Suomen Kuvalehden Viikon Valopääksi tänään nimittämä Anni Sinnemäki ansaitsee (jälleen kerran) myös valtamedian ulkopuolelta tulevaa huomiota.

Puuttumatta tässä ja nyt siihen metakeskusteluun maan tavasta, jonka Sinnemäki käynnisti SK:n huomioimassa eipäs-juupas-kommentissaan viime viikonloppuna, on hyvä huomata myös se, kuinka tarmokkaasti  Sinnemäki pyrkii lisäämään työttömyyttä  työministerin ominaisuudessa.

Tavallaan vähemmän yllättäen viherkaihista kärsivät (ja silti julkisin varoin tuotetut)  Ylen Uutiset alistuivat eilen työministeri Anni Sinnemäen propagandakanavaksi.

Myös Anni on käyttänyt julkisia rahoja ja tehnyt pienen tripin jänskään keväiseen Lappiin. Huvittelun lisäksi työministerillämme on ollut aikaa rustata lisää työttömyyttä aiheuttavia lausuntoja matkansa aikana.

Sinnemäen mukaan Kainuun Talvivaaran kaivoksen uraania ei voida ryhtyä jatkojalostamaan ilman erityistä lupaprosessia. Hän ei myöskään pidä uraanin jalostusluvan saamista läpihuutojuttuna. Itä-Lapissa vieraillut Sinnemäki katsoo myös, että kaivoshankkeita markkinoidaan tarkoituksellisesti yliampuvilla työllisyysvaikutuksilla.

Kotimaisissa mittasuhteissa kunnioitettavaa uskaltamista, yrittäjähenkisyyttä ja laajakatseisuutta osoittanut Talvivaaran kaivosyhtiö julkisti kuukausi sitten, että sillä on mittavat varannot uraanimalmia, jota se voisi ryhtyä jatkojalostamaan. Vielä kaivoksen lupavaiheessa ei uraanista ollut mitään mainintaa.Sinnemäen mukaan uraanin louhinnalla on kaikkialla maailmassa erittäin rajut ympäristövaikutukset. Hän näkeekin että on parempi kehittää uusiutuvia energiamuotoja kuin louhia uraania ydinvoimalaa varten.

Uraanin louhiminen kaivoksessa vaatii oman lupansa. Se ei onnistu niin, että ensin perustetaan kaivos ja sitten ryhdytään siinä sivussa hyödyntämään uraania. Tämä louhinta ja jalostus vaatii vielä oman oikeudellisen harkintansa.

Tämän kommentin takaa paistaa paljas ja typerä usko oman idealismin oikeutukseen sekä aito halveksinta toisten ihmisten mielipiteitä ja maailmankatsomusta kohtaan.

Jokainen meistä tietää  ilmeisesti sen, että päästöttömyydestään ja turvallisuudestaan huolimatta fissioreaktiolla tuotettu ydinvoima on vihreiden keppihevonen numero yksi. Vihreiden kanssa voi keskustella järkitasolla ydinvoimasta suurin piirtein samoin tuloksin kuin minkä tahansa uskovaisen kanssa tämän uskosta.

Uraani liittyy nimittäin tähän uskoon yhtä kiinteästi kuin demonit katolilaisuuteen.

Todellisuudessa (Sinnemäen lausunnostakin huolimatta) Talvivaaran tapauksessa ei kyse ei ole louhinnasta – kyse on päätoiminnan sivutuotteena tulevan luonnonvaran jatkojalostamisesta. Joku muu (kuin vihreitä edustava työministeri) taho, näkisi paremmaksi vaihtoehdoksi kerätä tuo radioaktiivinen aine pois ympäristöstä ja jalostaa se jälkikäyttöä varten.

Vai olisiko Annin mielestä kenties  parempi vaihtoehto jättää se maastoon ja päästää monikansalliset (ja etenkin ranskalaiset yhtiöt) valtaamaan ihmisten maat, kodit ja mannut sekä kaivamaan aidoista uusista kaivoksista uraania, toimittamaan se jatkojalostettavaksi Ranskaan – ja lopulta myydä vanhaan kunnon kolonialismin henkeen jalostettu materiaali raaka-aineen toimittaneeseen valtioon?

Ydinvoima nimittäin on todellinen energialähde Suomessa – nyt ja tulevaisuudessa. Se on realiteetti, jonka vihreätkin joutuvat hyväksymään.

Sinnemäki unohtaa tässä yhteydessä myös (iloisen tarkoitushakuisesti) uusiutuvien ja ns.vaihtoehtoisten energiamuotojen haitat.

Jos joku nyt aidosti uskoo vielä ilmastonmuutospropagandaan, niin hänen kannattaa miettiä sitä, miten tärkein kotimainen uusiutuva luonnonvara – eli puu – sopii hänen uskontoonsa ja tähän Sinnemäen esittelemään kokonaiskuvaan – tästä ei ole nimittäin kovinkaan kauan sitä, kun suomalaisten puusaunojen kiukaat asetettiin pannaan ja julkiseen häväistykseen.

Vesivoima on valjastettu nykyisen vesivarannon edellyttämässä laajuudessa (aikoinaan kovinkaan paljon ympäristövaikutuksia ja esimerkiksi kalastusta miettimättä). Vesivoiman lisärakentaminen vaatisi uuden (tai uusien) tekoaltaiden rakentamista vesivarastoiksi. Tämäkään ei ole vailla ympäristövaikutuksia – eikä tämä vaihtoehto ole muuten edes kelvannut tähän mennessä vihreille. Näin ollen vesivoimasta vouhkaaminen vihreiden asemasta käsin, näyttää lähinnä typerältä ja kaksinaismoralistiselta huuhaalta.

Aurinkovoima kansallisena energiareservinä on lähinnä vitsi Suomen kaltaisessa pohjoisessa maassa, eikä tuulivoimakaan ole ongelmatonta. Tuulivoima on edelleen marginaalinen energialähde ja sen käyttö laajemmassa mittakaavassa muuttaisi Suomen luonnon propellihelvetiksi – jos joku ei usko tätä, suosittelen hotelliyötä esimerkiksi Kielissä tuulivoimapuiston viereisessä hotellissa. Meteli on infernaalinen ja jotenkin tuntuu siltä, ettei tuollainen tuulivoimapuisto (vihreiden haikailusta huolimatta) oikein kuulu esimerkiksi herkkään saaristo- tai tunturiluontoon.

Tällainen tarkoituksellinen harhaan johtaminen ja sen jälkeinen  hallinnollisen valitusmenettelyn käyttäminen viivytysaseena (vaikka tappio on jo tiedossa), on niin kovin tuttua vihreiden poliittisena työskentely- ja painostusmetodina.

Edellinen tällainen mieleen tuleva (kansantaloudellisesti suurta haittaa aiheuttanut) vihreiden masinoima valitusprosessi liittyi Vuosaaren satamahankkeeseen. Jälkipolvet pääsevät vielä ihmettelemään vihreän politiikan kustannuksia ja tuhoja tulevaisuudessa.

Sama alkuvaiheen taktiikan mukainen sumutus jatkuu nyt Pohjois-Suomessa. Itä-Lapissa vierailleen ja Soklin kaivoshankkeeseen tutustuneen Sinnemäen mukaan kaivoksia markkinoidaan tarkoitushakuisesti liian suurilla työllisyysvaikutuksilla. Tällä halutaan häivyttämään kaivosten aikaansaamat poikkeuksellisen suuret ympäristövaikutukset.

Paikoin kaivoksia on markkinoitu liian suurilla odotuksilla. Se saattaa liittyä siihen, että kaivokset ovat ympäristön kannalta hirvittävän rajuja ja raskaita, jolloin silloin markkinointivaiheessa halutaan korostaa niitä myönteisiä puolia, mitä kiistämättä työpaikat ovat.

Sinnemäen mukaan viranomaisten on selvitettävä kaivosten todelliset vaikutukset. Tämän jälkeen vasta voidaan luoda oikea arvio siitä, mitä kaivos merkitsee vaikutusalueelleen.

Tietysti näitä hankkeita pitää katsoa realistisesti ja pyrkiä löytämään sieltä ne todelliset faktat ja todelliset työpaikkavaikutukset.

Sinnemäki jättää kertomatta sen, että kun selvitykset on tehty, vihreät tulevat todennäköisesti (ja varsin perinteisesti) käynnistämään sen kuuluisan valituskierroksensa – paikallisten ihmisten mielipiteistä ja todellisuudesta pätkääkään välittämättä.

Vihreä politiikka ei ole perinteisesti kunnioittanut (ei missään eikä koskaan) paikallisten ihmisten itsemääräämisoikeutta. Paikalliset kelpaavat ainoastaan keppihevosiksi vihreille näiden omien päämäärien ajamiseksi.

Kuten tässäkin tapauksessa poromiehet.

Sinnemäki muistaa mainita Soklin kodalla myös  poronomistajat ja virkistyskalastuksen harrastajat ja  asettuu tukemaan poronhoitajien aseman turvaamista.

Poronhoidolla on lainsäädännön kautta oma erityinen asemansa ja suojansa. On itsestään selvää, että poronhoidon toiveet ja toimintamahdollisuudet tulee ottaa huomioon erityisellä tavalla.

Kaunis ajatus, josta pitää tosiaan pitää kiinni. Toisaalta kaivostoiminta ja poronhoito eivät ole elinkeinona (etenkään Itä-Lapissa) välttämättä toisiaan korville lyöviä elinkeinoja – sanoo Sinnemäki nyt sitten taas mitä tahansa.

Hassuinta tietysti koko jutussa on se, että vihreille ja heidän hangaroundeilleen etnisesti suomalaiset poromiehet kelpaavat (tällä kerralla ja  tässä Soklin tilanteessa) astaloksi – toisin kuin tässä tilanteessa.

Sinnemäki heittäytyy myös suureksi ajattelijaksi – ilman tarvittavaa tietoa ja kokemuspohjaa näistä asioista ja paikallisista olosuhteista Hän ei jättäisi Itä-Lapin tulevaisuutta Soklin kaivoshankkeen varaan. Hän luottaa enemmän matkailuun, joka jo nyt tuo Itä-Lappiin satoja työpaikkoja.

Tällä kommentillaan Sinnemäki osoittaa sen, että hän edustaa pahinta mahdollista stereotypiaa ns. Helsingin herrasta. Pienellä vaivalla hän olisi voinut kysyä matkailutyöpaikkojen todellisuudesta paikallisilta.

Totuus nimittäin on se, että nuo matkailuelinkeinon parista löytyvät  sadat työpaikat ovat (kuten tuhannet koko Pohjois-Suomen alueella) ovat pääasiassa sesonkiluonteisia ja kattavat vuodesta muutaman kuukauden. Hyvin harva saa niistä itselleen ympärivuotisen elinkeinon.

Lisäksi on hyvä muistaa, että matkailualalla ihmiseltä vaaditaan aivan toisenlaisia ominaisuuksia kuin esimerkiksi metsurilta tai kaivosmieheltä – kaikista ihmisistä ei ole asiakaspalveluun. Näin ei ole mikään ihme, että tuo sesonkityövoima koostuu pääasiassa Etelä-Suomesta sesongin ajaksi Lappiin suuntaavista asiakaspalvelun ammattilaisista – ei paikallisista asukkaista.

Jos tätä ongelmaa ei ole saatu paikallisen eikä ulkopuolisin voimin korjattua kohta neljässäkymmenessä vuodessa, miten helsinkiläinen ministeri kuvittelee sen ratkaisevansa?

Toisin kuin matkailu, kaivostoiminta luo aitoja työpaikkoja ja se on kehittyvä ala. Nykyisen lainsäädännön puitteissa ympäristönäkökohtien huomioiminen ei ole kovinkaan vaikea rasti – muille kuin luonnosta ja ympäristöstä vieraantuneille cityvihreille. Suomessa on tällä hetkellä 47 kaivosta ja uusia kaivoksia valmistellaan nopealla tahdilla.

No mikä on sitten kupletin juoni? Juoni on se, että Sinnemäki on – ilmeisestä älykkyydestään huolimatta – niin kiinni ideologiansa ismeissä, että hän ei kerta kaikkiaan pysty näkemään mitään silmälappujensa ulkopuolelta.

Kaikki hänen tekemänsä ehdotukset ja toimenpiteet työministerinä ovat olleet lähinnä työpaikkoja poistavia ja työttömyyttä lisääviä. Jotenkin tuntuu, että Sinnemäen nimitys työministeriksi oli Grande Finale nykyisen hallituksemme mahalaskun tehneessä politiikassa.

Sinnemäkeä – ja vihreitä yleensäkin – on helpompi ymmärtää kun muistaa, mitä he ovat sisimmältään. Nimimerkki Valkea kiteytti olennaisen Vasarahammerin blogin keskustelussa näin:

Vihreitä perustettaessa puolet sen jäsenistä oli entisiä taistolaisia eli stalinisteja, nykyään heitä on jonkin verran alle kolmasosa. Siten kulttuurimarxismi on olennainen osa vihreiden poliittisia menetelmiä.

Lähteet: SK, STT, VL, HS, Talvivaaran kaivos, MEK, Eduskunta

Site Meter

Kirjoitin pari päivää sitten EU:n käskytyspolitiikasta kalastuksen suhteen. Hyysäri on julkaissut samaan uutiseen  liittyen varsin uskomattoman haastattelun.

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä ei näe ongelmaa uudessa EU-säädöksessä, joka kieltää harrastajakalastajilta merisaaliin myynnin ensi vuoden alusta lähtien. Mäkelä tekee selvän eron ammatti- ja harrastajakalastajien välille.

”… minun mielestäni silloin ei ole enää kyse harrastekalastuksesta, vaan harmaasta ammattikalastuksesta. Vapaa-ajan kalastajat käyttävät saaliin perhepiirissä ja ystävien kesken. Ei meillä ole mitään syytä ryhtyä vaatimaan vapaa-ajankalastajille oikeutta myydä saalistaan.”

Mäkelä ei ilmeisesti ymmärrä mitä suustaan päästelee tai sitten hän kertoo tarkoituksella asioita, jotka eivät pidä paikkaansa? Luontaiselinkeinot (tietyin rajoituksin metsästyksen ja poronhoidon kohdalla) kun ovat sallineet jokaisen suomalaisen harjoittaman lisätulojen keräämisen (muuallakin kuin Pohjois-Suomessa) ilman verotusta esimerkiksi kalastamalla.

Kyse ei ole siis harmaasta taloudesta, vaan eurooppalaisen siirtomaahallinnon puuttumisesta alkuperäiskansan ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin.

Tuollaista toimintaa on tavattu kutsua kolonialismiksi ja sen paikallisia juoksupoikia… tuota noin , yleisesti ja ajoittain,  aika rumillakin nimillä.

Lähde: HS

Site Meter

Suomalaisen elinkeinonharjoittamisen ja EU:n byrokraattien ymmärtämättömyys sitä kohtaan on ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen.

Laatulehti New York Times kirjoittaa Suomen susiongelmasta otsikolla A Finnish Turf Battle Pits Wolf Against Reindeer Herder .

Koska jutun lukeminen vaatii rekisteröitymisen, lainaan sen kokonaisuudessaan tänne. Minusta tämä ansaitsee myös kotimaista huomiota.

Valitettavasti en ehdi kääntämään tätä suomeksi – katsotaan jos myöhemmin olisi aikaa…

Olkaapa hyvät:

A Finnish Turf Battle Pits Wolf Against Reindeer Herder

By STEPHEN CASTLE
Published: January 21, 2008

SUOMUSSALMI, Finland — Close to the tiny Finnish village of Saaravaara, bloody tracks lead through the snow to the frozen carcass of an 8-month-old male reindeer lying on its side, its neck torn, its underbelly ripped open. Within minutes, Ilmari Schepel, a local agriculture official, identified the culprit: a wolf. His evidence was the shape of the bite to the animal’s throat and the belly tear; wolves are particularly fond of reindeer intestines.

This town, a 20-minute drive from Finland’s border with Russia and more than 375 miles northeast of Helsinki, is on the front line of Finland’s wolf wars. The fight is between backers of European Union regulations, which are meant to halt sharp drops in the population of wolves and other endangered predators across Europe, and the roughly 7,000 reindeer herders whose livelihoods are threatened by increased attacks on their animals.

Finland, which joined the European Union in 1995, came under criticism that its hunting practices did not mesh with European habitat directives. So in 2001, the Finnish government tightened its hunting laws to meet European Union standards. Finnish law now states that every kill must be covered by a permit and restricts the number of permits to about 10 percent of a particular predator’s known numbers.

Seven years later, the populations of wolves, lynxes, brown bears and wolverines in Finland have grown substantially, according to the Ministry of Agriculture and Forestry in Helsinki. In this area, the number of wolves has roughly tripled since 1996, and attacks on reindeer herds have increased more than threefold in the past 10 years.

The level of anger about the hunting restrictions is high here. In one telling example, Stavros Dimas, the European environment commissioner who insisted on the hunting crackdown to protect the endangered predators, received a bullet in his mailbox from an irate hunter.

Asko Moilanen, 40, a third-generation herder, said that because of his losses to predators over the past three years, his income from reindeer has been reduced to almost nothing. “Either we should be allowed to hunt or they should pay compensation for the real losses,” he said. “It affects my whole life and my family.”

Mr. Moilanen, who is married with four children, depends on his wife’s earnings to stay afloat. “The people are poor here, but I am a beggar. Last year on my tax return, I declared just 100 dollars earned from herding.”

Herders complain that state compensation for lost reindeer — each carcass fetches about $439 — is inadequate because it fails to take account the remains of those that are never found. The Agriculture and Forestry Ministry says the herders are fairly compensated.

In much of Finland, reindeer hold a hallowed place in the collective imagination, perhaps akin to the buffalo in the history of the American West. Farther north toward the Arctic Circle, Lapland is the supposed home of Santa Claus and his flying reindeer. Less sentimental Finns enjoy eating reindeer: fried, sautéed, smoked or cold.

For its part, the European Commission insists that, under the European Habitats Directive, wolves have the right to be protected. “Men and wolves have lived together for centuries, and there is no reason why they should not continue to do so,” said Barbara Helfferich, a spokeswoman for Mr. Dimas, the European environment commissioner. “We need to ensure coexistence and protect the species according to the law.”

The area around Suomussalmi is just north of the line that marks the country’s reindeer herding zone. Before Finnish law was amended in 2001, there were few restrictions on hunting of predators here.

On a recent day in the snow-covered forest, Kalervo Rytinki, a retired policeman and herder, demonstrated how wolves are now hunted by uncoiling a rope marked with small black flags that he tied around trees. The rope — known as a flag line — enclosed an area where a pack was known to be roaming. Because the line was dipped in a pungent oil made from elk antlers, the wolves would be reluctant to cross the line.

Gradually, the hunters reduced the area enclosed by the flag line to trap the wolves.

Though herders here had permits to kill three wolves, Mr. Rytinki said the hunt was halted because the wolf pack numbered at least nine and there was a risk that more than three reindeer would be killed before the wolves were trapped. He said there was no illegal hunting here because anyone breaking the law could lose their rifle, face fines related to income and go to jail for up to two years.

While those hunters were law abiding, some conservationist say the same cannot be said for the country as a whole. Matti Nieminen, a spokesman for the Finnish Association for Nature Conservation, said that there was too much illegal hunting of wolves and that licensing should focus on the wolves that kill most local animals.

According to Ilpo Kojola, a senior research scientist at the Finnish Game and Fisheries Research Institute, mortality among wolves runs at about 20 percent a year. Nine of 10 dead wolves are killed by humans and, of those, about 30 percent die in illegal hunts, he said.

Finland last year lost a court case brought by the European Commission, the executive arm of the European Union, which ruled that Finns had failed to protect wolves from hunters. The commission is expected to review the case and decide in the next two weeks whether the authorities in Helsinki protect wolves and other endangered predators sufficiently.

Tätä asiaa kannattaa peilata myös Saamelaisvaltuuskunnan ja muutaman ahneen henkilön – omasta mielestäni täysin katteettomiin ja epäoikeudenmukaisiin – vaatimuksiin. Etenkin tässä lämmöllä muistaen erästä Pekka Aikiota – joka edustaa sukuineen jo muinaiselta 1800-luvun lopulta Suomen Lapissa elänyttä ikimuistoista alkuperäiskansaa.

Jos näiltä tietyiltä piireiltä ja ihmisiltä – jotka pitävät saamelaiskysymyksessä DNA-testejä tarpeettomina – kysytään mielipidettä tähän asiaan, se on suurin piirtein luokkaa me saamme ja muut eivät saa. Siis yhteinen omaisuus, oikeus elinkeinon harjoittamiseen ja poronhoito pitäisi jakaa marginaaliselle vähemmistölle – jonka äänekkäin puhemies siis pitää DNA-testejä tarpeettomina.

Euroopan Unionin todelliset pyrkimykset näkyvät myös tässä artikkelissa. Suomesta on tarkoitus luoda eurooppalainen luontoreservaatti. Alkuperäisväestöllä ei ole luontoon nähden Brysselin byrokraattien näkökulmasta mitään oikeuksia. Maksumiehen velvollisuuksia kylläkin.

Tätä touhua ovat tukemassa luonnosta vieraantuneet viherpiipertäjät – Matti Nieminen vain esimerkkinä. Osa näistä todellisuuden kadottaneista ihmisistä tukevat jopa Greenpeacen kaltaista epädemokraattista painostus- ja kiristysjärjestöä.

Unohtamatta myöskään poliittista johtoamme. Heidän toimensa ovat kaikessa määrätietoisuudessaan ja järjestelmällisyydessään pitäneet huolen siitä, että alkuperäisväestö joutuu kotiseuduillaan työttömiksi ja elinkeinon harjoittaminenkin tehdään mahdottomaksi. Kemijärvi ja Stora Enso – muistatko ne vielä Matti Vanhanen? Vai onko poliittinen muistisi unohtanut jo nuo ihmiset ja työpaikat?

Ai – niin hehän eivät ole omassa vaalipiirissäsi – kuten eivät myöskään Suomussalmen poromiehet…

Ratkaisu tähän – ja moneen muuhunkin kansalliseen ongelmaan – on siinä, mistä me saisimme näille vanhasille, kataisille, tuomiojille ja thorseille tarpeeksi kovapalkkaiset virat – mahdollisimman kaukaa Suomesta… Tai miten me saisimme heidät ymmärtämään, kuinka tarpeellista Suomen kannalta olisi siirtää heidät – esimerkiksi – maata kiertävälle radalle?

Hehän ovat muutenkin kuin parvi sputnikkeja – kiertävät ympyrää ja piipittävät järjettömyyksiä niin v.tusti…

Minusta on nykyään aika irvokasta puhua vastuullisesta valtionhoidosta ja itsenäisestä Suomesta. Se mitä edelliset polvet säilyttivät, uhrasivat ja rakensivat – ja kaikki se – ollaan nykyään anehtimassa joko itselle tai sitten myymässä – tai jopa lahjoittamassa – ulkomaille.

Itsenäisyys, kansallisvaltio, kansallisomaisuus, yhteisöllisyys ja turvallisuus.

Itsekeskeisyyden ajan seuraava kilometripylväs tullaan näkemään Elisan pilkkomisessa ja edellisten sukupolvien puhelinyhdistyksen puitteissa kasvatetun yhteisen omaisuuden ryöstämisessä islantilaisten toimesta.

Kysymys kuuluu edelleen: kenelle yhteiskunta kuuluu ja kenelle se on ensisijaisesti rakennettu? Ja kenellä on oikeus käyttää käskyvaltaa kansallisvaltiossa nimeltään Suomi?

Myöskin ihmisten, elinkeinon ja kotieläinten suojelemiseksi pedoilta?

Paikallisella ihmisellä kotonaan ja karulla pohjoisella kotiseudullaan – vai Etelä-Euroopasta kotoisin olevalla asioista ja paikallisolosuhteista ymmärtämättömällä byrokraatilla?

Lähde: New York Times

Hyvä jatkona kaikelle viimeaikaiselle narinalleni siitä, kuinka tämä maa on hiljalleen muuttumassa kaikenkarvaisten marginaalivähemmistöjä edustavien kuppikuntien temmellyskentäksi, päivän Pravda julkaisee ikävän uutisen Lapista – tarkemmin ottaen Inarin kunnasta.

Lähde:HS

Asiaan on sotkettu jo alkuperäiskansojen oikeudet ja YK kyselee asiasta – väärin informoituna – huolissaan.

Kyse on todellisuudessa siitä, että muutama marginaalivähemmistössä oleva jäärä on itsekeskeisyydessään ja ahneudessaan vuodesta toiseen tehnyt sääntöjä ja sopimuksia rikkoen juuri sitä mitä heitä on huvittanut. Kun tämä sääntöjen rikkominen on alkanut aiheuttaa yhä suurempia ongelmia enemmistölle – siis kaikille niille jotka noudattavat sääntöjä – ja enemmistö on ottanut lailliset keinot käyttöön, niin nämä itsekkäät ja välinpitämättömät heebot huutavat vähemmistökansojen oikeuksia ja Yhdistyneitä Kansakuntia avukseen.

Reilukerhosta – päivää.

Kun säännöt eivät sovi Kalevi Paadarille , hän on aloittanut kiukuttelun hiekkalaatikolla ja haluaa perustaa Ivalon paliskunnasta erillisen Nellimin paliskunnan.

Lähde:HS

Samaan aikaa toisaalla Ivalon paliskunnan poroisäntä Viljo Huru esitteli torstaina poroa, joka kuoli lauantaina poroerotuksen venähdettyä paliskunnan kiistojen takia. Huru johdatti vieraansa korppien ja kotkien nokkimalle poronraadolle. Eläin kuoli lauantaina, jolloin Ivalon paliskunnan enemmistön ja – äänekkään – vähemmistön välit kärjistyivät Moitakurun erotusaidalla Ivalon eteläpuolella.

Vähemmistöläinen Kalevi Paadar Nellimistä yritti estää Hurua ja muita enemmistöläisiä viemästä teurasautoon poroja, jotka kuuluivat Paadarin veljelle Eero Paadarille.

Tämä vähemmistössä olevien Paadarien säännöistä piittaamattomuudesta johtuva kiistely venytti erotusta niin, että myöhemmin neljä poroa kuoli ylenjuomiseen tai paniikissa toisten jalkoihin.

Torstaina kiistasta tuli kansainvälistä politiikkaa. Yhdistyneistä Kansakunnista saapui keskiviikkona kirje, jossa maailmanjärjestön edustajat tiedustelevat, mitä Suomi aikoo pakkoteurastuksille tehdä.
Kirjeen ovat allekirjoittaneet alkuperäiskansojen oikeuksien erityisraportoija, meksikolainen Rodolfo Stavenhagen sekä pääsihteerin ihmisoikeusasiantuntija, pakistanilainen Hina Jilani.

Torstaina tieto YK:n kirjeestä ehti Ivaloon ja Nellimiin. Paliskuntain yhdistys kutsui heti Ivalon paliskunnan johdon ja vähemmistöön jääneet nellimiläiset sovittelukokoukseen ensi viikolla Nellimiin.

Poroisäntä Huru aikoi järjestää vielä torstai-iltana paliskunnan hallituksen puhelinkokouksen ja esittää siinä, että jos kerran pakkoteurastuksia ei saa YK:n takia jatkaa, niin lopetetaan sitten tältä talvelta kaikki muutkin teurastukset.

Se tarkoittaisi, että Ivalon ja Nellimin metsiin jäisi talveksi 3 500 ylimääräistä poroa.

Osakkailta jäisivät niin monen poron myyntitulot saamatta. Osakkaat voisivat menettää myös EU-tukiaan, koska viranomaisten Ivalon paliskunnalle hyväksymä suurin poroluku, 6 000 poroa, ylittyisi huikeasti. Lisäksi Lapin lääninhallitus ehkä asettaisi paliskunnalle yli miljoonan euron sakonuhan, 340 euroa jokaiselta ylimääräiseltä porolta.

”Ensi vuonna jos valtio vaatii lukemaan (eli laskemaan porojen lukumäärän), käytämme 9 500 poroa aidassa (luettavana)”, Huru ennusti.

Hurun mukaan paliskunta on lainmukaisesti enemmistön äänin päättänyt, montako poroa osakkaiden on vuosittain teurastettava, jotta paliskunnan poroluku pysyisi alle 6 000:n.

Ja mistä tämä kaikki siis johtuu?

Rahanahne ja itsekkyyteen taipuva vähemmistö ei ole – siis – tyytynyt yhteisiin päätöksiin eikä ole moneen vuoteen teurastanut vaadittua määrää. On kertynyt rästejä, joita paliskunta on yrittänyt kuriin muun muassa haastamalla vähemmistöläisiä käräjille.

Enemmistö otti tänä vuonna käyttöön järeän aseen eli pakkoteurastukset: joka ikinen rästiporo siitoshirvaita lukuun ottamatta otetaan erotuksissa kiinni ja ohjataan teurasautoon. Kaikki viedään, kunnes rästit on maksettu.

Jos rästejä ei saada teuraalle, enemmistö joutuu poroluvun aisoissa pitämiseksi tappamaan omia porojaan ikään kuin vähemmistön puolesta.

Rästejä on parillakymmenellä paliskunnan runsaasta sadasta osakkaasta. Eniten rästejä on nellimiläisillä Paadarin veljeksillä Kalevilla, Eerolla ja Veijolla sekä heidän yhtiökumppanillaan Kari Alatorvisella.

Heidän mielestään enemmistön 2000-luvun alussa käyttöön ottama teuraitten valintaperiaate ei ota huomioon, että nellimiläisten vasoista kuolee ennen teurasikää useampi kuin paliskunnan eteläpään eli ivalolaisten vasoista.

”Ivalolaisten vasoja laiduntaa Saariselällä. Pedot eivät siellä viihdy toisin kuin Sarmitunturin erämaassa itärajan pinnassa”, Kalevi Paadar sanoo.

Uskokoon ken haluaa, minä en…
Kyse on ahneudesta ja petovahingot – kuten aina aikaisemminkin – ovat poromiesten vakioselitys…

Myös Saamelaisneuvosto lähti vastustamaan pakkoteurastuksia ja ajamaan muutoksia poronhoitolakiin. Se myös vei nellimiläisten asian YK:hon. Neuvoston puheenjohtajan Pauliina Feodoroffin mukaan saamelaisuuteen on kuulunut, että kaikilla on mahdollisuus pitää poroja.

Siksi poronhoitolakia onkin hänen mukaansa muutettava niin, että varmistetaan erilaisten poronomistajien rinnanelo jopa saman paliskunnan sisällä.

Eli tässä tapauksessa Saamelaisneuvoston kanta on se, että enemmistö joutuu maksamaan vähemmistölle suoria tulonsiirtoa ja hyväksymään vähemmistön ahneuteen perustuvan luonnon tuhoamisen ylilaiduntamisella.

Saamelaisneuvoston pitkän linjan politiikkana on ollut – ja tulee olemaan – poronhoitoon liittyvän elinkeinonharjoittamisoikeuden pois ottaminen – perustus- ja yhdenvertaisuuslain vastaisesti -muilta kuin rekisteröidyiltä saamelaisilta. Muiden kuin rekisteröityjen saamelaisten poroista muodostuva omaisuus joutuisi näin pakkomyynnin alle – ja silloin ovat ostajan markkinat.

Näin enemmistönä oleva poroista elinkeinonsa hankkiva väestö, joutuisi myymään pienelle vähemmistölle pilkkahintaan omaisuutensa.

Lisäksi tämä sama Saamelaisneuvosto käy taistelua YK:n avustuksella rosvotakseen pienelle vähemmistölle kolmen pohjoisimman kunnan alueella olevan yhteisen omaisuuden: maat, vedet, metsät ja infrastruktuurin.

Tosi reilukerhosta – päivää….

Minusta alkaa muuten näyttämään siltä, että eräät piirit haluaisivat laajentaa sen kuuluisan ikimuistoisen nautintaoikeuden koskemaan myös etnisesti eri ryhmää edustavien naapureiden lompakkoa…

Seuraavaksi kutsutaan paikalle varmaankin sitten taas kerran Greenpeace. Nähtäväksi jää miten julkisuudella kiristävät homeenvihreät ympäristöterroristit suhtautuvat vähemmistön ahneuden aiheuttamaan eroosion lisääntymiseen…

Tuntuuko tämä vähemmistön käyttämä taktiikka muuten jostain muusta äskettäisestä yhteydestä tai asiasta tutulta?

Mihin menet, oi Suomeni maa?

Lähde:HS