Ruumiisi ei ole sinun – se kuuluu yhteiskunnalle

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää kuvia jotka saattavat järkyttää.

*

*

*

*

*

*

Eräs viime viikon uutisvuossa rannalle uineista asioista on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Media kertoi torstaina 26.10., että ihmisen lupaa omien elintensä luovutukseen ei kohta ehkä tarvita. Sosiaali- ja terveysministeriössä kaavaillaan kansalaisen ruumiseen puuttumista – sanan varsinaisessa merkityksessä.

Jos tämä lakialoite menee läpi eduskunnassa ja nämä aikeet toteutuvat, niin uusi käytäntö sallisi elinten luovutuksen aivokuolleiksi diagnotisoiduiltahallintoalamaisilta ilman eri kyselyjä. Ainoan poikkeuksen muodostaisi (nykyisen käytännön päälaelleen kääntävä) tilanne, jossa tiedettäisiin, että luovuttajaksi aiottu on erikseen vastustanut asiaa.

Alaikäisten osalta tilanne harkittaisiin erikseen. Harkinta jää ministeriön ehdotuksen mukaan lääkärille- vanhemmille ei varata sana sijaa tässä ehdotuksessa asian suhteen.

Lainmuutosten tavoitteena olisi helpottaa elinpulaa. Uudistusten lähtökohtana olisi sellainen ajatus, että kuollut on eläessään suhtautunut myönteisesti elinsiirtoihin, eikä sen vuoksi lupaa tarvitsisi erikseen hankkia.

Hetkinen …  Nyt tässä on jotain sellaista,mitä en oikein ymmärrä tai jotain sellaista, joka ei mielestäni kuulu suomalaiseen (kansanvaltaiseen) vapaaseen yhteiskuntaan.

Miten lainlaatija voi tietää mitä minä esimerkiksi ajattelen tästä asiasta?

Minä tunnen ihmisiä, jotka haluavat tulla kuolemansa jälkeen tuhkatuksi, eivät haudatuksi – ja päin vastoin. Tunnen myös ihmisiä, jotka uskovat kirjaimellisesti ylösnousemukseen – heille ruumiin silpominen olisi maallista kuolemaa pahempi asia.

Lisäksi on syytä ajatella myös omaisia. Vainajan tahdon vastainen (tai häntä hänen eläessään kuulematta tehty) ruumiin silpomispäätös saattaa toteutuessaan järkyttää aika monia ihmisiä.

Miettikää sitä, jos tämä laki tulee ilman laajaa julkista keskustelua (kuten on käynyt pakkokeino-, poliisi ja ulkomaalaislakien kanssa) voimaan ja omaiset avaavat arkun nähdäkseen rakkaansa viimeisen kerran, niin näky olisi jotain tällaista:

(Hän oli eläessään Wan Bin)

Tai tällaista:

(Hän oli eläessään Liu Yufeng)

Asiasta on tosiaan keskusteltu yllättävän vähän. Lainaan tähän Harri Vornasen HS:n mielipide-osastossa 27.10.2009 julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan. Näin siksi, että en pysty linkittämään sitä ja ennen kaikkea siksi, että kukaan ei pystyisi syyttämään minua siitä, että lainaan toista kansalaista ja hänen mielipidettään väärin.

Luvatta tehty elinsiirto askel harmaalle alueelle

Munuais- ja Maksaliitto on teettänyt Suomen Gallupilla kyselyn, jonka taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelma lainmuutoksesta, jonka myötä elinsiirtoon ei enää tarvittaisi luovuttajan suostumusta (HS 26.10.).

Asiaa perustellaan sillä, että yhdeksän kymmenestä kansalaisesta hyväksyy elinsiirron. Sinänsä asiassa ei ole mitään pahaa. Voihan elinsiirto antaa toiselle ihmiselle lisäaikaa. Kaunis ajatus. Ongelmallisen asiasta tekee ilmapiiri, joka menee yksilön määräämisoikeuden ylitse. Kun emme varmuudella tiedä yksilön tahtoa, emme saa mennä sen yli.

Ollaan tilanteessa, jossa pelätään kieltäytyä, koska ”yleinen” ilmapiiri on lakia myöten tiukka. Jos kieltäytyy, leimautuu pahaksi ja yhteiskunnan vastustajaksi. Tämä on arka asia, kuten vaalisalaisuuskin, ja sitä tulee kunnioittaa. Olemmehan vapaassa Suomessa.

Tarkoitan tällä sitä, että pitäisi kunnioittaa omaisia, jotka eivät surun tai kriisin keskellä välttämättä pysty ajattelemaan rationaalisesti. Tuntemukset ovat tuolloin voimakkaita mutta aitoja.

Jos elinsiirrot sallitaan yhteiskunnan lakia myöten yli omaisten tahdon, se aiheuttaa vihaa ja katkeruutta. Tämä voi johtaa yhteiskuntatottelemattomuuteen, koska koetaan, että laki ei ole oikeudenmukainen.

Elinsiirtojen salliminen ilman lupaa olisi askel harmaalle alueelle. Seuraavaksi ruvetaan yhteisen edun nimissä vaatimaan muitakin asioita sallittavaksi ja sivuutetaan yksilön itsemääräämisoikeudet.

Oikea lähestymistapa olisi pakottavan lain sijaan yhteiskunnan tuella toteutettu mainoskampanja, jossa kerättäisiin ihmisiltä lupa tehdä elinsiirto.

Kenellä on oikeus päättää ruumiistaan? Mielestäni ensisijaisesti ruumiin haltijalla, sitten omaisilla ja sen jälkeen yhteiskunnalla. Näin se menee omaisuudenkin suhteen.

HARRI VORNANEN

Olen pitkälti samaa mieltä Vornasen kanssa, mutta haluan lisätä myös jotain muuta – palataan siihen myöhemmin.

Lainaan tähän myös erään toisen HS:n mielipide-osastossa julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan – syyt ovat samat.

Suunniteltu lainmuutos mahdollistaisi elintensiirtoja ilman luovuttajan suostumusta (HS 26. 10). Harri Vornanen ilmaisi huolensa lainmuutoksen tuomasta ilmapiiristä, joka menee yksilön itsemääräämisoikeuden ylitse (HS 27. 10.).

Hyvin perustellusta kannanotosta jäi itselleni kuitenkin huoli ilmapiiristä, jossa toisen ihmisen auttaminen ei ole ensimmäinen vaihtoehto, ja jossa hengen pelastamisesta voidaan puhua kauniina ajatuksena.

Maksaa, keuhkoja tai sydäntä tarvitseva kuolee lyhyessä ajassa ilman uutta elintä. Munuaissiirrännäinen merkitsee parhaassa tapauksessa pääsyä vakavan sairauden kourista takaisin työelämään.

On oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan. Kieltäytyköön ken haluaa, ja pysyköön ilmoitus vaitiolovelvollisuuden suojassa.

Yllättävän menetyksen kokeneille omaisille ei tule antaa vastuuta päätöksestä poismenneen elinten luovuttamisesta, sillä ratkaisu on tehtävä hetkenä, jolloin moni on sokissa. Euroissa ajattelevia rauhoittanee tieto siitä, että elintensiirrot kannattavat myös taloudelliselta kantilta katsottuina.

Jos pieni kärjistys sallitaan, elinten luovuttajien ruuhkaa ei nykypäivänä olisi vaikeaa järjestää: lauantai-iltojen ratoksi pyörimään tosi-tv, jossa salskeat kolariuhrit pelastavat suurisilmäisiä lapsia letkuista kirmaamaan kesäisille niityille.

Koska luovuttajia etsivät tahot eivät tule tällaiseen peliin koskaan alentumaan, soisi myös meidän potentiaalisten luovuttajien pohtivan perusarvojamme muodostaessamme kantaamme.

CAMILLA MUNSTERHJELM

eläinlääkäri

Oulu

Camilla Munsterhjelmin mielestä siis, on oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan.

Minä en tunnista oikein omakseni tuollaista yhteiskuntaa, joka olettaa jäsentensä ruumiin olevan (kuoleman jälkeen) yhteiskunnan omaisuutta. Tuollaisesta ajattelusta ei ole kovin pitkä matka siihen, että yhteiskunta omistaa jäsenensä ruumiin myös tämän eläessä.

Tuollainen ajattelu riipii, eikä se sovi oikein mitenkään vapaan kansanlaisyhteiskunnan malliin. Siitä tulee jotenkin mieleen eräs ihan toisenlainen yhteiskunta.

Kun muistaa tämän asian tiimoilta  myös sen syyn, miksi SPR:n veripankki ajautui lähes konkurssiin viime vuonna, niin se ei ole omiaan herättämään luottamusta. Veripankki joutui tehostetun kampanjan puitteissa kerjäämään suomalaisilta vuonna 2008 ylimääräisiä verenluovutuksia – vain ja ainoastaan siksi, että se oli myynyt ahneuksissaan suomalaisten luovuttaman veren ulkomaille.

Kun olemme tekemissä tällaisen moraalilla varustettujen instanssien ja viranomaisten kanssa, ei pidä ihmetellä yhtään, vaikka näillä häpäistyiltä ja silvotuilta ihmisiltä varastetuilla elimillä käytäisiin elinkauppaa – erään Suomea näköjään yhteiskuntana päivä päivältä yhä enemmän muistuttavan totalitarismin malliin.

Teistä muista en tiedä, mutta minuun tällainen yhteiskunnan kansalaistensa ruumiisiin kohdistama pakko, väkivalta ja häpäisy vaikuttaa  täysin  (ainakin tämän) lainvalmistelutyön tavoitteiden vastaisesti.

Olen repinyt elinluovutuskorttini, päivittänyt lompakkooni elintenluovutuskiellon – sen lisäksi, että  veripankkikriisin jälkeen olen luopunut aikaisemmin aktiivisesti harrastamastani verenluovutuksesta.

Saatan muuttaa kantani asiaan takaisin entiseen – mutta ainoastaan sen jälkeen, kun tästä kansalaisen oikeutta omaan ruumiiseensa loukkaavasta lainsäädäntöhankkeesta luovutaan. Minulle tämä on periaatekysymys ja toivoisin sen olevan sitä myös enemmistölle muista suomalaisista.

Ja otan sen riskin. Jos satun tarvitsemaan elimensiirtoa ja se jää tämän vuoksi tekemättä, niin totean siihen, että näin se sitten on.

Jokainen tehköön itse päätöksensä, mutta jokaisen kannattaa muistaa myös se, että jokaisen yksilönoikeuksiin kohdistuvan loukkauksen lainsäädäntötasolla tapahtuva hyväksyminen vie meitä lähemmäksi tyranniaa ja totalitarismia.

Valinta on vielä toistaiseksi meidän – mutta kuinka kauan?

Lähteet: HS, STT

Advertisement

 

Suomi tukee Kiinan ihmisoikeusrikoksia

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut, että kuvittele itsesi, jälkeläisesi tai ihan kuka tahansa Sinulle tärkeä ihminen tähän:

Kiina nimittäin kauppaa alistamiensa uhrien sisäelimetkin parhaiten tarjoavalle – tekemänsä valtiollisen  murhan jälkeen.

STT:n julkaisema ja Reutersin toimittama uutinen vahvistaa edelleen näkemystäni siitä, että Kiina olisi pitänyt laittaa kansainväliseen kauppasaartoon jo vuosia sitten. Olen ajoittain muistutellut asiasta, esimerkiksi voisi ottaa vaikka tämän Pekingin  olympialaisten alla julkaisemani kirjoituksen.

Maitsemani uutisen mukaan Kiinassa jopa 65 prosenttia luovutetuista elimistä tulee teloitetuilta vangeilta,. Näin on kertonut viimeinkin jopa virallinen China Daily -lehti tänään  keskiviikkona.

Kiinan hallitus on ilmoittanut olevansa tyytymätön tilanteeseen ja  käynnistävänsä uuden ohjelman, jolla myös tavallisia ihmisiä halutaan kannustaa elintenluovuttajiksi.

”Teloitetut vangit eivät missään nimessä ole sopivia elintenluovuttajiksi”,

Kiinan apulaisterveysministeri Huang Jiefu sanoi.

Uudella ohjelmalla etsitään ihmisiä, jotka ovat valmiita luovuttamaan elimiä kuolemansa jälkeen. Luovuttajien perheille kaavaillaan taloudellista tukea. Jopa 1,5 miljoonaa kkiinalaista  tarvitsee uutta elintä, mutta vuosittain vain noin 10 000 heistä pääsee elinsiirtoleikkaukseen. Kova kysyntä on myös luonut markkinat laittomalle elinkaupalle, jota nyt halutaan kitkeä.

Tämä nyt virallisenkin Kiinan tunnustama ongelma on vain jäävuoren huippu.  Eräs vielä ikävämpi piirre tähän toisinajattelijoiden ruumiiden häpäisyyn liittyvässä valtiollisessa  ihmisoikeusrikoksessa on se,  että suuri osa näistä elimistä päätyy Kiinan ulkopuolelle – kovaa rahaa vastaan.

Kiina teloittaa edelleen rikollisten lisäksi myös  toisinajattelijoita ja on maailman teloitustilastojen ehdoton ykkönen. Vuonna 2008 maassa teloitettii todennäköisesti lähemmäs 8000 henkilöä. Tuomioita jakava oikeuslaitos ei ole riippumaton, sillä Kiinan kommunistisen puolueen virkailijat painostavat ja jopa määräilevät tuomioistuimia. Syytetyt eivät saa riittävän nopeasti yhteyttä asianajajaan ja oikeudenkäynneissä syytettyjä ei ensisijaisesti oleteta syyttömiksi.

Kiinassa kuolemanrangaistuksen voi saada kaiken kaikkiaan 68 erilaisesta rikoksesta, muun muassa väljästi määritellystä ”valtion yhtenäisyyden uhkaamisesta” ja veropetoksesta. Kuolemanrangaistusta on näin käytetty myös tehokkaasti siis myös  poliittisten vastustajien ja toisinajattelijoiden vaientamiseen. Vakavista rikoksista epäiltyjen kidutus on yleistä. Kiinan lainsäädäntö ei kiellä käyttämästä kidutuksella hankittuja todisteita oikeudenkäynneissä, eikä syytetyillä ei usein ole mahdollisuutta saada asianmukaista puolustusasianajajaa ajoissa.

Ampuminen on yhä  yleisin teloitustapa Kiinassa. Kuolemaantuomittua ammutaan niskaan tai päähän takaapäin. Myrkkyruiskeella teloittaminen on yleistynyt ja sitä on Kiinassa esitelty ”humaanimpana teloituskeinona”.

Kiinan kansantasavalta järjestää myös julkisia teloituksia. Näihin koko kansan tapahtumiin on viety yleisöksi jopa koululaisia, sekä kuolemaantuomittujen julkiset kuljetukset asutuskeskusten läpi teloituspaikalle. Kiina on sitoutunut luopumaan näistä käytännöistä, mutta viranomaisten lupaukset ovat usein olleet katteettomia.

Amnesty Internationalin ja Human Right Watchin mukaan on  myös olemassa laajaa todistusaineistoa siitä, että teloitettujen elimiä käytetään elinsiirtoihin – eli toisinajattelijoiden ruumiit häpäistään kuoleman jälkeen vielä ryöstämällä ne.

Ruotsin ulkopoliittisen instituutin tutkijan tohtori Johan Lagerkvistin mukaan on  ulkomaisilla yrityksillä on suuri mahdollisuus vaikuttaa ihmisoikeuksiin ja demokratisoitumiseen. Jos mielipiteitä ei esitetä, edistystä ei ole paljonkaan saavutettu. Kiinan johtajat ovat riippuvaisia ulkomaisista yrityksistä talouskasvun jatkumiseksi. Kiinan ympäristöongelma on eräs ihmiskunnan tulevaisuuden suurimmista kokonaisuuksista..

Lagerkvist antaa Ruotsin yritysjohdolle viisi avainohjetta kaupankäyntiin epädemokraattisen ja autoritaarisen maan kanssa, kuten Kiina:

1) Kiina ei ole eettisesti vapaa-alue, vaan sama etiikka on voimassa koti- ja ulkokentällä.

2) Kaikkia vieraita tapoja ja käsityksiä ei tarvitse kunnioittaa, vaikka olisikin vieras. Muun muassa paikallista vankeinhoitoa, naisten sortotapoja tai autoritaarista politiikkaa voi ja joskus tuleekin kritisoida paikalla.

3) On voitava olla uskollinen perusarvoilleen, jottei menetä uskottavuuttaan.

4) Älä omaksu ajatuksia Kiinan byrokratiakapitalismin loistavuudesta. Se on todennäköisesti ohimenevä ilmiö. Kukaan ei tiedä, koska Kiina demokratisoituu. Tämän päivän toisinajattelijat ja maanpakolaiset voivat olla huomisen vallanpitäjiä.

5) Älä ole huoleton maineestasi ja nimestäsi Kiinassa: Globaalissa maailmassa leviävät uutiset yritysten ja maan sosiaalisesta vastuusta nopeasti.

Kiinatutkija Mary Gallagherin mukaan nykyinen talouskasvu ja varsinkin ulkomaiset investoinnit ovat suurin Kiinan demokratiaa viivästyttävä syy.

Suomi – ja suomalaiset – tukevat tätä ihmisoikeuksien törkeää polkemista suoraan ja epäsuorasti. Tärkeimpänä huonona esimerkkinä on tietysti Nokia, joka on jo pitkään siirtänyt tuotantoaan Kiinaan – välittämättä Kinnassa vallassa olevasta hallintojärjestelmästä ja maan ihmisoikeustilanteesta. Raha on pyhittänyt keinot.

Myös lukuisat muut suomalaiset yritykset ovat mukana tuossa toiminnassa. Sen lisäksi, että ne tukevat suoraan rikollista hallintoa, ne vähentävät myös suomalaisten teollisuustyöpaikkoja ja elinmahdollisuuksia – välittämättä myöskään päästöistä taiympäristöstäkään yhtään sen enempää.

Uusin ulottuvuus tässä kehityksessä on ollut kiinalaisten opiskelijoiden ryntäys Suomeen – ilmaisen korkeakouluopetuksen ja paremman elintason pariin. Tämä kehitys siirtää tietotaitoa ulos Suomesta ja tukee Kiinan nykyistä hallintoa. Ehkä härskein esimerkki tässtä on parin vuoden takaa. Tuolloin yksikään suomalainen nuori ei mahtunut opiskelemaan teoolista muotoilua Helsingissä – Kiinasta tulleet opiskelijat miehittivät koko linjan.

Eivätkä julkisyhteisötkään jää tässä touhussa yhtään yrityseleämästä jälkeen. Otetaan esimerkiksi vaikka Vantaan kaupunki.

Kiinalaisen Harbinin kaupungin tekemät  ihmisoikeusrikokset tulivat julkisuuteen  vuonna 2007. Harbinin kaupungin viranomaiset kiduttivat (ja jatkavat kiduttamistaan edelleen) Falun Gongin harjoittajia. Vantaa solmi kuitenkin yhteistyösopimuksen Harbinin kanssa heinäkuussa 2008. Vantaan kaupunginjohtaja Juhani Paajasen mukaan ihmisoikeudet paranevat kun luodaan yrityssuhteita Kiinaan. Vantaa ei selvittänyt ihmisoikeusasioita, eikä katso voivansa puuttua niihin. Käytäntö on osa Vantaan kaupungin elinkeinopolitiikkaa.

Yksityinen kansalainen on hieman huonossa tilanteessa tämänkin asian suhteen – vaikka se vaikuttaa Kiinan ihmisoikeustilanteen lisäksi jo omaan jokapäiväiseen elämäämmekin.

Jatkuvasti kiihtyvä EU:n liittovaltiokehitys ja vallan siirtyminen yhä syvemmälle keskusjohtoiseen Brysseliin luovat yhden suuren ongelman – muut ovat kotikutoisia.

Olemme luottaneet parlamentarismin puhtauteen ja  antaneet liikaa valtaa omille päättäjillemme (jotka näyttävät huomattavasti oletettua korruptoituneemmilta nykyisen uutistulvan valvossa). Kuten jo tuossa aikaisemmin linkittämässä kirjoituksessani totesin, omat poliitikkomme pitäisi saada vastuuseen touhuistaan.

Se miten tuohon taas päästään on aika yksinkertaista. Jos jokainen yhteisistä asioista kiinnostunut ihminwen jättäisi antamatta äänensä nykyiselle nomenklaturalle ja äänestäisi suoraa kansanvaltaaajavaa ehdokasta, asiat saattaisivat jossain vaiheessa muuttua parempaan suuntaan.

Samaan aikaan olemme olleet liian kiinnostuneita nostamaan omaa elintasoamme, matkustelemaan eksoottisissa kohteissa ja ostamaan (Kiinassa osittain orjatyövoimalltuotettuja) uusia kulutushyödykkeitä mahdollisimman halpaan hintaan.

Kiinan kauppasaartoon asettaminen tuskin onnistuu, mutta kansalainen voi ostopäätöksillään vaikuttaa myös Kiinaan – sen harjoittamaan politiikkaan, hallintojärjestelmään sekä-  myös  ja etenkin sen –  talouskasvuun.

Kiina poliittisine hallintojärjestelmineen on uhka myös normivirtaselle – miksi siis sormivirtanen tukisi sitä?

Lähteet: STT, Reuters, Wiki,  Euroopan parlamentti, Human Right Watch, Amnesty International

 

Pekingin olympialaisia – ja kotimaisia päättäjiä – pitää boikotoida – ne muutama tuhat syytä

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää kuvia jotka saattavat järkyttää.

.

.

.

.

.

.

… vieläkin pahemmin kuin tämä …

Poliittinen johtomme osoittaa taas kerran selkärangattomuutensa – ja sen, että näiden napatanttojen – ja tonttujen koko karriääri perustuu – ilmeisesti – vain ja ainoastaan henkilökohtaisten etujen saalistamiseen.

Vaikka Kiina tiedetään ja tunnetaan ihmisoikeuksia polkevaksi ja kommunistien hallitsemaksi sotilasdiktatuuriksi, omat päättäjämme ovat suorastaan jonossa tunkemassa mukaan Pekingin olympialaisiin. Nämä olympialaiset pidetään 8.–24. elokuuta.

Tämän veronmaksajien kustantaman Elämysmatkailijoiden kerhon kärjessä viipottaa – aikaisemmin äänekkäästi ihmisoikeuksia puolustanut – puolen kansan presidentti Tarja ”oma etu, tärkein etu” Halonen.

Halonen aikoo matkustaa Pekingin olympialaisiin kisojen toiseksi viikoksi. Hän ei osallistu olympialaisten avajaisiin, mutta päätös ei ole presidentin kanslian mukaan poliittinen.

Vai niin?

Tasavallan presidentti ei ole yksityishenkilö – hän on valtiollinen instituutio, eikä mikään hänen tekemänsä päätös ole epäpoliittinen. Tosin tällainen kiertely ja kaartelu paljastaa varsin avoimesti sen, että Halosen persoonaan mielikuvana liittyvä pehmeys, humaanisuus, demokraattisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat vain sitä kuuluisaa Potemkinin kulissia.

Todellisuudessa Halonen on täysiverinen valtapoliitikko. Kova, tunteeton ja tarvittaessa jopa julma.

Sen sorttinen poliitikko, joka saattaa siirtää väkisin turvamiehensä Helsingistä Pohjois-Suomeen – kuuntelematta tätä henkilöä tai hänen perhettään. Ja vain siksi, että poliitikko työnsi sormensa ihan itse auton karmin väliin. Syntipukki on löydyttävä ja häntä rangaistava – viatonta sijaiskärsijää poliitikon omasta virheestä.

Tähän samaan valtapoliitikon tyyppiin saattaisi myös liittyä se, että kun hänen seksuaalinen suhteensa samaa sulkupuolta edustavaan lehdistöpäällikköön loppuu, kyseinen lehdistöpäällikkö siirretään suuren valtiollisen yhtiön tiedotuspäälliköksi. Ilman loppututkintoa tai edes sopivaa koulutusta.

Kiva – ja kansa maksaa.

Minulle Halosen persoonasta muodostuneeseen kuvaan sopii varsin hyvin myös se, että hän hinkusi toiselle kaudelle presidentiksi – ilmeisesti vain ja ainoastaan – siksi, että hän halusi matkustella ensimmäisessä luokassa ympäri maailmaa ja pitää kuusi henkilökohtaista elämysvuotta – meidän piikkiimme.

Siihen samaan kategorian minä tämänkin olympiamatkan lasken. Elämyksiä Tarjalle.

Toinen – varsin kevyeksi punnittu päättäjämme – pääministeri Matti Vanhanen , on näillä näkymin – onneksi – ainoa suomalainen poliitikko, joka tiirailee kisojen avajaisia paikan päällä Kiinassa.

Vanhanen on tunnettu huonosta – ja jopa olemattomasta – tilanteen- ja asemansa edellyttämästä arvostelukyvystään. Kyllähän me kaikki muistamme Matin naisseikkailut?

Tässä kaverissa kulminoituu nykyisen Kepun todellisuus varsin surkuhupaisalla tavalla. Matti oli ennen Anneli Jäätteenmäen rysän päältä käryttänyttä vaalivalehtelua, vain ja ainoastaan b- luokan kepuli.

Kas kummaa, kun Jäätteenmäki joutui – itkun kera – eroamaan härskin valehtelunsa ja petollisen toimintansa johdosta, kepuleilla ei ollut työntää ketään muuta pääministerin paikalle kuin Matti – ei ketään, joka olisi ollut pätevä, kyvykäs tai sopiva.

Näin Keskustan peräkammarinpoika pääsi kultaiselle oksalle.

Matti päästi ihan itse naistenlehdet kotiinsa, toi naikkosensa esiin ja hölmöili näissäkin asioissa aivan omatoimisesti. Matti kilpailee historiamme turhimman pääministerin tittelistä varsin suvereenisti yksin.

Hassuinta tilanteessa oli se, että hän on Keskustalle todellakin niin korvaamaton, että jopa suoranainen valehtelu pääministerin asemassa siedetään – mukisematta.

Pari viikkoa sitten Matti jäi naisjutuissaan kiinni valehtelusta – kepulaiseen tyyliin – suoraan vieraan rysän päältä.

Vanhanen kiisti Mediapäivien haastattelutunnilla Helsingissä väitteen, että hän olisi valehdellut, miten tai missä tutustui nyt jo entiseen naisystäväänsä Susan Ruususeen. Vanhanen ei omasta mielestään aikoinaan edes itse kertonut tutustumispaikkaa. Haastattelija teki tulkinnan, joka muuttui valkoiseksi valheeksi.

Väite siitä, että olisin valehdellut, perustuu yhdessä lehdessä olleeseen haastatteluun, jossa annoin kävellessäni yhden lauseen mittaisen vastauksen. Vastausta antaessani kaksi vuotta sitten en omasta mielestäni edes ottanut kantaa siihen, miten olen tutustunut, mutta tulkinta esitettiin lehdessä hyvin vahvasti. Se lähti elämään siitä, ja siitä syntyi sitten valkoinen valhe puoli vuotta myöhemmin.

Hyvin sä Matti vedät…

Mielenkiintoiseksi – tämänkin lausunnon – tekee, jos tutustuu siihen mitä Matti oikeasti sanoi:

Nimittäin – vaikka Matin muisti onkin huono – niin juttu lähti käyntiin näin.

Vanhanen kertoi ensimmäiseksi Ilta-Sanomille, miten hän oli tavannut uuden naisystävänsä. Vanhanen antoi lyhyen haastattelun eduskunnassa perjantaina 17. maaliskuuta 2006.

Minun periaatteeni on edelleenkin se, etten puhu yksityiselämästäni julkisuudessa. Sen verran voin nyt kuitenkin sanoa, että tunnen hänet.

Tapasimme kaksi kuukautta sitten Kehätien varrella sijaitsevassa kauppakeskuksessa. Siinä sitten juttelimme ja päätimme mennä kahville jatkamaan tarinointia.

Monet ihmiset näkivät meidät ja uskon juttujen lähteneen siitä liikkeelle.

Isävainaani käytti tällaisista valehtelijoista nimeä normipoliitikko. Se kuvaa ilmeisesti varsin hyvin näiden parasiittien moraalia ja syvintä olemusta.

Näistä Vanhasen pienimunaisuuteen liittyvistä sivuhavainnoista on – mielestäni – tärkeimpiä se neitimäisyys mitä hän on osoittanut koko Kuronen/Ruusunen tapauksen ajan.

Itkua, vikinää ja valitusta ison – kirjaimellisesti fyysisesti ison – mutta niin henkisesti pikkupojan tasolle jääneen ruikuttajan suusta.

Jokainen ymmärtää sen eron mikä on pääministerillä ja yksinhuoltaja-yrittäjällä oikeudessa. Rahalla saa ja hevosella pääsee…

Ja näin varmaan tullee valitettavasti käymään hovioikeudessakin.

Selityksiä sivulta seitsemän.

Halonen ja Vanhanen sopivat olympialaisiin osallistumisestaan jo kuukausia sitten, kertoi presidentin lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen perjantaina.

Jo marraskuussa, kun Nevalainen aloitti työssään, oli hänen mukaansa tiedossa, että Vanhanen on runsaat kaksi viikkoa kestävissä olympialaisissa ensimmäisen ja Halonen toisen viikon. Järjestely on Nevalaisen mukaan puhtaasti käytännöllinen ja aikatauluihin liittyvä.

Mitään sellaista keskustelua, jota on nyt ollut, ei asiasta ole käyty

Nevalainen sanoi viitaten vaatimuksiin boikotoida kisojen avajaisia Kiinan ihmisoikeusrikkomusten ja Tiibetin-politiikan vuoksi.

Vanhanen ilmoitti osallistuvansa avajaisiin viikko sitten. Päätöstä on yleisestikin arvosteltu ja pidetty hätiköitynä.

Niinpä niin… Elämysmatkailua muiden maksamana ja välittämästä minkäänlaisesta moraalista pätkääkään…

Miettikääpä ihmiset – ihan aikuisten oikeasti – millaisia päättäjiä olemme valinneet ja päästäneet päättämään asioistamme?

Pienimuotoinen omaneduntavoittelu toimii toki usein porkkanana yhteisten asioiden ja yleisen edun ajamisessa, mutta näiden ihmisten kohdalla ei voi todellakaan puhua mistään yhteisten asioiden ja yleisen edun ajamisesta.

Nämä nykypoliitikot tuhoavat suomalaisen kansallisvaltion, kulttuurin ja hyvinvointiyhteiskunnan – ja rahastavat meidät laskunmaksajat vielä ohi mennessään.

Halonen ja Vanhanen elämysmatkailevat diktatuurissa Suomen Olympiakomitean kutsumina vieraina. Olympiakomitean akkreditoimina kisavieraina olympialaisiin pääsee ylimmän valtiojohdon lisäksi myös urheilusta vastaava ministeri eli Stefan Wallin.

Wallin kertoi torstaina eduskunnassa, että hän matkustaa Pekingiin 15. elokuuta. Omasta puolestani taas Wallinin voisi siirtää pysyvästi – kehitysapuna – Kiinan kansantasavaltaan – sen verran yleishyödyllisenä poliitikkona häntä – sekä hänen edustamaansa puoluetta – pidän.

Ja jos Astrid Thors menisi samalla kerralla kierrätykseen – ai jai, märkä uneni olisi puoliksi toteutunut..

Ehkä joku oppisi jotain ja jostain…

Suomalaispoliitikoista olympialaisissa on myös kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok), joka on Kansainvälisen yleisurheiluliiton varapuheenjohtaja. Kanerva kertoi perjantaina matkustavansa kisoihin niin, että ehtii liiton hallituksen kokoukseen, joka pidetään ennen yleisurheilun alkamista. Tarkempi aikataulu ei vielä ole selvillä.

Kanervan kohdalla tässä onkin kyse aivan jostain muusta.

Kanerva edustaa urheilujärjestöä – ei itseään, eikä Suomen Tasavaltaa.

Vaikka Kanerva on läpikotaisin kovaksi keitetty valtapoliitikko, minulle on tullut – näin ihmisenä – hieman säälivä olo herran viimeaikaisia koettelemuksia kohtaan.

Rehellisyyden nimissä – Kanerva ei hoitanut ollenkaan huonosti pestiään ulkoministerinä. Päin vastoin – olin henkilökohtaisesti varsin positiivisesti yllättynyt siitä, miten vastuuntuntoisesti ja kypsällä tavalla hän hoiti tehtävänsä.

Etenkin kun tietää ja muistaa Iken historian.

Aivan kuten yleisesti tiedetään, Iken suhtautuminen naisiin – ja etenkin nuoriin sellaisiin. Iken ongelma oli valehtelu. Jos hän olisi kertonut suoraan suhteestaan Tukiaiseen ja muistuttanut asemastaan valtakunnan virallisena häntäheikkinä, niin tilanne olisi voinut olla toinen.

Toisaalta Iken tilanne todistaa aikaisemman väitteeni todeksi – Kepu on niin kusessa, että kaikki käy…

Ai niin, niitä kuvia…

Otetaan tähän pari suht´ siedettävää – ennen kuin päästään siihen, miksi Pekingin olympialaisia pitää boikotoida.

Paska flaksi – sanoisi joku:

Ja miksi?

No joo…

Palataanpa kuitenkin takaisin aiheeseen – vaikka sitten tuon jäniskevennyksen kautta.

Vakavasti ottaen, kaikki tahot – me, ne, ja he – jotka tukevat Pekingin olympialaisia tukevat myös tätä – ja nyt luvassa on niitä kuvia, jotka saattavat häiritä heikkohermoisempia.

Varoitus: jos luulet, ettet kestä, älä katso.

.

.

.

.

.

.

Näin Kiinan kansantasavalta käsittelee toisinajattelijoita ja vähemmistöjään:

Törkeintä on kuitenkin se, että näissa kuvissa esitetyt julmuudet kohdistuivat tiibetiläisiin – siis Kiinan laittomasti miehittämän vieraan valtion kansalaisiin.

Jokaisen Pekingin olympiakisoihin, Kiinan kansantasavaltaan, kiinalaisten kanssa kauppaa käyviin, länsimaista Kiinaan teollisuutta siirtäviin ja yleisesti Kiinan nykyiseen hallintojärjestelmään – joko välinpitämättömästi tai positiivisesti – suhtautuvien suomalaisten kannattaa vakavasti miettiä sitä, mitä silloin käy kun Kiina on omasta mielestään tarpeeksi voimakas ja aloittaa maailmanvalloituksen.

Kuvittele itsesi, jälkeläisesi tai ihan kuka tahansa Sinulle tärkeä ihminen tähän:

Kiina nimittäin kauppaa alistamiensa uhrien sisäelimetkin parhaiten tarjoavalle – tekemänsä murhan jälkeen…

Oma mielipiteeni on – Up Yours – The People´s Republic of China.

Lähteet: HS. IS, STT, http://www.freerepublic.com, http://chinaview.files.wordpress.com, kuvaton.com