Sarjassamme huumoria huomaan, että monesti todellisuus ajaa keksityn huumorin ohi iloisesti ryskyen.

Kaikkien suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa lokittavien pikku anarkomarkojen ja prekaeetujen ikioma Takku kertoo meille anarkian alalahkon, ns. eläintensuojelun, suurista saavutuksissa taistelussa universaalia pahuutta vastaan:

Kolme kanaa vapautettu avoimesti
maanantai, 12.05. 2008 @ 08:11

Eläinten vapautusKanat saivat uuden kodin – avoin vapautus tehokanalasta

Kolme eläintenystävää vapautti avoimesti kolme kanaa suuresta kanalasta Etelä-Suomessa 11. toukokuuta 2008. Kanat vapautettiin, koska niiden olot häkkikanaloissa ovat surkeat.

Suojavaatteisiin pukeutuneet aktivistit nostivat kanat varovasti laatikkoon. Vapautetut kanat on viety uuteen kotiin, jossa ne saavat elää hyvää kananelämää.

– Suomen kanaloissa on noin kolme miljoonaa kanaa. Niistä 85% elää häkeissä, joissa kanoille on tilaa A4-arkin verran. Tehokanaloissa on mahdotonta huomioida kanojen tarpeita. Niiltä riistetään oikeus hyvään
elämään ja niitä kohdellaan robottimaisina munantuottajina pikemminkin kuin elävinä ja tuntevina yksilöinä, joilla on arvo itsessään, sanoo Cajsa Nykvist, yksi vapauttajista.

– Kun sain tietää miten kanoja Suomessa kohdellaan, tunsin olevani moraalisesti velvollinen toimimaan. On sääli, että tällä kertaa pystyimme vapauttamaan vain kolme kanaa, mutta tuntuu hyvältä että ainakin ne saavat nyt tuntea oikean maan jalkojensa alla, sanoo Mathias Smulter.

– Tämä teko on ensisijaisesti symbolinen. Toivon että se saa ihmiset kyseenalaistamaan ihmisten suhtautumista eläimiin maataloudessa. Minulle on tärkeää toimia avoimesti, niin että asiallinen keskustelu on mahdollista, sanoo Emma Nykvist.

Jännää – suuret vapautustaistelijat suojavaatteissaan… 😉
Tähän ei oikein voi sanoa edes chicken…. Pitäisiköhän tyytyä kysymään, että luuleekohan muna olevansa kanaa viisaampi tässä tapauksessa?

Kot, kot, kot…

Lähde: Pahkasik…ei kun Takku

Jk. Myös reino on yltynyt vapautuspuuhiin.

Advertisement

Minulla on ehdotus totaalikieltäytyjien kohteluun. Hehän ovat De facto jättäytyneet omatoimisesti järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle – sen desperadoiksi.

Kyse ei ole sanan- eikä mielipiteenvapaudesta. kyse on aktiivisesta toimesta – ns. kansalaistottelemattomuudesta – jossa yritetään lakia rikkomalla painostaa yhteiskunta muuttamaan lainsäädäntöä yhden kiittämättömän marginaaliryhmän etujen vuoksi. Tämän vuoksi hieman ihmetyttää, miksi Amnesty International, joka on ilmoittanut tukevansa ainoastaan aktiivisesta väkivallasta pidättäytyneitä mielipidevankeja, tukee kuitenkin suomalaisia totaalikieltäytyjiä.

Kenelläkään meistä ei ole yhteiskunnan jäseninä oikeutta päättää mitä lakeja noudattaa ja mitä rikkoo. Se kuka näin tekee on siirtänyt itsensä yhteiskunnan ulkopuolelle. Tällainen yksilö tulee sulkea myös yhteiskunnan tarjoamien palvelujen ulkopuolelle.

Olen pitkään kannattanut varusmies- ja siviilipalveluksen ulottamista koko ikäluokkaan – myös tyttöihin. Tasa-arvon lisäksi tällaisella kokemuksella on sosiaalinen aspektinsa. Lisäksi nuorten ikäluokkien työ vanhusten, vammaisten ja lasten parissa on omiaan luomaan oikeaa kansallista yhteisöllisyyttä. Asiaan tarttui viime viikolla myös Puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala.

On tietysti siten, että totaalikieltäytyjiä ei mielestäni pitäisi sulkea vankilaan. Parempi ratkaisu näille ihmisille – jotka eivät halua antaa yhteiskunnalle mitään vastineeksi saamastaan koulutuksesta, huolenpidosta, terveydenhoidosta tai muista yhteiskunnan tuottamista palveluista – olisi sulkea heidät täysin yhteiskunnan ulkopuolelle määräajaksi. Ei KELA-korttia, ei terveydenhuoltoa, ei passia, ei sosiaaliturvaa, ei poliisin turvaa, ei oikeusturvaa, ei ambulanssia, ei palokuntaa, ei julkista liikennettä – ei mitään yhteiskunnan tuottamia palveluja.

Samaa käytäntöä voisi soveltaa myös muihin asosiaalisiin ryhmiin – anarkisteihin, kettutyttöihin, ympäristöterroristeihin ja yleensäkin ottaen kaikkiin niihin, jotka uskovat omankädenoikeuteen ja oman moraalinsa ehdottomuuteen.

Aivan turhaa on kuluttaa yhteiskunnan varoja sellaisiin ihmisiin, jotka eivät halua olla kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan jäseniä. Vankipaikan perustaminen maksaa noin 200 000 euroa ja yksi vankeuspäivä noin 150 euroa – yhteiskunnalle.

Lähteet: MTV3, STT, HS

Eräs pitkään ilmassa ollut epäilys on saanut vahvistuksen. Vihreät ovat vasemmistopuolue. Virallisestikin.

Helsingin vihreät

Asian tunnusti nuori ViNoilijamme Tapio ”Jakenpoika” Laakso (uusstalinistit) tuoreessa VirheetDe Rödan äänenkannattajana toimivassa Vihreä Lanka -lehdessä.

Hän arvosteli kirjoituksessaan Vihreiden harjoittamaa SDP:n arvostelua. Sitä ei pitäisi Tapsan mielestä tehdä tai sitä pitäisi ainakin vähentää.

Politrukki Laakso komentaa ja ohjaa tovereita seuraavasti:

Politiikassa pahinta kilpakumppania pitää hieman läimiä, mutta vihreiden demariviha on menossa liiallisuuksiin.

Laakson mukaan sosiaalidemokraattien surkeuden vatvominen haittaa oman politiikan tekemistä.

Vihreät eivät ole porvaripuolue, siksi syksyn kunnallisvaalien jälkeen vihreiden pitää etsiä kunnallistasolla yhteistyötä myös demarien suunnasta. Punavihreän akselin hallitsemat kunnat toisivat hyvää vastapainoa hallituksen porvariyhteistyölle.

Vihreät eivät ole porvaripuolue.

Herää kysymys, mitä helvettiä sitten Virheet De Röda tekee porvarihallituksessa?

Toivottavasti nyt myös kaikki sellaiset, jotka ovat hyväntahtoisesti uskoneet tuon jälkistalinistien johtaman lauman ajavan ympäristöasioita ja olevan porvaripuolue, uskovat totuuden. Vihreät eivät usko yksilönvapauteen eivätkä perinteisessä mielessä myöskään omaisuudensuojaan.

Vihreät ovat erinomainen esimerkki siitä miten yhteisöllisyys muuttuu eräiden tuohonkin liikkeeseen soluttautuneiden äärivasemmistolaisten totalitaristien ja muiden yhteiskuntaa murentamaan pyrkivien ääriainesten suissa ja käsissä irvikuvaksi siitä mitä se todellisuudessa on.

Nämä omaisuudensuojan ja yksilönvapauksien rajoittamiseen – kaikesta sanahelinästä huolimatta – pyrkivät hyvinvointiyhteiskunnan subventiolla kumoustaan puuhaavat vallankumouspuuhastelijat ovat surullinen esimerkki siitä millaista jälkikasvua itsekkyys ja välinpitämättömyys tuottaa.

Pahimmillaan vääristymä kulkee siinä, että nämä vallanhimoiset pullamössöpaskiaiset rinnastavat touhunsa vuoden 1918 punakaarteihin.

Irvokasta.

Suurin osa punakaartilaisista taisteli paremman elämän ja todellisten ihmisoikeuksien puolesta – torpparit saivatkin voittajan kädestä armahduksen maaorjuudesta ja viljelemänsä tilat omikseen. Tuon ajan punaisten johtajat käyttivät – aivan samoin kuin nykyäänkin – massavoimaa omien tavoitteidensa eteenpäin viemiseen.

Ja niissä tavoitteissa torppareiden ja työläisten oikeudet olisi murskattu rautaisella tsekalaisella saappaankorolla ja kaikki kansanosat olisi alistettu isovenäläisellä nagaikalla orjuuteen ja vasemmistolaiseen luokkahygienian kynsiin.

Yhteisöllisyys ja heikommasta huolehtiminen eivät ole mitään vasemmistolaisia arvoja – vaikka jotkut tahot niin yrittävät uskotellakin. Ne ovat huomattavasti vanhempaa alkuperää kuin ns. vasemmistolaisuus.

Nuo arvot ovat sisäänrakennettuina kaikissa vahvoihin siteisiin rakentuvissa yhteisöissä ja kulttuureissa.
Nuo ovat olleet aikanaan koko suomalaisen yhteiskunnan pystyssä pitäneitä arvoja. Ja niiden pitäisi olla sitä vieläkin.

Minä inhoan tällaista vihervasemmistolaisuutta – sen tympeimmässä, konservatiivisemmassa ja rajoittuneimmassa muodossaan.

Todellinen keskinäinen solidaarisuus ja yhteisöllisyys kuuluvat luonnollisena ja vahvana osana puolestaan omaan – kansallismieliseen – maailmankuvaani. Olemme pieni kansa ja meidän pitää pitää keskenämme yhtä tässä muuttuvassa ja epävakaassa maailmassa.

Myös ympäristön- ja luonnonsuojelu ovat saaneet varsin irvokkaan muodon tämän joukon käsissä. Suurin paradoksi liittyy siihen että – suurin osa – vihreistä puhuu samaan hengenvetoon ympäristönsuojelusta ja ilmastomuutoksesta kehitysavun lisäämisen ja sitä tietä väestöräjähdyksen edesauttamisen kanssa.

Jösses…

Jos Virheet De Dorka – ja sen militantein osa – saavat joskus vallan, se tarkoittaa huonoja uutisia kaikelle sille mitä tuo puolue muka puolustaa ja suojelee. Ehdoton ja absoluuttinen valta turmelee – ja pahiten se turmelee sellaisia, jotka tavoittelevat valtaa kateuteen ja toisten oikeuksien rajoittamiseen perustuvan ideologian pohjalta. Vihreässä utopiassa kansalaiset valjastetaan Sen Ainoan Oikean Totuuden eteen – tekemään orjatyötä muutaman vallanhimoisen totalitaristin johtaessa alamaisiaan kohti punavihreää helvettiä.

Ja vallankumous syö perinteisesti lapsensa aamupalaksi. Mutta siihen tautiin on olemassa varsin yksinkertainen parannuskeino:

Lähde: Vihreä Lanka

Katariina Lillqvist jatkaa valitsemallaan tiellä.

Mannerheimin jälkeen hänen seuraava kohteensa on toinen kuollut – ja näin ollen puolustuskyvytön – suomalainen suurmies, arkkiatri Arvo Ylppö.

Lillqvist kertoili Kevätkumpu-festivaalilla Outokummussa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa suunnitelmistaan tehdä seuraava nukkeanimaationsa arkkiatri Arvo Ylpöstä.

Ilta-Sanomien mukaan Lillqvist suunnittelee animaatiota, jossa paneuduttaisiin Suomessa – hänen mukaansa – 1920-40-luvuilla kannatusta saaneeseen Natsi-Saksalta vaikutteita saaneeseen rotuoppiajatteluun.

Tamperelaisohjaaja Lillqvist mainitsee Ilta-Sanomille perehtyvänsä myös arkkiatri Arvo Ylpön rooliin suomalaisessa rotuhygienia-ajattelussa.

Hetkinen…

Lillqvist hyökkää tässä Ylpön elämäntyötä vastaan. Sitä työtä, josta STT julkaisi tänään erittäin positiivisen uutisen.

Uutinen kertoo, että Suomessa syntyi viime vuonna 58 729 lasta. Syntyneiden määrä on säilynyt lähes muuttumattomana, sillä vuonna 2006 syntyi 111 lasta enemmän kuin viime vuonna. Alle vuoden ikäisiä lapsia kuoli vain 161. Määrä on pienin 90 vuoteen.

Ja tämä kehitys on Lillqvistin mielestä rotuhygieniaa?

Arvo Ylpön elämäntyö liittyi siihen, että hän oli lastentautiopin professori, arkkiatri ja suomalaisen neuvolajärjestelmän isä. Kansainvälisesti Ylppö tunnettiin keskostutkimuksistaan.

Ylppö sai tutkimuksissaan selville, että keskosten menehtyminen johtui yleensä jostakin hoidettavissa olevasta sairaudesta, ei epäkypsyydestä kuten tuolloin yleisesti ajateltiin. Tämä havainto johti keskostutkimusten ja hoidon kehittämiseen. Ja näiden kahden asian – neuvolajärjestelmän ja keskostutkimusten seurauksena – lapsikuolleisuutemme on maailman pienin.

Tällä syntyvyydellä – ilman sosiaaliturismin tuomaa riemua – Suomi ei ole mikään uhka maapallolle – ei edes väestökehityksen suhteen. Olen suhteellisen vakaasti sitä mieltä, että nykyinen noin viiden miljoonan henkilön väestömme on – edelleen – sotien aiheuttama vääristymä.

Tämä ongelma katoaa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana näiden ikäluokkien mukana historiaan.

On järjetöntä yrittää lisätä – tai edes ylläpitää nykyistä – populaatiotamme nykyisessä maailmassa. Tulevaisuudesta tässä puhumattakaan. Nykyisenä aikana meidän tulisi huolehtia siitä, että keskitymme oman hyvinvointimme ylläpitämiseen – omin voimin. Lisäksi meidän pitäisi rehellisesti tunnustaa, että savupiipputeollisuus muuttaa pois Suomesta. Kun keskitymme teknologiaan, keskittymisen pitää kohdistua innovaatioihin ja tulevaisuuteen.

Ylpön luoma järjestelmä edesauttaa siinä, että ne kansalaiset jotka syntyvät ovat mahdollisimman terveitä ja heillä on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Myös sen, että heidän vammaisuutensa on tiedossa ja heille pystytään näin takaamaan jo lapsuusvuosista alkaen samanlainen ihmisarvoinen elämä.

Lillqvistin esiinmarssin takana paistaa pyrkimys lakkauttaa kansallisvaltioon perustuva hyvinvointijärjestelmämme. Lillqvistin äänenpainot muuttuvat aina tarpeen mukaan – välillä hän haikailee kommunismia välillä monikulttuurisuutta.

Yhtä kaikki – nämä yhteiskuntamallit tuhoavat väistämättä suomalaisuuteen perustuvan hyvinvointiyhteiskuntamme – ja korvaavat sen jollain aivan muulla.

Lilliqvistin missiota voisi hyvällä omallatunnolla kuvata sanaparilla vasemmistolainen rotuhygienia.

Tällaisten lilliqvistien edustama vasemmistolaisuus on väärinymmärrettyä ja vääristynyttä yhteisöllisyyttä – oikeastaan se ei ole edes yhteisöllisyyttä. Se on kateudesta ja pahasta olosta kumpuavaa totalitarismia – sellaista, joka ei suo loppupelissä kenellekään muulle kuin omalle itselle yhtään mitään.

Minulla on muuten ehdotus, mitä näille lillqvisteille, anarkomarkoille ja prekaeetuille pitäisi ihan noin oikeasti tehdä (kiitokset inspiraatiosta IDA:lle, jatkoin hieman ajatuskulkuasi eteenpäin 🙂 )

Jos – tai kun – suomalainen demokraattinen hyvinvointiyhteiskunta ei kiinnosta, voisimme irrottaa – eurooppalaisittain – suurehkosta maapinta-alastamme sopivan määrän joutomaata ja luovuttaa tämä alue näille haihattelijoille.

Silloin nämä saisivat kerrankin kokeilla unelmayhteiskuntaansa ilman fasistien ja natsien häirintää.

Tässä on kyllä olemassa eräs vaaramomentti. Jonkin ajan kuluttua rajamme olisivat täynnä turvapaikanhakijoita ja työmarkkinatukivallankumouksellisia.

Lähteet: Aamulehti, STT, Karjalainen, Wikipedia

Minusta on varsin hassua, että nämä suomalaisen yhteiskunnan maksaman työmarkkinatuen – ja muiden sosiaalisten subventioiden – varassa vallankumousleikkejään leikkivät anarkomarkot ja prekaeetut eivät ole sitten tyytyväisiä mihinkään.

IS

Kun he valtaavat – l. varastavat – toisten omaisuutta ja julistavat näistä ns. autonomisia sosiaalikeskuksia, niin luulisi heidän olevan tyytyväisiä saavuttamastaan olotilasta.

Vaan ei.

Kun anarkiaan on päästy ja se alkaa toimimaan todellisuudessa, näiden tekovallankumouksellisten ja – muka – yhteiskunnan ulkopuolelle heittäytyneiden ns.anarkistien tuleekin äkkiä ikävä myös yhteiskunnan väkivaltakoneiston – eli poliisin – suojaa (Puhumattakaan sitten sosiaaliavustuksista ja työmarkkinatuista – ilman niitä tämä larppaus loppuisi varsin äkkiä… ).

Yksi valtaaja jouduttiin viemään sairaalaan, kun joukko vastavallankumouksellisia hyökkäsi entisessä Viirus-teatterissa majailevien talonvaltaajien kimppuun viime viikon lauantai-iltana.

Kaupungin talonvaltaajille vuokraamassa talossa oli runsaasti työmarkkinatukivallankumouksellisia ja näiden hang-aroundeja viettämässä iltaa, kun kello kymmenen aikaan paikalle saapui noin kymmenen ulkopuolisen joukko.

Paikalle saapunut porukka aloitti anarkian – sen todellisimmassa muodossaan. Nämä vastavallankumoukselliset alkoivat heitellä taloa kivillä ja pulloilla. Yksi sisällä olleista nuorista sai ulkopuolelta heitetyn pullon päähänsä, ja toiseen osui kivi. Anarkian seurauksena myös osa tämän homevaurioisen talon ikkunoista rikkoutui.

Poliisin mukaan tilanne talolla oli erittäin sekava.

Vaikea sanoa kuka siellä teki ja mitä, mutta olemme tarkastaneet muutamien paikalta löydettyjen henkilötietoja. Katsotaan mitä siitä selviää

Näin kertoo päivystävä komisario Jussi Huhtela Helsingin poliisista.

Poliisin hälyttivät paikalle talonvaltaajat. Talolle hyökänneessä joukossa oli sekä nuoria että aikuisia ihmisiä.

Kannattaa muistella mitä eräs näiden larppaajien johtohahmoista – Operator Jack – totesi hetki sitten City-lehdelle:

City.fi

Jos tänne tulee joku riehumaan, me hoidetaan se. Niin kuin himassa. Jos joku tulee sun luokse rettelöimään, et sä hae vartijoita, vaan puutut siihen itse.

Niinpä näkyy… Puheet olivat taas puheita ja tekemättömät teot tekoja.

Ikävintä tässä on se, että anarkistit eivät tajua lietsovansa vääryyttä – ja etenkin väkivaltaa. Väkivalta hyökkäysmielessä on omasta mielestäni aina väärin. Puolustautumiseen sitä saa eettisesti oikeutettuna käyttää silloin, kun muuta mahdollisuutta ei ole eikä pakoon pääse. Mutta silloinkin vain ja ainoastaan suhteutettuna hyökkäyksen voimaan.

Tuossa viime lauantain anarkiahappeningissä pullosta päähänsä saanut nuori jouduttiin viemään paikkailtavaksi Marian sairaalaan. Tästä ei sitten opittu mitään tuolla anarkomarkojen piirissä.

Tämän väkivallan innoittamana nämä iloiset työmarkkinatukivallankumoukset aloittivat väkivaltaisen actionin myös vappuaattona.

Oman vappuni huipennus oli se, kun poliisi pisti nämä vallankumouslarppaajat ojennukseen varsin nopeasti, tehokkaasti ja selvästi.

HS

Kyseessä oli anarkistimilitanttien affinity group, joka vastaa lähinnä terroristisolua. Tämän ryhmän tehtäviin kuuluu suunnitella ja toteuttaa mielenosoituksen aikana tehtävät rikokset, omaisuuden tuhoaminen sekä muiden yllyttäminen väkivaltaan. Useimmat tämän ryhmän mukana pyörivistä ns. hyödyllisistä idiooteista eivät ymmärrä, että tämän ryhmän strategia on pyrkiä siihen että poliisi kohdistaa huomion mahdollisimman moneen sivustakatsojaan ja mukana pyörivään hönttiin. Näin saadaan mediahuomio maksimoitua.

Tällaisesta mielenosoituksesta kannattaa pysytellä kaukana. Tarkoituksena on nimenomaan saada sivustakatsojat kärsimään ja aiheuttaa vahinkoa ympäristölle.

Pravda-konserniin kuuluva Komsomolskaja Vartti loistaa myös typeryyksillään. Vartti ja saman konsernin päätuotteen Njet-liite ovat nykyään aika vahvasti nuoren, yksisilmäisen, elämää kokemattoman ja utopiaan uskovan vasemmistolaisen kakaralauman käsissä.

Jyväskylän yliopiston anarkian laitoksen kasvatti, Uutispäällikkö Petti Jännäri, loihe lausumaan:

Sinnikkyys palkittiin

On vallattu ja häädetty… Nyt talonvaltaajien aherrus vihdoinkin palkittiin. Kaupunki päätti, että Vapaa-katto-yhdistys saa vuokrata valtaamansa tilat Rajasaaresta elokuun loppuun. Kaupunki yrittää myös löytää valtaajille vakinaisemmat tilat. Hyvä niin.

Vai niin?

Vai on hyvä, että nämä pellossa kasvaneet kakarat jatkavat aikuisten – tässä tapauksessa ympäröivän yhteiskunnan – häirintää ja kiristämistä, senkin jälkeen kun ovat lähteneet kiusaamasta vanhempiaan? Petti on ilmeisesti sitä mieltä, että kaiken saa – ilmaiseksi tai toisten maksamana – kunhan huutaa tarpeeksi lujaa ja heittäytyy selälleen ja kiukuttelee?

Nämä ihmiset näkevät maailman minä ja minulle perspektiivistä. Tämäkin tapaus osoittaa, että tässä kiittämättömien ja keskenkasvuisten egoistien joukossa yhteiskuntaa halveksitaan ja sen sääntöjä ollaan valmiita rikkomaan – silloin kun se itselle sopii. Vaan kun hätä tulee – yhteiskuntaa huudetaan apuun.

Lähinnä säälittävää.

Tosin heillekin tulee käymään jo näiden esimerkkien mukaan samoin kuin kaikille vallankumouksellisille – vallankumous syö omat lapsensa. Tavalla tai toisella.

Olen henkilökohtaisesti valmis sitomaan tähänkin käytetyt verorahat huomattavasti mieluummin näiden ihmisten ikätovereiden hyväksi. Siis niiden syrjäytyneiden nuorten ihmisten saamiseksi takaisin yhteiskuntaan.

Osan näistä anarkisteiksi itseään kutsuvista egotrippailijoista ja rotanlarppaajista voisi työntää oikeastaan sinne mihin he kuuluvatkin:

HS

Eräskin Jyväskylässä asusteleva anarkomarko katsoo oikeudekseen pilkata suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneita maanmiehiään – ja naisiaan. Hänelle voisi antaa kehotuksen hävetä , mutta se on turhaa – ymmärrys ja sydän kun puuttuvat.

Hän voisi puolestani kokeilla vaihtaa osaa näiden metsän miesten kanssa.

Ehkä Metsokin oppisi silloin jotain…

Lähteet: HS, STT, IS, Vartti, City

Jk. Jäteputken kolinaa taas odotellessa – olette te niin hassuja…

Eipä muutu
mokuruutu
pesee aivot
aateraivot
jauhaa saavat
uudet kaavat
kylvää saastaa
ihanteemme
isiemme
unohtui jo isänmaa
siitä puhua ei saa.

Oppimatta mitään
katsoo länteen, itään
pojanklopit
vieraat opit
omaksuvat

Totuus karu
hirttonaru
mokuansan
kaulas Suomen kansan
ellei muutu
kuvaruutu
jos ei vakaa kansa
tosissansa
suutu
peliin puutu

Tuntematonta aseveliaktiivia tähän aikaan siteeraten.

Suomalaisuuttaan sydämestään – ilmeisesti – häpeävä, ihoava ja vihaava toimittaja Katja Martelius on kirjoittanut fiktiolehti Pravdassa tämän viikon älyttömimmän kukkahattutekstin – viikon pöntöin mokutus, olkaa hyvät:

HS

Kahdet säännöt

Suomessa on seksin oston kieltävä laki – mutta poliisilla ei ole resursseja valvoa sitä. Poliisi ei myöskään ehdi valvoa liikennettä, ja niinpä tässä kaupungissa voi ajella autolla ihan miten huvittaa. Asuntomurroista Helsingissä poliisi ratkaisi vuonna 2006 naftisti viidenneksen.

Sen sijaan poliisilla on kyllä resursseja valvoa ulkomaalaisia ostoskeskuksissa, juna-asemilla ja yökerhoissa. Maaliskuussa poliisi on kysellyt ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä heidän henkilötodistuksiaan ja oleskeluoikeuksiaan Suomessa. Syy: poliisi epäilee, että maassa on ehkä tuhansia ihmisiä laittomasti – ja vips! kaikki Suomen 130000 ulkomaalaista ovat epäiltyjä.

Pelkkä ihonväri tai vieraan kielen puhuminen ei kuulemma anna aihetta henkilöyden tarkistamiseen (HS 14.3.). Sen sijaan poliisi ”korostaa velvollisuuttaan yleisen turvallisuuden ja järjestyksen valvonnassa”.

Älkää nyt viitsikö. Jos poliisi ei kysy papereita ihonvärin tai kielen perusteella, niin minkä sitten? Ja miten tämä ei ole rasismia?

Muissa maissa mietitään, miten saataisiin muualta tulleet integroitua uuteen kotimaahan – ihan yleisen turvallisuuden nimissä. Meillä taas tehdään kaikki, että tulija ei tuntisi itseään samanarvoiseksi suomalaisten kanssa. Saa tulla, jos tekee ikäviä hommia huonommilla työsopimuksilla. Mutta meidän veroisia teistä ei tule koskaan.

Suomalaiseen yhteiskuntaan ei pääse sisään edes toisen polven maahanmuuttaja, jos on väärän värinen ja on kumma nimi. Sama juttu Suomeen adoptoiduilla, vaikka miten vientäisit savvoo.

Poliisi kysyy heiltä kaikilta paperit, koska kaikki muut paitsi etnis-kulttuurisesti suomalaiset ovat Suomessa kroonisesti epäilyksenalaisia.

Ilmainen neuvo poliisille: jos ottaa kaikki rikolliset kiinni, niin siinä samassa löytyvät myös ulkomaalaiset rikolliset. Antakaa muitten olla rauhassa.

Eli Martelius mielipiteineen pähkinänkuoressa:

* Poliisi on rasistinen.
* Ulkomaalaisia ei saa valvoa – suomalaisin voimin ja Suomessa.
* Poliisi ei saa kysyä missään tapauksessa papereita ihonvärin tai kielen perusteella – se on rasismia.
* Rikollisuus on kiinni poliisista ja poliisin toiminnasta – resursseista huolimatta.
* Poliisi ei saa priorisoida turvallisuuttamme uhkaavia tekijöitä.
* Kansainväliseen rikollisuuteen ei saa puuttua.
* Järjestäytynyt ulkomailta johdettu rikollisuus ei ole Marteliuksen Suomelle uhka.
* Kansainväliseen ihmiskauppaan ei saa puuttua.

Ja sokerina pohjalla:
* Jos poliisi ottaa kaikki rikolliset kiinni, niin siinä samassa löytyvät myös ulkomaalaiset rikolliset.

Wau… Loistavaa logiikkaa ja erinomaista argumentointia… 😀

Nyt olisi vielä eräs kysymys kysyttävänä Marteliukselta:
Oletko sinä nyt ihan tosissasi? Aprillipäivä on vasta tiistaina…

Lähde: HS