Nyt voisi todeta menneisyyden termein, että jo riittää – pakkodemokratia, mielipideterrori, valhelupaukset ja hinnankorotukset – SDP!

Murskaavan vaalitappion kärsinyt auringonlaskun työväenpuolue näyttää loppukouristeluidensa yhteydessä sen todellisen karvansa – totalitaristinen kansanvaltainen SDP on riisunut demokratian viimeisenkin maskin ja vaatii jo julkisuudessa Suomen muuttamista kansanvaltaisesta tasavallasta kohti toverijuntan valvomaa ja hallitsemaa pakkovaltaa.
Päivän – SDP-vetoinen – Hyysäri kertoo nimittäin SDP:n eväät yhteiskunnallisen pahoinvoinnin poistamiseen. SDP vaatii lisää ja tiukempaa kontrollia ja kansalaisten valvomista entistä tehokkaammin.
SDP haluaa rajoittaa lailla aseiden saantia ja koulujen opetusryhmien kokoa (tässä ei sinänsä ole mitään vikaa), tehostaa internetin valvontaa sekä lisätä poliisin oikeuksia – muun muassa sillä, että poliisiin perustettaisiin nettivalvontaan erikoistunut yksikkö, joka valtuutettaisiin soluttautumaan epäilyttäviin internetin yhteisöihin.
Tässä tarkoitetaan siis puolueen – eli SDP:n – kannalta epäilyttäviä yhteisöjä. Käytännössä kaikkea metsästysyhdistyksistä, porvarillisten yhdistysten kautta aina partiolaisiin saakka?
Internetsivustojen ylläpitäjät pitäisi SDP:n politbyroon mukaan puolestaan saattaa samanlaiseen vastuuseen sivustojen sisällöstä kuin päätoimittajat ovat lehtensä sisällöstä.
Demarien mielestä aselain uudistus olisi tuotava eduskuntaan maaliskuun loppuun mennessä – vaikka keskeneräisenä ja huonosti harkittuna ja toteutettuna. Sellaisena, joka on omiaan alentamaan lainrikkomiskynnystä sen vuoksi, että on laadittu vastoin yleistä oikeudentajua.
Näitä nimittäin riitää jo entisestäänkin. Kun poliisi puhuu kännykkään ajon aikana, pitäisi olla aika selvää minkälaisesta lainsäädäntötyöstä on kyse.
SDP:n mielestä aselupia saisi vastaisuudessa antaa vain aktiivisesti metsästystä tai ammuntaa harrastaville. Jos luvanhakija ei anna suostumusta terveys- ja varusmiespalvelustietojen luovuttamiseen, hakemus hylättäisiin. Opiskelijoille jo myönnetyistä aseenkantoluvista pitäisi ilmoittaa kouluille.
Näin saadaan luotua näppärä valvontakoneisto tulevaisuuden tarpeisiin ja vastoin tietosuojalainsäädäntöä ja etenkin sen henkeä.
Olennaista koko hommassa on se, että tällä pyritään peittelemään jälkiä ja kiinnittämään huomio pois nykyisen pahoinvoinnin todellisesta syystä – Suomessa sotien jälkeen harjotetusta ja karille ajaneesta sosialidemokraattisesta politiikasta.
Näinhän se tietysti on kun asiaa tarkastellaan sosialidemokraattisesta moraalista käsin – syyllinen (SDP) syyttelee uhriaan (Suomen kansa) ja vaatii uhrin oikeuksien supistamista ja rajoittamista.
Demarit ovat joskus olleet tärkeä puolue suomalaiselle demokratialle ja hyvinvointiyhteiskunnan synnylle. Nykyään tämä auringonlaskun joukkio on lähinnä rasite ja osittain jopa riski Suomelle ja kansamme tulevaisuudelle.
Mielenkiintoista tässä kuolonkouriastuksessa on se, että nyt edes omassa joukossa ei olla samaa mieltä puolueen kanssa. Osa väestä uskaltaa ajatella jo omilla aivoillaan ja kertoa muillekin mitä mieltä on asioista. SDP tunnetaan avosydämisenä rajattoman maahanmuuton puolueena. Niin avosydämisenä, että jopa Kari Rajamäki on hiljennetty toverikurin ja punainkvisition voimin.
Nyt politbyroon kannnasta erovat soraäänet ovat kuitenkin alkaneet vahvistua ja ne kuuluvat kansanvallan periaatteiden mukaisesti demareiden syvistä riveistä.
Esimerkkinä voisi ottaa Pelle Miljoonan rumpalina, Tahdon Rakastella Sinua-laulun tulkitsijana ja suhteellisen suvaitsevaisena stadilaisena tunnetun Tuomo ”Tumppi ” Varosen/Valokaisen maahanmuuttoa koskevan lausuman hänen US-blogissaan:
Ai niin sit oli toi et. Joku uskonto sotkee paljo.Kelaa et sianlihasta voi saada homokipinän. Vai niin. Silti noi lampaapurijat tuuppii toisiaan kamelin takana Nuubiassa. Ja täällä digataan kybällä
Kaikkee mikä on eksoottista.Meidän rapussa on todella eksoottinen meininki. Tulee joskus sellanea baklavan ja wähhä,n tuoksu inee. Äänet on ku Marrakeshin torilla parhaimpana sesonkina. Mut niinhän se menee, laiva uppoaa pian. Uskokaan mun sanoneen. Mut paljoko noi isokenkäset panostaa meihin. Ei mitään… Tajutkaa se. EI MITÄÄN:Jokainen virkajolppi jos olis laittanut liksastaan pari euroo vaikka talotuotantoon, ei tollasta nykäs-syöksyy ois tullu. Meit tavallisii tallajii on kuutisen miljoonaa. Miks me ollaan edelleen niin tyhmii? Toi itäräja siirtyy kokoajan, ootteks te hiffannu mikä pulina sieltä kuuluu. Suomi valloitetaan rauhallisin elkein pala palalta. Historia toistaa itseään. Missä siis itsenäisyys. Uimahallissa kuulutetaan venäjäksi.
Ehkä viimeinkin suomalainen duunari alkaa ymmärtämään se, minkälaisen uhkan hänelle ja hänen perheensä tulevaisuudelle ja hyvinvoinnille rajoittamaton maahanmuutto aiheuttaa.
Lähteet: HS, US