Onko Suomen laki täydellinen?

HS:n toimituspäällikkö Reetta Räty on päästänyt näppäriltään kerrankin ihan asiallisen ajatuksen . Hän toteaa päivän Hyysärissä, että keskustelu on rasittavaa, jos toinen osapuoli kieltäytyy ymmärtämästä, mistä keskustellaan.

Tämä on sellainen asia, josta olen täysin samaa mieltä Reetta-tyttösen kanssa – tosin ilmeisen eri syistä, kuin Räty. Mutta yhtä kaikki, keskustelu, jossa keskustelijat eivät ymmärrä tosiaan, on aika rasittavaa ja yleensä täysin hedelmätöntä.

Ikävä kyllä, tämä asia on lisääntynyt viime aikoina käydyssä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja siitä on tullut valitettavasti maan tapa. Tällä pohjalla kenenkään tuollaiseen syyllistyvän on turha kitistä siitä, että tämä tiputetaan keskustelusta ja vastauksia ei tule.

Räty heittää omasta puolestaan keskusteluun parikin esimerkkiä. Ensimmäiseksi hän ottaa aiheekseen yhteiskunnalliseen (kansanvallan ulkopuoliseen) kansalaistottelemattomuuteen ja suoranaiseen rikollisuuteen toiminnassaan syyllistyvät ns.eläinoikeusjärjestöt ja heidän tukiverkostonsa vihreät.

Tuosta suunnasta lentelee taas ja jälleen kerran(kevät on ilmeisesti taas tulossa) kovenevia vaatimuksia siitä , että turkistarhauksesta pitäisi luopua Suomessa.

Rätyäkin  kiukuttaa hallituksen ja ministerien vastaus siitä, että turkistarhaus on laillinen elinkeino Suomessa.

No niin on! Ja siksi nyt ehdotetaan, että lakia pitäisi muuttaa. Voisivatko tarhauksen kannattajat siis perustella, miksi eläinten häkkikasvatuksen pitää olla laillista? Saataisiin kiinnostava keskustelu ihmisten ja eläinten väleistä, ehkä jopa vastuusta ja tunteista.

Mutta ei. Laillinen elinkeino, laillinen ammatti, laillinen turkistarha, sanat soivat keskusteluohjelmissa, blogeissa, kyselytunnilla.

Ongelma tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan laillinen elinkeino – ongelma on se, että reettarädyt ja kettutytöt pyrkivät määrittelemään oman maailmankuvansa mukaan oikean ja väärän – ja pakottaisivat muutkin varsin mielellään joko alistumaan tahtoonsa tai muuttamaan oman mielipiteensä kulloisestakin asiasta.

Ottamatta tässä muutenkaan kantaa siihen, että koskevatko ihmisoikeudet eläimiä, niin tietynlainen ulkopuolisuus, maailmankuvan pahanlainen vääristyminen ja puhdas omien tavoitteiden härkäpäiseen ajamiseen (laillisesti tai laittomasti) perustuva itsekkyys loistaa läpi.

Mitä vahvemmaksi ns.kansalaistottelemattomuuden ja suoranaisen rikollisen painostuksen annetaan kasvaa tässä maassa, sitä kauemmaksi luisumme kansanvaltaisesta ajattelusta ja yhteiskuntajärjestyksemme (rauhasta nyt puhumattakaan) rapisee pala palalta pienien kovaäänisten painostusryhmien vaatimusten jalkoihin.

Jokainen voi miettiä sitä, kuinka paljon eri ryhmien  keskinäistä ymmärrystä lisää se, että yhteiskunnallinen keskustelu ajautuu huuto- ja uhkailukilpailuksi.

Kuten jo sanoin, olen kuitenkin eräistä asioista Reetan kanssa samaakin mieltä.Reetta menee erään todellisen yhteiskunnallisen ongelmamme  olemukseen.

Suomessa ei voi puhua vaalirahasta toistelematta, että rahankeräys ja tuen ottaminen on laillista. Niinhän se on. Vaalirahailmoitukseen on laillista kirjoittaa KMS, vaikka raha on tullut yritykseltä, jolla on jokin syy peittää lahjoituksensa.

Miksi rahan alkuperän peittäminen sallitaan?

Siitä ei puhuta, kun rikostutkintoja riittää, ja noin muuten: vaalirahoitus on laillista, niin laillista.

Miksi meillä on eduskunta, jonka työ on säätää lakeja, jos lait ovat jo nyt erehtymättömiä? Olemmeko saavuttaneet kehitysvaiheen, jossa Suomen laki määrittelee, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja miksi ihmeessä juuri kansanedustajat ovat kovimpia perustelemaan kantojaan lailla – he kuitenkin muuttavat lakeja työkseen!

Reetta vastasi itse esittämäänsä kysymykseen. Vanha sananlasku sanoo, ettei korppi korpin silmää noki – ei tässäkään tapauksessa.

Niin kauan kuin monipuoluejärjestelmäämme kuuluva parlamentarismi huseeraa kukkona tunkiolla ja poliittisen kaurapuurokompromissein huolehditaan siitä, että kaikki poliitikot hyötyvät henkilökohtaisesti asemastaan jakokoneiston jäseninä, niin pitkään on turha olettaa eduskunnan puuttuvan sisällään olevaan rakenteelliseen korruptioon.

Vaikka maailmalla Suomea on pidetty pitkään korruptiovapaana vyöhykkeenä, niin KMS:n, Punajuuren ja Nuorisosäätiön kautta julkisuuteen tulleet yhteiskunnallisesti epämiellyttävät asiat eivät olleet ns. yksittäistapauksia.

Ne olivat vain jäävuoren huippu siitä suomalaiseen politiikkaan vuosikymmenien saatossa hiipineestä korruptiosta ja julkisen aseman väärinkäyttämisestä. Ainoa tapa päästä siitä eroon on siirtyminen suoraan kansanvaltaan – ja valvontaan.

Räty kommentoi kirjoituksessaan myös luterilaista kansankirkkoamme. Aikaisemmin hän on keskittynyt kirkon ja siihen liittyvien traditioiden mollaamiseen, mutta nyt hän löytää jotain omasta mielestään positiivistakin kirkon toiminnasta.

Viime viikolla apulaisoikeusasiamies ilmoitti, että kirkolla ei ole laillista oikeutta antaa turvapaikkaa ihmiselle, jota ollaan karkottamassa.

Kirkosta vastattiin, että laki tai sen tulkinta voivat olla epäoikeudenmukaisia. Silloin pitää vaatia oikeutta.

Kerrankin: hyvä kirkko!

Tämäkin noudattaa samaa kaavaa. Ateistit katsovat oikeudekseen komennella sellaista instanssia, jonka jäseniä he eivät olet. Kun kirkko suorittaa omaa yhteisöllistä tehtäväänsä, se kelpaa näiden ihmisten sylkykupiksi tai se unohdetaan kokonaan. Vai olettekko lukeneet Reetan tai jonkun hänen tovereistaan kirjoittaneen koskaan esimerkiksi Kirkon kotimaanavusta?

Kirkon olisi tässä tilanteessa hyvä muistaa se koko olemuksensa ydin: antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalan on.

Unohtamatta siitä, että kirkko koostuu omista jäsenistään ja kirkon pitäisi olla yhteisönä heidän puolellaan –  eikä etenkään toimia jonkin marginaaliryhmän,  toisuskoisten tai ateistien käsikassarana.

Jos kirkko sellaiseksi muuttuu yleisemminkin, sekin vaipuu syvemmälle ja syvemälle siihen suohon, jossa se kieltäytyy ymmärtämästä.

Omia jäseniään.

Lähteet: HS, STT

Site Meter

Advertisement

Hyysärin toimituskunnan kruununjalokivi, Reetta Räty, on vaihtanut missionsa pahkasikajournalismista slummijournalismiin.

Kuusamosta kotosin oleva – mutta nykyisin Helsingin Kallion kaupunginosassa asuva – touhutätimme on kirjoittanut työnantajansa lippulaivassa ja sen blogosfäärissä) tänään keskustelun avauksena maassamuuttoon kohdistuvan tekstin, joka on otsikoitu Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Jotta en syyllistyisi väkivaltaan Reetan hengentuotetta kohtaan, lainaan sen kokonaisuudessaan tänne:

Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Kollega ja koulukaveri Kuusamossa on hermostunut Helsingin Sanomien Kainuu-kirjoittelusta.

”Kainuu on helvetti helsinkiläisille”, kirjoittaa toimittaja Petri Karjalainen kolumnissaan Koillissanomissa.

Alueellistamisesta on tosiaan kirjoitettu Hesarissa usein juuri pääkaupunkiseudun työntekijöiden näkökulmasta: miltä se tuntuu, kun työpaikka pakkosiirretään satojen kilometrien päähän, kauas kodista, ystävistä ja puolison työpaikasta.

Mutta Karjalaisella on hyvä pointti kirjoituksessaan:

”Tekeekö muuttaminen kipeää vain helsinkiläiselle?”

Hän muistuttaa, että tarina pakolaiseksi joutumisesta omassa maassa kuulostaa tutulta Kuusamosta käsin.

Vain muuttokuorman suunta on toinen.

Maaseudun autioituminen – ja autioittaminen – merkitsee sitä, että tuhatmäärin ihmisiä (pakko)siirretään vuosittain pääkaupunkiseudulle asumaan.

Tilanne on ihan sama: miltä tuntuu muuttaa satojen kilometrien päähän, kauas kodista ja ystävistä?

Kuusamosta – joka ei ole mitään Kainuuta, vaan Koillismaata – käsin ei käsitä, miksi juuri pohjoiseen muuttaminen olisi niin kamalaa. Ettekö tajua: korvesta saa kohtuuhinnalla palatsin järven rannalta!

Vaan eikö ihmisen pitäisi saada asua missä huvittaa?

Alueellistamisessa on järkeä, pitkällä tähtäimellä. Sillä pyritään luomaan tilanne, jossa Suomen sisäiset muuttokuormat eivät aina suuntaisi pohjoisesta etelään.

Parkua tietenkin tulee.

Entä lopputulos?

Eivät helsinkiläiset lähde millään politiikalla maakuntiin. Täällä on elämää, ja vaihtoehtoja.

Maaseudun tilanne on toinen.

Jos vaihtoehtoja ei ole, ei ole kohta elämääkään.

Täytyy myöntää – asiallinen avaus päivänpolttavaan kysymykseen.

Mutta …

Onko keskustalaisten harjoittaman siltarumpupolitiikan myötäily ja siihen liittyvä valtion virastojen siirto väkisin (työntekijöiden tai heidän perheensä mielipiteestä pätkääkään välittämättä) kuitenkaan aito ja kestävä tapa luoda maaseudulle uutta elämää?

Eikö tuollainen politiikka ole kuitenkin vedenkantamista toiseen kaivoon ja erittäin ikävä takauma keskusjohtoisesta ja autoritäärisestä hallintopolitiikasta? Minusta tässä haisee ikävällä tavalla vanha ruotsalainen ja venäläinen itsehallitsijan tapa käskeä suomalaisia. Tai toisin päin tarkastellen – tunkiolle tuoksahtava vasemmistolainen minä-tiedän-mikä-sinulle-on-parhaaksi-ajattelutapa.

Kyse ei todellakaan siitä, onko Reetan (tai minun) mielestä ihmiselämän autuus elää luonnonläheisesti ja huokealla – kyse on siitä, että ihmisiä (joilla on juuret ja perhe) ei voi valtiovallan mahtikäskyllä asuttaa erämaahan vastoin näiden omaa tahtoa. Siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Eräs ihmisryhmä perheineen on siirtymisvelvollinen – ammattisotilaat. Mutta tuokin asia on tiedossa silloin kun uralle lähtee – tai avioituu sotilaan kanssa. Se on tietoinen valinta.

Mutta – noin muuten – ei hallitus voi siirrellä suomalaisia ihmisiä ja täysivaltaisia kansalaisia omassa maassaan rauhan aikana kuin karjaa.

Tällainen hallintopolitiikka ei – omasta mielestäni – ole tervettä. Ei sekään tietysti oikein ole, että ihmiset joutuvat siirtymään kasvukeskuksiin uransa vuoksi. Tämä kuitenkin tapahtuu – yleensä – nuorella iällä ja omasta tahdosta.

Minullakaan ei ole tähän asiaan viisasten kiveä. Olen joskus aikaisemminkin pähkäillyt tätä kysymystä.

Mutta eräs ehdotus minulla kuitenkin on. Kun suomalainen yhteiskunta muuttuu enemmän ja enemmän tietotekniikkaan tukeutuvaksi palveluyhteiskunnaksi, yhteiskunta voisi hyvinkin huokutella yrityksiä siirtänmään suuremman osan etätyöstä harvaan asutuille seuduille. Tämän kautta palvelut ja alueiden säilyminen asuttuina saataiaiin taattua – ympärivuotisesti, eikä pelkän hiihtosesongin aikana.

Miksi Reetta sitten otti sitten juuri tämän asian, juuri tänään esille?

Mieleeni juolahti muutama asia. Reetta on muuttanut Kuusamosta Helsinkiin. Helsinki ei kuitenkaan – Reetan kauhuksi – ollut niiiiiiiin monikulttuurinen kuin hän haluaisi.

Tähän samaan aikaan elämme sen totuuden kanssa, että Helsinkiin tulvii enemmän ja enemmän maahanmuuttajia. Pääasiassa niitä, joiden työllistyminen on vaikeaa. Tämän asian nosti tänään ensimmäisenä poliitikkona pöydälle Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Se miljoonan ruplan kysymys.

Haluaako Reetta kenties tyhjentää Helsingin stadilaisista (kostaakseen oman muuttonsa), maahanmuuttokriittisistä (sehän edustaa hänen kannaltaan ns. väärää ajattelua) vai ihan kaikista suomalaisista (saadakseen ihqulle monikulttuurisuudelleen lisää tilaa)?

Olkoon vastaus ihan mikä tahansa noista vaihtoehdoista – se on kuitenkin tulevaisuuden kannalta väärä. Tosin se, että Helsinki slummiutuu ja suomalaiset muuttavat maaseudulle, saattaa olla tulevaisuudessa aivan oikeakin – vapaaehtoinen – vaihtoehto.

Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Suomi tarvitsee myös asutuskeskuksia – asutun maaseudun lisäksi.

Suomi on hyvä maa suomalaisille. Haluan sen pysyvänkin sellaisena – ja asutettuna Hangosta Petsamoon... öh, Utsjoelle.