Kuva: nimimerkki Jari

Kuva: Jari

Vuosikymmeniä maahanmuuttajia rajojensa sisäpuolelle  haalinut naapurimaamme Ruotsi on kohdannut ensimmäisen kerran ääri-islamilaista  Jihadia  julistaneen itsemurhapommittajan .

Kuten olemme mediasta saaneet tietää tekijä oli  (luotettavan Ruotsin poliisin mukaan 98-prosenttisen varmasti) muuan Taimur Abdulwahab, joka oli (luotettavien ruotsalaisviestimien mukaan)  28- tai 29-vuotias, irakilaissyntyinen mies.

Hän oli (edelleen ruotsalaismedian mukaan ilmeisesti) syntynyt Bagdadissa vuonna 1981 (tai 1980)  ja hän muutti äitinsä, isänsä ja isosiskonsa kanssa Ruotsiin 1992. Poliisin mukaan epäilty sai (mahdollisesti)  Ruotsin kansalaisuuden samana vuonna.

Aftonbladetin haastattelemien  (Abdulwahabin tunteneiden) ihmisten mukaan, hän sopeutui nopeasti ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Hän harrasti koripalloa, seurusteli tyttöjen kanssa ja viihtyi hyvin perheensä kanssa, ystävät kertovat lehdelle. Lukiossa hän sai hyviä arvosanoja.

Lukion jälkeen Abdulwahab  haki ja pääsi Bedfordshiren yliopistoon Lutoniin ja muutti Britanniaan vuonna 2001,jossa hän alkoi kiinnostua radikaalista islamista (al-Qaidan tiedetään värväävän Lutonissa  uusia kannattajia).

Myös Abdulwahabin  vaimo on Lähi-idästä.He menivät naimisiin vuonna 2004, samana vuonna kun epäilty valmistui yliopistosta. Vuonna 2006 pari sai esikoistyttären, kaksi vuotta myöhemmin toisen tyttären ja viime kesänä pojan.

Abdulwahab oli käynyt keskusteluja foorumeilla, joita käyttävät esimerkiksi terroristiverkosto al-Qaida. Sivustoilla hänet tunnettiin ”pyhänä soturina”. Abdulwahabilla oli myös oma sivu Facebookissa. Profiilikuvassa kaksi miestä heiluttaa mustaa lippua, jossa on arabiankielistä kirjoitusta. Facebook-sivulla julkaistiin Expressenin mukaan myös islamistisia marttyyrivideoita. Facebookiin perustettiin (nyttemmin poistettu) Abdulwahabin muistoryhmä, jolla oli maanantaina yli 400 fania.

Neljä viikkoa sitten Abdulwahab palasi Britanniasta Tranåsiin yksin. Lauantaiaamuna hän istui autoon ja ajoi kohti Tukholmaa.

Kiitokseksi saamastaan turvallisuudesta, koulutuksesta ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluista Abdulwahab päätti yrittää laajennettua joukkoitsemurhaa hyväntekijöidensä keskuuteen. Ruotsalaisten onneksi Abdulwahab tunaroi pomminsa kanssa niin, että hän itse jäi ainoaksi uhrikseen. Tässä päämäärässään häntä auttoi ennen kaikkea EU ja sen alueella oleva Pyhän Vapaan Liikkuvuuden Doktriini.

Ilman nykyistä Schengenin sopimusta  eri EU-maiden turvallisuusviranomaiset pystyisivät puuttumaan huomattavan paljon tehokkaammin ihmiskauppaan, salakuljetukseen, järjestäytyneeseen rikollisuuteen – ja etenkin tällaiseen fundamentalistisesta islamin uskonnosta juurensa juontavaan terrorismiin.

Tällainen nykyinen EU pysyy pystyssä (internationalismin kuolleeseen ruumiiseen uskovien) tapavasemmistolaisten ja kansainvälisen kapitalismin epäpyhän liiton varassa. Vihervasemmisto luulee pyörittävänsä (ja ennen kaikkea kontrolloivansa) Eurostoliittoa, mutta ei huomaa vieläkään päätyneensä tässä allianssissa kasvottoman kapitalismin juoksutytöksi.

Samaan aikaan kymmenet tuhannet Itä-Euroopasta  (ja muualtakin maailmasta) huijatut ja kaapatut nuoret tytöt joutuvat toimimaan seksiorjina, laittomat siirtolaiset vievät paikallisten työntekijöiden työpaikat, huumekappa leviää ja mafiat muuttuvat koko mantereen ylittäviksi –  ja kaikki tämä tapahtuu  näiden ns.humanistien toiminnan vuoksi.

Puhumattakaan näistä Jihadia keskuudessamme käyvistä terroristeista.

Juuri paneurooppalaisen vapaan liikkuvuuden vuoksi, tämä asia koskee meitä suomalaisia vieläkin enemmän kuin Pohjoismaiden välillä jo 1950-luvulta saakka ollut passivapaussopimus.  Periaatteella eräät-asiat-eivät-koskaan-muutu hoidettu asiasta tiedottaminen viranomaisten taholta  on kuitenkin (perisuomalaiseen tapaan ja jälleen kerran) lähinnä skitsofreenista.

Kun oma kotoinen turvallisuuspoliisimme (Supo) rauhoittelee kansalaisia julkisuudessa, niin  samaan aikaan Koko Kansan Presidenttimme kertoo naama virneessä, että totuttautukaa nyt siihen, kyllä se islamistien pommi räjähtää vielä suomalaistenkin keskuudessa.

Eihän tämä mikään yllätys ollut, mutta tässä herää aito kysymys siitä, että miksi meillä Suomessa on yritetty väen vängällä saada aikaan aivan näitä samoja ongelmia jotka riivaavat Ruotsia? Poliittinen tyhmyys saattaa olla eräs syy, ahneus toinen ja EU:n painostus kolmas. Veikkaan itse, että nämä kaikki kolme yhdessä.

Tästä tapauksesta kannattaa oppia ainakin se olennainen. Vaikka meille jatkuvasti jankutetaan sitä, kuinka toisen ja kolmannen polven syrjäytyneistä maahanmuuttajista tulee tulevaisuuden terroristeja, tämä tapaus osoittaa myös jotain aivan muuta. Tällä kerralla näennäisesti hyvin integroitunut ja elämänsä hallitseva maahanmuuttaja muuttui kiihkeäksi islamin soturiksi opiskellessaan  (islamistien soluttamassa) yliopistossa.

Tämän perusteella voi päätellä ainakin sen, että fundamentalistinen islam puhuttelee myös muitakin kuin syrjäytyneitä (toisen ja kolmannen polven) maahanmuuttajia.

Lisäksi siitä voinee tehdä myös sellaisen johtopäätöksen, että läheskään kaikkien muslimien integraatio eurooppalaisuuteen ja Eurooppaan ei ole todellisuutta.

Haluan kiinnittää tässä kohtaa huomiota New York Timesin  , 5. helmikuuta 2006 julkaisemaan ja Christopher Caldwellin kirjoittamaan Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa valottaneeseen kirjoitukseen. Artikkelin nimi oli Islam on outskirts of Welfare state (artikkeli löytyy kokonaisuudessaan suomeksi käännettynä täältä).

Caldwell kertoo ruotsalaisen yhteiskunnan monikulttuurisen ajanjaksoon johtaneen, sen kehittymisen ja nykyiseen tilanteeseen yleisesti liittyvän historian. Hän tekee myös tarkkoja havaintoja ruotsalaisesta todellisuudesta maahanmuuttajien kanssa:

Ruotsi on yksinkertaisesti nyt liian monimuotoinen pystyäkseen hyötymään massatuotetusta vauraudestaan ja turvallisuudestaan, joka sopi sille niin hyvin melkein vuosisadan ajan. Kapitalismin kriitikot käyttivät Joseph Schumpeteria ja Daniel Bellia osoittaakseen, että vapaa markkinatalous on viime kädessä kaivanut maata oman menestyksensä alta: vauraus jota työn etiikka luo saa ihmiset haluamaan vähemmän työntekoa. Hyvinvointivaltiolla on myöskin omat kulttuurilliset vastaväittäjänsä. Se lepää konsensuksen päällä, joka taas on tapa kertoa toisella tavalla kulttuurillisen variaation puutteesta. Mitä voimakkaampi konsensus on, sitä enemmän hyvinvointivaltiolla on tilaa kasvaa. Mutta kun konsensus vahvistuu, silloin vahvistuu myös yhteiskunnallinen naiiviuskin; uskomus siitä, että omat erikoislaatuiset tavat ovat jotain sellaista joka on myös kaikkia muita vastustamattomasti viettelevää. Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Lähteet: Aftonbladet, SvD, HS,IL, MTV3, US, HS, NYT

Site Meter

Suomalaisen elinkeinonharjoittamisen ja EU:n byrokraattien ymmärtämättömyys sitä kohtaan on ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen.

Laatulehti New York Times kirjoittaa Suomen susiongelmasta otsikolla A Finnish Turf Battle Pits Wolf Against Reindeer Herder .

Koska jutun lukeminen vaatii rekisteröitymisen, lainaan sen kokonaisuudessaan tänne. Minusta tämä ansaitsee myös kotimaista huomiota.

Valitettavasti en ehdi kääntämään tätä suomeksi – katsotaan jos myöhemmin olisi aikaa…

Olkaapa hyvät:

A Finnish Turf Battle Pits Wolf Against Reindeer Herder

By STEPHEN CASTLE
Published: January 21, 2008

SUOMUSSALMI, Finland — Close to the tiny Finnish village of Saaravaara, bloody tracks lead through the snow to the frozen carcass of an 8-month-old male reindeer lying on its side, its neck torn, its underbelly ripped open. Within minutes, Ilmari Schepel, a local agriculture official, identified the culprit: a wolf. His evidence was the shape of the bite to the animal’s throat and the belly tear; wolves are particularly fond of reindeer intestines.

This town, a 20-minute drive from Finland’s border with Russia and more than 375 miles northeast of Helsinki, is on the front line of Finland’s wolf wars. The fight is between backers of European Union regulations, which are meant to halt sharp drops in the population of wolves and other endangered predators across Europe, and the roughly 7,000 reindeer herders whose livelihoods are threatened by increased attacks on their animals.

Finland, which joined the European Union in 1995, came under criticism that its hunting practices did not mesh with European habitat directives. So in 2001, the Finnish government tightened its hunting laws to meet European Union standards. Finnish law now states that every kill must be covered by a permit and restricts the number of permits to about 10 percent of a particular predator’s known numbers.

Seven years later, the populations of wolves, lynxes, brown bears and wolverines in Finland have grown substantially, according to the Ministry of Agriculture and Forestry in Helsinki. In this area, the number of wolves has roughly tripled since 1996, and attacks on reindeer herds have increased more than threefold in the past 10 years.

The level of anger about the hunting restrictions is high here. In one telling example, Stavros Dimas, the European environment commissioner who insisted on the hunting crackdown to protect the endangered predators, received a bullet in his mailbox from an irate hunter.

Asko Moilanen, 40, a third-generation herder, said that because of his losses to predators over the past three years, his income from reindeer has been reduced to almost nothing. “Either we should be allowed to hunt or they should pay compensation for the real losses,” he said. “It affects my whole life and my family.”

Mr. Moilanen, who is married with four children, depends on his wife’s earnings to stay afloat. “The people are poor here, but I am a beggar. Last year on my tax return, I declared just 100 dollars earned from herding.”

Herders complain that state compensation for lost reindeer — each carcass fetches about $439 — is inadequate because it fails to take account the remains of those that are never found. The Agriculture and Forestry Ministry says the herders are fairly compensated.

In much of Finland, reindeer hold a hallowed place in the collective imagination, perhaps akin to the buffalo in the history of the American West. Farther north toward the Arctic Circle, Lapland is the supposed home of Santa Claus and his flying reindeer. Less sentimental Finns enjoy eating reindeer: fried, sautéed, smoked or cold.

For its part, the European Commission insists that, under the European Habitats Directive, wolves have the right to be protected. “Men and wolves have lived together for centuries, and there is no reason why they should not continue to do so,” said Barbara Helfferich, a spokeswoman for Mr. Dimas, the European environment commissioner. “We need to ensure coexistence and protect the species according to the law.”

The area around Suomussalmi is just north of the line that marks the country’s reindeer herding zone. Before Finnish law was amended in 2001, there were few restrictions on hunting of predators here.

On a recent day in the snow-covered forest, Kalervo Rytinki, a retired policeman and herder, demonstrated how wolves are now hunted by uncoiling a rope marked with small black flags that he tied around trees. The rope — known as a flag line — enclosed an area where a pack was known to be roaming. Because the line was dipped in a pungent oil made from elk antlers, the wolves would be reluctant to cross the line.

Gradually, the hunters reduced the area enclosed by the flag line to trap the wolves.

Though herders here had permits to kill three wolves, Mr. Rytinki said the hunt was halted because the wolf pack numbered at least nine and there was a risk that more than three reindeer would be killed before the wolves were trapped. He said there was no illegal hunting here because anyone breaking the law could lose their rifle, face fines related to income and go to jail for up to two years.

While those hunters were law abiding, some conservationist say the same cannot be said for the country as a whole. Matti Nieminen, a spokesman for the Finnish Association for Nature Conservation, said that there was too much illegal hunting of wolves and that licensing should focus on the wolves that kill most local animals.

According to Ilpo Kojola, a senior research scientist at the Finnish Game and Fisheries Research Institute, mortality among wolves runs at about 20 percent a year. Nine of 10 dead wolves are killed by humans and, of those, about 30 percent die in illegal hunts, he said.

Finland last year lost a court case brought by the European Commission, the executive arm of the European Union, which ruled that Finns had failed to protect wolves from hunters. The commission is expected to review the case and decide in the next two weeks whether the authorities in Helsinki protect wolves and other endangered predators sufficiently.

Tätä asiaa kannattaa peilata myös Saamelaisvaltuuskunnan ja muutaman ahneen henkilön – omasta mielestäni täysin katteettomiin ja epäoikeudenmukaisiin – vaatimuksiin. Etenkin tässä lämmöllä muistaen erästä Pekka Aikiota – joka edustaa sukuineen jo muinaiselta 1800-luvun lopulta Suomen Lapissa elänyttä ikimuistoista alkuperäiskansaa.

Jos näiltä tietyiltä piireiltä ja ihmisiltä – jotka pitävät saamelaiskysymyksessä DNA-testejä tarpeettomina – kysytään mielipidettä tähän asiaan, se on suurin piirtein luokkaa me saamme ja muut eivät saa. Siis yhteinen omaisuus, oikeus elinkeinon harjoittamiseen ja poronhoito pitäisi jakaa marginaaliselle vähemmistölle – jonka äänekkäin puhemies siis pitää DNA-testejä tarpeettomina.

Euroopan Unionin todelliset pyrkimykset näkyvät myös tässä artikkelissa. Suomesta on tarkoitus luoda eurooppalainen luontoreservaatti. Alkuperäisväestöllä ei ole luontoon nähden Brysselin byrokraattien näkökulmasta mitään oikeuksia. Maksumiehen velvollisuuksia kylläkin.

Tätä touhua ovat tukemassa luonnosta vieraantuneet viherpiipertäjät – Matti Nieminen vain esimerkkinä. Osa näistä todellisuuden kadottaneista ihmisistä tukevat jopa Greenpeacen kaltaista epädemokraattista painostus- ja kiristysjärjestöä.

Unohtamatta myöskään poliittista johtoamme. Heidän toimensa ovat kaikessa määrätietoisuudessaan ja järjestelmällisyydessään pitäneet huolen siitä, että alkuperäisväestö joutuu kotiseuduillaan työttömiksi ja elinkeinon harjoittaminenkin tehdään mahdottomaksi. Kemijärvi ja Stora Enso – muistatko ne vielä Matti Vanhanen? Vai onko poliittinen muistisi unohtanut jo nuo ihmiset ja työpaikat?

Ai – niin hehän eivät ole omassa vaalipiirissäsi – kuten eivät myöskään Suomussalmen poromiehet…

Ratkaisu tähän – ja moneen muuhunkin kansalliseen ongelmaan – on siinä, mistä me saisimme näille vanhasille, kataisille, tuomiojille ja thorseille tarpeeksi kovapalkkaiset virat – mahdollisimman kaukaa Suomesta… Tai miten me saisimme heidät ymmärtämään, kuinka tarpeellista Suomen kannalta olisi siirtää heidät – esimerkiksi – maata kiertävälle radalle?

Hehän ovat muutenkin kuin parvi sputnikkeja – kiertävät ympyrää ja piipittävät järjettömyyksiä niin v.tusti…

Minusta on nykyään aika irvokasta puhua vastuullisesta valtionhoidosta ja itsenäisestä Suomesta. Se mitä edelliset polvet säilyttivät, uhrasivat ja rakensivat – ja kaikki se – ollaan nykyään anehtimassa joko itselle tai sitten myymässä – tai jopa lahjoittamassa – ulkomaille.

Itsenäisyys, kansallisvaltio, kansallisomaisuus, yhteisöllisyys ja turvallisuus.

Itsekeskeisyyden ajan seuraava kilometripylväs tullaan näkemään Elisan pilkkomisessa ja edellisten sukupolvien puhelinyhdistyksen puitteissa kasvatetun yhteisen omaisuuden ryöstämisessä islantilaisten toimesta.

Kysymys kuuluu edelleen: kenelle yhteiskunta kuuluu ja kenelle se on ensisijaisesti rakennettu? Ja kenellä on oikeus käyttää käskyvaltaa kansallisvaltiossa nimeltään Suomi?

Myöskin ihmisten, elinkeinon ja kotieläinten suojelemiseksi pedoilta?

Paikallisella ihmisellä kotonaan ja karulla pohjoisella kotiseudullaan – vai Etelä-Euroopasta kotoisin olevalla asioista ja paikallisolosuhteista ymmärtämättömällä byrokraatilla?

Lähde: New York Times