Vallanpitäjien puudelit

Kun tässä suomalaisessa näennäistodellisuudessa tuntuu virallisesti kaikki muu paitsi vähemmistöjen asema olevan aivan loistavalla mallilla, on aina ajoittain syytä vetää  verbaalinen varsikenkä jalkaansa ja täräyttää potku konsensuksen lihavaan ahteriin.

Länsimaisissa kansalaisyhteiskunnissa lehdistöä on pidetty perinteisesti vallanpitäjiä vahtivana ärjynä hurttana. Suomessakin menneisyydessä tilanne  oli näin  –  jopa Kekkoslovakian ja YYA-sopimuksen ankeina aikoina.  Totuuden nimessä pitää muistaa, että tuolloin maassa oli kaksi valtakunnallista päivälehteä ja näiden välinen kilpailu lukijoista.

(Tuo toinen lehti oli muuten  Uusi Suomi –  jolla puolestaan ei ole mitään muuta yhteistä sen nykyisen hallitusta auliisti  tukevan virtuaalisen  huuskohyyskäpaperirullan kanssa,  kuin kovalla perintörahalla ostettu nimi.)

Helsingin Sanomat – eli Hyysäri – on kuitenkin vielä toistaiseksi (ennen tabloidikautta) huonolle hyyskäpaperille painettuna konkreettisena ongelmajätteenä  tuotteena aivan oma lukunsa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana se on muuttunut puolueettomasta valtakunnallisesta päivälehdestä kulloistakin hallitusta ja sen edustamaa politiikkaa kritiikittömästi tukevaksi ja virallista propagandaa suoltavaksi sylipiskiksi.

Viimeisessä kyseisen julkaisun kuukausiliitteessä  julkaistu kirjoitus ihmiskaupasta ja ankkurilapsista oli hyvin harvinaislaatuinen objektiivisuudessaan. Kun kyseisen lehden päivälehtiversio  julkaisi eilen koko sivun kokoisena upseerien keskuudessa tehdyn mielipidekyselyn (kriittisine kommentteineen) luottamuksesta hallituksen toimiin,  alkoi jo hetken tuntua siltä,  että ehkä kyseinen läpyskä on palaamassa alkuperäiseen rooliinsa vallan vahtikoirana.

Turha luulo.  Tänään julkaistu pääkirjoitus palautti lehden taas sinne  omalle paikalleen – kiltisti hallitusta sohvalla myötäileväksi puudeliksi.

HS:n tyylille uskollisesti, joku limainen ja anonyyminä esiintyvä sepustelija oli kirjoittanut pääkirjoituksen otsikolla Armeija laiminlöi kotikenttäänsä.  Näin siitä huolimatta,  että HS kampanjoi aktiivisesti (US:n tavoin) sananvapautta ja anonyymikirjoittelua vastaan

Tuon hallitukselle kohdistetun anteeksipyynnön pääkirjoituksen läpikäyvänä punaisena lankana on ajatus siitä, että kansan mielipide on (jostain tämän kirjoittajalle tuntemattomasta syystä) sama kuin hallituksen kanta ja ettei oman hallintoalansa ammattilaisten mielipiteellä ole samaa painoarvoa kuin maallikkojen näkemyksillä. Sotilaiden näkemys sotilasasioista on tuon kirjoituksen mukaan jopa väärä –  myös pelkän  mielipiteenkin tasolla.  Ainakin siis kansanvaltaisena demokratiana esiintyvän Suomen suurimman päivälehden mukaan.

Tuo kirjoitus näyttää muutenkin olevan tehty joko hallituksen tilauksesta tai vaihtoehtoisesti Valtioneuvoston linnassa kirjoitettuna ja sieltä HS:n toimitukseen muokkaamattomana toimitettuna.

Kirjoituksessa on (vaikka se onkin lähinnä mielipidettä edustava pääkirjoitus) eräitä selviä asiavirheitä ja yksipuolisuuksia.

Anonyymi kirjoittaja toteaa näin:

Upseereiden mielipiteet poikkeavat dramaattisesti puolustuspolitiikan arvioista koko Suomen väestön keskuudessa tehdyissä kyselyissä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n kyselyssä syksyllä yli 80 prosenttia suomalaisista piti puolustuspolitiikkaa vähintään melko hyvin hoidettuna.

Nämä kaksi kyselyä eivät ole vertailukelpoisia eivätkä yhdenmittaisia.  MTS:n kysely on tehty ennen nykyisen hallituksen julkistamia säästötoimia (=puolustusvoimien romuttamista) ja niitä seuraavaa Naton jäsenyyden pakolla läpiviemistä.  Jos samaa asiaa kysyttäisiin kansalaisilta  nyt Stefan Wallinin kartanoherrakukkoilujen jälkeen, niin tulos olisi millä vedonlyöntisuhteella tahansa aivan päinvastainen.

Toisaalta MTS:n kysely on tehty maallikkojen keskuudessa – Upseeriliiton kysely on täsmäohjattu ammattilaisten joukkoon. Yhtään aliarvioimatta suomalaisten maanpuolustustahtoa ja reserviläisten osaamista, ainoastaan hallinnon sisältä pystyy näkemään (etenkin lkp-asioiden suhteen varsin tarkasti salattujen) sotilasasioiden, koulutustason ja varustelun kokonaiskuvan.

Toinen silmäänpistävä vääristely liittyy upseeriston asemaan ja sen kautta heijastuvaan mielipiteeseen.

Selvityksen tuloksesta on helppo nähdä, miten puolustuksen säästöt aiheuttavat epävarmuutta. Ylempi upseeristo on huomattavasti tyytyväisempi puolustuksen tilaan kuin nuoremmat upseerit, joihin mahdollisten irtisanomisten uhka kohdistuu voimakkaimmin.

Vaikka kaikki kadettiupseerit vaikuttavat siviilien silmin samanlaisilta ja Upseeriliitto normaalilta ammattiliitolta, asia ei ole ihan näin.  Upseeriliitto on kylläkin ammattiliitto – mutta se on myös ideologinen kaikkia kadettiupseereita (nuoria, vanhoja ja eläkkeellä olevia) yhdistävä järjestö.

Tämä aiheuttaa eräitä ongelmia ay-tasoisessa toiminnassa – ja selittää myös sen, miksi eräät vanhemmat upseerit suhtautuvat hallituksen järjettömyyksiin positiivisesti, hymyillen ja tahdissa helvettiin marssien.

He nimittäin eivät edusta ay-tasolla Upseeriliittoa – he kun nyt sattuvat edustamaan valtiota työnantajana.  Siinä asemassa on aika vaikea olla työntekijäjärjestön puolella.

Suhteellisuudentaju on totuuden lisäksi ensimmäisiä uhreja kaikissa sodissa. Tasapuolisuuden vuoksi julkaisemme nyt ja tässä osan niistä kommenteista, joita tuo HS:n anonyymikirjoittelija piti vähäarvoisina.

”Tali-Ihantalan veteraanit ja sankarivainajat eivät pelkästään käänny sankarihaudoissaan, he pyörivät siellä kuin hyrrät.”

Kapteeniluutnantti, merivoimat

”Sodasta invalidina selvinnyt isoisäni olisi varmasti saanut verensyöksyn tämän päivän nähtyään. Onneksi hänet on jo kutsuttu viimeiseen iltahuutoon.”

Komentajakapteeni, merivoimat

”Puolustusvoimien rahoitusta pitäisi lisätä, jotta voisimme vastata kaikkiin moderneihin tietoverkko- ja terrorismiuhkiin. Kyllä tässä itku tulee, kun miettii isänmaata.”

Kapteeni, maavoimat

”Tehokkaiden aseiden vieminen taistelijoiden käsistä poliittisilla päätöksillä on maanpetturuutta, josta vastuulliset pitäisi haastaa valtakunnanoikeuteen.”

Kapteeniluutnantti, merivoimat

”Täysin järjetön teko, joka rapauttaa maan puolustuksen täydellisesti. Muutama poliitikko päätti Suomen puolustuskyvyn romahduttamisesta.”

Majuri, maavoimat

”Katainen, Urpilainen ja Kiviniemi muistetaan erityisen hyvin tulevissa historiakirjoissa sisäisinä Suomen syöjinä. Ne bobrikovit ovat tänään täällä, ei Brysselissä.”

Everstiluutnantti, pääesikunta tai sen alainen laitos

”Wallinin kommentti on juuri päinvastainen: lihakset pienenevät, mutta se tila mihin lihaksia tarvitaan jää tyhjäksi. Eli tehtävä ei täyty.”

Luutnantti, maavoimat

”Kyllähän ne jäljellä olevat lihakset nälkiintyneellä keskitysleirivangillakin oikein hyvin näkyvät.”

Majuri, pääesikunta tai sen alainen laitos

”Liian pieni univormu näyttää lähinnä hölmöltä, ei uskottavalta.”

Kapteeni, maavoimat

”Univormun kutistuminen ja lihasten paljastuminen on täysin absurdi lause. Miten voidaan perustella, että rahoitusta leikkaamalla, joukko-osastoja sulkemalla, väkeä pois potkimalla ja reserviä pienentämällä saadaan paremmat lihakset.”

Kapteeni, ilmavoimat

””Poliitikot suoraan sanoen puukottivat selkään””

Luutnantti, maavoimat

”Nykyisin häpeän kertoa sotaveteraani-isoisälleni, mitä Puolustusvoimissa tapahtuu. Olen kyyninen, vihainen ja epäuskon vallassa”

Luutnantti, maavoimat

”Kun 7-vuotiaana ilmoitin äidilleni lähteväni kadettikouluun ja ryhtyväni isona upseeriksi, olin valmis palvelemaan Suomen valtiota loppuun asti. Enää sitä en ole”

Luutnantti, merivoimat

*    *    *

Toinen tänään samaan aihepiiriin putkahtanut uutinen koskee erästä virallista vallanpitäjien puudelia – nimittäin oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa.

Tämä hallituksen kirjuri ja tsuppari on tutkinut puolustusministeri Stefan Wallinin jääviyden ja epäillyn kansanedustajien uhkailun (jonka kansa pääsi vahingossa todistamaan TV:n suorassa lähetyksessä).

Vähemmän yllättäen,  Jonkan Jaska on tullut siihen lopputulokseen, että Wallinin kohdalla jääviyttä ei ole ja uhkailua ei ole tapahtunut (vaikka kansa pääsi sen vahingossa todistamaan TV:n suorassa lähetyksessä).

Huolimatta Jonkan tutkimuksen tuloksia, niin Wallinin kohdalla epäilyksen varjo uhkailusta tosin lankeaa tavallista synkempänä jo ainoastaan henkilöhistorian ja erään tunnetun  puoluetoverin todistuksen vuoksi:

Jokainen hänen kanssaan tekemisissä ollut tietää, että hänen kynnyksensä voi tietyssä tilanteessa olla vähän matalahko

Näin asian muotoilee RKP:n entinen varapuheenjohtaja (ja kokenut Ylen toimittaja)  Nils Torvalds.

Kansanvallan toteutumisen vuoksi, tässä täytyy toivoa, että kansanedustaja Pentti Oinonen pitää lupauksestaan kiinni ja vie asian eteenpäin.

Lähteet: HS, IL, YLE

JK. Ai niin, melkein unohtui. Arvatkaapa mikä yhteiskunnallinen laitos joutui luovuttamaan omistamansa infrastruktuurin (rakennukset ja maa-alueet) poliitikkojen ideoinnin vuoksi ulkopuolisille omistajille ilmaiseksi – ja maksaa nykyisin vuokraa omista tiloistaan?

Aivan – Puolustusvoimat.

KK

Advertisement

 

Oikeuskansleri:”Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti”

Tapaus Matti Vanhasen tekemiksi epäiltyihin   ministeririkoksiin liittyvä tutkinta on polkaistu sitten viimeinkin odotetusti liikkeelle.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Vanhanen oli esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle. Tämän perusteella oikeuskansleri lähettää Vanhasen mahdollisen esteellisyyden eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Vanhanen voi joutua valtakunnanoikeuteen.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ilmoitti puolestaan, että Vanhasta koskevaa asiaa käsitellään tiistaina. Ensi vaiheessa Vanhaselta pyydetään vastinetta. Vastineen laatimiselle ja jättämiselle annetaan aikaa normaalisti pari kolme viikkoa.

Vähemmän yllättäen Vanhanen itse ei halunnut vielä kommentoida asiaa mitenkään..

Oikeuskansleri on selittänyt näkemystään lehdistötiedotteessa. Hänen näkemyksensä mukaan asia on varsin yksinkertainen :

Pelkistetysti asiassa on kyse siitä, että Matti Vanhanen oli saanut Nuorisosäätiöltä yli 20 000 euron taloudellisen tuen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa varten. Vanhanen puolestaan oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006–2009 ollut valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonaluokan avustukset samaiselle säätiölle. Näin on muodostunut asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla on vaarantanut luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti.

Tämä on mielenkiintoista. Mielenkiintoista siksikin, että Jonkka tarvitsi kuukausia aikaa, pystyäkseen tekemään tämän  yksinkertaisen johtopäätöksen.

Oikeuskansleri Jonkka sai nimittäin jo vuosi sitten kantelun, jossa oikeuskansleria pyydettiin selvittämään pääministerin esteellisyyttä RAY:n varojen jakamisessa valtioneuvostossa.

Hitaita ovat herrojen kiireet…

Keskusrikospoliisissa on parhaillaan vireillä Nuorisosäätiön antamia vaalitukia koskeva laaja esitutkinta.  KRP:n tutkinnalla on  rakenteellinen yhteys nyt oikeuskanslerin käsittelemään tapaukseen. Vanhasen saamaa tukea olisi oikeuskanslerin mielestä syytä tarkastella osana esitutkinnassa olevaa asiakokonaisuutta.

Oikeuskanslerin käsitys on, että ilman tämän yhteyden huomioon ottamista ei Vanhasen osallistumisesta avustuspäätöksien tekemiseen Nuorisosäätiölle saada oikeaa kuvaa

Oikeuskansleri on tehnyt yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa ja pyytänyt kahteen otteeseen selvitystä Vanhaselta. Oikeuskansleri halusi tietää, oliko Vanhanen tietoinen Nuorisosäätiöstä saamastaan vaalituesta silloin kun hän oli päättämässä valtioneuvostossa Nuorisosäätiölle menevistä avustuksista.

Tässä vaiheessa oikeuskansleri ei halua kuitenkaan julkistaa Vanhaselta saamiaan selvityksiään. Ne eivät kuitenkaan ole ilmeisestikään vakuuttaneet oikeuskansleria, koska tämän mukaan Vanhanen on nyt toiminut lainvastaisesti.

Jos eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää aloittaa rikostutkinnan, sen suorittaa käytännössä keskusrikospoliisi. Syytteen nostamisesta valtakunnanoikeudessa päättää eduskunnan täysistunto. Tämä mahdollinen (jopa todennäköinen) syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa, jossa syytettä ajaa valtakunnansyyttäjä.

Se mikä tässä asiassa ei vakuuta on oikeuskanslerin rooli. Jonkka panttasi kantaansa varsin pitkään, antaen näin (ainakin teoriassa) Vanhaselle aikaa ja mahdollisuuden hävittää jälkiään.

Ja vielä huolestuttavampaa on se, että miksei Jonkka ole hoitanut virkaansa siten kuin laki edellyttää? Hän nimittäin istuu jokaisessa valtioneuvoston kokouksessa – valvomassa kokouksen ja valtioneuvoston tekemien päätösten laillisuutta virkansa puloesta.

Olisiko syytä tutkia myös Jonkan rooli tässä valtakunnan ylimmälle tasolle saakka levinneessä korruptiovyyhdissä?

Tai ainakin se, on hän syyllistynyt tässä ja/tai jossain muussa asiassa virkavirheeseen ja onko hän sopiva sekä kykenevä hoitamaan virkaansa?

Yhtäkaikki, tämä ei ole omiaan nostamaan luottamusta suomalaisen poliittisen kulttuurin uskottavuuteen – eikä korkeimpiin virkamiehiin. Nyt olisi (etenkin näin vaalien alla) aika käynnistää puolueettoman perustuslakituomioistuimen luominen viimeinkin Suomeen sekä tarkastella vallan valvontaa myös suoran demokratian näkökulmasta.

Lähteet: Finlex, US, YLE, OKV

 

Arveluttavaa oikeudenkäyttöä – lomamatkoja Ruandaan?

Oikeusjärjestelmämme tarkoituksenmukaisuus ja sen puolueettomuus on syytä ottaa hieman lähempään tarkasteluun.

Samoihin aikoihin kun valtakunnansyyttäjänvirasto käy taistelua sananvapautta vastaan Jussi Halla-ahon tapauksen tiimoilla, samainen virasto ja Porvoon käräjäoikeus ovat järjestäneet työntekijöilleen (sekä joukolle poliiseja) ilmeisen (ja turhan) lomamatkan Ruandaan.

Kun asiaa tarkastelee siltä kannalta, että rikos on tapahtunut Suomen ulkopuolella ja sekä vastaaja että mahdolliset kantajat ja uhrit ovat ulkomaalaisia, en oikein näe tälle oikeusfarssille muita syitä kuin lomamatkojen järjestämisen veronmaksajien rahoilla Afrikkaan.

Tämä farssi on tullut jo nyt kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle – ja kulukattoa ei ole vieläkään näkyvissä.

Jos ajatellaan sitä, että Keskusrikospoliisi ryhtyi vuonna 2007 tutkimaan tätä Ruandasta kotoisin olevaa henkilöä, jota epäillään joukkotuhonnasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.  Tutkimuksia tehtiin useamman poliisin voimin Afrikassa – ja pitkään. Kun varsinainen pääkäsittely  asiassa käynnistyi  Porvoon käräjäoikeudessa 1.9.200, tuli oikeudelle (ja valtakunnansyyttäjän virastolle) kiire päästä osingoille ja siirtää oikeudenkäynti (sekä etenkin itsensä) Ruandaan.

Se,  kuinka paljon tämä touhu on maksanut tähän mennessä, olisi erittäin mielenkiintoinen tieto. Luulen, että aika moni muukin normivirtanen on kiinnostunut siitä, kuinka paljon verovaroja tähän Afrikkaan suuntautuneeseen matkailuun on todellisuudessa käytetty – täysin turhaan.

Tätä asiaa ei olisi pitänyt alkuunkaan  käsitellä suomalaisessa tuomioistuimessa, eikä suomalaisen poliisin resursseja olisi pitänyt hukata tämän tapauksen tutkimuksiin alunalkenkaan.

Suomessa tämä asia tuli vireille sen johdosta, että joukkotuhonnasta epäilty vastaaja on oleskellut Suomessa. Rikosepäilyjen tultua poliisin tietoon Suomella oli (kansainvälisten sopimusten pohjalta)  velvollisuus joko itse tutkia tapausta tai luovuttaa epäilty sellaiseen valtioon, joka haluaa tutkia tapausta.

Ruandan hallitus pyysi Suomea luovuttamaan epäillyn Ruandaan, mutta oikeusministeriö (eli käytännössä demlisti Tuija Brax) päätti tammikuussa 2009 ettei häntä aiota luovuttaa. Perusteena oli se, ettei epäillylle  olisi voitu taata oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Ruandassa.

Ruanda on erittäin tiukan kansainvälisen seulan alla (johtuen juurikin siitä, että siellä on tapahtunut joukkotuhonta). Niin tiukassa, että  tuskin kyseisen vastaajan päätä olisi kuitenkaan irroitettu nykytilanteessa corpuksesta machetella.

Enkä jaksa oikein muutenkaan usko siihen, etteikö vastaaja olisi saanut omaan kulttuurinsa kuuluvaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä (tästä asiasta paikallisetkin ovat valittaneet).

Ruandan kannalta suomalaisen oikeusjärjestelmän vienti on lähinnä uuskolonialismia.

Käytännössä koko touhusta  – samoin kuin oikeusjärjestelmämme politisoimisesta – on vastuussa joukko demlistejä. Demlistit ovat ns. oikeuspoliittisen yhdistyksen, Demla ry:n, jäseniä. Tämä Demla – entiseltä nimeltään Demokraattiset lakimiehet ry – on äärivasemmiston 1950-luvulla perustama äärivasemmistolainen ja näin  laillista yhteiskuntajärjestellmäämme murtamaan pyrkivä yhteenliittymä – varsinainen Hyvä Sisko-kerho.

Nämä demlistit ovat päässeet soluttautumaan kuin syöpä sisälle suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja edustavat ihan viime aikaisen uutisoinninkin pohjalta tarkasteltuna inhottavaa, kansanvallanvastaista ja Suomen itsenäisyyttä romuttamaan pyrkivää uusstalinismia.

Tuija Braxin osuminen oikeusministeriksi oli tuskin mikään sattuma, mutta se on vain jäävuoren huippu. Sellaiset nimet kuten Mika Illman, Jorma Kalske ja Mikko Puumalainen ovat tehneet pitkään määrätietoista työtä yhteiskunnallisen muutoksen eteen.

Jos jotain asialle haluttaisiin tehdä ihan todellisuudessa, se merkitsisi aika monen korkean oikeusviranomaisen erottamista jääviyden, todellisen oikeudenkäynnin tai siten vaikka totuuskomission kautta.

Kun molempien vetoomustuomioistuimien virkaa meillä tekevien oikeudenvaltontaviranomaisten – niin Oikeuskanslerinviraston kuin Eduskunnan oikeusasiamiehenkin – johtopaikat on miehitetty näillä demlisteillä, on typerää ja naiivia odottaa oikeudenmukaista kohtelua, etenkin  jos edustaa vastakkaista mielipidettä kuin vallaan kahvassa olevat demlistit.

Vielä kipeämpi paikka kansalaisoikeuksien kannalta on demlistien väkivaltakoneistona ja sananvapauden hiljentäjänä toimiva Valtakunnansyyttäjänvirasto. Tuo laitos näyttää olevan niin pahasti mädättynyt jo luomisestaan alkaen, että sille pitäisi tehdä sama asia kuin mitä Valtiolliselle poliisille (Valpo) tehtiin vuonna 1948 – se pitää lakkauttaa ja korvata kokonaan uudella laitoksella ja aivan uusilla kasvoilla.

Ennen sitä suomalaisen oikeusjärjestelmän uskottavuus on banaanitasavallan tasoa.

Jk.  Saa nähdä kauan kestää siihen, kun normivirtasen ärsyyntymiskynnys ylittää mukavuudenhalun. Tätä menoa se tulee tapahtumaan jossain vaiheessa – toivotaan kuitenkin kaikkien asianosaisten  kannalta, että se tapahtuu vielä silloin kun meillä on kansalaisyhteiskunta ja yhteiskuntarauha.

Siihen saakka saamme kaiketi katsella mediasta sitä, kun demlistit lomailevat ulkomailla – jakamassa siinä sivussa suomalaista oikeutta veronmaksajien piikkiin.

 

Jussi Halla-ahon esitutkintaan liittyen

Jussi Halla-aho on päivittänyt Scriptassaan tietoja häneen kohdistetusta esitukinnasta.

Koko esitutkinnan läpi paistaa se, että Mika Illmanhan se taas on asialla.

Kysymykset, sanamuodot, koko aineiston läpi suoritettu kahlaus (minusta ilman edes syytä olettaa-pohjaa, tai ainakaan sen näkymistä) sekä muukin verovaroilla ja poliisin vähillä resursseilla toteutettu varsin läpinäkyvistä mahdollisista henkilökohtaisista syistä (julkisuushaku, omat poliittiset ambitiot, väitöskirjan mainostaminen?) aloitettu ja jatkettu ajojahti.

Tällä ei minun nähdäkseni ole mitään tekemistä valtionsyyttäjälle lainsäädännössä määrättyjen tehtävien kanssa. Tässä ei voi todellakaan välttyä siltä vaikutelmalta, että asian eteenpäin ajaminen (sakkorangaistus mielipiteeseen ja sananvapauteen perustuvassa rikosepäilyssä) on varsin henkilökohtaista. Tämän vuoksi, suosittelen Jussille seuraavaa:

a) Illmanin jääväämistä julkisena vihamiehenä.
b) vetoamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kantaan sananvapauskysmyksissä.

Tuo kohta b) menee siis näin:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Tällainen yhden tai muutaman poliittisesti aktiivisen virkamiehen ajama ristiretki sananvapautta ja omasta poliittisesta näkökulmastaan poikkeavia poliittisia näkemyksiä vastaan on täysin Suomen kaltaiseen oikeusvaltioon kuulumatonta.

Etenkin, kun se perustuu yhden virkamiehen omaan (kiistanalaiseen) väitöskirjaan.

Toivoisin jokaisen tähän prosessiin joutuvan jatkavan asian tarpeksi pitkälle eri oikeusasteissa. Tämä ei voi, eikä saa olla, alku suomalaiselle kansalaisoikeuksien rajoittamiselle hallltsijoiden voimatoimin.

Lisäksi toivon jokaisen asiaan närkästyneen ja tätä prosessia vääryytenä pitävän aktiivikansalaisen kampaavan ns. pitkällä kammalla tutkintaan yllyttäneiden tahojen kaikki toimet – oikeusprosessia varten.

Voimia Jussille ja perheelle.

 

Kysymys kytköksistä

Totuuskin on sitten päättänyt julkaista sen viime viikon uutisen. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka arvostelee oikeusministeriöltä saamaansa selvitystä vaalirahoitusilmoitusten käsittelystä. Hän ihmettelee, miksi ministeriö ei ole puuttunut vaalirahoituslakiin liittyviin epäkohtiin, vaikka se on tiennyt niistä ainakin vuodesta 2004 lähtien

Nyt tarkkana:

Kullervo tiedustelee Astrid Thorsin kytkyjä suomenruotsalaiseen pääomaan ja elinkeinoelämään.

Olen jo aikaisemminkin todennut, että Thorsin selvitykset hänen taloudellisista kytköksistään eivät vakuuta – ainakaan minua. Ministerin ja kansanedustajan luotettavuus vahvistuu siitä, mitä paremmin, avoimemmin ja selvemmin nämä selvitykset tehdään.

Kansalaisyhteiskunnan luotettavuuden takia olisi erittäin ikävää, jos tulevaisuudessa paljastuisi lisää Punajuuren tai Kehittyvien Maakuntien Suomen kaltaisia kytköksiä.

Vielä ikävämpää koko poliittisen järjestelmän toimivuuden ja luotettavuuden kannalta olisi se, että tapaus Kauko Juhantalo saisi ministeritasolla toisintonsa – tämän huolen nyt sinänsä liittymättä mitenkään yksilöiden ministeri Thorsiin ja hänen toimiinsa.

 

Ohjelmia – jotka loukkaavat joidenkin katsojien vakaumusta tai käsityksiä

Oikeuskanslerin virastossa on tehty päätös. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen Risto Hiekkataipaleen mukaan Yleisradio ei toiminut lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuuksiaan täyttämättä, kun se esitti Uralin Perhonen -animaatioelokuvan.

Hannu Salaman ja Katariina Lillqvistin käsikirjoittamassa ja Lillqvistin ohjaamassa – ja varsin julkisuushakuisessa – nukkeanimaatiossa Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim kuvataan korsettiin pukeutuvaksi homoseksuaaliksi, jonka alavartalona on matkalaukku. Elokuva esitettiin TV1:ssä maaliskuussa ja sillä oli peräti 452 000 katsojaa. Yksi katsojista teki ohjelman esittämisestä kantelun oikeuskanslerille.

Hiekkataipale perustelee päätöstään sillä, että yleisradioyhtiön yksittäiset ohjelmat tai sarjat voivat olla hyvinkin sellaisia, että ne eivät vastaa jonkin yleisöryhmän vakaumusta, käsityksiä tai mieltymyksiä hyvästä ohjelmatarjonnasta.

Hiekkataipale muistuttaa, että Yle lähettää lakisääteisesti hartausohjelmia, jotka nekin loukkaavat joidenkin katsojien vakaumusta tai käsityksiä. Hän toteaakin, että kaikkia ohjelmia ei ole pakko katsoa.

Varsin mielenkiintoista.

Kenen vakaumusta sitten saa loukata ja kenen ei? Siinäpä meillä on taas miljoonan ruplan kysymys.

Tämän uutisen mukaan Hiekkataipaleen – eli oikeuskanslerin – kanta on se, että kaikkia ohjelmia ei ole pakko katsoa. Kun on kyse mediasta, se tarkoittaa laajemmin myös sitä, että kaikkia lehtiä tai kirjoja ei tarvitse lukea eikä kaikkia audioesityksiä tai -ohjelmia kuunnella.

Tämä on varsin mielenkiintoinen näkökanta myös käynnissä olevaan internetin sensurointikeskusteluun. Ei kaikkea ole internet-ympäristössäkään pakko lukea tai katsella. Medialukutaito on eräs avainkysymyksistä tässäkin asiassa.

Onko nyt kyseessä kuitenkin siitä, että ainoastaan ei-vasemmistolaisesti ajattelevien ihmisten vakaumusta ja käsityksiä saa loukata? Tuntuu hieman kaukaa haetulta verrata Lillqvistin julkisuushakuista provokaatiota kansakunnan enemmistön perinteisiin hartausohjelmiin.

Vai onko kristillisen uskon ja esimerkiksi islamin asema oikeuskanslerin putiikin mielestä uskonrauhaan liittyvän lainsäädännön perusteella jotenkin erilainen?

Tässä herää myös epäilys siitä, että sanan- ja mielipiteenvapaus koskee ainoastaan joko ns. oikeita mielipiteitä esittäviä ihmisiä tai yhteiskunnallisia instituutiota – ei yksittäistä kansalaista eikä etenkään toisinajattelijaa. Jos näin on, emme ole kovinkaan kaukana sellaisesta maailmasta, jota lillqvistien aatetoverit toteuttivat itäisessä naapurivaltiossamme – ja vähän muuallakin – vuosina 1917-1991.

Nykyisen ajan paradokseista kansallisesti suurimpia on se, että osa vallanpitäjistä ja virkakoneiston osasista haluaa hiljentää ne ihmiset ja äänet, jotka haluavat säilyttää laillisuuden, kansallisvaltion ja kansanvaltaisuuden. Samaan aikaan tämä nomeklatura kuitenkin ruokkii ja kannustaa erilaisia laittomuuteen perustuvia ja kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen tuhoamiseen pyrkiviä äänekkäitä marginaaliryhmiä.

Toisaalta tämä päätös on – älyttömään ja täysin turhanpäiväiseen nukkeanimaatioon liittyenkin – varsin selkeästi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannan mukainen

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Mutta edelleen jää epäilys, onko tämäkin päätös – loppupelissä – kuitenkin taas niitä aiheita, joissa noudatetaan ns. positiivista syrjintää? Tämä sanahirviö pitää nimensä mukaisesti sisällään – ja varsin irvokkaasti – puhdasta ja paljasta syrjintää. Luonteeltaan sellaista, joka kohdistuu Suomessa olevaan kansalliseen enemmistöön. Siihen vanhaan eurooppalaiseen marginaalikieleen ja kulttuuriin, jonka olemassaolosta omaan kansaamme kuuluvat päättäjämme saisivat olla todellisuudessa huomattavasti nykyistä huolestuneempia.

Positiivinen syrjintä on samanlaista kuin kaikki kiintiötkin – ne syrjivät lahjakkuutta ja kyvykkyyttä ja suosivat lahjattomuutta ja kyvyttömyyttä. Nekin muuten loukkaavat joidenkin vakaumusta.

Kuten allekirjoittaneen.

Lähteet: HS, STT, Euroopan Unioni

 

Rikkoiko valtionsyyttäjä Mika Illman lakia?

Valtionsyyttäjä Mika Illman toimi syyttäjänä Seppo Lehdon tapauksessa. Kommentoin asiaa eilen tuoreeltaan ja unohdin erään erittäin tärkeän asian.

Kun Seppo Lehto oli syytettynä ja tuomittiin ns.herjaavien blogien pitämiseen liittyvistä rikoksista, kannattaa huomata, että Lehdon blogien joukossa oli myös Illmanin nimellä ja persoonalla ilkamoiva blogi. Nyt tarkkana kaikki nisset, nasset, mosset ja muutkin hipit: minä en puolusta Seppo Lehtoa enkä hänen kirjoituksiaan. Tämä – kuten eilinenkin kirjoitukseni – on kohdistettu sellaista lainvalvojain toimintaa vastaan, joka ei ole sopusoinnussa hengeltään ja metodeiltaan edes yleisen oikeudentajun, saati sitten voimassaolevan lainsäädäntömme kanssa.

Tämä edellä mainittu blogi tekee Mika Illmanista tässä asiassa asianomistajan. Mitä laki sanookaan syyttäjän toimimisesta omassa asiassaan syyttäjänä. 12 §:

Annettu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997
Laki yleisistä syyttäjistä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 § Syyttäjän asema ja tehtävät

Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta rikosasian käsittelyssä, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun vaatimalla tavalla. Tehdessään tähän liittyvät oikeudelliset ratkaisut ja muut toimenpiteet syyttäjän on noudatettava tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.

Syyttäjällä on itsenäinen syyteharkintavalta käsiteltävänään olevassa asiassa.

Syyttäjän tehtävänä on myös rangaistusmääräysten antaminen siten kuin siitä erikseen säädetään.

2 § Yleiset syyttäjät

Yleisiä syyttäjiä ovat:

1) valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä;
2) valtionsyyttäjä; sekä
3) kihlakunnansyyttäjä ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjä.

3 § Valtakunnansyyttäjä

Ylimpänä syyttäjänä valtakunnansyyttäjä käyttää itsenäistä ja riippumatonta syyteharkintavaltaa, jollei muualla laissa toisin säädetä.

Valtakunnansyyttäjä voi antaa syyttäjäntoimintaa koskevia yleisiä määräyksiä ja ohjeita.

4 § Valtakunnansyyttäjän tehtävät

Valtakunnansyyttäjän tehtävänä on:

1) syyttäjäntoiminnan yleinen johtaminen ja kehittäminen sekä syyttäjien valvonta;
2) syyttäjäntehtävät niissä asioissa, jotka hänelle lain mukaan kuuluvat tai jotka hän ottaa käsiteltävikseen;
3) rikoslain 1 luvussa tai muussa laissa tarkoitettujen syytemääräysten antaminen; sekä
4) syyttäjien edustaminen korkeimmassa oikeudessa.

5 § Valtakunnansyyttäjänvirasto

Yleisten syyttäjien keskushallintoviranomaisena on valtakunnansyyttäjän johtama valtakunnansyyttäjänvirasto.
Valtakunnansyyttäjänvirastossa on yksiköitä, joista säädetään tarkemmin asetuksella.
Valtakunnansyyttäjänvirasto kuuluu oikeusministeriön hallinnonalaan.

6 § Apulaisvaltakunnansyyttäjä

Valtakunnansyyttäjän sijaisena toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän välisestä tehtävien jaosta määrätään valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksessä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee samoin valtuuksin kuin valtakunnansyyttäjä hänen käsiteltäväkseen kuuluvat asiat.

7 § Valtionsyyttäjät

Valtakunnansyyttäjänvirastossa on valtionsyyttäjiä, joilla on toimivalta syyttäjäntehtävissä koko maassa.

Valtionsyyttäjien on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjäntehtävistä yhteiskunnan kannalta merkittävimmissä rikosasioissa. Valtionsyyttäjän tehtävänä on myös ajaa syytettä, jonka nostamisesta eduskunta, oikeusministeriö, oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies on päättänyt. Valtionsyyttäjä toimii syyttäjänä asioissa, jotka hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena, jollei toisin säädetä tai määrätä.

Valtionsyyttäjien muista tehtävistä säädetään erikseen. Tehtävien jakamisesta valtionsyyttäjien kesken päättää valtakunnansyyttäjä.

8 § Paikallissyyttäjät

Kihlakunnansyyttäjistä ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjästä sekä apulaissyyttäjistä (paikallissyyttäjät) säädetään erikseen.

9 § Erityissyyttäjät

Syyttäjästä sotilasoikeudenkäyntiasiassa ja muista erityissyyttäjistä säädetään erikseen.

Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan virkarikoksesta päättää valtioneuvoston oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.

10 § Toimivaltasuhteet

Valtakunnansyyttäjä on kaikkien yleisten syyttäjien esimies.

Valtakunnansyyttäjä voi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen syyttäjälle kuuluvan asian tai määrätä alaisensa syyttäjän ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän on päättänyt. Valtakunnansyyttäjä voi myös määrätä asian alaisensa syyttäjän syyteharkintaan.

11 § Tiedonsaantioikeus

Valtakunnansyyttäjällä on oikeus tehtävänsä hoitamista varten saada salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia tietoja ja selvityksiä sekä alaisiltaan syyttäjiltä että esitutkintaa suorittavilta viranomaisilta.

12 § Esteellisyys

Syyttäjä on esteellinen, jos:

1) hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen;
2) asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen lähisukulaiselleen;
3) hän tai hänen lähisukulaisensa avustaa tai edustaa asianosaista taikka sitä, jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;
4) hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen taikka siihen, jolle asiassa on odotettavissa hyötyä tai vahinkoa;
5) hän on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen tai hallintoneuvoston jäsenenä tai toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä tai julkisoikeudellisessa laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; tai
6) muu kuin 1―5 kohdassa tarkoitettu seikka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan asiassa.

Syyttäjän lähisukulaisella tarkoitetaan hallintomenettelylain (598/82) 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuja henkilöitä.

Syyttäjä saa esteellisenäkin ryhtyä toimeen, joka ei siedä viivytystä. Syyttäjän on ilmoitettava esteellisyydestään sille, joka määrää hänelle sijaisen.

13 § Kelpoisuusvaatimukset

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän on oltava oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, joka on hyvin perehtynyt syyttäjän- tai tuomarintoimeen ja hallintotehtäviin.

Valtionsyyttäjän on oltava oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on tehtävän hoitamiseen tarvittava taito.

14 § Nimittäminen

Valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä.

Valtionsyyttäjän nimittää valtioneuvosto valtakunnansyyttäjän esityksestä. Valtakunnansyyttäjänviraston muiden virkamiesten nimittämisestä säädetään asetuksella.

15 § Virkasyytteen oikeuspaikka

Valtakunnansyyttäjää ja apulaisvaltakunnansyyttäjää syytetään virkarikoksesta korkeimmassa oikeudessa. Syyttäjänä on joko oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.

Valtionsyyttäjää syytetään virkarikoksesta hovioikeudessa.

16 § Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Työskentelyn järjestämisestä valtakunnansyyttäjänvirastossa määrätään viraston työjärjestyksessä, jonka valtakunnansyyttäjä eri henkilöstöryhmiä kuultuaan vahvistaa.

17 § Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1997.

Tällä lailla kumotaan:
1) Korkeimmasta oikeudesta 22 päivänä heinäkuuta 1918 annetun lain 9 ja 12 §; ja
2) Korkeimmasta hallinto-oikeudesta samana päivänä annetun lain 10 §.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Oikeuskanslerinvirastossa ja lääninhallituksissa syyttäjälaitosta koskevia tehtäviä hoitavat henkilöt voidaan tämän lain voimaan tullessa siirtää virkaa haettavaksi julistamatta valtakunnansyyttäjänvirastoon vastaaviin tehtäviin. Siirtojen toteuttamisesta päättää oikeusministeriö.
HE 131/1996
LaVM 20/1996
EV 237/1996

Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Oikeusministeri
Kari Häkämies

Syyttäjä on esteellinen, jos: 1) hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen

Tämä herättää kysymyksiä. Sellaisia, jotka aion joka tapauksessa esittää – mielipidevankeuden uhkankin alla:

Onko näin, että kyseinen valtionsyyttäjä on pitää itseään jo täysin lain yläpuolella olevana? Jo se, että hän käytti aikaisemmissa lainsäädännön tulkinnoissaan omaa – kyseenalaista – väitöskirjaansa, oli ulkona vakiintuneesta oikeuskäsityksestämme. Nyt hän on vastoin – lain suoraa kieltoa – toiminut syyttäjänä omassa asiassaan.

Olisiko oikeuskanslerin tai eduskunnan oikeusasiamiehen aika käynnistää asiassa tutkinta?

Vai joko mustat varikset ovat jo matkalla?

Lähteet: Finlex ja kiitokset Lotta Rotille