Niin – Ottaisitko romanin tai somalin naapuriksesi?

Hyvä kysymys.

Niin hyvä, että ihmettelin hieman sitä, miten Hyysärin toimittaja ottaa tämän kysymyksen esille jutussaan.

Paavo Tukkimäki kirjoittaa Poika pisti pahan nimellä otsikoidussa jutussaan, että hänen poikansa kysyi:

Ottaisitko sinä naapuriksesi romanin tai somalin?

kun Tukkimäen perhe keskusteli pääsiäisenä keskenään pakolaisista, maahanmuuttajista ja vähemmistöistä.

Tukkimäki pukee vastauksensa itse tähän muotoon:

Vastaukseni oli hieman välttelevä ja juhlan henkeen huonosti sopiva, mutta sen ydinajatukseen riitti yksitavuinen sana. Sitä ei tässä tarvinne toistaa, mutta epäilemättä se oli häpeäksi kaikelle sille avarakatseisuus-, ennakkoluuttomuus- ja lähimmäiskasvatukselle, jota tässä maassa on annettu ja annetaan.

Ja kaikille niille arvoille, joita uskoin edes jollakin lailla edustavani.

Kysymys osoitti, kuinka periaatteessa on helppo kannattaa hyviä ajatuksia ja yleviä periaatteita, mutta kun päästään tai joudutaan omakohtaiseen käytännön toteutukseen, ennakkoluulot hiipivät koloistaan kuin varas yöllä ja vievät koko potin.

Olisi edes jotenkin lohduttavaa ajatella, että ehkä vieraskammossa onkin kyse jostakin atavistisesta vaistosta, joka periytyy ammoiseen aikaan ihmisen vaellellessa Afrikan savanneilla.

Tuolloin kaikki vieraat edustivat mahdollista hengenvaaraa, ja tuon vaaran muistoa me kannamme yhä jossain syvällä aivojemme sopukoissa.

En enää minä, vaan geenit minussa!

Suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus luetaan hyveisiin, joita noudattamalla ihminen voi tuntea itsensä vähän jalommaksi. Mutta jos me annamme lähimmäiselle sen, mikä hänelle jo luonnostaan kuuluu eli ihmisarvon ja -oikeudet, mitä hyvää me siinä teemme?

Jalostummeko vai petämmekö vain itseämme?

Niinpä niin – jalostummeko vai petämmekö vain itseämme?

Myös tämä on erittäin hyvä kysymys. Itse asiassa se on vielä parempi kuin tuo ottaisitko sinä naapuriksesi romanin tai somalin?

Ihminen on eräs apinalaji, jonka käyttäytymistä säätelevät tietyt lainalaisuudet. Eräs tärkeimmistä niistä on totuus, että ihminen – kuten muutkin lajit – suosii tuttua ja omaa ja hylkii vierasta.

Nepotismi on luonnollista – ylisuvaitsevaisuus taas ei. Tietty sisäänlämpiävyys, toiseuden vieroksunta ja muutosvastaisuus huolehtivat siitä, että yhteisössä säilyy rauha ja se pystyy toteuttamaan perustehtävänsä – tarjoamaan suojaa jäsenilleen.

Nämä lainalaisuudet ja niihin perustuvat (kirjatut ja kirjaamattomat) kodeksit ja regulaatiot pyrkivät säilyttämään sen tutun ja turvallisen lisäksi myös luonnollista monimuotoisuutta – diversiteettiä.

Monikulttuurinen ja rauhallinen yhteiskunta on teoreettisestikin ottaen täysi mahdottomuus. Kun eri kulttuurit joutuvat liian lähelle toisiaan, liian pieniin lokeroihin ja kilpailevat keskenään elämisen perusehdoista, syntyy kitkaa. Tämä kitka muuttaa kaikissa meissä luonnostaan (kuten tuosta Tukkimäen jutustakin huomasimme) asuvan ksenofobian jossain vaiheessa rasismiksi.

Minusta on myös paljon tärkeämpää ja olennaisempaa miettiä ( tässäkin asiassa) ihmisten motiiveja, kuin kulkea ympäriinsä leimailemassa muita ihmisiä rasisteiksi oman pahanolon peittelypyrkimyksissään.

Osa monikulttuurin nimeen vannovista alkuperäisasukkaistamme (kuten myös globaali kapitalismi) haluaa halpaa ulkomaista työvoimaa katteiden nostamiseksi ja suomalaisen työväestön aisoihin pistämiseksi – kyykyttämiseksi.

Toinen osa haluaa taas pestä oman pahanolonsa pois antamalla uhrin. Sellaisen, jolla Suomi ja suomalainen hyvinvointivointiyhteiskunta avataan kaikkien maailman köyhien ja kärsivien käyttöön – huomaamatta sitä, että ajatus tukehtuu huoltosuhteeseen liittyvien lainalaisuuksien mukaan omaan mahdottomuuteensa.

Eräs osa on henkisesti kypsymättömiä ja sinisilmäisiä uneksijoita – niitä ikuisia hymänistejä, jotka uskovat ihmisen tasa-arvoisuuteen, hyväntahtoisuuteen ja rauhaan.

Heidän liepeillään liikkuu myös joukko anarkisteja ja muita ammattivallankumouksellisia – niitä väkivallan lähettiläitä, jotka käyttävät monikulttuuristeja V.I.Leninin määritelmän mukaan hyödyllisinä idiootteina omien vallankumous- ja valtapyrkimystensä eteenpäin kuljettelussa.

Ja sitten on se surullisin joukko – ne aidosti hyväsydämiset ja hieman arvostelukyvyttömät ihmiset, jotka eivät tajua, että heitä viedään tässä asiassa kuin kuoriämpäriä hamppunarussa.

Rasismi ei todellakaan ole pelkästään enemmistön vähemmistöön kohdistamaa. Se on useimmiten vähemmistöjen toisiinsa ja enemmistöön kohdistamaa syrjintää ja sortoa – jota omassa yhteiskunnassamme tukee ja siihen kannustaa joukko yksisilmäisiä ja omaa pesäänsä likaavia käänteisrasistisia suomalaisia virkamiehiä.

Niitä mikoja, mikkoja ja johannia, jotka eivät ole ymmärtäneet rasismin syvimmän olemuksen lisäksi myöskään sitä, että virkamies on kansan palvelija (ja jos ei mielestään ole, niin ennemmin tai myöhemmin itkee virkavastuunsa kautta ja palvelee).

Onko muuten kukaan kysynyt vähemmistöiltä haluavatko he suomalaisen naapurikseen?

Minusta nimittäin näyttää siltä, että ainakin osa etnisistä vähemmistöistä haluaa aidosti luoda Suomeen samanlaisen etnisen pienoisyhteiskunnan kuin se, mistä he ovat joutuneet pakenemaan Suomeen turvapaikanhakijoiksi ja pakolaisiksi.

Aika mielenkiintoista – eikö?

Kun tähän pisteeseen on päästy, voidaan sanoa hyvästi turvalliselle ja yhdenvertaiselle yhteisölle. Sen tilalle tulee joukko monikulttuuriksi nimitettyjä alakulttuureita ja nämä taistelevat ja kilvoittelevat keskenään – tulevaisuudessa mahdollisesti jopa avoimen sodankäynnin muodoin (kuten olemme saaneet huomata esimerkiksi Britanniaa, Saksaa, Ranskaa, Ruotsia ja Tanskaa koskevan uutisvuon tuomana).

Kun joku seuraavan kerran hehkuttaa minulle monikulttuurisuuden ihanuutta, aion näyttää tuo Hysärin artikkelin ja kysyä:

Ottaisitko sinä naapuriksesi romanin tai somalin?

Josta päästäänkin sitten aasinsillan kautta päivän kysymyksiin:


Lähde: HS


Site Meter

HS – eli Pravda – on yllättänyt jo pariinkin otteeseen.

Tiukan monikulttuurinen ja ylisuvaitsevainen valtakunnallinen propagandatorvemme on nimittäin julkaissut parin kuluneen päivän aikana kaksi varsin paljon normaalista toimituspolitiikastaan poikkeavaa kirjoitusta.

Eilisessä tiistain lehdessä toimittaja Paavo Tukkimäki arvioi nykyisen maahanmuuttopolitiikkamme uutisointia kirjoituksessaan Ruoskintaa vai itseruoskintaa?

Tukkimäki toteaa kirjoituksessaan, että noin puolet katuryöstöjen tekijöistä kuuluu Helsingissä etnisiin vähemmistöihin, erityisen usein he ovat somaleja tai romaneja. Pääkaupungin raiskauksista 40 prosentissa epäilty on ollut taustaltaan ulkomaalainen.

Hän viittaa myös erääseen toiseen uutiseen. Nimittäin siihen, jossa kerrottiin, että maahanmuuttajien rikollisuuden taustalla on usein huono-osaisuus.

Tukkimäki muotoilee kommenttinsa näin:

Mikä tätä maata tai tänne tulijoita oikein riivaa?

Yksi tapa vastata on kansallinen itseruoskinta. Syy on meissä suomalaisissa; virallinen ja joka kansalaisen oma epävirallinen kotouttamisohjelma ei vain toimi. Se ei auta maahanmuuttajia sopeutumaan tähän monella tavoin kylmään, kummalliseen ja vieraskauhuiseen maahan.

Toinen vastaus on tulijoiden ruoskinta, muukalaisviha. Moni tarttuu ruoskaan, jos ei nyt ihan konkreettisesti niin ainakin kuvaannollisesti ajaakseen ”pahan” pois keskeltämme. Kuuluhan jo alkeellisimpiinkin käytössääntöihin, että vieraat ovat kohteliaita, sävyisiä ja kunnioittavat isäntäväkeään.

Ja miten ovat tulijoiden omat kotiutumisohjelmat, joilla he aktiivisesti hakevat paikkaansa yhteiskunnassa. Onko sellaisia ja miten ne toimivat? Vai olisiko silläkin puolella syytä itseruoskintaan?

Vai ollaanko koko asiassa vain turhan hätäisiä, parantaisiko aika nämäkin haavat?

Vastausta en tiedä, olen yhtä ymmällä kuin romanialaisten kerjäläisten kanssa: inhimillisyys vaatisi yhtä, järki tolkuttaa ihan toista.

Olen myös yrittänyt miettiä, missä maassa maahanmuutosta ei ole syntynyt myös kärsimysnäytelmää. Ruotsi oireilee, samoin Norja, Tanska, Saksa, Ranska, Britannia, Hollanti… Jääkö listalta vain Monaco?

Tässä tulee erään valtiomiehen viisaus mieleen. Nimittäin se, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Eivät ongelmat eivätkä niiden syyt katoa hyssyttelyllä eivätkä valehtelulla. Eivätkä ne ainakaan katoa valtakunnan pääinkvisiittorin järjestämillä näytösoikeudenkäynneillä.

Teppo Moisio puolestaan kysyy tänään, että loiko media ilmiön?

Hän kertoo saaneensa negatiivista palautetta ja että häntä on hyssyttelijöiden ja monikulturistien suunnasta ehditty jo syyttää Helsingin ns. skiniongelman pahentamisesta.

Syyksi hän mainitsee kirjoituksensa helmikuun lopulla. Hän kirjoitti taustoista, jotka johtivat viidenkymmenen nuoren joukkotappeluun Elielinaukiolla. Jutun kuvissa poseerasi kaksi nuorta naista.

HS

”Julkisuuttahan ne skinit juuri haluavat”, maahanmuuttajien kanssa työtä tekevä nainen ripitti minua keskustelutilaisuudessa. ”Media ei pelkästään kirjoita ilmiöistä, se myös luo niitä.”

Ja kieltämällä keskustelu ja lakaisemalla ongelmat – sekä etenkin niiden todelliset syyt – piiloon asiat hoituvat kuin itsestään? Näinkö on maahanmuuttajien kanssa töitä tekevä nainen?

Eikö piilottelua tärkeämpää olisi kuitenkin selvittää, miksi nämä nuoret ovat muuttuneet maahanmuuttajavastaisiksi? Kaikkeen inhimilliseen käytökseen on syynsä. Omat kokemukset ovat kuitenkin huomattavasti opettavampia kuin pelkkä kuultu, nähty tai luettu totuus.

Jutun julkaisua seuraavana viikonloppua skinejä oli keskustassa enemmän kuin aikoihin. Skinejä – tai ”hitleristejä” kuten nuorisotyöntekijät skinheadien vähemmän aatteellista nuorta alajaosta kutsuvat – on kuitenkin ollut asemanseudulla jo ennen kuin he nousivat otsikoihin.

Skini-ilmiö on nousussa eikä se katoa sillä, että sen vaikenee kuoliaaksi.

Päinvastoin, nyt olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja pohtia, mistä on kyse.

Aivan… Ehkä näillä kukkahattutädeillä on luuranko kaapissaan ja muutama synti plakkarista tunnustamatta. Moisio pukee tämän jutussaan sanoiksi seuraavasti:

Evästeeksi ajatuksille: keskustan etsivää nuorityötä tekevässä Katuluotsi-yksikössä on pohdittu, onko rasismin nousu vastareaktio sille, että maahanmuuttajat näkyvät yhä enemmän Helsingin katukuvassa.

Sanansaattajan syyttelyn sijaan kannattaisi pohtia, mitä tehdä itse asialle. Pahimmassa tilanteessa edessä saattaa olla rasistien ja maahanmuuttajanuorten välien kärjistyminen ennakkoluulojen ja koston kierteeksi.

Totta sekin. Moisio on tämän kirjoituksen perusteella sanansaattaja. Vanhan viisauden mukaan huonon viestin tuojat ammutaan. Mutta ei Moisiokaan täysin syyntakeeton ole.

Alkuperäinen helmikuussa kirjoitettu artikkeli oli kuvavalintoineen ja keskiolutkorilavastuksineen varsin raflaava ja Hyysärin normaalin toimituspolitiikan mukainen.

Homma lipsahti pahemmaksi heti tuon helmikuisen jutun jälkeen. Pari päivää tuon jutun julkaisemisen jälkeen Moisio teki Mika Illmanit – l. ryhtyi tulkitsemaan lakia by oma hiha ja hattu. Hän kirjoitti jutun joka oli otsikoitu Natsisymbolien julkinen käyttö on lain harmaata aluetta.

Laissa kun ei ole harmaata aluetta. Laki on regulaatiojärjestelmä joka erottaa sallitun ja kielletyn toisistaan.

Ihmisten ulkonäön kriminalisoiminen ei ole omiaan aiheuttamaan muuta kuin kapinaa kieltoa kohtaan – etenkin nuorisossa. Kielletty hedelmä on edelleen paras hedelmä. Kuka sitten päättää loppukädessä siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä? Lain mukaan eduskunta – ei Helsingin sanomien toimittaja eikä valtionsyyttäjä.

Tuon saman pesuveden mukana menisivät muuten – nykyisen oikeusjärjestelmän pohjalta – myös vasemmiston symbolit. Puhumattakaan kaikkien ei-äärilaitaa edustavien poliittisten, aatteellisten tai uskonnollisten yhteisöjen symboleista

Tämän toisen jutun kirjoittamisen jälkeen näyttäisi käyneen niin, että Moisio on saanut muutakin palautetta kuin tuossa kirjoituksessaan mainitseman maahanmuuttajien kanssa työskentelevän naisen palautteen.

Kun asiaa tutkii tuolta kannalta – ja muistaa samalla, että HS:n levikki on romahtanut toimituspolitiikan vuoksi – tämä tänään julkaistu kirjoitus ei tavallaan kuitenkaan yllätä.

Pravdankin toimituksessa on pakko myötäillä myös yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä. Tai ainakin vähintään tunnustaa olemassa olevat tosiasiat.

Totuus on se, että yksikulttuurinen kansallisvaltio on turvallinen jäsenilleen. Monikulttuurisuus tuo mukanaan erilaisia ryhmiä. Se tuo myös mukanaan näiden erilaisten ryhmien välistä kilpailua, taistelua resursseista, ennakkoluuloja ja jopa suoranaista väkivaltaa.

Monikulttuurisuus synnyttää rasismia, joten ei ole mikään ihme, että syylliset haluavat vaientaa keskustelun ja syyttää omien toimiensa seurauksia.

Kun tämä asia on näköjään – ainakin osittain – ymmärretty myös Pravdan toimituksessa, toivoa sopii, että se mikä on kansalaisten katutasolla kokeman elämän perustotuus, aukeasi nyt myös päättäjille.

Kovin kaukana nämä päättäjät ja heitä – muka – valvova valtamedia ovat olleet pitkään eletystä elämästä ja nykyisestä suomalaisesta todellisuudesta.

Toivotaan, että kehitys jatkuu samanlaisena…

Lähde: HS

Jk. Kehitys tosin saattaa palata takaisin pakkaselle. Uutinen nimittäin kertoo Hyysärin nimittäneen Reetta Rädyn toimituspäällikökseen. Googlaamalla saa varsin hyvän kuvan tästä tomerasta, foliohattuisesta ja väsymättömästä tyttelistä.

Asian toista puolta kuvaa nimimerkki P:n toteamus Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Reetta Rädyn pestaaminen toimituspäälliköksi viittaa siihen, että Helsingin Sanomat pyrkii tosissaan täyttämään aukkoa, jonka huumorilehti Pahkasian lopettaminen jätti jälkeensä.