Tänään jokaisen meistä äänioikeutetuista suomalaisista on syytä muistaa muutama asia äänestäessämme tänään siellä uurnilla. Nykyisessä parlamentarismissa äänestäminen on ainoa asia, jossa kansan ääni kuuluu edes kerran neljässä vuodessa, joten äänestämättä jättäminen palvelee ainoastaan valtiaiden etuja.

Jokaisen on syytä  miettiä hyvin tarkkaan minne äänensä antaa. Äänen saajan pitäisi edustaa äänestäjän maailmankuvaa – ei mainostoimiston luomaa mielikuvaa jostain olemattomasta. Kun meidän näennäisdemokratiamme ei ole vielä rapautunut Ruotsin ns. pitkien listojen tasolle, äänestäjän väkevin ase on sellaisen ehdokkaan äänestäminen, joka on valmis rikkomaan ryhmäkuria sekä seisoo edustamiensa äänestäjien, arvojen ja asioiden takana.

Kun katsoo nykyisen eduskunnan suruillista saldoa, niin huomaa että pitkien puukkojen listojen aika on perinteisten puolueiden agendassa ja heille yksityinen kansanedustaja on ainoastaan puoluejohdon tahdoton marionetti – käytännössä kumileimasin. Tällaisella toiminnalla ja lainsäätämisellä ei ole mitää tekemistä kansanvallan kanssa.

Haluan erityisesti kiinnittää huomion näin vaalipäivänä kokoomuksen suuntaan. Kokoomus on erinomainen esimerkki siitä, miten markkinamiehet ovat pystyneet käyttämään kokoomuksen perinteisiä teemoja Koti, Uskonto ja Isänmaa niiden alkuperäistä merkityksestä katsoen  täysin päinvastaiseen tarkoitukseen

Nykyisellä kokoomuksella on koti veronkiertosyistä Espanjan rannikolla, uskonto ahneuteen ja orjatyövoiman maahantuontiin perustuva monikulttuuri ja isänmaa on EU:n liittovaltio (jonka rajoja vartio Yhdysvaltojen johtama Nato).

Uskottelu siitä, että äänestämällä muutamaa äänekästä ns. maahanmuuttokriittisenä esiintyvää ehdokasta kokoomuksen listoilta eduskuntaan, saataisiin kokoomuksen sisällä muutos aikaan on edesvastuutonta äänestäjien harhaan johtamista. Mikään ei muutu ennen kokoomuksen massiivista vaalitappiota ja oppositiotaivalta. Ainoa tapa saada Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin edustama linja palautettua isänmaalliseen suuntaan on Kataisen johdon kärsimä murskatappio.

Muiden puolueiden kohdalla negatiivisten asioiden kiteyttäminen on myös varsin selvää. Äänestämällä mitä tahansa kolmesta perinteisestä puolueesta (kokoomus, keskusta, SDP), äänestäjä antaa nykyiselle kähminnälle ja pienen joukon vallalle äänensä. SDP:lle äänensä antava äänestää lisäksi komentotalouden, lipposöyhötyksen ja jatkuvan holtittoman jakamisen puolesta. Keskustaa äänestävä tukee lähinnä järjestäytynyttä huijausta, ihmisten alistamista maaseudulla, verorvarojen tuhlaamista ja jatkuvaa kusetusta.

Ääni vihreille on ääni vääristyneelle tasa-arvolle, kehityksen ja talouden taantumalle, laillistetulle lastenryöstölle, anarkialle, lainkuuliaisten kansalaisten oikeuksien supistamiselle, holhousyhteiskunnalle, vähemmistöjen nostamiselle enemmistön yläpuolelle, omistusoikeuden murenemiselle, sananvapauden murentamiselle ja mielipidevankien aikakauden saapumiselle.

Ääni RKP:lle on ääni vähemmistödiktatuurille ja hallitsemattomalle sosiaaliturismille Suomeen. Ääni vasemmistoliitolle on henkinen myötätunnonosoitus kommunismille ja sen tekemille rikoksille.

Ääni perussuomalaisille on ääni ja teko muutoksen sekä paremman huomisen toivon puolesta.

Muista puolueista ei ole muuta sanottavaa, kuin se, että ääni niille on ääni Kankkulan kuuluisaan kaivoon.

Hyvää vaalipäivää suomalaiset – käyttäkää äänioikeuttanne ja käyttäkää sitä harkiten.

Site Meter
Advertisement

Tulevat eduskuntavaalit näyttäisivät olevan eräs virstanpylväs suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Suuri osa kansalaisista on väsynyt poliitikkojen kähmintään, epärehellisyyteen ja kansan  selän takana tapahtuneeseen  itsenäisyyden ja suomalaisten myymiseen EU:lle. Eräs tärkeä aihe on myös paisunut (ja edelleen paisuva) maahanmuutto.

Vaikka tietyt maahanmuuttokriittiset piirit melskaavat kuuluvasti ns. humanitaarisesta maahanmuutosta, pitää muistaa myös sellainen asia, että hapankaalivyöhykkeeltä Suomeen suuntautuva työperäinen maahanmuutto on suoraa myrkkyä suomalaiselle duunarille –  ja myös pienyrittäjälle.

 

Ja tästä päästäänkin siihen, että kuka ajaa sitten tällaista kehitystä Suomeen? kaikki vakiintuneet puolueet – Keskusta, SDP, RKP, Vihreät ja jopa Vasemmistoliitto – mutta tärkeimpänä kaikista; kansainvälisen kasvottoman kapitalismin, monikulttuurin, halvan työvoiman, veronkierron, luokkayhteiskunnan, epäisänmaallisuuden ja EU:n liittovaltiokehityksen nimeen häikäilemättä kärryjä työntävä Kokoomus.

Kokoomus on näissä(kin) vaaleissa se puolue, johon kuluttajasuojavaltuutetun tulisi aidosti puuttua. Kokoomusta ajetaan hallitusvastuuseen ja suurimmaksi puolueeksi mainostoimisto BOB:in markkinamiesten luomalla humpuukikampanjalla.  Uusi valhetta peittävä  taikasana on maahanmuuttokriittisyys . Se on varsin taitavasti lanseerattu käsitteiden  Työväen puolue, Suomen Toivo, kansallinen ja isänmaallinen raiskauksen ja vääristelyn rinnalle uudeksi atrapiksi äänestäjien kalastukseen.

Jokaisen tulee muistaa, että toisin kuin suomalainen ruoka, kokoomuksen sisältö on hyvin tiedossa. Jos kokoomuksen olemusta nyt ja tässä  johonkin ruokaan pitäisi verrata, ruoka olisi nykytiedon mukaan roiskeläppämallinen kinkkupizza – se  nimittäin ei ole pizza eikä sisällä kinkkua.

Toisaalta tämä tieto on kuluttajalle hyödyllinen – jos hän nyt ihan kaikista varoituksista huolimatta tahtoo mättää suuhunsa ns. kinkkupizzaa, hän on ainakin tietoinen siitä, ettei syö pizzaa eikä kinkkua.

Samoin kokoomuksen kohdalla. Jos nyt joku vielä haluaa tunnesyistä äänestää kokoomusta (joka ei aja Jorma Ollilan lisäksi kenenkään suomalaisen etua), hänen ainakin pitäisi olla tietoinen siitä, että kokoomus ei ole isänmaallinen eikä maahanmuuttokriittinen.

Hämäyksen tuoreimpana ilmiönä on ollut kokoomusnuorten kampanja muka-maahanmuuttokriittisten ehdokkaiden puolesta. Tätä kampanjaa (esimerkiksi Wille Rydmanin puolesta) on ajanut erityisen aktiivisesti Italiassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan  sekä  Unkarissa avioliitossa suomalaisuuteen syvällisesti tutustunut Helsingin kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Elisa Siekkinen.

Tällainen kokoomuksen-muka-nuivien-ehdokkaiden esittely ja kokoaminen on tällä foorumilla ja  tässä ketjussa nähdyn (lähinnä surkuhupaisan ja myötähäpeää aiheuttavan)  kokoomuksen markkinointistrategian seuraava vaihe.

Tässäkin on syytä muistaa, että saattaahan niitä aidosti maahanmuuttokriittisiä ehdokkaitakin olla myös kokoomuksen riveissä. Todellisuudessa on kuitenkin aivan sama kuinka  henkilökohtaisesti maahanmuuttokriittinen (tai isänmaallinen)  joku kokoomuksen ehdokas on. Jos hän pääsee eduskuntaan hänestä tulee Jyrki  Kataisen kumileimasin – tahdoton marionetti.

Vielä vaarallisempaa on antaa ymmärtää (poliittisten kilpailijoiden toimesta), että nämä olisivat ihan ok-hemmoja. Jokainen kokoomukselle annettu ääni on pois kansallismielisiltä, aidosti suomalaisista välittäviltä ja aidosti maahanmuuttokriittisiltä.

Maahanmuuttokriittisyys on monen kohdalla ainoastaan keppihevonen, jolla yritetään ratsastaa eduskuntaan. Wille Rydman on muutaman kuluneen päivän aikana paljastanut omat kasvonsa ja niiden kasvojen takana ei todellakaan ole mikään maahanmuuttokriittinen ihmelapsi.

Kokonaisuutena kannattaa todellakin tarkkaan katsoa, kenelle sen äänensä antaa tämän muka-maahanmuuttokriittisyyden kilpahuudon keskellä.

Tämä koskee sitten myös muita puolueita kokoomuksen lisäksi. Se mikä edelleen ihmetyttää on havainto siitä, kuinka läpinäkyvä teennäisyys menee läpi muka-koulutetun ja muka-omilla-aivoillaan ajattelevan väestön keskuudessa.

Jo nyt näkee, kuinka kusi kiipeää vauhdilla kuulaan eräissä osoitteissa – jo ennen sitä mahdollista  kansanedustajapaikan saamistakin. Jos jonkun asian varaan kannattaa tässä maassa lyödä vetoja, niin se on ihmisten pikkusieluisuus, ahneus ja omaneduntavoittelu.

Monet ehdolla olevista kavereista ovat aitoja poliittisia pyrkyreitä. Tyypillinen pyrkyri näyttäisi olevan esimerkiksi sellainen, että kun se ura ei auennutkaan , niin siirryttiin rivakalla vauhdilla PerSuihin – tai SDP:sta Muutokseen.

Tällainen pyrkyri on sinänsä helpompi tapaus, kuin samaa puoluetta edistänyt vääjäämättömän kehityksen tulos –  sitä ne loput näistä harkinnanalaisista  arvoisista ehdokkaista ovat sitten  aika suurelta osin. Ja jos eivät ole aikaisemmin  olleet, niin ainakin heistä on sellaisia politiikan rattaissa on tullut.

Tämä taas johtuu myös aika pitkälle olemassa olevista rakenteista.  Kun alunperin mädälle parlamentarismin mutamaalle rakennettua perustaa on korjattu vuosikymmenet mädin rakennustarvikkein, lopputuloksen voi ennustaa ihan ilman rakennusmestarin koulutustakin.

Tilaisuus tekee varkaan – sanotaan sananlaskussa. Suora kansanvalta ehkäisisi näiden tilaisuuksien syntymistä ja pistäisi poliitikot siihen asemaan, johon he kuuluvatkin – kansanedustajiksi.

Tosin siinä tilanteessa (valvotussa luottamustehtävässä) kiinnostus poliitikoksi pääsemiseen saattaisi romahtaa (kun se ei olekaan enää yksiselitteisesti omien etujen ajamista ja kähmintää).

Joka tapauksessa; äänestäkää – mutta äänestäkää oikein ja huolellisesti harkiten.

PÄIVITYS 060411: Tässä seuraava vaihe kokoomuslaisessa markkinointihumbuugissa. Ja täällä sitten totuus siitä kokoomuksen markkinoimasta työperäisestä maahanmuutosta.

Site Meter

Iltalehti uutisoi sellaisesta Euroopan unioniin liittyvästä asiasta, jonka pitäisi herättää huolestumista jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka uskoo kansanvaltaan ja ihmisten oikeuteen päättää itse omista asioistaan.

Kaksi saksalaista kansanedustajaa nimittäin  ehdottaa (ilmeisesti aivan vakavissaan), että Kreikka harkitsisi joidenkin asumattomien saariensa myymistä.

Konkurssiin ajautuneet joutuvat myymään kaiken, jotta voivat maksaa velkojilleen. Kreikka omistaa rakennuksia, yhtiöitä ja asumattomia saaria, joita kaikkia voitaisiin käyttää velanmaksussa.

Näin sanoi kristillisdemokraatti Josef Schlarmann Bild-lehdelle. Samoilla jäljillä oli myös vapaiden demokraattien Frank Schäffler.

Kreikan hallituksen on ryhdyttävä radikaaleihin toimiin myydäkseen omaisuuttaan — esimerkiksi asumattomia saariaan

Saman uutisen mukaan Kreikan varaulkoministeri Dimitris Droutsas kertoi saksalaisen ARD-tv:n haastattelussa kuulleensa ehdotuksia kuuluisan Akropoliskukkulan myymisestä.

Tällaiset ehdotukset eivät ole suotavia näinä aikoina

Sumuverho alkaa haihtua ja EU:n todellinen olemus paljastua päivä päivältä yhä selvemmin.  EU:sta on kehittymässä Saksan ja Ranskan johtama eurooppalainen uuskolonialistinen ja imperialistinen hirviö.

Sen lisäksi, että jo nyt esimerkiksi suomalaisia sotilaita on sidottu hiljalleen kiihtyvään EU:n ja Kiinan käymään siirtomaasotaan Afrikan luonnonvaroista, EU näyttäisi naamionsa takaa kiinnostuneelta toteuttamaan kolonialismia myös omien jäsenvaltioidensa luonnonvaroilla ja omaisuudella – kuten tässä Kreikkaa koskevassa esimerkissä näemme.

Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, hätään houkuteltua ja sinne joutunutta jäsenmaata potkitaan todellisuudessa päähän – jopa kolonialismin keinoin. Se mikä näyttää kansanvallalta teoriassa, on pienen oligarkkien muodostaman yläluokan häikäilemätöntä vallananastamista ja tulokseen perustuvaa omaneduntavoittelua.

Jos ihmisten paha olo purkautuu Kreikassa nykyisiä demonstraatiota vieläkin voimakkaammiksi mielenilmaisuiksi en hämmästyisi yhtään sitä, että EU:ssa tehtäisiin päätös lähettää joukkoja turvaamaan EU:n ylikansallista valtaa järjestystä Kreikassa. Mitä siitä taas seuraa, se on varmaan helppo jokaisen kuvitella itsekin. Sotilaallinen interventio aiheuttaa aina väkivaltaista vastustusta miehittäjää vastaan.

Sama kehitys on nähtävissä myös Suomessa. Nykyinen hallituksemme tekee velkaa sellaista vauhtia, että jossain vaiheessa tulee aivan varmasti pää vetävän käteen ja joudumme kaikkein pahimmassa skenaariossa Kreikan asemaan. Kohtelu tulee tuolloin olemaan tämän esimerkin valossa tylyä ja kyyti kylmää.
Samaan aikaan Metsähallitusta, jolle on siirretty ilmaiseksi kaikki valtion maaomaisuus,  ollaan hyvää vauhtia yhtiöittämässä – ja luovuttamalla samalla kansallisomaisuuttamme kenen tahansa eniten kertamaksulla tarjoavalle – unohtaen samalla maaomaisuuden tärkein olemus. Nimittäin se, että sen valmistus on jo lopetettu ja sen arvo kasvaa koko ajan.

Myös muiden julkisten instanssien hämärissä puuhailuissa soi sama sävel. Turjalainen kertoi hetki sitten siitä, kuinka:

(Oulun) kaupunki yhteistyössä ympäryskuntien ja Jaakko Pöyry Oy:n sekä Oulun Veden kanssa pumpata pohjavettä ”kasvavan kaupungin tarpeisiin” Viinivaaran alueelta.

Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, mikä on yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.

Tämä hämäräperäinen kansallisiin luonnonvaroihin kohdistuva anastustoimi on herättänyt myös vastareaktion. Jokainen voi itse miettiä sitä, millaiseksi Suomi (ja laillisuus) on muuttumassa virkavallan lailliseen mielenosoitukseen kohdistaman voimatoimen vuoksi. Jiri Keronen on kertonut asiasta laajemmin täällä.

Vihervasemmiston suhtautumisesta sanan- ja mielipiteenilmaisunvapauteen  saa loistavan kuvan, kun lukee Pekka Haaviston US-blogiinsa kirjaaman mielipiteen:

Suomessa voi vaikka parkkeerata asuntovaununsa viikkokausiksi eduskunnan eteen, ja huutaa ikkunasta ohikulkeville kansanedustajille ”Korruptiota! Korruptiota!”. Muualla maailmassa vaunu olisi jo pommiuhan pelossa saanut kyytiä.

Tämä on – kuten jo totesin – paljon puhuva ja kertova kommentti siitä, miten vihreät oikeasti suhtautuvat kansalaisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun…

Itse asiassa kun päästiin vihreisiin, niin Tuija Braxin viimeaikaiset puuhastelut ovat loistava esimerkki siitä, kuinka paljon vihervasemmisto vihaa Suomea ja laillista yhteiskuntajärjestystämme. Pyrkimykset rajattomaan maailmaan, ns. monikulttuuriin ja kontrolloimattomaan maahanmuuttoon ovat muuttuneet noissa joukoissa sellaiseksi uskonnoksi, että nämä tiitiäiset ja vasemmistonatsit ovat valmiita epäpyhään allianssiin kasvottoman globaalin kapitalisminkin kanssa -aivan kuten oppi-isänsä Josif Stalin aikoinaan.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Vapaavuori joko sumuttaa tai ei oikein ymmärrä näiden asioiden laajempaa viitekehystä. Hänen mielestään:

Itseäni tämä ”on voitava keskustella” -keskustelu on alusta asti huvittanut, vaikka meillä on monia typeriä lakeja, meillä ei kuitenkaan ole sensuuriviranomaisia. Minua huolestuttaa enemmän, että keskustelijat ilman mitään sanottavaa saavat niin paljon huomiota salaliittoteorioilleen ilman, että heiltä kuulee yhtään uskottavia esityksiä.

Tässä kohtaa kannattaa miettiä, mikä mahtaakaan olla Vapaavuoren motiivi tuohon kommenttiin…

Nimittäin totuus on se, että ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa ja ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi meillä on kuitenkin  kolmaskin tie kuljettavanamme.

Aikaa ei ole kulunut kuin hieman yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun saksalainen sotilassaapas alisti edellisen kerran  Kreikan (ja lähes koko muunkin Euroopan) nastoitetun teräspohjansa alle.

Vaikka EU tekee julkisuudessa pesäeroa tuohon aikaan ja sen ajan halintomalleihin, sittä on kehittymässä hyvää vauhtia kansalaisiaan sortava, imperialistinen, uuskolonialistinen ja pienen sisäpiirin hallitsema imperiumi.

Toivon koko maailman ja etenkin kaikkien eurooppalaisten vuoksi, että tämä hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin Uusi Uljas Eurooppa pääsee jälleen toteuttamaan ambitiotaan – ja käynnistämään kolmannen maailmansodan.

Toivon tätä sydämestäni.



Lähteet: Iltalehti, Kauppalehti
    Kuva:HS

Onko meillä tässä on vähäosaisten nälkäänäkevä ja elämässään kärsinyt puolustaja ja edustaja?

Lähde:HS

Site Meter

Vasemmiston tehtävänä on nimenomaan avata keskustelu toimeentulosta ja oikeuksien toteutumisesta myös siirtolaisten kohdalla, ja näin astua kokonaan suomalaisen äärioikeiston keskustelun ohi. Me emme voita mitään liittymällä liberaaliin monikulttuurisuuden kuoroon. Sen sijaan meidän on puhuttava materiaalisista asioista, kuten oikeudesta sosiaaliturvaan, asumiseen tai työlupaan ja liikkumiseen.

Rasismin vastaisen kamppailun pitäisi olla taistelua ihmisten oikeuksista ja hyvinvoinnista, mikä on ja ainoana asiana voi olla vasemmiston kannatuksen peruste ja olemassaolon syy. Tämä on ainoa tie, jolla Soinin äänestäjät ja nukkuvat maahanmuuttajat voidaan saada ymmärtämään, että vasemmisto on se voima, joka voi tarjota heille mahdollisuuksia parempaan elämään. Ei siis puhe yleistävästä kulttuuritaustasta.


Aleksi Lilleberg Kansan Uutisten lukijain leperryksiä-osastolla 12.9.2009.

Lässyn, lässyn.

Ympäripyöreää äärivasemmistolaista retoriikkaa joka kumisee jälleen onttouttaan.  Vasemmistoliitto on unohtanut täydellisesti ja kokonaan suomalaisen köyhän ja syrjäytyneen – duunareista enää puhumattakaan.

Nämä anarkomäet eivät ole kiinnostuneet suomalaisten toimeentulosta ja oikeuksien toteutumisesta – rajoittamattomasta maahanmuutosta ja näennäissuvaitsevaisuudesta on tullut uskontoon verrattattava mantra vasemmistoliitolle, joten he eivät pysty näkemään, kokemaan ja tekemään sitä mikä heidän kannaltaan olisi elintärkeää – puolustaa suomalaista heikko-osaista.

Tässäkin tapauksessa nähdään se totuus, että kun toiselle (maahanmuuttajat) kummarrat, niin toiselle (suomalaiset köyhät) pyllistät.

Niin kauan (ikuisesti?) kun vasemmisto ei uskalla kyseenalaistaa maahanmuuttoa ja nostaa suo,alaista vähäosaista koskevaa kissaa pöydälle, se ajaa itseään kauemmas ja kauemmas sekä duunareista että vähäosaista.

Toisaalta – minä en näe vasemmistoliiton tulevaisuuden kannalta mitään pahaa tuossa kehityksessä.

On jotenkin sopivaa, että kuolleen hirmuvallan ideologiaa edustava jälkistalinistinen puolue kokee saman kohtalon kuin esikuvansakin.

Site Meter

Eräs tunnettu Virheet De Röda poliitikko kailotti jokin aika sitten, että:

… vaikka olen Vihreän liiton kansanedustaja ja aktiivipoliitikko, olen myös perusolemukseltani vasemmistolainen ja viihdyn Vihreiden bileitä paremmin vasemmistonuorten bileissä ja Paavo Arhinmäen kaltaisten proletariaatin edustajien kanssa.

Kysehän on tietenkin Anni Sinnemäestä.

HS

Eduskuntaryhmäänsä johtava Sinnemäki nostaa huhtikuun alusta yhteisistä taskuistamme 6 520 euroa kuussa. Tämä on varmaan ihan kiva tieto työmarkkinatuella, minimipalkalla sekä työkyvyttömyys- ja kansaneläkkeillä kituuttaville Sinnemäen äänestäjille.

Proletaarin ja duunareiden suuri ystävä Paavo Arhinmäki on myös päässyt kultaiselle oksalle.

Iltalehti

Paavo tunnetaan siitä, että hänen mielenkiintonsa on keskittynyt Smash Asem-rähinöintiin ja jalkapallon katsomoilmiöihin.

Jalkapallo – ja etenkin katsomoissa ja kapakoissa tapahtuva oheistoiminta – on lähellä Paavon sydäntä. Paavon suosikkijoukkue on Chelsea. Tämä joukkue tunnetaan etenkin siitä, että sen kannattajayhdistys Headhunters on tunnettu väkivaltaisesta käytöksestään, rasismistaan sekä kontakteistaan valkoista ylivaltaa ajaviin äärioikeistolaisiin ryhmittymiin.

Arhinmäki oli perustamassa myös FC Jokerien kannattajayhdistystä 116% Boysia.

Onkohan 116% Boysissa haettu vähän samaa fiilistä kuin Headhunterissa?

daily mail

Paavo siis tienaa 1.4.2008 alkaen 5 860 euroa kuukaudessa.

Kyllä tuo summa helpottaa harrastustoimintaa. Terveisiä vaan teille kaikille pikku prekaeetuille ja anarkomateille – saitte Paavoa äänestäessänne juuri sitä mitä ansaitsettekin… 😀

Mitä muuta sitten tuolla rahalla saa – aikaan?

Nämä samat hyvin toimeentulevat vihervasemmistolaiset ovat valmiitta avaamaan kaikille Suomen rajat. He suorastaan hihkuvat intoa saada Suomeen monikulttuuria – ja sen mukana yhteiskunnallista levottomuutta, eriarvoisuutta, rasismia ja uuden omalla työllään itseään elättämään kykenemättömän paskaduuneja vääntävän paarialuokan.

Halvan ulkomaisen työvoiman virtaaminen Suomeen johtaa siihen, että yhä useammasta käytännön taitoja ja ruumiillista työtä vaativasta alasta tulee työehdoiltaan, työolosuhteiltaan ja palkkaukseltaan sietämätön alkuperäisille suomalaisille. Kun halpa ulkomainen työvoima sitten valtaa nämä alat, mokuttajat voivat täysin viattomina osoittaa, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti enää halua tehdä kaikkia töitä ja siksi ulkomainen työvoima on välttämätöntä.

Vihervasemmistolaiset haluavat pelastaa maailman köyhät ja uskovat, että suomalaisilla duunareilla on tähän varaa. Ajatus hallitusta globalisaatiosta, ehkäpä jopa YK:n johdolla tapahtuvasta oikeudenmukaisesta ja demokraattisesta globalisaatiosta elähdyttää näiden haihattelijoiden kaikkein idealistisinta vasenta siipeä.

Hyvän globalisaation toteutuminen vaatii vain, että ensin annamme kasvottomalle kansainväliselle kapitalismille pikkusormen…

Vihervasemmisto on taipuvainen uskomaan, että maailman köyhien pelastaminen globalisaation avulla vaatii uhrauksia vain lattiatason duunareilta, heikosti koulutetuilta raatajilta – heidän työpaikkansa voidaankin mainiosti uhrata kauniin utopian ja kansainvälisen harmonian nimissä.

Työväen ulkopuolelta tuleville vihervasemmistohumanisteille ei ole mikään ongelma uhrata suomalaisten työläisten edut ns. oikeudenmukaisemman kansainvälisen työnjaon nimissä. Elämänsä perusteet menettäneille nämä hyväosaiset elämän teoreetikot tarjoavat loputonta uudelleenkouluttautumista, epävarmuutta, köyhyyttä jja pätkätöitä.

Siinä mietittävää normivirtaselle – suomalaiselle duunarille.

Yleisesti vielä:

Kansanedustajien palkat nousevat 1.4.2008 5,8 prosenttia. Pienimillään korotus on 320 euroa kuukaudessa, joka tulee alle 12 vuotta eduskunnassa olleelle kansanedustajalle. Korotuksen jälkeen minimipalkka on 5 860 euroa kuukaudessa.

Yli 12 vuotta istunut saa huhtikuusta alkaen kuukausipalkkaa 6 300 euroa.

Euromääräisesti suurimmat korotukset tulivat puhemiehistölle.

Puhemiehen palkka nousee 600 euroa ja on 10 800 euroa. Varapuhemiesten tilipussit kohenevat 500 eurolla ja palkka on vastedes 9 000 euroa kuukaudessa.

Kansanedustajien palkkioista neuvottelevan toimikunnan puheenjohtaja Jaakko Iloniemi (opportunistit) todistelee tilastoilla, miten korotus pitää edustajat vain yleisen ansiokehityksen tasolla. Yksityisen sektorin palkat ovat vuodesta 2001 nousseet liki 30 prosenttia ja kansanedustajien vain 22.

Jos tilastointi aloitetaan vuodesta 2000, keskimääräisen edustajan palkka on noussut liki 60 prosenttia. Yli kaikkien indeksien.

Tuntuuko jostain muustakin kenties siltä, että kyvyttömille maksetaan kohtuuttomia korvauksia?

Lähteet: STT, Eduskunta, HS, Wikipedia, City, Murros

Site Meter