Pätkiikö Heidi Hautalan lähimuisti?

Niinpä niin… Pätkiikö eurokansanedustaja Heidi Hautalan lähimuisti? Tältä alkaa nimittäin vaikuttamaan, kun tarkastelee Hautalan kommentointia itsenäisyyspäivän juhlien jatkoilla tapahtuneen omaa-päätä-lasin-läpi-ja-tappouhkauksia-ilmaan-tapahtuman tiimoilta.

Olisi varmaan kohtuutonta syyttää edes vihreää poliitikkoa (ja etenkin kansalaistottelemattomuuden käsitettä Suomeen aikoinaan lanseeranneen ns. Pyhän Perheen jäsentä) suoranaisesta valehtelusta julkisessa mediassa, joten tässä on pakko taipua sellaiseen johtopäätökseen, että Hautala sairastaa pitkäaikaisesta poliittisesta toiminnasta johtuvaa ns. poliittista dementiaa.

Miten niin? No siksi, että vaikka Hautala esiintyy alkuillasta kohun keskipisteen ns. beesissä:

… hän ei kysyttäessä muista koko miestä mitenkään:

Toimittaja: ”Onko hän kuitenkin mahdollisesti ollut linnaan kutsuttujen joukossa?”
Hautala: ”Mä en voi tietää, mutta asusta päätellen vois olla…”

Silviissii…

Eräs selitys voisi tietysti olla sekin , että vihreän poliitikon silmissä kaikki toista ihonväriä edustavat ihmiset näyttävät samanlaisilta.  Kukapa sen  tietää…

Lähteet: YLE, MTV3, Iltalehti. Kiitokset Make M

Advertisement

 

Rasismi keppihevosena

Rasismi on Suomessa pelottavan voimakasta ja estotonta, kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, ja kun maahanmuuttoasioihin perehtyneet tutkijat saavat viharyöpyn vastaansa aina julkisuudessa esiinnyttyään.

Entinen stalinisti ja nykyinen vihreä MEP Satu Hassi US-blogissaan 23.3.2010.

Tuo kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan läpi. Se valaisee hyvin viime viikolla mediassa pinnalle paukahtanutta rasismi-sitä-rasismi-tätä-teemaa.  Ainakin tämän pienen huomion  kirjoittajalle jäi sellainen kuva, että Hassi on sisäistänyt syvällisesti stalinismin ajatusmaailman.

Erilaisilla keppihevosilla (mukana tämä tutkijoihin liittyvä väite) ympyrää noitarovionsa ympärillä ratsastava Hassi pyrkii (rasismiksi leimaamalla) kieltämään kaiken maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan keskustelun.

Jo tuo lause  kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, kertoo pelkästään kaiken tarvittajan kirjoittajastaan. Hassin maailmassa ministeri on ilmeisesti hallitsija kansa alamaisia. Hallitsija on arvostelun ulkopuolella ja kansa pitäköön suunsa kiinni?

Tässä rasismiin liittyvän käsitteen  iloisessa inflaatiossa on Hassin poliittisessa viiteryhmässä tosin edetty jo harppoen (ja mielikuvitusta käyttäen) vieläkin kauemmas – jopa ilmastonmuutoskritiikki niputetaan hallituksen (itsensä julistaneen) ilmastoasiantuntijan puheenvuorossa iloisesti samaan nippuun rasismin kanssa.

Surkuhupaisinta koko farssissa on  akateemisten tutkijoiden vetäminen mukaan tähän sanavapaudenvastaisen viikon agendaan. Joukko tutkijoitahan esiintyi mediassa ja oli huolissaan siitä, että heitä uhkaillaan ja painostetaan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa.

Kannanottona uhkailuun ja painostamiseen haluan kertoa varsin selväsanaisesti sen, että tämän kirjoituksen kirjoittaja (ja koko blogin toimitus) tuomitsee uhkailun, häiriköinnin ja painostuksen – kohdistuu se sitten keneen keskustelun osapuoleen tahansa.

Se mikä tekee asian (sen vakavuudesta huolimatta) nurinkuriseksi, on asioiden kääntäminen päälaelleen.

Jos tutkija asettautuu jonkun tutkimuksensa kohteena olevan eturyhmän intressien taakse, hän on menettänyt samalla hetkellä uskottavuutensa. Sen voi tosin tehdä myös tuon tutkimuksen ulkopuolellakin – leimautumalla julkisuudessa jonkin osapuolen jäseneksi.

Osaan tutkijoista kohdistuu näihin asioihin liittyviä (aivan oikeutettuja) epäilyksiä ja keskustelun tukehduttaminen kuuluu aika huonosti akateemiseenkin maailmaan.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto väitti siis viime viikon sananvapaudenvastaisen kampanjan yhteydessä HS:ssa, että:

“Sitä voi verrata sellaisiin historiallisiin tilanteisiin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai se, kun Galileo Galilei joutui katolisen kirkon inkvisition uhriksi”

MTV3:n toimittaja Timo Haapala lohkaisi  asian ytimeen varsin osuvasti blogissaan:

Voi herrajumala.

Stalinin ajan Neuvostoliitossa oli kyse valtioterrorismista omia kansalaisia kohtaan. Filosofian tohtorin itkunparahdukset ymmärtäisi, jos tieteenharjoittaja haettaisiin kotoaan sisäministeriön mustalla umpiautoautolla aamuyöstä ja vietäisiiin valtioelimen toimesta kylmään selliin odottamaan aamuista pikaoikeudenkäyntiä, johon ei olisi valitusoikeutta, mutta luodin hinta perittäisiin omaisilta. Sellaista se oli Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Toinen vaihtoehto saattoi jollekin filosofian tohtorille tai matemaatikolle olla, että reilut parikymmentä vuotta kului Gulagissa Siperian takana metsätöitä harjoittaessa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuka valtion edustaja on tieteenharjoittajaa uhkaillut niin reippaasti, että tulee Stalinin Neuvostoliitto mieleen… Nytkin toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri oikein toivoo keskustelua aiheesta…

Niinpä niin…

Koko kupletin juoni on varsin selvä – maahanmuuttokritiikin vaimentaminen ja virallisen linjan kanssa eri mieltä olevien toisinajattelijoiden uhkailu, painostus ja loppupelissä suora rankaiseminenkin.

Tällainen ei kuulu kansanvaltaiseen demokratiaan ja se sotii ihmisoikeuksien perustana olevaa sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan. Rasimin käsitettä laajentamalla ja sananvapauden olemuksen  (kansalaisen suoja hallitsijan mielivaltaa vastaan) päinvastaiseksi hallitsijoiden toimesta kääntämällä astummekin sitten aimo askeleen kohti poliisivaltiota – ja orwellilaista dystopiaa 1984.

Se mihin se kuuluu on esimerkiksi juuri Hassin nuoruudessaan aktiivisesti ja avoimesti kannattamaan stalinismiin.

Kysymys kuuluukin – pääseekö koira koskaan karvoistaan?

Lähteet: US, HS, STT, MTV3, VL

 

Viikon mokutus 10/10

Kaupunkiluonto voi myös tukea maahanmuuttajien sopeutumista. Esimerkiksi siirtolapuutarhojen viljelypalstoilla voi viljellä omaan ruokakulttuuriin kuuluvia kasveja.

Jotta maahanmuuttajien tarpeet voidaan huomioida ja heidän ideansa hyödyntää, tarvitaan suunnittelussa aitoa vuorovaikutusta.

Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Jari Lyytimäki Vihreän Langan mukaan

Puuttumatta mitenkään siihen, että jokaisen kaupunkilaisenkin olisi ihan hyvä pitää pientä kotipuutarhaa (vaikka sitten kerrostalon parvekkeella),niin tämä herättää kyllä ihan aidosti muutamia vakavia kysymyksiä.

Minkälaisia maahanmuuttajia Lyytimäki tarkoittaa  tällä lausunnollaan? Humanitaarisia vai työperäisiä?  Pysyvästi maahan jääviä vai maassa vierastyövoimana olevia?Maahanmuuttajat kun eivät ole mikään homogeeninen ryhmä.

Voiko tästä lausunnosta päätellä niin, että Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja sen tutkija Lyytimäki suhtautuvat huolettomasti vieraslajien leviämiseen suomalaisessa florassa?  Irtisanoutuuko Vihreä Lanka MEP Heidi Hautalan (joka kuuluu vihreiden  ns.Pyhään Perheeseen)vieraslajien vastaisesta taistelusta ja vihreiden kuuluisasta vierasperäisten lajien mustasta listasta?

Uskotaanko tässä maassa ihan aikuisten oikeasti siihen, että yhteiskunnan järjestämät palvelut ja kontrolli edistävät integraatiota paremmin kuin valistus, ohjaus ja omatoimisuuteen kannustaminen?

Ja eräs vieläkin tärkeämpi kysymys – uskooko joku siihen, että segregaatiota suosimalla integraatio lisääntyy?

Lähde: Vihreä Lanka

 

Oras oppitunnilla

Itsensä Suomen hallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi nimittänyt virheiden Oras Tynkkynen on saanut ensimmäisen oppitunnin maailman todellisuudesta. Oppitunnin antoivat Oraksen ystävät – kehitysmaat ja Kiina –  Kööpenhaminassa pidettävässä ilmastonmuutos(kupla)konferenssissa.

Vastoin Vihreän Langan vakuutteluja ns. koko kansan presidenttimme Tarja ”tulen työväenluokasta” Halonenkaan, ei ole pystynyt vakuuttamaan (tai pakottamaan) maailmaa punavihreän tahdon ja ilmastonmuutoskuplasopimuksen taakse.

Tämän takaiskun jälkeen myös vihreissä on ääni muuttunut kellossa. Oras on ilmeisesti oppinut (ainakin jotain) tästä saamastaan läksystä. Aikaisemmin tiukkaa monikulttuurista kukkahattufilosofiaa vetänyt Tynkkynen arvostelee (varsin yllättäen) vihreille pyhän lehmän asemassa olevien kehitysmaiden taktiikkaa.

Osa kehitysmaista käyttäytyy huolestuttavan joustamattomasti. Ne antavat menettelytapojen olla esteenä sisältöasioissa etenemiselle.

Tämä on hyvä havainto Orakselta – tosin se on vasta varsin pinnalinen ilmiö, eikä kerro vielä todellisuudesta oikein muuta kuin muotoseikkoihin perustetun puolustuksen olemassaolon.

Todellisuudessa kyse on siitä, että kyseinen ryhmä ei ole saanut haluamaansa määrää tulonsiirtoja vielä aikaiseksi – siis tulonsiirtoja kehittyneiden maiden köyhiltä suoraan köyhien maiden rikkaille.

Se, joka vielä kuvitteli, että tässä olisi kyseessä jotain ilmastonmuutoksen estämiseen liittyvää, voi laskeutua alas pilvilinnoistaan.

This is business, as ususal…

Toinen asia, jonka  Tynkkynen on havainnut on Kiinan rooli. Hän arvioi, että Kiinan ääni saattaa kuulua taustalla, kun köyhät kehitysmaat puhuvat:

On vähän lohdutonta katsoa, miten jotkin Afrikan maat liittoutuvat Kiinan kanssa. Hälytyskellojen pitäisi nyt soida, sillä osa köyhistä kehitysmaista päätyy puhumaan itseään vastaan.

Kiina investoi valtavia määriä Afrikan maihin. Kiina ostaa köyhistä Afrikan maista maanviljelysmaata, öljyä ja luonnonvaroja. Sillä on isot intressit Afrikassa. Köyhät maat sen sijaan tarvitsisivat tiukkaa ilmastosopimusta.

Oraksen havainnointi on terävää ja osuu oikeaan tässä asiassa. Eräs asia kuitenkin ihmetyttää.

Miksi Tynkkynen ei kuitenkaan puhu tästä nykyisestä Kiina-ilmiöstä sen oikealla nimellä? Kyse on kiinalaisesta uuskolonialismista ja imperialismista – sellaisesta, jonka rahoittajaksi se haluaa pahimman kilpailijansa eli EU:n

Mitä sitten voisi olla Oraksen ripityksen takana todellisuudessa? Kuten tiedämme suomalaiset vihreät MEP:t (Satu Hassi ja Heidi Hautala) ovat uineet syvälle eurooppalaisen vihreiden eliitin ytimeen ja heillä on aidosti valtaa tässä Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa.

Kun katsoo tätä kehitysketjua hieman taaksepäin ja muistaa esimerkiksi kansanedustaja Pekka Haaviston matkustelun (veronmaksajien kustannuksella) pitkin Afrikkaa, koko kupletin juoni saattaa avautua.

Kyse ei ole ilmastonmuutoksen torjumisesta – kyse on hyvin peitellystä vihreiden voimilla toteutetusta eurooppalaisesta uuskolonialismista – sellaisesta mihin myös suomalainen työtön saa kantaa veronmaksajan lisäksi kortensa kekoon ja  johon pääsemiseen voidaan uhrata surutta  suomalaisten reserviläisten verta.

Valtapolitiikka on valtapolitiikkaa – sen on nyt myös Oras Tynkkynen saanut oppia.

Lähteet: Vihreä Lanka, STT, HS

Päivitys 181209 1143: Mielenkiintoisia näkökulmia tarjoavat myös (ainakin) Octavius, Pikkupoika ja Vasarahammer.

Tutustukaa myös kriittiseen ilmastoblogiin.

 

Vihreä mätäkuu

Mätäkuu on tänä kesänä saapunut hieman tavallista aikaisemmin.

Helteiden lisäksi epämiellyttävyyttä lisää virheiden ympäriltä nouseva mätänevän hurskastelun ja tekopyhyyden katku. EU-vaalien vaalimenestyksen sokaisema vihreään kaapuun kätkeytynyt totalitaristinen ja näennäissuvaitsevainen stalinistisakkimme haluaisi nyt hyödyntää näennäistä menestystään – malttamatta odotella vaaleihin saakka.

Tällainen kansanvallan vastainen painostus- ja kiristystoiminta ei sinänsä yllätä – koko puolue ja sen toimnta perustuvat kansalaistottelemattomuudeksi vihreiden itse kutsumalle lainsäädännön, sopimusten ja moraalin rikkomiselle.

Eräs virheiden vakioteemoista on näennäissuvaitsevainen moraalinen paheksunta ja suoranainen vaino maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä esittäviä kanssakansalaisia vastaan. Vihreän filosofiaan näyttäisi (tuon ihan itsemääritellyn lainkunnioituksen lisäksi) liittyvän saumattomasti sokea ihailu pakkovaltaa ja totalitaarisia metodeja kohtaan.

Tätä ei pidä nähdä paradoksina, koska kyse on puhtaasta retoriikasta. Vihreän liikkeen kovin ydin on omaksunut vahvasti uusstalinistisen toimintamallin ja ns.syväkielen ajattelunsa pohjalla olevasta taistolaisuudesta. Tällainen vihreä saattaa vaatia sananvapautta ja ihmisoikeuksia, mutta hän vaatii niitä ainoastaan samalla tavalla itsensä kanssa ajatteleville (tai selaisiksi luulemilleen) tahoille.

Tästä luulottelusta on ollut sekä hupaisia että surullisia esimerkkejä. Huvittaviin kuuluvat ehdottomasti ne taloudellisesti aktiiviset ja omaa etuan tavoittelevat maahanmuuttajat jotka eivät olekaan taipuneet vihreiden luomaan pikkulapsen ja tulevan vihervasemmistolaisen muottiin. Surullisimpia ovat sitten puolestaan Ville Komsin puukotuksen tapaiset tapahtumaketjut – joista ainakaan Komsi ei ole oppinut sitten yhtään mitään.

Jussi Halla-aho on jo pitkään ollut kansallismielisiin ja maahanmuuttokriittisiin piireihin kohdistuvan loanheittokampanjan päämaali ja näin myös ensisijainen uhri.

Näin vihreän mätäkuun saapuessa peli on saanut entistä härskimpiä ja normaalia ihmistä kuvottavia muotoja. Suomalaisia vihaava ja Libanonista maahamme pesiytynyt Umayya Abu-Hanna meni Radio Rockin ikioman Beavis & Butthead-kaksikon – Jussi Heikelän ja Aki Linnanahteen – tukemana suorassa valehtelussaan niin pitkälle, että Halla-aho (aivan aiheesta) joutui korjaamaan asian todellista luonnetta blogissaan.

Samaisen Abu-Hannan tärkeimpiä saavutuksia on se, että hän on kaikesta huolimatta jaksanut oleskella Suomessa melkein kolmekymmentä vuotta – siitä huolimatta, että hän vihaa Suomea, suomalaisia, kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme – hyvinvointivaltion palveluilla on näköjään varsin ihmeitä tekevä vaikutus.

Myös eräs marginaalikirjailijana (mahdollisesti joissain piireissä) tunnettu Jarkko Tontti on ylittänyt itsensä Halla-aho vihassaan. Tämä pasifistiksi RUK:ista saamiensa potkujen jälkeen kääntynyt ja herttaisen naiiveja tekstejä pusaileva vihapropagandisti on matkannut aimo askeleen kohti kirjarovioita.

Tontin itku-potku-raivarin kohteeksi on joutunut J.R.R Tolkienin tuotanto. Näin siksi, että Jussi Halla-aho (sekä myös Sampo Terho) sattuvat pitämään niistä. Hellandudelis pikku Jarkkoa….

Saamme nähdä missä vaiheessa Tontti siirtyy ajatuksissaan eteenpäin – luulisi tohtorismihen muistavan sellaisen vanhan viisauden kuin, että siellä missä poltetaan ensiksi kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.

Mutta – kuten jo totesin – eipä yllätä vesimelonin halkeaminen pudotessaan. Vihreä pinnan alta paljastuu tuolloin tulipunainen sisus.

Pienenä – lähes merkityksettömänä – yksityiskohtana voisi mainita myös vihreän sananvapauden kaventamisen puolesta ristiretkeä käyvän Joni Pelkosen. Tämä surullisen hahmon ritari (vai sanoisimmeko vihreä sammakkoprinssimme) ei pysty enää vihassaan aloittamaan yhtään kommenttia hyökkäämättä maahanmuttokriittisten ihmisten mielipiteiden kimppuun – vaatien omasta mielipiteestään poikkeavien mielipiteiden sensurointia.

Kuuluuhan vihreään mätäkuuhun toki jotain suomalaisen normivirtasen kannalta hyvääkin. Se, että avoimesti uustalinistinen Anni Sinnemäki valittiin virheiden puheenjohtajaksi tullee hieman pidemmällä aikajaksolla aiheuttamaan virheiden kannatuksen romahtamisen ja koko poppoon marginalisoitumisen.

Tätä tavoitetta tukee Sinnemäen nimittäminen työministeriksi – ikävää tämä tosin on lamssa rämpivän suomalaisen työttömän kannalta, mutta toivotaan, että virheiden toimenpiteistä huolimatta, lama osoittautuu lyhytaikaisemmaksi kuin edellinen.

Vaikka maailma on muuttunut, niin Sinnemäki on edelleen uskollinen ympäristöä todellisuudessa kuormittavalle ja järkevää kehitystä rajoittavalle mahtipontiselle menneen ajan tyylilleen.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja taantuman torjunta on kytkettävä yhteen. Vihreä energia tarjoaa paljon mahdollisuuksia pienille ja keskisuurille yrityksille.Sähkön syöttötariffi on ulotettava koskemaan kaikkea uusiutuvaa energiaa, esimerkiksi sahoille tämä olisi tärkeä asia. Samalla on pidettävä huolta siitä, ettei pienten toimijoiden pääsyä sähkömarkkinoille rajoiteta,

Tämä kommentti osoittaa sen, miten kaukana todellisuudesta virheiden tuore työministeri ja puheenjohtaja on – onnea suomalaiset, sitä nimittäin näiden virheiden ja heidän ideoidensa kanssa me tarvitsemme.

Virheiden tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia ja mahdottomia toteuttaa. Vapaa kansainvaellus kasvattaa entisestään maailman väestönräjähdystä ja tuhoaa lopulta kahlitsemattomana koko maailman. Ilmastomuutospölhöily vähentää Suomestakin työpaikkoja ja teollisuutta samaan aikaan kun Kiina, Venäjä, Intia ja USA työntävät päästöjä yhteiseen ympäristöömme – mitenkään niitä rajoittamatta ja mihinkään ilmastosopimuksiin sitoutumatta.

Tuoreimpana episodina homeenvihreässä mätäkuussa on europarlamentaarikko Satu Hassin halu (vaalirahasotkuun tekosyynä vedoten) hajottaa eduskunta. Hän katsoo (europarlamentaarikon ominaisuudessa) asiakseen ja tehtäväkseen komennella eduskunnan puhemiestä Sauli Niinistöä.

Perjantaina Niinistön toimisto palautti Hassin maanpinnalle muistuttamalla siitä, että perustuslain mukaan puhemies ei kuitenkaan voi näin toimia. Lain mukaan tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan määrätä ennenaikaiset kansanedustajain vaalit toimitettaviksi.

Tästäkin (siis voimassaolevasta lainsäädännöstä) huolimatta Hassin mielestä Niinistön täytyisi ryhtyä edes joihinkin toimiin.

Hän on ottanut tyylin, että ottaa kantaa moniin asioihin. Mielipidejohtajana hänen pitäisi toimia niin tässäkin asiassa,

Hmmmm… herää kysymys missä koko kansan presidentti ja itse itsensä arvojohtajaksi julistanut Tarja Halonen luuraa? Olisiko käynyt niin, että Halosella olisi mahdollisesti kaapissaan SAK:lainen vaalirahaluuranko?

(Veikkaan muuten , että seuraavaksi virheet vetävät taas (omista läpinäkyvistä syistään) äänestysiän alentamisvaatimuksensa.)

Mielenkiintoiseksi tämän asian tekee myös se, että Hassin punavihreä puoluetoveri (ja myös euroeliitiä edustava MEP) Heidi Hautala on asiassa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa nyt on paljastumassa vähä vähältä yksi Suomen kaikkien aikojen poliittisen järjestelmän konkursseja.

Hautalan mielestä vaalirahakohu osoittaa poliittisen järjestelmän moraalin rappiota ja rikoslain lahjontapykälien jälkeenjääneisyyttä.

Puolueet ovat kekseliäästi tehneet tukiyhdistyksiä, joiden tarkoitus on ollut häivyttää vastaanotetun rahan alkuperää. Moraalisesti ne lähentelevät rahanpesulaitoksia.

Tästä asiasta olen kyllä nyt samaa mieltä Hautalan kanssa. Sillä erolla, että kun tutkinta on nyt känynistetty, siihen pitää liitää myös vihervasemmiston liepeillä pyörivät rikolliset ja laittomat puolivillaiset liikkeet ja kaikki muukin toiminta. Vihreä liike perustuu lainrikkomiseen oman henkilökohtaisen moraalin pohjalta – eli anarkiahakuisuuteen.

Minä en nimittäin usko siihen, että virheet olisivat säilyneet tässä korruptiokeitoksessa yhtään sen lahjomattomampina kuin muutkaan instituutionaaliset puolueet. Merikukka Forsius ja hänelle Vanhasen junailema summa saattaa olla vain raapaisu mätänevän vesimelonin pinnasta.

* * *

Olisi minulla tähän ongelmaan ratkaisukin.

Päin vastoin kuin virheet, minä kannatan aidosti (en syväkielellä) suoraa demokratiaa. Nykyisen parlamentarismin ja kansanedustuslaitoksen korvaaminen suoralla kansanvallalla ja ammattilainsäätäjillä.

Korruptio ja mätä katoaisivat tuossa tapauksessa veikkaukseni mukaan varsin huomattavasti – samoin kuin tuo homeenvihreä näennäisympäristöystävällinen ja totalitaristinen puoluehirvityskin – homeentuoksuinen ja ummehtunut tuulahdus taistolaisvihreiden kulta-ajalta, 1970-luvulta.

Lähteet: Vihreä Lanka, tekstissä mainitut blogit, STT, HS, IS, IL

 

Sananen EU-vaaleista

Olen tunnetusti enemmänkin kuin EU-kriittinen.

Kun nyt kuitenkin istumme tässä tulevaisuuden hajoavassa purressa – tai vaihtoehtoisesti Uutta Uljasta Eurooppalaista Kolonalismia edustavassa maailmanvallassa – meidän on silti syytä pyrkiä vaikuttamaan meitä koskeviin asioihin täydellä vakavuudella – hallituksemme kun siihen ei pysty edes pienimmältä mahdolliselta osaltaan.

Huomenna on EU-vaalien äänestyspäivä. Äänestän itse ja vetoan lukijoihini, että hekin äänestäisivät. Jos kansalainen ei edes pyri vaikuttamaan asioihin, hänen on turha valittaa.

Oma kandidaattini on Perussuomalaisten listoilta sitoputumattomana EU-paurlamenttiin pyrkivä Sampo Terho. Hänen numeronsa on 199.

Toivon mahdollisimman monen muunkin piirtävän nuo numerot äänestyslippuun – punaisen viivan, epäkansallisuuden, monikulttuurin, kirkkoveneen ja Aku Ankan vastapainoksi.

 

Kysymys kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Kuten kaikki jo varmaan tietävät, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on tehnyt syyttämispäätöksen Jussi Halla-ahon blogikirjoittelua koskevassa asiassa.

Syyttämispäätöksessä toinen rikosepäily koskee kiihottamista kansanryhmää vastaan. Asiasta on kirjoitettu paljon – etenkin siitä, että Kalske on jostain syystä ymmärtänyt väärin Halla-ahon tekstin, joten en palaa enää siihen.

On kuitenkin eräs asia, jota haluan tiedustella Kalskeelta. Olisiko tämä (mediassa julkaistu) lausuma kenties sellainen, että se ylittäisi syyteharkinnan osalta syytteen nostamiskynnyksen samasta rikoksesta epäiltynä?

Olin töissä järjestyksenvalvojana Raumanmeren juhannuksessa. 90 000 suomalaista, kaikki kännissä, ilman vaatteita, nukkumassa kadulla, oksentelee, tappelee ja harrastaa seksiä.

Niin miten on?

Tämän lausuman on päästänyt suustaan somalitaustainen Wali Hashi.

Onko laki Suomessa todellakin sama kaikille vai onko Jussi Halla-aho oikeassa siinä, kun hän epäilee maamme oikeuskäytännön perustuvan yhdenvertaisuusperiaatteen (ja lainsäädännön) vastaiselle kaksoisstandardille?

Jos Kalske ei tee Hashia vastaan syyttämispäätöstävoimme päätellä näin olevan.

Noh – kuka tekee tutkintapyynnön?

??????????

Jk. Lisää samasta aiheesta löydätte täältä.

 

Halla-ahon syytemääräys ja Kalskeen erikoiset perustelut

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma ”jorma” Kalske ilmoitti odotetusti eilen tehneensä syyttämispäätöksen Jussi Halla-ahoa vastaan.

Syytteen julkitulo oli ajoitettu tarkoituksellisesti tasan päivä ennen sitä hetkeä, kun perussuomalaiset päättivät Halla-ahon EU-vaaliehdokkuudesta ja tämän syyte on (sanan varsinaisessa merkityksessä) kaivamalla kaivettu.

Tavoitekin saavutettiin – Halla-aho ei mahtunut EU-ehdokaslistalle Perusuomalaisten piirissä.

Timo Soinin mukaan Halla-ahon ehdokkuudesta on ollut puolueessa ristiriitaa. Soini sanoo, että Halla-ahon liepeillä on ollut voimia, joilla on puolueen hajotuspyrkimyksiä.

Hyysärin valitseman sanamuodon mukaan, Soini kokee halla-aholaisten yrittäneen painostaa puoluetta.

(Tosin Soini toteaa myös, että painostuksena hän kokee myös Rkp-vetoisen hankkeen rasisminvastaisen julistuksen allekirjoittamisvaatimuksesta. Hän ei aio sitä kirjoittaa.)

Kalskeen allekirjoittama syytekirjelmä perustuu Jussi Halla-ahon varsin kuuluisaan sarkasmiryöpytykseen  ”Muutama täky lIllmanin Mikalle” ja siitä kahteen kontekstista irti revittyyn lauseeseen (sinänsä aika säälittävää, ettei tuon tasoisessa virastossa pystytä peittelemään paremmin asian todellisia syitä ja syytteen motiivia…) .

Jokainen normaalilla järjellä asioista jotakin ymmärtävä ihminen tajuaa sen, että kyseessä on sarkastinen  (ja varsin ajankohtainen ) pakina sananvapauden puutteesta nykyisessä Suomessa. Kuten Jussi Halla-aho itse on todennut, hän pyrki osoittamaan (ja näköjään onnistuikin tavoitteessaan)  että

…  kirjoituksen aiheena oli julkisen sanan ja syyttäjäviranomaisten harrastama kaksoisstandardi. Se, että joistakin ihmisryhmistä saa esittää törkeitä ja loukkaavia väitteitä, kun taas joistakin toisista ei saa. Kirjoituksen kohteena olivat julkinen sana ja ennen kaikkea syyttäjäviranomaiset, kuten kirjoituksen otsikostakin voi päätellä.

Ne jotka eivät sitä ymmärrä, ovat ilmeisesti hieman jälkijättöisiä ja tyhmiä – tai he ovat ymmärtäneet asian tahallaan väärin. Oli niin tai näin, tämä ei vakuuta valtakunnansyyttäjän virastossa hallittavasta ammattitaidosta. Päin vastoin minusta kyseessä on varsin amatöörimäinen poliittisen ajojahdin peittelyyn pyrkivä yritys.

Entistä omituisemmaksi asian tekee se, että Kalske perustaa määräyksensä sananvapauden rajoittamista koskevan osan ainoastaaan Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintöön – ei lainsäädäntöön.

5.1 Sananvapauden rajoittaminen

Sananvapaus ei ole rajoittamaton. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunut Suomen perustuslakiin sisältyvien perusoikeuksien rajoittamisedellytyksistä perusoikeusuudistusta koskevassa mietinnössään (PeVM 25/1994 vp. s. 5). Perustuslakivaliokunta on lausunut, että yleisten rajoittamisedellytysten mukaan kullakin perusoikeudella on ydinalue, jonka turvaamaa käyttäytymistä ei saa säätää rangaistavaksi. Näin ollen sananvapaudella on ydinalueensa, johon kuuluvaa toimintaa ei saa säätää rangaistavaksi tai muulla tavalla rajoittaa. Sananvapauden
ydinalueeseen kuuluu ainakin valtaosa ns. poliittisesta sananvapaudesta.

Mielenkiintoista koko jutussa on se, että tämä kappale kääntyy aika ristiriitaiseksi, kun siitä otetaan (Kalskeen tapaan) eräs lause irti yhteydestään, nimittäin sananvapauden ydinalueeseen kuuluu ainakin valtaosa ns. poliittisesta sananvapaudesta.

Kun Kalske perustelee päätöstään valiokuntamietinnöllä (eli varsinaisen lainsäädännön ulkopuolisella, sen valmisteluun liittyvällä parlamentaarisella höpinällä) hän päättääkin seuraavaksi määritellä ihan itse, mikä poliittinen mielipide on sallittu ja mikä ei – siis minkälaiset mielipiteet kuuluvat (vieläpä kontekstista väkivalloin irtiolevina ja vääristeltyinä) poliittisen sananvapauden piiriin.

(Puhumattakaan siitä, että EIT on jo pitkään todennut the tolerance of individual points of view is an important component of the democratic political system.)

Suomessa (ja yleisemmin perinteisissä ja vakiintuneissa demokratioissa) on yleensä katsottu, että perusoikeuksien ydinalueelle kohdistuvat rajoitukset ovat kiellettyjä. Sananvapausoikeuden kohdalla tätä ydinaluetta ovat esimerkiksi poliittinen sananvapaus ja lehdistönvapaus. Halla-ahon tekstit ovat kritiikkiä joka kohdistuu vallanpitäjiin. Näin ollen Jussin kirjoitukset nauttivat korostettua sananvapauden suojaa.

Tätä vasten Kalskeen paperi on rikollisen huonosti laadittu, epäselvä, kyseenalainen ja ilman todellisia perusteluja poliittiseksi aseeksi kyhätty töherrys.

Tämä jos mikä on aika erikoista toimintaa apulaisvaltakunnansyyttäjältä virantoimituksessa – tosin erikoista on myös se, että Kalske on antanut ymmärtää edustavansa yksityishenkilönä Halla-ahon poliittisia vastustajia (ja silti hän ei ole nähnyt mitään tarvetta jäävätä itseään ns. julkisena vihamiehenä Halla-ahon tapauksessa).

Herää kysymys, onko jorma tehtäviensä tasalla vai onko hän kenties rikkonut taitamattomuuttaan tai kenties jopa tahallaan virkavelvollisuuttaan – ja toiminut mahdollisesti poliittisen eliitin ajaman toisinajattelijajahdin käsikassarana?

Tässä syyttämispäätöksessä on myös unohdettu EIT:n viimeaikaiset päätökset ja Europarlamentin tuore kanta tätäkin sivuavaan internetsensuurin kiristämiseen liittyvään asiaan.

Hienoa päättäjät ja vihervasemmistolaiset virkamiehet. Ei ole mikään ihme, että kansalaisten vaikutusmahdollisuudet Suomessa ovat YK:n tuoreen luokituksen mukaan samaa tasoa kuin Mongoliassa.

Pieni pyyntö – älkää edes vitsinä viitsikö puhua kansalaisyhteiskunnasta…

Päivän kysymykset kuuluvatkin tänään seuraavasti:

Lähteet: HS, Scripta, Rutja, Homma

 

Eurooppalainen kansalaisyhteiskunta?

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definition – Michel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea

 

Korhola mukaan sensuuririntamaan

Kokoomuksen (ent. kristillisdemokraattien) jäsen ja MEP Eija-Riitta Korhola on lähtenyt mukaan RKP:n Stefan Wallinin käynnistämään kampanjaan. Siihen kampanjaan, jonka tarkoitus on rajoittaa kansanedustajien (ja ilmeisesti myös kaikkien muidenkin politiikassa mukana olevien) sananvapautta.

Tämä on siis uusin avaus Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin pari vuotta sitten käynnistämässä ristiretkessä sananvapautta vastaan.

Korholan omin sanoin:

Kun katson eri populististen liikkeiden nousua Euroopassa, minun on vaikea kuvitella aihetta, jossa yhteistyö vastuullisten puolueiden kesken juuri nyt olisi tärkeämpää.

Eikö populismi edusta kansan mielipidettä – pitääkö se vaientaa? Miten sitten tämä lama sekä yritysten ja kansalaisten selviytyminen siitä? Eikö se olekaan tärkeää?

Kyllä minä uskon että vakavat poliittiset puolueet voisivat löytää yhteisymmärryksen siitä, mitä on rasismi ja sen jälkeen sitoutua siihen ettei oma puolue toimi rasististen asenteiden ruokkijana.

Toki – mutta se ei ole mitenkään kansanvaltaista – mutta eihän poliittinen eliitti sen haluakaan olevan kansanvaltaista tai edes reilua.

Poliittinen eliitti ja sen tavoitteet?

Korholan kommentointi osoittaa sen, että (eurooppalaisella) poliittisella eliitillä on vakaa tarkoitus käyttää väärinäänestämisen kieltämistä(Irlannin kansanäänestys), laajasti määriteltyä ns. rasismia ja poliittisesti epäkorrekteja puheenvuoroja keppihevosena sananvapauden rajoittamiseen. Tätä käytetään astinlautana muiden kansalaisoikeuksien rajoittamiseen, kansan tiukempaan kontrollointiin ja näiden kautta tapahtuvaan Euroopan yhtenäistämiseen ja avoimen pohjoismaalaisen kansanvallan korvaamiseen meille kovin vieraalla ja epädemokraattisella latinalaisella hallintokulttuurilla.

Sananvapauden rajoittaminen on nimittäin ehdoton minimiedellytys sille, että pienen eliitin harrastama kabinettipäätösten teko, kansojen tahdon vastainen yhteiseurooppalainen liittovaltiokehitys ja latinalaisen hallintokulttuurin kielteisten ilmiöiden (salailu, korruptio ja epädemokraattisuus) laajentuminen saavat tuulta siipiensä alle.

Monikulttuuri keppihevosena

Se, ovatko kansanvaltaisuus ja siihen liittyvät pelisäännöt, jotain kulttuuria tai uskontoa loukkaavia on aivan herttaisen yhdentekevää – ainakin Pohjois-Euroopassa.

Omat arvomme rakentuvat yhdenvertaisuuden ja kansanvaltaisuuden varaan ja niiden varaan on myös ihmisoikeusjärjestelmämme, lainsäädäntömme ja tuomiolaitoksemme rkennettu. Mikään vieraisiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin perinteisiin liittyvä asia ei voi olla ristiriidassa oman maailmankatsomuksemme kanssa – eikä näin ollen myöskään yhteiskunnallisesti hyväksyttyä.

Erittäin merkittävää on myös huomata se, että islamilaisten maiden järjestö OIC on vaatinut jo parin vuoden ajan YK:n ihmisoikeuselimissä islamin uskon pilkaamisen kieltämistä kansainvälisillä sopimuksilla – ja äänenpainot ovat vain muuttuneet voimakkaammiksi ja enemmän uhkaa sisältäviksi.

Oma poliittinen eliittimme on varsin härskisti käyttänyt näitä vaatimuksia astalona kansaa ja sen mielipidettä vastaan. Vallan kahvassa roikkuvien auringonlaskun päättäjien toiminta on onnistunut luomaan monikulttuurista eriarvioisuutta ja hajottamaan oikeusvaltion perusteita. Samaan aikaan näennäinen suvaitsevaisuus ja siihen liittyvä toiminta on onnistuttu kääntämään sananvapauden (ja sen kautta muidenkin kansalaisoikeuksien) lainsäädännön vastaiseksi rajoittamisperusteeksi.

Kaikuja 1980-luvun Neuvostoliitosta

Poliittinen kieli on muuttunut paradoksiksi itsestään. Samaan aikaan kun puhutaan suvaitsevaisuudesta suurella suulla – samaa suvaitsevaisuutta käytetään lyömäaseena ( tekosyynä mediaseksikäs rasismi) itseään vastaan.

Nykyinen suvaitsevaisuus ei suvaitse säröjä yhteisessä julkisessa äänessään.

Tämän vuoksi EU muistuttaa rappeutumisvaiheessa ollutta 1980-luvun Neuvostoliittoa.

Juna on pudonnut aikoja sitten radalta eikä liiku mihinkään. Poliittinen johto sulkee verhot ja kuvittelee junan edelleen liikkuvan – eikä huomaa, että samaan aikaan saalistajat irroittavat kaiken käyttökelpoisen junasta ja jakavat sen keskenään.

Kuka olisi se taho tai henkilö, joka kertoisi julkisesti, ettei keisarilla ole vaatteita?

Lähteet mainittu tekstissä

 

Hautala hoitaa

Viikonlopun uutispuro kertoo, että virheiden kansanedustaja Heidi Hautala lähtee ehdokkaaksi kesäkuun europarlamentin vaaleihin. Hän on ensimmäinen suomalainen entinen euroedustaja, joka pyrkii tauon jälkeen takaisin EU-parlamenttiin.

Hautala oli europarlamentin jäsen vuosina 1995–2003. Hän on toiminut muun muassa puolueen ja sen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Ehdokkaaksi lähtemistä harkitsee myös vihreiden nykyinen puheenjohtaja ja työministeri Tarja Cronberg. Hän jättää puolueen johtamisen toukokuussa.

Selvä – mutta miksi?

Olisikohan juttu niin, että Hautala on turhautunut siihen, etteivät hänen eunatsionalistiset ajatuksensa saa vastakaikua, näissä typerissä kansallisvaltiostaan ja kansallisesta itsemääräämisoikeudestaan jääräpäisesti kiinnipitävissä enemmistösuomalaisista?

Olisikohan juttu niin, että virheet ovat laskeneet edellisten vaalien hypen pohjalta mahdollisuuden saada Hautala ns. takuuvarmasti takaisin sisään EU-parlamenttiin?

Olisikohan juttu niin, että he ovat laskeneet saman hypen kantavan mahdollisesti kaksi suomalaista virhettä kerrallaan EU-parlamenttiin?

Olisikohan juttu niin, että tässä pedataan eduskuntapaikkaa ensin Jukka Relanderille (4 403 ääntä, 1. varasija) ja sen jälkeen Zahra Abdullalle (4 198 ääntä, 2. varasija)?

Olisikohan juttu niin, että todellisuudessa virheet halveksivat suomalaista kansallisvaltiota, kansanvaltaa, kulttuuria sekä Suomen kansaa? Tästähän on ylenpalttisen Euroopan liittovaltioon kohdistuvan lietsonnan ja edesvastuuttoman maahantulopolitiikan lisäksi esimerkkejä mm. juuri avatun Vuosaaren sataman rakentamiseen liittyvässä kiristys- ja hidastuspolitiikassa.

Laitanpa tähän loppuun taas pienen kyselyn:

Lähde STT

 

Piitumoraali

Muistamme varmaan epäkansallisen Kokoomuksen eurokansanedustajan Piia-Noora ”Piitu” Kaupin?

Jos ei muusta, niin Hyysärin Njet-liitteen muutamia vuosia sitten julkaisemasta haastattelusta. Jo tuossa haastattelussa Piitu valotti äänestäjilleen moraalinsa perustaa.

Häneltä kysyttiin, miten miljoonan perintö tulisi jakaa oikeudenmukaisesti kahden perillisen – köyhän ja varakkaan sisaruksen – kesken. Oikeustietelijämme väläytti, että hänestä oikeudenmukainen ratkaisu olisi antaa köyhemmälle perilliselle 100 000 ja varakkaammalle 900 000.

Piitumoraali on nyttemmin noteerattu laajemmissakin yhteyksissä.

Piia-Noora on saanut kyseenalaisen kunnian tulla palkituksi. Hänelle on myönnetty Brysselissä The Worst Conflict of Interest Award 2008 (Vuoden pahin eturistiriita -palkinto 2008).

Palkintokomitean perustelujen mukaan Kauppi on ajanut tulevan työnantajansa, Finanssialan keskusliiton, etua toimiessaan yhä aktiivisesti euroedustajana, unohtaen samalla sen kenen etua hänet on valittu ajamaan europarlamenttiin.

Mitään ristiriitaa ei ole. Olen ollut koko ajan täysin avoin nimityksestäni. Ehkä juuri avoimuuteni takia olen tällaiselle helppo kohde

… kommentoi Piitu-tyttösemme tiistaina.

Lähde