Jarkko Tontti ja kansalaisyhteiskunta

Hyvä tarkoitus kääntyy (valitettavasti ja säännöllisesti) Jarkko Tontin käsittelyssä jokaisen hänen käsittelemänsä aiheen kummallisesti vääristyneeksi irvikuvaksi. Kun lukee (lähes mitä tahansa)  Tontin kirjoittamaa tekstiä, niin  olo on kuin vaeltaisi  Liisana Ihmemaassa tai kuin olisi joutunut vahingossa sisään Tim Burtonin ohjaamaan elokuvaan.

Kuten tässäkin Tontin kirjoittamassa kansalaisyhteiskuntaa haikailevassa tekstissä. Tontti näkee (aivan oikein) Suomen liian autoritaarisena ja meritokraattisena yhteiskuntana. Allekirjoitan tuon – mutta hieman toisin perustein kuin Tontti ja lisää siihen mukaan oligarkia. Ennen sitä on hyvä tarkastella kirjoittaja Tonttia ja sitä, miten kansanvaltainen hänen oma historiansa on.

Tontti itse on kouluttanut  oikeustieteen tohtoriksi, yhteiskunnan maksaessa hänen opintona. Tämän jälkeen hän on jättänyt tämän ammatinsa ja ryhtynyt ”vapaaksi kirjailijaksi”. Kovin kauas sivuladulle kulkematta voisi kai sanoa, että Tontin kohdalla yhteiskunnan tarjoama opetus on mennyt suoraan Kankkulan kaivoon.

Voisi varmaankin sanoa myös, että Tontti on vienyt joltain sellaiselta ihmiseltä opiskelupaikan joka olisi aidosti ja kutsumuksesta halunnut olla juristi.

Jarkko Tontti järjesti itsensä varusmiespalveluksensa aikana RUK:un ja jätti sen kesken. Tuhlaten jälleen yhteiskunnan varoja ja vieden joltainaidosti motivoituneelta ja sodanaikaisiin tehtäviin pystyvältä reservinupseerilta paikan tuossa koulussa.

Jarkko Tontti on toiminut myös oman toimensa ohella kirjailijoiden sananvapausjärjestön – PEN:in – varapuheenjohtajan. Jussi Halla-ahon (vähintään kuuluisan) farssioikeudenkäynnin aikana tämä(kansalaisyhteiskuntaa halajava) suuri humanistimme ja sananvapauden airueemme oli valmis poistamaan sananvapauden omista mielipiteistään poikkeavien mielipiteiden kohdalta.

Unohtamatta sitä, että kun Tontti puhuu kansalaisyhteiskunnasta, niin se työ mitä hän on tehnyt Tuija Braxin avustajana, on kaikkien mittaustapojen mukaan kaukana kansalaisyhteiskunnan todellisuudesta.

Voisikohan tuollaisesta toiminnasta käyttää sanaa aito poliittinen elitismi? Vai pitäisikö tässä lainata Tontin omaa määritelmää;

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, joka on jättänyt taakseen kirkon, yliopiston ja virkamieselämän.

Ja viulut maksoi suomalainen kansalaisyhteiskunta veronmaksajineen…

Kun Tontti tarkkaillee kirjoituksessaan Helsingin senaatintoria, hän  sivuuttaa historialliset muistomerkit  ja keskittyy omasta mielestään perinteiseen ja traditionaaliseen. Näin kuva siitä millaista kansalaisyhteiskuntaa Tontti haluaa, kirkastuu entisestään.

Kävin äskettäin jäähyväiskahvilla Senaatintorin laidan Café Engelissä. Perinteinen kahvila sulkee ovensa remontin takia…

… Café Engelin vaatimaton rooli torin kokonaisuudessa kuvaa sitä hyvin. Kun modernia kansalaisyhteiskuntaa 1700-luvulla Euroopassa synnytettiin, kahvilat olivat keskeisessä roolissa. Niissä kokoonnuttiin, väiteltiin ja luettiin. Syntyi moderni julkisuus, kansalaiskeskustelun foorumi, kuten filosofi Jürgen Habermas on esittänyt.

Haluamatta viilailla hirveästi (tässä ja nyt) pilkkuja, niin pitää muistaa, että juuri Cafe Engel on näistä Tontin luettelemista Senaatintorin nähtävyyksistä nuorin. Se on perustettu  erinomaisen rikkaan suomenruotsalaisen  perijän (ja Tontin puoluekaverin ) toimesta 1980-luvulla.

Sitä ennen tuossa korttelissa toimi esimerkiksi Stockmannin tavaratalo – ja Helsingin poliisi.

Lyhyt (ja viherpoliittisesti tarkoituksenmukainen) on siis se metodi, miten Tontti määrittelee kulttuurin, tradition, historian ja perinteisen.

Tontti on siis huolestunut siitä, että Suomessa kansalaisyhteiskunta on aina ollut alikehittynyt. Minustakin se on huolestuttavaa, mutta minä hakisin hieman eri suunnasta syitä alikehittymiseen kuin Tontti.

Tontin mukaan:

Kansalaisjärjestöjen, kuten Amnestyn tai Greenpeacen jäsenmäärät ovat väkimäärän nähden vähäisiä. Vastaavasti poliisiin ja armeijaan luotetaan vertailumaita enemmän, presidentistä puhumattakaan. Edelleen puhutaan kansasta, ei kansalaisista.

Tässä tulikin sitten enemmän kuin riittävästi tietoa siitä, mikä on tämä Tontin haikailema kansalaisyhteiskunta.

Kun Tontti haikailee Amnestyn jäsenmäärän kasvua, hänen pitäisi muistaa se, että suomalainen normivirtanen on kansainvälisestikin hyvin koulutettu ja hän on osaa lukea nykyisin varsin mediakriittisesti – jotain hyötyä oli näköjään suomettuneisuudenkin ajasta.

Amnesty on lisäksi onnistunut viemään pohjan julkiselta uskottavuudeltaan Suomessa ihan itse. Se mitä Tontti näkee kyseisen järjestön Suomen osaston toiminnassa kansalaisyhteiskunnallisena, on todellisuudessa vahvasti poliittisesti leimautunutta ja elitististä.

Puhumattakaan sitten tästä Tontin toisesta keppihevosesta. Jos joku väittää, että Greenpeace kuuluu toimintatavoiltaan tai hallinnoltaan kansalaisyhteiskuntaan, hänen olisi syytä tarkastaa pikaisesti kalenterinsa ja karttansa.

Greenpeacen toiminta muistuttaa tavoiltaan suuresti eräitä Länsi-Euroopassa 1970-luvulla  toimineita painostus- ja terrorijärjestöjä ja sen demokratiaa halveksiva  hallinto on kuin suoraan eilisen Neuvostoliitosta.

Kertauksen vuoksi,  totuus on edelleen se, että Greenpeace ei ole avoin kansalaisjärjestö .

Tavallinen suomalainen ei voi liittyä Suomen Greenpeacen jäseneksi ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon paikallisosastojen, piirijärjestöjen ja viime kädessä yhdistyksen yleiskokousten kautta.

Greenpeace ei siis ole demokraattinen järjestö, eikä sillä ole demokraattisen järjestön moraalista voimaa.

Suomen Greenpeace on osa Greenpeace Nordenia, jossa yhdistyksen toiminnasta päättää 20 äänestävää jäsentä. Tämä 20 hengen joukko täydentää itse itseään.

Greenpeacella on kyllä Suomessa 24 000 maksavaa tukijaa. He rahoittavat Suomen Greenpeacen toimintaa, mutta he eivät voi yhdistyksen päätöksiin tai yhdistyksen toiminnan sisältöön vaikuttaa.

Tällainen on siis se kansalaisyhteiskunta, jota Jarkko Tontti haluaa. Minun täytyy todeta, että minä elän aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin Tontti.

Tontin mukaan:

Jo nyt valtiovalta on nivelletty osaksi Euroopan unionia. Nationalistiset fantasiat ovat kohdanneet todellisuuden. Ihmiskunnan kohtalonkysymykset ovat globaaleja ja niihin voidaan vastata vain globaalilla politiikalla.

Eli Tontin kansalaisyhteiskunnassa kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevii nasioihin on siirtetty muutaman harvan päättäjän käsiin – Euroopan Unionin ytimeen. Minusta tällainen ei ole kansalaisyhteiskunta – se on painajaismainen irvikuva aidosta kansalaisyhteiskunnasta.

Minun kansalaisyhteiskunnassani toimisi suora (alhaalta ylöspäin ohjattu)  aito ja alueellisesti pilkottu suora kansanvalta.

Minun kansalaisyhteiskunnassani  tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset  alistettaisiin hakijoiden  koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen  jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.

Minun kansalaisyhteiskunnassani jokaisella olisi oikeus tehdä lakialoite saatuaan sovitun määrän kannatusääniä ja jokaisella olisi oikeus äänestää hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta jokaisen lain kohdalla.

Minun kansalaisyhteiskunnassani ei olisi poliittista joutosakkia ja kansanedustajilta vaadittaisiin aitoa osaamista ja ammatitaitoa.

Mutta tämähän nyt on ilmeisesti tähän mennessä tullut aivan selväksi – se mitä Tontti haluaa ja edustaa, on pois normaalilta normivirtaselta ja on omiaan edistämään harvainvaltaa.

Mutta tämänkin me jo tiesimme.

Lähde: Vihreä Lanka

Advertisement

 

Joulujuhlan Tontti

Jarkko ”Maitojuna” Tontti on avautunut taas tänään Vihreän Langan blogissaan.

Hän kirjoittaa otsikolla Koulujuhlat tähän päivään.

Suomalaisuus ja kristinuskoon perustuvat juhlat

Jarkko on viiteryhmänsä kera tyytyväinen siihen, että opetusministeri vaihtui. Sari Sarkomaan erottua perheasioidensa vuoksi, hänen tilalleen valittiin – myös pienten lasten äiti – Henna Virkkunen.

(Asiahan ei minulle tietenkään eikä mitenkään kuulu, mutta ihmetyttää hieman se, että pääkaupunkiseudulla asuvan ministerin toimia haittaa äitiys pahemmin kuin Jyväskylässä asuvan.)

Virkkunen on pahoittanut Jarkon mielen. Aloittaessaan opetusministerinä hän totesi, että kristilliseen uskoon perustuvat juhlat sopivat kouluihin, koska ne kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperinteeseen.

Jarkon mielestä:

Voisi luulla, että isänmaallisuuden nimeen vannova Kansallinen kokoomus toimisi pikemminkin sen puolesta, että lapsille kerrottaisiin koulussa Ukko ylijumalasta, metsän Tapiosta ja Väinämöisestä.

Omasta mielestäni lapsille pitää kertoa suomalaisuudesta, sen juurista ja siihen liittyvästä kulttuurista – uskomuksista, tavoista, muinaisuskonnosta, tavoista, kielen etymologiasta – mutta myös historiasta. Nykyään – ainakin Helsingissä – tämän osan koulujen opetuksesta ja kulttuurikasvatuksesta on korvannut marginaalivähemmistöjen kulttuuri – suomalaiskoululaisille pakollisine kulttuurikeskus Caisa-käynteineen ja vesipiippukierroksineen.

Ja tässä kohtaa pitää muistaa myös se, että suomalaisuus on muotoutunut tuhansien vuosien aikana perhe-, suku- ja heimokeskeiseksi – sellaiseksi, joka ei halua piirinsä sisään vieraita. Etenkään sellaisia, jotka eivät halua sopeutua suomalaisuuteen ja kasvaa suomalaisiksi.

Edelleen pitää muistaa se, että satojen vuosien aikana tuo perhe- ja heimokeskseisyys on sitoutunut myös luterilaiseen arvomaailmaan ja moraaliin – enemmän juuri arvojen kuin varsinaisen uskonnon puolelta.

Uskonto on muuttunut osittain traditionalismiksi – muuttumatta kuitenkaan filososfiaksi ja säilyttäen uskonnon paikan valtaväestön (n.80 %) keskuudessa. Se edustaa minkä tulkinnan kautta kautta valtaenemmistöä suomalaisista ja Suomessa oleskelevista ulkomaaneläjistä.

Kenelle nämä juhlat sitten kuuluvat?

Jarkko on tyytyväinen siitä, että opetusministeri ei voi vaikuttaa kuntien eikä koulujen juhlakäytäntöihin. Hänen mielestään hänen tyttärensä koulun joulujuhla oli harvinaisen onnistunut juuri siksi, että Virkkusen narinat oli jätetty omaan arvoonsa:

Toisin kuin joskus edellisinä vuosina, nyt ei näkynyt seimikuvaelmia ja laulut kertoivat lähinnä lumileikeistä ja tontuista. Musiikki-, tanssi- ja balettiluokkien esitykset olivat hätkähdyttävän hienoja, tuskainen virrenveisuu oli poissa.

Lasten edun kannalta koulujen juhlien pitäisi olla kaikille oppilaille ja vanhemmille yhteisiä tilaisuuksia, ei joidenkin vanhempien nostalgiankaipuun paapomista.

Ei. Ei tietenkään.

Joulu on kristillinen juhla – eikä sen järjestäminen edellytä enemmistödemokratiaan perustuvassa ja valtionkirkkoisessa kansanvallassa minkäänlaista eri uskontojen ja uskonnottomuuksien huomioimista.

Jos joulun sanoma lähimmäisenrakkauden julistuksineen – jostain käsittämättömästä syystä – loukkaa jonkun maailmankatsomusta Suomessa, silloin tämän marginalistin on syytä jäädä kotiinsa virittelemään pom… teroittelemaan veitsiään. Ei joulujuhlaan eikä joulun juhlintaan ole pakko osallistua.

Mutta….

Millään vähemmistöllä ei ole oikeutta vaatia – etenkään Suomen kaltaisessa maassa – enemmistöä luopumaan historiaansa ja kulttuuriinsa kuuluvista perinteistä. Eihän enemmistökään estä vähemmistöä toimittamasta oman kulttuurinsa mukaisia rituaaleja – omissa ympyröissään, omalla ajallaan ja omilla rahoillaan kustannettuna.

Piste.

Jarkon ansio

Ei nyt kuitenkaan haukuta tässä ihan kaikkea Jarkon tuskalla ja vaivalla tuottamaa tekstiä. Tämä Jarkon kirjoitus pitää sisällään erään erittäin huomionarvoisen seikan.

Nimittäin se, että enemmistön on syytä olla tarkkana vähemmistöjen kanssa.

Tonttikirjoitus osoittaa erittäin todeksi sellaisen asian, että kun eräät äänekkäät vähemmistöt pääsevät kellarista (tai kaapista) ulos, ne katsovat tehtäväkseen muokata, vaikka väkisin, enemmistöä oman maailmankuvansa mukaiseksi.

Kiitos Jarkko. Tontteilusi oli täällä kerralla tarpeellista.

Kirjoittaja on punaniskainen juntti, joka söi jouluna perinteisiä suomalaisia jouluherkkuja ja kuunteli joulumusiikin lisäksi vanhaa Swingiä ja Rock and Rollia – ja antaa Jarkolle anteeksi sen, mitä tämä kirjoittaa – Hän ei nimittäin tiedä mitä hän tekee…

(Piti kirjoittamani tässä monestakin asiasta, mutta ajanpuute esti näiden julkaisemisen toistaseksi – julkaisen nämä tekeleet myöhemmin.)

 

Jarkko Tontti – miten Sinusta tuli pasifisti?

Jarkko Tontti niminen nuorimies kirjoittelee Virheet- De Dorka ryhmittymää edustavassa Vihreä Lanka nimisessä lehdykässä.

Jaarkomme kertoo itsestään seuraavaa:

Kirjoittaja on sotilaspassinsa palauttanut kirjailija, josta tuli pasifisti reserviupseerikoulun kurssilla numero 195.

Kymmenen miljoonan ruplan kysymys kuuluukin seuraavasti: Miten ja miksi Sinusta tuli pasifisti juuri Reserviupseerikoulussa?

Johtuisiko se kenties siitä, että Milky Way kutsui ja takinkääntäminen oli Sinulle kenties ainoa mahdollisuus pelastaa kasvosi?

Se nimittäin selittäisi käsittämättömän vihasi yhteisesti sovittua järjestelmää ja yhteiskuntamme turvallisuusjärjestelmän kivijalkaa vastaan…

Vai johtuuko se kenties jostain toisesta syystä?

Politiikkaan tuo takinkääntäminen taas sopii mainiosti. Kaikista muutenkin epäluotettaviksi tunnetuista politiikoistamme juuri vihervasemmistolaiset ovat edustaneet tuota ihmistyyppiä enemmän kuin tarpeeksi.

Onnea ja menestystä elämässäsi. Ehkä sitten joskus…

Lähteet: Vihreä Lanka, Wikipedia