Onko Suomen laki täydellinen?

HS:n toimituspäällikkö Reetta Räty on päästänyt näppäriltään kerrankin ihan asiallisen ajatuksen . Hän toteaa päivän Hyysärissä, että keskustelu on rasittavaa, jos toinen osapuoli kieltäytyy ymmärtämästä, mistä keskustellaan.

Tämä on sellainen asia, josta olen täysin samaa mieltä Reetta-tyttösen kanssa – tosin ilmeisen eri syistä, kuin Räty. Mutta yhtä kaikki, keskustelu, jossa keskustelijat eivät ymmärrä tosiaan, on aika rasittavaa ja yleensä täysin hedelmätöntä.

Ikävä kyllä, tämä asia on lisääntynyt viime aikoina käydyssä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja siitä on tullut valitettavasti maan tapa. Tällä pohjalla kenenkään tuollaiseen syyllistyvän on turha kitistä siitä, että tämä tiputetaan keskustelusta ja vastauksia ei tule.

Räty heittää omasta puolestaan keskusteluun parikin esimerkkiä. Ensimmäiseksi hän ottaa aiheekseen yhteiskunnalliseen (kansanvallan ulkopuoliseen) kansalaistottelemattomuuteen ja suoranaiseen rikollisuuteen toiminnassaan syyllistyvät ns.eläinoikeusjärjestöt ja heidän tukiverkostonsa vihreät.

Tuosta suunnasta lentelee taas ja jälleen kerran(kevät on ilmeisesti taas tulossa) kovenevia vaatimuksia siitä , että turkistarhauksesta pitäisi luopua Suomessa.

Rätyäkin  kiukuttaa hallituksen ja ministerien vastaus siitä, että turkistarhaus on laillinen elinkeino Suomessa.

No niin on! Ja siksi nyt ehdotetaan, että lakia pitäisi muuttaa. Voisivatko tarhauksen kannattajat siis perustella, miksi eläinten häkkikasvatuksen pitää olla laillista? Saataisiin kiinnostava keskustelu ihmisten ja eläinten väleistä, ehkä jopa vastuusta ja tunteista.

Mutta ei. Laillinen elinkeino, laillinen ammatti, laillinen turkistarha, sanat soivat keskusteluohjelmissa, blogeissa, kyselytunnilla.

Ongelma tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan laillinen elinkeino – ongelma on se, että reettarädyt ja kettutytöt pyrkivät määrittelemään oman maailmankuvansa mukaan oikean ja väärän – ja pakottaisivat muutkin varsin mielellään joko alistumaan tahtoonsa tai muuttamaan oman mielipiteensä kulloisestakin asiasta.

Ottamatta tässä muutenkaan kantaa siihen, että koskevatko ihmisoikeudet eläimiä, niin tietynlainen ulkopuolisuus, maailmankuvan pahanlainen vääristyminen ja puhdas omien tavoitteiden härkäpäiseen ajamiseen (laillisesti tai laittomasti) perustuva itsekkyys loistaa läpi.

Mitä vahvemmaksi ns.kansalaistottelemattomuuden ja suoranaisen rikollisen painostuksen annetaan kasvaa tässä maassa, sitä kauemmaksi luisumme kansanvaltaisesta ajattelusta ja yhteiskuntajärjestyksemme (rauhasta nyt puhumattakaan) rapisee pala palalta pienien kovaäänisten painostusryhmien vaatimusten jalkoihin.

Jokainen voi miettiä sitä, kuinka paljon eri ryhmien  keskinäistä ymmärrystä lisää se, että yhteiskunnallinen keskustelu ajautuu huuto- ja uhkailukilpailuksi.

Kuten jo sanoin, olen kuitenkin eräistä asioista Reetan kanssa samaakin mieltä.Reetta menee erään todellisen yhteiskunnallisen ongelmamme  olemukseen.

Suomessa ei voi puhua vaalirahasta toistelematta, että rahankeräys ja tuen ottaminen on laillista. Niinhän se on. Vaalirahailmoitukseen on laillista kirjoittaa KMS, vaikka raha on tullut yritykseltä, jolla on jokin syy peittää lahjoituksensa.

Miksi rahan alkuperän peittäminen sallitaan?

Siitä ei puhuta, kun rikostutkintoja riittää, ja noin muuten: vaalirahoitus on laillista, niin laillista.

Miksi meillä on eduskunta, jonka työ on säätää lakeja, jos lait ovat jo nyt erehtymättömiä? Olemmeko saavuttaneet kehitysvaiheen, jossa Suomen laki määrittelee, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja miksi ihmeessä juuri kansanedustajat ovat kovimpia perustelemaan kantojaan lailla – he kuitenkin muuttavat lakeja työkseen!

Reetta vastasi itse esittämäänsä kysymykseen. Vanha sananlasku sanoo, ettei korppi korpin silmää noki – ei tässäkään tapauksessa.

Niin kauan kuin monipuoluejärjestelmäämme kuuluva parlamentarismi huseeraa kukkona tunkiolla ja poliittisen kaurapuurokompromissein huolehditaan siitä, että kaikki poliitikot hyötyvät henkilökohtaisesti asemastaan jakokoneiston jäseninä, niin pitkään on turha olettaa eduskunnan puuttuvan sisällään olevaan rakenteelliseen korruptioon.

Vaikka maailmalla Suomea on pidetty pitkään korruptiovapaana vyöhykkeenä, niin KMS:n, Punajuuren ja Nuorisosäätiön kautta julkisuuteen tulleet yhteiskunnallisesti epämiellyttävät asiat eivät olleet ns. yksittäistapauksia.

Ne olivat vain jäävuoren huippu siitä suomalaiseen politiikkaan vuosikymmenien saatossa hiipineestä korruptiosta ja julkisen aseman väärinkäyttämisestä. Ainoa tapa päästä siitä eroon on siirtyminen suoraan kansanvaltaan – ja valvontaan.

Räty kommentoi kirjoituksessaan myös luterilaista kansankirkkoamme. Aikaisemmin hän on keskittynyt kirkon ja siihen liittyvien traditioiden mollaamiseen, mutta nyt hän löytää jotain omasta mielestään positiivistakin kirkon toiminnasta.

Viime viikolla apulaisoikeusasiamies ilmoitti, että kirkolla ei ole laillista oikeutta antaa turvapaikkaa ihmiselle, jota ollaan karkottamassa.

Kirkosta vastattiin, että laki tai sen tulkinta voivat olla epäoikeudenmukaisia. Silloin pitää vaatia oikeutta.

Kerrankin: hyvä kirkko!

Tämäkin noudattaa samaa kaavaa. Ateistit katsovat oikeudekseen komennella sellaista instanssia, jonka jäseniä he eivät olet. Kun kirkko suorittaa omaa yhteisöllistä tehtäväänsä, se kelpaa näiden ihmisten sylkykupiksi tai se unohdetaan kokonaan. Vai olettekko lukeneet Reetan tai jonkun hänen tovereistaan kirjoittaneen koskaan esimerkiksi Kirkon kotimaanavusta?

Kirkon olisi tässä tilanteessa hyvä muistaa se koko olemuksensa ydin: antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalan on.

Unohtamatta siitä, että kirkko koostuu omista jäsenistään ja kirkon pitäisi olla yhteisönä heidän puolellaan –  eikä etenkään toimia jonkin marginaaliryhmän,  toisuskoisten tai ateistien käsikassarana.

Jos kirkko sellaiseksi muuttuu yleisemminkin, sekin vaipuu syvemmälle ja syvemälle siihen suohon, jossa se kieltäytyy ymmärtämästä.

Omia jäseniään.

Lähteet: HS, STT

Site Meter

Hyysärin toimituskunnan kruununjalokivi, Reetta Räty, on vaihtanut missionsa pahkasikajournalismista slummijournalismiin.

Kuusamosta kotosin oleva – mutta nykyisin Helsingin Kallion kaupunginosassa asuva – touhutätimme on kirjoittanut työnantajansa lippulaivassa ja sen blogosfäärissä) tänään keskustelun avauksena maassamuuttoon kohdistuvan tekstin, joka on otsikoitu Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Jotta en syyllistyisi väkivaltaan Reetan hengentuotetta kohtaan, lainaan sen kokonaisuudessaan tänne:

Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Kollega ja koulukaveri Kuusamossa on hermostunut Helsingin Sanomien Kainuu-kirjoittelusta.

”Kainuu on helvetti helsinkiläisille”, kirjoittaa toimittaja Petri Karjalainen kolumnissaan Koillissanomissa.

Alueellistamisesta on tosiaan kirjoitettu Hesarissa usein juuri pääkaupunkiseudun työntekijöiden näkökulmasta: miltä se tuntuu, kun työpaikka pakkosiirretään satojen kilometrien päähän, kauas kodista, ystävistä ja puolison työpaikasta.

Mutta Karjalaisella on hyvä pointti kirjoituksessaan:

”Tekeekö muuttaminen kipeää vain helsinkiläiselle?”

Hän muistuttaa, että tarina pakolaiseksi joutumisesta omassa maassa kuulostaa tutulta Kuusamosta käsin.

Vain muuttokuorman suunta on toinen.

Maaseudun autioituminen – ja autioittaminen – merkitsee sitä, että tuhatmäärin ihmisiä (pakko)siirretään vuosittain pääkaupunkiseudulle asumaan.

Tilanne on ihan sama: miltä tuntuu muuttaa satojen kilometrien päähän, kauas kodista ja ystävistä?

Kuusamosta – joka ei ole mitään Kainuuta, vaan Koillismaata – käsin ei käsitä, miksi juuri pohjoiseen muuttaminen olisi niin kamalaa. Ettekö tajua: korvesta saa kohtuuhinnalla palatsin järven rannalta!

Vaan eikö ihmisen pitäisi saada asua missä huvittaa?

Alueellistamisessa on järkeä, pitkällä tähtäimellä. Sillä pyritään luomaan tilanne, jossa Suomen sisäiset muuttokuormat eivät aina suuntaisi pohjoisesta etelään.

Parkua tietenkin tulee.

Entä lopputulos?

Eivät helsinkiläiset lähde millään politiikalla maakuntiin. Täällä on elämää, ja vaihtoehtoja.

Maaseudun tilanne on toinen.

Jos vaihtoehtoja ei ole, ei ole kohta elämääkään.

Täytyy myöntää – asiallinen avaus päivänpolttavaan kysymykseen.

Mutta …

Onko keskustalaisten harjoittaman siltarumpupolitiikan myötäily ja siihen liittyvä valtion virastojen siirto väkisin (työntekijöiden tai heidän perheensä mielipiteestä pätkääkään välittämättä) kuitenkaan aito ja kestävä tapa luoda maaseudulle uutta elämää?

Eikö tuollainen politiikka ole kuitenkin vedenkantamista toiseen kaivoon ja erittäin ikävä takauma keskusjohtoisesta ja autoritäärisestä hallintopolitiikasta? Minusta tässä haisee ikävällä tavalla vanha ruotsalainen ja venäläinen itsehallitsijan tapa käskeä suomalaisia. Tai toisin päin tarkastellen – tunkiolle tuoksahtava vasemmistolainen minä-tiedän-mikä-sinulle-on-parhaaksi-ajattelutapa.

Kyse ei todellakaan siitä, onko Reetan (tai minun) mielestä ihmiselämän autuus elää luonnonläheisesti ja huokealla – kyse on siitä, että ihmisiä (joilla on juuret ja perhe) ei voi valtiovallan mahtikäskyllä asuttaa erämaahan vastoin näiden omaa tahtoa. Siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Eräs ihmisryhmä perheineen on siirtymisvelvollinen – ammattisotilaat. Mutta tuokin asia on tiedossa silloin kun uralle lähtee – tai avioituu sotilaan kanssa. Se on tietoinen valinta.

Mutta – noin muuten – ei hallitus voi siirrellä suomalaisia ihmisiä ja täysivaltaisia kansalaisia omassa maassaan rauhan aikana kuin karjaa.

Tällainen hallintopolitiikka ei – omasta mielestäni – ole tervettä. Ei sekään tietysti oikein ole, että ihmiset joutuvat siirtymään kasvukeskuksiin uransa vuoksi. Tämä kuitenkin tapahtuu – yleensä – nuorella iällä ja omasta tahdosta.

Minullakaan ei ole tähän asiaan viisasten kiveä. Olen joskus aikaisemminkin pähkäillyt tätä kysymystä.

Mutta eräs ehdotus minulla kuitenkin on. Kun suomalainen yhteiskunta muuttuu enemmän ja enemmän tietotekniikkaan tukeutuvaksi palveluyhteiskunnaksi, yhteiskunta voisi hyvinkin huokutella yrityksiä siirtänmään suuremman osan etätyöstä harvaan asutuille seuduille. Tämän kautta palvelut ja alueiden säilyminen asuttuina saataiaiin taattua – ympärivuotisesti, eikä pelkän hiihtosesongin aikana.

Miksi Reetta sitten otti sitten juuri tämän asian, juuri tänään esille?

Mieleeni juolahti muutama asia. Reetta on muuttanut Kuusamosta Helsinkiin. Helsinki ei kuitenkaan – Reetan kauhuksi – ollut niiiiiiiin monikulttuurinen kuin hän haluaisi.

Tähän samaan aikaan elämme sen totuuden kanssa, että Helsinkiin tulvii enemmän ja enemmän maahanmuuttajia. Pääasiassa niitä, joiden työllistyminen on vaikeaa. Tämän asian nosti tänään ensimmäisenä poliitikkona pöydälle Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Se miljoonan ruplan kysymys.

Haluaako Reetta kenties tyhjentää Helsingin stadilaisista (kostaakseen oman muuttonsa), maahanmuuttokriittisistä (sehän edustaa hänen kannaltaan ns. väärää ajattelua) vai ihan kaikista suomalaisista (saadakseen ihqulle monikulttuurisuudelleen lisää tilaa)?

Olkoon vastaus ihan mikä tahansa noista vaihtoehdoista – se on kuitenkin tulevaisuuden kannalta väärä. Tosin se, että Helsinki slummiutuu ja suomalaiset muuttavat maaseudulle, saattaa olla tulevaisuudessa aivan oikeakin – vapaaehtoinen – vaihtoehto.

Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Suomi tarvitsee myös asutuskeskuksia – asutun maaseudun lisäksi.

Suomi on hyvä maa suomalaisille. Haluan sen pysyvänkin sellaisena – ja asutettuna Hangosta Petsamoon... öh, Utsjoelle.

Viime viikonloppu toi mukanaan jälleen ikäviä uutisia – peilaten samalla yhteiskuntamme nykyistä tilaa.

Jokelalla on jatkonsa.

Karua kertomaa kehyskunnista

Poliisin mukaan Keravan lauantai-iltaisesta koulutytön surmasta epäilty nuorukainen saattoi etsi satunnaista uhria veriteolleen useamman tunnin ajan. Teon tunnustanut 18-vuotias mies on kertonut poliisille liikkuneensa polkupyörällä yhdestä kahteen hehtaarin kokoisella puistoalueella, surmapaikalla ja Keravan keskustassa jo kello 18:sta lähtien eli kolme tuntia ennen veritekoa.

Poliisin käsityksen mukaan epäilty oli aikonut surmata jonkun, mutta valitsi 14-vuotiaan koripalloa pelanneen tytön uhriksi sattumalta. Uhri ei tuntenut hyökkääjää.

Poliisin tiedottaminen ontui samalla tavalla kuin Jokelan tragedian aikoihin. Maanantaina poliisi ilmoitti, että epäilty on kertonut poliisikuulustelussa surmalle jonkinlaisen motiivin, jota voi pitää osittain yhteiskunnallisena. Poliisi ei suostunut maanantaina paljastamaan tätä motiivia ja ilmoitti samaan hengenvetoon, että se ei ollut radikaali tai mitenkään Pekka-Eric Auvisen Jokela-motiiviin rinnastettava.

Mikä oli motiivi?

Seuraavana päivänä poliisi kertoi surman motiiviksi teosta epäillyn henkilön halun päästä mielenterveyshoitoon.

Tämä voi olla näkemysero, mutta minun mielestäni tässä Savion tragediassa on kuitenkin sama asia takana – ainakin osittain – kuin Jokelan tragediassakin. Nimittäin mielenterveyshuollon tehottomuus – etenkin kasvavissa kehyskunnissa.

Jokelan asiaa on puitu paljon julkisuudessa ja eräs Auvisen surulliseen tarinaan liittyvä epäilys oli alusta alkaen juuri mielenterveyshuollossa tehdyt virheet. Virheitä oli kertynyt paljon ja seurauksena voisi väittää olleen suoranainen potilaan heiteillejättö. Tämän asian myös Pekka Ericin isä vahvisti taannoin.

Ja samaan aikaan – samassa maassa – ollaan valmiita jakamaan yhteiskuntamme ulkopuolelta valuville sosiaalituristeille ja onnenonkijoille yhteiskunnallisia tukia.

Unohdettu alkuperäisväestö

Kotimaista alkuperäisväestöä edustavien mielenterveyspotilaiden, nuorison, pitkäaikaissairaiden, köyhien, syrjäytyneiden ja asunnottomien pärjääminen ja elämä on jätetty sattuman varaan. Suomeksi sanoen – ja Suomessa edelleen ollen – heidät on hylätty oman onnensa nojaan.

Kaikella on syynsä

Tämä kehityskulku ei kuitenkaan ole vahinko – ei. KMS on vain jäävuoren huippu siitä mitä yhteiskuntamme kulisseissa tapahtuu.

Koska teollisuusyhteiskuntamme ja osaamisemme on myyty – ympäristöstä, luonnosta ja ihmisistä välittämättä -halvalla kolmanteen maailmaan (Kiina, Intia), Suomi kulkee vääjäämättömästi kohti ns. palveluyhteiskuntaa. Kun näiden palvelujen tuottaminen on liian kallista alkuperäisväestöllä, sen korvaamiseksi (tai alistamiseksi uusien sääntöjen alle) tarvitaan uusi ulkomailta tuotu puoliorjaluokka.

Idealistiset multikultit ja vihervasemmistolaiset eivät ymmärrä tekevänsä itselleen – ja tavallisille normivirtasille – peruuttamattoman karhunpalveluksen – ja pelaavansa samaan aikaan kasvottoman globaalin kapitalismin pussiin. Tästä voikin jatkaa pohdinta suomalaisen monikulttuurivouhotuksen tehotätiin – Astrid Thorsiin.

Mikä on Astridin motiivi?

Astridilla on missio – Suomen muuttaminen monikulttuuriseksi ja pääkieleltään ruotsinkieliseksi yhteiskunnaksi. Ja hän on onnistunut tuossa touhussaan pelottavan hyvin kun miettii miten pienellä äänimäärällä hän pääsi eduskuntaan – ja sen jälkeen RKP:n kiintiöministeriksi.

Astridin viime eduskuntavaaleissa saama äänimäärä oli vaatimattomat 5 938 ääntä. Tätä vähemmistötotuutta vasten on vielä pelottavampaa ajatella mihin kaikkeen tarpeeksi määrätietoinen poliitikko pystyy – onhan tämä nähty ennenkin. Muistatteko vielä Urho Kekkosen?

Ei Astrid ole tyhmä – eikä dementoitunut, kuten eräällä toisella palstalla väitettiin. Huono suomen kielen osaaminen ei tee hänestä vielä dementikkoa eikä typerystä. Astrid ajaa varsin määrätietoisesti omaa agendaansa.

Ainoa todella suuri kysymysmerkki – ainakin minulle – joka on jäänyt epäselväksi, on kysymys siitä onko Astrid idealisti vai pääoman juoksutyttö. Hänen selvityksensä taloudellisista vastuista ja kytköksistä eivät vakuuta.

Kas kun – sen lisäksi, että Astrid edustaa varsin huonosti suomalaisten asioita, hän kusee myös vaalipiirinsä äänestäjien niskaan.

Näennäisesti helsinkiläinen (sipoolainen? sipoolaisen rahan juoksutyttö?) kansanedustaja Astrid Thors on todennut blogissaan myös näin:

Helsingin ongelmia ei ratkaista niin että epädemokraattisella ja laittomalla tavalla otetaan maita Sipoosta – ja pyritään pientalorakentamiseen. Onneksi enemmistö Helsinkiläisistä on samalla kannalla – mutteivät Helsingin valtapuolueet.

Eli tämän viikon miljoonan ruplan kysymys kuuluu näin : Kenen lauluja laulat Astrid? Olisiko Sinun syytä kertoa sidosryhmistäsi hieman nykyistä avoimemmin. Puheesi ja antamasi selvitys eivät vakuuta – päin vastoin, ne herättävät epäilyksiä…

Quo Vadis?

Ehkä hieman pitkähkön aasinsillan kautta – mutta kuitenkin- kysyn Sinulta tässä – ja tähän aiheeseen liittyen – Reetta Räty, että tällaisia tapauksiako ajoit takaa, kun kirjoitit näin?

On kysyttävä: miten Suomi muuttuu, kun esimerkiksi viidennes väestöstä on taustaltaan muita kuin suomalaisia. Ihan kivutta se ei tapahdu.

Tunnen henkilökohtaisesti varsin syvää inhoa ja vastenmielisyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka avoimesti haikailevat konflikteja ja väkivaltaa. Usein he – kuten tämä Pahkis-Reettakin – ovat suljetussa ja suojatussa ympäristössä kasvaneita, todellisuudentajultaan kehittymättömiä ja väkivallan syvintä olemusta ymmärtämättömiä haihattelijoita.

Kun tähän yhdistyy ymmärtämättömyys siitä miten ja kenelle yhteiskunta on rakennettu, miten se toimii ja kuka sen tuottamat palvelut maksaa, päästään hyvään alkuun matkalla helvettiin.

Mieleni tekevi… kysyä sitä mistä Reetta kuvittelee ne yhteiskunnallisiin palveluihin tarvittavat rahat otettavaksi tuollaisessa tulevaisuudessa? Kun huoltosuhde on romahtanut ja viimeisetkin veronmaksajat juoksevat karkuun monikulttuurisesta helvetistä?

Pankkiautomaatista kortilla?

Lähteet: STT, HS


Site Meter

Asunnottomien tukiasuntojen suunnittelu Ruusulankadulle Helsingin Taka-Töölöön on päättynyt. Pelastakaa kaikki maailman kerjäläiset ry on korvannut osapuolena Sininauhasäätiön neuvotteluissa Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Projektin tavoittena on saada Töölöön 90 yksiötä perhekäyttöön.

HS

HS

Ruusulankatu 10:n kiinteistöön suunnitellaan 90 asuntoa – kaupunkimme katukuvaa kevään myötä rikastuttamaan saapuneita kerjäläisiä varten. Läheisyydessä on kolmensadan lapsen ala-aste.

Taustaltaan kristillinen Sininauhasäätiö oli sopinut alustavasti ostavansa Mannerheimin lastensuojeluliitolta kiinteistön, jossa on toiminut muun muassa lasten lääkäriasema. Nykyinen kaava mahdollistaa talon käytön tukiasuntoina.

Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos. Kimmo ”Tuppukylän kilohaili” O:n luotsaama Pelastakaa kaikki maailman kerjäläiset ry tullee saamaan kyseisen kiinteistön hallintaoikeuden. Oikeus siirretään pakkolunastustoimin Helsingin kaupungin kiinteistöviraston kautta kyseiselle yhdistykselle ilman minkäänlaista lankeavaa korvausvelvollisuutta

Lähistöllä sijaitsevan Töölön ala-asteen vanhempainyhdistys kannattaa tukiasuntoja.

Pelastakaa kaikki maailman kerjäläiset ry aikoo remontoida kaupungin laskuun kiinteistöön yhteensä noin 90 yksiötä ja kaksiota tukiasunnoiksi kerjäläisille. Asukkaiden tuki voisi vaihdella esiintymiskoulutuksesta vaikkapa raha-asioissa opastamiseen.

Ruusulankadun tukiasuntoja tarjottaisiin kaupungin sosiaaliviraston kautta erityisesti maan ulkopuolelta saapuville kerjäläisille.

Spurgut ovat itse aiheuttaneet tilanteensa eikä heitä pidä hyysätä. Nyt on erityisen tärkeää monikulttuuristaa Helsingin asukasrakenne ja päästä samalla eroon hyödyttömistä alkuperäisasukkaista

Kimmo sanoo. Ruusulankatua hän pitää hyvänä tukiasuntojen sijoituspaikkana.

Jonkun mielestä paikka on aina väärä. Ruusulankatu on kuitenkin normaaliasutuksen keskellä ja hyvien liikenneyhteyksien päässä. Tämä mahdollistaa myös puudelihauvojen kanssa alueella loisivien eläkeläisten poistamisen nopeassa tahdista Töölöstä ja luoda siitä ensimmäinen suomalaisista vapaa alue Helsinkiin.

Helsingissä on Kimmon mukaan yli 3 000 asunnotonta, joista puolet on elänyt pitkään vailla asuntoa. Juuri tämän joukon kaupunki haluaa vähentää puoleen 2011 mennessä.

Monikulttuuriyhdistyksen suunnitelmat tulivat iloisena yllätyksenä Perä-Töölön ala-asteen koulun henkilökunnalle ja lasten vanhemmille.

Noin 300 lapsen koulu sijaitsee sadan metrin päässä kiinteistöstä. Iltapäivisin alakoululaiset jäävät iltapäiväkerhoon leikkimään läheiseen Topeliuksen puistoon. Siellä käyvät myös päiväkotien ja ryhmäperhepäiväkodin lapset.

Tieto asuntolasta ilahduttaa vanhempia

kertoo johtokunnan puheenjohtaja Marja Katajalaakso.

Monet lapset kulkevat yksin kouluun kaukaakin, koska koulussa on erityisluokkia ja kaksikielistä opetusta. Nyt näistä samoin kuin Pisa-tuloksista päästään eroon kertaheitolla.

Juuri tällaista me tarvitsemmekin. Lapsemme voivat käydä koulussa ilman suorituspaineita ja suomen kieli muuttuu ajan mittaan iloiseksi sekakieleksi, aivan ilman minkäänlaisia suorituspaineita. Tämä on todellista monikulttuurista edistystä.

Äidinkielen taito, koulutus ja ammattitaito ovat aivan yliarvostettuja. Näin Helsingin kaupunki tukee monikulttuuria jo kasvatusvaiheessa. Mikä olisikaan erinomaisempi tapa osoittaa lapsille, että he eivät tarvitse luku- tai kirjoitustaito puhumattakaan ammattitaidosta. Kielitaidotonkin pystyy elättämään yhteiskunnassa itsensä kerjäämällä ja yhteiskunnan tukitoimin. Veronmaksu, isänmaallisuus ja ansiotyö ovat aivan liian yliarvostettuja asioita Suomessa.

Katajalaakso kannustaa muutenkin kaupunkia miettimään, kuinka hyvä paikka Ruusulankatu 10 on sijoittaa kerjäläisiä.

Juuri keskustassa, Stadionin kulmilla on tiettävästi helposti saatavilla huumeita.

Koulun vanhempainyhdistys aikoo järjestää kesäloman jälkeen vanhemmille spontaanin neuvostomallisen pakollisen mielenosoitustilaisuuden asian johdosta.

Kimmo ymmärtää töölöläisten spontaanin ilon.

Olisin paljon huolestuneempi sellaisesta asuinympäristöstä, josta alueen asukkaat välittävät. ja uskaltavat välittää väärällä fasistisella tavalla ollenkaan. Tällainen aktiivinen ympäristön hävittäminen on erittäin tervetullutta sisäsiittoisessa Suomessa

Hän tapaa tänään muutamia Ruusulankadulla ja Töölönkadulla sijaitsevien asunto-osakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia.

Osalla näistä tarpeettomista alkuperäisasukkaista on Kimmon mukaan päihdeongelmia.

Näihin paikkoihin ei tietenkään tulisi mitään henkilökuntaa, ohjausta eikä valvontaa. Perustarkoitus on hävittää alkuperäisasutus ja saattaa alue anarkian valtaan.

Kiinteistöön olisi tulossa myös ns. luukuttamiseen tarvittavaa tilaa. Taloon muuttaisi myös Monikulttuuriyhdistyksen keskustoimisto.

Lähteet: Pravda, Hiha und Hattu

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Jk. Jos joku nyt ei ymmärtänyt, tämä kirjoitus on parodiaa nykyisestä Helsingin Sanomien toimituspolitiikasta, eräästä Kimmo-nimisestä toimittajasta sekä sellaisesta monikulttuuria ajavasta politiikasta, joka on valmis maksattamaan omat todellisuudesta irtautuneet unelmansa yhä vähenevällä veronmaksajien joukolla.

Tämä on myös kommentti yhteisöllisyyden häviämistä vastaan. Se on myös kommentti siihen kysymykseen, saako alkuperäisväestö puolustaa oikeuksiaan invaasiota vastaan. Se on myöskin kysymys siitä, mihin joudumme jos unohdamme omamme ja nöyristelemme vierasta. Tärkeimpänä kaikesta ja kaikista asioista, se on myös kysymys siitä, kenelle jokainen yhteiskunta on ensisijaisesti rakennettu – omia jäseniään vai vieraita varten?

Pahkasika on täällä tänään ja voi hyvin oikeassa elämässä.

En ole mitenkään kiihottuneessa mielentilassa kirjoittaessani tätä kirjoitusta, enkä soisi kenenkään muunkaan kiihottuvan tästä kirjoituksesta. Älkää kiihottuko, teitä ei kiihoteta.

HS – eli Pravda – on yllättänyt jo pariinkin otteeseen.

Tiukan monikulttuurinen ja ylisuvaitsevainen valtakunnallinen propagandatorvemme on nimittäin julkaissut parin kuluneen päivän aikana kaksi varsin paljon normaalista toimituspolitiikastaan poikkeavaa kirjoitusta.

Eilisessä tiistain lehdessä toimittaja Paavo Tukkimäki arvioi nykyisen maahanmuuttopolitiikkamme uutisointia kirjoituksessaan Ruoskintaa vai itseruoskintaa?

Tukkimäki toteaa kirjoituksessaan, että noin puolet katuryöstöjen tekijöistä kuuluu Helsingissä etnisiin vähemmistöihin, erityisen usein he ovat somaleja tai romaneja. Pääkaupungin raiskauksista 40 prosentissa epäilty on ollut taustaltaan ulkomaalainen.

Hän viittaa myös erääseen toiseen uutiseen. Nimittäin siihen, jossa kerrottiin, että maahanmuuttajien rikollisuuden taustalla on usein huono-osaisuus.

Tukkimäki muotoilee kommenttinsa näin:

Mikä tätä maata tai tänne tulijoita oikein riivaa?

Yksi tapa vastata on kansallinen itseruoskinta. Syy on meissä suomalaisissa; virallinen ja joka kansalaisen oma epävirallinen kotouttamisohjelma ei vain toimi. Se ei auta maahanmuuttajia sopeutumaan tähän monella tavoin kylmään, kummalliseen ja vieraskauhuiseen maahan.

Toinen vastaus on tulijoiden ruoskinta, muukalaisviha. Moni tarttuu ruoskaan, jos ei nyt ihan konkreettisesti niin ainakin kuvaannollisesti ajaakseen ”pahan” pois keskeltämme. Kuuluhan jo alkeellisimpiinkin käytössääntöihin, että vieraat ovat kohteliaita, sävyisiä ja kunnioittavat isäntäväkeään.

Ja miten ovat tulijoiden omat kotiutumisohjelmat, joilla he aktiivisesti hakevat paikkaansa yhteiskunnassa. Onko sellaisia ja miten ne toimivat? Vai olisiko silläkin puolella syytä itseruoskintaan?

Vai ollaanko koko asiassa vain turhan hätäisiä, parantaisiko aika nämäkin haavat?

Vastausta en tiedä, olen yhtä ymmällä kuin romanialaisten kerjäläisten kanssa: inhimillisyys vaatisi yhtä, järki tolkuttaa ihan toista.

Olen myös yrittänyt miettiä, missä maassa maahanmuutosta ei ole syntynyt myös kärsimysnäytelmää. Ruotsi oireilee, samoin Norja, Tanska, Saksa, Ranska, Britannia, Hollanti… Jääkö listalta vain Monaco?

Tässä tulee erään valtiomiehen viisaus mieleen. Nimittäin se, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Eivät ongelmat eivätkä niiden syyt katoa hyssyttelyllä eivätkä valehtelulla. Eivätkä ne ainakaan katoa valtakunnan pääinkvisiittorin järjestämillä näytösoikeudenkäynneillä.

Teppo Moisio puolestaan kysyy tänään, että loiko media ilmiön?

Hän kertoo saaneensa negatiivista palautetta ja että häntä on hyssyttelijöiden ja monikulturistien suunnasta ehditty jo syyttää Helsingin ns. skiniongelman pahentamisesta.

Syyksi hän mainitsee kirjoituksensa helmikuun lopulla. Hän kirjoitti taustoista, jotka johtivat viidenkymmenen nuoren joukkotappeluun Elielinaukiolla. Jutun kuvissa poseerasi kaksi nuorta naista.

HS

”Julkisuuttahan ne skinit juuri haluavat”, maahanmuuttajien kanssa työtä tekevä nainen ripitti minua keskustelutilaisuudessa. ”Media ei pelkästään kirjoita ilmiöistä, se myös luo niitä.”

Ja kieltämällä keskustelu ja lakaisemalla ongelmat – sekä etenkin niiden todelliset syyt – piiloon asiat hoituvat kuin itsestään? Näinkö on maahanmuuttajien kanssa töitä tekevä nainen?

Eikö piilottelua tärkeämpää olisi kuitenkin selvittää, miksi nämä nuoret ovat muuttuneet maahanmuuttajavastaisiksi? Kaikkeen inhimilliseen käytökseen on syynsä. Omat kokemukset ovat kuitenkin huomattavasti opettavampia kuin pelkkä kuultu, nähty tai luettu totuus.

Jutun julkaisua seuraavana viikonloppua skinejä oli keskustassa enemmän kuin aikoihin. Skinejä – tai ”hitleristejä” kuten nuorisotyöntekijät skinheadien vähemmän aatteellista nuorta alajaosta kutsuvat – on kuitenkin ollut asemanseudulla jo ennen kuin he nousivat otsikoihin.

Skini-ilmiö on nousussa eikä se katoa sillä, että sen vaikenee kuoliaaksi.

Päinvastoin, nyt olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja pohtia, mistä on kyse.

Aivan… Ehkä näillä kukkahattutädeillä on luuranko kaapissaan ja muutama synti plakkarista tunnustamatta. Moisio pukee tämän jutussaan sanoiksi seuraavasti:

Evästeeksi ajatuksille: keskustan etsivää nuorityötä tekevässä Katuluotsi-yksikössä on pohdittu, onko rasismin nousu vastareaktio sille, että maahanmuuttajat näkyvät yhä enemmän Helsingin katukuvassa.

Sanansaattajan syyttelyn sijaan kannattaisi pohtia, mitä tehdä itse asialle. Pahimmassa tilanteessa edessä saattaa olla rasistien ja maahanmuuttajanuorten välien kärjistyminen ennakkoluulojen ja koston kierteeksi.

Totta sekin. Moisio on tämän kirjoituksen perusteella sanansaattaja. Vanhan viisauden mukaan huonon viestin tuojat ammutaan. Mutta ei Moisiokaan täysin syyntakeeton ole.

Alkuperäinen helmikuussa kirjoitettu artikkeli oli kuvavalintoineen ja keskiolutkorilavastuksineen varsin raflaava ja Hyysärin normaalin toimituspolitiikan mukainen.

Homma lipsahti pahemmaksi heti tuon helmikuisen jutun jälkeen. Pari päivää tuon jutun julkaisemisen jälkeen Moisio teki Mika Illmanit – l. ryhtyi tulkitsemaan lakia by oma hiha ja hattu. Hän kirjoitti jutun joka oli otsikoitu Natsisymbolien julkinen käyttö on lain harmaata aluetta.

Laissa kun ei ole harmaata aluetta. Laki on regulaatiojärjestelmä joka erottaa sallitun ja kielletyn toisistaan.

Ihmisten ulkonäön kriminalisoiminen ei ole omiaan aiheuttamaan muuta kuin kapinaa kieltoa kohtaan – etenkin nuorisossa. Kielletty hedelmä on edelleen paras hedelmä. Kuka sitten päättää loppukädessä siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä? Lain mukaan eduskunta – ei Helsingin sanomien toimittaja eikä valtionsyyttäjä.

Tuon saman pesuveden mukana menisivät muuten – nykyisen oikeusjärjestelmän pohjalta – myös vasemmiston symbolit. Puhumattakaan kaikkien ei-äärilaitaa edustavien poliittisten, aatteellisten tai uskonnollisten yhteisöjen symboleista

Tämän toisen jutun kirjoittamisen jälkeen näyttäisi käyneen niin, että Moisio on saanut muutakin palautetta kuin tuossa kirjoituksessaan mainitseman maahanmuuttajien kanssa työskentelevän naisen palautteen.

Kun asiaa tutkii tuolta kannalta – ja muistaa samalla, että HS:n levikki on romahtanut toimituspolitiikan vuoksi – tämä tänään julkaistu kirjoitus ei tavallaan kuitenkaan yllätä.

Pravdankin toimituksessa on pakko myötäillä myös yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä. Tai ainakin vähintään tunnustaa olemassa olevat tosiasiat.

Totuus on se, että yksikulttuurinen kansallisvaltio on turvallinen jäsenilleen. Monikulttuurisuus tuo mukanaan erilaisia ryhmiä. Se tuo myös mukanaan näiden erilaisten ryhmien välistä kilpailua, taistelua resursseista, ennakkoluuloja ja jopa suoranaista väkivaltaa.

Monikulttuurisuus synnyttää rasismia, joten ei ole mikään ihme, että syylliset haluavat vaientaa keskustelun ja syyttää omien toimiensa seurauksia.

Kun tämä asia on näköjään – ainakin osittain – ymmärretty myös Pravdan toimituksessa, toivoa sopii, että se mikä on kansalaisten katutasolla kokeman elämän perustotuus, aukeasi nyt myös päättäjille.

Kovin kaukana nämä päättäjät ja heitä – muka – valvova valtamedia ovat olleet pitkään eletystä elämästä ja nykyisestä suomalaisesta todellisuudesta.

Toivotaan, että kehitys jatkuu samanlaisena…

Lähde: HS

Jk. Kehitys tosin saattaa palata takaisin pakkaselle. Uutinen nimittäin kertoo Hyysärin nimittäneen Reetta Rädyn toimituspäällikökseen. Googlaamalla saa varsin hyvän kuvan tästä tomerasta, foliohattuisesta ja väsymättömästä tyttelistä.

Asian toista puolta kuvaa nimimerkki P:n toteamus Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Reetta Rädyn pestaaminen toimituspäälliköksi viittaa siihen, että Helsingin Sanomat pyrkii tosissaan täyttämään aukkoa, jonka huumorilehti Pahkasian lopettaminen jätti jälkeensä.