Viikon mokutus 47/10

Juuri noin. Ainoa varma asia on, että tuhopolttoon syyllistyneet ovat perussuomalaisten kannattajia.

Vihreiden Valtakunnallinen Ajattelija Pekka Raukko paavonmuija Päivi Lipposen todellisuudenvastaisessa mutuilukirjoituksessa US-puheenvuoroissa.

(Todellisuudessa palon sytyttämisestä poliisi epäilee todennäköisin syin vangittua   ravintolan irakilaistaustaista omistajaa lähipiireineen)

Advertisement

 

Orjaemäntä Lipponen?

Maahanmuuttajille tulee tarjota työtä ja heidät pitäisi myös velvoittaa vastaanottamaan mitä työtä hyvänsä, jotta työkokemus karttuisi ja maahanmuuttajat voisivat näyttää työnantajille osaamistaan ja näin välttyä passiiviselta roolilta yhteiskunnassa ja tulonsiirtojen varassa elämiseltä.

Päivi Lipponen US-blogissaan 3.1.2010

Tässä tulikin sitten suoraan ja selkeästi korkeamman  demariluokan kommentti siitä, miksi heidän mielestään maahanmuuttoa pitää lisätä, mitä he maahanmuuttajilta odottavat ja kuinka paljon suomalaiset demarit arvostavat suomalaista työtöntä, duunaria, sairasta, syrjäytynyttä ja köyhää.

Puhumattakaan työehtosopimuksista, minimipalkasta, ammattitaidosta, kielitaidosta ja niin edelleen…

Maanviljelijä sanoi männävuosina (peltojen paketoinnin ja maaseudun tyhjenemisen aikoihin) demarille, että mitäpä sitä paskaa, kun ei ole peltoakaan…

Nykyaikaisemmassa muodossa tämän voisi muotoilla muotoon, että  mitäpä sitä työvoimaa, kun ei ole töitäkään.

 

Vuoden mokutus 2009

Vuoden mokutus 2009 äänestys on päättynyt. Suurkiitokset kaikille osallistujille.

Kilpailuun osallistui normaalia Poll Daddy-vaihtoehtoäänestystä vähemmän vastaajia. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska äänestyksessä jokainen joutui kirjoittamaan nimellään tai nimimerkillään ja perustelemaan miksi äänesti kyseistä mokutusta.

Vastauksia tuli hieman toistastaa ja kävijöitä sivulla oli viikon kestäneen äänestyksen aikana hieman yli seitsemäntuhatta. Koska kysely oli kiinnitetty Kullervoblogin etusivulle, kyselyn näki myös jokainen joka tuli tämän blogin etusivulle – tämä määrä  on yli kymmenkertainen.

Palataanpa takaisin varsinaiseen asiaan. On aika julkistaa Vuoden mokutus 2009.

* * *

Vuoden mokutukseksi – Te hyvät lukijat –  olette valinneet seuraavan:

Sallittaneen tässä ensin vähän
filosofisempi huomio. Mitä tarkoittaa käsite
laiton maahanmuutto? Linnut lentävät rajojen
ylitse, laittomasti vai laillisesti? Mistä syntyy käsite
laittomuus, jos ihminen etsii paikkaa maapallollamme,
missä toteuttaa itseänsä, missä elää?

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (SDP), eduskunnan ulkomaalaislakia koskevassa keskustelussa.

Seuraaviksi – kakkos- ja kolmossijoille – äänestyksessä tulivat nämä mokutukset. Sijalle kaksi nousi tiukan kamppailun jälkeen viikon mokutus 10/09:

Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.

Helsingin keskustanuorien puheenjohtaja Abdirahim Hussein YLE:n A-zoomissa 27.2.2009

Vain yhden äänen erolla kakkoseen tuli viikon mokutus 49/09 kolmanneksi:

Minulle itsenäisyys ja suomalaisuus ovat kaksi eri asiaa, eikä jälkimmäisessä ole juuri mitään juhlittavaa. Suomalaisuus kun on lähinnä sitä, että sattuu syntymään kultalusikka suussa. Sitä tuskin kannattaa kovin verisesti puolustaa.

Vihreän Langan toimittaja Lasse Leipola itsenäisyyspäivänä 6.12.2009.

Tässä äänestyksessä hajaääniä keräsivät myös Khodr Chehab, Astrid Thors, Ritva Viljanen, Tarja Halonen, Anne Holmlund, Ville Komsi, Anni Sinnemäki, Päivi Lipponen, Paavo Lipponen, Dan Koivulaakso ja Jaakko Hämeen-Anttila – sekä monet muut.

Onneksi olkoon voittajalle myös Kullervoblogin puolesta!

 

Epäpätevä syyttää syytöntä

Presidentti Tarja Halosen mielestä rauhanturvaajien kotiuttamisesta Afganistanista päättäneet tahot sivuuttivat omin päin valtiojohdon päätökset.

Yle Uutisten tiistaina haastattelema Halonen ei maininnut nimiä, mutta arvostelun kärki kohdistui pääesikuntaan ja puolustusministeriöön.

Olennaista kuitenkin lienee se, että joku otti vastuun ja toimi Halosen reissatessa pitkin maailmaa veronmaksajien piikkiin. Nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin – olemme korviamme myöten kusessa, jos Suomi joutuu mukaan yhtään Afganistania lähempänä olevaan kriisiin tällaisen ylipäällikön komennossa.

Se mitä todellisuudessa tapahtui – Halosen kiukuttelusta huolimatta – selviää täältä.

Lähde: YLE

 

Demarifarssi jatkuu…

Kirjoitin eilen demareiden hysteriaksi muuttuneesta Afganistanin rauhanturvajoukkoja koskevasta julkisuuspelleilystä. Farssi jatkuu ja loppua ei taida olla näkyvissä tälle ilmaiselle kansanhuville.

SDP:n puheenjohtaja Jutta ”Urpå” Urpilainen vaatii hallitukselta selvitystä Afganistanin vaaleja turvaamaan lähetetyn rauhanturvajoukon kotiutuksesta.

Urpilainen haluaa eduskunnan arvioivan sitä, onko puolustusministeri Jyri Häkämies ylittänyt toimivaltuutensa, kun on jättänyt kertomatta maan johdolle joukkojen kotiuttamisaikataulusta.

Tiedättekö mistä oikeasti on kyse? Kyse on kuuluisasta sä-et-vaan-osaa-ilmiöstä. Nämä tiedot, joita Urpilainen väittää Häkämiehen pimittäneen ovat olleet (kuten jo eilen totesin) eduskunnan (eli myös kansanedustaja Urpilaisen tiedossa) jo pitkän aikaa. Herää kysymys onko Urpilainen laiska, tyhmä vai valehteleeko hän tietoisesti?

Näin eduskunta sai todellisuudessa tietää asiasta (vastoin demareiden väitteitä):

9. tammikuuta 2009

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (utva) keskustelee presidentin kanssa Suomen saamasta pyynnöstä avustaa Afganistanissa järjestettäviä presidentinvaaleja.

6. maaliskuuta

Eduskunta hyväksyy vaalioperaatiota käsittelevän selonteon. Toiminta-ajaksi määritellään yhteensä noin 4–5 kuukautta. Väliaikaisten tukijoukkojen vahvuus ja käytön aikataulu täsmentyvät kevään 2009 aikana.

13. maaliskuuta

Presidentti päättää, että Suomi osallistuu presidentinvaalien turvaamiseen. Lähetettävän joukon kooksi rajataan ”noin sata” ja toiminta-ajaksi ”neljästä viiteen kuukautta”. Lähtökohta on, että mahdollinen vaalien toinen kierros pidetään kuukausi ensimmäisen kierroksen jälkeen eli syyskuussa. Joukolle varataan tämän lisäksi ylimääräinen kuukausi vaaliaikatauluun liittyvien epävarmuustekijöiden ja mahdollisten vaaleja seuraavien levottomuuksien takia.

16. kesäkuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle (UAV) eduskunnan vaatiman lisäselvityksen Afganistanin vaalioperaatiosta. Siinä todetaan, että lähetettävän joukon operatiivinen toimintavalmius päättyy 25. lokakuuta ja että Suomen lähettämän osaston tehtävä on väliaikainen eikä osaston läsnäoloa jatketa.

3. syyskuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle selvityksen, jossa joukon toiminta-aika määritellään niin, että vaalitukijoukko kotiutetaan loka–marraskuun aikana riippuen presidentinvaalien mahdollisen toisen kierroksen aikataulusta.

22. lokakuuta

Puolustusministeri Jyri Häkämies ja kenraalimajuri Arto Räty käyvät ulkoasianvaliokunnassa selvittämässä operaation vaihetta. Pääesikunnan muistiossa kerrotaan, että Suomi ei voi toimia alueella vain kansalliseen päätökseen nojaten, ja että Suomen joukkojen kotiutumisaikataulu on ollut Ruotsilla tiedossa. Suomalaisten käytössä olevat tilat majoitus- ja toimitilat tulevat ruotsalaisten käyttöön.

Urpilaisen puheet on punnittu –  ja kevyeksi todettu. Demareiden puheenjohtaja on tehnyt itsensä entistäkin  naurettavammaksi ja epäuskottavammaksi.

Samoin kuin Tarja Halosen naurettavat selitykset. STT:n mukaan presidentti Tarja Halosen mielestä suomalaisen Afganistan-joukon kotiutuksesta syntyneessä sekaannuksessa on kyse muustakin kuin tiedonkatkoksesta.

Jep, saako tässä heittää villin veikkauksen  – presidentin täydellisestä inkompetenssista?

Lähteet: HS,US, STT

Jk. On muuten aika vastenmielistä seurata myös sitä kuinka Päivi Lipponen lobbaa täysin estoitta miehensä Paavo Lipposen työnantajan laskuun. Tähän korruptioon on ilmeisesti viimeinkin tulossa muutos.

 

Viikon mokutus 25/09

Tilanne on huolestuttava, sillä Suomessa on yleisesti todettu olevan puutetta lasten mielenterveyspalveluista. Tilastoja lukiessa heräsi mielessäni kysymys: ohjataanko heidät kantaväestöön kuuluvien lasten kanssa jakamaan niukkoja palveluita vai onko heille omat kotouttamiseen liittyvät palvelut?

Päivi Lipponen US-blogissaan 12.6.2009.

 

Viikon mokutus 35/08

Näytelmä osui sieluuni. Miten lapset voivatkin olla niin vilpittömiä ja vastaanottavaisia? Tuollaisia mekin olimme. Taistolaisopettajamme soitti kitaraa ja me oppilaat lauloimme rauhasta ja kansojenvälisestä veljeydestä. Muistan kuinka antaumuksella veisasin lempilauluani ”Seis sotilas, kuule sotilas, rauhaa myös aikuiset kaipaa. Paistaa aurinko aina, taivas kirkas on aina, elää saa äiti aina elää saan minä myös”. Laulun sanat ja sävel synnyttivät tunteen oikealla asialla olemisesta ja tulevaisuuden uskosta.

Nyt niin kaukainen 70-luku oli yhteisöllisyyden aikaa. Peruskoulu keräsi kaikki lapset yhteen sosiaaliseen taustaan katsomatta. Toki oppilaat tiesivät toistensa perhetaustat, mutta eivät ne vaikuttaneet kaverisuhteisiin. Aamuisin marssimme pituusjärjestyksessä aamuhartauteen veisaamaan virttä ja kuulemaan Sanaa. Viikottain hammashoitaja muisti meitä fluoripurskutuksin. Nyt koulu ei ole niin selvästi kansalaisten kasvattamisväline. Samalla yhteisöllisyyden ja tasa-arvon ihanteet ovat haalistuneet.

Päivi Lipponen US:n vaaliblogissaan.

Ainoat asiat mitä tästä idyllistä näyttävät puuttuvan, ovat pienoiskokoiset AK-47:t, polkutankit, sotilasparaatit ”rauhan” edistämiseksi ja pioneerihuivit. Muuten Päivin aika-multaa-muistot ovat kuin suoraan DDR:läisestä todellisuudesta 1970-luvulta.

Päivi näyttää olevan poliittinen vesimeloni.

Jk. Tiedän – toistoa, mutta oli ihan pakko kommentoida uudestaan – etenkin US:n blogissa käydyn keskustelun jälkeen…

 

Päivi Lipponen ja luokkayhteiskunta

Päivi Lipponen kirjoittaa varsin usein asenteellista ja totuutta aika rajulla kädellä murjovaa roskaa – julistaen sen kuitenkin ajoittain yleisobjektiiviseksi totuudeksi. Hän esiintyy yleensä vasemmistolaisten medioiden – kuten Totuuden ja Demarin palstoilla. Yleisvasemmistolainen touhutätimme on tunkenut itsensä nyt myös Uusi Suomi-verkkojulkaisun vaaliblogeihin.

Ja mitä jännää Päivi onkaan sitten kirjoittanut?

Se selviää tästä (oheistan koko tekstin jälleen tänne, koska näillä on taipumus kadota nettiavaruuden syövereihin):

Säädyt sulkeutuvat
23.8.2008 10.09 | Lipponen | Yleistä

Taivallahden koulussa vietettiin 50-vuotisjuhlaa. Koulun historiaa käytiin läpi pienoisnäytelmien avulla. Tyttäreni luokan näytelmänä oli äidinkielen tunti 70-luvulla. Opettaja -venäläinen ruusuhuivi harteillaan kysyi mikä oli sadun aihe. Tyttäreni vastasi: “Pikkutyttö, vesipuhveli ja Vietnamin sota.” Pieni poika viittasi: “Opettaja lauletaan taas maailmanpelastuslauluja” Satu keskeytyi ja kirkkaat lasten äänet helätivät soimaan kuinka aseista pitäisi tehdä leluja maailman lapsille.

Näytelmä osui sieluuni. Miten lapset voivatkin olla niin vilpittömiä ja vastaanottavaisia? Tuollaisia mekin olimme. Taistolaisopettajamme soitti kitaraa ja me oppilaat lauloimme rauhasta ja kansojenvälisestä veljeydestä. Muistan kuinka antaumuksella veisasin lempilauluani “Seis sotilas, kuule sotilas, rauhaa myös aikuiset kaipaa. Paistaa aurinko aina, taivas kirkas on aina, elää saa äiti aina elää saan minä myös”. Laulun sanat ja sävel synnyttivät tunteen oikealla asialla olemisesta ja tulevaisuuden uskosta.

Nyt niin kaukainen 70-luku oli yhteisöllisyyden aikaa. Peruskoulu keräsi kaikki lapset yhteen sosiaaliseen taustaan katsomatta. Toki oppilaat tiesivät toistensa perhetaustat, mutta eivät ne vaikuttaneet kaverisuhteisiin. Aamuisin marssimme pituusjärjestyksessä aamuhartauteen veisaamaan virttä ja kuulemaan Sanaa. Viikottain hammashoitaja muisti meitä fluoripurskutuksin. Nyt koulu ei ole niin selvästi kansalaisten kasvattamisväline. Samalla yhteisöllisyyden ja tasa-arvon ihanteet ovat haalistuneet.

Luin professori Laura Kolben ja tohtori Katariina Järvisen kirjan “Luokkaretki hyvinvointiyhteiskuntaan”. Kirjassa tarkastellaan suomalaista luokkayhteiskuntaa omine tyypillisine arvoineen. Vaatimattomista oloista syntyisin oleva Järvinen pääsi Helsingin yliopistoon, jossa tutustui ylemmän keskiluokan lapsiin. Järvinen puhuu oman elämänsä kautta kuinka yhteiskunnan rakenteet uusintavat luokkayhteiskuntaa. Edelleen yliopistojen opiskelijoista valtaosa tulee akateemisista perheistä. Kirjoittajien viesti on se, että Suomi on edelleen luokkayhteiskunta. Siitä puhuminen on kuitenkin tabu. Ihmiset haluavat elää tasa-arvon illuusiossa.

Opettajana ja tutkijana olen pohtinut omia koulustvalintojani. Olin oppilas, joka uppoaa luokkaan. Kotonani ei puhuttu oppikouluun pyrkimisestä. Olin onnekas 10-vuotiaana siirryin peruskouluun eikä kukaan kysellyt ammatinvalintani perään. Lukion jälkeen vanhemmilleni oli tärkeintä, että hankin itselleni ammatin.

Nykyisin meillä on esiopetus, peruskoulu, erityisopetus, valinnan vapaus, huippuopettajat, hienot oppimisympäristöt ja lähes ilmainen jatkokoulutus. Silti 10 prosenttia ikäluokasta jättää opintonsa peruskoulun varaan ja merkttävä osa ammattikoulun aloittaneista keskeyttää tutkintonsa. Arvioidaan, että Suomessa on peräti 30 000 kadonnutta lasta eli nuorta, jotka ovat kadonneet tilastoista peruskoulun jälkeen. He eivät opiskele mitään tai osallistu työelämään.

Löytyykö ratkaisu ilmaisesta varhaiskasvatuksesta tai oppivelvollisuuden pidentämisestä 17-vuoteen, joita molempia demarit ovat ehdottaneet.

Peruskoulun merkitys oli siinä, että se pyrkii tasoittamaan sosiaalisen taustan merkitystä lapsen koulutusvalintoihin. PISA -tutkimus osoittaa, että näin on todella tapahtunut. Valitetavasti edelleen tutkimukset todistavat, että lasten oppimismenestys korreloi lapsen sosiaalisentaustan kanssa ei lahjakkuuden kanssa. Lahjakas oppilas köyhästä perheestä ei pärjää koulussa niin hyvin kuin häntä hieman heikompi oppilas vauraasta perheestä.

Opettajana minun on vaikea uskoa, että ihmisten välillä olisi suuria oppimiskykyeroja. Erot löytyvät kyvystä sitoutua, keskittyä ja motivoitua. Oleellisempia oppimisen ja koulutsvalintojen kannalta ovat lasten ja nuorten sosiaaliset erot. Entistä enemmän nuorten koulutusvalinnat korreloivat vanhempien varallisuuden kanssa. Perheiden valveutuneisuus ja uskonvalanta vaikuttavat merkittävästi nuorten koulutusvalintoihin. Kun 70-luvulla säätyrajat murtuivat, nyt koen säätyjen sulkeutuvan.

Tohtori Marjo Vuorikoski toteaa, että oppilaat tulevat erilaisista oloista ja perheet antavat heille kovin erilaiset eväät koulunkäyntiin. Hänen mielestään koulukeskustelussa pitää nostaa esille sosiaalisen taustan vaikutus koulumenestykseen. Vuorikosken mielestä koulua pitäisi uudistaa ottamalla paremmin huomioon oppilaiden erilaisuus ja lähtökohtien erot.

Olin kauan sitten radio-ohjelmassa ikäiseni miehen kanssa. Hän oli Kontulasta ja minä olin asunut lapsuuteni Länsimäessä, naapurilähiössä. Mies oli käynyt lukion jälkeen Kauppakorkean ja saanut stipendin toista tutkintoa varten Yhdysvaltoihin. Ohjelmassa hän vaati ilmaisen yliopistokoulutuksen lakkauttamista. Sanoin kaverille, että miten voit moista vaatia, kun itse olet suurin hyötyjä. Mies meni mietteliääksi ja totesi, että monet hänen kavereistaan eivät olleet enää edes elossa. “Silti ilmainen koulutus tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle.”

Miten ihminen, joka on saanut järjestettyä lapsensa eliittikoulu SYK:iin voi kirjoittaa noin punaista uusvasemmistolaista luokkasodan kiihotusta?

Huoh… 😦

Mikään ei näköjään muutu – ainakaan parempaan suuntaan – Päivin kohdalla. Olen aikaisemminkin kommentoinut hänen aikaisempia älynväläyksiään.

Tosin tämä edustaa myös samaa ajattelutapaa, jonka koko kansan presidenttimme lohkaisi kuukauden sammakkona suustaan viime viikolla. Hänhän istui Pekingin olympialaisissa kannustamassa ja tukemassa Kiinan kansantasavallan diktatuuria, ihmisoikeusrikkomuksia ja teräskomentoa. Hän osoitti – jälleen kerran – todellisen luonteensa ehdottamalla kouluihin lisää pakkopullaa lauantaipäiviksi.

Syyksi Tarja Halonen ilmoitti nuorison huonon kunnon. Kunnon vasemmistolainen uskoo pakon autuaaksi tekevään voimaan. Nykyiselläkin toteutuksella koululiikunta aiheuttaa päinvastaisen tuloksen, kuin mitä opetustavoitteissa haetaan. Nykyinen liikuntakasvatus luo ja syventää inhoa liikuntaa kohtaan – sen tavoitteena olisi kannustaa läpi elämän kestävään liikuntaharrastukseen ja iloon.

Liikunnan iloa haetaan vapaaehtoisesta toiminnasta ja perheen piiristä. Tämän kaiken Halonen haluaisi kieltää ja ehkäistä viemällä perheiltä lauantaiden ja kahden päivän viikonloppujen vapaan ja yhteisen ajan – perusvasemmistolaiseen kontrollointi- ja pakotustyyliin.

Nämä tapaukset ja kommentit ovat kuitenkin läpinäkyvyydessään ja tietyissä ristiriitaisuuksissaan vain pinnalle pulpahtaneita esimerkkejä vasemmistolaisesta nykymenosta. Ainakin minusta varsin ikävä katsella Suomen nykyistä kehitystä.

Suomen kansan tuhoamisrintaman foliohattuosasto kukkahattutäteineen on huonossa kansallisessa itsetunnossaan pilkkaamassa ja purkamassa kaikkea sitä, mitä edelliset sukupolvet rakensivat ja vaalivat.

Samaan aikaan vasemmisto uhoaa luokkasotaa, unohtaen kaikki historian opetukset.

Tämä kuvaa tosin varsin selvästi vasemmiston ideologiaa. Pasifismi oikeuttaa (luokka)sotaan ja väkivaltaan, kunhan kohde on porvari. Eikä tuo ole mikään ihme. Kun SDP:nkin pohjana oleva sosialismi otetaan preparaattipöydälle ja avataan, totuus tulee entistä selvemmin esiin.

Tämänkaltainen vasemmistolaisuus perustuu kateuteen ja väkivallan voimalla toisen ihmisen omaan koskemisen (omankäden)oikeuteen. Yhteisöllisyys on hyvin suppeaa ja rajoittunutta vasemmistolaisittain. Se koskee lähinnä nomenklaturan yhteisten etujen ajamista periaatteella toveria ei jätetä. Muut pärjätköön miten taitavat.

Päivi Lipposen ja Tarja Halosen tahoillaan erinomaisesti esiin nostama yleisvasemmistolainen maailmankatsomus lukee yksilön yhteiskunnan omaisuudeksi. Vasemmistolainen yhteiskunta tarvitsee yksilöä tekemään palveluksia itselleen. Se ohjaa ja valvoo sitä, kuinka yksilö saadaan alistettua työmuurahaiseksi työmuurahaisten joukkoon – tarvittaessa turvallisuuspoliisin, pakkokeinojen ja keskitysleirien avulla.

Toivottavasti äänenpainot vasemmalla rauhoittuvat kohtuullisen nopeasti. Nimittäin, jos luokkasotakiihotus jatkuu ja yltyy, olemme matkalla vuoden 1918 toisintoa.

Ja sitähän ei kukaan täysjärkinen ihminen halua.

Lähde: US

 

Mikä vaivaa?

Mikä vaivaa? Mitä Teille on tapahtunut? Mihin jäi se kuuluisa terve itsekunnioitus?

Päivi Lipposen ja Mirja Talibin mukaan …. on tärkeätä tukea maahanmuuttajataustaisten kansalaisten poliittista osallistumista ja valintaa poliittisiksi päättäjiksi

Onko myös tärkeätä luopua suomalaisesta kulttuurista ja antaa muiden päättää kaikkien meidän puolestamme? Kenelle tämä maa kuuluu? Sen alkuperäisasukkaille vai kenelle tahansa rajan ylittävälle sosiaalituristille?

Saako saman periaatteen mukaan myös Lipposen auton, vaimon, jääkaapin ja lompakon yleiseen maahanmuuttajataustaisten kansalaisten käyttöön?

Huumoriahan tämä oli?

Lähde

 

Vallananastajat

Pravdasta löytyi vaihteeksi mielenkiintoinen kirjoitus. Kirjoituksessa valtio-opin emeritusprofessori Tuomo Martikainen tekee muutamia johtopäätöksiä siitä, kenelle – kansalle kuuluva – valta on Suomessa siirtynyt. Martikaisen mukaan puolueiden puheenjohtajille on yhtäkkiä keskittynyt hirveästi valtaa.

Valtaa on siirtynyt puolueille, ja puolueessa ylivoimaisessa asemassa on puoluejohtaja. Puolueet tuskin ovat kansanvaltaisesti hallittuja elimiä.

Vaikka juhlapuheissa ja julkisuudessa puhutaan ja paasataan parlamentarismin vahvistumisesta, uuden perustuslain myötä onkin käynyt toisin.

Vaikuttaa siltä kuin eduskunta olisi vastuullinen hallitukselle, eikä päinvastoin.

Hallituksen asema suhteessa eduskuntaan on vahvistunut, ja kun hallituksen jäsenistä – pääministeristä ja ministereistä – päättävät puolueet tai puolueiden puheenjohtajat, hämmästyttävä vallan siirtymä puolueiden voitoksi on tapahtunut.

Martikaisen mukaan samasta epätoivotusta ilmiöstä oli kyse myös silloin, kun ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) erotettiin.

Oikeastaan (kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri) Jyrki Katainen erotti Kanervan, vaikka Kanerva oli hallituksen jäsen.

Martikainen sanoo, että vastaavanlainen muutos on nähty Britanniassa, jossa parlamentin rooli suhteessa hallitukseen on heikentynyt.

Henkilökohtaisesti näen tämän – epätoivotun – kehityksen isänä Paavo Lipposen. Lipposen härski ja ylimielinen tapa hallita Suomea ja suomalaisia sai erinomaisen uuden poliittisen kulttuurin perintöprinssin Matti Vanhasesta.

Vanhasen aikana politiikka on viihteellistynyt ja valta on keskittynyt kansanvallan vastaisesti ja varsin ikävällä tavalla muutamiin – kuten Martikainenkin toteaa – puolueita johtaviin käsiin. Vanhanen on osoittautunut vallanhimoiseksi ja pikkusieluiseksi valtapoliitikoksi – pohjaltaan ja tavoiltaan varsin samanlaiseksi kuin edeltäjänsä Lipponenkin. Eikä valtapoliitikoista Kataisenkaan omena kauas tästä puusta putoa – puhumattakaan uusstalinistisesta hörhölaumasta, Virheet De Dorkasta tai … no, antaa olla… Tajusitte varmaan mitä tarkoitan?

Pahemmaksi näyttäisi päivä päivältä menevän.

Päivänpolitiikan ulkopuolella – ns. harmaaksi amanuenssiksi suomalaisten kiusaksi jääneen – vaikuttavan Paavo Lipposen viimeaikaiset vaatimukset ns. pitkistä listoista ovat avokas kansanvallan korvalle ja pippurikaasusuihke suomalaisen äänestäjän kasvoille. Tällaisessa järjestelmässä puolue (eli viime kädessä puolueen puheenjohtaja ) päättää kenet se asettaa Sinun äänelläsi eduskuntaan. Äänestäjä ei valitse tässä järjestelmässä – vastoin suomalaiseen yhteiskuntaan juurtunutta kansanvallan perinnettä – edustajaa vaan puolueen.

Puolue tietää Sinua paremmin.

Tämä Lipposelle – ja muillekin vallananastajille – sopiva järjestelmä on käytössä esimerkiksi kansanvallan irvikuvaksi muuttuneessa pakkososialidemokratiavaltiossa nimeltään Ruotsi. Ja Lipposen nykyinen – eräs asemaansa reittä pitkin kiivennyt vallananastaja – vaimo pelottelee kansalaisia olemattomilla kummituksilla ja pyrkii rajoittamaan (perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin) omasta mielipiteestään eroavien mielipiteiden ilmaisun.

Toisaalla Vanhasen käytös Susanna Kurosen oikeustapauksessa osoittaa Matin olevan sekä herkkähipiäinen että henkisesti pienimunainen. Se osoittaa myös sydämetöntä suhtautumista vastapuoleen ja häikäilemätöntä valta-aseman hyväksikäyttöä. Sekä – jälleen kerran – vallassa olevan henkilön pyrkimystä rajoittaa sanan- ja mielipiteenvapautta.

Kun pääministerin asemassa oleva ihminen hyökkää lakimiesarmeijan kanssa yksinhuoltaja-yksityisyrittäjää vastaan, se on – sanalla sanoen – kuvottavaa. Etenkin kun sama Matti on avannut aikaisemmin kotinsa ja suhteensa juorulehdille.

Ja samaan aikaan kansan suoraan valitsema arvojohtaja on kiinnostunut lähinnä virka-asemansa käyttämisestä henkilökohtaiseen elämysmatkailuun ja kansan enemmistön halveksimisesta. Pyrkien myös rajoittamaan sanan- ja mielipiteen vapautta.

Olemme varmaan kaikki huomanneet tähän asiaan liittyvän viimeisen ns. jäit-kiinni-housut-kintuissa-ilmiön. Tämä vaalirahoitussotku on varsin mielenkiintoista myös tätä aihetta vasten tarkasteltuna.

Jos – ja kun – poliitikko toimii jonkun tai jonkin tahon marionettina samaan aikaan, kun hän kahmii enemmän ja enemmän valtaa itselleen, ollaan matkalla kauas kansanvallasta. Hyvä tuore esimerkki on liikemies Toivo Sukarin pyrkimys murtaa edustuksellista tietä pitkin valmisteltu ja päätetty yleiskaava – omien liiketoimintaan liittyvien henkilökohtaisten intressiensä vuoksi. Palaan asiaan…

Näinä aikoina demokratian vahtikoira – media – juoksee pääsääntöisesti näiden vallanpitäjien touhuissa täysin kritiikittömästi. Helsingin Sanomat ja sen nykyinen toimituspolitiikka on – yleisesti, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta – varsin hyvä merkki kansanvallan ja sananvapauden alemmuustilasta Suomessa vuonna 2008.

Vuonna 1991 maailma ja tulevaisuus näyttivät suomalaisestakin näkökulmalta – lamasta huolimatta – lupaavilta ja valoisilta. Neuvostoliiton romahtaminen loi uskoa tulevaan.

Se oli kuitenkin harhakuva.

YYA-sopimuksen jälkeinen aika muutti poliittisen – ja koko kansakunnankin – moraalin. Yhteisöllisyyden, yhteisen rakentamisen ja muista välittämisen tilalle nousivat egosentrisyys, ahneus ja kaiken maailman huuhaa-liikkeet.

Nykyisistä prekariaatti- ja anarkistipuuhailuista mieleeni nousee vääjäämättä mielikuva Länsi-Saksassa 1970-luvulla toimineista ääriliikkeistä ja kommuuneista. Näitä tuettiin hiljaisesti – mutta vahvasti – taloudellisin keinoin DDR:n toimesta. Kuinkahan moni näistäkin hippaheikeistä ja sen ajan anarkisteista lopultakin ymmärsi mitä heille olisi tapahtunut ns.sosialismissa? Kansandemokratiat eivät sulattaneet dekadenssia.

Olin muuten toisaalta aikanaan tavattoman hämmästynyt miten uuden vaurauden ja ahneuden aikana päättäjät pystyivät ajamaan kansalaisoikeuksiamme rajusti kaventaneet poliisi- ja pakkokeinolakien muutokset. Ja kuten huomaamme – sama linja jatkuu. Uusi valmiuslaki ja sen valmistelu jatkaa samaa hiljaisen hyväksynnän perinnettä.

Thaimaan lomat, uusi auto, uudet keittiökoneet ja tanssit tähtien kanssa ovat korvanneet osan kansalaisoikeuksista hiljalleen. Halpa on ollut hinta vallan siirtämiselle muutamiin käsiin ja sen pönkittäminen kansanvallan pelisääntöjen vastaisesti.

Katsokaa nyt hyvät ihmiset ympärillenne ja miettikää tarkkaan tätä; mitä Te haluatte tulevaisuudeltanne. Kohta tahtonne voi olla kokonaan jonkun muun taskussa.

Lähde: HS

 

Jo riittää – Päivi Hiltu.. ei kun Herzb.. ei kun Lipponen

Kysyitte tänään Eduskunnassa seuraavasti:

Arvoisa puhemies! Rasististen rikosten määrä on Suomessa merkittävässä nousussa. Nettirasismi on kasvussa, ja internet tarjoaa ääriliikkeille yhä merkittävämmän kasvualustan. Suomen viranomaiset pitävät internetissä toimivia ääriryhmiä jo uhkana arjen turvallisuudelle. Keskustelupalstoilla on rasistisia tekstejä, joissa kirjoittajat purkavat tunteitaan ja ilmaisevat halveksuntaansa etnisiä ryhmiä kohtaan. Näistä verkkorasisteista harva jää kiinni. Esimerkiksi Ruotsissa on laki, joka edellyttää sivuston ylläpitäjää valvomaan siinä esiintyvää aineistoa. Kysyn ministeri Suvi Lindéniltä:

Onko hallitus käsitellyt nettirasismiongelmaa, ja onko meillä suunnitteilla Ruotsin kaltaista lakia asiasta?

Jos – Te arvoisa kansanedustaja – viittaatte perinteiseen vasemmistolaiseen tapaan (leimaten kaiken omasta mielipiteestänne eroavan fasismiksi ja rasismiksi) esimerkiksi allekirjoittaneen nettikirjoitteluun, vastaan Teille – oi, arvoisa perheenrikkoja ja elatusmaksuja pääministerin vaimona köyhältä ex-mieheltänne vaatinut… – öh…sosialidemokraatti:

Ei, minä en ole rasisti enkä halveksi etnisiä ryhmiä. Halveksin nykyistä poliittista menoa ja sitä edustavia poliittisia pyrkyreitä, jotka ovat onnistuneet pääsemään päättämään kansamme asioista lainsäädännön kautta. Ja näitäkin enemmän minä halveksin virkamiehiä, jotka ovat onnistuneet kaappaamaan lainsäädäntövallan – ainakin osittain, De facto – omien hämärien tarkoitusperiensä käyttöön.

Muistatteko Te – arvoisa kansanedustaja – sen ajan, jolloin SDP ajoi vielä kansan – ja omien äänestäjiensä – etua:

Suomeksi – vielä niin kauan kuin sitä Suomessa saa puhua tai sillä kielellä kirjoittaa – ilman rasismileimaa:

Jo riittää:

Hinnankorotukset

Valhelupaukset

Mielipideterrori

Pakkodemokratia

Ettehän – Te poliittisen eliitin jäsen – voi tietenkään muistaa tuota kampanjaa. En minäkään tietenkään voi sitä ikäisenäni muistaa- tosin ehkä Teitä hieman vanhempana kansalaisena voisin muistaakin – muualtakin kuin isovanhemmiltani.

Toki. Mutta Teidänhän nämä asiat pitäisi muistaa myös historianopettajan uraan liittyvän taustanne kautta.

Minä kysyn Teiltä saman kysymyksen, saman kuin kysyin hetki sitten Tasavallan presidentiltä (Häneltä, joka kuuluu samaan poliittiseen viiteryhmään kanssanne) :

Aiotteko kenties – ja mahdollisesti koska – järjestää – ihan minkä tahansa – foorumin niistä ikävimmistä aiheista?

Työttömyydestä, syrjäytymisestä, mielenterveyshuollon surkeasta tilasta, terveydenhuollon ongelmista, sosiaaliturismista, poliitikkojen suhteista rahoittajiinsa, korruptiosta, politiikan viihteellistymisestä, oligarkiasta, demokratiamme irvikuvaksi muuttuneesta parlamentarismista, köyhyydestä, tuloloukuista, maaseudun tyhjenemisestä, lasten ja nuorten pahoinvoinnista, yksinäisten vanhusten asemasta, hoitolaitosten tilasta, avohoidon tilasta, slummiutumisesta, ghetoista, white flightistä, sensuurista, sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä, käänteisrasismista, lähestyvästä taantumasta, väkivallasta, naisten asemasta, avioeroisien asemasta, lasten hyväksikäytöstä, islamisoitumisesta, yhteisöllisyyden katoamisesta, anarkistisista ja muista omankäden oikeuteen liittyvistä pyrkimyksistä, ekoterrorismista, monikulttuurin mukanaan tuomista ongelmista ja suomalaisen alkuperäisväestön syrjinnästä omassa kotimaassaan?

Missä on se kuuluisa sosialidemokraatinen luokkayhteys? Miksi kaikki kanssanne eri mieltä olevat ihmiset pitää – ja täytyy – leimata rasistisiksi ja fasistisiksi?

Huomattavaa koko asiassa on se, että vihervasemmisto – perinteiseen vasemmistolaiseen tapaan – on rajoittamassa vain ja ainoastaan omasta totuudestaan poikkeavaa sananvapautta. Tämän voisi tiivistää niin, että suurin ero kansallismielisen ja vihervasemmistolaisuuden välillä on yksilönvapaus.

Vihervasemmisto pyrkii ohjailemaan kansan mielipidettä ja kertomaan ylhäältä päin mikä on totuus.

Heidän yhteiskunnassaan kansalainen on olemassa valtiota varten. Tämä on varsin hupaisaa, kun huomaa saman ajattelun uponneen myös anarkisteihin. 😉

Kansallismielinen – tai oikeastaan perinteinen suomalainen ihminen – on puolestaan sitä mieltä, että yhteiskunta on rakennettu yksilöitä – eli kansalaisia – varten. Kansallismielinen yhteiskunta on ideaalitapauksessa alhaalta ylöspäin ohjattu todellinen kansanvaltainen yhteisö.

Järjestyksessä yksilö-perhe-suku-heimo-kansa. Ja jos tulee tarvetta, se jälkeen pitää miettiä tapauskohtaisesti sitä, mikä meille on hyväksi.

Suomalaiset poliitikot – hävetkää, jos pystytte. Epäilen

Syyttömiähän nämä etniset ryhmät nykyiseen touhuun ovat.

Ai niin…

Olen täysin samaa mieltä edellisen sukupolven sosialidemokraattien kanssa – vain järjestys turvaa tulevaisuuden.

Lähde: Eduskunta