Viikon mokutus 19/11

Maahanmuuton kritiikistä tuli vaalikampanjassa hokema, jota toistettiin kilvan. Perussuomalaiset muistuttivat kärkkäästi. että ovat aiheellisen keskustelun alullepanijoita.

Kyllä, he olivat sen käynnistäjiä. Muut seurasivat perässä.

Kritiikin määrä ja sen aste toki vaihtelivat, mutta lopulta yksikään puolue ei jättänyt aihetta kokonaan. Pikkuisen yritettiin muistuttaa myös maahanmuuton hyvistä puolista, mutta tuo puhe jäi hiljaiseksi hyrinäksi äänekkään kritiikin rinnalla.

Nyt sitten kootaan erikoista satoa. Edes maahanmuuton tiukimmat kriitikot tuskin arvasivat, millaisiin ilmiöihin rakentavakin arviointi voi johtaa.

Pelkästään vaalipuheita ei voi syyttää, mutta on nähtävä, että eräät näkemykset lietsoivat epäkypsiä voimia.

On masentavaa, että kansanedustajaksi pääsee ”luonnonlapsi”, joka maalaisuuteen ja takavuosien kouluopetukseen vedoten puhuu ”neekeriukosta” ja matkii mölisten rukoushuutoja.

Ihmisiä hymyilyttää. Kiukku ei nouse, vaikka sen pitäisi nousta.

Vähemmistövaltuutettu Biaudet’ta pidetään pikkumaisena, kun hän puuttuu vilpittömään puheenparteen. Toivottavasti hän varjeltuu ministeri Astrid Thorsin kohtalolta ja asiattomilta uhkailuilta.

Kaiken tämän päälle tulee tieto natsipuolueen perustamisesta Suomeen.

On syntynyt tilanne, jossa kauhistuttavan monet ovat ymmärtäneet kriittiset äänenpainot väärin. He ottavat vain sen, mikä sopii vahvistamaan omaan ajatusmaailmaan, vihapuheita ja järjettömiä tekoja.

Liian moni maahanmuuttaja pelkää. Tummat koulutytöt pakenevat ilkeyksiä pysäkillä, maahanmuuttajataustainen bussinkuljettaja hakataan sairaalakuntoon, virolainen saa kuulla vievänsä suomalaisten työt.

Asenneilmapiiri on taantunut kovaksi. Varmasti se on ollut joidenkin tavoitekin. Henkiselle matalamielisyydelle näyttää olevan sijaa asiallisen maahanmuuttokritiikin varjoissa.

Jos nyrkit uskalletaan ottaa taskuista, eivätkä viranomaiset hallitse kenttää, on tilanne luisumassa jo käsistä.

Maahanmuuttokritiikin kylkiäisenä on kulkenut outo kotimainen ilmiö. Siinä suomalainen halveksii toista suomalaista. Keskustelu pakkoruotsista on ymmärtämättömissä ihmismielissä laajentunut ruotsinkieltä puhuvien panetteluksi.

Tämä on sairasta ja julmaa suomalaisuutta.

Puhe on vahvistanut ihmisiä, joilla on valmiiksi kaunainen asenne, ennakkoluuloja ja patoutunutta voimantuntoa. Kritiikki ei kohdistu enää kielikysymykseen ja maahanmuuttoon, vaan ruotsinkielisiin ja maahanmuuttajiin – siis ihmisiin.

Ollaan vaarallisella vauhtitiellä. Jarruttamiselle on totta vie tarvetta.

Voi vain toivoa, että vastavoimia löytyisi pian ja mielialat muuttuisivat. Vihaisille ja turhautuneille pullistelijoille ei pitäisi antaa mahdollisuutta.

Jos ei ole suvaitsevaisuutta, olisi edes sietokykyä. Usein ei ole kumpaankaan, ja siitä seuraa suuria ongelmia.

Pohjalainen, pääkirjoitus: Vastavoimille on tullut pakottava tarve 9.5.2011

Advertisement

 

Ehdotus siitä kenen sananvapaus on syytä poistaa

Näinä kiihkeän keskustelun ja yhteiskunnallisen murroksen aikoina sieltä täältä suvaitsevaiston keskuudesta kuuluu ääniä, joissa vaaditaan suvaitsevaisuuden nimissä ennakkosensuuria ja sananvapauden kaventamista.

Näitä vaatimuksia perustellaan yleensä määrittelemättömällä humanismilla ja ihmisoikeuksilla – unohtaen samalla, että sananvapaus on eräs ihmisoikeuksien kulmakivistä. Kullervoblogin toimitus on asettunut (tähän tultaessa) tiukasti sananvapauden puolustajien rivistöön.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet niin, että toimitus katsoo aiheelliseksi täsmentää sananvapautta koskevaa kantaansa.

Nykyisen menon jatkuessa ja kiihtyessä blogin virallinen kanta on se, että sananvapautta voidaan (ja joissain olosuhteissa sitä pitääkin) kaventaa kansalaisyhteiskunnassakin. Tässä on esimerkki siitä, mitä se tarkoittaa:

Eilen julkaistu Maassa maan tavalla osoittaa, että ”maahanmuuttokritiikki” on maahanmuuton vastustamisen ja muukalaisvihamielisyyden kaunisteleva nimitys.

Suomen Sisun, Isänmaallisen Kansanliikkeen ja Homma-foorumin kaltaisten järjestöjen pohjalta syntynyt rintama ei ole luopunut kansanryhmien yleistävästä leimaamisesta eli rasismista. Niiden edustajille ei voida antaa sijaa siinä järjellisten katsomusten konsensuksessa, jonka osapuolten vastuulla on isänmaan tulevaisuus.

Jyväskylän yliopiston yleisen historian professori Juha Sihvola sananvapauden vastaisessa ja yleistävässä oksennuksessaan HS:ssa 1.2.2011.

Kyllä – sananvapautta voidaan ja näissä olosuhteissa sitä pitääkin kaventaa kansalaisyhteiskunnassakin. Kaventaminen täytyy tosin kohdistaa Sihvolan kaltaisiin totalitaristeihin – näihin näennäissuvaitsevaisiin uusstalinisteihin,   jotka vaativat toisten sananvapauden kaventamista.

Sihvola ei ansaitse saamaansa  sananvapautta –  kieroutuneen ajatusmaailmansa ja totalitarististen  kommenttiensa vuoksi.

Lähde: HS

 

Viikon mokutus 04/11

Keskustelu jäi ilman muuta kesken, mutta juuri sen takia kannattaa keskustella Pressiklubin nettisivuilla tästä asiasta. Hommafoorumi on varmasti siellä jo vauhdissa. Olettaisin näin. Mutta mennään parempaan elämään, myös hommafoorumilaiset. Kuulkaa, teilläkin on ihan uusi elämä edessä.

Monikulttuurisuuden  ykköstykki ja vasemmistoälykkö Ruben Stiller YLE:n Pressiklubissa 28.1.2011.

Hmmm… nyt jää enää arvauksen varaan tarkoittiko Ruben keskitysleirejä vai Gulagia?

 

Wikipedian tasapuolisuudesta

Avoimena sanakirjana itseään lanseerava (ja sen hengessä rahaa kaikilta kinuava) Wikipedia mainostaa itseään sananvapauden kukkasena ja demokratian airuena

Wikipedia mainostaa perustaansa näin:

Wikipedialla on neutraali näkökulma. Tähtäämme siihen, että artikkelit eivät edusta mitään yksittäistä näkökantaa. Toisinaan tämä edellyttää usean eri näkökannan esiin tuomista; jokaisen näkökannan tarkkaa esittämistä; näkökannan taustoittamista, jotta lukija voi ymmärtää kenen näkökantaa näkemys edustaa; sekä sitä, ettemme esitä ainuttakaan näkökantaa ”totuutena” tai ”parhaana”. Viittaamme tarkistettavissa oleviin, luotettaviin lähteisiin aina kun mahdollista, erityisesti kiistanalaisissa aiheissa. Henkilökohtaiset mielipiteet, kokemukset ja väittämät eivät kuulu Wikipediaan.

Todellisuus on kuitenkin toinen.

Otetaan nyt esimerkiksi tapaus Jussi Halla-aho. Halla-aho on näkyvin suomalainen maahanmuuttokriitikko nykyisen ajan mediassa. En usko maassamme elävän yhtään aikuista (politiikkaa seuraavaa henkilöä), joka ei olisi kuullut hänestä.

Hänestä kirjoitettiin artikkeli Wikipediaan 14.12.2006 (joka löytyy täältä). Tuosta saakka eräät Wikipedian tärkeintä poliittista väriä edustaneet moderaattorit ja jäsenet aloittivat järjestelmällisen sabotoinnin kyseistä henkilöä ja häneen liittyvää artikkelia vastaan.

Käyttäjänimet Samulili, Ulrika, Muad, Thi, ML, Harriv ovat osoittaneet puheenvuoroillaan ja teoillaan Halla-ahon tapauksessa sen, miten neutraalia näkökulmaa he edustavat hallinoimassaan ns. vapaassa ja neutraalissa sanakirjassa.

Jostain syystä näyttää siltä, että kyseisen sivuston moderointikontrolli ei todellisuudessa ole ehkä niin tasapuolista ja puolueetonta, kuin mitä sen moderoijat antavat julkisuudessa ymmärtää.

Tämä Jussi Halla-ahon merkittävyyden kyseenalaistaminen (ja sen useaan otteeseen ns. puolueettomaan äänestykseen alistaminen) saakin  ihan uusia sävyjä, kun katsoo kuinka merkittävistä yhteiskunnallisista vaikuttajista kyseiseen poliittisesti värittyneeseen tietokirjaan saa jättää (ilman moderointia tai poistoäänestyksiä) artikkeleita.

Otetaanpa eräs toinen esimerkki. Normivirtanen nimeltään Vesa Sisättö on minulle (ja ilmeisesti muullekin ns. suurelle yleisölle) aivan täysi mr.nobody.

Hän on  (ilmeisesti ihan itse) kirjoittanut puffiartikkelin yhteiskunnallisesta nollaudestaan Wikipediaan jo 13.5.2008.  Artikkelin sisältö (tai kai lähinnä sisällön tyhjyys) on seuraava:

Vesa Sisättö (s. 25. maaliskuuta 1969) on suomalainen toimittaja ja kirjailija. Sisättö on erityisesti tieteis- ja fantasiakirjallisuuden harrastaja ja asiantuntija. Hän on valmistunut kirjallisuudentutkijaksi Helsingin yliopistosta ja työskennellyt Vihreä lanka -lehdessä. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja muun muassa Helsingin sanomiin.

Esseekokoelma Toisten kirjoissa (2007) sisältää Kumppani-lehdessä ilmestyneitä kirjallisuusarvosteluja. Kummitusten luokka (2007) on alle kymmenvuotiaille suunnattu kauhunovellikokoelma.

Näin yhteiskunnallisesti vähäpätöinen todella merkittävä ihminen on siis ansainnut aivan suoraan itselleen sivun Wikipediaan.

Ilman moderointia ja poistoäänestyksiä.

Wikipedian ylläpito alkaa olla nykyisessä (suomalaisessa) muodossa kuin se kuuluisa sikojen joukko George Orwellin kirjassa Eläinten vallankumous.

He ovat ilmeisesti sisäistäneet varsin syvälle animalismin todellisen toteuttamisen periaatteen. Nimittäin sen, että kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

 

Nykyajan siirtomaaisännät – vihervasemmistolaiset

Viimeaikainen kotimaan uutisointi on keskittynyt julistamaan kansallismielisten ihmisten rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Se on tavallaan ymmärrettävä pelkoreaktio, joka on saanut paniikkia muistuttavia piirteitä kansan äänestettyä (vastoin ns.virallista maahanmuuttototuutta) maahanmuuttokriittisiä, PerusSuomalaisia – ja etenkin Jussi Halla-ahoa.

Pelkopropagandaa – uuskolonialismin nimeen.

Totuus on kuitenkin se, että maahanmuuttokriitikot tai ns.kämypiirit (eli kansallismieliset) eivät ole suunnanneet voimiaan maahanmuuttajia vastaan. Kamppailu kansallisvaltion puolesta ja siihen liittyvä syyttävä sormi on suunnattu aivan toiseen kohteeseen – kotimaiseen vihervasemmistoon.

Nämä nykyajan siirtomaaisännät (l.vihervasemmistolaiset) haluaisivat muuttaa kansallisvaltio Suomen monikultuuriseksi kilpailuvaltioksi. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin maahanmuuttajia – tai kuten nyttemiin agendana näyttäisi olevan, kotimaisten vähemmistöjen nimittämistä moninaisiksi vähemmistöiksi.

Vähemmistötutkija Merja Pentikäisen sanoin:

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei oikeastaan käsitellä sitä kulttuurista muutosta, jota moninaisuuden lisääntyminen välttämättä merkitsee.

Suomeksi – maahanmuutto on vain yksi niistä keppihevosista, joilla pyritään ajamaan maatamme kohti dekadenssia ja järjestäytyneen yhteiskunnan – sekä sen tuoman hyvinvoinnin – tuhoa. (Asiasta ei tietenkään kysytä mitään kansalta. Tämä moninaisuus on lyöty lukkoon kabineteissa ja se ajetaan läpi vaikka väkisin.)

Maahanmuuton käyttämisenä keppihevosena ja metodina näyttäisi olevan – etenkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa maamme ovia – paluu pakolaisiin, perheenyhdistämisiin ja muihin sellaisiin ihmisiin, joita vihervasemmisto voi käyttää kätevästi agendansa ajamiseen.

Nämä kun saapuvat Suomeen jäädäkseen yhteiskunnan hyvinvointikoneiston armoille.

Massa, massa

Vihervasemmistolaiset siirtomaaisännät ovat jääneet muussakin kuin joukkoliikenteessä 1800-luvulle. He ovat luoneet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta aivan oman todellisuutensa.

Tuo todellisuus ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ilmiö.

Se on puhdas toisinto siitä ajatusmaailmasta, jota eurooppalaiset siirtomaaisännät (ja -emännät) levittivät valloittamiinsa maihin ja sovelsivat näiden maiden ihmisiin.

Kuten oppi-isänsä, nykyisetkin siirtomaaisännät pitävät alistamiaan kansoja (maahanmuuttajia) pieninä tahdottomina lapsina. He olettavat, että jokainen länsimaahaan haalittu (valloitettu) kehitysmaan asukas katsoo heihin silmät pyöreinä – kuin uuteen jumalaan. He olettavat näiden ihmisten ajattelevan – tai oppivan ajattelemaan – kuin he. He olettavat näiden jakavan isäntiensä – ja emäntiensä – vihervasemmistolaiset arvot ja arvostavan kuin paratiisia sitä paikkaa johon heidät on johdatettu.

Todellisuus on kuitenkin toinen

Todellisuudessa maahanmuuttajat ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia heistä ei kiinnosta se, mitä heitä hyysäävät tahot ajattelevat ja arvostavat. Todellisuudessa myös pakolaisten – ja ns. pakolaisten – keskuudessa elää ihmisiä, jotka ovat oppineet kovien kokemusten kautta selviytymään varsin egosentrisesti. He ovat jättäneet oman kulttuurinsa ja kansansa ja haluavat parantaa – totta kai – oman elämänsä laatua.

Tämä yritteliäs joukko on kaukana siitä vihervasemmistolaisuudesta. Siitä, jota heidän siirtomaaisäntänsä kuvittelevat.

He perustavat yrityksiä ja kilpailevat yritysmaailman keinoin – keinoja paljonkaan kaihtamatta – paikastaan auringossa. Ei heitä kiinnosta globaali solidaarisuus yhtään sen enempää kuin suomalainen monikulttuurisuuskaan. He haluavat hyvinvointia, mammonaa ja jossain vaiheessa myös valtaa.

He ovat pärjääjiä – toisin kuin nämä uuden ajan siirtomaaisännät antavat ymmärtää. Eivätkä he todellakaan tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa tai demokratiaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos siitä toisaalta on heille hyötyä – miksi he eivät hyötyisi siitä, mitä ilmaiseksi nenän eteen työnnetään?

He – jos ketkä – ovat niitä työperäisiä maahanmuuttajia. Niitä, joiden jälkeläiset eivät erotu valtaväestöstä muutaman sukupolven jälkeen mitenkään.

Se toinen, toinen totuus

Toisaalta pitää muistaa, että kyse on yksilöistä. Joukossa on myös vaatimattomammalla kunnianhimolla ja vaatimattomimmilla kyvyillä varustettuja ihmisiä. Niitä, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio on lupaus paremmasta, ilman omaa kovinkaan suurta ponnistelua. Näitä on myös omassa alkuperäisväestömme joukossa.

He ovat helppoa karjaa nykyajan siirtomaaisännille. He jäävät roikkumaan hyvinvointivaltion suhteellisen vaatimattomiin verkkoihin – ja syrjäytyvät näihin verkkoihin, kuten alkuperäisväestöä edustavat verkkojen omatkin asukkaatkin.

Heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta uudessa maassa.

Heidän tulevaisuutensa on itse asiassa vielä synkempi kuin alkuperäisten luusereiden. Alkuperäisväestön syrjäytyneillä on sentään joitain juuria maahansa ja heillä on sentään joitain tukiverkkoja turvanaan. Vieraasta kulttuurista tulevan ja syrjäytyvän väestön ainoa turva on käpertyä tuttuun ja turvalliseen – eristäytyä omaan yhteisöönsä, valtakultuurin keskelle. Ainoa asia, joka yhdistää heidät tuolloin yhteiskuntaan on yhteiskunnan säännöllisesti jakamat tuet.

Nykyinen maahanmuuttosoppa

Nykyinen maahanmuutopolitiikkamme on valheellista.

Kaikki siihen kohdistuva kritiikki on pyritty – vihervasemmiston ja jopa julkisen vallan taholta – joko tukahduttamaan (rasistisena ja ulkomaalaisvastaisena) tai vaientamaan kuoliaaksi. Sen keskeiset ainesosat – kuten myös julkinen terveydenhuolto, koulutuspolitiikka, vanhukset, sairaat, mielneterveyshäiriöiset, syrjäytyneet tai köyhyyden hoitaminen – on kasattu vääristyneestä sosialidemokratiasta.

Se koostuu – kuten kouluruokakin – mahdollisimman halvoista aineksista, mahdollisimman välinpitämättömästi ja hutiloiden kokoonkeitetystä sopasta. Sellaisesta, jonka jokainen pystyy juuri ja juuri hampaitaan kiristellen nielemään ja joka täyttää hengissäpysymisen kaikkein alhaisimmat kriteerit.

Sitä pidetään julkisuudessa hyvänä – jopa loistavana – ja jokainen, joka uskaltaa kertoa, että keisarilla ei ole kuitenkaan vaatteita, päätyy omalla nimellään kritisoidessaan pahantahtoista julkisuutta suorastaan kerjäävän tosinajattelijan (l.kyseenalaistajan) ei-toivottuun asemaan.

Maahanmuuttopolitiikkamme tulevat hedelmät

Tulevaisuus näyttää tässä tapauksessa myöskin Euroopassa jo nähdyltä.

Se osa maahanmuuttajista joka ei pysty integroitumaan tulee asettumaan alkuperäisluusereiden kilpailijaksi. Tästä syntyy kiistaa ja kilpailua yhteiskunnan tarjoamista tukinuodoista. Kun ne vähenevät, syntyy eri kulttuurien välistä kitkaa. Sen seurauksena on räjähtävä rasismi, rikollisuus ja väkivalta.

Tämä on nähty nimittäin ennenkin.

Vimeistään toisen tai kolmannen polven syrjäytyneet maahanmuutttajat ymmärtävät sen, että heillä ei ole tulevaisuutta uudessa kotimaassaan. Kuten aikaisemmin totesin, heidän ainoa – ja varsin ymmärrettävä – mahdollisuutensa on vetäytyä yhteiskunnan ulkopuolella seisovaan oman alakulttuurin linnakeeseen.

Tämä on se tulevaisuus, jolla suorastaan kutsutaan Suomeenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja ääriliikkeitä – kuten mafiaa, ympäristöterroristeja tai ääri-islamin sanansaattajia.

Lainaan uudestaan erästä Christopher Caldwellin lausumaa:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Olisiko meidän jo aika painaa jarrua, pysähtyä ja miettiä missä helvetissä me oikeastaan olemme – tai ainakin miettiä sitä, minne me oikeastaan olemme matkalla?

Jk. Kiitos tämän kirjoituksen synnystä voidaan laskea niille keskusteluille, joita olen asiasta käynyt rakkaan vaimoni kanssa.

 

Maahanmuuttokeskustelun poliittinen avaus

Maahanmuuttokeskustelu on sitten avattu poliittisten päättäjienkin taholta – viimeinkin.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) kirjoittaa blogissaan otsikolla Turvapaikan hakijoiden määrän kasvu vaatii pikaisia toimenpiteitä.

Maahanmuuttokeskustelun poliittinen avaus

Tapani mukaan lainaan – lähteen tietenkin mainiten – koko tuo kirjoituksen tähän. Pajunen kirjoittaa seuraavasti:

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu vaatii pikaisia toimia

Olen hyvin huolestunut kaupungin maahanmuuttajatilanteesta. Helsingin kaupunki on asettanut tavoitteekseen kääntää maahanmuutto voimavaraksi ja elinvoiman lähteeksi. Nykymenolla on tapahtumassa päinvastoin.

Helsingin kaupungin 2000-luvun väestönkasvu selittyy käytännössä kokonaan maahanmuuttajataustaisen väestön kasvulla. Maahanmuuttajien väestöosuus on noussut 1990-luvun alun parista prosentista niin, että olemme juuri rikkomassa 10 %:n rajapyykin. Nykyvauhdilla maahanmuuttajataustaisen väestönosan kasvu on Helsingissä 6 % vuodessa. Vuonna 2025 joka neljäs helsinkiläinen olisi maahanmuuttajataustainen.

Kasvu on kiihtymässä entisestään. Turvapaikanhakijoiden määrä maassamme on tänä vuonna räjähtämässä. Viime vuoden kahdesta tuhannesta olemme nousseet jo viiteen tuhanteen hakijaan. Valtaosa heistä tullee saamaan myönteisen päätöksen. Lähinaapurimme ovat kiristäneet maahantulokriteerejään, mikä suoraan heijastuu meille. Suurin osa hakijoista tulee sota-alueilta Afganistanista, Irakista ja Somaliasta. Useimpien pakolaisten perheenjäseniä tulee Suomeen muutaman vuoden viiveellä. Suurin osa pakolaisista asuu pääkaupunkiseudulla, ja kokemusten mukaan suuri osa muualle Suomeen sijoitetuista muuttaa ennen pitkää tänne.

Maahanmuuttajien työllistyminen on nykyiselläänkin suuri haasteemme. Heidän työttymyysprosenttinsa on 2,5 kertainen. Lisäksi työvoimaosuus on kantaväestöä alhaisempi. Erityisen vaikeaa työllistyminen on siinä ryhmässä, joka tulee lähialueiden ulkopuolelta. Uudella maahanmuuttajalla työhalu on maahan saapuessaan korkealla, mutta meidän oma järjestelmämme pakottaa jokaisen tulijan vähintään kuuden kuukauden pakkojonoon, ennen kuin työllistyminen on edes teoriassa mahdollista. Odotusaikana työmotivaatio laskee merkittävästi.

Nyt tarvitsemme pikaisia toimenpiteitä. Ensiksi turvapaikanhakijamäärät on saatava hallintaan vastaamaan vastaanottokykyämme. Sisäänheittäjästä on palattava portinvartijaksi. Ja toiseksi valtiovallan ja pääkaupunkiseudun jo valmiiksi neuvottelema aiesopimus, jonka keskeinen sisältö on maahanmuuttajien työllistymisen nopeuttaminen, on hoidettava välittömästi voimaan.

Järjenkäyttö sallittua

Vaikka puskissa kahisee ja sivusta huudetuissa sivukommenteissa yritetään väittää, että suuntaa ei voi muuttaa ja että Pajunen maalaa uhkakuvia, niin oikeassahan Pajunen on.

(Jos krohnistit ovat (märissä päiväunissaan) päättäneet keskenään, että Suomesta tulee monikulttuurinen ja ganjalle tuoksuva helvetti, niin noissa kuvitelmissa kannattaisi muistaa myös realiteetit – ne, että he – eivätkä vihreät – tee tuollaisia päätöksiä. Heille ei ole annettu siihen valtuuksia Suomen kansan taholta – eikä tällä näkymällä annetakaan…)

Nämä näkymät tulevaisuuden Helsingistä ovat puolestaan niin paha painajainen, että mieleni tekevi kysyä, kuka tällaista haluaa ja miksi. Yleensä rikokseenkin liittyy sentään jokin motiivi.

Jos Helsingin väestö muuttuu neljäsosaltaan jotain muuta kuin alkuperäisväestöä tai työperäisen maahanmuuton kautta Suomeen saapuneita (tosin noin suuri osa työperäistäkin vähemmistöä on epätoivottu asia) edustavaksi, se on sekä taloudellinen, poliittinen että kulttuurillinen katastrofi. Kenenkään etu – ei edes hörhöimpien virheiden ituhippien – voi olla verotulojen räjähdysmäinen lasku, veronmaksajien katoaminen, kulttuurilliset konfliktit, slummiutuminen, rasismi ja väkivalta.

Kun tämä kasvanut maahanmuutto on pääasiallisesti lähtöisin kriisialueilta ja samaan aikaan lähinaapurimme ovat kiristäneet maahantulokriteerejään, haluaisin todellakin kuulla perusteet sille väittämälle, että Suomi ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kuuluu kaikille.

Silloin kun tämä raskain uhrauksin ja kovalla työllä aikaansaatu hyvinvointi kuuluu kaikille, voidaan sanoa hyvästit sekä suomalaisuudelle että suomalaisten rakentamalle hyvinvointiyhteiskunnalle.

Ja – kun todellakin – useimpien pakolaisten perheenjäseniä tulee Suomeen muutaman vuoden viiveellä, niin me saamme lisää huonosti integroituvaa – kieli- ja ammattitaidotonta – väestöä. Väestöä, jonka kansallishävittämisen päämäärän lisäksi toinen funktio on kasvattaa Suomen väkilukua (tulevaisuuden Suomessa, josta teollisuus ja työpaikat on viety pois…).

Epäilemättä myös suurin osa pakolaisista asuu – nyt ja tuolloin – pääkaupunkiseudulla ja ne loputkin valuvat nopeassa tahdissa pääkaupunkiseudulle – vaikka Kajaani tai Pudasjärvi olisikin tehnyt sijoittamispäätöksen ja saanut lisää valtionapuja (jotka on pääosin kerätty pääkaupunkiseudulta…)

Pääkaupunkiseutu slummiutuu ja tukehtuu tuon kehityksen jalkoihin ja viimeiset alkuperäisväestöä edustavat veronmaksajat pakenevat monikulttuurisesta helvetistä.

Käsi sydämelle: kuka tällaista haluaa oikeasti?

(Kirjoitin muuten eilen tätä asiaa sivuten.)

Muutos monikulttuurin mantraan

Pajunen on oikeassa siinä, kun hän sanoo, että meidän on palattava sisäänheittäjästä portinvartijaksi. Lisäksi nykyisen ns. maahanmuuttokeskustelun pinnalla killuvat monikulttuurin tuotoksista jääneet kikkareet on siivottava mahdollimman pian ja täydellisesti. Meidän on saatava aikaan muutos monikulttuurin mantraan – tai hukka perii.

Keksustelun pitää toki olla avointa ja sensuroimatonta, mutta ihmisille ei pidä valehdella siitä, että onko tietty näennäistotuus ja mantrojen toistelu kuitenkaan totta – tai edes heidän etujensa mukaista.

Tällä tarkoitan esimerkiksi jotain tällaista:

Kun Helsingin kaupunginvaltuuston tuleva puheenjohtaja Otto Lehtipuu (vihr) lausuu päivän Vihreässä Langassa näin:

Lehtipuun mukaan Suomen on hyväosaisena valtiona kannettava oma vastuunsa. Hänen mukaansa maahanmuutto ei saa tarkoittaa ainoastaan omatoimisesti maahan tulevaa työvoimaa, vaan siihen kuuluu myös pakolaisten vastaanottaminen.

”Maahanmuutto tulee olemaan osa Helsinkiä ja sitä tarvitaan”.

Tai, kun vallan kahvassa tällä hetkellä viimeisenä roikkuva krohnisti – Minerva Krohn – itkee Aamulehdelle, että:

”Ei kelkkaa voi yhtäkkiä kääntää, kun tulee pieni taantuma”.

Hän muistuttaa, että ikärakenteen muutos vaatii työperäistä maahanmuuttoa ja että pakolaisia otetaan vastaan humanitäärisistä syistä. Krohnin mukaan Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on pikemminkin pieni kuin suuri.

Tai, kun vähemmistötutkija Merja Pentikäinen väittää Apu-lehden numerossa 43/08, että:

” Meillä ei ole aikaa odotella keskustelukulttuurin kehittymistä”

”… Suomi on jo monikulttuurinen maa”

” Rajanveto pitää tehdä siinä millaista kulttuuria sekä tapoja ja perinteitä ei pidä hyväksyä. Tässä keskustelussa ei pidä jättää sivuun myöskään valtaväestön perinteiden ja tapojen kriittistä tarkastelua.”

Niin – haluaisin toki perusteet näille – jopa suomalaisittain varsin loukkaaville – väitteille.

Vaan eipä taida tulla tälläkään kertaa. Mantraa kun on paha perustella rationaalisilla syillä.

Oikeassa elämässä nämä totuudenvastaiset ja typeryyden maksimointia edustamat väiteet on ammuttu blogikirjoituksissa alas jo kauan sitten – nyt on aika ampua ne alas laajemmallakin julkisuudella.

Näyttää siltä, että vihervasemmisto ei kykene muuttamaan mantraansa, vaan roikkuu – kuin toivonsa menettäneenä – eilispäivän visioissa ja fantasioissa.

(Olen kerännyt lisää näitä sammakoita tämän vuoden puolella tänne. Lisäksi täällä voi tutustua hieman laajempaan kirjoon.)

Punavihreät ja toisinajattelijat

Tämä maahanmuuttokeskustelun poliittinen avaus liittyy erittäin selvästi Jussi Halla-ahon ja eräiden muiden ihmisten sitkeään työhön ihmisten herättelyyn ja maahanmuuttokeskustelun käynnistämisen tiimoilta.

Tämä on herättänyt sananvapauden rajoittamispyrkimyksiä näissä vihervasemmistolaisissa piireissä – niissä, joissa kansalaisoikeudet ja suomalaisten yhdenvertaisuus on samanlaista sananhelinää kuin heitä edeltäneiden kansandemokraattien näkemys demokratiasta.

Kun noita reaktiota katselee, ketään normaalia ihmistä ei varmaan enää ihmetytä se, miksi minäkin kirjoittelen anonymiteetin suojissa. Vihervasemmisto on sitten asia erikseen.

Nimimerkki Alumiinitaivas muotoili asian näin J H-a:n vieraskirjassa (kiitokset LOT:ille tämän pelastamisesta unohduksen syövereihin joutumiselta):

En voi muuta sanoa, kuin että voimia Jussille (toivottavasti voin sinutella) ja perheelle. Erityisesti perheelle eli tässä tapauksessa Hilla Halla-aholle: tiedät itse millaisen miehen kanssa olet naimisiin mennyt, ja mekin tiedämme aivan tasan tarkkaan ketä olemme äänestäneet – takaan, että paremmin kuin Minna Sirnöä äänestäneet. Se, että nämä muutamat saatanan tunarit heittävät lokaansa väärin ajattelevan niskaan, on vain ja ainoastaan heidän oma häpeänsä.

Olen muutamastakin asiasta herra Halla-ahon kanssa eri mieltä, mutta se, mitä nyt on tapahtumassa, on törkeää, alhaista, säälittävää ja väärin. Paremmin en osaa sanoa ja kiroilukiintiöni olen jo tämän viestin osalta käyttänyt.

Pelkään pahoin, että pitkällä tähtäimellä Jussista leivotaan se valtakunnan virallinen rasisti, samalla kun SDP ja Kokoomus ottavat vaivihkaa ajamanne tavoitteet käytännön politiikaksi. Tämä olisi toki voitto, mutta Jussin kannalta pyrrhinen voitto: pelkään, että järkevän työpaikan saaminen (ainakin yliopistomaailmasta, sikäli mikäli sitä yhtään tunnen) saattaa olla vaikeaa tämä hullunmyllyn jälkeen.

Minulla ei ole tällä hetkellä paljonkaan valtaa yhtään mihinkään, mutta vannon tämän: tulen muistamaan, miten (hullun)rohkean tempun sananvapauden, valistusajan ihanteiden, ja rationaalisuuden hyväksi olette tehneet. Minussa ei ole ainakaan vielä miestä tulemaan omalla nimelläni asian tueksi, mutta jos vain joskus tulevaisuudessa mitenkään voin teidän tai lastenne asiaa jotenkin edistää, sen tulen tekemään. Takaan tämän: te ette ole yksin.

Tämä on toinen vala mitä olen elämässäni vannonut, ja voin vain vakuuttaa, etten tälläisiä lupaa kevein perustein.

Ja lopuksi vetoomus kaikille muille tämän lukijoile: teidän kannatustanne ei mitata tänään eikä vuonna 2011. Se mitataan sitten, jos Jussi perheineen joutuu hankaluuksiin siitä, mitä hän on sanonut tai mitä hänen on oletettu sanoneen. Käytännössä hän on uhrannut uransa, jotta ajatus Suomesta sen asukkaille kuuluvana valtiona eläisi. Muistakaa tämä.

Minun on helppo yhtyä tuohon tekstiin.

Katsotaan mitä Pajusen avaus tuo tullessaan.

Lähteet: Helsingin kaupunki, Jussi Pajusen blogi, LOT, Scripta, J H-a:n vieraskirja, Vihreä Lanka, AL, Apu