Children play in front of an apartment block where a concrete wall will be erected between a Roma gypsy neighborhood and a main road in Baia Mare

MadVentures-ohjelmalla alkujaan rikastunut, Kadettikoulusta maitojunalla palannut ja nykyisin verorahoitteisen YLE:n monikulttuurin sivussa vasemmistolaista propagandaansa Sinun verorahoillasi Sinulle työntävä Riku Rantala on keksinyt pyörän uudelleen.

Hän on saanut käynyt (ilmeisen pakosta)  Kolilla ja ahaa-elämyksen suomalaisen luonnon hyödyntämisestä luontomatkailutuotteiksi. Näin siitä huolimatta, että Suomessa on harjoitettu luontomatkailuun liittyviä elinkeinoja jo vuosikymmeniä.

Yleensä ne ovat onnistuneet parhaiten paikallisin voimin. Ilman Rantalan kaltaisten ulkopuolisten besserwissereiden sotkeutumista niihin.

Kun tämä elitistinen tyyppi puhuu luontomatkailusta ja siihen sisältyvistä arvoista, ollaan vihreän tekopyhyyden ytimessä.

Tämä ns. Hyviin Ihmisiin kuuluva rikas elämysmatkailija reissaa piripäissään pitkin maailmaa (joka ei ole mitenkään ekologista), tekee jälkikolonialistista pilkkaa paikallisista ihmisistä ja tekee vielä rahaa sillä.

Ilman foliohattuja, tässä kuuluu taustalla se vihreiden tavoite, jossa Suomesta tehdään luontomatkailureservaatti maailman rikkaille elämysmatkailijoille ja alkuperäisväestö tungetaan asumaan tiukkoihin betonilähiöihin.

Vihreät ja kokoomus ovat tehneet epäpyhän liiton jo jokin aika sitten. Toinen edustaa todellisuudesta vieraantunutta hihhulointia ja toinen rajatonta ahneutta.

Näiden yhteistuloksena Helsinki tulee olemaan ensimmäinen suomalainen tiiviisti rakennettu monikulttuurihelvetti. Sellainen paikka, jossa kukaan ei voi hyvin ja ns.Hyvät Ihmiset asuvat eristyksissä omilla alueillaaan.

Asia liittyy kiinteästi myös vihreiden  kaupunkibulevardihypetykseen sekä Malmin lentokentän uhraamiseen suolle rakennettavan (ja sinne Alppikylän tavoin) uppoavan uuden betonislummin eteen.

Tästä on varoitettu jo aikaisemminkin.

HP

Kirjavassa joukossa on helppo hengittää

Annukka Oksanen

HELSINGIN SANOMAT

Kirjavassa joukossa on helppo hengittää

Virkailija kysyi, haluanko nais- vai mieslääkärin.

”Naislääkärin, kiitos”, sain kakistettua. Virkailija klikkaili hiirtään ja alkoi pahoitella, että lähimmälle naislääkärille minulla kertyisi matkaa 1,4 kilometriä.

”Toivottavasti etäisyys ei ole liian pitkä”, hän sanoi hymyillen ja toivotti tervetulleeksi maahan.

Olin juuri muuttanut Kööpenhaminaan. Kysymys esitettiin, kun hain sosiaaliturvatunnusta. Aiempien ulkomaillemuuttojeni perusteella hermoilin maahanmuuttobyrokratian kohtaamista. Turhaan, näköjään.

Tanskassa on ehkä Euroopan kirein ulkomaalaislainsäädäntö, mutta me pohjoismaalaiset pääsemme sen läpi kuin koira veräjästä pohjoismaisen vapaan liikkuvuuden ansiosta. Tanskassa tehdään selväksi, ketkä ovat tervetulleita.

Mutta millaista on asua Pohjoismaassa, jossa noin joka kymmenes asukas on maahanmuuttajataustainen?

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat Kööpenhaminassa läsnä aivan eri tavoin kuin Helsingissä. Palasin Suomeen viime kesänä. Kuuden Tanskan-vuoden jälkeen Suomi on vaikuttanut häkellyttävän vaalealta, yhtenäiskulttuuriselta ja eristäytyneeltä maalta.

Kööpenhaminan-kotini sijaitsee Etu-Töölöä vastaavassa kaupunginosassa. Talossamme asuu tanskalaisten lisäksi amerikkalaisia, italialaisia ja iranilaisia.

Lähikaduilla ei voi kävellä niin, ettei kohtaisi muitakin kuin valkoisia eurooppalaisia. Helsingin katukuvaan nähden on toinenkin ero: Kööpenhaminan keskustassa näkee paljon enemmän lapsia, vammaisia ja vanhuksia. Erilaisia ihmisiä näkee niin paljon, ettei heihin jaksa kauan kiinnittää huomiota.

Jos haluaa kunnon vilskettä, voi mennä opiskelijoiden, kulttuuriväen ja siirtolaisten kansoittamiin Nørrebrohon ja Vesterbrohon keskustan kyljessä. Alueet pursuavat baareja, halal-lihakauppoja, trendiputiikkeja ja katuelämää. Myös moskeijoita ja vanhojen miesten puistoparlamentteja löytyy.

On sellainen olo, että on mukana menossa, kun syö etnisissä ravintoloissa, tapaa monenmaalaisia ihmisiä ja aistii niin sanotusti kaupungin sykettä. Monikulttuurisuutta parhaimmillaan siis.

Tällaista tunnelmaa moni taitaa mennä hakemaan kaupunkilomiltaankin.

Sitten on se toinen puoli, jota kepeiltä kaupunkipyrähdyksiltä ei etsitä. Vesterbrolaisen kivitalon kellari-ikkunasta vilahtavat tumman naisen kasvot. Ihmiskaupan uhri siellä tekee töitä prostituoituna, jottei häntä tapettaisi. Nørrebrossa ammuskellaan mielivaltaisesti, kun jengit jakavat huumemarkkinoita. Aseita riittää, sillä Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa on paljon Balkanin levottomuuksia aikoinaan paenneita.

Maahanmuuttajien kerrostalogetoissa työttömiä voi olla 60–70 prosenttia työikäisistä. Kunniaan liittyvää väkivaltaa esiintyy, pakolaislapsilla on vakavia mielenterveysongelmia, ja uusnatsit ottavat yhteen heitä vastustavien aktivistien kanssa. Monet toisen polven maahanmuuttajanuoret turhautuvat, kun eivät saa töitä. He syrjäytyvät, ajatuvat rikoskierteeseen ja päätyvät vankilaan.

Oikeistopopulistinen, maahanmuuttoa vastustava Tanskan kansanpuolue kommentoi tätä kaikkea kärkkäästi ja muokkaa samalla tanskalaisten kielenkäyttöä rasistisempaan suuntaan. Puolueen mielestä jokseenkin kaikki on pahojen ulkomaalaisten vika.

Ulkomaalaisviha ja maahanmuuttajien ongelmat näkyvät paljon tiedotusvälineissä. Aika moni ajattelee, että Tanskassa kaikki olisi paremmin ilman maahanmuuttajia.

Mutta olisiko?

Minun mielestäni ei. Yhteiskunnan saumat kieltämättä välillä ratkeilevat, mutta maahanmuuttajaväestö luo Tanskaan sellaista dynamiikkaa, jota yhtenäiskulttuurisessa Suomessa kasvanut ihmettelee kateellisena.

Musiikki- ja muukin kulttuurielämä kuhisee, kihisee ja kuplii.

Tanskalaistuneen puolalaisperheen tytär Caroline Wozniacki on pidellyt tänä vuonna tenniksen maailmanlistan ykkössijaa.

Ja se ruoka! Kööpenhaminalainen Noma valittiin jo toistamiseen maailman parhaaksi ravintolaksi. Sen keittiömestari on albanialais-tanskalainen Rene Redzepi. Hänen ja muiden taitureiden ansiosta ruokakulttuuri on nyt merkittävä turistivetonaula.

Paras viimeiseksi: kokemukseni perusteella valtaväestönkin on helpompaa hengittää kirjavassa porukassa. Kynnys kokeilla uutta madaltuu, kun näkee ympärillään muitakin kuin vain itsensä kaltaisia.

Syntyy yrityksiä, vientituotteita ja uudenlaisia palveluita. Yhteiskunta pysyy vireänä ja siinä sivussa kilpailukykyisenä.

Kirjoittaja annukka.oksanen@hs.fi on HS:n taloustoimituksen esimies – joka ymmärtää varmasti harmaan ja puoli-ilmaisen työvoiman merkityksen.

Lähde: HS

Site Meter
    Kuva: HS/Pekka Elomaa
Abdi Shakuur (vas.), Nasir Abdullahi ja Aidarus Abdirahim viettivät aikaa Kontulan ostoskeskuksessa sunnuntaina.

Hyysäri jatkaa tänään – ainakin digilehdessään – eilen aloittamaansa kampanjaa eriarvoisuuden, kaksoisstandardin ja levottomuuksien lietsomiseksi Suomessa.

Otsikolla sunnuntainen Kontula on rauhaisa maahanmuuttajalähiö nimetyssä monikulttuuria julistavassa uskonkappaleessaan mielipidelehti HS kertoo, että Kontulan Ostarin nuorten maahanmuuttajataustaisten miesten mielestä maahanmuuttajien keskittyminen tiettyihin lähiöihin ei ole iso ongelma.

Tämä ei sinänsä ollut mikään yllätys, ei se ei ole tietenkään heille mikään ongelma – sehän on juuri se mitä osa maahanmuuttajista (ja Hyysäri) hakeekin.

Kantaväestön poismuuttoa tietyiltä alueilta, näiden alueiden slummiutumista ja erityisten ulkomaalaisghettojen syntyä suomalaisen yhteiskunnan sisään.

    Source

Hyysärin propagandistina  tällä kertaa toimiva loistava journalisti mielipidekirjoittaja Ville Seuri kuvailee hyväuskoisille lukijoille, kuinka

Rasvainen pitsantuoksu täyttää tyhjät kujat Kontulan ostoskeskuksessa. Joitakuita yksinäisiä kulkijoita, metroon juoksijoita ja bussinodottajia lukuun ottamatta ihmisiä ei juuri näy.

On sunnuntai-iltapäivä, eikä Kontula näytä rajulta maahanmuuttajalähiöltä. Kuitenkin se kuuluu Mellunkylän peruspiiriin, jossa maahanmuuttajien osuus asukkaista on suurempi kuin muualla Helsingissä. 17 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia.

Seurille on ilmeisesti tapahtunut kuitenkin lipsahdus. Hän nimittäin on päästänyt kirjoitukseensa myös paikallisen esittämän kommentin:

”Te olette täällä väärään aikaan. Tulkaa perjantai- tai lauantaiyönä, niin saatte ongelmat selville kysymättä”

Näin neuvoo toimittajaa ja tämän kuvaajaa metroaseman sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitsevan diskon ovimies Jake. Sukunimeään mies ei lehteen halua – ihan ymmärrettävistä syistä.

Kontula on eräs niitä Helsingin kaupunginosia, joihin viitataan silloin, kun puhutaan alueista, joille keskittyy liiaksi maahanmuuttajia – ja joista alkuperäisväestö pakenee kiihtyvällä vauhdilla (esimerkiksi) riittämättömien palveluiden kehyskuntiin. Heillä kun ei (toisin kuin näillä kaupunginosia valtaavilla tulijoilla) ole mahdollisuutta muuhun.

Lähempänä Helsingin keskustaa on olemassa myös kunnallisia vuokra-asuntoja. Nämä  ovat taas nouseet vuokriltaan niin korkeiksi, ettei normivirtasen kannata niitä vuokria maksaa – samalla rahalla kun saa kauempaa omakotitalonkin.

Kun näihin asuntoihin ei saada enää omalla työllään vuokransa maksavia vuokralaisia, muuttuu myös väestörakenne. Jo nyt on havaittavissa, että näilläkin alueilla alkaa maahanmuuttotaustaisen väestön osuus kasvaa riittävän suureksi. Näin nämä samat laitakaupungin lähiöissä todetut ongelmat siirtyvät myös näille ns. paremmille alueille – kuten Vallilaan, Pikku-Huopalahteen ja Ruoholahteen.

Esimerkkinä tästä Ruoholahdessa tapahtuneesta kehityksestä on kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi Jussi Halla-aho.

”Ruoholahdessa, kuten monessa muussakin paikassa, näemme eurooppalaisen slummiutumiskehityksen anatomian. Jonkin meille käsittämättömän vimman pakottamana maahanmuuttajanuorukaiset kiusaavat kantaväestön edustajia ja paikallisia yrittäjiä niin kauan, että nämä lähtevät muualle. Tämän jälkeen he ryhtyvät kivittämään paikalle saapuvia poliiseja, palomiehiä, ambulansseja ja jätehuoltotyöntekijöitä. Lopulta alueella asuu pelkkiä rutiköyhiä ja työttömiä maahanmuuttajia, palvelut ovat kaikonneet, paikat peittyvät jätteisiin ja infrastruktuuri alkaa hajota, koska ne, jotka ylläpitävät infrastruktuuria, eivät enää uskalla tai viitsi käydä. Ja sitten alkaa rutina siitä, että maahanmuuttajien asuinalueesta ei piitata. Ja että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että heidät on asutettu ”ongelma-alueelle”.”

Pahin skenaario on se, että hiljalleen tilanne muuttuu sellaiseksi, että myös nämä ns. paremmat alueet muuttuvat slummeiksi ja alueelta joutuvat muuttamaan pois myös ne alkuperäisväestöä edustavat asukkaat, jotka omistavat oman asuntonsa.

Kansainvälisten esimerkkien mukaan näissä tapauksissa asuntojen arvo romahtaa ja lopulta saattaa jonkun epäonnisen kansalaisen edessä olla se tilanne, johon kuuluu  kylmä omalla rahalla aikaansaadun  omaisuuden hylkääminen pakkotilanteessa.

    Source: themotorlesscity.com
    Source:White-history.com

Seuri haastattele myös muita sunnuntaisessa Kontulassa notkuvia. Hän löytää (ihan yllättäen) ostoskeskuksen keskusaukiolta kolmen (maahanmuuttajataustaisen) nuoren miehen porukka. 17-vuotias Nasir Abdullahi ja 20-vuotias Aidarus Abdirahim ovat syntyperäisiä kontulalaisia. 20-vuotias Abdi Shakuur muutti lähiöön kaksivuotiaana.

”Minä ainakin haluan, että naapurini ovat maahanmuuttajia”

sanoo Shakuur.

”He ovat niin paljon sosiaalisempia kuin suomalaiset: he moikkaavat käytävässä ja heidän kanssaan voi jutella.”

Mitähän Mika Illman tähän sanoo? Miten tuollainen lausunto suhtautuu Illmanin (ihan itse väitöskirjassaan) määrittelemään oikeudentulkintaan, että kansallisuuksien vertailu ei ole sopivaa?

Entä mitä mieltä ovat alkuperäisasukkaat –  ne vanhat kontulalaiset, jotka eivät ovimies Jaken tapaan joudu katselemaan viikonlopun menoa ostarilla? Seuri kysyy, että

onko hyvä, että maahanmuuttajat keskittyvät tiettyihin lähiöihin?

Ravintola Helmi Grillin edessä keski-ikäinen pariskunta tutkii ruokalistaa.

”Ei se ole hyvä asia. Enempää emme ota kantaa”

sanoo nainen (vähemmän yllättäen)  paljastamatta nimeään.

Jos tämä kehitys päästetään tarpeeksi pitkälle, olemme kohta (ennen kuin huomaammekaan) samanlaisessa tilanteessa kuin (esimerkiksi) Ruotsissa – etenkin Göteborgissa ja Malmössä. Joudumme tilanteeseen, jossa huomaamme edellisten sukupolvien veriuhrein ja raskain sotakorvauksin puolustaamaan ja rakentamaan isänmaahamme syntyneen alueita, joille meillä maana alkuperäisasukkailla ei ole mitään asiaa ja joissa ei noudateta kaikkein pahimmassa skenaariossa edes lainsäädäntöämme.

    Source:BNP

Erilaiset etniset mafiat hallitsevat näitä alueita ja ulottavat terrorinsa myös alkuperäisväestön keskuuteen näistä turvasatamistaan. Edes palokunnalla eikä sairaankuljetuksella ole asiaa näille alueille (poliisista nyt puhumattakaan).

    Source:europnews.dk

Kuka siten tällaista haluaa Suomeen? Tällä näkymällä on helppo osoittaa syyttävällä sormella koko vihervasemmistoa – unohtamatta muutama porvariston joukoissa keekoilevaa kukkahattutätiä, kuten Laura Rätyä ja tämän käsittämätöntä ajatusmaailmaa.

Miksi sitten juuri Helsingin Sanomat on lähtenyt ajamaan tätä asiaa? Siksi, että HS:n omistaa –  ja sitä hallitsee –Aatos Erkko. Siitä saakka kun hän sai (yhtenä tärkeimmistä lobbajista ja propagandisteista) ajettua läpi Suomen kansallisvaltion alasajon ja EU:n jäsenyyden, hän on määrätietoisesti pyrkinyt myös luomaan Suomesta monikulttuurista yhteiskuntaa – meistä suomalaisista ja maksamastamme hinnasta pätkääkään välittämättä.

Jos joku tulee nyt höpöttämään minulle salaliittoteorioista, niin pyydän tutustumaan tämän nuoren polven HS-toimittajien taustoihin.

Suurin osa heistä on lapsuutensa ja nuoruutensa varsin turvatussa ja (omasta mielestään tylsässä) yksikulttuurisessa (omasta mielestään rajoittuneessa) maaseutuympäristössä viettäneitä ja kasvaneita parempien perheiden lapsia.

Samanlaista kukoistavaa peltoa agitaattoreille, kuin heitä edeltänyt taistolaissukupolvikin.

Toisaalta mitä muuta voi odottaa ihmisiltä, jotka eivät ole kärsineet vääryyttä, nähneet nälkää tai vilua, joutuneet puolustamaan todellisuudessa omia etujaan tai edes nähneet ehtaa spussea muualla kuin ensimmäistä kertaa Helsingissä käydessään?

Minusta näiden reettarätyjen, villeseurien ja marjasalmeloiden olisi syytä tehdä sellainen muutaman vuoden seikkailu Suomen rajojen ulkopuolelle – ja kauas lännestä. Ehkä he oppisivat tuolloin arvostamaan tätä tylsää ja turvallista suomalaisuuttakin.

Ja jos eivät sitä opi arvostamaan, he voivat puolestani jäädä sinne matkalleen ja etsiä jostain sieltä huitsintuutista sen oman monikulttuurisen paratiisiinsa.

Mutta ihan ystävällisenä pyyntönä – jättäkää meidät tavalliset rauhaa ja turvallisuutta rakastavat suomalaiset (normivirtaset) rauhaan – me pärjäämme ihan itseksemme täällä tylsässä, yhdenvertaisuuteen perustuvassa ja sisäsiittoisessa kansallisvaltiossamme.

Lähteet: STT, HS, Scripta

Site Meter

Hyysäri julkaisi tänään neljän kirjoituksen kokonaisuuden (HS:n oman painotuksen perusteella lähinnä islamilaisista maista Suomeen suuntautuvasta) maahanmuutosta ja sen luomista ongelmista – ja vieritti samalla syyn kaikesta jälleen kerran kantaväestön ja suomalaisen hallinnon niskoille.

On syytä huomata, että nämä kirjoitukset eivät koske todellista Suomeen suuntautuvaa työperäistä maahanmuuttoa (jota rummutettiin työvoimakuplan avulla vielä hetki sitten), vaan nämä kirjoitukset käsittelivät hyvin rajoitetusti ainostaan humanitaarista maahanmuuttoa ja suoranaista sosiaaliturismia.

Lisäksi näitä kirjoituksia lukiessaan, lukijan pitää muistaa, että nämä jutut kirjoittanut Marja Salmela on hurahtanut monikulttuurin, eikä hän pysty pitämään mielipiteitään journalisminsa ulkopuolella.

Otsikolla Pitkä matka moskeijaan nimetty kirjoitus väittää, että
muslimit toivovat palvelualuetta radan varteen. Jos tässä mennään vahvasti  liiottelun ja harhaanjohtamisen tielle.

Kun juttua lukee, niin huomaa, että tällainen kaikki muslimit yleistävä käsite pitää sisällää vain yhden ihmisen. Kyse on suomalaisen käännynäisen Leila Kalliomaan hyvin henkilökohtaisista näkemyksistä. Tämä Kalliomaa kääntyi muslimiksi 20 vuotta sitten avioiduttuaan ghanalaisen miehen kanssa.

    Kuva: HS/Jenniinna Nummela
    Kuva: HS/Jenniinna Nummela

Islaminuskoon kääntynyt Kalliomaa muutti ghanalaisen miehensä kanssa Paavolan kaupunginosaan 20 vuotta sitten. Pakolaisena Suomeen tullut aviomies sai tuolloin (1980-luvun lopun nousukauden aikana)  työpaikan suuresta leipomosta Hyvinkäältä.

Paavola oli slummi. Sen vuokra-asuntoihin ajautuivat kaikki maahanmuuttajat somaleista irakilaisiin, indonesialaisista vietnamilaisiin. Joukossa oli alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä suomalaisia huumeporukoista saatanan palvojiin.

Yksikään ’suomalainen’ naapuri romaneita lukuun ottamatta ei poikennut kysymään kuulumisia.

Kalliomaa on itse tehnyt tietoisen valintansa. Kun heittäytyy yhteiskunnan marginaaliin, niin joutuu myös siellä marginaalissa elmään. Erikoisuudentavoittelusta täytyy maksa hinta kaikissa yhteisöissä – suomalaisessa yhteisössä se hinta on kuitenkin pienempi kuin esimerkiksi jossain paimentolaiskulttuurissa.

On Kalliomaalla muitakin vaatimuksia.

Yksi huone lisää olisi tarpeen. Kun tulee vieraita, miehet ja naiset voisivat seurustella rauhassa eri huoneissa.

Ihan kiva.

Mitä jos menisit töihin ja keräisit tarpeeksi rahaa voidaksesi ostaa tarpeeksi suuren asunnon? Vapauttaisit samalla sen KVT-asuntosi todelliseen tarpeeseen –  jollekin niistä lähes kymmenestätuhannesta alkuperäisväestöön kkuluvasta asunnottomasta.

Toinenkin harras toive hänellä on: moskeija pitäisi saada parempien kulkuyhteyksien päähän. Nyt perhe matkaa moskeijaan Munkkiniemeen, jonne on matkaa yli 55 kilometriä. Rukoushetkessä käynti vie tuntikausia.

Juttu on nyt sitten sillä tavalla, että kaikki uskonnolliset yhteisöt rakentavat itse omat tilansa. Piste.

Niin ovat tehneet myös tataarit (jostain syystä näitä käännynäisiä ja maahanmuuttajia ei kuiytenkaan haluta tataarien tiloihin). Tataarit ovat muuten luoneet varallisuutensa itse ja integroituneet täydellisesti suomalaiseen yhteiskuntaan – toisin kuin esimerkiksi eräät käännynnäiset, jotka siirtyvät kauemmaksi jakauemmaksi suomalisesta yhteiskunnasta.

Eivätkä Kalliomaan vaatimukset vielä tähänkään lopu:

”Jos vain saisimme junayhteyksien viereen moskeija-alueen, jossa olisi kokouspaikka, ravintola, meidän omien lääkäreidemme vastaanotto, kampaamo, kirjasto ja kauppoja, joista voisi ostaa halal-lihaa”

”Ja pieni hotelli. Monen maahanmuuttajan luona vierailee sukulaisia kotimaasta.”

No niin, ei kun tuumasta toimeen – varallisuutta luomaan ja veroja maksamaan lisää yhteiskunnalle sitäö kautta.

Mikä teitä estää sijoittamasta omia rahojanne noihin hankkeisiin? Yhteiskunnalle ja yhteiskunnallisen rahoituksen piiriin ne eivät kuulu – eivät edes saudi-arabialaiselle sellaisen täällä Suomessa.

Toisessa jutussa väitetään, että maahanmuuttajat unohtuvat uusien asuinalueiden suunnittelussa – unohtaen samalla sen, että kenelle tämä maa kuuluu.

Tämän aika harhaanjohtavan otsikon jälkeen kyllä sitten kysytään asiallisesti, että voiko Helsinkiin, Espooseen tai Vantaalle syntyä samantapaisia maahanmuuttajalähiöitä kuin Tukholman Rinkeby ja Tensta, joissa asukkaista 80 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia?

”Aihe on tabu, vaikka maahanmuuttajista iso osa asuu pääkaupunkiseudulla ja heitä tulee jatkuvasti lisää. Edessä on iso muutos”,

Näin vastaa sitten (aika läpinäkyvästi)  yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopistosta.

Aihe on tabu sen vuoksi, että muun muassa valtionsyyttäjä Mika Illman on ottanut sellaisen (perustuslain vastaisen) kannan, että aiheesta saa keskustella, kunhan siitä ei keskustella ääneen eikä julkisuudessa.

Lisäksi Lapintien kommentista saa sellaisen kuvan, että 98 prosenttisesti suomalaisten asuttamassa ja täysin  suomalaisessa kansallisvaltiossa olisi tapahtumassa sellainen monikulttuurisuuteen liittyvä muutos, joka on väistämätön ja jota ei voida pysäyttää.

Lapintien väite on sataprosenttista roskaa – demokratiassa voidaan muuttaa aina politiikan suuntaa ja lainsäädäntöä enemmistön sitä halutessa (toinen kysymys, johon saamme opian vastauksen on se, onko Suomi sitten demokratia).

Se mikä on oikeasti huolestuttavaa on se, että väestötilastot paljastavat jo nyt,  että pääkaupunkiseudulle on pikku hiljaa alkanut syntyä maahanmuuttajien keskittymiä. Esimerkiksi muslimienemmistöisistä maista muuttanutta väkeä on kerääntynyt etupäässä itäiseen Helsinkiin, Espoossa kolmeen kaupunginosaan ja Vantaalla pariin, kolmeen paikkaan.

”Uhka eriytymiseen on olemassa, koska kaupunkisuunnittelussa ei oteta huomioon heidän kulttuuriaan, tarpeitaan ja toiveitaan”,

Lapintie sanoo.

Taas väärin. Maahanmuuttaja sopeutuu muuttomaahansa – tai häipyy jonekin muualle. Tällainen ajattelu mitä Lapintie edustaa on kuvottavaa oman pesän, kulttuurin ja perimän lokaamista. Ilman Lapintien halveksimaa suomalaista kulttuuria ja sen saavutuksia, näitä maahanmuuttajia tuskin olisi koskaan tullut ed tänne kylmään ja pimeään Pohjolaan.

Olen joskus käyttänyt ruokapöytää tämän asian metaforana. Tuo metaforan sisältö kuuluu kaikessa  lyhykäisydessään näin:

1. Jokaisella on ensisijainen oikeus omalla työllään ansaittuun tai perittyyn ruokapöytään ja sen sisältöön.
2. Jos joku haluaa tarjota omasta ruokapöydästään, hän ei voi vaatia toista samassa tilanteessa olevaa jakamaan omastaan vastoin tämän tahtoa.
3. Vieraat käyttäytykööt talon tavoilla.

Ongelman eräs ydin on mielestäni myös  se, että jos jollekin maahanmuuttajalle (tai yhteiskunnan marginaalin omasta tahdostaan heittäytyvälle kantaväestön edustajalle)  tiettyjen suomalaiseen elämänmenoon kuuluvien perusasioiden – kuten ihmis- tai eläinoikeuksien – kunnioittaminen ja hyväksyminen on liian vaikeaa, niin hänen pitää silloin muuttaa kokonaan ja pysyvästi pois Suomesta? Tämä maa ja sen kulttuuri eivät tuolloin mitä todennäköisimmin sovi hänen maailmankuvaansa ja moraaliinsa.

Maahanmuuttajien kerääntyminen samoille asuinalueille pystyttäisiin Lapintien mielestä estämään, jos ongelmista ja ratkaisuista ryhdyttäisiin keskustelemaan avoimesti. Lapintie viittaa maankäyttö- ja rakennuslakiin, joka vaatii kaupunkisuunnittelussa ottamaan huomioon heikot ryhmät kuten lapset, vanhukset ja vammaiset.

”Laissa ei ole mainintaa eri kulttuureista ja uskontokunnista tulevista ihmisistä. Siksi heille ei järjestetä mahdollisuutta osallistua vuorovaikutusprosesseihin”.

Pääkaupunkiseudulle rakennetaan lähitulevaisuudessa valtavia uusia asuinalueita. Ja silloin keskelle nousee aina luterilainen kirkko, eikä moskeijasta edes keskustella.

Ja taas väärin. Kirkko rakennetaan luterilaisen seurakunnan omilla varoilla – ei yhteiskunnan avustuksilla (kuten jo tuolla aikaisemmin totesin).

Ja miksi ihmeessä pitäisi rakentaa moskeijoita juuri niille alueille, joihin tämä slummiutuminen ja maahanmuuttajien kokoontuminen keskittyy?

Tämähän nimen omaan kiihdyttää näidenkin kirjoitusten aiheena olevaa epätoivottua yhteiskunnallista ilmiötä – eriytymistä ja etnoghettojen syntymistä. Tämä  havaittavissa oleva eriytyminen merkitsee monelle maahanmuuttajalle sitä, että he eivät koskaan opi suomea, mikä puolestaan vaikeuttaa  integroitumista ja työllistymistä.

Tässä uutisen muotoon verhoillussa propagandakirjoituksessa on haastateltu myös kahta maahanmuuttajataustaista tutkijaa. Näistä tansanialainen Humphrey Kalanje valmistelee väitöskirjaansa ja egyptiläinen Hossam Hewidy diplomityötään.

Kumpikin näistä ei-alkuperäisväestöä edustavista tutkijosta on liittynyt myös siihen kuoroon, että veronmaksajien pitäisi maksaa islamilaisen (maahanmuuttajataustaisen) marginaalivähemmistön rukoushuoneet – ja vähän muutakin.

”Koska moskeijoita on harvassa, perheet tulevat usein autolla kaukaakin. Ja sen takia tarvitaan normaalia enemmän pysäköintipaikkoja”

Hänen mukaansa moskeijoiden kylkeen tarvittaisiin vanhainkoteja ja muita yhteisiä palvelutiloja.

Työllistymistä tutkijat pitävät äärimmäisen tärkeänä. Heidän kulttuurissaan on tapana hankkia elanto usein pikkukauppiaana, kahvilan tai ravintolan pitäjänä.

”Joillekin alueille olisi hyvä saada katutason liiketiloja. Suomessa sääolot ovat kovat, joten pikkukatuja voisi kattaa niin kuin basaareissa”

”Basaarista voisi tulla nähtävyys, joka saattaisi houkutella turistejakin”

Vai niin? Olen aika eri mieltä asiasta. Minä uskon edelleen siihen, että rehellinen (suomalaisuutta ja luterilaista työmoraalia kunnioittava) uurastus on se ainoa väylä, millä unelmat toteutuvat.

Jotenkin nyt on muodostumassa sellainen kuva, että joillain ihmisillä on sellainen kuva, että suomalainen yhteiskunta on maksuautomaatti – ja vielä selainen, joka maksaa myös itseensä kohdistuvat muutospyrkimykset. Tämähän on tietenkin väärä kuvitelm ja sellaisenaan se olisi syytä kitkeä pikaisesti irti – ennen kuin se ehtii juurtua Suomeen.

Kaikki nämä vaatimukset muslimien  omista parkkipaikoista, vanhainkodeista, lääkäreistä ja basaareista ovat omiaan ehkäisemään sopeutumista ja ovat Suomen kkaltaisessa yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa hävytön ja härski ele enemmistöä kohtaan.

Ja mitä yhtään tunnen turisteja, jotka käyvät Suomessa, niin nämä etsivät Suomesta rauhaa – eivät basaarihulinaa.

Toisaalta nämä basaarit ovat myös varsin ei-suomalaisia ilmestyksiä jo sillä tavalla, että ne mahdollistavat hämärän bisneksen ja harmaan talouden.

Tällaistako me haluamme ? Tuskinpa vain.

Hyysäri käsittelee kolmannessa jutussaan ilmiötä nimeltä White Flight. Jo nyt on huolestuttavaa se, että (kuten muuallakin siellä missä kehitys on ollut epätoivottua) kantaväestö muuttaa pikkuhiljaa pois.

Esimerkiksi Itä-Helsingin tietyillä  asuinalueilla on käynnissä nuopeutuva, mutta vielä varsin  huomaamaton ilmiö. Suomalaiset perheet muuttavat pois ja vaihtavat vuokra-asunnon omistusasuntoon tai siirtyvät lähemmäksi työpaikkaa.

Kun vuokra-asuntoja vapautuu, niihin muuttaa usein maahanmuuttajia. Ilmiö tunnetaan kaikkialla monikulttuurin raiskaamassa lännessä – myöskin Ruotsissa.

Suomessa sitä on kartoittanut ensimmäisenä Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella Katja Vilkama, joka valmistelee aiheesta väitöskirjaa.

Hänen mukaansa ilmiön taustalla on muun muassa se, että maahanmuuttajilla on erilainen asumisura kuin kantaväestöllä. Helsinkiläisistä puolella on omistusasunto, länsimaista tulleilla 34 prosentilla, venäläisillä 17 prosentilla, mutta Afrikasta tulleilla vain parilla prosentilla.

”On erittäin tärkeää, että maahanmuuttajat työllistyvät ja vaurastuvat, jotta hekin pääsisivät asumisurallaan eteenpäin.”

Poismuuttoa voidaan  torjua peruskorjaamalla vuokrataloja ja pitämällä ympäristö viihtyisänä. Myös täydennysrakentamisella voidaan tasapainottaa asukasrakennetta. Lähiöihin pitäisi rakentaa lisää houkuttelevia omistusasuntoja.

Ajatuksena oikea – mutta täysin mahdoton. Etenkin jos sosiaalinen maahanmuutto kasvaa nykyisestään.

Eräs tärkeä havainto Hyysärin jutussa on lehden tekemä vertailu pääkaupunkiseudun pahimmista työttömyysalueista ja niistä alueista joilla asuu eniten sellaisista maista tulleita  maahanmuuttajia, joissa islam on valtauskonto (HS:n sananvalinta).

Minusta on typerää itkeä ja valittaa sellaista kehitystä, johon pystyttäisiin helposti puuttumaan (kerron ehdotukseni tuossa kirjoitukseni viimeisessä kappaleessa).  Vielä typerämpää on vaatia sellaisia toimia (julkisen vallan rakentamia ja rahoittamia  moskeijoita, basaareja , islamilaisia lääkäripalveluita etc.) jotka de facto lisäävät segregaatiota ja suomalaisen yhteiskunnan sirpaloitumista.

Tässäkin asiassa on syytä myös muistaa suomalaiseen yhteiskuntaan perinteisesti kuuluva vakaus ja rauhallisuus. Monikulttuurisuus tuo väistämättä tullessaan myös eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikteja  – jopa suoranaista vihaa ja väkivaltaa. Voimistuva maahanmuutto saattaa tulevaisuudessa aiheuttaa yleisen lainkunnioituksen rappeutumisen ja sopimusyhteiskuntamme purkautumisen.

Samassa lehdessä Suojelupoliisin tilannekuvayksikön johtajan,  Matti Saarelaisen,  mielestä Suomen maahanmuuttopolitiikalta on puuttunut pitkän aikavälin strategia.

”Usein ajatellaan, että monikulttuurisuus on vain värien runsautta, etnisiä ravintoloita ja vilinää katukuvassa”

Kulttuurien törmäys voi olla myös hänen mielestään  vastakkainasettelua, syrjäytymistä ja ongelmia.

”Suomella on kyllä ollut aikaa tarkkailla ja ottaa muiden maiden virheistä oppia. Ongelmat saattavat kuitenkin tulla Suomeenkin, pienellä viipeellä”

Saarelainen kaipaa maahanmuutosta ”viileitä tutkimuksia”, ei huutamista.

Minulla on eräs erittäin helppo ja yksinkertainen ratkaisu tähänkin ongelmaan. Eduskunnan olisi syytä ottaa vakavaan harkintaan nykyisen täysin epäonnistuneen (ja onnenonkijoita houkuttelevan) ulkomaalaislain pikainen kumoaminen ja sen korvaaminen uudella lainsäädännöllä.

Nyrkkisääntönä voisi pitää sellaista periaatetta, että jos maahanmuuttajalla ei ole osoittaa edellytyksiä sille, että hän pystyy elättämään itsensä Suomessa, häntä ei pitäisi päästää myös maahankaan. Lisäksi niiltä maahanmuuttajilta joille annetaan Suomen kansalaisuus,  pitäisi edellyttää todellisuuteen perustuvan kielikokeen suorittamista sekä valan tai juhlallisen vakuutuksen kautta sitoutumista suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyihin arvoihin.

Ns. humanitaarinen maahanmuutto pitäisi puolestaan perustua aina tiukkaan harkintaan. Sen pitäisi olla luonteeltaan aina ehdottoman väliaikaista väistötoimintaa (jonka päämääränä on tällaisen maahansaapujan mahdollisimman nopea palautuminen kotiseudulleen) ja se saisi tapahtua ainoastaan lähialueilta – ei maapallon toiselta puolelta,  täysin erilaisen ilmaston, uskonnon ja kulttuurin parista.

Nykyinen politiikka ei ole edes maahanmuuttajien edun mukaista – puhumattakaan sitten niistä kenelle tämä maa on rakennettu.

Siis meistä alkuperäisväestöön kuuluvista kantasuomalaisista, joiden perheet ja suvut ovat rakentaneet tätä maata ja vuodattaneet myös verta sen eteen.

Lähde: HS

Jk. Kokonaisuuden neljäs osa käsitteli somaleja. Siinä ei ollut mielestäni mitään sellaista, mitä pitäisi uudestaan käsitellä – vanhaa kauraa.

Site Meter

Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Näin kysyy paluumuuttaja Eeva Liinaharja päivän Hyysärin yleisönosastolla. Hän kertoo kokemuksistaan suomalaisen työvoimahallinnon byrokratian ja tehottomuuden rattaissa.

Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Suomalaiset vanhenevat, ja uusia keinoja työvoimapulaan yritetään löytää kotouttamalla ja kouluttamalla maahanmuuttajia. Yksinkertaisimpiinkin töihin vaaditaan kielitaitoa, joten ulkomaalaiset istuvat koulun penkillä.

Hallituksen toivomus on lisäksi, että suomalaiset pysyisivät työelämässä entistä kauemmin. Karu totuus on, että alle 60-vuotiaita yhä sanotaan irti vakavaraisista yrityksistä tekaistuin perustein.

Poliitikkojen ja elinkeinoelämän oletuksena näyttää olevan, että raskaista irtisanomisprosesseista putkahtaa ilmoille intoa puhkuvia 57-vuotiaita, jotka heti syöksyvät lähihoitajakoulutukseen ja valmistuvat 59-vuotiaina.

Tähän Suomeen laskeutuu ikääntynyt paluumuuttaja ja ilmoittautuu työnhakijaksi.

Työuraa ulkomailla on 25 vuotta pankissa ja sieltä ulkoistamisen seurauksena kymmenen vuotta kodinhoitajana. Hän puhuu täydellistä suomea ja on valmis mihin tahansa työhön. Työvoimatoimisto suosittelee kurssia ”Kuinka työllistän itseni”.

Kurssista luvataan jopa maksaa pientä päivärahaa. Sillä rahalla ei kuitenkaan elä kuin nuori, joka saa asua vanhempiensa kotona.

Kaikki paluumuuttajat eivät ole onnistuneet keräämään miljoonia maailmalta vaan ovat tavallisia ihmisiä, jotka tarvitsevat säännölliset ja kohtuulliset tulot selviytyäkseen elämästä.

Siispä selaamaan työvoimatoimiston avoimia työpaikkoja. Päivästä toiseen paluumuuttaja ajaa bussilla, junalla tai metrolla ympäriinsä esittäytymässä hoitolaitoksissa, palveluyrityksissä, kodeissa, siivousfirmoissa, rekrytointitapahtumissa laihoin tuloksin. Yritteliäisyydessä ei ole vikaa.

Sitten tärppää. Yksityinen palveluyritys antaa hänelle seitsemän avainta ja osoitteet: pitäisi käydä iltakierroksella mummojen ja vaarien luona.

Seuraavana päivänä on työvuoro vanhainkodissa vanhuksia syöttämässä vakituisemman työntekijän sairastuttua. Tähän työt loppuvat viikoiksi, eikä rahaa tule mistään. Kelalta ei tipu ropoakaan. Ei ole pakolaisstatusta eikä työmarkkinatukeakaan saa.

Kolmen kuukauden etsimisen jälkeen löytyy sopiva työ henkilökohtaisena avustajana. Työ on säännöllinen, kolmena päivänä viikossa yhteensä 18 tuntia, josta kertyy kuukaudessa 600 euroa. Jos tällä summalla ei elä, pitää löytää lisätyö.

Henkilökohtaisia avustajia tarvitaan, mutta pätkittäisen työn luonteeseen kuuluu, että sekä avun tarvitsijat että työn tekijät joutuvat pätkätyökierteeseen työntekijöiden vaihtuvuuden ja vähäisyyden takia. Jokapäiväinen työnhaku on todella haastavaa, suomeksi vaikeaa, uuvuttavaa.

1990-luvun suurtyöttömyyden vuosina puhuttiin työn puolittamisen tarpeellisuudesta, kun joillakin oli liikaa työtä ja toisilla liian vähän. Asia on nyt ratkaistu. Kunnat, jotka monessa tapauksessa maksavat henkilökohtaisen avustajan palkan, ovat puolittaneet työt. Käytännössä kaksi entistä pienipalkkaista jakaa nyt työnsä ja palkkansa, ja työllisyystilastot kaunistuvat.

Paluumuuttaja harkitsee muuttamista takaisin sinne, mistä keväällä tuli. Ei Suomi häntä tarvitse. Vanhat ja vaivaiset tarvitsevat mutta ei Suomi. Suomi on kalsea maa eikä anna anteeksi sille, joka sen nuorena hylkäsi.

Elämiseen tarvitaan hiukan rahaa, ja moni haluaisi ansaita rahansa itse.

Rahapyramidin (HS 4. 11.) puoli lanttia riittäisi, mutta edes neljänneksestä ei ole takeita. Ehkä paluumuuttaja ei ole osannut pyytää apua oikealla tavalla oikeasta paikasta.

Ketään ei kuitenkaan saa jättää epätietoisuuteen, onko hänen hyväkseen tehty kaikki voitava vaan täytyy perustaa se oikea palveluyritys näitä kysymyksiä varten.

Yrityksen toimenkuvaan on liityttävä jonkinlainen takuu palvelun laadusta ja asiakkaan tyytyväisyydestä.

EEVA LIINAHARJA

Helsinki

Edelleenkin muutama asia on ja pysyy.

Ns. työvoimapula on sodan ja sen jälkeisten suurten ikäluokkien aiheuttama tilastollinen harha. Tämä ongelma poistuu seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana luonnollisella tavalla. Suomen väestö putoaa sen seutrauksena luonnollisella tavalla luonnolliseen noin neljään miljoonaan suomalaiseen.

Tätä totuutta vasten ns. työperäisellä maahanmuutolla on kolme perustarkoitusta.

Ensimmäinen on hankkia entistä halvempaa työvoimaa ja samalla nöyryyyttää myös suomalaista työntekijää. Kyse on uudenaikaisesta ihmiskaupasta ja kehitysmaiden uuskolonialisaatiosta.Ssamalla saadaan aikaan näppärästi eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikeja, joita hallitsija voi puolestaan käyttää tekosyynä kansalaisoikeuksien rajoittamiseen.

Toinen tarkoitus on pitää – jostain minulle käsittämättömästä syystä – Suomen väkiluku yli viidessä miljoonassa ja jopa kasvattaa sitä. Näin silti vaikka vaikka väestöräjähdys on ehdottomasti tärkein ilmastonmuutosta kiihdyttävä syy. Ja näin silti, vaikka työvoimavaltainen teollisuus muuttaa Suomesta halvempien työvoimakustannusten ja olemattoman ympäristönsuojelun maihin – kuten Kiinaan ja Intiaan.

Kolmantena perustarkoituksena näen vihervasemmiston ikiaikaisen unelman rajattomasta maailmasta ja monikulttuurisesta yhteiskunnassta. Sellaisesta, joista kansat on tuhottu, eri etniset ryhmät kilpailevat ja taistelevat keskenään vähentyvistä elinmahdollisuuksista ja ainoastaan voimakkaimmat pärjäävät.

Kun vertaa totuutta Liinaharjan kokemuksiin työvoimahallinnon tehottomuudesta, mieleeni tulee vahvasti sellainen mielikuva, että vika on jossain muualla kuin riittämättömässä suomalaisessa työvoimassa.

Olisiko johdon lisäksi syytä vaihtaa koko jakojärjestelmä ja korvata se täysin uudella, huomattavasti pienemmällä ja paljon tehokkaammalla systeemillä?

Lähde: HS