Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Näin kysyy paluumuuttaja Eeva Liinaharja päivän Hyysärin yleisönosastolla. Hän kertoo kokemuksistaan suomalaisen työvoimahallinnon byrokratian ja tehottomuuden rattaissa.

Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Suomalaiset vanhenevat, ja uusia keinoja työvoimapulaan yritetään löytää kotouttamalla ja kouluttamalla maahanmuuttajia. Yksinkertaisimpiinkin töihin vaaditaan kielitaitoa, joten ulkomaalaiset istuvat koulun penkillä.

Hallituksen toivomus on lisäksi, että suomalaiset pysyisivät työelämässä entistä kauemmin. Karu totuus on, että alle 60-vuotiaita yhä sanotaan irti vakavaraisista yrityksistä tekaistuin perustein.

Poliitikkojen ja elinkeinoelämän oletuksena näyttää olevan, että raskaista irtisanomisprosesseista putkahtaa ilmoille intoa puhkuvia 57-vuotiaita, jotka heti syöksyvät lähihoitajakoulutukseen ja valmistuvat 59-vuotiaina.

Tähän Suomeen laskeutuu ikääntynyt paluumuuttaja ja ilmoittautuu työnhakijaksi.

Työuraa ulkomailla on 25 vuotta pankissa ja sieltä ulkoistamisen seurauksena kymmenen vuotta kodinhoitajana. Hän puhuu täydellistä suomea ja on valmis mihin tahansa työhön. Työvoimatoimisto suosittelee kurssia ”Kuinka työllistän itseni”.

Kurssista luvataan jopa maksaa pientä päivärahaa. Sillä rahalla ei kuitenkaan elä kuin nuori, joka saa asua vanhempiensa kotona.

Kaikki paluumuuttajat eivät ole onnistuneet keräämään miljoonia maailmalta vaan ovat tavallisia ihmisiä, jotka tarvitsevat säännölliset ja kohtuulliset tulot selviytyäkseen elämästä.

Siispä selaamaan työvoimatoimiston avoimia työpaikkoja. Päivästä toiseen paluumuuttaja ajaa bussilla, junalla tai metrolla ympäriinsä esittäytymässä hoitolaitoksissa, palveluyrityksissä, kodeissa, siivousfirmoissa, rekrytointitapahtumissa laihoin tuloksin. Yritteliäisyydessä ei ole vikaa.

Sitten tärppää. Yksityinen palveluyritys antaa hänelle seitsemän avainta ja osoitteet: pitäisi käydä iltakierroksella mummojen ja vaarien luona.

Seuraavana päivänä on työvuoro vanhainkodissa vanhuksia syöttämässä vakituisemman työntekijän sairastuttua. Tähän työt loppuvat viikoiksi, eikä rahaa tule mistään. Kelalta ei tipu ropoakaan. Ei ole pakolaisstatusta eikä työmarkkinatukeakaan saa.

Kolmen kuukauden etsimisen jälkeen löytyy sopiva työ henkilökohtaisena avustajana. Työ on säännöllinen, kolmena päivänä viikossa yhteensä 18 tuntia, josta kertyy kuukaudessa 600 euroa. Jos tällä summalla ei elä, pitää löytää lisätyö.

Henkilökohtaisia avustajia tarvitaan, mutta pätkittäisen työn luonteeseen kuuluu, että sekä avun tarvitsijat että työn tekijät joutuvat pätkätyökierteeseen työntekijöiden vaihtuvuuden ja vähäisyyden takia. Jokapäiväinen työnhaku on todella haastavaa, suomeksi vaikeaa, uuvuttavaa.

1990-luvun suurtyöttömyyden vuosina puhuttiin työn puolittamisen tarpeellisuudesta, kun joillakin oli liikaa työtä ja toisilla liian vähän. Asia on nyt ratkaistu. Kunnat, jotka monessa tapauksessa maksavat henkilökohtaisen avustajan palkan, ovat puolittaneet työt. Käytännössä kaksi entistä pienipalkkaista jakaa nyt työnsä ja palkkansa, ja työllisyystilastot kaunistuvat.

Paluumuuttaja harkitsee muuttamista takaisin sinne, mistä keväällä tuli. Ei Suomi häntä tarvitse. Vanhat ja vaivaiset tarvitsevat mutta ei Suomi. Suomi on kalsea maa eikä anna anteeksi sille, joka sen nuorena hylkäsi.

Elämiseen tarvitaan hiukan rahaa, ja moni haluaisi ansaita rahansa itse.

Rahapyramidin (HS 4. 11.) puoli lanttia riittäisi, mutta edes neljänneksestä ei ole takeita. Ehkä paluumuuttaja ei ole osannut pyytää apua oikealla tavalla oikeasta paikasta.

Ketään ei kuitenkaan saa jättää epätietoisuuteen, onko hänen hyväkseen tehty kaikki voitava vaan täytyy perustaa se oikea palveluyritys näitä kysymyksiä varten.

Yrityksen toimenkuvaan on liityttävä jonkinlainen takuu palvelun laadusta ja asiakkaan tyytyväisyydestä.

EEVA LIINAHARJA

Helsinki

Edelleenkin muutama asia on ja pysyy.

Ns. työvoimapula on sodan ja sen jälkeisten suurten ikäluokkien aiheuttama tilastollinen harha. Tämä ongelma poistuu seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana luonnollisella tavalla. Suomen väestö putoaa sen seutrauksena luonnollisella tavalla luonnolliseen noin neljään miljoonaan suomalaiseen.

Tätä totuutta vasten ns. työperäisellä maahanmuutolla on kolme perustarkoitusta.

Ensimmäinen on hankkia entistä halvempaa työvoimaa ja samalla nöyryyyttää myös suomalaista työntekijää. Kyse on uudenaikaisesta ihmiskaupasta ja kehitysmaiden uuskolonialisaatiosta.Ssamalla saadaan aikaan näppärästi eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikeja, joita hallitsija voi puolestaan käyttää tekosyynä kansalaisoikeuksien rajoittamiseen.

Toinen tarkoitus on pitää – jostain minulle käsittämättömästä syystä – Suomen väkiluku yli viidessä miljoonassa ja jopa kasvattaa sitä. Näin silti vaikka vaikka väestöräjähdys on ehdottomasti tärkein ilmastonmuutosta kiihdyttävä syy. Ja näin silti, vaikka työvoimavaltainen teollisuus muuttaa Suomesta halvempien työvoimakustannusten ja olemattoman ympäristönsuojelun maihin – kuten Kiinaan ja Intiaan.

Kolmantena perustarkoituksena näen vihervasemmiston ikiaikaisen unelman rajattomasta maailmasta ja monikulttuurisesta yhteiskunnassta. Sellaisesta, joista kansat on tuhottu, eri etniset ryhmät kilpailevat ja taistelevat keskenään vähentyvistä elinmahdollisuuksista ja ainoastaan voimakkaimmat pärjäävät.

Kun vertaa totuutta Liinaharjan kokemuksiin työvoimahallinnon tehottomuudesta, mieleeni tulee vahvasti sellainen mielikuva, että vika on jossain muualla kuin riittämättömässä suomalaisessa työvoimassa.

Olisiko johdon lisäksi syytä vaihtaa koko jakojärjestelmä ja korvata se täysin uudella, huomattavasti pienemmällä ja paljon tehokkaammalla systeemillä?

Lähde: HS

Julkinen keskustelu työvoimapolitiikasta ja ns. työvoimapulasta on varsin huteralla ja jopa ristiriitaisella pohjalla. Päivä päivältä ns. työvoimapula tuntuu enemmän ja enemmän tarkoitushakuiselta kansalaisten kusettamiselta.

Eräät poliitikot vaativat viimeistenkin esteiden poistamista ulkomailta Suomeen kohdistuvan maahanmuuton hallitsemisessa ja hillitsemissä. Kuitenkin samaan aikaan jopa Hyysäri (mahdollisesti vahingossa? 😉 ) kertoo mistä nyt on oikeastaan kyse.

Vaikeasti täytettävien työpaikkojen määrä on vähentynyt. Työ- ja elinkeinoministeriön tammikuun tiedoista käy ilmi, että yli vuoden jatkuneet yritysten rekrytointiongelmat ovat hellittäneet.

Teolliseen työhön, palveluihin ja terveydenhuolto- ja sosiaalialalle on edelleen vaikeaa löytää työntekijöitä. Yksittäisistä ammateista eniten ongelmia oli sairaanhoitajien paikkojen täytössä.

Myös tarjoilijan, koneistajan, siivoojan ja kokin paikat ovat olleet vaikeasti täytettävissä. Kymmenen ongelmallisimman ammatin joukkoon on noussut linja-autonkuljettaja.

Nyt tarkkana:

Rekrytointiongelmia oli tammikuussa 2008 yhteensä 2 700 työpaikan täytössä, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 2 850.

Suhteutetaanpa tämä sitten kokonaisuuteen.

Tilastokeskus kertoo nimittäin äskettäin julkaistussa raportissaan, että työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni helmikuussa 2008.

Työllisiä oli helmikuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 465 000, mikä oli 45 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrän kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 55 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Yksityisellä työnantajasektorilla työllisyys kasvoi 47 000 henkilöllä. Palkansaajia oli 59 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä lisääntyi Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen lääneissä.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli helmikuussa 68,9 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste nousi 1,5 prosenttiyksikköä ja oli 70,5 prosenttia. Naisten työllisyysaste nousi 0,2 prosenttiyksiköllä 67,3 prosenttiin. Työllisyysasteen trendi oli 70,6 prosenttia.

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2008 helmikuussa 168 000, mikä oli 29 000 vähemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa. Työttömyysaste oli 6,4 prosenttia eli 1,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi oli helmikuussa 6,2 prosenttia.

Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 5,7 prosenttia, ja korkein Lapin läänissä, 11,0 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli helmikuussa 16,5 prosenttia, mikä oli kolme prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden helmikuussa. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 15,3 prosenttia.

Jos 2700 vaikeasti työllistettävää työpaikkaa suhteutetaan tuohon kokonaistyövoiman määrään – 2 465 000 – minusta on jotenkin absurdia puhua mistään ja minkäänlaisesta työvoimapulasta.

Työttömyyskin näyttäisi tämän raportin mukaan vähentyneen – mutta tällä kolikolla on myös kääntöpuolensa. Kyse on osittain siitä, että tilastoja on siivottu vallanpitäjän kannalta mukavamman näköisiksi erilaisilla tempuilla. Kyse on siis tästä kuuluisasta ns. tempputyöllistämisestä.

Tempputyöllistämistä on esimerkiksi patistaa työttömiä kursseille.

Työttömät itse – asiaa läheltä seuranneina – pitävät pakollisia työllistämiskursseja tyhjänpäiväisinä ja pakkokurssitus koetaan ihmisarvoa alentavaksi.

Tämä hokkus-pokkukseen ja magiaan tehokkuudeltaan rinnastettavissa oleva työvoimakoulutus on työhallinnon rahoittamaa, opiskelijoille maksutonta koulutusta, joka sisältää – teoriassa – muun muassa ammatillisia kuntoutuspalveluita, työharjoittelua, palkkatuettua työtä ja kuntouttavaa työtoimintaa.

Virallisesti pitkäaikaistyöttömiä oli siis tämän vuoden helmikuussa 46 700. Hallituksen asettaman projektin tavoitteena on kuroa – virallinen – pitkäaikaistyöttömyys alle 30 000:een.

Hokkus Pokkus ja Simsalabim!

Työttömien mielestä työvoimatoimistojen pakolliset kurssitukset ovat lähinnä tyhjänpäiväisiä.

Hyysäri julkaisi toissa maanantaina maanantaina julkaistiin jutun useita työllistämiskursseja käyneestä hyvinkääläisestä Merja Ahlforsista.

HS/Merja Alhfors

Hänen mielestään työllistämiskursseissa olisi tehostamisen varaa – työtön jää helposti seilaamaan kursseille ja työllistämiskurssien edut ovat työttömän mielestä kokonaisuutena varsin kyseenalaiset

Viime vuosina Ahlfors, 55, on ehtinyt istuskella kotona. Työttömyysjaksoja on takana useita, ja pisimmillään ne ovat olleet yli 500 päivää. Elämää rytmittävät lyhyet työ- tai harjoittelujaksot sekä työvoimatoimiston työllistämiskurssit. Lukuisat erilaiset kurssit ja projektit eivät ole vaikuttaneet toivotusti työllistymiseen tai esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyyn.

Ahlforskaan ei ole vakuuttunut työvoimatoimistojen kurssien tehosta. Omissa kurssimäärissään hän on jo seonnut laskuissa.

Työllistämiskurssit ovat olleet ehkä enemmän mukavia kuin hyödyllisiä. Tuntuu, että työttömyystilastoja kaunistellaan lähettämällä ihmiset kurssilta toiselle.

Ahlfors valmistui lähihoitajaksi vuonna 1995. Sitä ennen hän oli ehtinyt työskennellä muun muassa hammashoitolan vastaanotolla, mielenterveystyössä, myyjänä sekä kotiavustajana. Omien lasten ollessa pieniä Ahlfors toimi perhepäivähoitajana, ja nuorimmaisen lähtiessä kouluun Ahlfors aloitti lähihoitajaopinnot.

Vanhainkodeissa oli erilaisia sijaisuuksia, mutta kahdeksan vuotta sitten petti selkä. Edessä oli pitkä sairausloma, eikä Ahlfors pystynyt enää palaamaan samaan työhön.

Silloin mietin, että taitaa olla aika huono yhtälö tämä ikä sekä lääkärin määräämä kevyt ja vaihteleva työ. Minulla on myös muita terveydellisiä rajoitteita, joiden vuoksi en esimerkiksi saa tehdä yötyötä.

Kursseilla on Ahlforsin mukaan paljon päällekkäisyyksiä ja turhaa täytettä varsinaisen ydinasian ympärillä.

Esimerkiksi vastikään käymäni hygieniapassikoulutuksen olisi voinut hoitaa yhdessä tai kahdessa päivässä, mutta kun se oli työttömille suunnattu, siinä vierähti kymmenen päivää.

Ahlfors toivoisi enemmän työharjoittelupainoisuutta sekä ”oikeaa tekemistä” kalvosulkeisten sijaan. Ahlfors itse toimii tällä haavaa vajaakuntoisen työllistämistuella kehitysvammaisten työkeskuksen käsityönohjaajana Hyvinkäällä. Pesti jatkuu kesäkuun loppuun asti, sen jälkeisestä ei tietoa ole.

Myös muiden työttömien – tämän jutun jälkeen – antaman palautteen mukaan kurssien arveltiin hyödyttävän lähinnä niitä järjestäviä yrityksiä. Työttömiä ihmetyttivät myös puheet työvoimapulasta ja ulkomailta tuotavasta työvoimasta.

Helsinkiläinen Seppo Salminen kertoi käyneensä työvoimatoimiston järjestämän vuoden kestäneen kurssin, jonka tavoitteena oli työllistyä vientimyyjäksi kansainvälisille markkinoille.

Koulutus sinänsä oli parikymmentä vuotta teknisellä alalla työskennelleen Salmisen mielestä pätevää ja toiveet korkealla. Koulutukseen kuuluneen työharjoittelun lähestyessä kävi kuitenkin ilmi, ettei harjoittelupaikoista ollut tietoakaan, eikä harjoittelu lopulta onnistunut.

Ironisinta tässä on se, etten saanut itsekseni lähteä etsimään töitä ulkomailta, koska työvoimatoimiston säännöt kieltävät ulkomaille matkustamisen. En siis pääse hyödyntämään koulutusta, joka tuli yhteiskunnalle varmasti kalliiksi.

Monet palautetta antaneista kertoivat kiertävänsä kurssilta toiselle, koska niiltä pois jääminen tiputtaisi pois päivärahoilta. Helsingin työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja Anna-Maria Kantola kertoo kuulleensa työttömistä, jotka ovat käyneet jopa seitsemän kertaa saman kurssin.

Kursseille on määritelty vähimmäispituuksia, joiden seurauksena kurssit saattavat sisältää toistuvien työhakemusten harjoittelemisen lisäksi esimerkiksi viisi viikkoa avointa työnhakua.

Ikkunakonsultti Mauri Laaksonen kertoo järjestäneensä muutaman koulutuksen työvoimatoimistolle. Käytännönläheiset ikkuna-asiantuntijakurssit olivat kurssilaisten mieleen, ja töitäkin löytyi.

Työvoimatoimisto ei Laaksosen mukaan jatkanut kursseja, koska ne eivät täyttäneet heidän kriteerejään.

Kysymys kuuluukin – mikä tässä koko hölmöläisten puuhastelussa on todellisena tarkoituksena ja kuka tästä hyötyy? Nimittäin joku hyötyy – aina – siitä, kun rahaa levitellään harakoille ja vääristellään asioita.

Lähteet: Tilastokeskus, Mol, HS, STT

Jk. Loppukevennykseksi haluan lainata – jo toisen kerran – erästä älyttömyyden huipentumaa. Sellaista sanallista sammakkoa, jonka maanmuuttoministeri Astrid Thors pulautti suustaan YLE:n Areenalla 10.3.2008:

Vielä kun puhutaan näistä luvuista, niin yleiset luvut, mitä siis 100 000, 125 000 on Helsingin seudulla puhuttu, että se on se lisääntymistarve… lisätarve. Ja jos ajateltaisiin samalla tavalla kuin tota… Paavo niin ei ollenkaan kannattais suurin piirtein syntyä ja tai sä kyllähän nuori ihminenkin tarvitsee palveluja aina sehän on… Minä en ymmärrä tätä niinku sinun tota logiikkaasi. Mutta nyt meillä on meneillään, meillä on meneillään lupahallintohanke, jonka Riitta tuntee sen siinä valmisteluelimessä. Me olemme asettaneet työryhmän, joka yhdessä muiden ministeriöiden kanssa miettii yhteistyötä kolmansien maiden kanssa, koska kun meillä on sellainen järjestelmä, että se on työmarkkinat, jotka ratkaisevat, niin ei välttämättä tarvita samoja pälisään.. päiväsääntöjä kuin ne, joilla on entisiä siirtomaita, mutta tällaista valmistelua on meneillään ja ihmiset myöskin tulevat.”

Hohhoijaa…