Tässä blogissa (ja muuallakin) on aikaisemminkin kummasteltu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään avoimen rasistisia ja kansanvaltaa halventavia kannanottoja sekä suoranaisia teon tasolla osoitettuja lainsäädännön pilkkaamisia.
Kun lukee hänen viimeisintä julkisuuteen putkahtanutta kommenttiaan, niin tulee mieleen, että oman kansan häpäisemisemisen ja herjaamisen jälkeen vähemmistövaltuutettumme on lähtenyt suoranaiseen kristittyjen vainon ja lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen aseman murskaamisen tielle
Luterilaisen kirkon tiedotuskeskuksen julkaiseman uutisen mukaan Suurpää vaatii, että Yleisradion tulisi kohdella hartausohjelmissaan uskontoja tasapuolisesti. Nykyisin Yleisradio lähettää ainoastaan kristillisten kirkkojen hartauksia. Suurpäästä tilannetta on vaikea ymmärtää:
On selvää, että silloin kuin 80 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin valtaosa hartauksista on luterilaisen kirkon järjestämiä
YLEn pitäisi (Suurpään käsityksen mukaan) joko luopua hartausohjelmien lähettämisestä kokonaan tai antaa myös muiden uskontojen edustajille ohjelma-aikaa. Vähemmistövaltuutettu uskoo, että hartauksilla olisi myönteisiä vaikutuksia myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta.
Toisin kuin vähemmistövaltuutettu uskoo, tällaisilla (enemmistöperiaatetta ja kansanvaltaa halveksivilla) pakkotoimilla, jotka on suunnattu suoraan maan omista kansalaisista muodostuvaa yli 80:n prosentin enemmistöä (lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen osuus väestöstä) vastaan, saadaan vähemmistöä (demokraattisesti tarkasteltuna) tärkeämmässä enemmistössä aikaan lähinnä katkeruutta, inhoa ja vihaa.
Suurpään ajama (ja muissakin hänen toimissaan nähty) enemmistön pakottaminen vähemmistön tahtoon, on kansanvallan vastaista ja omiaan synnyttämään muukalaisvihamielisyyttä, ksenofobiaa ja suoranaista rasismia.
Lisäksi tällaisella ohjelmatarjonnalla edesautetaan ghettoutumista ja sitä, että maahanmuuttajien ei tarvitse integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan – he voivat muodostaa vähemmistövaltuutetun tuella etnisesti, kielellisesti, kulttuurillisesti ja uskonnollisesti suomalaisuudesta täysin ulkopuolella olevia pieniä yhteisöjään – joiden kulut maksaa alistettu suomalainen (kristitty) enemmistö.
Pitkässä (tai keskipitkässä) juoksussa olemme tulevaisuudessa Suurpään ja hänen hengenheimolaistensa ajaman politiikan tuloksena keskellä rotulevottomuuksia ja mahdollisesti varsin todennäköisesti omilla puolillamme täysin avoimessa sisällissodassa.
Vielä tätä ymmärtämättömyydestä, huonosta itsetunnosta ja omaa kansaansa kohtaan selvästikin tuntemasta inhostakin ikävämpää on se, että yksi ainoa virkamies, katsoo oikeudekseen asettua lainsäätäjän yläpuolelle.
Suurpään henkilökohtaisen näkemyksen mukaan uskonnollisten yhteisöjen koko ei riitä perusteeksi ohjelma-ajan epäämiseen muiden uskontojen edustajilta.
En oikein usko, että tämä on lapsus. Sellainen joka olisi vahingossa lipsahtanut juristin suusta. Tämä liittyy oman näkemykseni mukaan kiinteästi Suurpään aikaisempiin (voimassaolevan laisäädännön ja enemmistödemokratian vastaisiin) puheenvuoroihin.
Uskonnon- ja omantunnonvapaus on Suomessa turvattu perusoikeutena perustuslain 11 §:ssä. Tarkemmin uskonnonvapauden käyttämisestä säädetään uskonnonvapauslaissa (453/2003).
Uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkkokunnalla on erityinen julkisoikeudellinen asema.
Mainitut kirkot ja niiden seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, joiden asema ja järjestysmuoto perustuvat niitä koskevaan erilliseen lainsäädäntöön. Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ovat yksityisoikeudellisia yhteisöjä, joiden rekisteröinnistä säädetään uskonnonvapauslaissa. Suomalaisista noin 84 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 1,1 prosenttia ortodoksiseen kirkkoon ja yhteensä noin 1,1 prosenttia muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin.
Kun Suurpää puhuu uskonnollisten yhteisöjen koosta syynä, hän ei puhu totta. Totuus asiassa perustuu luterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisyhteisölliseen asemaan valtionkirkkoina.
Vielä käsittämättömämpää tässä (virkavelvollisuuden alaisena lausuntojaan antavan) Suurpään mentaalisessa oksennuksessa oli se, että hän ei pysy muutenkaan totuudessa ja (jostain syystä) hän haluaa vääristellä myös mittasuhteita.
YLEn hartauksiin osallistuviin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluu vähimmillään muutama sata ihmistä, kun pelkästään islamilaisia on Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomessa 40 000- 45 000.
Tämä on täysin todellisuudesta irrallaan oleva lausunto. YLe:n lähettämät uskonolliset hartaudet tulevat pääasiassa kirkoista – joissa sattaa olla seurakuntaa kohden muutama sata ihmistä. Kuitenkin he edustavat yli 4 000 000 suomalaista edustavaa uskonnollistavaltionkirkkoa.
Tuo luku on yli satakertainen siihen määrään mitä muslimeita on Suomessa, eli noin 20 000 – 25 000 – joita tuskin saadaan samaan lähetykseen yhtä aikaa…
Mitenkään suurena yllätyksenä ei tule myöskään se, että (marginaalista uskonnollista ryhmää edustavan) Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Anas Hajjar on vähemmistövaltuutetun kanssa samoilla linjoilla. Tosin hän ei näe vaihtoehtona hartausohjelmien lopettamista.
Kaikille uskonnollisille ryhmille sama mahdollisuus mieluummin kuin niin, ettei kenellekään
Tässä Hajjarinkin tulee muistaa se, että luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat Suomessa (edelleen) valtionkirkkoja, joten Hajjarin vaatimus on aivan yhtä tuulesta repäisty kuin Suurpäänkin.
(Toisaalta kiinnostaisi oikeastaan tietää se, että mitenköhän Haijjar suhtautuisi siihen, että myös Vapaa-ajattelijat ja saatananpalvojat saisivat yhtä lailla tilaa kuin muslimistkin…)
Yleisradio ei strategiansa mukaan aio muuttaa nykyistä käytäntöä vaan sallii hartausohjelmat jatkossakin yksinomaan kristillisille kirkoille. Yleisradion pääjohtajan Mikael Jungnerin mukaan strategia lähinnä toteaa nykyisen asiantilan.
YLE on hartausohjelmistosssa ulkopuolinen taltioja eikä aloiteellinen sisällöntuottaja. YLEllä ei ole uskonnollisten ohjelmien tuottamisen ammattiosaamista eikä halua lähteä arvioimaan ohjelmien sisältöä. Vastuu on ekumeenisella neuvostolla ja hartausohjelmien valvontaelimellä.
Yleisradio lähettää hartausohjelmia televisiossa ja radiossa suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Hartausohjelmiin kuuluvat jumalanpalvelukset sekä aamu- ja iltahartaudet. Luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon lisäksi hartausohjelmissa on mukana myös vapaiden suuntien kristillisiä yhteisöjä.
Yleisradioyhtiöt Ruotsissa ja Britanniassa antavat (kuten uutinen hieman harhaanjohtavasti kertoo) hartausohjelmissaan tilaa myös muille uskonnoille.
Tälle on selvä syy – noissa maissa kirkko on erillään valtiosta.
Haluaisin lähettää tässä samalla viestin myös kaikille niille, jotka vaativat äänekkäästi kirkkoa ja valtiota erotettavaksi toisistaan – miettikää ihan pitkään, vakavasti ja hartaasti sitä, parantaisiko vai huonontaisiko se ero (tällaisten vaatimusten yhä pontevammin esille tullessa) nykyistä tilannetta ?
Poistamalla kirkon muodostaman tulpan kansallisvaltion tuhoamisessa, saattaa ajattelematon poistaja aiheuttaa sellaisen tulvan, ettei pysty sitä enää hallitsemaan.
Kirkko kun ei ole ainoastaan Seppo Simola, irakilaisten turvapaikka tai kukkahattukirkkoherra. Kirkko on jäsentensä muodostama summa – seurakunta.
Sen asioista pääsee muuten aika helposti mukaan päättäämään ehdokkuuden ja kirkollisvaalien kautta. Äänikynnys on matala ja valta on todellista. Unohtamatta tietysti sitä, että sitä valtaa käyttävät ainoastaan kirkon jäsenet.
Lähteet: STT, Pod.fi, Finlex, Wikipedia
Kullervo Kalervonpoika 
