän kasvu vaatii pikaisia toimenpiteitä.
Maahanmuuttokeskustelun poliittinen avaus
Tapani mukaan lainaan – lähteen tietenkin mainiten – koko tuo kirjoituksen tähän. Pajunen kirjoittaa seuraavasti:
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu vaatii pikaisia toimia
Olen hyvin huolestunut kaupungin maahanmuuttajatilanteesta. Helsingin kaupunki on asettanut tavoitteekseen kääntää maahanmuutto voimavaraksi ja elinvoiman lähteeksi. Nykymenolla on tapahtumassa päinvastoin.
Helsingin kaupungin 2000-luvun väestönkasvu selittyy käytännössä kokonaan maahanmuuttajataustaisen väestön kasvulla. Maahanmuuttajien väestöosuus on noussut 1990-luvun alun parista prosentista niin, että olemme juuri rikkomassa 10 %:n rajapyykin. Nykyvauhdilla maahanmuuttajataustaisen väestönosan kasvu on Helsingissä 6 % vuodessa. Vuonna 2025 joka neljäs helsinkiläinen olisi maahanmuuttajataustainen.
Kasvu on kiihtymässä entisestään. Turvapaikanhakijoiden määrä maassamme on tänä vuonna räjähtämässä. Viime vuoden kahdesta tuhannesta olemme nousseet jo viiteen tuhanteen hakijaan. Valtaosa heistä tullee saamaan myönteisen päätöksen. Lähinaapurimme ovat kiristäneet maahantulokriteerejään, mikä suoraan heijastuu meille. Suurin osa hakijoista tulee sota-alueilta Afganistanista, Irakista ja Somaliasta. Useimpien pakolaisten perheenjäseniä tulee Suomeen muutaman vuoden viiveellä. Suurin osa pakolaisista asuu pääkaupunkiseudulla, ja kokemusten mukaan suuri osa muualle Suomeen sijoitetuista muuttaa ennen pitkää tänne.
Maahanmuuttajien työllistyminen on nykyiselläänkin suuri haasteemme. Heidän työttymyysprosenttinsa on 2,5 kertainen. Lisäksi työvoimaosuus on kantaväestöä alhaisempi. Erityisen vaikeaa työllistyminen on siinä ryhmässä, joka tulee lähialueiden ulkopuolelta. Uudella maahanmuuttajalla työhalu on maahan saapuessaan korkealla, mutta meidän oma järjestelmämme pakottaa jokaisen tulijan vähintään kuuden kuukauden pakkojonoon, ennen kuin työllistyminen on edes teoriassa mahdollista. Odotusaikana työmotivaatio laskee merkittävästi.
Nyt tarvitsemme pikaisia toimenpiteitä. Ensiksi turvapaikanhakijamäärät on saatava hallintaan vastaamaan vastaanottokykyämme. Sisäänheittäjästä on palattava portinvartijaksi. Ja toiseksi valtiovallan ja pääkaupunkiseudun jo valmiiksi neuvottelema aiesopimus, jonka keskeinen sisältö on maahanmuuttajien työllistymisen nopeuttaminen, on hoidettava välittömästi voimaan.
Järjenkäyttö sallittua
Vaikka puskissa kahisee ja sivusta huudetuissa sivukommenteissa yritetään väittää, että suuntaa ei voi muuttaa ja että Pajunen maalaa uhkakuvia, niin oikeassahan Pajunen on.
(Jos krohnistit ovat (märissä päiväunissaan) päättäneet keskenään, että Suomesta tulee monikulttuurinen ja ganjalle tuoksuva helvetti, niin noissa kuvitelmissa kannattaisi muistaa myös realiteetit – ne, että he – eivätkä vihreät – tee tuollaisia päätöksiä. Heille ei ole annettu siihen valtuuksia Suomen kansan taholta – eikä tällä näkymällä annetakaan…)
Nämä näkymät tulevaisuuden Helsingistä ovat puolestaan niin paha painajainen, että mieleni tekevi kysyä, kuka tällaista haluaa ja miksi. Yleensä rikokseenkin liittyy sentään jokin motiivi.
Jos Helsingin väestö muuttuu neljäsosaltaan jotain muuta kuin alkuperäisväestöä tai työperäisen maahanmuuton kautta Suomeen saapuneita (tosin noin suuri osa työperäistäkin vähemmistöä on epätoivottu asia) edustavaksi, se on sekä taloudellinen, poliittinen että kulttuurillinen katastrofi. Kenenkään etu – ei edes hörhöimpien virheiden ituhippien – voi olla verotulojen räjähdysmäinen lasku, veronmaksajien katoaminen, kulttuurilliset konfliktit, slummiutuminen, rasismi ja väkivalta.
Kun tämä kasvanut maahanmuutto on pääasiallisesti lähtöisin kriisialueilta ja samaan aikaan lähinaapurimme ovat kiristäneet maahantulokriteerejään, haluaisin todellakin kuulla perusteet sille väittämälle, että Suomi ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kuuluu kaikille.
Silloin kun tämä raskain uhrauksin ja kovalla työllä aikaansaatu hyvinvointi kuuluu kaikille, voidaan sanoa hyvästit sekä suomalaisuudelle että suomalaisten rakentamalle hyvinvointiyhteiskunnalle.
Ja – kun todellakin – useimpien pakolaisten perheenjäseniä tulee Suomeen muutaman vuoden viiveellä, niin me saamme lisää huonosti integroituvaa – kieli- ja ammattitaidotonta – väestöä. Väestöä, jonka kansallishävittämisen päämäärän lisäksi toinen funktio on kasvattaa Suomen väkilukua (tulevaisuuden Suomessa, josta teollisuus ja työpaikat on viety pois…).
Epäilemättä myös suurin osa pakolaisista asuu – nyt ja tuolloin – pääkaupunkiseudulla ja ne loputkin valuvat nopeassa tahdissa pääkaupunkiseudulle – vaikka Kajaani tai Pudasjärvi olisikin tehnyt sijoittamispäätöksen ja saanut lisää valtionapuja (jotka on pääosin kerätty pääkaupunkiseudulta…)
Pääkaupunkiseutu slummiutuu ja tukehtuu tuon kehityksen jalkoihin ja viimeiset alkuperäisväestöä edustavat veronmaksajat pakenevat monikulttuurisesta helvetistä.
Käsi sydämelle: kuka tällaista haluaa oikeasti?
(Kirjoitin muuten eilen tätä asiaa sivuten.)
Muutos monikulttuurin mantraan
Pajunen on oikeassa siinä, kun hän sanoo, että meidän on palattava sisäänheittäjästä portinvartijaksi. Lisäksi nykyisen ns. maahanmuuttokeskustelun pinnalla killuvat monikulttuurin tuotoksista jääneet kikkareet on siivottava mahdollimman pian ja täydellisesti. Meidän on saatava aikaan muutos monikulttuurin mantraan – tai hukka perii.
Keksustelun pitää toki olla avointa ja sensuroimatonta, mutta ihmisille ei pidä valehdella siitä, että onko tietty näennäistotuus ja mantrojen toistelu kuitenkaan totta – tai edes heidän etujensa mukaista.
Tällä tarkoitan esimerkiksi jotain tällaista:
Kun Helsingin kaupunginvaltuuston tuleva puheenjohtaja Otto Lehtipuu (vihr) lausuu päivän Vihreässä Langassa näin:
Lehtipuun mukaan Suomen on hyväosaisena valtiona kannettava oma vastuunsa. Hänen mukaansa maahanmuutto ei saa tarkoittaa ainoastaan omatoimisesti maahan tulevaa työvoimaa, vaan siihen kuuluu myös pakolaisten vastaanottaminen.
”Maahanmuutto tulee olemaan osa Helsinkiä ja sitä tarvitaan”.
Tai, kun vallan kahvassa tällä hetkellä viimeisenä roikkuva krohnisti – Minerva Krohn – itkee Aamulehdelle, että:
”Ei kelkkaa voi yhtäkkiä kääntää, kun tulee pieni taantuma”.
Hän muistuttaa, että ikärakenteen muutos vaatii työperäistä maahanmuuttoa ja että pakolaisia otetaan vastaan humanitäärisistä syistä. Krohnin mukaan Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on pikemminkin pieni kuin suuri.
Tai, kun vähemmistötutkija Merja Pentikäinen väittää Apu-lehden numerossa 43/08, että:
” Meillä ei ole aikaa odotella keskustelukulttuurin kehittymistä”
”… Suomi on jo monikulttuurinen maa”
” Rajanveto pitää tehdä siinä millaista kulttuuria sekä tapoja ja perinteitä ei pidä hyväksyä. Tässä keskustelussa ei pidä jättää sivuun myöskään valtaväestön perinteiden ja tapojen kriittistä tarkastelua.”
Niin – haluaisin toki perusteet näille – jopa suomalaisittain varsin loukkaaville – väitteille.
Vaan eipä taida tulla tälläkään kertaa. Mantraa kun on paha perustella rationaalisilla syillä.
Oikeassa elämässä nämä totuudenvastaiset ja typeryyden maksimointia edustamat väiteet on ammuttu blogikirjoituksissa alas jo kauan sitten – nyt on aika ampua ne alas laajemmallakin julkisuudella.
Näyttää siltä, että vihervasemmisto ei kykene muuttamaan mantraansa, vaan roikkuu – kuin toivonsa menettäneenä – eilispäivän visioissa ja fantasioissa.
(Olen kerännyt lisää näitä sammakoita tämän vuoden puolella tänne. Lisäksi täällä voi tutustua hieman laajempaan kirjoon.)
Punavihreät ja toisinajattelijat
Tämä maahanmuuttokeskustelun poliittinen avaus liittyy erittäin selvästi Jussi Halla-ahon ja eräiden muiden ihmisten sitkeään työhön ihmisten herättelyyn ja maahanmuuttokeskustelun käynnistämisen tiimoilta.
Tämä on herättänyt sananvapauden rajoittamispyrkimyksiä näissä vihervasemmistolaisissa piireissä – niissä, joissa kansalaisoikeudet ja suomalaisten yhdenvertaisuus on samanlaista sananhelinää kuin heitä edeltäneiden kansandemokraattien näkemys demokratiasta.
Kun noita reaktiota katselee, ketään normaalia ihmistä ei varmaan enää ihmetytä se, miksi minäkin kirjoittelen anonymiteetin suojissa. Vihervasemmisto on sitten asia erikseen.
Nimimerkki Alumiinitaivas muotoili asian näin J H-a:n vieraskirjassa (kiitokset LOT:ille tämän pelastamisesta unohduksen syövereihin joutumiselta):
En voi muuta sanoa, kuin että voimia Jussille (toivottavasti voin sinutella) ja perheelle. Erityisesti perheelle eli tässä tapauksessa Hilla Halla-aholle: tiedät itse millaisen miehen kanssa olet naimisiin mennyt, ja mekin tiedämme aivan tasan tarkkaan ketä olemme äänestäneet – takaan, että paremmin kuin Minna Sirnöä äänestäneet. Se, että nämä muutamat saatanan tunarit heittävät lokaansa väärin ajattelevan niskaan, on vain ja ainoastaan heidän oma häpeänsä.
Olen muutamastakin asiasta herra Halla-ahon kanssa eri mieltä, mutta se, mitä nyt on tapahtumassa, on törkeää, alhaista, säälittävää ja väärin. Paremmin en osaa sanoa ja kiroilukiintiöni olen jo tämän viestin osalta käyttänyt.
Pelkään pahoin, että pitkällä tähtäimellä Jussista leivotaan se valtakunnan virallinen rasisti, samalla kun SDP ja Kokoomus ottavat vaivihkaa ajamanne tavoitteet käytännön politiikaksi. Tämä olisi toki voitto, mutta Jussin kannalta pyrrhinen voitto: pelkään, että järkevän työpaikan saaminen (ainakin yliopistomaailmasta, sikäli mikäli sitä yhtään tunnen) saattaa olla vaikeaa tämä hullunmyllyn jälkeen.
Minulla ei ole tällä hetkellä paljonkaan valtaa yhtään mihinkään, mutta vannon tämän: tulen muistamaan, miten (hullun)rohkean tempun sananvapauden, valistusajan ihanteiden, ja rationaalisuuden hyväksi olette tehneet. Minussa ei ole ainakaan vielä miestä tulemaan omalla nimelläni asian tueksi, mutta jos vain joskus tulevaisuudessa mitenkään voin teidän tai lastenne asiaa jotenkin edistää, sen tulen tekemään. Takaan tämän: te ette ole yksin.
Tämä on toinen vala mitä olen elämässäni vannonut, ja voin vain vakuuttaa, etten tälläisiä lupaa kevein perustein.
Ja lopuksi vetoomus kaikille muille tämän lukijoile: teidän kannatustanne ei mitata tänään eikä vuonna 2011. Se mitataan sitten, jos Jussi perheineen joutuu hankaluuksiin siitä, mitä hän on sanonut tai mitä hänen on oletettu sanoneen. Käytännössä hän on uhrannut uransa, jotta ajatus Suomesta sen asukkaille kuuluvana valtiona eläisi. Muistakaa tämä.
Minun on helppo yhtyä tuohon tekstiin.
Katsotaan mitä Pajusen avaus tuo tullessaan.
Lähteet: Helsingin kaupunki, Jussi Pajusen blogi, LOT, Scripta, J H-a:n vieraskirja, Vihreä Lanka, AL, Apu
Kullervo Kalervonpoika 