”Ei maassa maan tavalla, vaan maassa maan lailla.”

Suomesta turvapaikan saanut Kosovon albaani Fatbardhe Hetemaj opetti isäntäväkeä vieraiden tavoille Kokoomuksen järjestämässä vaalipaneelissa Helsingin yliopistolla 15.2.2011.

Site Meter

On valitettavaa, ettei puhuta asioista joihin voisi oikeasti vaikuttaa. Sen sijaan annetaan populistisesti ymmärtää, että ihmisiä voitaisiin merkittävästi estää tulemasta tänne.

Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Husein Muhammed Aamulehden monikulttuurisessa propaganda-artikkelissa 28.8.2010.

Site Meter

    Kuva:HS/Vesa Oja
Professori Timo Vihavaisen mukaan Suomessa hyssytellään kriittistä keskustelua esimerkiksi maahanmuutosta.

Hyysäri on yllättäen kirjoittanut professori Timo Vihavaisesta aika laajan (ja yllättävän positiivisen) artikkelin:

Quote:
Kansakunta taas rähmällään

Professori Timo Vihavaisen mukaan suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista. Keskustelu vaiennetaan ja kriitikot leimataan aivan kuten 1970-luvulla.

Tuskin tarvitsee olla ennustaja arvatakseen, että suuri osa niistä maahanmuuttajista, joita oma älymystömme niin innokkaasti on maahan haalimassa, tulee muodostamaan tulevien slummiemme kantaväestön.

Tällaiseen tekstiin saattaisi törmätä ”maahanmuuttokriittisellä” nettisivulla, mutta harvemmin professorin esseekokoelmassa.

Katkelma on Timo Vihavaisen tuoreesta kirjasta Länsimaiden tuho (Otava). Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori, joka hätkähdytti suomalaisia viimeksi 1991 ilmestyneellä kirjallaan Kansakunta rähmällään, suomettumisen lyhyt historia. Neuvostoliiton kuolinkamppailun aikaan ilmestynyt teos käynnisti keskustelun Suomen lähihistorian kipupisteestä. Vihavainen kuvasi tragikoomisten esimerkkien kautta kulttuuria, jossa itsesensuuri kukoisti ja pisteitä kerättiin mielistelemällä itänaapurin totalitaristista systeemiä.

Viime vuosina Vihavainen on julkaissut pääasiassa Venäjää koskevia teoksia. Kanava-lehden kolumneissaan hän on purkanut havaintojaan kulttuurin rappiosta, joka on hänestä aiheena muuttunut täydellisen epämuodikkaaksi. Arvot ovat muuttuneet niin täydellisesti, ettei kukaan kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Kolumneista kasvoi Länsimaiden tuho, jossa Vihavainen maalaa aatehistorian suuria linjoja leveällä pensselillä. Läntisten klassikoiden lisäksi tekstissä vilisevät venäläiset ajattelijat ja kirjailijat.

Vihavaisen ydinteesin mukaan kulttuuri – pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – on korvattu kyltymättömällä kuluttamisella. Uusi ihminen, narsistinen öykkäri, on omaksunut nihilistisen opin, jossa kaikki määritellään mielihyvän kautta. Länsimainen kulttuuri on kaivanut oman hautansa hukkaamalla perusarvonsa.

Ja kansakunta on taas rähmällään, etenkin älymystö.

”On tyypillinen älymystön tarina, että mennään halpaan. Suomalaisälymystö hairahti aikanaan stalinismiin, mutta se ei ole oppinut mitään”,

Vihavainen sanoo.

Moniarvoisuuttaan korostava postmoderni älymystö pitää kaikkea yhtä arvokkaana ja hyssyttelee kriittistä keskustelua poliittisen korrektiuden nimissä. Ennen vaiettiin Neuvostoliitosta. Nyt vaietaan esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta.

”Feminismi on ilman muuta tabu. Se on hyvin samanlainen kuin aikanaan sosialismi. Kaikki sanoivat, että olen minä jonkin sortin sosialisti, koska sosialismi tarkoitti kaikkea hyvää, mitä maailmassa oli keksitty”,

Vihavainen sanoo.

Hänestä feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. ”Se on kuin aikoinaan kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi, koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida.”

Sitten päästään vielä polttavampaan aiheeseen, maahanmuuttoon. Vihavainen kutsuu kirjassaan maahanmuuttoa ”länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi”. Hänestä maahanmuutto on kuin hulluuden riemumarssi, jonka turmiollisuus tiedetään ennakolta. Silti siihen mennään mukaan, koska totuutta ei haluta katsoa silmiin.

Kyseessä on niin suuri tabu, ettei vaihtoehdoista keskustella. Vihavainen väittää, että vallitsevan opin mukaan on väärin ja syrjivää olettaa, että muuttoliikkeestä voisi koitua pysyviä ei-toivottuja tuloksia Suomelle. Hänestä totuus on se, että vaikeudet ovat alkaneet jokaisessa Euroopan maassa, jossa maahanmuuttajien määrä on kasvanut tietyn rajan yli.

”Meillä on hurskaasti kuviteltu, että maahanmuuttajat tulevat hoitamaan vanhuksia, tekemään muita pienipalkkaisia töitä ja palvelemaan kulutusyhteiskuntaa itse pahemmin kuluttelematta.”

Ellei maahanmuuttaja opi kunnolla kieltä, hän jää toisen luokan kansalaiseksi ja katkeroituu. Seurauksena voi olla lähiömellakoita Ranskan tai Ruotsin tyyliin.

Suurin osa ongelmista johtuu Vihavaisen mukaan islamista.

”Islamin perussanoma on hyvin aggressiivinen. Islam on elävä uskonto, joka otetaan hyvin vakavasti tietyissä piireissä. Ihmiset, jotka tulevat maailman primitiivisimmistä maista – Somaliahan on ollut aina häntäpäässä mittareiden mukaan –, ovat kulttuurisesti hirvittävän kaukana läntisestä maailmasta. Kulttuurisokki on valtava”,

Vihavainen sanoo.

Hän ennustaa, että Suomessa eletään pian yhä enemmän islamismin ehdoilla.

”Kaikkein aktiivisin porukka sanelee ehtonsa muillekin. Meillä on vastaavasta kokemusta taistolaisuuden ajalta.”

Tanskalaispilakuvien aiheuttamat reaktiot ovat hyvä esimerkki.

”Se oli pöyristyttävää, kun ajattelee, miten pyhä asia sananvapaus meille on. On herättänyt valtavasti myötäjuoksemista, että eihän meillä saa loukata maahanmuuttajien uskonnollisia tunteita.”

Islamin pitäisi Vihavaisen mukaan uudessa ympäristössään eurooppalaistua, ettei Eurooppa islamisoituisi. Esimerkiksi sikhit tai hindut tuskin aiheuttaisivat ongelmia. Saati kiinalaiset.

”Kiinalaiset sopeutuvat hirveän hyvin ja nopeasti. Yleisemmin missään maissa ei ole ollut ongelmia kiinalaisten kanssa, paitsi että he pärjäävät paremmin kuin kantaväestö.”

Vihavainen suhtautuu nihkeästi jopa turvapaikanhakijoihin.

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska he ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Ongelma olisi se, että Venäjän johto käyttäisi todennäköisesti venäläisvähemmistöä politiikan välineenä.

Venäläiset maahanmuuttajat saattaisivat Vihavaisen mukaan sopeutua Suomeen jo yhdessä sukupolvessa. Venäläisyydellä olisi suomalaisuudelle paljon annettavaa.

”Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri olisi parempaa kuin matalakulttuuri.”

”Siellä keskustellaan ilman tabuja oikeastaan mistä tahansa. Siinä mielessä suomalainen kulttuuri on paljon ahdistavampi. Meillä on valtavasti asioita, joista ei voi puhua ilman kuonokoppaa. Eikä niitä voi näköjään edes ajatella.”

Vihavaisen mukaan suomalaisten käsitys, jonka mukaan Venäjällä ei ole mielipiteen tai ilmaisun vapautta, on täysin väärä. Vapaampi mielipideilmasto ei tosin koske Kremlin arvostelua.

Hän on välillä huolissaan naapurimaan suunnasta.

”Venäjän ’suvereeni demokratia’ ei tarkoita muuta kuin sitä, ettei kansainvälisistä normeista välitetä.”

Siirtolaisuuden seurauksista ja vaihtoehtojen hinnasta keskustelun avaava henkilö on Vihavaisen mukaan suuressa vaarassa profiloitua rotusortajaksi ja joutua sylkykupiksi. Tabut ovat immuuneja kritiikille kuten suomettumisen aikana, jolloin äärioikeistolaisleima oli herkässä ja lyötiin aivan järjenvastaisesti niihin, jotka itse asiassa vaativat normaalia demokratiaa.

Mitä hän mahtaa ajatella Jussi Halla-ahosta?

Vihavainen pitää Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta saamaa sakkotuomiota ”pöyristyttävänä”.

”Hän on totuuden puhuja, joka ei saa yösijaa. Mutta siitä huolimatta hän ei malta olla puhumatta.”

Vihavainen rinnastaa Halla-ahon Tuure Junnilaan, joka leimattiin Kekkosen Suomessa äärioikeistolaiseksi, vaikka hän edusti pohjoismaista demokratiaa.

Haluaako poliittisesti hyvin epäkorrekteja mielipiteitä luukuttava 62-vuotias professori Vihavainen itse kansakunnan sylkykupiksi? Hän on ensimmäinen raskaan sarjan akateeminen vaikuttaja, joka kritisoi näin suorasukaisesti Suomen maahanmuuttopolitiikkaa.

”Tässä iässä ei kannata enää pelätä. En ole enää mihinkään pyrkimässä. Minullahan on jo eläke odottamassa, jos haluan lähteä.”

Suosittelen kaikkia niitä lukijoitani, jotka suhtautuvat nykyiseen menoon edes hieman kriittisesti, tutustumaan henkilökohtaisesti Timo Vihavaisen tähän Otavan kustantamaan uuteen kirjaan  Länsimaiden tuho.

    Kuva:Otava

Vihavainen kirjoittaa tässä juuri ilmestyneessä teoksessaan siitä, kuinka länsimaat (sellaisena kuin me ne tunnemme ja ymmärrämme) kulkevat kohti perikatoa. Kehitys ei ole enää pysäytettävissä.

Vihavainen perustelee näkemyksenä laajassa ja analyyttisessä teoksessaan muun muassa demografialla, siirtolaisuudella, maapallon lämpenemisellä ja taloudellisen painopisteen siirtymisellä Aasiaan. Kulttuurillamme on runsaasti sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia.

Lännen 1800-luvun puolivälissä alkanut kukoistus päättyi 1900-luvun jälkipuoliskolle. Vahvan talouden, innovatiivisuuden ja hyvinvoinnin surkastuessa vain kuluttaminen kukoistaa. Koko läntinen elämäntapa on alisteinen konsumerismille. Vihavainen ei näe perustetta Francis Fukuyaman optimismille vaan päinvastoin ihmettelee, miksi lännen tuhosta on lakattu puhumasta nyt, kun se tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla.

Vihavainen on kirjassaan tarkastellut 2000-luvun ilmiöitä kulttuurin muutoksen ja kriisiytymisen perspektiivistä pohtien Euroopan ja Amerikan kehitystrendejä ja niiden heijastumista Suomeen. Osansa saa myös kulttuurisesti omaleimainen Venäjä, jonka kehitystie on poikennut länsimaiden valtavirrasta.

Vihavainen on Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori. Hän on julkaissut useita Venäjää käsitteleviä tutkimuksia. Kansakunta rähmällään – suomettumisen lyhyt historia (Otava, 1991) herätti aikanaan kiivaan keskustelun. Myös vuonna 2007 ilmestyneestä Opas venäläisyyteen -teoksesta (Otava) on otettu useita painoksia.

Lähteet: Otava, HS/Digilehti (Lyhyempi versio löytyy maksutta täältä)

Site Meter

Jk. Ihan tiedoksi Hyysärin toimittajaneroille, tämä blogi ei ole maahanmuuttokriittinen.

Ulkoministeriö on teetättänyt Taloustutkimuksella taas kerran manipulointiin pyrkivän ja varsin (kansanvallan kannalta) eettisesti arveluttavan mielipidekyselyn.

Tuosta tutkimuksesta voi päätellä suoraan pari asiaa:

Ensiksikin, 680 suomalaista 5 000 000:sta on tutkitusti sitä mieltä, että nykyistä kehitysapupolitiikkaa pitää jatkaa ja haluaa pitää nykyiset määrärahat ennallaan. Otos oli nimittäin jälleen kerran se kuuluisa 1000 (mahdollisesti hyvin tarkasti seulottua) haastateltavaa.

Näitä ihmisten mielipiteen muokkaukseen tarkoitettuja ns. mielipidekyselyjä on tehty aikaisemminkin. Ja aikaisemminkin niiden tekijät ovat jääneet varsin nolosti housut kintuissa kiinni moraalittomasta puuhastelustaan.

Muistuupa nyt mieleeni – ei ensimmäisenä mutta yhtenä härskeimmistä – viime eduskuntavaalien alla viime tipassa julkaistu ns. mielipidekysely. Tuolloin Hyysäri teetätti myös ns. mielipidekyselyn yllätys, yllätys 1000 (tarkkaan valitun demarin?) otannalla. Kyselyn mukaan demarit saisivat vaalivoiton ja sekä kokoomus että keskusta kärsisivät vaalitappion.

Kuinka sitten kävikään…

Tämä on lajiltaan samaa kamaa, kuin (nykyisten) päättäjien harrastama sananvapauden rajoittaminen, monikulttuurisuuden tuputtaminen ja Suomen muuttaminen kansan mielipiteen vastaisesti kansallisvaltiosta osaksi yhtä Suurta Eurooppalaista Monikulttuurista Liittovaltiota.

Toinen merkillepistävä asia on Ulkoministeriön virkamiesten varsin perinteinen tapa pitää kiinni määrärahoistaan ja Afrikkaan suuntautuvista virkamatkoistaan. Kovin inhimillistä, mutta yhtä vähän oikeutettua, kuin mitkään muutkaan verovarojen hassaamiset Kankkulan kaivoon.

Nykymuotoinen kehitysapu alkaa olla (vääristyneisyydestään huolimatta) kuin mantraa näille virkamiehille – kuten myös eräille poliitikoille, joista voisi nostaa esimerkiksi Kimmo Kiljusen, Erkki Tuomiojan, Paavo Arhinmäen ja Anni Sinnemäen, kovin, kovin yksipuolisesta vihervasemmistolaisesta kastista.

He ovat jauhaneet tätä jargonia niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkään, että ovat alkaneet uskoa siihen ilmeisesti itsekin. Toinen mahdollisuus on se, että he (kuten eräät virkamiehetkin?) ovat taloudellisesti ja urallisesti riippuvaisia veronmaksajien rahojen haaskaamisesta nykymuotoiseen kehitysapuun.

Kun tietää Afrikan korruptiotason, herää ikävä epäilys siitä (etenkin vaalirahaskandaalin jälkeen), että ovatko nämä kotimaiset kehitysapupuuhastelijat olleet korruption koskemattomissa?

Olen toki samaa mieltä siitä, että ihmisiä pitää auttaa heidän kotiseudullaan – eikä ruokkia sosiaaliturismiin perustuvaa kansainvaellusta kehitysmaista kohti länttä.

Se ei kuitenkaan tapahdu nykymuotoisen kehitysavun keinoin.

Nykymuotoinen kehitysapu on rahojen kaatamista sinne kuuluisaan Kankkulan kaivoon. Se on suoraa varainsiirtoa kehittyneiden maiden köyhiltä kehitysmaiden rikkaille – diktaattoreille, mafiosoille, rosvopäälliköille, sotaherroille, rikollisille, murhaajille, raiskaajille ja ryöstäjille.

Ikävintä on kuitenkin huomata eurooppalaisen kolonialismin nousevan tämän kehitysyhteistyövarjon alla. Darfurin operaatiossa ei ole kyse mistään sen kummallisemmasta kuin nykyaikaisesta siirtomaasodasta EU:n (tai itse asiassa Ranskan ja Saksan) sekä nousevan Kiinan välillä. Kärsijänä ovat paikalliset ihmiset Afrikassa ja maksajana yleiseurooppalainen veronmaksaja.

Nykymuotoinen kehitysapu ruokkii pohjattoman ahnetta järjestäytynyttä rikollisuutta – huumekauppaa, ihmiskauppaa, valloitussotia ja inhimillistä kurjuutta. Lisäksi se ruokkii myös maailman väestöräjähdystä ja nälänhätiä sekä sitä kautta kasvavaa sosiaaliturismia. Se pitäisi muuttaa vastikkeelliseksi ja kehitysmaiden omaa suoriutumista kannustavaksi reilun kaupankäynnin pohjalta tehdyksi suosivuuspolitiikaksi.

Ennen sitä on turha kuvitella mitään hyvää tapahtuvan – ei kehitysmaissa eikä kehittyneissä maissa.

Mutta mitä tekevät päättäjät ja virkamiehet? He ovat kiinnostuneempia manipuloimaan ihmisten mieliä ja luomaan näennäissuvaitsevaa ja kaikesta rasismista (näennäisesti) uloskasvanutta Uutta Uljasta Homo Europeanusta (Heidän hengenheimolaistensa luoma Homo Sovieticus kun ei oikein toiminut…). Tulevaisuuden siirtomaasodat nimittäin tarvitsevat uhrattavissa yleiseurooppalaista lammaskaaderia.

Juuri tämän vuoksi kaikkiin näihin ns. mielipidekyselyihin pitäisi liittää varoitustarra ”ei kerro totuutta, sisältö vaarantaa tulevaisuutesi ja lastesi elämän”. Näin ihmiset osaisivat varoa kyseistä höpöhöpötietoa.

Parasta olisi tietysti kieltää moiset kyselyt lainsäädännön kautta, heivata korruptoitunut parlamentarismi historian tunkiolle ja siirtyä suoraan demokratiaan.

Lähde: HS


Site Meter

..teemani on niinkin seksikäs kuin demokraattinen muutos (jota jotkut sanovat monikulttuurisuudeksi) Suomessa, Euroopassa.

Monikulttuurisuusasiantuntija suomalaisvihaaja Umayya Abu-Hanna blogissaan.


Site Meter

Mietin tuossa aiemmin illalla, miksi sana monikulttuuri tökkii – etenkin silloin kun sitä käytetään Suomessa?

Tökkiminen johtuu siitä, että suomalaisittain monikulttuuri ja monikulttuurisuus on betonoitu monoliittiseksi monokulttuuriksi.

Suomalainen monikulttuuri on itse asiassa monokulttuuria.

Virallinen monikulttuuri ohjaa kansalaisia ymmärtämään käsitteen siten, että se pitää sisällään ns.suvaitsevaisuutta, hädänalaisuutta ja pakolaisuutta.

Todellisuudessa se pitää sisällään kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden tukemista, ihmiskauppaa, korruptiota, sosiaaliturismia, turvaverkkoihin passiivisesti heittäytymistä, väestöräjähdyksen ja ilmastomuutoksen kiihdyttämistä, rumaa globalisaatiota, alkuperäiskansojen oikeuksien polkemista, ekspansiota, käännytystyötä, ankkurilapsia, ihmisarvon alentamista, naisten alistamista, yleistä alistamista, etnistä puhdistamista, uuskolonialismia ja yhteiskunnallista huba-haba-työtä – jopa uuden ajan orjuutta.

Se ei suvaitse kritiikkiä – poliittisesta epäkorrektiudesta nyt puhumattakaan. Se ei hyväksy tilastoja. Se ei tunne totuutta. Se polkee kaiken samaan muottiin.

Se on uusdeedeeärräläinen versio Kekkoslovakiasta. Ummehtunut ja pistävä hajumuisto 1970-luvun konsensuksesta, kekkoslaisuudesta, YYA-sopimuksesta, taistolaisuudesta, pysähtyneisyyden ajasta ja suomettumisesta.

Viralliselle monikultturille ei ole edes olemassa saksalaista myyntijohtajaa, norjalaista tutkijaa, kalifornialaista kahvilayrittäjää eikä – missään nimessä – kristittyä valkoista afrikkalaista yrittäjänaista.

Pahimmillaan se tulee esiin ns. äärioikeistoa kosiskelevan vihreän tilastotutkijan uuskolonialistissa puheissa – hän kun haluaa hakea kehitysmaista – testien – kautta älykkäimmät ja parhaimmin koulutetut yksilöt. Viis veisaamatta noiden kehitysmaiden tilanteesta tai intresseistä omaa intelligentsiaan ja tulevaisuuttaan kohtaan.

Monikulttuuri pitää sisällään – vain ja ainoastaan – alistetun kotiäidin, työttömän maahanmuuttajan, kiihkosaarnaajan, vasemmistolaisen tutkijan ja yhteiskunnallista – toisarvoista työtä tekevän – alipalkatun (huutavaa työvoimaa paikkaavan) uuden ajan orjan.

Tätä on suomalainen monokulttuurinen monikulttuuri.


Site Meter

Vihreä kestoehdokas, Zahra Abdullah, kommentoi vaalikone.fi:ssä kysymykseen Pitäisikö pääkaupunkiseudun ruuhkiin puuttua niin, että yksityisautoilijoilta alettaisiin kerätä ruuhkamaksuja? seuraavalla tavalla:

Ruuhkiin pitää puuttua, mutta pitää huomioida myös ne ihmiset, jotka tarvitsevat välttämättä autoa töissään. Esimerkiksi terapeutit, kodinhoitajat, valokuvaajat ja tulkit tarvitsevat kuitenkin autoa työssään, eivätkä he ehdi kulkea joka paikkaan bussilla, koska heidän aikansa on niin rajallista. Heidän pitää saada vähentää ruuhkamaksuja esimerkiksi verotuksessa.

Kiitos Zahra siitä, kun menit kursailematta asian ytimeen.

Tämä on juuri se asia, miksi nykyinen meno on perseellään. Kun kaiken maailman erinäiset yksityishenkilöt ja pienet (mutta niin kovaääniset ja hyvin ymmärretyt) painostusryhmät vaativat itselleen verovaroin subventoituja erioikeuksia ja etuuksia, ollaan kaukana Suomen laissa määritellyistä yhdenvertaisuudesta ja kansanvallasta.

Mitä enemmän tietyille individualisteille annetaan näiden vaatimusten suhteen periksi, sitä syvemmällä suossa ollaan. Kun poiketaan yhdenvertaisuudesta jossain, siitä aukeaa portti poikkeamiin kaikessa muussakin yhteiskunnallisessa elämässä.

Pahimpana mahdollisena lopputuloksena – tässä omien etujen ja erikoisuuden tavoittelussa – saadaan sellainen yhteiskunta, jossa hiljainen enemmistö maksaa kovaäänisten vaatijoiden erioikeudet ja kilpailun paikasta auringossa.

Sama Zahra oli muuten Suomesta turvapaikan – ja sen kautta kansalaisuuden – saaneena Somalian islamistihallituksen vieraana ja tukemassa heitä työtä tekemällä pari vuotta sitten Somaliassa. Siis siinä maassa, josta hän on joutunut lähtemään pakolaiseksi. Tuolloin Helsingin kaupungin kunnanvaltuutettuna toiminut katsoi, että hänestä on tärkeämpää olla Somaliassa kuin ajaa äänestäjiensä etuja luottamushenkilönä Suomessa.

Kun islamistihallitus sortui, Zahra oli Mokuradion tuella huutamassa Suomen valtiota evakuoimaan hänet tuolta jo mainitusta Somaliasta…

Viimeistään tämän kommentin pitäisi kertoa, miksi oli oikeastaan hyvä, että Zahra ei päässyt kansanedustajaksi. Hän ei ole mielestäni henkilönä – ja nyt en todellakaan viittaa kansanryhmään enkä etnisyyteen – tarpeeksi integroitunut tai edes tarpeeksi kiinnostunut siitä tavasta, jolla Suomea hallitaan ja maamme lakeja säädetään.

(Luulisi muuten kunnallisvaaliehdokkaan tietävän sen, että Eduskunta säätää lakeja, joihin verohelpotukset perustuvat – ei Helsingin kaupunginhallitus. Ovatkohan vaalit ja tehtävät jäsentyneet nyt aivan oikein?)

Tuliko mielipiteeni Zahrasta henkilönä ja poliitikkona selväksi?

Lähde: Vaalikone.fi

Jk. tämä kirjoitus ei sitten liity mitenkään mihinkään kansanryhmään. Ei edes Korhosiin eikä Sotkamon Jymyyn.


Site Meter

Aftonbladet

Yllättäen Mokuradio julkaisi uutisen monikulttuurin saavutuksista Ruotsissa. Kyse on tällä(kin) kerralla Malmön surullisenkuuluisasta – todellisen monikulttuurisuuden saavuttaneesta – Rosengårdin lähiöstä.

Aftonbladet

Tilanne kaikkein monikulttuurisimmissa osissa Ruotsia on muuttunut sellaiseksi, että palomiehet vaativat lisäturvaa työnteolleen – ihmisten auttaminen ja pelastaminen on muuttunut monikulttuurisissa lähiöissä.

Aftonbladet

Ruotsalaiset palomiehet vaativat turvallisuutensa parantamista jatkuvien välikohtausten vuoksi. Malmössä palomiehet joutuivat ongelmalähiön nuorten hyökkäyksen kohteeksi viime viikonlopulla. (kyllä, kyllä – Mokuradion oma ilmaisu… )

Expressen

Nämä nuoret heittelivät palomiehiä kivillä, kananmunilla ja sylkivät pelastajien päälle.
Ruotsin television (SVT) mukaan palomiehet ovat toistaiseksi kieltäytyneet menemästä Rosengårdin ongelmalähiöön ilman poliisin suojaa. He vaativat lisäksi turvalaseja ajoneuvoihin sekä lisää henkilökuntaa ja valvontakameroita.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, millaiseksi pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta rikastuu kun se muuttuu aidosti monikulttuuriseksi. Kuka tällaista sitten itse asiassa haluaa ja miksi, se on taas se kuuluisa miljoonan ruplan kysymys.

Kun näitä uutisia lukee, niin Camilla Haaviston lausuma tuntuu vähintään omituiselta:

Maahanmuuttajat sinänsä eivät ole tuoneet mitään huonoa. Toki on joitain heihin liittyviä negatiivisia ilmiöitä, mutta ne eivät ole maahanmuuttajien vaan yhteiskunnan tuottamia.

Turvattomuus, infrastruktuurin ja omaisuuden tuhoaminen, väkivalta – vai oliko jotain muuta sellaista, joka on yhteiskunnan tuottamaa?

Ai niin – rasismi…

Sehän se on syy kaikkeen. Ja nimenomaan sellainen rasimi, jota alkuperäisväestö kohdistaa maahanmuuttajiin. Muuta rasismiahan ei ole olemassakaan….

Lähde: YLE Uutiset

Jk. Olen joskus aikaisemminkin julkaissut asiaan liittyvää. Näitä kirjoituksia löytyy esimerkiksi täältä, täältä ja täältä.

Päivitys 180608:
Muutaman lukijan pyynnöstä – se kuuluisa kuva Fatimasta:

Kuva kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa…


Site Meter

Pravdasta löytyi vaihteeksi mielenkiintoinen kirjoitus. Kirjoituksessa valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen tekee muutamia johtopäätöksiä siitä, kenelle – kansalle kuuluva – valta on Suomessa siirtynyt. Martikaisen mukaan puolueiden puheenjohtajille on yhtäkkiä keskittynyt hirveästi valtaa.

Valtaa on siirtynyt puolueille, ja puolueessa ylivoimaisessa asemassa on puoluejohtaja. Puolueet tuskin ovat kansanvaltaisesti hallittuja elimiä.

Vaikka juhlapuheissa ja julkisuudessa puhutaan ja paasataan parlamentarismin vahvistumisesta, uuden perustuslain myötä onkin käynyt toisin.

Vaikuttaa siltä kuin eduskunta olisi vastuullinen hallitukselle, eikä päinvastoin.

Hallituksen asema suhteessa eduskuntaan on vahvistunut, ja kun hallituksen jäsenistä – pääministeristä ja ministereistä – päättävät puolueet tai puolueiden puheenjohtajat, hämmästyttävä vallan siirtymä puolueiden voitoksi on tapahtunut.

Martikaisen mukaan samasta epätoivotusta ilmiöstä oli kyse myös silloin, kun ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) erotettiin.

Oikeastaan (kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri) Jyrki Katainen erotti Kanervan, vaikka Kanerva oli hallituksen jäsen.

Martikainen sanoo, että vastaavanlainen muutos on nähty Britanniassa, jossa parlamentin rooli suhteessa hallitukseen on heikentynyt.

Henkilökohtaisesti näen tämän – epätoivotun – kehityksen isänä Paavo Lipposen. Lipposen härski ja ylimielinen tapa hallita Suomea ja suomalaisia sai erinomaisen uuden poliittisen kulttuurin perintöprinssin Matti Vanhasesta.

Vanhasen aikana politiikka on viihteellistynyt ja valta on keskittynyt kansanvallan vastaisesti ja varsin ikävällä tavalla muutamiin – kuten Martikainenkin toteaa – puolueita johtaviin käsiin. Vanhanen on osoittautunut vallanhimoiseksi ja pikkusieluiseksi valtapoliitikoksi – pohjaltaan ja tavoiltaan varsin samanlaiseksi kuin edeltäjänsä Lipponenkin. Eikä valtapoliitikoista Kataisenkaan omena kauas tästä puusta putoa – puhumattakaan uusstalinistisesta hörhölaumasta, Virheet De Dorkasta tai … no, antaa olla… Tajusitte varmaan mitä tarkoitan?

Pahemmaksi näyttäisi päivä päivältä menevän.

Päivänpolitiikan ulkopuolella – ns. harmaaksi amanuenssiksi suomalaisten kiusaksi jääneen – vaikuttavan Paavo Lipposen viimeaikaiset vaatimukset ns. pitkistä listoista ovat avokas kansanvallan korvalle ja pippurikaasusuihke suomalaisen äänestäjän kasvoille. Tällaisessa järjestelmässä puolue (eli viime kädessä puolueen puheenjohtaja ) päättää kenet se asettaa Sinun äänelläsi eduskuntaan. Äänestäjä ei valitse tässä järjestelmässä – vastoin suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta kansanvallan perinnettä – edustajaa vaan puolueen.

Puolue tietää Sinua paremmin.

Tämä Lipposelle – ja muillekin vallananastajille – sopiva järjestelmä on käytössä esimerkiksi kansanvallan irvikuvaksi muuttuneessa pakkososialidemokratiavaltiossa nimeltään Ruotsi. Ja Lipposen nykyinen – eräs asemaansa reittä pitkin kiivennyt vallananastaja – vaimo pelottelee kansalaisia olemattomilla kummituksilla ja pyrkii rajoittamaan (perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin) omasta mielipiteestään eroavien mielipiteiden ilmaisun.

Toisaalla Vanhasen käytös Susanna Kurosen oikeustapauksessa osoittaa Matin olevan sekä herkkähipiäinen että henkisesti pienimunainen. Se osoittaa myös sydämetöntä suhtautumista vastapuoleen ja häikäilemätöntä valta-aseman hyväksikäyttöä. Sekä – jälleen kerran – vallassa olevan henkilön pyrkimystä rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta.

Kun pääministerin asemassa oleva ihminen hyökkää lakimiesarmeijan kanssa yksinhuoltaja-yksityisyrittäjää vastaan, se on – sanalla sanoen – kuvottavaa. Etenkin kun sama Matti on avannut aikaisemmin kotinsa ja suhteensa juorulehdille.

Ja samaan aikaan kansan suoraan valitsema arvojohtaja on kiinnostunut lähinnä virka-asemansa käyttämisestä henkilökohtaiseen elämysmatkailuun ja kansan enemmistön halveksimisesta. Pyrkien myös rajoittamaan sanan- ja mielipiteen vapautta.

Olemme varmaan kaikki huomanneet tähän asiaan liittyvän viimeisen ns. jäit-kiinni-housut-kintuissa-ilmiön. Tämä vaalirahoitussotku on varsin mielenkiintoista myös tätä aihetta vasten tarkasteltuna.

Jos – ja kun – poliitikko toimii jonkun tai jonkin tahon marionettina samaan aikaan, kun hän kahmii enemmän ja enemmän valtaa itselleen, ollaan matkalla kauas kansanvallasta. Hyvä tuore esimerkki on liikemies Toivo Sukarin pyrkimys murtaa edustuksellista tietä pitkin valmisteltu ja päätetty yleiskaava – omien liiketoimintaan liittyvien henkilökohtaisten intressiensä vuoksi. Palaan asiaan…

Näinä aikoina demokratian vahtikoira – media – juoksee pääsääntöisesti näiden vallanpitäjien touhuissa täysin kritiikittömästi. Helsingin Sanomat ja sen nykyinen toimituspolitiikka on – yleisesti, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta – varsin hyvä merkki kansanvallan ja sananvapauden alemmuustilasta Suomessa vuonna 2008.

Vuonna 1991 maailma ja tulevaisuus näyttivät suomalaisestakin näkökulmalta – lamasta huolimatta – lupaavilta ja valoisilta. Neuvostoliiton romahtaminen loi uskoa tulevaan.

Se oli kuitenkin harhakuva.

YYA-sopimuksen jälkeinen aika muutti poliittisen – ja koko kansakunnankin – moraalin. Yhteisöllisyyden, yhteisen rakentamisen ja muista välittämisen tilalle nousivat egosentrisyys, ahneus ja kaiken maailman huuhaa-liikkeet.

Nykyisistä prekariaatti- ja anarkistipuuhailuista mieleeni nousee vääjäämättä mielikuva Länsi-Saksassa 1970-luvulla toimineista ääriliikkeistä ja kommuuneista. Näitä tuettiin hiljaisesti – mutta vahvasti – taloudellisin keinoin DDR:n toimesta. Kuinkahan moni näistäkin hippaheikeistä ja sen ajan anarkisteista lopultakin ymmärsi mitä heille olisi tapahtunut ns.sosialismissa? Kansandemokratiat eivät sulattaneet dekadenssia.

Olin muuten toisaalta aikanaan tavattoman hämmästynyt miten uuden vaurauden ja ahneuden aikana päättäjät pystyivät ajamaan kansalaisoikeuksiamme rajusti kaventaneet poliisi- ja pakkokeinolakien muutokset. Ja kuten huomaamme – sama linja jatkuu. Uusi valmiuslaki ja sen valmistelu jatkaa samaa hiljaisen hyväksynnän perinnettä.

Thaimaan lomat, uusi auto, uudet keittiökoneet ja tanssit tähtien kanssa ovat korvanneet osan kansalaisoikeuksista hiljalleen. Halpa on ollut hinta vallan siirtämiselle muutamiin käsiin ja sen pönkittäminen kansanvallan pelisääntöjen vastaisesti.

Katsokaa nyt hyvät ihmiset ympärillenne ja miettikää tarkkaan tätä; mitä Te haluatte tulevaisuudeltanne. Kohta tahtonne voi olla kokonaan jonkun muun taskussa.

Lähde: HS

Brittiläinen Channel 4 on julkaissut Britannian maahanmuuttoa ja monikulturisoitumista varsin maanläheisesti kuvaavan dokumentin. Dokumentin nimi on Immigration – The inconvenient truth.

Dokumentin on toimittanut somalialaistaustainen Rageh Omaar. Hän toteaa esimerkiksi näin – taas omasta mielestäni – varsin osuvasti (vapaasti suomennettuna):

Tässä väkivallassa ei ole enää kyse valkoisten ja mustien välisestä väkivallasta vaan monikulttuurisesta sellaisesta.

Epämukava totuus on se, että laajamittainen maahanmuutto Britanniaan on muodostunut kasvualustaksi aggression uusille muodoille ja tästä on muodostunut tämän maan katujen muotokuva.

Tämän dokumentin eräänä pohjana ovat Enoch Powellin tekstit. Tässä eräs vähemmän tunnetuista – mutta myös eräs mielenkiintoisimmista.

Tähän – minun mielestäni varsin – erinomaiseen dokumenttiin voi itse kukin käydä tutustumassa pers´kohtaisesti täällä.

Kiitokset Herjalle vinkistä.

Eipä muutu
mokuruutu
pesee aivot
aateraivot
jauhaa saavat
uudet kaavat
kylvää saastaa
ihanteemme
isiemme
unohtui jo isänmaa
siitä puhua ei saa.

Oppimatta mitään
katsoo länteen, itään
pojanklopit
vieraat opit
omaksuvat

Totuus karu
hirttonaru
mokuansan
kaulas Suomen kansan
ellei muutu
kuvaruutu
jos ei vakaa kansa
tosissansa
suutu
peliin puutu

Tuntematonta aseveliaktiivia tähän aikaan siteeraten.

Hyysärin Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Kalle Koponen kirjoittaa tänään Matti Vanhasen ja Ilkka Kanervan naisseikkailuihin viitaten otsikolla Sympaattisia luolamiehiä.

Lainaan tämän kirjoituksen kokonaisuudessaan tähän.

Ruotsissa on kommentoitu varsin vähän ja hillitysti suomalaisten ministereiden naissotkuja. Osaksi se lienee ruotsalaisten hyvää käytöstä. Naapureiden kompuroinneille ei ole tapana ilkkua.

Mutta kysymys on osittain myös siitä, että pääministerin ja ulkoministerin toilailut ovat niin kertakaikkisen kaukana siitä arkitodellisuudesta, jota ruotsalainen voi millään tasolla ymmärtää. Yhtä hyvin Suomessa olisi voitu tehdä vuosisadan läpimurto hiukkasfysiikassa ja ratkaista bosonien ja antimaterian ongelmat. Ei niistäkään osattaisi sanoa mitään kahvipöydässä.

Ruotsalaisesta näkökulmasta neanderthalit itärajan takana elävät eri aikavyöhykkeellä. En tarkoita Itä-Euroopan aikaa – jota Suomessa kellotetaan – vaan aikaa pari jääkautta sitten.

Touhukkaat möyhäkäiset teroittelevat nuolenkärkiä idän sapelihammastiikerin varalta ja örjähtelevät ohi kulkevien naisten perään. Ruotsalaiset kulkevat hyvissä kengissä ja puhuvat kieliä – mitkä eivät sivumennen sanoen kumpikaan ole suomalaisministereiden tyypillisiä ominaisuuksia.

Jos ulkoministeri Carl Bildt olisi jäänyt kiinni satojen vonkaustekstareiden lähettämisestä stripparille, hänen poliittinen elinaikansa olisi laskettu nanosekunneissa. Arvostelukyky ja tilannetaju olisi todettu riittämättömiksi ministerin vastuutehtävään. Paljastusta seuraavassa megatonniluokan räjähdyksessä koko hallitus olisi todennäköisesti sulanut loppusijoituskuntoon ja pakattu poliittisen historian syvimpään säteilyholviin.

Jos pääministeri Fredrik Reinfeldt lentelisi kukasta kukkaan ja haastaisi jättämänsä naiset käräjille näiden lörpöteltyä saloja julki, Ruotsi todennäköisesti lakkaisi hengittämästä pelkästä ällistyksestä. Ruotsissa ministeri eroaa, jos hän on jättänyt tv-lupansa maksamatta. Ruotsissa ei ole tapana ilkkua Suomelle. Päinvastainen on tunnetusti suomalaisten lempiharrastuksia.

Niinpä niin…

Tämä on omasta mielestäni varsin hyvin kirjoitettu artikkeli. Se sisältää teräviä havaintoja ja niiden pohjalta tehtyjä osuvia johtopäätöksiä. Juttu on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja mukavasti huumorilla ryyditettynä.

Tällainen kirjoitus osoittaa sen, että me suomalaiset – omalaatuisesta kulttuuristamme huolimatta, tai mahdollisesti juuri sen vuoksi – pystymme nauramaan myös itsellemme.

Se osoittaa myös sen, että meillä suomalaisilla menee nykyään sen verran mukavasti, että meille näyttäisi olevan aivan se ja sama minkälaiset b-luokan tahvot päättävät politiikassa yhteisistä asioistamme. Ja näille tahvoillehan tämä sopii mainiosti. Nämä kyvyttömyydet olisivat hautautuneet keskinkertaisuuksien joukkoon ilman oligarkkista hyvä veli-järjestelmää – poliittista kähmintää, näennäisdemokratiaa, palkintovirkoja ja likaista peliä.

Itsevarmuus näyttäisi tämän käytöksen perusteella olevan aivan yhtä suuri, kuin etäisyys normaalin kansan elämään, mielipiteisiin ja tahtoon. Mutta kuten sanoin – ei sillä ole tämän hetkisessä ajassa kovinkaan suurta väliä.

Panem et Circus.

Kun kansalla on tarpeeksi leipää ja sirkushuveja on aivan sama kuka päättää asioista kansan puolesta.

Mutta mitä tapahtuukaan silloin, kun seuraava lama iskee todellisuuteen ja tajuntaan? Mitä tapahtuu silloin, kun keskiluokka joutuu myymään kulutus- ja viihde-elektroniikkaansa kirpputoreilla saadakseen ruokaa? Mitä tapahtuu silloin kun siitä kuuluista ns. työvoimapulasta huolimatta maa ajautuu massiiviseen joukkotyöttömyyteen?

Mitä silloin tapahtuu, jos pahimpien haihattelijoiden utopiat toteutuvat ja maassa on kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia kilpailemassa kapenevista veroilla kustannetuista etuuksista?

Olisikohan aika vaihtaa päättäjiä ja heistä muodostuvaa nomenklatuura hyvissä ajoin ennen kuin ollaan kaulaamme myöten kusessa?

Ai niin…

Tämän jutun tekee myös mielenkiintoiseksi se, että jos sanan suomalainen tilalle vaihtaisi minkä tahansa muun kansallisuuden, kyseessä olisi Mika Illmanin, Mikko Puumalaisen ja Johanna Suurpään mukaan mitä todennäköisemmin kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Suomalaiset kun eivät näyttäisi olevan tämän – totalitarismia tai vaihtoehtoisesti anarkiaa ajavan – kolmikon mielestä mikään kansanryhmä – edes Suomessa.

Muistatteko muuten herran nimeltään Pol Pot?

Lähde: HS

HS – eli Pravda – on yllättänyt jo pariinkin otteeseen.

Tiukan monikulttuurinen ja ylisuvaitsevainen valtakunnallinen propagandatorvemme on nimittäin julkaissut parin kuluneen päivän aikana kaksi varsin paljon normaalista toimituspolitiikastaan poikkeavaa kirjoitusta.

Eilisessä tiistain lehdessä toimittaja Paavo Tukkimäki arvioi nykyisen maahanmuuttopolitiikkamme uutisointia kirjoituksessaan Ruoskintaa vai itseruoskintaa?

Tukkimäki toteaa kirjoituksessaan, että noin puolet katuryöstöjen tekijöistä kuuluu Helsingissä etnisiin vähemmistöihin, erityisen usein he ovat somaleja tai romaneja. Pääkaupungin raiskauksista 40 prosentissa epäilty on ollut taustaltaan ulkomaalainen.

Hän viittaa myös erääseen toiseen uutiseen. Nimittäin siihen, jossa kerrottiin, että maahanmuuttajien rikollisuuden taustalla on usein huono-osaisuus.

Tukkimäki muotoilee kommenttinsa näin:

Mikä tätä maata tai tänne tulijoita oikein riivaa?

Yksi tapa vastata on kansallinen itseruoskinta. Syy on meissä suomalaisissa; virallinen ja joka kansalaisen oma epävirallinen kotouttamisohjelma ei vain toimi. Se ei auta maahanmuuttajia sopeutumaan tähän monella tavoin kylmään, kummalliseen ja vieraskauhuiseen maahan.

Toinen vastaus on tulijoiden ruoskinta, muukalaisviha. Moni tarttuu ruoskaan, jos ei nyt ihan konkreettisesti niin ainakin kuvaannollisesti ajaakseen ”pahan” pois keskeltämme. Kuuluhan jo alkeellisimpiinkin käytössääntöihin, että vieraat ovat kohteliaita, sävyisiä ja kunnioittavat isäntäväkeään.

Ja miten ovat tulijoiden omat kotiutumisohjelmat, joilla he aktiivisesti hakevat paikkaansa yhteiskunnassa. Onko sellaisia ja miten ne toimivat? Vai olisiko silläkin puolella syytä itseruoskintaan?

Vai ollaanko koko asiassa vain turhan hätäisiä, parantaisiko aika nämäkin haavat?

Vastausta en tiedä, olen yhtä ymmällä kuin romanialaisten kerjäläisten kanssa: inhimillisyys vaatisi yhtä, järki tolkuttaa ihan toista.

Olen myös yrittänyt miettiä, missä maassa maahanmuutosta ei ole syntynyt myös kärsimysnäytelmää. Ruotsi oireilee, samoin Norja, Tanska, Saksa, Ranska, Britannia, Hollanti… Jääkö listalta vain Monaco?

Tässä tulee erään valtiomiehen viisaus mieleen. Nimittäin se, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Eivät ongelmat eivätkä niiden syyt katoa hyssyttelyllä eivätkä valehtelulla. Eivätkä ne ainakaan katoa valtakunnan pääinkvisiittorin järjestämillä näytösoikeudenkäynneillä.

Teppo Moisio puolestaan kysyy tänään, että loiko media ilmiön?

Hän kertoo saaneensa negatiivista palautetta ja että häntä on hyssyttelijöiden ja monikulturistien suunnasta ehditty jo syyttää Helsingin ns. skiniongelman pahentamisesta.

Syyksi hän mainitsee kirjoituksensa helmikuun lopulla. Hän kirjoitti taustoista, jotka johtivat viidenkymmenen nuoren joukkotappeluun Elielinaukiolla. Jutun kuvissa poseerasi kaksi nuorta naista.

HS

”Julkisuuttahan ne skinit juuri haluavat”, maahanmuuttajien kanssa työtä tekevä nainen ripitti minua keskustelutilaisuudessa. ”Media ei pelkästään kirjoita ilmiöistä, se myös luo niitä.”

Ja kieltämällä keskustelu ja lakaisemalla ongelmat – sekä etenkin niiden todelliset syyt – piiloon asiat hoituvat kuin itsestään? Näinkö on maahanmuuttajien kanssa töitä tekevä nainen?

Eikö piilottelua tärkeämpää olisi kuitenkin selvittää, miksi nämä nuoret ovat muuttuneet maahanmuuttajavastaisiksi? Kaikkeen inhimilliseen käytökseen on syynsä. Omat kokemukset ovat kuitenkin huomattavasti opettavampia kuin pelkkä kuultu, nähty tai luettu totuus.

Jutun julkaisua seuraavana viikonloppua skinejä oli keskustassa enemmän kuin aikoihin. Skinejä – tai ”hitleristejä” kuten nuorisotyöntekijät skinheadien vähemmän aatteellista nuorta alajaosta kutsuvat – on kuitenkin ollut asemanseudulla jo ennen kuin he nousivat otsikoihin.

Skini-ilmiö on nousussa eikä se katoa sillä, että sen vaikenee kuoliaaksi.

Päinvastoin, nyt olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja pohtia, mistä on kyse.

Aivan… Ehkä näillä kukkahattutädeillä on luuranko kaapissaan ja muutama synti plakkarista tunnustamatta. Moisio pukee tämän jutussaan sanoiksi seuraavasti:

Evästeeksi ajatuksille: keskustan etsivää nuorityötä tekevässä Katuluotsi-yksikössä on pohdittu, onko rasismin nousu vastareaktio sille, että maahanmuuttajat näkyvät yhä enemmän Helsingin katukuvassa.

Sanansaattajan syyttelyn sijaan kannattaisi pohtia, mitä tehdä itse asialle. Pahimmassa tilanteessa edessä saattaa olla rasistien ja maahanmuuttajanuorten välien kärjistyminen ennakkoluulojen ja koston kierteeksi.

Totta sekin. Moisio on tämän kirjoituksen perusteella sanansaattaja. Vanhan viisauden mukaan huonon viestin tuojat ammutaan. Mutta ei Moisiokaan täysin syyntakeeton ole.

Alkuperäinen helmikuussa kirjoitettu artikkeli oli kuvavalintoineen ja keskiolutkorilavastuksineen varsin raflaava ja Hyysärin normaalin toimituspolitiikan mukainen.

Homma lipsahti pahemmaksi heti tuon helmikuisen jutun jälkeen. Pari päivää tuon jutun julkaisemisen jälkeen Moisio teki Mika Illmanit – l. ryhtyi tulkitsemaan lakia by oma hiha ja hattu. Hän kirjoitti jutun joka oli otsikoitu Natsisymbolien julkinen käyttö on lain harmaata aluetta.

Laissa kun ei ole harmaata aluetta. Laki on regulaatiojärjestelmä joka erottaa sallitun ja kielletyn toisistaan.

Ihmisten ulkonäön kriminalisoiminen ei ole omiaan aiheuttamaan muuta kuin kapinaa kieltoa kohtaan – etenkin nuorisossa. Kielletty hedelmä on edelleen paras hedelmä. Kuka sitten päättää loppukädessä siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä? Lain mukaan eduskunta – ei Helsingin sanomien toimittaja eikä valtionsyyttäjä.

Tuon saman pesuveden mukana menisivät muuten – nykyisen oikeusjärjestelmän pohjalta – myös vasemmiston symbolit. Puhumattakaan kaikkien ei-äärilaitaa edustavien poliittisten, aatteellisten tai uskonnollisten yhteisöjen symboleista

Tämän toisen jutun kirjoittamisen jälkeen näyttäisi käyneen niin, että Moisio on saanut muutakin palautetta kuin tuossa kirjoituksessaan mainitseman maahanmuuttajien kanssa työskentelevän naisen palautteen.

Kun asiaa tutkii tuolta kannalta – ja muistaa samalla, että HS:n levikki on romahtanut toimituspolitiikan vuoksi – tämä tänään julkaistu kirjoitus ei tavallaan kuitenkaan yllätä.

Pravdankin toimituksessa on pakko myötäillä myös yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä. Tai ainakin vähintään tunnustaa olemassa olevat tosiasiat.

Totuus on se, että yksikulttuurinen kansallisvaltio on turvallinen jäsenilleen. Monikulttuurisuus tuo mukanaan erilaisia ryhmiä. Se tuo myös mukanaan näiden erilaisten ryhmien välistä kilpailua, taistelua resursseista, ennakkoluuloja ja jopa suoranaista väkivaltaa.

Monikulttuurisuus synnyttää rasismia, joten ei ole mikään ihme, että syylliset haluavat vaientaa keskustelun ja syyttää omien toimiensa seurauksia.

Kun tämä asia on näköjään – ainakin osittain – ymmärretty myös Pravdan toimituksessa, toivoa sopii, että se mikä on kansalaisten katutasolla kokeman elämän perustotuus, aukeasi nyt myös päättäjille.

Kovin kaukana nämä päättäjät ja heitä – muka – valvova valtamedia ovat olleet pitkään eletystä elämästä ja nykyisestä suomalaisesta todellisuudesta.

Toivotaan, että kehitys jatkuu samanlaisena…

Lähde: HS

Jk. Kehitys tosin saattaa palata takaisin pakkaselle. Uutinen nimittäin kertoo Hyysärin nimittäneen Reetta Rädyn toimituspäällikökseen. Googlaamalla saa varsin hyvän kuvan tästä tomerasta, foliohattuisesta ja väsymättömästä tyttelistä.

Asian toista puolta kuvaa nimimerkki P:n toteamus Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Reetta Rädyn pestaaminen toimituspäälliköksi viittaa siihen, että Helsingin Sanomat pyrkii tosissaan täyttämään aukkoa, jonka huumorilehti Pahkasian lopettaminen jätti jälkeensä.

Vekkuliin maassamme juhlittavaan monikulttuurisuuteen alkaa ilmestyä vähitellen tosimiehekkäitä sävyjä. Piirileikit ja seurapelit saavat siirtyä hirveän ja suvaitsemattoman nationalistisen yhteiskunnan, opetuksen ja historiankirjoituksen mukana kaukaiseen synkkään historiaan.

On aika astua barrikadeille ja opetella mellakoimaan oikein lähiöissä.

Tätä projektia varten on käytetty valtavasti energiaa, luovuutta ja rasistisilta suomalaisilta kerättyjä veroeuroja. On erittäin mukavaa ja varsin monikulttuurista toivoa luovaa, että verorahat saadaan viimeinkin suunnattua todella tarpeelliseen – kansallisuusaatteen liian hyvin sisäistäneen ja siten vaarallisen -varhaisnuorison ja koululaisten rauhankasvatukseen.

Tämän vaativan ja erittäin haasteellisen projektin tuloksena ABC Rauhankasvatus on kehitellyt kivan monikulttuurisen leikin nimeltään Ranskan lähiömellakat.

Nyt ei pikku Petteri-Aliisan tarvitse enää pyytää iskää viemään häntä ja pariakymmentä parasta kaveria Cedex Montreuillisiin tai Cedex Bobignyiin – nyt voidaan harjoitella rauhankasvatuksen merkeissä mellakointia, ryöstelyä ja autonpolttamista myös – liian – rauhallisessa ja inhottavan yksikulttuurisessa Suomessa.

Kaverukset Souare (20) ja Diawara (18) pidätettiin Montreuillissa Pariisin lähiössä sunnuntai-iltana, koska poliisien etsinnässä heidän autostaan löytyi muovipullo, jonka pohjalla oli sentin verran bensaa. Lisäksi autossa oli rättejä. Samana iltana Montreuilissa oli sytytetty palamaan roskakoreja ja autoja. Nuorukaisia pidettiin sunnuntai-illasta keskiviikkoon asti pidätettyinä epäiltynä polttopullon hallussapidosta.

Keskiviikkona Bobignyssä Pariisin itäpuolella järjestetyssä pikaoikeudenkäynnissä kaksikko vapautettiin, koska tuomioistuin ei löytänyt mitään todisteita siitä, että autossa ollut bensiini olisi ollut tarkoitettu tulipalojen sytyttämiseen.

Ei tietenkään – bensiini ja rätithän olivat tarkoitettu ranskalaisvalmisteisen Raisun tulppien puhdistamiseen.

Seuraavaksi pitää muistaa että dynamiitti – joka löytyy leikisti autosta – on tarkoitettu syöpäläisten hävittämiseen. Ja kun kaupungin puisto-osasto kun palkannut leikkijät – leikisti – töihin, autosta löytyvä R-tulilanka on tarkoitettu metsänhoidollisiin toimenpiteisiin. M-heksogeenista rakennetaan muovaillen ei-rasistisia hahmoja ja konepistooli muistuttaa valkoisen miehen kaikkiin muihin rotui…- korjaan kulttuureihin – kohdistamasta rasismista, sorrosta ja väkivallasta.

Sekä opettaja että oppilaat astuvat ulos rooleistaan. Osallistujat muodostavat neljän hengen ryhmiä, jotka kuvaavat tilanteen, jossa poliisit pidättävät Souaren ja Diawaran (Valokuva-harjoitus). Ryhmillä on 10 minuuttia aikaa muodostaa valokuva. Jokainen ryhmä esittää vuorollaan oman kuvansa. Ohjaaja kysyy ryhmältä, mitä he näkevät tilanteessa. Kuva voi myös puhua. Tällöin joku osallistujista koskettaa patsaskuvan henkilöä, joka kertoo tilanteesta enemmän.
Ohjaaja pyytää osallistujia muodostamaan mielipidejanan (Arvojana-harjoitus) sen mukaan, ovatko heidän mielestään pojat syyllisiä vai eivät.

Tätä ideaahan voidaan vielä kehittää vieläkin monikulttuurisemmaksi. Kaikkien alkuperäiskansaa edustavien leikkijöiden pitää hävetä identiteettiään. Lisäksi heidän pitää luvata, etteivät he käytä koulussa – eivätkä etenkään vapaa-ajan uusissa puuhissaan lähiöissään – suomen kieltä ja lupaavat unohtaa kolonialistisen ja riistävän suomalaisen identiteettinsä.

Seuraavaksi voisi varmaan kehittää leikin, jossa militaristiset ja fasistiset valkosuomalaiset päästävät rauhaa rakentavan Isä Aurinkoisen ja monikulttuurisen Puna-armeijan Suomeen 1939 – ilman vastarintaa. Siinä olisikin mallia kaikille monikulturisteille rauhankasvatukseen.

Lisää kivoja leikkejä rauhankasvatuksen, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden saralta odotellen.

Suomalaisen oikeusjärjestelmän ihmisoikeusloukkauksiin voidaan liittää taas uusi sivu. Lukekaa se äkkiä, koska kohta palavat muutkin kuin runokirjat…

Helsingin käräjäoikeus on liittynyt Tuusulan käräjäoikeuden seuraan toimiessaan totalitaarista Suomea ajavan vähemmistövaltuutetun toimiston ja valtakunnansyyttäjänviraston kumileimasimena.

Kyseinen oikeus antoi tänään tuomion ns. Petri Petrin tapauksessa. Olen kirjoittanut tästä oikeudellisesta farssista aikaisemminkin. Kirjoitus löytyy täältä.

Tällä kerralla tuomittiin runoilija, joka sai sakot kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Kirjassa esitetään runomuodossa muun muassa juutalaisia, turvapaikanhakijoita sekä muslimeja koskevia kirjoituksia. Oikeus piti niitä solvaavina ja katsoi kirjan olevan rasistista propagandaa.

Ja sokerina pohjalla, jos muistatte miten oikeudenkäynti kului – päätöshän tuli tänään kansliatuomiona:

Syyttäjä vaatii, että helsinkiläinen tuomittaisiin sakkoihin ja menettämään valtiolle kirjan kaikki jäljellä olevat kappaleet. Syytetty puolestaan on sitä mieltä, että runokirjasta voitaisiin korkeintaan hävittää sellaiset sivut, jotka oikeus katsoisi rikollisiksi.

Arvatkaapa miten kävi?

Suomi luopui kansanvaltaisuudestaan, tasa-arvostaan, sananvapaudestaan ja kansalaisyhteiskunnastaan. Eilisellä Tuusulassa tehdyllä päätöksellä astuttiin askel kohti totalitarismia ja kiellettyjä mielipiteitä. Tänään siirryttiin itäsaksalaisella paraatimarssilla kohti kirjarovioiden ja kiellettyjen mielipiteiden suljettua yhteiskuntaa.

Syyttäjä sai tahtonsa läpi oikeudessa – vuonna 2008 ja ns. demokraattisessa valtiossa nimeltään Suomi.

Mielenkiintoisinta koko asiassa on tämän nykyisen kehityskulun paradoksisuus.

valtio nimeltään Suomi jahtaa niitä ihmisiä, jotka haluavat säilyttää valtion nimeltään Suomi ja puolustaa sitä. Se jahtaa niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka puolustivat Suomea 1939-45 ulkomaalaisten invaasiota vastaan raskain uhrein. Se vainoaa niitä ihmisiä jotka itse ja heidän vanhempansa ovat toteuttaneet jokapäiväistä isänmaallisuuttaan tekemällä töitä ja maksamalla veronsa.

Samaan aikaan valtio nimeltään Suomi haluaa haalia ulkomailta työkyvytöntä, kieli- ja ammattitaidotonta, taustoiltaan epämääräistä ja kulttuuriltaan mahdollisesti täysin suomalaiseen kulttuurin sopeutumatonta väkeä. Ja tämä valtio nimeltään Suomi on valmis käyttämään vainotuiltaan ottamia varoja näiden uusien suosikkiensa elättämiseen ilman vastikkeita. Ja kas kummaa – myös samaan aikaan – valtio nimeltään Suomi on unohtanut täysin omat syrjäytyneensä, työkyvyttömänsä ja työttömänsä.

Kuulusteluja, kansantuomioistuimia, keskitys- ja uudelleenkoulutusleirejä sekä monikulttuurista totalitarismia odotellessa.

Lähde: STT

Onneksi olkoon suomalaiset! Olemme saaneet kunnon korotuksen kunnallisveroihimme ja tulemme näin laman kynnyksellä näkemään vielä inflaatiopeikon ilmestymisen kotitalouksien pöytään.

Juuri nyt Suomi on tällaisessa tilanteessa. Takana on poikkeuksellisen pitkä lihavien vuosien jakso, jonka jatkumisen varaan kaikki rakennetaan. Väkisinkin palaa mieleen 1980-luvun loppu, jonka tunnelmassa on paljon yhtäläisyyksiä tämänpäiväiseen

Näin sanoi edellisen laman mestarointiin osallistunut Esko Aho Savon Sanomille.

Eniten ja syvimmälle tämä koko tilanne tietysti koskettaa pienituloisia ja vähävaraisia. Luitteko muuten aikaisemman tähän samaan aiheeseen liittyvän kirjoitukseni?

Mutta eihän tämä kiinnosta TEHY:läistä satuhahmoa – sitä vielä pelottavampaa peikkoa. Tämä Pahatar saa veronmaksajilta 2500 euroa kuukaudessa taskurahaksi. Hän harrastelee terveydenhoitajana koulussa – jota muuten lapsesi käyvät, ole tarkkana…

Hänen miehensä tienaa niin paljon, ettei hänen tarvitse edes tehdä töitä. Hän tekee töitä oman mielenterveytensä vuoksi – rikkoen samalla siinä sivussa herkkien kasvuiässä olevien elämiä ja mielenterveyttä.

Hän katsoo, että hänellä on oikeus

Tervetuloa vuoden 2007 Ahneiden pitoihin.

Saalistajat ovat jälleen kerran näyttäneet sen, että vähemmistö voi maksattaa enemmistöllä lähes tulkoon ihan mitä tahansa. Yhteisöllisyys on muuttunut wc-paperiksi ja kaikki eturyhmät huutavat kuorossa omia oikeuksiaan – potkien samalla kaikkia muita nivusiin ja työntäen näitä taaemmaksi kyynärpäillään.

Kun tähän lisätään tieteellisesti todistettu vierastyövoiman tarve – kuten Turun Sanomat kertoo:

Suomi ei ehkä tulevaisuudessa ole enää houkutteleva työpaikka ulkomaalaisille, sillä kilpailu vierastyöläisistä kovenee Euroopassa. i työvoiman kysyntä ja tarjonta kulkevat usein niin ammatillisesti kuin alueellisestikin kaukana toisistaan.

Vajaan kymmenen vuoden kuluttua kotimainen työvoima ei millään konstilla kata työmarkkinoiden tarpeita.

Olisi muuten ihan noin aikuisten oikeasti nähdä mihin lähteisiin tällainen ns. paskanjauhanta todellisuudessa perustuu. Ilmeisesti ei mihinkään luotettaviin, koska niitä lähteitä ei nähdä koskaan.

Mitä me muuten teemme noin 200 000 kotimaisen työttömän kanssa? Karkotetaanko heidät muualle vai suljetaanko leireihin? Vai onko mielessänne jotain aivan muuta? Suvaitsevaisen haihattelijajoukon vastauksia odotellessa…

Tähän kun vielä ynnätään Astrid Thorsin tukijoukkoineen huutama monikulttuurinen Suomi, niin saadaankin aikaan keskinäistä sisällissotaa käyvä turvaton ja ahneuteen perustuva hullujenhuone. Sellainen joka kaatuu lopulta siihen mahdottomuuteen, että maksajia ei enää ole – kun kukaan ei halua antaa mitään, kaikki haluavat vain ottaa.

Esko Aho kysyy näin:

Mistä löytyisi se voima, joka saisi kansakunnan huomion hyvinvoinnin jakamisesta sen perustan luomiseen?

Nämä ahneiden pidot merkitsevät yhteisöllisyyden ja suomalaisen kansalaisvaltion loppua.

Tässä alkaa hiljalleen tulla mieleen ajatus poliittisen turvapaikan hakemisesta Islannista…

Lähteet: STT, TS, SS