Eurokolonialismin nousu – osa Libya

Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Advertisement

 

Onko Suojelupoliisi poliittisten helppoheikkien marionetti?

Erkko-konserniin kuuluva TV-yhtiö Nelonen julkaisi tänään varsin mielenkiintoisen puhelinnauhoituksen ja siihen liittyvän uutisen. Tämä valtamediasta ulos tullut tiedonjyvä oli omiaan vahvistamaan täällä suunnassa syntynyttä käsitystä siitä, että Supo on joko luopunut (tai joutunut luopumaan) roolistaan Suomen valtiollista turvallisuutta puolustavana elimenä ja myöskin sen, että kyseisestä virastosta on tullut valtaapitävien täydellinen naruista vedettävä käsinukke.

Nelosen taustat tietäen, sille täytyy  (ehkä) nostaa hattua. Tuo aiemmin lähinnä vallan sylikoirana profiloitunut  teki pitkästä aikaa uutisteon julkistamalla taustoja poliittiselle vallankäytölle tässä maassa. Toisaalta saattaa olla myöskin niin, että tässä on kyseessä aito keskustan likaisten temppujen osaston masinoima huomion vaalirahakohusta pahimpaan kilpailijaan kohdistuva siirto-operaatio.

Tuon uutisen mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hyökkäsi kovin sanoin suojelupoliisin kimppuun Nato-asiassa viisi vuotta sitten.Katainen oli tuohtunut lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa.

Nelosen uutisten hankkimasta aineistosta käy ilmi, että kokoomusjohtaja syytti sekä Supon silloista päällikköä Seppo Nevalaa sekä (nimeltä mainitsematonta) Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä. Tämän Kataisen (lähinnä ns.myllypuheluksi luokiteltavan)  yhteydenoton jälkeen Nevala kielsi alaiseltaan kaikki poliittiset lausunnot.

Uutinen liittyy kiinteästi siihen, että vuonna 2004 kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Katainen on vaatinut (yleisestä mielipiteestä ja Suomen todellisista eduista viisveisaten)  Suomen liittymistä pikaisesti Natoon. Heinäkuussa 2005 Katainen väitti kotiseutunsa ykkösämyrin, Savon Sanomien, tekemässä tilaushaastattelussa , että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeenkin turvavajeen, jonka Nato täyttäisi.

Suojelupoliisin silloinen päällikkö (nyttemmin jo  edesmennyt)   Nevala torjui väitteen tietovajeesta heti tuoreeltaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija oli sisäministerin kutsumassa tilaisuudessa Nevalan kanssa samoilla linjoilla. Katainen närkästyi lausunnosta ja oli heti yhteydessä Nevalaan.

Kataisen (joka oli siis tuolloin oppositiojohtaja) yhteydenoton jälkeen Nevala käyttäytyi harvinaisen tylysti alaistaan kohtaan ja sanoi (ilmeisesti alaisen 6.9.2005 nauhoittamassa puhelinkeskustelussa) :

”Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan”

”Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Jos tämä lausunto leviää tämmöisenä niin kuin on levinnyt, sinähän olet munannut raskaimman jälkeen”

Keskustelun aikana ulkomailla oleva Nevala mainitsee nauhalla useasti Kataisen nimen ja kertoo tämän kovasta syytöksestä.

”Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä.”

”Jos sinä olet tämän sanonut niin tuota sinähän toivottavasti pystyt nyt tajuamaan viimeistään minkälaiseen rakoon sinä olet saattanut viraston päällikön”

Nauhalta paljastuu myös sellainen yksityiskohta, että Nevala luottaa poliitikkona toimivan  Kataisen sanaan enemmän kuin virkavelvollisuuden velvoittaman alaisensa sanaan.

”En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua.”

”Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun totemaan, että sinä olet väärällä paikalla”

Nevala kielsi tässä yhteydessä alaisenaan toimineelta virkamieheltä kaikki lausunnot. Nelosen uutisten mukaan Katainen lähestyi omaa sydäntänsä ja agendaansa  lähellä olleessa Nato-asiassa henkilökohtaisesti myös ryöpytyksen kohteeksi joutunutta virkamiestä – unohtaen asemansa poliitikkona ja suomalaiseen virantoimitukseen kuuluvan virkatien.

Tänään Brysseliin Ecofin-kokoukseen lentänyt Katainen oli (vähemmän yllättäen) täysin haluton kommentoimaan käymiään Nato-keskusteluja.

Tämä  on oikeastaan vain looginen jatko viime aikoina vähän sieltä jos täältä hiljalleen tihkuneille tiedoille suomalaisen yhteiskunnan päättäjien korruptoituneisuudesta ja tiettyjen virastojen ja virkamiesten lammasmaisesta alistumisesta poliittisen vääryyden ja tarkoituksenmukaisuuden vankkurien vetojuhdiksi.

Kun valtakunnan turvallisuudesta vastaavan keskusviraston päällikkö kyseenalaistaa ammattilaiseksi katsottavan (ja virkavelvollisuuden sitoman) alaisensa näkemykset ja  nostaa jonkun puoluejohtajaksi päässeen poliitikon poliittiset ambitiot niiden yli, ollaan kaukana kansanvaltaisesta ja rehellisestä hallintokulttuurista.

Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa lähtökohdan tulisi olla  se, että kansalainen saa luotettavaa ja puolueetonta informaatiota kaikkien virkamiesten taholta. Ei se, että jokin poliittinen ryhmä käyttää valtion salaista poliisia omien tavoitteidensa ajamiseen.

Tällä toiminnalla Katainen on astunut ulos kansanvaltaisuudesta ja on näköjään  matkalla kohti tyranniaa. Samaan aikaan valtion salainen poliisi on kastroinut itsensä ja ripustautunut ihan itse kulloisenkin poliittisen eturyhmän marionetiksi.

Tästä kehityskulusta on olemassa riittävä määrä varoittavia esimerkkejä pitkin aikoja ja maailmaa . Viimeisin tuollaisen toiminnan kulminaatio kuopattiin virallisesti 1991, mutta sen perilliset ovat hyvinkin voimissaan samassa Venäjän maassa – väittää Katainen sitten ihan mitä tahansa.

Tämä uutinen asettaa myös täysin uuteen valoon Supon (keskustalaista) Alpo Rusia vastaan käynnistämän maanpetostutkinnan ja sen jälkimainingit.  Se herättää paljon uusia kysymyksiä.

Tuliko Rusista poliittinen valapatto jo silloin, kun hän asettui (SDP:n ehdokkaana valitun) presidentti Martti Ahtisaaren avustajaksi?

Vaikuttiko tähän tutkinnan käynnistymiseen SDP:n putoaminen oppositioon?

Pystyikö kokoomus vaikuttamaan asioihin vahvemmin oppositiosta, kuin SDP ja keskusta hallitusvastuusta käsin?

Eikö keskustalainen poliittinen eliitti halunnut enää suojella Rusia?

Tuliko Rusista sopiva uhrilammas?

Mikä on todellisuus virallisen informaation takana?

Kuinka paljon valtapuolueet nokittelevat näennäisesti toisiaan,mutta sopivat saaliinjaosta kabineteissa?

… ja niin edelleen…

Ehkä huolestuttavimpana  herää kuitenkin kysymys siitä, kuinka vahva on Kataisen todellinen  asema vallan kulisseissa ja mitä hän saattaakaan saada aikaiseksi mahdollisena seuraavan hallituksen pääministerinä?

Se  (unohtamatta koko nykyistä parlamentarismiin kuin home kasvanutta poliittista korruptiotamme) on todella huolestuttavaa. Sekä yksityisen kansalaisen, että koko yhteiskuntamme kannalta katseltuna.

Lähteet: HS, Nelonen, SS, YLE