Viikon mokutus 11/11

Tuosta dokumentista voi keskustella, mutta pitää tietää kuka sen on tehnyt, miksi, mitä varten ja mitä sillä tehdään. Kaiken maailman muukalaiskammoiset ja helposti höynäytettävät saa paljon vauhtia moisista papereista.

Nimimerkki Shemu P kommentoi  Husein Muhammedin US-blogissa täällä esiteltyä (64 miljoonaa tulevaisuuden Suomeen sijoitettavaa maahanmuuttajaa  käsittelevää) EU-raporttia.

Advertisement

 

Maahanmuuton todellisuus – se mitä Sinulle ei ole kerrottu

Kun tämän artikkelin kirjoittaminen aloitettiin, toimitus katsoi lopputulosta ja totesi, että siitä tuli aivan liian monimutkainen ja pitkä. Siksi olemme päätyneet julkaisemaan erittäin selvän, lyhyen ja kansantajuisen version maahanmuuton uhkista.

Euroopan Unioni livauttelee ajoittain (ilmeisen vahingossa tai huonosti peitellen) todellisiakin tiedonjyviä kansalaisten keskuuteen niistä  kaikkia unionin asukkaita koskettavista sopimuksista, joita päättäjät (parhaita latinalaisen hallintokulttuurin perinteitä noudattaen) tekevät suljetuissa huoneissa ja salakähmäisyyden kabineteissa.

Nyt näyttää siltä,  että (aivan kuten on ounasteltukin) valtiojohtomme on tehnyt eduskunnan ja kansan selän takana ja tietämättä sellaisia sitoumuksia ja lupauksia, jotka eivät ole Suomen etujen mukaisia eivätkä edes lainsäädäntöömme perustuvia. Sinänsä huvittava sivuepisodi oli männä viikolla eduskunnassa nähty kanatytön möläytys, jolla hän  tuli samalla paljastaneeksi sen,kuinka EU:n isot pojat vievät hölmöä maalaista kuin kuoriämpäriä – ja Suomea sen mukana.

Rahapolitiikkaa yhtään väheksymättä (ja siihen kiinteästi liittyen) , maahanmuuton todellisuus on kuitenkin sellainen asia, joka näyttää muodostavan suurimman uhkan Suomella ja suomalaisille.

Euroopan Unioni on siis julkaissut mietinnön, joka paljastaa karulla tavalla sen, että Suomen osaksi Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa on suunniteltu luontoreservaatin ja pakolaiskaatopaikan rooli. Tuo mietintö löytyy PDF-muodossa täältä. Toimitus suosittelee sen tallentamista ja siihen tutustumista ajatuksen kanssa.

Kansankielellä ja lyhyesti tiivistettynä tuon asiakirjan hälyttävin sisältö on se, että vastoin Vanhasen/Kiviniemen hallituksen  puheita EU:ssa on sovittu yhteisestä pakolaispolitiikasta (kansaa kuulematta), kansallisten varojen yhteiskäytöstä ja sananvapauden kaventamisesta ja ns. väärien mielipiteiden  kriminalisoinnista . Sivujuonteina tässä ovat  peittelemätön liittovaltiokehitys, avoimen kasvottoman kapitalismin istuttaminen Eurooppaan (vaikka väkisin), siirtyminen keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista paikallisempaan sopimiseen, siirtyminen palkkaverotuksesta kulutusverotukseen sekä pyrkimys eläkeiän korottamiseen.

Miten tuo kabinettisopimus (joka on tehty siis kansaa kuulematta) sitten vaikuttaa elämäämme?

Paljonkin .

Yksinkertaistetaan (lupauksen mukaan). Pahimmassa tapauksessa (liitteet sivu I-24) tulevaisuus on sellainen, että  (meitä huomattavasti suuremman ja vauraamman) Saksan ottaessa pakolaisia vastaan vuositasolla 15,776 kappaletta, Britannian kokonaiset 9,147 kappaletta ja Espanjan ottaessa näitä vastaan 25,923 kappaletta, EU työntää Suomeen (meiltä suomalaisilta mitään asiasta kysymättä) tulevaisuudessa 20,054 vekkulia paremman elämän tavoittelijaa vuodessa.

Tältä pohjalta tarkasteltuna, ei ole kovinkaan kummoinen ihme, että se sakki joka tällaisesta on sopinut  (ilman lupaa) haluaa myös siirtää kansallisen päätäntävallan kokonaan EU:lle.

Tällaisille ihmisille on olemassa nimikin – epäisänmaalliset maanpetturit.

Vielä on kuitenkin mahdollisuus pysäyttää kehitys ja kääntää rattaan kulkusuunta päinvastaiseksi. Äänestä oikein ja osallistu seuraaviin vaaleihin. Ne ovat nimittäin Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta elintärkeät.

Lähteet: EU, YLE, HS, US, HF (kiitos Roopelle)

 

Erään aikakauden loppu – Eila Kännö in memoriam

Uutisvuo on tuonut tiedon siitä, että järkiperäisen suomalaisen ulkomaalaispolitiikan synonyymina pidetty varatuomari Eila Kännö on kuollut.

Syvin osanottoni omaisille.

Kännö kuoli 88-vuotiaana 10. huhtikuuta Helsingissä. Hän toimi sisäasiainministeriön ulkomaalaistoimiston päällikkönä 1970- ja 1980-luvuilla. Tuohon aikaan Suomessa noudatettiin ns. nuivaa ulkomaalaispolitiikkaa, joka tuotti hyviä tuloksia kansalllisvaltion kannalta tarkasteltuna.

Uransa alkuvuosina hän työskenteli poliisin palveluksessa muun muassa kanslistina ja vuodesta 1961 Keskusrikospoliisin tiedotustoimiston toimistopäällikkönä.

Kännön erikoisosaaminen liityi kansainvälisiin asioihin. Hän hoiti poliisin Interpol-asioita 16 vuotta, jonka aikana hän tututstui paikanpäällä muun muassa New Scotland Yardiin ja Kanadan ratsupoliisiin.

Kännön henkilö tuolloin ainoana naispuolisena poliisiupseerina herätti huomiota. Kännöstä tuli kansainvälinen kuuluisuus ja hän sai ”rouva Interpol” -lempinimen.

Sisäministeriön Ulkomaalaistoimiston päälliköksi Eila Kännö nimitettiin 1970. Hän jäi tästä erinomaisesti hoitamastaa ja vaikeasta virasta eläkkeelle vuonna 1984.

Kännö harjoitti myös kirjoittamista. Hän kirjoitti useisiin eri kotimaisiin ja ulkomaalaisiin julkaisuihin poliisin ja Interpolin toiminnasta. Hän toimitti myös Pohjolan poliisi kertoo -kirjaa vuosina 1971–95.

In memoriam, Eila Kännö.

Eräs ajanjakso suomalaisen kansallisvaltion puolustuksessa ja isänmaan puolustamisessa on päättynyt, mutta taistelu Suomen puolesta jatkuu – uusia uhkia ja uudentyyppistä valloittajaa vastaan.

Lähde: STT

 

Nykyajan siirtomaaisännät – vihervasemmistolaiset

Viimeaikainen kotimaan uutisointi on keskittynyt julistamaan kansallismielisten ihmisten rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Se on tavallaan ymmärrettävä pelkoreaktio, joka on saanut paniikkia muistuttavia piirteitä kansan äänestettyä (vastoin ns.virallista maahanmuuttototuutta) maahanmuuttokriittisiä, PerusSuomalaisia – ja etenkin Jussi Halla-ahoa.

Pelkopropagandaa – uuskolonialismin nimeen.

Totuus on kuitenkin se, että maahanmuuttokriitikot tai ns.kämypiirit (eli kansallismieliset) eivät ole suunnanneet voimiaan maahanmuuttajia vastaan. Kamppailu kansallisvaltion puolesta ja siihen liittyvä syyttävä sormi on suunnattu aivan toiseen kohteeseen – kotimaiseen vihervasemmistoon.

Nämä nykyajan siirtomaaisännät (l.vihervasemmistolaiset) haluaisivat muuttaa kansallisvaltio Suomen monikultuuriseksi kilpailuvaltioksi. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin maahanmuuttajia – tai kuten nyttemiin agendana näyttäisi olevan, kotimaisten vähemmistöjen nimittämistä moninaisiksi vähemmistöiksi.

Vähemmistötutkija Merja Pentikäisen sanoin:

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei oikeastaan käsitellä sitä kulttuurista muutosta, jota moninaisuuden lisääntyminen välttämättä merkitsee.

Suomeksi – maahanmuutto on vain yksi niistä keppihevosista, joilla pyritään ajamaan maatamme kohti dekadenssia ja järjestäytyneen yhteiskunnan – sekä sen tuoman hyvinvoinnin – tuhoa. (Asiasta ei tietenkään kysytä mitään kansalta. Tämä moninaisuus on lyöty lukkoon kabineteissa ja se ajetaan läpi vaikka väkisin.)

Maahanmuuton käyttämisenä keppihevosena ja metodina näyttäisi olevan – etenkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa maamme ovia – paluu pakolaisiin, perheenyhdistämisiin ja muihin sellaisiin ihmisiin, joita vihervasemmisto voi käyttää kätevästi agendansa ajamiseen.

Nämä kun saapuvat Suomeen jäädäkseen yhteiskunnan hyvinvointikoneiston armoille.

Massa, massa

Vihervasemmistolaiset siirtomaaisännät ovat jääneet muussakin kuin joukkoliikenteessä 1800-luvulle. He ovat luoneet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta aivan oman todellisuutensa.

Tuo todellisuus ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ilmiö.

Se on puhdas toisinto siitä ajatusmaailmasta, jota eurooppalaiset siirtomaaisännät (ja -emännät) levittivät valloittamiinsa maihin ja sovelsivat näiden maiden ihmisiin.

Kuten oppi-isänsä, nykyisetkin siirtomaaisännät pitävät alistamiaan kansoja (maahanmuuttajia) pieninä tahdottomina lapsina. He olettavat, että jokainen länsimaahaan haalittu (valloitettu) kehitysmaan asukas katsoo heihin silmät pyöreinä – kuin uuteen jumalaan. He olettavat näiden ihmisten ajattelevan – tai oppivan ajattelemaan – kuin he. He olettavat näiden jakavan isäntiensä – ja emäntiensä – vihervasemmistolaiset arvot ja arvostavan kuin paratiisia sitä paikkaa johon heidät on johdatettu.

Todellisuus on kuitenkin toinen

Todellisuudessa maahanmuuttajat ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia heistä ei kiinnosta se, mitä heitä hyysäävät tahot ajattelevat ja arvostavat. Todellisuudessa myös pakolaisten – ja ns. pakolaisten – keskuudessa elää ihmisiä, jotka ovat oppineet kovien kokemusten kautta selviytymään varsin egosentrisesti. He ovat jättäneet oman kulttuurinsa ja kansansa ja haluavat parantaa – totta kai – oman elämänsä laatua.

Tämä yritteliäs joukko on kaukana siitä vihervasemmistolaisuudesta. Siitä, jota heidän siirtomaaisäntänsä kuvittelevat.

He perustavat yrityksiä ja kilpailevat yritysmaailman keinoin – keinoja paljonkaan kaihtamatta – paikastaan auringossa. Ei heitä kiinnosta globaali solidaarisuus yhtään sen enempää kuin suomalainen monikulttuurisuuskaan. He haluavat hyvinvointia, mammonaa ja jossain vaiheessa myös valtaa.

He ovat pärjääjiä – toisin kuin nämä uuden ajan siirtomaaisännät antavat ymmärtää. Eivätkä he todellakaan tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa tai demokratiaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos siitä toisaalta on heille hyötyä – miksi he eivät hyötyisi siitä, mitä ilmaiseksi nenän eteen työnnetään?

He – jos ketkä – ovat niitä työperäisiä maahanmuuttajia. Niitä, joiden jälkeläiset eivät erotu valtaväestöstä muutaman sukupolven jälkeen mitenkään.

Se toinen, toinen totuus

Toisaalta pitää muistaa, että kyse on yksilöistä. Joukossa on myös vaatimattomammalla kunnianhimolla ja vaatimattomimmilla kyvyillä varustettuja ihmisiä. Niitä, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio on lupaus paremmasta, ilman omaa kovinkaan suurta ponnistelua. Näitä on myös omassa alkuperäisväestömme joukossa.

He ovat helppoa karjaa nykyajan siirtomaaisännille. He jäävät roikkumaan hyvinvointivaltion suhteellisen vaatimattomiin verkkoihin – ja syrjäytyvät näihin verkkoihin, kuten alkuperäisväestöä edustavat verkkojen omatkin asukkaatkin.

Heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta uudessa maassa.

Heidän tulevaisuutensa on itse asiassa vielä synkempi kuin alkuperäisten luusereiden. Alkuperäisväestön syrjäytyneillä on sentään joitain juuria maahansa ja heillä on sentään joitain tukiverkkoja turvanaan. Vieraasta kulttuurista tulevan ja syrjäytyvän väestön ainoa turva on käpertyä tuttuun ja turvalliseen – eristäytyä omaan yhteisöönsä, valtakultuurin keskelle. Ainoa asia, joka yhdistää heidät tuolloin yhteiskuntaan on yhteiskunnan säännöllisesti jakamat tuet.

Nykyinen maahanmuuttosoppa

Nykyinen maahanmuutopolitiikkamme on valheellista.

Kaikki siihen kohdistuva kritiikki on pyritty – vihervasemmiston ja jopa julkisen vallan taholta – joko tukahduttamaan (rasistisena ja ulkomaalaisvastaisena) tai vaientamaan kuoliaaksi. Sen keskeiset ainesosat – kuten myös julkinen terveydenhuolto, koulutuspolitiikka, vanhukset, sairaat, mielneterveyshäiriöiset, syrjäytyneet tai köyhyyden hoitaminen – on kasattu vääristyneestä sosialidemokratiasta.

Se koostuu – kuten kouluruokakin – mahdollisimman halvoista aineksista, mahdollisimman välinpitämättömästi ja hutiloiden kokoonkeitetystä sopasta. Sellaisesta, jonka jokainen pystyy juuri ja juuri hampaitaan kiristellen nielemään ja joka täyttää hengissäpysymisen kaikkein alhaisimmat kriteerit.

Sitä pidetään julkisuudessa hyvänä – jopa loistavana – ja jokainen, joka uskaltaa kertoa, että keisarilla ei ole kuitenkaan vaatteita, päätyy omalla nimellään kritisoidessaan pahantahtoista julkisuutta suorastaan kerjäävän tosinajattelijan (l.kyseenalaistajan) ei-toivottuun asemaan.

Maahanmuuttopolitiikkamme tulevat hedelmät

Tulevaisuus näyttää tässä tapauksessa myöskin Euroopassa jo nähdyltä.

Se osa maahanmuuttajista joka ei pysty integroitumaan tulee asettumaan alkuperäisluusereiden kilpailijaksi. Tästä syntyy kiistaa ja kilpailua yhteiskunnan tarjoamista tukinuodoista. Kun ne vähenevät, syntyy eri kulttuurien välistä kitkaa. Sen seurauksena on räjähtävä rasismi, rikollisuus ja väkivalta.

Tämä on nähty nimittäin ennenkin.

Vimeistään toisen tai kolmannen polven syrjäytyneet maahanmuutttajat ymmärtävät sen, että heillä ei ole tulevaisuutta uudessa kotimaassaan. Kuten aikaisemmin totesin, heidän ainoa – ja varsin ymmärrettävä – mahdollisuutensa on vetäytyä yhteiskunnan ulkopuolella seisovaan oman alakulttuurin linnakeeseen.

Tämä on se tulevaisuus, jolla suorastaan kutsutaan Suomeenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja ääriliikkeitä – kuten mafiaa, ympäristöterroristeja tai ääri-islamin sanansaattajia.

Lainaan uudestaan erästä Christopher Caldwellin lausumaa:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Olisiko meidän jo aika painaa jarrua, pysähtyä ja miettiä missä helvetissä me oikeastaan olemme – tai ainakin miettiä sitä, minne me oikeastaan olemme matkalla?

Jk. Kiitos tämän kirjoituksen synnystä voidaan laskea niille keskusteluille, joita olen asiasta käynyt rakkaan vaimoni kanssa.

 

Kummallisia käsityksiä kansanvallasta

Suomi on tasavalta jossa valta kuuluu kansalle. Näin alkaa Suomen perustuslaki. Laki on laki ja perustuslaki on superlaki – niinhän sitä tyhmempi voisi luulla.

Valta näyttäisi todellisuudessa kuitenkin – ainakin täältä katsoen tarkasteltuna – siirtyneen muutaman ministerin ja virkamiehen sekä erilaisten yhteiskunnalle haitallisten vähemmistöryhmien käsiin. Näillä vähemmistöryhmillä tarkoitan pienen soosipäiden joukon pyörittämiä työmarkkinavallankumousta puuhastelevia tuttipulloterroristeja.

Kansalaiset ovat kertoneet mielipiteensä.

Vaikka gallupit alkavat voittamaan- joissain tapauksissa – jo tilaston aseman emävalhetta pahempana valheena, ne ovat kuitenkin suuntaa antavia ja tarpeeksi suurella otoksella tehtyinä kohtuullisen luotettaviakin.

Kun kansalaisilta kysyttiin tammikuussa heidän mielipidettään Romaniasta Suomeen ilmaantuneista kerjäläisistä, pääkaupunkiseudun asukkaat halusivat varsin selvästi kieltää kerjäämisen:

Pitäisikö kerjääminen kieltää?
Kyllä 76% Ei 24%

Pääkaupunkiseudun kuntien eli Helsingin, Espoon ja Vantaan välillä ei ole suuria eroja suhtautumisessa kerjäläisiin. Sen sijaan sukupuoli, ikä, puoluekanta ja ammatti vaikuttavat heihin suhtautumiseen.

Naiset suhtautuvat kerjäämiseen nuivemmin kuin miehet. Mitä iäkkäämpi vastaaja on, sitä kielteisemmin hän kokee kerjäämisen. Hanakimmin kerjäämisen kieltäisivät kokoomuksen ja Sdp:n kannattajat. Kokoomusta tukevista 73 prosenttia ja demarimielisistä 63 prosenttia ovat kiellon kannalla.

Vasemmistoliiton, vihreiden, Rkp:n ja keskustan kannattajien keskuudessa on keskimääräistä enemmän tukijoita ja myötämielisiä kerjääjille. Vasemmistoliiton kannattajista lähes puolet on sitä mieltä, että kerjäämistä ei tule kieltää. Vihreiden kannattajista kerjäämiskieltoa vastustaa kaksi viidestä.

Mielenkiintoiseksi asia meneekin näin jatkossa.

Nämä yhteiskuntaamme nakertavat marginaaliryhmät ovat tehneet muiden karhunpalvelustensa jatkoksi – ihan keskenään – päätöksiä, ikioman suljetun työryhmänsä sisällä.

Muutaman marginaalinäkökantaa edustavan – ja pikaisesti työryhmään kasatun – ns. asiantuntijan mielestä kerjäämistä ei haluta kieltää lailla. Tämän työryhmän mukaan kerjäläiset ovat vielä pieni ongelma Suomessa

Asiaa pohtineen työryhmän mukaan lainmuutos ei estäisi köyhien EU-kansalaisten tuloa Suomeen. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin (r) mukaan kerjäläisilmiö on tullut Suomeen jäädäkseen.

Niin kauan kuin elintasoerot ovat suuria ja romaneita syrjitään eri maissa, meillä tulee olemaan etnisiä ryhmiä, jotka liikkuvat ympäri Eurooppaa.

Thors uskoo, että kerjäämisen kieltäminen lailla voisi johtaa muuhun rikolliseen toimintaan.

Vai niin?

Jos kerjäämisestä tehdään rikos, niin eikö ole suhteellisen selvää, että rikokseen syyllistynyt on harjoittanut rikollista toimintaa? Uskomaton logiikka Astridilla ainakin on.

Ja miten niin se on tullut jäädäkseen? Onko Astrid kenties se ihminen, joka päättää meidän muiden – enemmistön – puolesta tällaisista asioista?

Haluaako Astrid muuttaa tasa-arvoisen suomalaisen yhteiskunnan takaisin kahden kerroksen väkeä sisällään pitäväksi herra- ja piikayhteiskunnaksi? Minusta kerjäämisen palaaminen virallisesti hyväksytyksi ilmiöksi on myös henkinen paluu 1800-luvulle. Suuri kansallinen häpeä hyvinvointiyhteiskunnalle.

Tai sitten kyseessä on täysin tarkoitushakuinen valtapolitiikka….

Thors vastaanotti kerjäämistä pohtineen työryhmän raportin torstaina. Selvityksessä muistutetaan, että poliisi voi jo nykyisen järjestyslain puitteissa puuttua häiritsevään kerjäämiseen. Lastensuojelulain nojalla viranomaiset voivat estää kerjäämisen alaikäisiltä.

Miksi sitten apulaisvaltakunnansyyttäjä ohjeistaa toisella tavalla?

Työryhmä haluaisi koko maan viranomaisille yhtenäisen ohjeistuksen kerjäämisestä. Ongelmiin pitäisi lisäksi kiinnittää enemmän huomiota kerjäläisten kotimaissa ja EU-tasolla, raportti huomauttaa.
Suurin osa Suomeen saapuneista kerjäläisistä on selvityksen mukaan Romanian romaneita. Heidän elinolosuhteensa kotimaassa ovat heikot.

Tilanne Romaniassa pakotti meidät lähtemään. Osa meistä halusi tulla Suomeen etsimään töitä, mutta se on aika mahdotonta. Haluamme kuitenkin ansaita rahaa rehellisesti, kuten soittamalla kaduilla.

Näin kertoi kertoi Romanian romani Ionel Oprea torstaina järjestetyssä Rajasaaren romanien häätämistä vastustavassa mielenosoituksessa Helsingin Kauppatorilla.

Saisiko tässä taas kysyä välikysymyksen?

Miten on mahdollista, että keppikerjäläiset pystyvät kuitenkin matkustamaan aivan toiselle puolelle Eurooppaa – ilman rahaa?

Oprea kuuluu 20:een romaniin, jotka Vapaa liikkuminen -verkosto kaksi viikkoa sitten majoitti Helsingin Rajasaaren sosiaalikeskuksen varastoon. Tiistaina rakennusta hallinnoiva Helsingin liikuntavirasto pyysi poliisia häätämään romanit rakennuksesta paloturvallisuussyihin vedoten. Nyt romanit asuvat teltoissa sosiaalikeskuksen pihalla.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan Helsingin sosiaalivirasto on valmis auttamaan häädettyjä romaneja, jos nämä ottavat yhteyttä.

Tästä varmaan kaikki helsinkiläiset vähävaraiset ovat todella otettuja …

Lisää suita jakamaan ehtyviä varoja. Elintarvikkeiden hinnat ovat kasvaneet viimeisen puolen vuoden aikana todella rajusti. Tämä koskee kipeimmin juuri vähävaraisiin – niihin suomalaisperheisiin, joilla ei ole mahdollisuutta taloudellisen tilanteensa ja työnteon vuoksi matkustaa ulkomaille kerjäämään – ja vastaanottamaan samaan aikaan paikallisia sosiaalisia subventioita.

Palotarkastaja kielsi kyseisen tilan käytön majoitukseen. Tätä kieltoa ei kaupunki voi ohittaa

Vapaa liikkuminen – verkoston järjestämällä mielenosoituksella haluttiin estää Helsingin kaupunkia häätämästä romaneita teltoista.

Niinpä niin…

Höpö, höpö – läpinäkyvää takkuilua… Anarkomarkot käyttävät näitä ihmisiä keppihevosina suuressa taistelussaan Systeemiä vastaan – todellisesta humanismista ei näiden keskenkasvuisten egoilijoiden kohdalla ole todellakaan kyse.

Ja itse asiassa lainsäädäntö kieltää kaupunkialueella teltoissa nukkumisen.

Mitään ei ole taaskaan opittu mistään.

Surkeinta koko tilanteessa on se, että – puupäisyydessään maailmanmestariluokkaa edustavat – marginaalipäättäjämme eivät usko mitään, eivätkä ole ottaneet opikseen muualta saaduista kokemuksista.

Viime vuoden syyskuussa Norjassa keskusteltiin samasta aiheesta. Monet ulkomaisista kerjäläisistä viipyvät Norjassa vain muutaman viikon, sillä lyhyessäkin ajassa he pystyvät ansaitsemaan suhteellisen suuria summia.

Norjalainen Dagsavisen -lehti kertoi parikymppisestä romanialaismiehestä, joka kerjäsi Oslossa parisen viikkoa viime vuoden loppukesällä. Nuorukainen tarvitsi rahaa opiskeluun. Kotimaassaan hän ei välttämättä olisi saanut työtä, eikä siitä olisi maksettu läheskään yhtä paljon kuin kerjäämisestä öljyvauraan Norjan kaduilla.

Oslossa romanialaismies ylsi jopa tuhannen Norjan kruunun (noin 126 euron) päivätuloon.

Kerjääminen oli vielä vuoden 2005 loppuun asti kiellettyä Norjassa. Lakimuutoksen jälkeen ulkomaisia kerjäläisiä on virrannut Norjaan suuria määriä, ja avustusjärjestöjen mukaan heitä on parhaimmillaan jopa sata Oslon kaduilla.

Emme auta ketään pönkittämällä ulkomaalaisten kerjäämistä. Jo nyt näemme, että toiminta on osittain organisoitua

sanoi Oslon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, konservatiivista Høyre-puoluetta edustava Erling Lae, Dagsavisen-lehdelle. Lae pelkäsi, että vauraasta ja anteliaasta Norjasta on kehittymässä kansainvälisen kerjäämisen turvapaikka.

Eikä tuo ole tosiaan mikään ihme.

Yhdenvertaisuus lain edessä?

EU näyttää – jälleen kerran – sen rakenteellisen vääryyden, tekopyhyyden ja näennäisdemokratian , jonka pohjalle se on rakennettu.

EU:n juhlapuheissa vakuutetaan kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia, todellisuudessa tämä liitto vie kansalta vallan ja polkee alkuperäisväestöjen oikeuksia. Kansallinen päätöksentekovalta on annettu kyvyttömien päättäjien toimesta EU:lle ja Suomikin on enää irvikuva kansanvaltaisesta kansallisvaltiosta.

Ikävintä on se, että se edellisten sukupolvien työllä ja uhrauksilla rakennettu hyvinvointiyhteiskuntamme on annettu kiihtyvää vauhtia ulkopuolisten onnenonkijoiden ja saalistajien jaettavaksi – ja samaan aikaan omat syrjäytyneet on unohdettu oman onnensa nojaan.

Jokainen yhteiskunta on ensisijaisesti rakennettu omia kansalaisiaan varten.

Minusta olisi varsin mukavaa, jos hyvinvointiyhteiskuntamme terävin kärki suuntaisi toimintatarmonsa ja aktiivisuutensa todellisiin, ympäristössämme ja keskuudessamme oleviin ongelmiin – kaiken tyhjänpäiväisen maailmanparantamisen ja vallankumoushaikailun sijaan.

… heitäkään unohtamatta:

Kuten jo totesin, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lupasi, Helsingin sosiaalivirasto on valmis auttamaan häädettyjä romaneja, jos nämä ottavat yhteyttä.

Tästähän muodostuu hyvä diili jollekin – kerjäläiset saavat sosiaaliturvan ja sen lisäksi voita leipänsä päälle kerjäystuloistaan.

Onkohan kukaan tosissaan tutkinut sitä, kuinka organisoitua tämä toiminta on?

Voivatko esimerkiksi Sauri tai Thors luvata, että suomalaisen yhteiskunnan jakamat toimeentuloavustukset ja muut sosiaaliset subventiot eivät ajaudu – tässä tai joissain muissa tapauksissa – järjestäytyneen rikollisuuden käsiin?

Esimerkkejä epäilyksistä toimeentuloon tarkoitettujen yhteiskunnallisten avustusten käyttämisestä johonkin muuhun kuin toimeentuloon on ollut olemassa jo jonkin aikaa. Ulkomaanmatkailua siihen maahan, josta on jouduttu turvattomuuden vuoksi poistumaan ja rahansiirtoja – Suomen rajojen ulkopuolelle.

Joskus sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Nyt näyttää – kärjistetysti siltä – että on lottovoitto saapua Suomeen – mihinkään ryhmään, kulttuuriin, kansallisuuteen, uskontoon tai muuhunkaan etnisyyteen mitenkään viittaamatta.

Minua on jäänyt vaivaamaan tässä tilanteessa eräs varsin konkreettinen asia. Miten tämä asia peilautuu minimipalkalla tai toimeentulotuen varassa elävään suomalaiseen köyhään? Tuleeko hänelle eteen se hetki, että suomalaisenkin köyhän pitää siirtyä kerjäämään pärjätäkseen? Vai tullaanko hänelle suosittelemaan esimerkiksi prostituutiota hengenpitimikseen?

Tulevaisuus ei näytä kenenkään – edes tavallisen veronmaksajan – kannalta mitenkään valoisalta. Itse asiassa nykyinen kehitys avaa varsin ikäviä visioita yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja sen myötä levottomuuden, turvattomuuden, todellisen rasismin ja jopa suoranaisen väkivallan synnystä ja kiihtymisestä.

Kansanvallan irvikuva

Koko vihervasemmistomme – johon lasken nykyään myös Astrid Thorsinkin – on menettänyt suhteellisuudentajunsa. He eivät ymmärrä sitä, että kerjäläisten, pakolaisten ja muun kieli- ja ammattitaidottoman väen haaliminen Suomeen on oman oksan sahaamista kaikkein pahimmassa mielessä.

Huoltosuhde heikkenee kun ainoastaan väestönkasvu sekä monikulttuurinen utopia ovat jääneet mantraksi tähän ajattelumalliin. Antamalla väestön laskea normaaliin – ennen sotia olleeseen status quohon, pystymme hoitamaan sekä itsemme, että läheisemme. Kuten olen joskus aikaisemminkin todennut, suuret ikäluokat ovat sodan seurauksena syntynyt tilastollinen harha. Tämä ongelma poistuu luonnollisella tavalla eikä sen tilalle ole mitenkään järkevää hankkia uusia ongelmia – monikulttuurisuutta, rasismia, levottomuutta, rikollisuutta ja lopulta yhteiskuntamme tukehtumista vääristyneen huoltosuhteen alle.

Ja nämä kommentit – ne osoittavat suoranaista halveksintaa omaa kansaa ja kansanvaltaista yhteiskuntaamme kohtaan.

Jos Astrid Thors päättää yksin siitä mikä on pysyvää, toivottua tai ei-toivottua, haluaisin varsin mielelläni tietää koska, missä ja kenen toimesta Astridille on myönnetty tällainen diktatuuri?

Lähteet: HS, STT, Dagsavisen, City, Iltalehti

 

Kutsumattomat vieraat kiristävät Suomea

Parin kuluneen päivän ajan Hyysäri on tehnyt suurta draamaa Metsälän vastaanottokeskuksessa tapahtuvasta suomalaisen sosiaaliturvan kiristysyrityksestä.

Nämä syömälakkolaiset vakuuttavat olevansa tosissaan. Lakolla halutaan edistää oleskeluluvan myöntämistä. Ahmed Bissaud (vas.) ja Elouadi Moshab ovat syömälakossa Metsälän vastaanottokeskuksessa.

Hyysäri kertoo, että syömälakko ei näy vielä kolmen päivän jälkeen osanottajien kasvoilla. Tämän Metsälän vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikössä maanantain vastaisena yönä aloitetun syömättömyyden tarkoitus on kuitenkin selvä – ilmeisesti puolin jos toisinkin.

”Olen valmis jatkamaan lakkoa niin kauan kunnes viranomaiset myöntävät minulle oleskeluluvan Suomeen. Takarajaa ei ole”, kolme viikkoa vastaanottokeskuksessa ollut Ahid Hachimi sanoo.

Hachimi haluaa siis pakottaa Suomen viranomaiset myöntämään itselleen oleskeluluvan – välittämättä pätkääkään siitä onko hän kenties sopiva tai haluttu tulija Suomeen.

Metsälän vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä yksitoista syömälakkolaista. Yksi lakkolaisista luokiteltiin keskiviikkona turvapaikanhakijaksi, eikä hän enää ole vastaanottokeskuksessa. Muut syömälakkolaiset ovat hakeneet viranomaisilta pysyvää oleskelulupaa, mutta hakemus on syystä tai toisesta evätty.

Ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä täysin asiallisista syistä.

Suomalainen viranomainen – eräistä tunnettuja poikkeuksia lukuun ottamatta – on tunnollinen, korruptoimaton, tasapuolinen, rehellinen ja käyttää väkivaltaa vain harvoin.

Marokkolainen Moshab kertoo oleskelleensa laittomasti Suomessa viime syyskuusta lähtien ja odottaa viranomaisten lopullista päätöstä kohtalostaan.

Ihme juttu – suomalainen yhteiskunta ottaa laittomasti maassa olevia ihmisiä talteen – aika jännää.

”En ymmärrä, miksi minut pantiin tänne, tämä on kuin vankila. Minulla oli työpaikka ja asunto, työskentelin viisi kuukautta telakalla Helsingissä ja maksoin veroni”, Algeriasta kymmenisen vuotta sitten lähtenyt Youssef Belkaid kertoo puolestaan.

Ilman passia maahan tullut Belkaid kertoo hakeutuneensa tosin itse poliisin puheille saadakseen laillisen luvan maassa oleskeluun.

Viranomaisten päätös oli Belkaidin mukaan kielteinen. Edessä saattaa olla käännyttäminen maasta.

Ahmed Bissaud on taas oleskellut Suomessa ilman passia nelisen vuotta. Suomessa avioituneella (?) Bissaudilla ja hänen vaimollaan on alle kolmikuukautinen vauva.

”Minä haluan vain elää tavallista elämää lapseni ja vaimoni kanssa. Siihen minulla on täällä oikeus”, Ahmed Bissaud sanoo.

Ei muuten ole.

Jokaisella valtiolla on oikeus valita kenet se päästää rajojensa sisäpuolelle – EU:n ja Schengen-sopimuksen nykyisin määrittelemin (toistaiseksi voimassaolevin) rajoituksin. Sitä suuremmalla syyllä Suomen viranomaisten on syytä olla tarkempana kuin ennen. Emmehän me halua, että maastamme tulee kansainvälisen ihmiskaupan ja siihen liittyvän muun rikollisuuden astinlauta muuhun länteen?

Vapaa maahanmuutto – ja sen mukanaan Suomen tapauksessa tuoma sosiaaliturva – eivät kuulu ihmisoikeuksiin. sanavapaus ja alkuperäiskansan oikeus omaan kieleensä ja kulttuurinsa kylläkin kuuluvat niihin.

Minulla on ihan vakava ehdotus näiden nälkälakkolaisten suhteen.

Kun Suomi on kerran heille näin paha ja ikävä paikka – niin paha, että he joutuvat turvautumaan nälkälakkoon saadakseen haluamansa – niin eikö kaikkien osapuolien kannalta olisi paras vaihtoehto palauttaa pikimmiten nämä suomalaisen diktatuurin uhrit takaisin humanistisempiin lähtömaihinsa.

Ja todellakin – mitä pikimmiten.

Lähde: HS

Jk. Hyysärin toimittaja Paavo Tukkimäki muuten kirjoitti viime viikolla näin maahanmuuttajista:

Kuuluhan jo alkeellisimpiinkin käytössääntöihin, että vieraat ovat kohteliaita, sävyisiä ja kunnioittavat isäntäväkeään.

 

Pakolaispolitiikasta

Päivän Hyysärin pääkirjoitussivulta löytyi vieraskynäkirjoitus pakolaispolitiikasta. Laura Huttunen kirjoittaa otsikolla Pakolainen ei koskaan palaa entiseen.

Huttunen tutkii bosnialaisten pakolaisten paluumuuttoa Suomen Akatemian tutkijana Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksella.

Hän toteaa kirjoituksessaan, että:

laaja pakolaisuus, sodan tapahtumat ja sodanjälkeinen köyhyys ovat muuttaneet paikallisyhteisöjä radikaalisti.

Tähän listaan voisi lisätä räjähtäneen tiedonvälityksen ja kiihtyvän globalisaation. Kun näitä asioita yhdistellään samassa astiassa, päädytään vaikeaan tilanteeseen. Sellaiseen, jossa pakolaisen paluu kotiseudulleen on hankalaa, epähoukuttelevaa tai osittain jopa mahdotonta.

Huttunen toteaa – aivan oikein:

Kansainvälisessä pakolaispolitiikassa parhaana kestävänä ratkaisuna maailmanlaajuiseen pakolaisongelmaan nähdään pakolaisten paluu entiseen kotimaahansa. 1990-luku olikin YK:n julistama paluun vuosikymmen.

Aivan. Pakolaisten raahaaminen pois kotiseutunsa lähettyviltä vie pohjan koko pakolaispolitiikalta.

Kun pakolainen kuljetetaan toiselle puolelle maailmaa, estetään hänen joustava paluunsa takaisin kotiseudulle olojen rauhoituttua. Tällainen pakolaisten siirtäminen on väkivallan, ihmisoikeusloukkausten ja/tai hyökkäyssodan hyväksymistä De Facto.

Kun nämä ihmiset siirretään pois omasta ympäristöstään silloin suoritetaan alistajan, poliittisen vastustajan tai valloittajan haluama etninen tai poliittinen puhdistus.

Tällainen ihmisten siirtäminen toiselle puolelle maailmaa ei ole ongelmien ratkaisemista. Se on alistumista vääryyden ja väkivallan edessä ja ongelmien siirtämistä muualle.

Muiden ongelmien lisäksi erittäin monet poliittisesti aktiiviset pakolaiset tuovat poliittisen aktivisminsa ja sen mukanaan tuomat ongelmat turvapaikan myöntäneeseen uuteen sijoitusyhteiskuntaansakin.

Pahimmillaan tällainen humaani pakolaispolitiikka aiheuttaa sen, että jostain kehitysmaasta tulee rauhalliseen länsimaahan koko edellisen diktaattorin hallintokoneisto perheineen, korruptioineen, tapoineen, kulttuureineen, ongelmineen ja asenteineen.

Huttunen jatkaa ja tulee ongelman ytimeen:

Suomen valtio on korostanut pakolaisten paluun vapaaehtoisuutta. Pysyvän oleskeluluvan saaneita pakolaisia ei ole kovin aktiivisesti kannustettu palaamaan.

Bingo. Tästä on kysymys. Suomi rikkoo kansainvälisen pakolaispolitiikan perusteita ja muuttaa kansainvälisen pakolaispolitiikan aivan omatoimisesti maahanmuuttopolitiikaksi.

Vastoin kaikkia kauniita julkisia puheita työperäisestä maahanmuutosta.

Miksi – kuuluu kysymys? Kenen etuja ajaa nykyinen pakolaispolitiikka?

Nykyisen politiikan todellinen tarkoitus näyttäisi olevan nimenomaan hädänalaisten, kouluttamattomien ja kielitaidottomien pakolaisten raahaaminen Suomeen maapallon toiselta puolelta. Heitä pidetään hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikan keinoin maassa ja näillä keinoilla saadaan heidät riippuvaisiksi asemastaan Suomessa.

Tästä ei ole kovin pitkä matka siihen, että heidät velvoitetaan tekemään töitä vastikkeeksi saamistaan sosiaalista subventioista. Eli käytännössä, orjatöitä alle minimipalkan.

Halvan – tai tässä tapauksessa työnantajalle ilmaisen – ulkomaisen työvoiman virtaaminen Suomeen johtaa siihen, että yhä useammasta käytännön taitoja ja ruumiillista työtä vaativasta alasta tulee työehdoiltaan, työolosuhteiltaan ja palkkaukseltaan täysin mahdoton alkuperäisasukkaille – eli meille suomalaisille. Kun halpa – ja tässä tapauksessa veronmaksajien työnantajalle maksama – ulkomainen työvoima sitten valtaa nämä alat, monikulturistit voivat osoittaa, että suomalaiset eivät enää halua tehdä kaikkia töitä ja siksi ulkomainen työvoima on välttämätöntä.

Pahimmillaan tässä tilanteessa käy niin, että ne jotka ajavat nykyistä kehityssuuntaa, saavat lopulta mitä haluavat – vaihtavat maamme väestön itselleen enemmän sopivaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä – ettei tilanne muutu vielä pahemmaksi?

Suomen valtio on kuitenkin rahoittanut joitakin – varsin vähäisiä ja riittämättömiä – paluumuuttoon tähtääviä ohjelmia. Ohjelmat edellyttävät, että edunsaajat palaavat tietyn ajan kuluessa pysyvästi lähtömaahansa. Samalla he luopuvat oleskeluluvastaan Suomessa ja siihen liittyvistä oikeuksista.

Huttunen jatkaa:

Pakolaispoliittisessa keskustelussa oletetaan usein, että pakolaisten paluu lähtömaahan ja kotipaikkaan tarkoittaa yksinkertaisesti paluuta entiseen elämään. Kuitenkin lähdön ja paluun välillä on usein vuosien, jopa vuosikymmenten aika. Niin lähtömaa kuin pakolaiset itsekin ovat muuttuneet.

Tästä asiasta olen Huttusen kansa samaa mieltä. Ongelma on pitkien etäisyyksien – niin maantieteellisten, kulttuurillisten kuin hyvinvointiin liittyvien – kumuloituva vaikutus joka saa vielä lisäkiihdykettä alkuperämaan turvattomuudesta ja toivottomuudesta.

Eivät pakolaiset palaa koskaan samanlaiseen maahan. Kriisit muuttavat – niin alueita, kulttuureita kuin ihmisiäkin.

Kuten Huttunen kertookin:

Bosnialaiset pakolaiset ovat hyvä esimerkki siitä, että vaikka monet pakolaiset itse toivovat paluuta kotimaahansa, paluu entiseen elämään on usein yksinkertaisesti mahdotonta.

Liki kaikki Suomessa asuvat bosnialaiset ovat Bosnian sodan (1992–1995) aikana tänne pakolaisina tulleita ihmisiä tai heidän omaisiaan. Arvioiden mukaan Bosnian sodassa kuoli noin 200 000 ihmistä ja kodeistaan pakoon lähti noin 2,3 miljoonaa ihmistä, joista 1,3 miljoonaa ulkomaille.

Bosnian sotaa leimasivat järjestelmällinen siviileihin kohdistunut väkivalta ja laajamittainen kotien tuhoaminen. Monet joutuivat kokemaan itseensä tai läheisiinsä kohdistuvaa väkivaltaa. Useimmat menettivät pakoon lähtiessään talonsa ja muun omaisuutensa.

Valtavasta jälleenrakennusponnistuksesta huolimatta Bosnian talous on toipunut huonosti sodan jälkeen. Alueella on yhtä aikaa korjattu sodan tuhoja ja siirrytty sosialismista markkinatalouteen. Työttömyysaste on huimaavan korkea, investoinnit tuotantoon yhä vähäisiä ja valtiollinen sosiaaliturva olematonta. Monet elävät köyhyysrajalla ja ovat yhä riippuvaisia joko erilaisista humanitäärisistä järjestöistä tai ulkomailla asuvien sukulaisten avustuksista.

Daytonin rauhansopimus lopetti varsinaisen sodankäynnin mutta jätti hankalan poliittisen perinnön. Maa jaettiin kahtia Bosnian serbitasavaltaan sekä muslimien ja kroaattien federaatioon. Monet näkevät tämän jaon ylläpitävän jännitteitä etnisten ryhmien välillä.

Sodanaikaisen väkivallan käsittely Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa on vielä kesken, ja sodan perinnön julkinen käsittely on Bosniassa tuskin alkanut.

Myös entiset työpaikat ovat kadonneet. Pakolaisuudesta palaavia syrjitään usein työhönotossa, koska maassa läpi sodan asuneilla katsotaan olevan moraalinen etuoikeus työllistyä ensin.

Laajamittainen pakolaisuus, sodanaikaiset tapahtumat sekä sodanjälkeinen köyhyys ja epävakaus ovat muuttaneet paikallisyhteisöjä radikaalisti, joten paluuta sotaa edeltäneeseen elämään ei ole.

Kyllä. Ongelmia riittää ja tuollainen maa on kansainvälisen avun varassa.

Mutta miten tämä kansainvälinen apu sitten toimii ja tehoaa käytännössä?
Kannustaako se yhteiskunnallisesti haluttuun toimeliaisuuteen vai passivoiko se ja edistääkö se kuitenkin lähinnä rikollisuutta?

Ydinkysymys taas tässä on se, miten noita varoja saataisiin käytettyä tehokkaammin? Niin, että varat loisivat pakolaisen kannalta houkuttelevamman ympäristön kuin turvapaikan antanut maa

Huttunen jatkaa:

Pakolaispolitiikka on usein rakentunut oletukselle, että paluu entiseen kotimaahan on kertaluonteinen tapahtuma. Useimmiten onnistunut paluu on kuitenkin pitkä prosessi.

Ihmiset liikkuvat vuosien ajan lähtömaan ja uuden asuinmaan välillä ja rakentavat paluun mahdollisuuksia vähitellen. Usein perheenjäsenet asuvat joitakin aikoja eri maissa, ja perheen taloudellisia ja tiedollisia resursseja yhdistetään luovalla ja joustavalla tavalla.

Toisin kuin Huttunen, minä tämän näen henkilökohtaisesti erittäin suurena ongelmana. Tällainen juurettomuus ja liiallinen vaihtoehtojen määrä edesauttaa lähinnä turvapaikkamaan sosiaalisubventiojärjestelmän hyväksikäyttöä ja sen saaliin hyödyntämistä alkuperämaassa.

Selkeät säännöt ja rajat luovat turvallisuutta, vähentävät rikollisuutta ja luovat todellisuudessa houkuttelevan mahdollisuuden pakolaisen paluulle omaan kotimaahansa.

YK:n yleisten pakolaistyön periaatteiden mukaisesti.

Huttunen tulee seuraavaan johtopäätökseen:

Sekä yksilöiden itsensä että vastaanottavan, sodasta toipuvan yhteisön näkökulmasta pitkä paluu on usein parempi ratkaisu kuin kertaluonteinen paluu. Paluuta valmistelevat mutta muualla elävät pakolaiset eivät kilpaile vähäisistä resursseista paikallisten kanssa vaan päinvastoin yleensä tukevat rahallisesti sukulaisiaan.

Olen edelleen eri mieltä. Tällainen sosiaaliturismi on omiaan ruokkimaan rikollisuutta ja avustusrahojen väärinkäyttöä. Parempi olisi tukea takaisinmuuttoa selkeillä velvoitteisiin sidotuilla taloudellisilla ja yhteiskunnallisilla kannusteilla – etenkin tuetuilla lainoilla. Muistaen sitoa tämä tuki myös alkuperäismaahan jääneen väestön uudelleenrakennustoimiin – samoin ehdoin ja velvoittein.

Parempi kertarutina, kuin ainainen kitinä.

Kaikki pakolaiset eivät halua tai voi palata lähtömaihinsa, vaan monet haluavat luoda uuden elämän uusien asuinmaidensa aktiivisina kansalaisina. Nykyisin yhä useammat myös jakavat aikansa kahden tai useamman paikan välillä ja osallistuvat aktiivisesti useiden yhteiskuntien elämään.

Tätä ei pidä tukea eikä kannustaa missään nimessä. Perusteet löydätte tästä samasta kirjoituksesta

Lähde: HS