
Viime päivinä ikioman nomenklaturamme mediaorkesteri on poistanut sordiinon Nato-trumpettinsa edestä.
Mistä on sitten oikeastaan kyse? Yleisestä vai yksityisestä edusta?
Muistamme varmaan kaikki mainiosti puolustusministeri Jyri Häkämiehen taannoiset lausunnot Washingtonissa ja niitä seuranneen pienen mediamyrskyn.
Häkämiehen puheet pitää kuitenkin laittaa tässäkin keskustelussa oikeaan kontekstiinsa. Häkämies heitti ns. pallon jolla hän testasi kuinka hereillä Venäjä on ja kuinka tähän – kabineteissa jo pitkään valmisteltuun asiaan – suhtaudutaan sekä kotimaassa että ns. ystävällismielisessä lännessä.
Kun pallo kimposi takaisin, Häkämies totesi isseekseen, ettei kannata strittailla luuvarttiin – se kun tulee omille kintuille – ja kutsui paikalle selityskuoron. Ja selityskuoro aloitti taustalaulunsa.
Niinpä, niin…
Nato-jäsenyys ei näyttäisi enää olevan mikään vaihtoehto. Siitä on olemassa tarvittava kotimainen poliittinen konsensus ja poliittiset oligarkit ovat tehneet päätöksensä vastoin kansan enemmistön tahtoa. Jotta sisäpolitiikka näyttäisi edes hieman demokraattiselta, nomenklatura on aloittanut propagandakampanjan muuttaakseen kansan mielipiteen edes vähemmän Nato-kielteiseksi.
Nykyisen suomalaisen oligarkian suurin työpanos näyttäisi kuluvan siihen, että se yrittää näyttää epätoivoisesti demokratialta.
Myös pääministeriksemme – jostain sattuneesta syystä – juurtunut Matti ”Dhimmi” Vanhanen kommentoi asiaa viime viikonloppuna. Hän totesi, että Nato ei ole minulle mikään ideologinen kysymys. Se on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys..
Vanhasen lausunto on harvinaisen suoraviivainen ja kertoo kaiken olennaisen lausujansa todellisista tarkoitusperistä.
Masa kysyy ja vastaa samalla itselleen:
Onko nyt olemassa sodan uhkaa, onko Natosta muodostumassa kriisinhallintajärjestö ja kallistuuko aseteknologia niin paljon, että Suomen kaltainen maa ei yksin pysty ylläpitämään esimerkiksi ilmavoimia.
Se koskee 2020- ja 30-lukua, jos aseteknologia koko ajan kallistuu. Silloin saattaa syntyä tilanne, jossa pienten maiden mahdollisuudet ylläpitää vaikkapa ilmavoimia vaikeutuvat. Paineet tehdä yhteistyötä kasvavat.
Tämä tarkoittaa, että myös Masa on valmis pyyhkimään kansallisvaltiolla, isänmaalla ja itsenäisellä puolustuskyvyllä takapuolensa säästääkseen rahaa tai ansaitaakseen sitä enemmän.
Raha, raha, raha…
Juuri tämän saman ajattelutavan vuoksi jouduimme 1939 vihamielisen invaasion kohteeksi täysin puutteellisesti varustautuneina. Se armeija, jonka piti suojella Suomea ja suomalaisia, oli varustettu pääasiallisesti varustuksella Malli Haihattelijat.
Tuon ajan poliittisten päättäjien kykenemättömyys, ajattelemattomuus, ahneus, itsekkyys ja säästäminen väärässä paikassa sai aikaan sen, että suomalaista verta vuoti aivan liian paljon ja aivan liian turhaan.
Olen sanonut joskus aikaisemminkin, että sotaväellä ja palokunnalla on kaksi yhdistävää tekijää. Kukaan ei oikeasti halua käyttää kumpaakaan siihen mihin ne on tarkoitettu, mutta toisaalta kumpikin pitää olla olemassa siksi, ettei sitä minkä torjuntaan ne on tarkoitettu pääse koskaan syntymään.
Vanhanen totesi muuten myös, ettei Venäjän pelon ei pitäisi antaa määritellä keskustelua.
Ja tästähän me pääsemme suoraan eiliseen korkean tason puheenvuoroon. Sellaiseen joka on tilattu virkamiestaholta oligarkkien tueksi.
Puolustusministeriön ylijohtaja Järvenpää nimittäin loihe lausumaan, että Nato-jäsenyys suojelisi Suomea sotilaalliselta uhalta. Samaan hengenvetoon hän toteaa myös, että kylmän sodan haamut on häädettävä Suomesta:
”Kaikki suomalaiset seisoisivat ulkona, ottaisivat toisiaan kädestä kiinni ja huutaisivat yhteen ääneen: Kylmä sota on ohi! Ehkä tällainen puhdistautumisrituaali ajaisi kylmän sodan haamuja Suomesta”, ylijohtaja Pauli Järvenpää puolustusministeriöstä pohtii.
Hänen mielestään vanhat ”ajatushaamut” leimaavat suomalaista keskustelua sotilasliitto Natosta. ”Kuvitellaan, että Eurooppa on jakautunut, Yhdysvallat jyrää Natossa ja Nato on suunnattu Venäjää vastaan.”
Totta, mutta sotilasmaantiede eikä asemamme Venäjän naapurimaana ole todellakaan muuttunut miksikään. Eikä myöskään se, että Venäjä on ja pysyy suurvaltana.
Tämä on viisaus joka pitäisi meidän kaikkien suomalaisten muistaa aina. Myös politiikkojen.
Henkilökohtaisesti en näkisi ollenkaan pahana asiana paluuta J.K. Paasikiven oppeihin virallisellakin tasolla.
”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”
Järvenpää näkee puolustuspolitiikan kovimman ytimen täysin eri tavoin kuin nationalistisesti ajatteleva ihminen. Hänen mielestä Nato-jäsenyys on kuin palovakuutus: Se auttaa vahingon sattuessa eli sotilaallisen voimankäytön uhatessa.
Oma kansallinen ja kansalliseen puolustukseen motivoitunut ja hyvin varustettu armeija on se todellinen palovakuutus – ei Nato.
Koko touhun taustalla on edelleen raha. Tämä – jos mikä – on yhteiskunnallinen arvostuskysymys. Kansalliseen puolustukseen satsaaminen ei kaada vauraan maamme kansantaloutta eikä ole mikään mahdoton taloudellinen rasite myöskään veronmaksajille – eli meille joita varten tuo puolustus on rakennettu.
En usko maanpuolustustahdon kasvavan siitä, jos suomalaiset puolustavat Naton – tai EU:n – lipun alla globalisaatiota, kasvotonta ylikansallista pääomaa tai uuskolonialismia.
Päin vastoin.
Enkä usko Naton – tai EU:n – olevan kiinnostunut suomesta muuta kuin puskurivaltiona – sanoi kuka mitä muuta tahansa – kasvavaa ja epävakaata suurvaltaa – Venäjää – vastaan. Se on entisen itäblokin ja Baltian maidenkin asema tuossa yhteistyössä.
Euroopassa ei hänen mielestään ole jakolinjoja, pienetkin maat vaikuttavat tutkimusten mukaan Natossa sekä Naton Venäjä-neuvostossa Nato ja Venäjä tekevät yhteistyötä. Silti täällä toistellaan vanhoja käsityksiä ja pelotellaan niillä kansaa, hän ihmettelee.
Tämä onkin pienenpien maiden kannalta kaikkein pelottavin skenaario koko asiassa. Nimittäin se, että Nato ja Venäjä menevät yhteistyössään pidemmälle. Muistatte varmaan mitä seurasi eräiden herrojen – A.Hitlerin ja J.Stalinin – keskinäiseen sopimukseen perustuneesta yhteistyöstä?
Häkämies on kahdeksas puolustusministeri, jonka alaisuudessa Järvenpää työskentelee. Häkämies on aloittanut kautensa joidenkin arvioiden mukaan harkitsemattomasti ja tallonut varpaita.
”Olisiko parempi, ettei ministeri kertoisi kantojaan? Pitäisikö hänen istua hiljaa hiirulaisena nurkassa?”, ministerin oikeaksi kädeksi luonnehdittu Järvenpää kuittaa.
Eli jäljet johtavat sylttytehtaalle – jälleen kerran…
Ylijohtaja Järvenpää on työskennellyt puolustushallinnossa 1970-luvun lopulta. Nykyisin hän on puolustuspoliittisen osaston päällikkö, puolustusministeriön toiseksi korkein virkamies ja merkittävä taustavaikuttaja.
Häntä pidetään yhtenä Häkämiehen kohutun Venäjä-puheen kirjoittajista. Tätä Järvenpää ei halua kommentoida mutta pitää loukkaavana ajatusta, että ministeri olisi jonkun virkamiehensä äänitorvi. Hän sanoo puheesta nousseen keskustelun osoittavan, että perustuslaissa piilee miina: tulkinnanvarainen kirjaus siitä, kenellä on oikeus käyttää valtaa Suomen ulkopolitiikassa.
Järvenpää on Suomen tunnetuimpia Nato-jäsenyyden kannattajia. Hänen mielestään jäsenyys nostaisi kynnystä uhata Suomea sotilaallisesti ja takaisi maamme turvallisuuden tarvittaessa.
Olen edelleen eri mieltä. Ainoa todellinen vaihtoehtomme on Pohjoismainen puolustusliitto. Olen sivunnut asiaa aikaisemminkin kirjoituksissani. Niitä löytyy esimerkiksi täältä.
Lainataanpa vielä suoraan tuota uutista. Näin päästään kirjoitukseni todelliseen ytimeen:
Naton jäsenyyshakemus jätetään hänen arvionsa mukaan 2010-luvun alkuvuosina. Ja missä on Järvenpää Nato-lippuineen silloin? Eläkkeellä puolustushallinnosta?
Eläkkeellä ehkä, mutta ei nykyisestä tehtävästään. Hän tähyää ennen eläkevuosiaan vielä uusiin tehtäviin, mahdollisesti suuriin kansainvälisiin järjestöihin.
Eli nyt pääsimmekin koko asian syvimpään olemukseen.
Kyse ei eräiden virkamiesten ja poliittisten päättäjien kohdalla ole missään nimessä yleisen edun – l. Suomen ja suomalaisten – valvomisesta, ajamisesta tai puolustamisesta. Kyseessä on puhtaasti yksityisen – l. oman kukkaron, aseman ja meriitin – ajamisesta.
Ja tänään jatketaan saman aiheen parissa. Uutisvuo kertoo meille, että Suomi hakee johtopaikkaa EU:n puolustusvirastossa.
Uutisen mukaan Suomi tavoittelee paikkaa Euroopan puolustusviraston johdossa. Puolustusvoimien sotavarustepäällikkö, insinööriprikaatikenraali Jukka Juusti on tarjolla viraston puolustusmateriaaliosaston johtoon.
Asiasta kertoi maanantaina Ylen uutiset. Ylen mukaan Juusti on loppusuoralla ehdolla osastopäällikön virkaan ja päätöstä odotetaan lähipäivinä. Puolustusviraston tehtävänä on kehittää EU:n puolustusyhteistyötä, pysyä perillä tulevaisuuden sotilasteknologiasta ja edistää hankintojen koordinointia jäsenmaiden kesken.
Periaatteessa kannatettava ajatus. Pääsemme edistämään oman puolustusteknologiamme myymistä ja seuraamaan näköalapaikalta naapureiden teknologian kehittymistä.
Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa.
Miksi sitoutuisimme sellaiseen aseteknologiaan, joka on napin painalluksella tai logistiikkahanat sulkemalla suljettavissa maamme rajojen ulkopuolelta?
Miksi jakaisimme omaa tietämystämme samoille tahoille ja heikentäisimme vapaaehtoisesti omaa asemaamme?
Ja olennaisin kaikista:
Onko tässä natoilussa kyse yleisestä vai yksityisestä edusta?
Puolustusministeriön ja eri esikuntien käytävillä vaeltaa sankka joukko sellaisia esiupseereita, jotka odottavat Suomen liittyvän Natoon.
Syy tähän odotukseen ei ole kuitenkaan välttämättä isänmaallisuus – siis yleinen etu.
Syy on Naton kautta avautuvat korkeapalkkaiset virat ja ulkomaankomennukset – siis yksityinen etu.
Kuten Järvenpään kohdalla – ja hän ei sentään ole sotilasvirassa.
Ja tästä on helppo jatkaa ajatusketjua niihin tahoihin, joille raha ja mammona muodostavat koko elämän tarkoituksen.
Minulle on muodostunut ajan mittaan varsin surullinen kuva. Kuva surullisesta itsekeskeisyyden ja omaneduntavoittelun ajasta. Ajasta jolloin yhteisöllisyys toimii ainoastaan huussipaperina.
Kun tämän päivän haihattelijat miettivät sitä, pitääkö Suomen puolustus ulkoistaa ja samaan aikaan sisäistää isänmaa monikulttuuriseksi, kannattaa myös miettiä sitä miten jo nyt osa vieraaseen kulttuuriin hurahtaneista syntyperäisistä suhtautuu Suomen puolustamiseen.
Ikävä kyllä, yksityinen etu näyttäisi menevän yleisen ohi – näinä itsekkyyden kulta-aikoina.
Lähteet: Wikipedia, Puolustusministeriö, STT, TS, YLE, Verkkouutiset, HS, Aamulehti
