Päivän uutisvuo on tuonut uuden (homeentuoksuisen) sävyn Matti Vanhasen luotsaaman Kes-Kusta organisaation hämäräperäiseen rahoitukseen.
STT kertoo, että hyväntekeväisyysjärjestöissä on Iltalehden mukaan jouduttu erittäin ikävään välikäteen., koskien niiden hyväksi myytävien adressien kauppaajan taustoja.
(Yllätys, yllätys – oletteko kuulleet vanhasta suomalaisesta sananlaskusta, Kepu pettää aina?)
Adressien ja korttien kauppaa pyörittävän Karton omistaa Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö – siis säätiö, joka tukee keskustanuoria noin 150 000 eurolla vuodessa – tarkastamattomien tilikirjojen perusteella.
Suomen syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja Leena Rosenberg-Ryhänen hämmästelee, ettei tiennyt poliittisesta kytkennästä. Suomen Unicefin pääsihteeri Pentti Kotoaro sanoo, ettei tilanne ole miellyttävä.
Maaseudun Kukkasrahasto Säätiön ja Karton toimitusjohtajana toimiva Unto Ahonen ei halunnut vastata Iltalehden kysymykseen, paljonko hyväntekeväisyysjärjestön 12 euron adressin tuotosta päätyy keskustalle tai sen nuorisojärjestölle.
Syöpäsairaita edustava Suomen Syöpäpotilaat ry. sai Karton kortti- ja adressimyynnistä yhteensä 50 000 euroa viime vuonna. Suomen Unicef sai adressimyynnistä 28 000 euroa. On hyvä huomata, että Unicefin osuus kortin hinnasta on vain 10 prosenttia.
Loput menivät Suomen Keskustan pohjattomaan rötöskassaan.
Onneksi olkoon Suomi – olet saanut maalaisliiton henkisen perillisen takaisin!
Kansanedustaja Eero Heinäluoma (punakorporaatiot) on antanut haastattelun Itä–Savolle ja Länsi-Savolle. Sinänsä varsin tyylipuhtaan mahalaskun puoluejohtajana tehneen Sdp:n entisen puheenjohtajan sanomiset voisi sivuuttaa kintaalla, mutta tähän on rakennettu eräitä minussa kysymyksiä herättäneitä asioita.
Eläkerahojen kaappausyritys
Eero Heinäluoman mielestä eläkekiistassa oli kyse keskustan yrityksestä kaapata työeläkkeet oman peukalonsa alle. Hän väittää, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta.
Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt rahapulassaan. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi. Tuolloin vielä – jotenkin yhteiskunnallisesti tarpeellinen ja kyvykäs – Sdp sekä sen poliittinen käsikassara – punakorporaatioiden hallitsema ay-liike – tulkitsivat maalaisliiton operaation tulonsiirroksi työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härskinä välistävetona. Siitä seurasi työmarkkinajärjestöjen neuvottelu ja sopimus uudesta työeläkejärjestelmästä.
Kysymykset heräävät
Sekä mikä minua kiinnostaa on kuitenkin tämä Heinäluoman suustaan päästämä lausahdus:
Palkansaajat ja työnantajat halusivat, että työeläkkeet eivät tule Kansaneläkelaitoksen haltuun, jotta hallitus ei voi niitä kaapata. Siksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.
Minusta tämä on aika omituinen kommentti Heinäluoman asemassa olevalta mieheltä. Se johtaakin muutamaan kysymykseen:
Onko Heinäluomasta nykyinen järjestelmä sitten parempi, kuin esimerkiksi sellainen, joka olisi sekä valtiosta että eri yhteiskunnallista intressipiireistä riippumaton ja kaikkiin tasapuolisesti suhttautuva eläkelaitos?
Onko Heinäluoman mielestä oikein se, että pieni kansanosa (l.punakorporaatioihin ja demarivetoiseen työväenliikkeeseen sitoutuneet toverit) kerää itselleen suhteettoman eläkkeen -veronmaksajien subventioimana ja ay-mafian työnantajilta kiristyksen kautta keräämänä?
Onko Heinäluoma sitä mieltä, että köyhälistö, nuoremmat ikäpolvet ja pienyrittäjät tulkoot toimeen kansaneläkkeellä?
Tämänkö vuoksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.
Pata kattilaa soimaa – punasaalistajien saalis
Vaikka Heinäluoma on kääntänyt syyttävän sormensa Suomen Keskustaa kohti voisi todeta, että pata kattilaa soimaa. Vaikka keskustaa (ja muutakin poliittista eliittiä) pitää vahtia eläkekassan ääressä, niin SDP ei myöskään ole mitenkään syytön eläkekassan rohmuamiseen.
Edellisen laman aikana selvitystilaan ajautunut punakorporaatioiden oma vakuutusyhtiö – Kansa – on varsin surullinen esimerkki siitä, kuinka ohuita Heinäluoman puheet ovat todellisuutta vasten tarkasteltaessa (eikä ole syytä unohtaa myöskään Ekaa, Hakaa tai STS-pankkia…)
Kun Heinäluoma sanoo, että jokin asia on tulonsiirtoa työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härski välistäveto, hän on siinä oikeassa.
Mutta, mutta… ennen kuin laskee suustaan tuollaisia kommentteja, ay-pampun kannattaisi vilkaista peiliin ja muistella oman sidosryhmänsä puuhia – ettei esitetty väite tule takaisin bumerangina päähän.
Koko kupletin juonen voi yksinkertaistaen tiivistää siihen, että näillä kahdella puolueella – Keskustalla ja SDP:lla – on ollut historiallinen missio jakaa muiden tienaamaa rahaa ja rakentamaa varallisuutta edesvastuuttomasti pitkin poikin – sinne sun tänne.
Sen surkean puuhastelun viimeisimpinä muotoina on ollut holtiton maahanmuuttopolitiikka. Kumpikin puolue on tarttunut hanakasti kabineteissa tarjottuun ulkomaalaiseen halpatyövoimaan turvatakseen omat intressinsä (samaan aikaan Kokoomus maksimoi ydinryhmänsä voittoja ja tuhoaa itsenäisyytemme rippeitä Kepua ja demareitakin tehokkaammin).
Vielä nykyisessäkin tilanteessa – kun hyvinvointivaltio vetää viimeisiään yskien ja puhisten – keskinäinen jakopolitikka tuntuu olevan pääpuolueille isänmaan etua tärkeämpää.
Eivät suomalaiset ole tyhmiä – olemme ehkä hieman liian rehellisiä ja hyväuskoisia – mukavuudenhalusta nyt puhumattakaan.
Heinäluoman (ja muidenkin oligarkkien) olisi syytä muistaa se, että kun koettu haitta ylittää mukavuudenhalun, laiskanlotkeankin kansan toiminta aktivoituu. Heinäluoman edustama (varsin läpinäkyvä) oderint, dum metuant-asenne ei ole välttämättä paras mahdollinen tyyli poliitikkolle kansanvaltaisessa tietoliikenneyhteiskunnassa.
Ainakaan minulle ei tule olemaan yllätys se, että jos meno ei muutu, niin seuraavissa eduskuntavaaleissa Keskusta putoaa 10%:n puolueiden joukkoon. Se, että myös SDP:lla on sama riski edessään, saattaa olla Heinäluomalle ja hänen tovereilleen varsin ikävä yllätys – vaikka minulle sekään ei ole.
Miten muuten on?
Lähteet: Itä-Savo, Länsi-Savo, Wikipedia
Jk. Koko eläkekeskustelussa on jäänyt hieman taka-alalle se, että ns. suuret ikäluokat ovat rahastaneet tämän maan ja luoneet oman henkilökohtaisen varallisuutensa velkasi ja jättäneet sen tulevien sukupolvien maksettavaksi. Palaan asiaan.
Iltalehti kyseli nettikyselyssään viikonloppuna, että luotatko keskustaan?
vaikka kansa vastaakin ei, niin pakkohan tässä on ilmeisesti luottaa…
Etenkin kun tuo perinteinen agraaripuolue on näinkin perinteisen oloinen ja näköinen:
Hyvät naiset ja herrat: Helsingin Keskustanuorten puheenjohtaja Abdirahim Hussein.
Lähteet: Iltalehti, HS
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin:
Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Axel Oxenstierna:
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
Onnea matkaan, lapsikullat. Yrittäkää selviytyä.
Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä — joista useimmat ovat kelpo ihmisiä — me olemme siinä sodassa eri puolilla.
Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin.
Vihfreä humanisti Ville Komsi
kesäkuu 2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
DISCLAIMER!
Tämä blogi sisältää kirjoittajan henkilökohtaisia poliittisia mielipiteitä. Niitä ei pidä - eikä saa - ottaa totuuksina.
Vieraskirjaan kirjoitetuista mielipiteistä sekä kirjoitusteni kommentointiosioihin jätetyistä kommenteista vastaa jokainen kommentoija juridisesti itse.
Panu Höglund ja humanismi
Minusta olisi ihan hyvä jos muslimiterroristit tulisivat ja räjäyttäisivät hengiltä sinut ja kaikki vastenmieliset aateveljesi. Älä yhtään kuvittele että kukaan kunnon ihminen tuntisi pätkääkään
myötätuntoa sinua kohtaan.Panu Höglund turkulainen humanisti
Christopher Caldwell
Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.
Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.
Netin muukalaisviha koetaan vakavana uhkana myös siksi, että maahanmuuton odotetaan jatkossa lisääntyvän. Euroopasta on jo esimerkkejä siitä, kuinka maahanmuuttajien ja kantaväestön arkisetkin kärhämät voivat kärjistyä polttoiskuiksi ja mellakoiksi.
Pitäisin tärkeänä, ettei tilannetta päästetä sellaiseksi kuin se on eräissä muissa maissa, Ruotsissa ja Länsi-EuroopassaValtionsyyttäjä Mika Illman
Tiivistys sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä
Väärästä mielipiteestä rankaiseminen kertoo lähinnä sen, ettei yhteiskunnalla ole perusteltua vastausta esitettyihin argumentteihin. Normaalissa väittelyssä sitä voisi pitää täydellisenä epäonnistumisena. Jos yhden yksilön ylilyönnit ovat ainoa perustelu miksi koko yhteiskunnan mielipidekirjoittelu pitäisi saada kuriin, ollaan aika heikolla pohjalla.Nimimerkki vastakiiski HS 6.5.2008 10:33
Viikon mokutus
Vähemmistövaltuutetun mukaan erityisesti ylikorostuneet kielitaitovaatimukset vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä.Johanna Suurpää, vähemmistövaltuutettu , Helsingin Sanomat 23.5.2008
Mika Illman ääneen lausumisesta
Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.
Ei kai Suomessa?
Sananvapauden päivänä halutaan myös muistuttaa, että maailmassa on kymmeniä valtioita, jotka rajoittavat vapaata tiedonvälitystä ja ihmisten oikeutta ilmaista mielipiteitään
HS, Sananvapauden päivänä, 3.5.2008
Ns. positiivinen syrjintä lainsäädännössä
Syrjintälaki 7§
Tällä lailla ei estetä sellaisia erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttaminen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi tai lievittämiseksi (positiivinen erityiskohtelu).
Astrid Thors:
Ei pitäisi olla niin suurta väliä sillä, millä perusteilla ihminen on Suomeen tullut. Perheen käsitettä laajentamalla houkuttelemme helpommin uusia maahanmuuttajia.
Niinkö?
Maahanmuuttajat sinänsä eivät ole tuoneet mitään huonoa. Toki on joitain heihin liittyviä negatiivisia ilmiöitä, mutta ne eivät ole maahanmuuttajien vaan yhteiskunnan tuottamia.
Camilla Haavisto
Suomalaisuudesta sanottua
Ruotsalaisesta näkökulmasta neanderthalit itärajan takana elävät eri aikavyöhykkeellä. En tarkoita Itä-Euroopan aikaa – jota Suomessa kellotetaan – vaan aikaa pari jääkautta sitten.
Touhukkaat möyhäkäiset teroittelevat nuolenkärkiä idän sapelihammastiikerin varalta ja örjähtelevät ohi kulkevien naisten perään. Ruotsalaiset kulkevat hyvissä kengissä ja puhuvat kieliä – mitkä eivät sivumennen sanoen kumpikaan ole suomalaisministereiden tyypillisiä ominaisuuksia.
HS:n Tukholman kirjeenvaihtaja 30.3.2008 Kalle Koponen
Suomen perustuslain 14 §:ssä sanottua
Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.
Mika Illman väitöskirjastaan
Kriminalisoinnin tarkoituksena on viime kädessä suojata pluralistista yhteiskuntaa rangaistusuhan avulla.