Kullervoblogilla on ollut ongelmia muutamien tietoliikennettä häiritsevien tahojen ja henkilöiden kanssa. Toivon mukaan ongelmat on nyt selvitetty, eikä blogin luettavuutta ja pääsyä siihen tarvitse toista kertaa rajoittaa. Tämän vuoksi blogi oli hetken suljettu.

Toimitus

Site Meter

Erään yliopiston stalinismin politiikan laitoksen kasvatti James O´Connor näyttää saaneen lisää ongelmia.

Hänen aikaisempi julkisuuteen tullut ongelmansa liittyi PerusSuomalaisten vaalivoittoon. Hänelle tuntui olevan täysin mahdotonta hyväksyä se, että demokratiassa nimeltään Suomi, äänioikeutetut kansalaiset äänestivät hänen mielestään väärin.

Tämän vuoksi hän kiukutteli – ehkä hieman harkitsemattomasti omalla nimellään – myös Hyysärin Lukijain leperryksiä-osastolla. Kommentoin tuota vihakirjoitusta tuoreltaan täällä.

Kommenttini näyttää sitten aiheuttaneen uuden kiukunpuuskan. Tämän kevyen henkäyksensä kohteeksi O´Connor on tällä kerralla valinnut anonymiteettini ja tuossa kirjoituksessani esiin nostamat kaksi asiaa – asiayhteydestään (sic!) irti revittyinä.

Vihervasemmiston omaksuman tavan mukaan, hyökkäys kohdistuu tässä tapauksessa Teemu Lahtiseen eikä minuun. Aivan samoin tapahtui ViNa:n hyökkäyksessä Jussi Halla-ahoa vastaan – se kohdistettiin Timo Soiniin.

Aika veijareita nämä vihervasemmistolaiset…

Oikeus anonymiteettiin

Anonyyminä kirjoittaminen on samanlainen asia kuin äänestäminen ja vaalisalaisuus – demokratiassa ne ovat lainsäädännöllä suojattuja ja turvattuja oikeuksia. Aina kun joku tai jokin vaatii anonymiteetin tai vaalisalaisuuden murtamista, esittää sananvapautta kaventamaan pyrkiviä ehdotuksia tai väittää kansan äänestäneen väärin, demokratian suojelukoneistojen on syytä herkistyä ja tutkia minkälainen totalitaristi löytyy noiden vaatimusten takaa?

Anonymiteetti takaa sananvapauden myös niille, jotka eivät virkansa, työnsä tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi pysty julkisuudessa kertomaan omaa mielipidettään, koska se poikkeaa kyseisen ihmisen ns. viran puolesta pakotettuna esittämästä mielipiteestä.

Anonymiteetin eräitä puolia on myös se, ettei tarvitse menettää julkisesti kasvojaan – esimerkiksi tilanteessa, jossa kirjoittaa samanlaista kiihkoilevaa puutaheinää, kuin mitä O´Connor kirjoitteli taannoisessa lukijan leperryksessään Hyysärin yleisönosastolla.

Ja kuten jo totesin, anonymiteettikirjoittelu on loistava keino etsiä ihmisiä, jotka eivät ole oikein sisäistäneet kansanvallan syvintä olemusta. Ihmisiä, jotka haluavat pakottaa kanssakansalaisensa ajattelemaan samoin kuin he itse.

Valloitussodan jatke

O´Connoria tuntuu häiritsevän toteamukseni siitä, että – clausewitziläisittäin – näen ns.uussuomalaisten aktiivisen osallistumisen politiikkaan olevan – kansallismielisesti ja isänmaallisesti katsoen – eräänlainen valloitussodan jatke.

Kuten tässäkin tapauksessa.

Valtio-opillisesti tarkastellen sota on politiikan jatke ja päin vastoin. Kumpikaan toimi ei ole irrallaan toisesta. Jokainen valloittaja haluaa alistaa valtaamansa maan (tehdä puolustuskyvyttömäksi) ilman väkivaltaa ja omia tappioita. Tuoreimpina esimerkkeinä onnistuneista tällaisista toimista kanntaat muistella A.Hitlerin Itävallan ja Sudeettialueiden kaappauksia. Tai aidan toiselta puolelta Baltian maiden sovjetisointi ja etniset puhdistukset vuonna 1940.

Toisaalta sodassa ja diplomatiassa on myös sattumatekijä. Tämän vuoksi sekä NL:n harjoittama diplomaattinen painostuspolitiikka, että sitä seurannut ekspansiivinen hyökkäyssota, kärsivät tappion Suomen kohdalla.

Suomi ei taipunut eikä taittunut.

Tätä historiaa ja sitä totuutta vasten tarkasteltuna, että Suomi on kulttuurisesti eräs homogeenisimpiä eurooppalaisia kansallisvaltioita, O´Connorin, vihervasemmiston ja ns.uussuomalaisten ajama Suomen monikulturisointi on vain valloitussodan jatke. Jatke, jossa pyritään politiikan keinoin ja suomalaisten joukossa olevaa ns.viidettä kolonnaa hyödyntäen vaihtamaan kansallisvaltio monikulttuuriseen valtioon.

Ne maahanmuuttajat, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaamme ja haluavat vaikuttaa suomalaisina Suomessa ovat mitä tervetullein osa päättämään yhteisistä asioistamme. He eivät tosin käytä itsestään nimeä uussuomalainen vaan maahanmuuttajataustainen suomalainen.

Ongelma ei kuitenkaan ole maahanmuuttaja tai uussuomalaisuus. Ongelma on kotimainen vihervasemmisto, joka käyttää maahanmuuttajia keppihevosenaan ajaessaan omia tavoitteitaan.

Minusta on ollut jotenkin huvittavaa seuratta kukkahattutätien ja -setien reaktioita silloin, kun maahanmuuttaja ei käyttäydy vihervasemmiston haluamalla tavalla ja osoittautuukin aivan toisenlaiseksi kuin nämä hyysärit kuvittelevat.

Voi sitä itkua ja valitusta. Näistä idealisminsa sokaisemista huuhaailijoista välittyy kuva siitä, millainen todellinen siirtomaaisäntä oli aikoinaan.

Eivät maahanmuuttajat ole mikään homogeeninen joukko vasemmistolaisia, vihreitä, halpaa työvoimaa, suomenruotsalaistettavia tai pieniä tahdottomia lapsia. He ovat hyvin kirjava ja monikulttuurinen joukko.

Sanan varsinaisessa merkityksessä.

Isäntäväki ja vieraat

Jostain syystä O´Connor ei pitänyt myöskään tästä kirjoituksestani:

Kun O´Connor jatkaa, että ulkomaalaispelolla ratsastavien tulisi lopettaa monologinsa samaa mieltä olevien piireissä , niin minulla nousevat niskakarvat pystyyn. Millä oikeudella vieras kertoo miten isännän on elettävä? Lisäksi O´Connor tuntuu unohtaneen, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta.

O´Connor ei ilmeisesti hyväksy sitä, että suomalaiset saavat itse päättää – oman demokratiansa – sisällä omista asioistaan? Hän ei ilmeisesti hyväksy myöskään sitä, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta?

Varsin mielenkiintoista…

Kuten sekin, että viimeisellä oksennuksellaan O´Connor todisti sekä Lahtisen ja minun olleen tässä asiassa oikeassa. Se on paljon, koska olemme Lahtisen kanssa aika monesta asiasta eri mieltä. Isänmaallisuus ja maahanmuuttopolitiikka ovat niitä aiheita, joista olemme suurin piirtein samaa mieltä.

Me kansallismieliset olemme yksilöitä – emme homogeeninen ja aivopesty joukko jonkun tai jonkin opetuslapsia. Emme ole myöskään pelkästään poliittisesti perussuomalaisia. Yhtä kaikki – kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin – meitä yhdistävä kansallismielisyys on perustaltaan arvokonservatismia.

Sellaista, joka pyrkii säilyttämään turvallisen ja vakaan kansallisvaltioon perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan myös jälkipolville. Syy miksi maahanmuuttokysymys nousee pintaan, lienee suurimmalle osalle suomalaisista hyvin selvä. Laajeneva ja voimistuva – hillitsemätön – maahanmuutto ja sen mukanaan saapuvat monikulttuurisuusvaatimukset ovat akuutein näköpiirissä oleva uhka kansallisvaltiolle ja sen yhtenäisyydelle.

Kansallismielisyys ei – edelleenkään – perustu ulkomaalaisvastaisuuteen. Se perustuu oman kulttuurin ja kansan rakastamiseen. Käsite ulkomaalaisvastainen on vääristelyä ja leimakirveen heiluttamista sellaisten ihmisten suuntaan, jotka haluavat elää rauhassa oman kultuurinsa piirissä.

Syy miksi O´Connor kiukuttelee anonymiteettikirjoittelua vastaan saattaa olla myös se, että hän itse joutuu kirjoittamaan omalla nimellään. Näin siksi, että hän pystyy tekemään näitä suomalaisen yhteiskunnan kannalta – varmaankin? – elintärkeitä tutkimuksiaan erilaisten apurahojen turvin.

Tällä apuraha-metodilla ei tarvitse miettiä ja huolehtia sitä miten hoitaa oikea ja todellista virkaa tai tekee oikeita ja todellisia töitä – omien elinkustannustensa kattamiseksi ja valtion yhteisen kassan kartuttamiseksi.

Sen kassan, josta maksetaan myös kaiken maailman höpö-höpötutkimukset ja yhteiskuntamme sisäisen kaaoksen valmistelu ja suunnittelu.

Eli veronmaksajat rahoittavat näinkin eräänlaista valloitusodan jatketta

Lähde: HS

Vanha sananlasku sanoo, että ensimmäinen sukupolvi kerää omaisuuden ja luo hyvinvoinnin, toinen ylläpitää niitä ja kolmas hävittää ne.

En usko.

Minusta nimittäin näyttää siltä, että nykyisessä Suomessa ensimmäinen sukupolvi (omat isovanhempani) toki loivat (ja saivat) mutta vaikeuksien kautta. Sota ja jälleenrakennus – muistatteko prekaeetut ja soosipäät yhtään mitään tästä, edes historiasta?

Toinen sukupolvi (vanhempani) ylläpitivät ja jopa kasvattivat niitä.


Kolmas sukupolvi
(eli me nykyiset keski-ikäiset), me yritämme kynsin ja hampain taistella noiden asioiden puolesta. Samaan aikaan, kun välisukupolvet – eli suuret ikäluokat ja heidän lapsensa – pyrkivät hävittämään omaisuuden ja yhteisen hyvinvoinnin lisäksi myös kansallisvaltiomme ja yhdenvertaisuuteen perustuvan yhteiskuntajärjestyksemme.

Ja samaan aikaan meidän lapsemme (kolmannen sukupolven) näyttävät omaksuneen terveellä tavalla vanhempiensa arvomaailman.

Eli sen ainoan pysyvän ankkurin, mihin nuo kaksi elämän perusasiaa ovat kiinnittyneet – muuttuvan maailman valtameren takana, kaukaisessa Pohjolassa sijaitsevaan suojaisaan poukamaan.

Koko kämymaailman – eli suomalaisen kansallismielisen yhteisön – suurin ongelma on se, että koko liikkeen ydin perustuu ainoastaan epämääräiseen kansallisuusaatteeseen – ja jopa suoranaiseen ulkomaalaisvihaan.

Liikkeen hajaannus on vanhastaan tuttu ilmiö.

Ennen kuin liike luo kovaäänisen kansallisuusaatteesta meuhkaamisen lisäksi todellisen yhteiskunnallisen ohjelman, ei voida edes haaveilla ns. kovasta noususta. Puhumattakaan vakavasti otettavasta poliittisesta liikkeestä.

Nykyisin liike on poliittisesti hajallaan kuin varpusparvi. Pelkkä ulkomaalaisvastaisuus ei kanna kovin kauas.

Sakin toisessa laidassa on joukko – ehkä vasemmistolaisesti – ajattelevia kansallisvaltion ja yhteisöllisyyden puolustajia. Jos käytämme sanaa kansallismielisesti ajatteleva sosialisti, saamme heti vastakaikua.

Hyi, natsit ja fasistit.

Ja tämä vastaus tulee tietysti sieltä minne päivä ei paista, eli kuolleessa ja kuopatussa Neuvostoliitossa edelleen napanuoralla kiinni olevasta vihervasemmistosta….

Toisesta laidasta löytyy taas joukko – varsin oikeistolaisia – ultraliberalisteja. Nuoria tai keskenkasvuisia ihmisiä, joilla on varsin jäsentymätön ja epäselvä maailmankuva. Ulkomaalaisvastaisuus on heille useasti pelkkä reaktio torjua kaikkea pelottavana pidettyä vierasta ja he ovat valmiit siirtämään ns. nuoruudenhairahduksen tiliin kaiken kansallisuusaatteeseen viittavankin saatuaan hyvin palkatun duunin ja valtaa.

Ensimmäinen ryhmä palaa jossain vaiheessa loppuun idealismissaan. Törmättyään poliittisen maailman realiteetteihin.

Toinen laita opiskelee itsensä valmiiksi akateemikoiksi ja myy sielunsa ja omina periaatteinaan pitämänsä asiat kauniimman monikulttuurisuuden Moolokin kitaan.

Perusta näistä nyt sitten vahva ja uskottava poliittinen puolue.

Itse uskon keski-ikäisenä äijänrähjänä edelleen – jotenkin – Giovanni Gentilen ajatuksiin. Toki nykyaikaan tietenkin sovellettuina.

Oman maailmankuvani kiintopisteitä ovat perhe, vahva yhteisöllisyys, solidaarisuus oman väen kesken, markkinatalous, yrittäminen , kansallisvaltio, vahva yhteiskunta sekä yhteinen moraalintaju ja siihen liittyvä vastuu.

Ugh… olen puhunut