Verotusoikeus on kuulunut perinteisesti suvereenin valtion valtiosääntöoikeudellisiin perusoikeuksiin. Kotimaamme Suomen kohdalla pitää muistaa nyt kuitenkin se, että Suomi ei ole ollut pitkään aikaan suvereeni valtio. Se on ollut jo parisenkymmentä vuotta EU:n kuvernementti.

Tällä pohjalla verotusoikeus on siirtynyt yleisneuvostoliitt.. korjaan…  yleiseurooppalaiselle keskushallinnolle.

Verotus on tapa rahoittaa yhteisestä päätöksestä syntyneitä hankintoja, julkisia palveluja, julkista omaisuutta ja sen ylläpitoa. Kun tällaisista asioista päättävien ijhmisten joukko supistuu muutamaan (korruptoituneeseen) politiikkoon ja heidän näistä päätöksistä hyötyvään lähipiiriinsä, ollaan kaukana kansanvaltaisesta päätöksenteosta.

Ja kun tätä kaikkea säätelee ja komentaa (muutamaa hassua suomalaista lukuunottamatta)  yhteiskuntamme ulkopuolisista ihmisistä koostuva EU, ollaan tilanteessa, jossa Suomi on muuttunut Eurostoliiton syrjäiseksi kuvernementiksi.

Kun Suomessa toimiva EU:n kuvernementin senaatti (leikillisesti, Suomen valtioneuvosto) ilmoitttaa ”rakennemuutoksesta” ja ”umpirehellisesti tehdystä budjetista”, jokaisen veronmaksajan on syytä poistaa varmistin tajunnastaan.

Nykyisen hallinnon aikana on nähty sellaisiakin innovaatioita, että verotus on laajennettu myös ns. perinteiseen talkootyöhön  – joka on verottajan kannalta ns. pehmeä ja hyvä kohde,. Näillä ihmisillä on toistaiseksi ryöstämätöntä omaa rahaa ja he ovat yhteiskunnan valvonnassa suomalalisuutensa kautta –  toisin kuin romanialaisilla kerjäläisillä, pimeää rakennusduunia tekevillä virolaisilla tai ihmiskaupan uhreina tänne päätyneillä thaimaalaisilla puolukanpoimijoilla.

Suomalaisesta veronmaksajasta on tällä toiminnalla tehty EU:n omistama maaorja.

Merkillepantava on se, että verotuksen kiristämistä (ja sen kautta ihmisten elämän kurjistamista), ulkomaalaisen halpatyövoiman ja pitkäaikaistyöttömien ja osittain työkyvyttömien ihmisten orjatyöhön ajamista ajavat vihervasemmistolaiset veijarit.

Nämä, jotka kaikissa julkisissa puheenvuoroissa vastustavat (muka) pätkätyötä, eriarvoistumista ja tuloerojen syntymistä.Todellisuudessa he ovat tukevasti istuneet mukana Jyrki Kataisen Kansallisen Katastrofihallituksen päätöksissä, niillä joilla on pyritty ja päästy siihen tilaan, että Suomi olisi entistäkin pahempi paikka tulevaisuudessa

Samaan aikaan jatkuu oman ns.valtiomme ottaman velkarahan kaataminen Kreikan moolokinkitaan  ja Paavo Arhinmäki on vahvasti sitä mieltä, että entiset velat pitää antaa anteeksi.

Juuri ne piirit ja toverit, joilla ei ole mitään jaettavaa ja/tai menetettävää, ovat valmiita kuppaamaan muiden ihmisten työn hedelmät ja jakamaan ne ulkopuolisille (tai itseään lähellä oleville tahoille).

Se, jota oikeasti  verotetaan, on kuitenkin hyvin hiljainen. Ei siksi, että hän olisi samaa mieltä verottajan kanssa.

Hän on hiljaa siksi, että hänen aikansa kuluu omaa verovelvoitettaaan kerätessä ja sitä verottajalle (byrokratian ehdoin) tilastoidessa, dokumentoidessa ja  maksaessa.

Jopa orjalle suodaan tietty lepoaika. Se ei kuitenkaan koske verovelvollista.

Koska verovelvollinen on nykyään yksityisyrittäjä – ja sitä kautta yhtiö.

Ei työntekijä oikeuksineen.

KK

Site Meter

Advertisement

Antidemokraattinen ja elitistinen Vihreät De Gröna on luetellut kotisivuillaan kuluneen hallituskautensa saavutuksia. Vihreiden tyylilaji on hieman falski, joten tässä saavutukset suomeksi kirjattuina:

  • Perheen sisäinen adoptio riistää sateenkaariperheiden lapsilta oikeuden molempiin biologisiin vanhempiinsa – ja toiselta vanhemmalta oikeuden omiin lapsiinsa. Se mahdollistaa myös laillistetun lapsenryöstön ja luovuttamisen seksuaalista vähemmistöä edustavalle lapsenryöstäjälle.
  • Suomi leikkaa ilmastopäästöjä vähintään 80 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä – samaan aikaan teollisuus muuttaa päästöistä piittaamattomiin maihin, jonka seurauksena päästöt lisääntyvät ja suomalaiset työpaikat vähenevät.
  • Länsimetro, kehärata ja Pohjanmaan rata: hallituskauden suurimmat liikennehankkeet ovat ratoja. Joista seuraa muun julkisen liikenteen rapistuminen ja kuihtuminen. Tästä taas seuraa se, että vihreiden tavoite pakottaa kaikki suomalaiset asumaan betonilähiöihin radan varteen (ja tyhjentää samalla maaseutu vihreän euroeliitin puuhamaaksi) on entistä lähempänä toteutumistaan.
  • Nuorisotyöttömyys on todellisuudessa kasvanut – lähinnä työministerinä hääränneen  viherpolitrukki Anni Sinnemäen typerien työvoimapoliittisten päätösten, pakkotyön, kilpailun vääristämisen ja tilastokikkailun seurauksena. Vihreät ovat olleet erityisen ahkeria vääristämään kilpailua pakottamalla työttömiä itseään lähellä olevien veronkiertoyhdistysten palvelukseen puoliorjatyöhön. Näin on saatu pienillä paikkakunnilla epäterveen kilpailun (ja yhteiskunnan vääristyneiden tukien avulla) ajettua pienyrittäjiä konkurssiin – ja näin edelleen entinen yrittäjä halpatyövoimaksi vihreiden veronkiertopajoihin.
  • Turvapaikkapäätöstä odottava saa tehdä töitä. Ja tämä seurauksena hämäräbisnes saa lisää uutta puoliorjatyövoimaa.
  • Energiaverotusta on kiristetty ja muutettu näennäisesti ympäristölähtökohtiin perustuvaksi. Todellisuudessa tällä toimella on kasvatettu  välillisiä veroja  jotka kohdistuvat  pienituloisiin kaikkien ankarimmin.
  • Vihreä verouudistus eteni – tämä tulee jokainen vähätuloinen tai taajaman ulkopuolella tuntemaan vielä nahkoissaan.
  • Vihreät väittävät saaneensa haja-asutusalueiden jätevesiasetuksella pohjavedet ja rannat kuntoon. Todellisuudessa mitään muuta kuin vahinkoa ei tälläkään saatu aikaan. Ihmiset, jotka pitävät asetusta oikeustajunsa vastaisena eivät tehneet mitään ja ne korostetusti lainkuuliaiset ihmiset, jotka lähtivät tähän idotismiin  mukaan, sijoittivat huomattavia summia teknisesti toimimattomiin jätevedenpuhdistusyksiköihin.
  • Vaikka Suomen lainsäädäntö ei tunne rasismirikosta ja sananvapaus on suojattu perustuslaissa, vihreät tuulettavat lauseella
    rasistisista rikoksista ja muista viharikoksista rangaistaan useammin ja entistä ankarammin. Todellisuudessa kyse on orwellilaisen dystopian esiasteeseen siirtymisestä – väärästä mielipiteestä rankaisemisesta, mielipidekontrollista ja ennakkosensuurista. Paradoksaalisinta tässä on se, että kun Tuija Braxin johtamassa oikeusministeriössä nähdään kansalaisen mielipide (kuten Seppo Lehdon tapauksessa) yli kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen arvoiseksi ja pyritään rankaisemaan useammin ja entistä ankarammin vihreiden omista mielipiteistä poikkeavia mielipiteen lausujia, niin samaan aikaan (samassa ministeriössä) pyritään muokkaamaan oikeuskäytäntöä ja lakia siten, että   väkivaltarikolliset pääsevät oikeudesta pelkällä sakkorangaistuksella (tai korkeintaan parin kuukauden ehdollisella vankeudella).
  • Syöttötariffeilla tuulivoiman tuotanto yli kymmenkertaistetaan – käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että marginaalisella energialähteellä saadaan pilattua tunturi- ja saaristomaiseman koskemattomuus, aiheutettua melusaastetta ja aikaansaatua lintujen joukkoteurastus.
  • Perustuslain uudistus vähentää kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia, siirtää kansallista valtaa eduskunnalata EU:lle ja ajaa Suomen EU:n liittovaltion provinssiksi.
  • Naapurin suojaamattoman langattoman verkon käytöstä ei enää rangaista – ja näin saatiin murrettua ensimmäinen pala perustuslaissa suojatusta omistusoikeudestakin. Seuraavana kohteena olikin Niklas Herlinin omistama Uusi Suomi ja sen rekisteröity tavaramerkki.
  • Kehitysyhteistyön määrärahat ovat nousseet – ja näin lisätään maailman väestöräjähdystä kolmannessa maailmassa. Unohtamatta huussiyhdistyksiä ja muita projekteja, joista näistä rahoista on saatu ujutettua yhteiskunnan varoja vihreitä lähennä oleville liikemiehille ja muille hämärän talouden erityisosaajille.
  • Apurahansaajilla on nyt eläketurva – samoin kuin sellaisella maahanmuuttajalla, joka ei ole tehnyt  päivääkään töitä Suomessa.
  • Pakolaisten vastaanotosta maksettavaa kuntakorvausta korotettiin – näin luodaan kulttuurikonflikteja ja avointa rasismia ja lisätään Suomen houkuttelevuutta sosiaaliturismin kohteena.
  • Käännetty arvonlisävero lisää veropetoksia ja kasvattaa harmaata taloutta. Kun nykyisin Suomessa on 30000 ulkomaalaista työntekijää – joista vain parisataa maksaa veronsa – tulevaisuudessa vihreät visiot tuovat Suomeen miljoona ulkomaalaista (joista kukaan ei maksa mitään veroja minnekään).

Kaikki tämä vain neljässä vuodessa – aika uskomatonta. Miettikää sitä teoreettista mahdollisuutta, että vihreät olisivat esimerkiksi pari kolme kautta peräkkäin hallitusvastuussa.

Tätä maata ei tuntisi tuollaisen progression jälkeen enää entisekseen.

Site Meter