Radio Jore Vaan: Anan huoli Suomen Sisusta

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään; miksi Ana M. Gutiérrez Sorainen  on huolissaan Suomen Sisusta : ”Arvelen, että kohta sille haetaan apurahoja(verorahoja) toiminnan pyörittämiseen, kuten Suomalaisuuden liitolle.?”

Me vastaamme; siksi, että jopa Ana alkaa ilmeisesti uskomaan, että yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset, eikä (vastoin virheissä esiintyvää yleistä käsitystä) sähkö tule pistorasiasta ja raha seinästä.

Siksi Ana on huolissaan.

Ana on integroitunut suomalaiseen yhteiskuntaan siten, että hänestä suomalaisuutta varjelevat ja puolustavat järjestöt eivät tarvitse suomalaisuudesta (ja suomalaisilta) peräisin olevaa taloudellista tukea.Anasta on varmaan toooooosiiii  ikävää, että Suomen Sisun kaltainen isänmaallinen järjestö syö tukiaisia niitä kipeästi tarvitsevilta suomalaisuutta hajottamaan ja siitä hyötymään pyrkiviltä järjestöiltä.

Kuten nyt esimerkiksi tältä Ali Qassim Mohammedin varsin tuottoisalta projektilta.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Advertisement

 

Kriminaali-Ali

Ilmeisesti kaikki tietävät Kemikaali-Alin? Tuon tähän mennessä neljään kertaan kuolemanrangaistukseen tuomitun kansanmurhaajan, joka on edesmenneen Saddam Husseinin (صدام حسين عبدالمجيد التكريتي‎) serkku ja eräs hänen hallintonsa avainhenkilöistä.

Harva kuitenkin tietää, että tämä hänen oikea nimensä on Ali Hasan al-Majid ( ‏علي حسن عبد المجيد التكريتي‎). Tämä Kurdistanin teurastaja määräsi tuhansia kurdeja tappaneen myrkkykaasuhyökkäyksen vuonna 1988 ollessaan kurdialueiden johtajana. Hän johti Kuwaitin miehitystä vuosina 1990 ja 1991 ja oli maan sotilaskuvernöörinä elokuusta marraskuuhun 1990. Persianlahden sodan jälkeen hän komensi Irakin tasavaltalaiskaartin divisioonia, jotka kukistivat šiiamuslimien kapinan etelässä.

Ali Hasan al-Majid luokiteltiin sotarikolliseksi. Hänen uskottiin aluksi kuolleen liittouman pommituksissa Basrassa keväällä 2003. Liittouman joukot vangitsivat hänet 21. elokuuta 2003.

Tietääkö suuri yleisö sitten kuka on Kriminaali-Ali? Hän ei toki ole tämän luokan rikollinen, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen tapaus – ainakin nyt ja täällä Suomessa.

Kriminaali-Ali tuomittiin tänään Helsingin käräjäoikeudessa (R08/9406) viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta kirjanpitorikoksesta sekä avustuksen väärinkäytöstä. Maahanmuuttajien tuki ry:n entisen hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa. Toiminnanjohtajana toiminut veijari sai samassa oikeudenkäynnissä neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Molemmat vastaajat tuomittiin yhteisvastuullisesti maksamaan ulkoministeriölle korvauksia 20 000 euron edestä.

Oikeudenkäyntikulut (Kriminaali-Alin tapauksessa) reilut 6000 euroa jäivät valtion vahingoksi (eli veronmaksajien maksettavaksi).

Käräjäoikeuden mukaan nämä entinen hallituksen puheenjohtaja ja entinen toiminnanjohtaja käyttivät ulkoministeriöstä saatuja avustuksia väärin vuosina 2001-2004. Ministeriö vaati oikeudessa takaisin noin 140 000:ta euroa, jotka koskivat avustuksia Filippiineille ja Somaliaan. Somalia-hankkeen syyteoikeus oli (käräjäoikeuden näkemyksen mukaan) vanhentunut ja Filippiinien osalta ei löytynyt kaikilta osin näyttöä.

Oikeuden tuomion mukaan väärinkäytöksessä on kyse noin 20 000 eurosta. Näillä avustusvaroilla  on maksettu verovelkoja, palkkoja ja taksimatkoja – vastoin avustusten myöntämisehtoja . Summa vastaa vajaata kuudesosaa koko yhdistyksen saamasta avustuspotista.

Eli suomeksi – Kriminaali-Ali sai kavereineen 140000 euroa avustusrahoja, joita heidän ei tarvitse maksaa takaisin ja joiden väärinkäytöksen osalta he eivät saaneet minkäänlaista tuomiota – koska teot olivat syyttäjän ja käräjäoikeuden mukaan vanhentuneita.

Hieman ihmetyttää se, miksi näitä (selvästi samaan tekoon liittyviä asioita) ei viety syyttäjän toimesta jatkettuna rikoksena oikeuteen?  Tuossa tapauksessa rikoksen vanheneminen alkaa  viimeisestä rikosepäilystä.
Kun rikoksesta säädetty kovin rangaistus on vapausrangaistusta määräajaksi yli kahdeksan vuoden, vanhentumisaika on kaksikymmentä vuotta.Mikäli ankarin rangaistus on vapausrangaistusta yli kahden vuoden ja enintään kahdeksan vuotta, vanhentumisaika on kymmenen vuotta.

Vastaavasti jos rikoksesta säädetty kovin rangaistus on vapausrangaistusta yli yhden vuoden ja enintään kaksi vuotta, vanhentumisaika on viisi vuotta. Mikäli rikoksesta säädetty ankarin seuraamus on vapausrangaistusta enintään vuosi tai sakkoa, vanhentumisaika on kaksi vuotta.

Kun rikoksesta säädetty kovin rangaistus on elinkautinen vapausrangaistus, rikos ei vanhennu koskaan. Murhan ainoa seuraamus on elinkautinen rangaistus.

Tappo sen sijaan vanhentuu kahdessakymmenessä vuodessa, koska tapon ankarin vankeusrangaistus on kahdeksan vuotta.

Vaikka syyte olisikin nostettu ajoissa, tuomittu vankeusrangaistus saattaa raueta, jollei rangaistusta ole laitettu lainvoiman saaneen tuomion antamispäivästä lukien määräajassa täytäntöön. Täytäntöönpanoa koskevat määräajat ovat osin syyteoikeuden nostamista vastaavat.

Kun Suomessa vingutaan sitä, että maahanmuuttoon kriittisesti tai kielteisesti suhtautuvat tahot eivät tee minkäänlaisia realistisia ehdotuksia maahanmuuttopolitiikan korjaamisen suhteen, niin kannanpa tässä korteni kekoon ja esitän muutaman aivan varmasti toimivan ehdotuksen.

Maahanmuuttopolitiikkaa tulisi ensinnäkin tarkastella ensissijaisesti suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Vapaa maahanmuutto ei ole subjektiivinen ihmisoikeus ja jokaisella suvereenilla ja tunnustetulla valtiolla on oikeus päättää kenet se laskee rajojensa sisäpuolelle ja antaa oleskella niiden rajojensa sisäpuolella – myös EU:ssa ja Schengen-sopimuksen piirissä.

Toisaalta samaa ajattelutapaa noudattaen, humanitaarisen maahanmuuton pitäisi olla aina väliaikaista. Se ei saisi muodostaa takaporttia pysyvään oleskeluun tai jopa kansalaisuuden saamiseen. YK:n pakolaisjärjestön  UNHCR:n periaatteiden mukaan pakolaisuuden tulisi luonteeltaan olla väliaikaista, väistöalueiltaan lähellä pakolaisen kotia ja perustua pakolaisen  mahdollisimman pikaiseen palaamiseen kotiin kriisin jälkeen. Nykyinen ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikkamme lyö tätä periaatetta pitkin korvia.

Nykyisellä humanitaarisella maahanmuuttopolitiikallamme edesautetaan etnisiä puhdistuksia, valtaussotia, uuskolonialismia, kehitysmaiden aivovientiä, ihmiskauppaa ja kansainvälistä rikollisuutta.

Maahanmuuttopolitiikan kohteet ovat kuitenkin ihmisiä – yksilöitä. Näin Kriminaali-Alinkin tapauksessa. Minusta heitä tulisi tarkastella myös yksilöinä, eikä ainoastaan harmaana tilastollisena massana.

Väliaikaisen humanitaarisen maahanmuuton ulkopuolelle jääviltä maahanmuuttajilta suomalaisella yhteiskunnalla on oikeus vaatia myös jotain.

Heiltä on aivan oikeutettua vaatia ammattitaitoa, kielitaidon opiskeluun sitoutumista, suomalaisen elämänmuodon kunnioittamista ja sitä, että maahantullessaan he eivät kilpaile halpatyövoimana suomalaisen työntekijän kanssa samoista työpaikoista.

Maahanmuuttajan kansallisuuden ehdoiksi pitäisi laittaa vala tai vakuutus Suomen tasavallalle, riittävä ja todellinen ammattitaito ja nuhteettomuus. Lisäksi reunaehdoksi (etenkin nykyisen kaksoiskansalaisuuden aikana) voitaisiin liittää myös uhka Suomen kansalaisuuden peruuntumisesta, jos kansalaisuuden saaja syyllistyy törkeisiin tai jatkettuihin rikoksiin.

*  *  *

Ai niin, takaisin Kriminaali-Aliin. Ikävä kyllä Alin kunniaa koskenut huippuottelu kansantaiteilija Seppo Lehtoa vastaan samalla areenalla (eli Helsingin käräjäoikeudessa) peruuntui pari viikkoa sitten kansantaiteilija sairauden vuoksi.

Celebrity Deathmatch: Seppo ”Somalinsuolistaja” Lehto vs. Ali ”The Synergic” Qassim kohtaavat Helsingin käräjäoikeudessa 5.1.2010 klo 13.00.

Nähtäväksi jää, toteutuuko tämä ottelu, joka on nyt siirretty ajankohtaan 9.2. klo 13.

Vai tulemmeko kuitenkaan koskaan näkemään tätä ottelua ringside-paikoilla jännittäen:

Lähteet: UM, HS, STT, Helsingin KO, Wikipedia, UNHCR. Kuva:Homma/kolki (kiitos)

 

Kuka on syyllinen Sellon tapahtumiin?

Edes lomaileva suomalainen ei ole voinut välttyä vuodenvaihteen ikäviltä uutisilta.  Suomessa oleskellut kosovolainen albaani Ibrahim Shkupolli tappoi Espoossa viisi suomalaista, jonka jälkeen hän riisti hengen itseltään.

Surmatyöt hän aloitti kiduttaen viiltelemällä entisen naisystävänä hengiltä tämän asunnossa Leppävaarassa. Hän jatkoi verityötään tappamalla luvattomalla 9 mm:n pistoolilla naisen neljä työtoveria Prisman myymälässä, Sellon kauppakeskuksessa. Tämän jälkeen hän ajoi kotiinsa Suvelaan, jossa hän pakeni maallista tuomiota itsemurhan kautta.

Kullervoblogin toimitus välittää syvimmän osanottonsa kaikille niille, joita tämä tragedia on koskenut. Samaan hengenvetoon täytyy myö todeta, että tämän kirjoituksen julkaiseminen on ollut vaikeimpia asioita Jokelan ja Kauhajoen lisäksi koko blogin historian aikana.

Lopputulos pitkän harkinnan jälkeen oli kuitenkin se, että vaikka tapauksesta on kirjoitettu paljon, jotain on jäänyt vielä kommentoimatta.

Asiasta on uutisoitu laajasti, joten lienee turha toistaa muualla kerrottuja faktoja muuten kuin lyhyesti lainaten.

Tässä kirjoituksessa ei kaivata Lahtista ja konekivääriä, vaan syyllisiä Sellon tapahtumiin.

Ibrahim Shkupolli on  pääsyyllinen näihin tapahtumiin – täysin ja henkilökohtaisesti, tietenkin.  Hän tappoi yhden ihmisen erityistä julmuutta osoittaen ja tämän tekonsa jälkeen hän murhasi kylmäverisesti neljä muuta ihmistä.

Shkupollilla oli hyvin viranomaisten tuntema aikaisempi rikostausta.

Hänet oli tuomittu 1990-luvulla Mikkelin käräjäoikeudessa  ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Tämän lisäksi Shkupolli oli samaisella 1990-luvulla useita kertoja tekemisessä poliisin kanssa.

Tuomiot jatkuivat 2000-luvulle tultaessa.

* Espoo 2003, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta
* Espoo 2004, käräjäoikeuden tuomio pahoinpitelystä
* Vantaa 2006, käräjäoikeuden tuomio asuntoyhtiön oven lukon murtamisesta
* Helsinki 2007, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä
* 2008 Poliisin antama lähestymiskielto
* Huhtikuu 2009 Laajennettu lähestymiskielto Selloon ja Prismaan.
* Syksy 2009 Lähestymiskiellon rikkominen useita kertoja.

Kuollessaan Shkupollia epäiltiin myös uudemmista rikoksista
* Espoossa syyteharkinnassa kaksi eri petosta
* Espoossa syyteharkinnassa laiton uhkaus
* Espoossa syyteharkinnassa laitoman maahantulon järjestäminen.

Viimeisestä käytetään myös nimeä ihmiskauppa.

Näistäkään tapahtumista huolimatta Shkupollia ei saatu karkoitettua Suomesta – tosin hänelle ei myöskään annettu Suomen kansalaisuutta. Se tästä vielä oikeudenmukaisuuden irvikuvasta olisikin puuttunut

Maahanmuuttoviraston mukaan poliisi ei missään vaiheessa esittänyt Shkupollia karkotettavaksi. Viraston mukaan tämä olisi tosin ollut turhaa, koska oleskeluluvalla Suomessa asunutta miestä ei olisi voitu hänen tekemiensä aiempien pikkurikosten perusteella karkottaa. Maastakarkotus onnistuu maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan vasta törkeiden rikosten perusteella.

Suomen lainsäädännön ja voimassaolevan tuomioistuinkäytännön mukaan karkottamisen edellytykset tuskin olisivat täyttyneet

Kyseisen viraston maahanmuuttoyksikön johtaja Heikki Taskinen kertoo ja jatkaa:

Karkottamiseen joutuu törkeisiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä, joilla on ehdottomia vankeusrangaistuksia

Taskinen kertoo, että mikäli ulkomaalainen henkilö syyllistyy vakaviin rikoksiin Suomessa, tekee poliisi karkottamisesityksen maahanmuuttovirastolle. Tämän jälkeen maahanmuuttovirasto arvioi karkotetaanko henkilö vai ei.

Poliisi puolestaan sanoo, että se ei halua tehdä (resurssipulaansa vedoten) turhaa työtä. Poliisin mukaan kyseinen maahanmuuttovirasto hylkää 90 % poliisin tekemistä karkotusesityksistä.

Suomessa asuu tällä hetkellä noin 150 000 ulkomaalaista ja maasta karkoitetaan alle sata ulkomaalaista vuodessa.

Mitä laki siten sanoo? Millainen on sitten se kuuluisa törkeä rikos, jonka jälkeen maahanmuuttoviraston mielestä rikollinen maassaoleskelija voidaan karkottaa Suomesta?

Ulkomaalaislaki (jota tässäkin tapauksessa olisi pitänyt käyttää virantoimituksen pohjana ja perusteena) kertoo asiasta näin:

149 §

Maasta karkottamisen perusteet

Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:

1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;

2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;

3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka

4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.

Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.

Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.

Eli – ulkomaalainen,  jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, voidaan karkottaa Suomesta.

Kun katsoo Shkupollin rikossaldoa, niin ensimmäinen johtopäätös on se, että hän oli syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.

Täten karkottamisen edellytykset olisivat täyttyneet – vastoin Taskisen kantaa – varsin selvästi hänen kohdallaan.

Kannattaa huomata myös sellainen seikka, että ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.

Käytännössä tämä tarkoittaa Shkupollin kohdalla sitä, että Kosovon itsenäistyessä vuonna 2008, viranhaltijoilla olisi viimeistään ollut (virkavelvollisuuden lisäksi) mahdollisuus lähettää Shkupolli takaisin Kosovoon.

Tätä kaikkea vasten tarkasteltaessa on aika selvää, että maahanmuuttovirasto (ja etenkin sen ajama edesvastuuton maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka) on yksi tärkeimmistä osasyyllisistä näihin tapahtumiin.

Eikä oikeusministeri Tuija Braxin johtama tuomioistuinlaitoskaan ole täysin syytön.

Vaikka oikeudessa tulee epäselvissä asioissa tulkita vastaajan edun mukaisesti, niin Shkupollin kohdalla ei voida puhua mistään epäselvästä tapauksesta.

Ovatko oikeuslaitos ja maahanmuuttovirasto syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen vai on kyseessä työtapaturma, lienee makuasia. Tässä (ja ilmeisesti monessa muussakin tapauksessa) lakia on mitä todennäköisimmin tulkittu väärin – tuhoisin seurauksin.

Shkupollin tapauksessa hänen pitkäaikainen oleskelunsa ja henkilökohtaiset siteet Suomeen olisivat maahanmuuttoviraston mielestä painaneet kupissa.

Tärkeimpänä siteenä maahanmuuttovirasto on pitänyt Shkupollin murhaamaa tyttöystävää. Toisena siteenä kyseinen virasto on pitänyt Shkupolin Kosovosta Suomeen tuomaa alistettua vaimoa ja perhettä.

(Löytääkö kukaan tästä minkäänlaista logiikkaa?)

Eräs Kainuun Sanomien haastattelema kajaanilaisnainen muistaa Shkupollin röyhkeänä. Koska mies osasi ruotsia, hänen ajatuksensa eivät jääneet epäselviksi.

Hänen vaimonsa oli alistettu, ja hän oli usein täysin rahaton. Autoin häntä ja lapsia, joilla ei ollut ruokaa.

Shkupollin vaimo odotti Kajaanissa kolmatta lastaan.Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa millään kielellä. Mies jätti Kajaanissa suomen kielen kurssin kesken ja ilmoitti lähtevänsä Kosovon vapautusarmeijaan.

Nämäkö sitten ovat kiinteitä siteitä Suomeen. Sellaisia siteitä, joiden vuoksi Shkupollia ei olisi voitu karkottaa Suomesta?

Seuraavaksi epäiltyjen listalla tuleekin sitten eräs toinen viranomainen. Tämän viranomaisen ylipäällikkö syyllistyi rikokseen aikaisemman uransa aikana ja silti hänet potkittiin yhteiskunnan lainvalvonta- ja väkivaltakoneiston johtoon.

Kun katsoo seuraavaa videota ja tietää, että (sinänsä asiallista) moraalisaarnaa nuorisolle pitävä poliisiylijohtaja on itsekin tuomittu liikenteen vaarantamisesta, niin tulee sellainen tunne, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa – etenkin tämän Sellon tragediaan liittyvän  uutisen yhteydessä:

Suurin ongelma poliisia koskevassa asiassa on (suomalaisen hallintoalamaisen kannalta katsoen) se, että toki kansalainen voi valittaa hallintoviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta poliisi on luonut itsestään varsin varsin itsenäisen ja vallastaan pöhöttyneen mastodontin. Tämä taas on eräänä osasyynä viime aikojen ikäviin ampuma-aseisiin liittyviin ikäviin uutisiin.

Poliisi juoksee nyt (itsensä jälleen kerran täysin munattuaan) poliitikkojen helmoihin ja hakee apua sieltä. Normaalissa kansanvaltaisessa yhteisössä ei tulisi kuuloonkaan, että poliisi kaataa omat virheensä erittäin suuren lainkuuliaisen kansanosan niskaan.

Eli suomeksi – poliisin tekemät käsittämättömät lupa- ja operaatiovirheet yritetään hukuttaa laillisten aseenomistajien syyksi – ja samaan aikaan poliisi ihmettelee sitä, että sen  toimet tuottivatkin täysin halutusta poikkeavan lopputuloksen.

Jotenkin enemmän tai vähemmän skitsofreenista ajattelua edustaa poliisin (ja sisäministeriön) näkemys siitä, että laittomat aseet vähentyisivät kieltämällä laillinen aseenomistus. Ja se,että tämä tapaus liittyisi jotenkin lailliseen aseenomistukseen ja laillseen aseharrastukseen.

Todellisuudessa tuollaisessa tilanteessa kävisi niin, ettän huomattava määrä aseita katoaisi – ja muuttuisi samalla laittomiksi. On typerää kuvitella aseiden kuitenkaan todellisuudessa katoavan Suomen kaltaisesta maasta hallitsijan mahtikäskyllä – se ei ole onnistunut aikaisemminkaan eikä se onnistu nyt eikä tulevaisuudessakaan.

Samoin poliisin huolena oleva salametsästys saattaisi laajentua nykyisestä huomattavasti. Kun ase on laiton, niin voiko silloin metsästää enää laillisesti?

Kun luodaan yleistä oikeustajua vastaan olevaa lainsäädäntöä, pudotetaan myös lainrikkomiskynnystä.

(Toisaalta kun tietää, että yksityisaseiden holhoukseensaattaminen tai sosialisointi on eräs vasemmistön keppihevosista, niin ihmetyttää suuresti etteikö porvarienemmistöinen eduskunta saa näitä pula-ajan sosialisteja kuriin? Kaikki omaisuus on kuitenkin varmimmin hoidossa ja tallessa yksityisomistuksessa.)

Palataanpa kuitenkin takaisin  poliisiin – ja sen paniikkireaktioon. Poliisin komentoketju kaikissa viimeisten vuosikymmenten aikana sattuneissa kriiseissä (alkaen Mikkelin panttivankidraamasta 1986)on kerta kerran jälkeen osoittautunut heikoksi, olemattomaksi ja jopa täysin vastuuttomaksi.

Jokelan ja Kauhajoen verilöylyissä käsiaseen hallusapitoon oikeuttavan luvan (vastoin ohjeita tai varoituksia) myöntäneet poliisit eivät ole mitenkään (ainakaan moraalisesti) syyttömiä noihin tapahtumiin. Myös selkeät sekoilut toiminnassa, vastuuhenkilöiden puuttuminen ja rinnakkaisten järjestelmien (jotka hidastivat toimintaa, lamautuivat tai tekivät ristiriitaisia päätöksiä) keskinäinen toiminta eivät olleet varsinainen kukkanen poliisiorganisaation ja sen luotettavuuden hattuun.

Sellon verilöylyssä poliisi ei pystynyt eristämään aluetta, suorittamaan evakuointia, tiedottamaan asiallisesti, estämään kahta jälkimmäistä murhaa (Shkupolli pääsi ilman esteitä uudestaan Prismaan poistuttuaan sieltä jo kerran) eikä estämään tekijän liikkumista Suvelaan ja tämän itsemurhaa.

Jos miettii tämän vastuunpakoilun lisäksi myös poliisihallinnon tapaa syödä budjettiin kirjatut määrärahat jo vuoden kolmannella kvartaalilla loppuun – ja kerjätä sen jälkeen lisärahaa eduskunnalta – tuota tapaa liike-elämässä käyttäen johto saattaisi olla alle aikayksikön epäiltynä petoksesta.

Ongelman yksinkertaisin ratkaisu olisi se, että poliisin toimia tutkisi aidosti poliisin  ulkopuolinen (poliisivaltuuksin varustettu) erillinen viranomainen – sellainen jolla olisi munaa myös viedä poliisi käräjille saakka tarvittaessa.

Yksi ratkaisu olisi myös se, että tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset (poliisikin on siviili) alistettaisiin hakijoiden  koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen  jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.

Mutta epäiltyjen listalta löytyy vielä virkamiehiäkin suuremmista munauksista epäiltyjä tahoja. Virkamiehet noudattavat (tai heidän piäisi noudatta) lakeja ja asetuksia – tosin nykyään tulee vahva tunne siitä, että poliittinen ohjauskaan ei ole täysin olematonta.

Syyttävä sormi osoittaa myös poliitikkoja – yksin ja kokonaisena oligarkkisena ryhmänä. Poliitikot esittävät aloitteita lainsäädäntöön ja säätävät lakeja. Osa heistä johtaa ministereinä lakien toteuttamista – jokaisen meistä näkemin tuloksin.

Kun tämä monikulttuurihulluus aikanaan laantuu ja krapula iskee, siinä vaiheessa olisi syytä perustaa Suomeen totuuskomissio. Syyttömiä eivät ole nykyinen hallitus ja eduskunta eivätkä niiden edeltäjätkään.

Astrid Thors, Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Liisa Hyssälä, Jan-Erik Enestam – ja monet muut. Suomen kansalla olisi oikeus kuulla puolueettoman tutkinnan jälkeen, ovatko poliitikkomme (ja poliittiset vrkamiehet)  hoitaneet yhteisiä asioitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Unohtamatta demokratian ylikävellyttä Tarja Halosta ja hänen nimittämäänsä Ritva Viljasta.

Jokaisen itsenäiseen ajatteluun pystyvän kansalaisen nähtävissä on se, että maamme on matkalla kohti (monikulttuurista) helvettiä, jos poliittinen kulttuuri ei muutu pikaisesti eikä saalistajien konsensukseen perustuvalle jakopolitikalle ja poliittiselle sekoilulle  saada loppua aikaiseksi.

Aika suuret kertoimet voi kukin asettaa sille, että vaikka kaikki lailliset aseet maassa takavarikoitaisiin, tulemme sitä suuremmalla todennäköisyydellä näkemään tämän (laittomalla aseella) tehdyn verityön jatkumoita ja uusintoja.

Tämä nykyinen poliittinen johtomme ei pysty takaamaan yhteiskuntarauhaa eikä kansalaisten turvallisuutta. Kohta se ei pysty takaamaan enää edes hyvinvointivaltion rippeitäkään – eikä maksamaan koko ajan kasvavaa valtionvelkaa.

Lähteet: Valtioneuvosto, Eduskunta, HS, TS, KS, KSML, SS, IL, IS, MTV3, YLE, HBL, Finlex, Edilex, YouTube, poliisi

 

Johanna Suurpään aika- ja hyötykäsitys

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää oli aktiivisesti auttamassa ensimmäisiä Suomeen rantautuneita diktaattori Siad Barren klaanilaisia  ja läheisiä.

Tuolloinen Pakolaisapu ry:n lakimies osoitti jo silloin suomalaiseen lainsäädäntöön kohdistuvan  kunnioituksensa määrän neuvomalla maahamme kutsumatta tulleita vieraita repimään matkustusasiakirjansa ja hakemaan Suomesta turvapaikkaa.

Näin Suurpää järjesti itselleen sopivasti hyvin palkattuja töitä suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Toinen ilmiselvä seuraus töästä toiminnasta on se, että näin aktiivinen ja lakia täysin omalla tavallaan jo tuolloin tulkinut neito pääsi lopulta lainvalvojaksi eli vähemmistövaltuutetuksi (täysin vastoin virkamieheltä yleensä vaadittavaa puolueettomuuskriteeriä).

Onneksi olkoon.

Eräs Suurpäähän liittyvä asia on kuitenkin kaivanut ja vaivannut  jo vuosia. Se koskee Johannan aikakäsitystä. Minun on vaikea ymmärtää oman aikakäsitykseni kautta sitä, että kun Suurpää sanoi Helsingin Sanomille antamassaan  haastattelussa 21.4.1991 , että ”Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta”, mitä hän oikeastaan tarkoitti?

Oman näkemykseni mukaan tuosta lausunnosta on kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta ja tulos on uutisten mukaan tämä.

Lähde: HS

 

”Suomesta saa discorahaa”

Eilisessä Hyysärissä oli kyseisen lehden normaalista tyylistä hieman poikkeava kirjoitus (kiitos nimimerkki Hyysärille 😉 (sic!) sen linkittämisestä tänne).

Tuossa uutisessa käsiteltiin varsin avoimesti kohti Suomea suuntautuvaa ja entisestään kiihtyvää pakolais- ja turvapaikanhakijaliikennettä – unohtamatta myöskään todellista sosiaaliturismia.

Komisario Henry Reponen, Imatran Etelä-Karjalan poliisin ulkomaalaistutkinnasta, sanoi näin:

Tuntuu, että suomalaisen sosiaaliturvan taso on tiedossa paremmin kuin meikäläisillä virkamiehillä. Hyvin monet kertovat suoraan, että ovat tulleet Suomeen rahan perässä. He ovat hyvin avoimia etenkin silloin, kun on jo tiedossa, että tulee lähtö Suomesta.

Reponen jatkaa:

Jotkut pojat kertovat, että Suomesta saa diskorahaa. Toiset sanovat, että täältä saa rahaa lähetettäväksi kotimaahan. Monethan elävät minimiruualla, ja silloin toimeentulotuesta riittää lähettäväksi.

Kiva – onhan se ihan hauska tietää mihin ne verorahat, jotka on tarkoitettu hädänalaisten suomalaisten hengissäpitämiseen kuluvat – ainakin osittain:

… kun samaan aikaan tavalliset suomalaiset joutuvat tyytymään leipäjonoihin pysyäkseen hengissä…

… kun samaan aikaan yli 80-vuotias sotaveteraani asuu näin.

Lähteet: HS, Homma/KariQVA

 

Nykyajan siirtomaaisännät – vihervasemmistolaiset

Viimeaikainen kotimaan uutisointi on keskittynyt julistamaan kansallismielisten ihmisten rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Se on tavallaan ymmärrettävä pelkoreaktio, joka on saanut paniikkia muistuttavia piirteitä kansan äänestettyä (vastoin ns.virallista maahanmuuttototuutta) maahanmuuttokriittisiä, PerusSuomalaisia – ja etenkin Jussi Halla-ahoa.

Pelkopropagandaa – uuskolonialismin nimeen.

Totuus on kuitenkin se, että maahanmuuttokriitikot tai ns.kämypiirit (eli kansallismieliset) eivät ole suunnanneet voimiaan maahanmuuttajia vastaan. Kamppailu kansallisvaltion puolesta ja siihen liittyvä syyttävä sormi on suunnattu aivan toiseen kohteeseen – kotimaiseen vihervasemmistoon.

Nämä nykyajan siirtomaaisännät (l.vihervasemmistolaiset) haluaisivat muuttaa kansallisvaltio Suomen monikultuuriseksi kilpailuvaltioksi. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin maahanmuuttajia – tai kuten nyttemiin agendana näyttäisi olevan, kotimaisten vähemmistöjen nimittämistä moninaisiksi vähemmistöiksi.

Vähemmistötutkija Merja Pentikäisen sanoin:

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei oikeastaan käsitellä sitä kulttuurista muutosta, jota moninaisuuden lisääntyminen välttämättä merkitsee.

Suomeksi – maahanmuutto on vain yksi niistä keppihevosista, joilla pyritään ajamaan maatamme kohti dekadenssia ja järjestäytyneen yhteiskunnan – sekä sen tuoman hyvinvoinnin – tuhoa. (Asiasta ei tietenkään kysytä mitään kansalta. Tämä moninaisuus on lyöty lukkoon kabineteissa ja se ajetaan läpi vaikka väkisin.)

Maahanmuuton käyttämisenä keppihevosena ja metodina näyttäisi olevan – etenkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa maamme ovia – paluu pakolaisiin, perheenyhdistämisiin ja muihin sellaisiin ihmisiin, joita vihervasemmisto voi käyttää kätevästi agendansa ajamiseen.

Nämä kun saapuvat Suomeen jäädäkseen yhteiskunnan hyvinvointikoneiston armoille.

Massa, massa

Vihervasemmistolaiset siirtomaaisännät ovat jääneet muussakin kuin joukkoliikenteessä 1800-luvulle. He ovat luoneet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta aivan oman todellisuutensa.

Tuo todellisuus ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ilmiö.

Se on puhdas toisinto siitä ajatusmaailmasta, jota eurooppalaiset siirtomaaisännät (ja -emännät) levittivät valloittamiinsa maihin ja sovelsivat näiden maiden ihmisiin.

Kuten oppi-isänsä, nykyisetkin siirtomaaisännät pitävät alistamiaan kansoja (maahanmuuttajia) pieninä tahdottomina lapsina. He olettavat, että jokainen länsimaahaan haalittu (valloitettu) kehitysmaan asukas katsoo heihin silmät pyöreinä – kuin uuteen jumalaan. He olettavat näiden ihmisten ajattelevan – tai oppivan ajattelemaan – kuin he. He olettavat näiden jakavan isäntiensä – ja emäntiensä – vihervasemmistolaiset arvot ja arvostavan kuin paratiisia sitä paikkaa johon heidät on johdatettu.

Todellisuus on kuitenkin toinen

Todellisuudessa maahanmuuttajat ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia heistä ei kiinnosta se, mitä heitä hyysäävät tahot ajattelevat ja arvostavat. Todellisuudessa myös pakolaisten – ja ns. pakolaisten – keskuudessa elää ihmisiä, jotka ovat oppineet kovien kokemusten kautta selviytymään varsin egosentrisesti. He ovat jättäneet oman kulttuurinsa ja kansansa ja haluavat parantaa – totta kai – oman elämänsä laatua.

Tämä yritteliäs joukko on kaukana siitä vihervasemmistolaisuudesta. Siitä, jota heidän siirtomaaisäntänsä kuvittelevat.

He perustavat yrityksiä ja kilpailevat yritysmaailman keinoin – keinoja paljonkaan kaihtamatta – paikastaan auringossa. Ei heitä kiinnosta globaali solidaarisuus yhtään sen enempää kuin suomalainen monikulttuurisuuskaan. He haluavat hyvinvointia, mammonaa ja jossain vaiheessa myös valtaa.

He ovat pärjääjiä – toisin kuin nämä uuden ajan siirtomaaisännät antavat ymmärtää. Eivätkä he todellakaan tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa tai demokratiaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos siitä toisaalta on heille hyötyä – miksi he eivät hyötyisi siitä, mitä ilmaiseksi nenän eteen työnnetään?

He – jos ketkä – ovat niitä työperäisiä maahanmuuttajia. Niitä, joiden jälkeläiset eivät erotu valtaväestöstä muutaman sukupolven jälkeen mitenkään.

Se toinen, toinen totuus

Toisaalta pitää muistaa, että kyse on yksilöistä. Joukossa on myös vaatimattomammalla kunnianhimolla ja vaatimattomimmilla kyvyillä varustettuja ihmisiä. Niitä, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio on lupaus paremmasta, ilman omaa kovinkaan suurta ponnistelua. Näitä on myös omassa alkuperäisväestömme joukossa.

He ovat helppoa karjaa nykyajan siirtomaaisännille. He jäävät roikkumaan hyvinvointivaltion suhteellisen vaatimattomiin verkkoihin – ja syrjäytyvät näihin verkkoihin, kuten alkuperäisväestöä edustavat verkkojen omatkin asukkaatkin.

Heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta uudessa maassa.

Heidän tulevaisuutensa on itse asiassa vielä synkempi kuin alkuperäisten luusereiden. Alkuperäisväestön syrjäytyneillä on sentään joitain juuria maahansa ja heillä on sentään joitain tukiverkkoja turvanaan. Vieraasta kulttuurista tulevan ja syrjäytyvän väestön ainoa turva on käpertyä tuttuun ja turvalliseen – eristäytyä omaan yhteisöönsä, valtakultuurin keskelle. Ainoa asia, joka yhdistää heidät tuolloin yhteiskuntaan on yhteiskunnan säännöllisesti jakamat tuet.

Nykyinen maahanmuuttosoppa

Nykyinen maahanmuutopolitiikkamme on valheellista.

Kaikki siihen kohdistuva kritiikki on pyritty – vihervasemmiston ja jopa julkisen vallan taholta – joko tukahduttamaan (rasistisena ja ulkomaalaisvastaisena) tai vaientamaan kuoliaaksi. Sen keskeiset ainesosat – kuten myös julkinen terveydenhuolto, koulutuspolitiikka, vanhukset, sairaat, mielneterveyshäiriöiset, syrjäytyneet tai köyhyyden hoitaminen – on kasattu vääristyneestä sosialidemokratiasta.

Se koostuu – kuten kouluruokakin – mahdollisimman halvoista aineksista, mahdollisimman välinpitämättömästi ja hutiloiden kokoonkeitetystä sopasta. Sellaisesta, jonka jokainen pystyy juuri ja juuri hampaitaan kiristellen nielemään ja joka täyttää hengissäpysymisen kaikkein alhaisimmat kriteerit.

Sitä pidetään julkisuudessa hyvänä – jopa loistavana – ja jokainen, joka uskaltaa kertoa, että keisarilla ei ole kuitenkaan vaatteita, päätyy omalla nimellään kritisoidessaan pahantahtoista julkisuutta suorastaan kerjäävän tosinajattelijan (l.kyseenalaistajan) ei-toivottuun asemaan.

Maahanmuuttopolitiikkamme tulevat hedelmät

Tulevaisuus näyttää tässä tapauksessa myöskin Euroopassa jo nähdyltä.

Se osa maahanmuuttajista joka ei pysty integroitumaan tulee asettumaan alkuperäisluusereiden kilpailijaksi. Tästä syntyy kiistaa ja kilpailua yhteiskunnan tarjoamista tukinuodoista. Kun ne vähenevät, syntyy eri kulttuurien välistä kitkaa. Sen seurauksena on räjähtävä rasismi, rikollisuus ja väkivalta.

Tämä on nähty nimittäin ennenkin.

Vimeistään toisen tai kolmannen polven syrjäytyneet maahanmuutttajat ymmärtävät sen, että heillä ei ole tulevaisuutta uudessa kotimaassaan. Kuten aikaisemmin totesin, heidän ainoa – ja varsin ymmärrettävä – mahdollisuutensa on vetäytyä yhteiskunnan ulkopuolella seisovaan oman alakulttuurin linnakeeseen.

Tämä on se tulevaisuus, jolla suorastaan kutsutaan Suomeenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja ääriliikkeitä – kuten mafiaa, ympäristöterroristeja tai ääri-islamin sanansaattajia.

Lainaan uudestaan erästä Christopher Caldwellin lausumaa:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Olisiko meidän jo aika painaa jarrua, pysähtyä ja miettiä missä helvetissä me oikeastaan olemme – tai ainakin miettiä sitä, minne me oikeastaan olemme matkalla?

Jk. Kiitos tämän kirjoituksen synnystä voidaan laskea niille keskusteluille, joita olen asiasta käynyt rakkaan vaimoni kanssa.

 

Äiti Astrid – mutta mitkä ovat motiivit?

Aarno ”Loka” Laitinen on ottanut kantaa Iltalehdessä julkaistussa kolumnissaan yleiseen jeesusteluun, hyvän omantunnon ostamiseen, hyödyllisiin idiootteihin ja ihmisen globaaliin typeryyteen. Hän käsittelee kolumnissaan myös nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ja sitä organisoivan maanmuuttoministeri Astrid Thorsin puuhasteluja.

Lainaan kirjoituksen tähän kokonaisuudessaan. Tämä taas johtuu tekemästäni havainnosta, että tämäntyyppisillä kirjoituksilla on tapana kadota nettiavaruudesta.

Moderni anekauppa

Katuojien pyhimys Agnes Gonxha Bojaxhin eli äiti Teresa keräsi diktaattoreilta, rikollisilta ja hyväntahtoisilta hölmöiltä miljardeja dollareita, joista hän käytti vaatimattoman osan Kalkutan köyhien hoitoon.

Diktaattorit ja rikolliset ostivat hyvää omaatuntoa tällaisen anekaupan avulla ja media teki äiti Teresasta pyhimyksen. Hän sai joukoittain palkintoja ja arvonimiä sekä Nobelin rauhanpalkinnon.

Äiti Teresalle lahjoitetuilla ambulansseilla kuljetettiin Kalkutan nunnia shoppailuretkillä. Hänen laitokseensa lahjoitetut koneet myytiin, sillä käytännössä ei mitään sairaalaa ollutkaan. Sairaita pistettiin samoilla likaisilla piikeillä.

Vatikaani harkitsi hänen julistamistaan pyhimykseksi.

Englantilainen seurapiirineiti Florence Nightingale lähti Krimin sotaan hoitamaan haavoittuneita. Hänen potilaansa kuolivat ammattitaidottomaan hoitoon, mutta Florence Nightingale jäi ihmiskunnan muistoon hyväntekijänä.

Suomessakin käydään kilpailua siitä, kuka saa edes osan siitä kunniasta, johon aikaisempien sukupolvien ”hyväntekijät” ovat yltäneet.

Etenkin naispoliitikot kilpailevat, kuka osoittaa eniten huomiota sairaille, vanhuksille, lapsille tai asunnottomille. Jo 20-luvulla Mannerheimin lastensuojeluliitto sai pahansuovia kilpailijoita.

Mannerheimin lastensuojeluliitossa kilpailu äiti Teresan asemasta oli niin kovaa, että se johti nyrkkitappeluun naisten kesken.

Köyhien auttaminen on taloudellisesti tuottavaa ja arvostusta antavaa toimintaa. Moderni anekauppa myy syntien anteeksiantoa ja tuo korkeampia asemia harjoittajilleen. Moni kotoinen äiti Teresa on noussut eduskuntaan.

Omatekoiset äiti Teresat voivat nolata televisiossa yritysjohtajia, jotka eivät ole antaneet rahaa Lastenklinikalle. Äiti Teresan roolissa moni muukin toimittaja kuin Mirja Pyykkö ovat saaneet lehtimiespalkintoja ja muita kunnianosoituksia. Tarja Tallqvist nousi eduskuntaan räyhätessään vanhusten puolesta.

Kotoiset äiti Teresat ovat median avulla onnistuneet luomaan valheellisen kuvan, että lapset, sairaat ja vanhukset on jätetty heitteille Suomessa. Televisio on pyörittänyt heidän anekauppaansa, josta saaduilla tuloilla ei ole ratkaistu mitään ongelmia.

Äiti Teresa -kilpaan on nyt heittäytynyt maahanmuuttoministeri Astrid Thors, joka on avannut Suomen rajat pakolaisille. Samaan aikaan kun Ruotsi on tiukentanut pakolaispolitiikkaa, ministeri Thors ryhtyy jakamaan oleskelu- ja työlupia pakolaisille, jotka ovat tulleet laittomasti Eurooppaan ja vaeltavat esimerkiksi Italiasta Suomeen ilman henkilöpapereita.

Ruotsi on vuoden aikana tehnyt 9 000 kielteistä oleskelulupapäätöstä, mutta ennen karkotustaan moni pakolainen tulee Suomeen. Kun Ruotsi toimii YK:n pakolaisjärjestön ohjeiden mukaan, Suomi noudattaa äiti Astridin päätöksiä. Lisäbudjetissa annettiin jo kahdeksan miljoonaa euroa paisuvien pakolaisvirtojen hoitoon tälle vuodelle. Ensi vuonna tarvitaan jo 80 miljoonaa.

Yksi pakolainen vetää pian perheensä mukanaan Suomeen. Pakolaisjärjestöt, seurakunnat ja eduskunnan sosiaalitantat ovat kilvan tukemassa avointen ovien politiikkaa.

Turvapaikkashoppailijat tulevat Suomeen useitakin kertoja, ja kun heitä ei enää palauteta kotiin, he jäävät eläteiksi Suomeen.

Perhesidonnaisuuksilla keinotellaan monin tavoin. Solmitaan lumeavioliitto jonkun hölmön suomalaistyttösen kanssa, järjestetään tekaistun työpaikan avulla työlupa, pariskunnat eroavat ja solmivat lumeavioliiton, joiden avulla saadaan sukulaiset Suomeen jne. jne.

Äiti Astrid katsoo kaikkea tätä läpi sormien. Hänen esi-isänsä eivät suostuneet ottamaan kotikuntaansa karjalaisia evakoita, eikä hänen heimonsa tänä päivänäkään suostu myymään maata suomalaisille.

Minulla ei ole tuohon juurikaan lisäämistä – totuus on usein yksinkertainen ja epämiellyttävä.

Olen muutaman kerran aikaisemminkin käsitellyt touhutäti Astridin edesottamuksia ja puuhastelua. Näitä kirjoituksia löytyy esimerkiksi täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Laitisen mainio analyysi herättää minussa taas saman kysymyksen:
Miksi Astrid toimii siten kuin toimii?

Karjuvasta työvoimapulasta kun ei todellisuudessa ole kuitenkaan kyse – tuo termi on eräs aikamme suurimpia huijauksia. Ja jos se ei olisikaan, niin Astridin ratkaisu on – sanalla sanoen – järjetön:

Ei pitäisi olla niin suurta väliä sillä, millä perusteilla ihminen on Suomeen tullut. Perheen käsitettä laajentamalla houkuttelemme helpommin uusia maahanmuuttajia.

Miten sitten käykään Helmille ja Hilmalle tässä leikissä?

Jos kyse olisi todellisesta halusta saada Suomeen lisää vähemmistöjä ja jakaa niille erioikeuksia, niin siinä tapauksessa Astrid – ja koko RKP – sahaa oksaa poikki oman kansanryhmänsä alta. Joudumme nimittäin pelkästään Venäjältä suuntautuvan maahanmuuton vuoksi pian tarkastelemaan uudestaan kansalliskieli- ja vähemmistökysymyksiä. Kun venäjänkielisen väestö kasvaa yhtä suureksi tai suuremmaksi kuin ruotsia äidinkielenään puhuva väestönosa, joudutaan päättämään onko Suomessa kolme kansalliskieltä vai yksi kansalliskieli ja muutama vähemmistöaseman saanutta kieltä. Kuten Ruotsissa jo nykyään.

Eli en usko myöskään tuohon selitykseen.

Todennäköisin motiivi on myös yksinkertaisin – raha.

Koko tämän Astridin ajaman Uuden Uljaan Maahanmuuttopolitiikan tavoitteena näyttäisi olevan haalia Suomeen halpatyövoimaa tekemään ns. paskaduuneja. Tällä tavoin saadaan tuotantokulut pudotettua nykyistä alemmalle tasolle ja varmistettua se, ettei alkuperäisväestöä edustava kansanryhmä voi enää tehdä näitä töitä – niiden muuttuessa sellaisiksi, ettei niistä saa riittävää tuloa elämiseen. Samalla voidaan ns. positiivista syrjintää tehden subventoida verorahoista julkista tukea ulkomailta saapuneelle paarialuokalle. Eräs sivupiirre saattaa olla – ainakin eräiden piirien haaveissa – myös suomenkielisen väestön nöyryyttäminen ja painaminen takaisin bättrefolkin alapuolelle.

Nyt tulee se miljoonan ruplan kysymys:
Onko Astrid Thors antanut riittävät ja todenmukaiset selitykset taloudellisista sidosryhmistään ja kytköksistään liike-elämään ja ulkoparlamentaarisiin painostusryhmiin?

Tämä olisi varsin mielenkiintoista tietää – näinä Kehittyvien maakuntien Suomen aikoina.

Lähde

 

Kutsumattomat vieraat kiristävät Suomea

Parin kuluneen päivän ajan Hyysäri on tehnyt suurta draamaa Metsälän vastaanottokeskuksessa tapahtuvasta suomalaisen sosiaaliturvan kiristysyrityksestä.

Nämä syömälakkolaiset vakuuttavat olevansa tosissaan. Lakolla halutaan edistää oleskeluluvan myöntämistä. Ahmed Bissaud (vas.) ja Elouadi Moshab ovat syömälakossa Metsälän vastaanottokeskuksessa.

Hyysäri kertoo, että syömälakko ei näy vielä kolmen päivän jälkeen osanottajien kasvoilla. Tämän Metsälän vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikössä maanantain vastaisena yönä aloitetun syömättömyyden tarkoitus on kuitenkin selvä – ilmeisesti puolin jos toisinkin.

”Olen valmis jatkamaan lakkoa niin kauan kunnes viranomaiset myöntävät minulle oleskeluluvan Suomeen. Takarajaa ei ole”, kolme viikkoa vastaanottokeskuksessa ollut Ahid Hachimi sanoo.

Hachimi haluaa siis pakottaa Suomen viranomaiset myöntämään itselleen oleskeluluvan – välittämättä pätkääkään siitä onko hän kenties sopiva tai haluttu tulija Suomeen.

Metsälän vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä yksitoista syömälakkolaista. Yksi lakkolaisista luokiteltiin keskiviikkona turvapaikanhakijaksi, eikä hän enää ole vastaanottokeskuksessa. Muut syömälakkolaiset ovat hakeneet viranomaisilta pysyvää oleskelulupaa, mutta hakemus on syystä tai toisesta evätty.

Ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä täysin asiallisista syistä.

Suomalainen viranomainen – eräistä tunnettuja poikkeuksia lukuun ottamatta – on tunnollinen, korruptoimaton, tasapuolinen, rehellinen ja käyttää väkivaltaa vain harvoin.

Marokkolainen Moshab kertoo oleskelleensa laittomasti Suomessa viime syyskuusta lähtien ja odottaa viranomaisten lopullista päätöstä kohtalostaan.

Ihme juttu – suomalainen yhteiskunta ottaa laittomasti maassa olevia ihmisiä talteen – aika jännää.

”En ymmärrä, miksi minut pantiin tänne, tämä on kuin vankila. Minulla oli työpaikka ja asunto, työskentelin viisi kuukautta telakalla Helsingissä ja maksoin veroni”, Algeriasta kymmenisen vuotta sitten lähtenyt Youssef Belkaid kertoo puolestaan.

Ilman passia maahan tullut Belkaid kertoo hakeutuneensa tosin itse poliisin puheille saadakseen laillisen luvan maassa oleskeluun.

Viranomaisten päätös oli Belkaidin mukaan kielteinen. Edessä saattaa olla käännyttäminen maasta.

Ahmed Bissaud on taas oleskellut Suomessa ilman passia nelisen vuotta. Suomessa avioituneella (?) Bissaudilla ja hänen vaimollaan on alle kolmikuukautinen vauva.

”Minä haluan vain elää tavallista elämää lapseni ja vaimoni kanssa. Siihen minulla on täällä oikeus”, Ahmed Bissaud sanoo.

Ei muuten ole.

Jokaisella valtiolla on oikeus valita kenet se päästää rajojensa sisäpuolelle – EU:n ja Schengen-sopimuksen nykyisin määrittelemin (toistaiseksi voimassaolevin) rajoituksin. Sitä suuremmalla syyllä Suomen viranomaisten on syytä olla tarkempana kuin ennen. Emmehän me halua, että maastamme tulee kansainvälisen ihmiskaupan ja siihen liittyvän muun rikollisuuden astinlauta muuhun länteen?

Vapaa maahanmuutto – ja sen mukanaan Suomen tapauksessa tuoma sosiaaliturva – eivät kuulu ihmisoikeuksiin. sanavapaus ja alkuperäiskansan oikeus omaan kieleensä ja kulttuurinsa kylläkin kuuluvat niihin.

Minulla on ihan vakava ehdotus näiden nälkälakkolaisten suhteen.

Kun Suomi on kerran heille näin paha ja ikävä paikka – niin paha, että he joutuvat turvautumaan nälkälakkoon saadakseen haluamansa – niin eikö kaikkien osapuolien kannalta olisi paras vaihtoehto palauttaa pikimmiten nämä suomalaisen diktatuurin uhrit takaisin humanistisempiin lähtömaihinsa.

Ja todellakin – mitä pikimmiten.

Lähde: HS

Jk. Hyysärin toimittaja Paavo Tukkimäki muuten kirjoitti viime viikolla näin maahanmuuttajista:

Kuuluhan jo alkeellisimpiinkin käytössääntöihin, että vieraat ovat kohteliaita, sävyisiä ja kunnioittavat isäntäväkeään.