Yleinen paheksunta ei kuitenkaan hyödytä ketään, joka toivoo äärioikeiston katoavan poliittiselta kartalta. Poliittisten tavoitteiden eteen on tehtävä poliittista työtä. Tämän johdosta päätin haastatella tiedonlouhintatyötä tekevän Hommawatch-verkkosivuston taustayhteisöä, joka ilmoittaa tavoitteekseen estää oikeistopopulismin nousun valta-asemaan.

Dan Koivulaakso

Site Meter
Advertisement

Tiedotustilaisuuden järjestäjät korostivat kutsuneensa vieraat Suomeen, koska Suomi ja suomalaiset poliitikot ovat vastuussa Viron kansalaispolitiikan kehityksestä.

Petri Krohn Putin Jugendin tiedotustilaisuudessa Helsingissä.


Site Meter

Jussi Halla-ahoon kohdistuvassa poliittisessa ajojahdissa on avattu uusi sivu.

Eilinen uutisvuo toi mukanaan uutisen (jonka Jussi Halla-aho oli jo kertonut vieraskirjassaan) siitä, että poliisi on käynnistänyt rikostutkinnan Vihreiden Naisten (ViHa) tutkintapyyntöön perustuen.

Nyt aloitettu esitutkinta ei sitten koske yksin julkisuudessa ollutta raiskaustekstiä, vaan tarkastelun kohteena on koko blogi. Eli suomeksi; rikollinen on jo valittu, nyt pitää keksiä vielä rikos.

(Tosin ; ei kriminaalioikeudellinen rikollinen vaan poliittinen dissidentti, joka pyritään leimaamaan ja hiljentämään. Siitä tässä on kyse. Macchiavellin opit ovat edelleen hengissä…)

Vihreät naiset -järjestö teki marraskuussa Halla-ahosta tutkintapyynnön tämän raiskauksia käsittelevän blogitekstin takia. Järjestön mukaan Halla-aho on kirjoituksellaan yllyttänyt raiskauksiin ja vihaan.

Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.

Kyse oli siis yli kaksi vuotta vanhasta, ennen politiikkaan osallistumista kirjoitetusta ja täysin irti kontekstistaan repäistystä lainauksesta.

Rikoskomisario Vesa Hietalan mukaan Halla-ahoa ei tekstin perusteella epäillä rikokseen yllytyksestä.

Kukaan ei pysty osoittamaan, että kukaan olisi näiden kirjoituksen pohjalta ryhtynyt rangaistavaan tekoon tai yritykseen.

Missä se pihvi sitten luuraa?

Näin mielipide muuttuu poliittiseksi rikosepäilyksi

Kaikki sivustolla olevat kirjoitukset syynätään nyt läpi

Näin kertoi Hietala Helsingin poliisista Hyysärille. Hietala ei ottanut kantaa siihen, mitkä tekstikohdat ovat mahdollisesti raskauttavia. Tutkintavaihe venyy hänen mukaansa todennäköisesti vuoden vaihteen jälkeen.

Samaa Erkkomediaa edustavan Ilta-Sanomien Sanna Ukkola – siis se sama vapaamielinen ja suvaitseva Sanna, joka on ollut käynnistämässä tätä poliittista ajojahtia, kirjoittaa omassa avautumisessaan,

Epäilty rikos on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

– Se on varmaan sopivin nimike tällä hetkellä. Käymme kaikki tekstit uudestaan lävitse ja katsomme, mitkä tekstit ovat erityisen raskauttavia, kertoo rikoskomisario Vesa Hietala Helsingin poliisista.

Hietalan mukaan on syytä epäillä, että Halla-aho on syyllistynyt lainvastaiseen menettelyyn.

– En ota vielä kantaa siihen, mitkä tekstikohdat ovat raskauttavia, Hietala toteaa.

Erityisen raskauttava on ikävä lipsahdus poliisimiehen suusta. Erityisen ikävä se on silloin, kun se tipahtaa tällaisessa poliittisessa prosessissa tutkinnanjohtaja suusta…

Sitten se toinen lipsahdus.

Tämä syytä epäillä muuttaa Halla-ahon kohdalla tilanteen sellaiseksi, että kyse ei ole normaalista RL:iin perustuvasta ns.kriminaaliesitutkinnasta, vaan kyse on aidosta poliittisesta ajojahdista.

Ja tämä, De Facto, poistaa – yllätys, yllätys! – pohjan Osmo Soininvaaraan kohdistuvilta rikosepäilyiltä (Halla-ahon kommenttiin per causa rinnastettavilta, koskien Oden haluan-että-sukulaisesi-kuolee– lausuntoja hoitajalakon aikana.)

(Tosin – herätys Tuija Brax – olette tehneet pari perustavanlaatuista virhettä vihaprosessinne kanssa…

Unohtuiko kaari? )

Lopputulos.

Kuten jo tuolla totesin, tämän prosessin voittaja on (tavalla ja toisella) Jussi Halla-aho – ja kansanvalta.

Päättäjien hyökkäys Halla-ahoa, sananvapautta, PerusSuomalaisia ja internetiä vastaan, osoittaa vain sen, että kaikista korulauseista huolimatta, päättäjämme eivät ole oikein sisäistäneet kansanvallan käsitettä ja avoin – sensuroimaton – kansalaiskeskustelu (oikeisto- tai kansallisaktvismista nyt puhumattakaan) herättää pelkoa ja paniikkia heidän keskuudessaan.


Lähteet: IS, HS

Jk. Loppukevennykseksi on todettava, että Sanna-tytteli käytti myös aseisiin viitaavia termejä alkuperäisessä uutisversiossaan.

Nykyisen poliittisen johtomme kunniaksi lienee syytä virittää Disharmoonisen toisinajattelijakuoron esittämänä, nimimerkki Kokolihan kirjoittama – ja tuolla vieraskirjassa julkaisema – nykyaikainen joululaulu:

    Kun maas’ on hanki ja järki jäässä
    ja silmä sammunut järjen valon
    kun demokratia on matkan päässä
    ja hallituskin jo aivoton,

    käy lämmin henkäys talvisäässä,
    kun Homma on, kun Hooomma on.

    Ei Erkkomediaa enää kukaan muista,
    ei tunnu Ukkolat tiedostavat,
    vain laulu kaikuvi netsin suusta,
    ja silmät riemusta hehkuvat,

    mut liekit loistavat Ateenassa,
    kun anarkiaa on, DeRöda on.

    On Mestari tehnyt tekstit kyllä
    Hän niistä tutkintapyynnöt saa
    kun monikulttuurikiima yllä
    se Demlan silmiin niin kangastaa,

    Mut mieli hellä on netsityillä,
    kun Homma on, kun Hoooooomma on

Hyvää monikulttuurista joul… ei kun yötä kaikille pikku höpönassuille….


Site Meter

Valta otetaan poliittisten vastustajien hiljentämisellä; on nojattava ennen muuta nuoreen polveen, joka ei tiedä historiasta eikä edes 50-luvusta. Etsikkoaika oli ollut 1940-luvulla, nyt se oli tullut uudelleen.

Taisto Sinisalo, SKP, 7.11.1970

Ympyrä näyttää kiertäneen kehän ja palanneen takaisin siihen mistä se lähti. Nykyinen nuoriso – l. vihervasemmistolainen sellainen – ei tiedä mitään historiasta eikä edes 1970-luvusta.

Mutta heidän käyttämänsä metodit ovat kyllä jotenkin historiasta tuttuja. Nytkin yritetään hiljentää poliittisia vastustajia vallan saamiseksi – vaikka väkisin.

Kauniilla aatteella on kauniit oppi-isät ja kauniit metodit…

SLAPP!

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, vastustan samaa sukupuolta olevien ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävien homoseksuaalien ns. perheen sisäistä adoptio-oikeutta – ja tuollaisen toiminnan seurauksia.

Olen noissa aikaisemmassa kirjoituksessani selittänyt varsin tyhjentävästi sen, miksi minä vastustan tällaista lainsäädäntöä. Kertauksen ja selvennyksen vuoksi pääkohdat uudestaan:

Tällaisen parin ns.toisella (ei-biologisella) vanhemmalla ei ole oikeutta syrjäyttää lapsen oikeutta biologiseen äitiinsä tai isäänsä. Se on vastoin luonnonmukaista järjestystä, suomalaista oikeudentajua, biologiaa. Se on lapsenryöstöä ja pahimmillaan rikkaamman elitistin oikeutta ostaa köyhältä ihmiseltä hänen biologinen jälkeläisensä.

Lapsi – eikä sen saaminen – ei ole mikään subjektiivinen ihmisoikeus. Yhteiskunnan ei tule tukea biologisesti epänormaalissa parisuhteessa elävien pervertikkojen halua saada lapsi leikkikalukseen.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, mitä pervot touhuavat lain puitteissa aikuisina keskenään. Lapsia tähän kinkyyn kotileikkiin ei kuitenkaan pidä sotkea.

Lapsillakin on oikeuksia ja ne oikeudet menevät hedonistien etujen edelle.

Petri Krohn kirjoitti seuraavan tekstin Wikipedian Jussi Halla-ahoa koskeneeseen keskusteluun:

Sisu ja pyssyt

Suhde aseisiin ja asepalvelukseen on olennaista Suomen Sisun jäsenistä kirjoitettaessa. Sisulaiset pääsääntöisesti ovat aktiivisia Maanpuolustuskoulutusyhdistuksen johtamassa vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Moni säilyttää kiinalaista AK-47 -rynnäkkökivääriään kotona sängyn alla. Vasemmistossa yleistyvän käsityksen mukaan sisulaiset ovat rakentamassa jonkinlaista salaista Gladio-organisaatiota, jonka tarkoituksena on ”vaaran” uhatessa ”neutralisoida” ideologiset vastustajat ennalta laadittujen tappolistojen mukaan. (Olen itse ollut paikalla tilaisuudessa, jossa nimettömät toimittajaksi naamioitunet Sisun jäsenet ovat olleet kuvaamassa osaanottajat, ilmeiseisenä tarkoituksenaan tällaisten vastustaja-listojen laatiminen ja kuvittaminen.) — Petri Krohn 26. marraskuuta 2008 kello 15.59 (EET)

Kun esittää tällaisia väitteitä (lähinnä fantasioita) julkisuudessa, voi varautua siihen, että niiden todellisuusarvoa ja lausuman tarkoitusperiä saattaa päästä selittelemään myös ns. leivättömän pöydän ääressä.

Disclaimer: Vaikka tämänkin blogin takana olevat piirit kirjoittavat ajoittain kärkevästi, he pyrkivät pysymään faktoissa ja oikaisemaan lisätekstein mahdolliset asiavirheet. Lisäksi vannomme (kautta kiven ja kannon) ja vakuutamme (vähintään juhlavasti), että piirien sänkyjen alla ei ole kiinalaisvalmisteisia AK47-rynnäkkökivääreitä eikä muitakaan aseita (Ballistan piirustukset on kätketty kaiken maailman löydettäväksi internetin vihasivustoille). Piirit eivät järjestä mellakkapoliisin vastustamiskursseja eivätkä piirit töhri julkisia paikkoja emmekä valtaa toisten ihmisten omistamia rakennuksia. Emme riko, emmekä sotke julkista omaisuutta ja pyrimme elämään herran nuhteessa ja esivallan kunnioituksessa. (Mitä se sitten tarkoittaakin?)

Tämän blogin takana olevat piirit eivät rekisteröi tai kuvaa poliittisia vastustajiaan, eivät valmistele aseellista kapinaa tai Suomen muuttamista monikulttuuriseksi ja ilmastomuutoksen kiihdyttämistä kehitysmaista Suomeen suuntautuvalla kansainvaelluksella. Piirit eivät myöskään harrasta tanhua eivätkä kansantansseja eivätkä laittele kaljupäisinä kiljua.

Lisäksi vakuutamme, etteivät tämän blogin takana olevat piirit kuulu henkilöinä tai järjestöinä sen enempää Marttoihin, Omaishoidon tukeen, Syöpäjärjestöihin, Suomen Sisuun, PerusSuomalaisiin, Vihreisiin Naisiin, SOL:iin, SONK:iin eikä sönkköön.

Piireihin ei kuulu ketään Soininvaaraa eikä Che Guevaaraa, ei Krohnia eikä Halla-ahoa.

Ei myöskään Hitleriä, Stalinia, Bonapartea, Njassaa, Mugabea, Sese Sekoa, Aminia, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla, bla…

Mietittyäni hetken aikaa tätä Vihreiden Naisten Jussi Halla-ahoon kohdistuvan kissa-hiiri-leikin olennaista olemusta, päädyin seuraavan ajatteluketjuun.

ViNa taisi ns. ampua itseään jalkaan tuolla uhoamisellaan tutkintapyynnöstä. Kun mainostemppu otettiin vastaan no-tehkää-se-sitten-asenteella, heille ei jäänyt enää mahdollisuutta perääntyä ja tp piti kasvojen menettämisen uhalla sitten tehdä.

Juttu tuskin etenee syyteharkintaan saakka ja tp:n tekijä menettää poliittista uskottavuuttaan aika roimasti. Jos kuitenkin kaikesta huolimatta syyte nousee, ViNa tuli tuossa tapauksessa tehneeksi J H-a:sta marttyyrin. ViNaa on muuten kritisoitu vihreiden omissakin joukoissa ihan hiljattain.

Eikä tuo kritiikkki ole virheiden ulkopuolellakaan kovin sordinoitua. Lainaus nimimerkki ”Jarnan” aamulla J Ha:n vieraskirjaan kirjoittamasta havainnosta… öh, korjaan mielipiteestä:

Hesarin kohusta.

Huvittaa Vihreiden naisten ry kaksinaismoralistinen toiminta liittyen kahden vuoden takaiseen blogikirjoitukseesi.

On ”yllyttämistä raiskaukseen” (ketä tosiaan yllytetään?), natsikorttia vilahtaa ja eilen uutisissa Vihreiden naisten edustaja esitti vanhan kirjoituksen loukkaavan naisia yleisesti tai jotain…

(Rosa) Meriläinen, (joka siis pukeutui kansanedustaja-aikoinaan mauttomaan minihameeseen ja sonnustautui maahanmuuton puolesta puhuessaan sekä naisia kunnioittavaan että ilmeisesti myös raiskauksia ennaltaehkäisevään rintanappiin ”V…ttu haisee hyvälle”) on itse ollut ihan yhtä hyvä arvostelemaan ja haukkumaan muita kansanedustajia omassa blogissaan kuin olemaan myös suustaan törkeä.

Oma lausuntonsa huumekokeilustaan Image-lehdessä johti niinikään poliisitutkintaan ja jonka Vihreätkin tuomitsivat.

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtm l/arkistot/kotimaa/2004/05/215699

Käräjillä puolustus sitten kiistikin koko käyttörikoksen, eikä Meriläistä voinut tuomita näytön puutteessa siitäkään huolimatta että oli ihan itse asiasta kertonut paperilehdessä kuin MTV3:n uutisissa eikä niitä tekstejä Meriläisellä ollut mahdollisuutta itse pois pyyhkiä.

Poliisikuulustelussakin vaikeneminen oli kultaa.

Noin sitä pyyhitään omia tekojaan pois joten enpä viitsisi sellaisen puolesta puhua joka ei itsekään mallikansalainen ei kaupunginhallitukseen, vaan eduskuntaan valitsemisestaan huolimatta ollut.

Siinä oli (kun Halmeeseen aina vedotaan) Vihreiden naispuolinen Tony Halme

😀

Niin tai näin – aika huonot kortit jäivät rasistikortilla nokittaneelle uhkapelurille.

Unohtamatta ViNa:n omissa joukoissa seisovaa Osmo Soininvaaraa. Hän päätynee nimittäin– mitä suurimmalla todennäköisyydellä – samaan tilanteeseen tuossa tapauksessa Halla-ahon kanssa.

Halla-aho taisi todeta tämän päivän Metrossa, että tutkintapyynnöllä uhkaaminen ei ole tarkoitettu poliittiseksi työkaluksi vastustajan painostamiseen. tästä asiasta olen täysin samaa mieltä. Myös Timo Soinin ja PerusSuomalaisten kiristäminen tässä tapauksessa kolahti omaan nilkkaan – eihän Halla-aho ole edes PerSujen jäsen. 😉

Jos tässä kuitenkin on pohjimmiltaan kyse siten sananvapauden rajoittamispyrkimyksestä siten, että ViNa pyrkii saamaan itselleen kansanryhmän aseman, niin samalla aukesi myös Pandoran lipas. Jos jokin poliittinen – tai muuten aatteellinen – ryhmä todetaan Suomessa kansanryhmäksi ja sitä suojataan tuolla kuuluisalla RL:n pykälällä, niin malta tuskin odottaa…

Nimittäin sitä, kun kuvitteellinen Kontulan Kiljuskinit ry nostaa kanteita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, silloin kun joku nimittelee heitä natseiksi… ;D

Jk. Joku irvileuka oli jo nimennyt ViNan Hirveät – De Bönaksi. Muita ehdotuksia, joita olen tuosta lyhenteestä lukenut tämän asian tiimoilta, ovat olleet Vikinää ja Narinaa, Vihaiset Naiset ja Vahingoittaa Itseään Niin kuin Aina.

… se siitä poliittisesta uskottavuudesta.

Jk2. Hyvät ihmiset – osallistukaa tärkeään foorumiin. Sananvapauden puolesta ry on avannut foorumin, jossa keskustellaan tärkeimmän kansalaisoikeutemme syvimmästä olemuksesta.