Lukija vinkkasi tämän blogin  ylläpidolle eräästä varsin mielenkiintoisesta sivustosta. Kyseessä on Eettinen Kuluttaja -sivusto.

Eettinenkuluttaja.net on wiki-pohjainen sivusto (kuten Wikipedia), jonka sisällöstä vastaavat käyttäjät itse. Sivusto toimii vastuullista kuluttajuutta koskevan, lähdemerkityn ja sovellettavan tiedon välityskanavana. Samoin kuin Wikipedia, tämä sivusto perustuu hyväntekeväisyyteen ja sen ovat avanneet ostovaihtoehtojen eettisyydestä kiinnostuneet kuluttajat itse. Eettinenkuluttaja.net on siis täysin riippumaton yhdistyksistä ja yrityksistä.

Varsin mielenkiintoisten tuotteisiin ja palveluihin liittyvien kuluttajavertailuiden lisäksi tuolla sivustolla rankataan myös hyväntekeväisyysjärjestöjä – ja etenkin niiden luotettavuutta.

Sivustolla on julkaistu myös yhteenveto. Tämän yhteenvedon asteikko kuvaa hyväntekeväisyysjärjestön julkaiseman tiedon luotettavuutta sekä järjestön poliittista, uskonnollista ja taloudellista riippumattomuutta.

flower

Amnesty
Animalia
Zimbabwen AIDS-orvot
WWF
UNICEF
Punainen Risti
Plan
HelsinkiMissio
Greenpeace
World Vision

Etenkin näin Joulun alla (ja miksei muutenkin) on syytä miettiä antaako rahaa tai lahjoituksia jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle. Omaa kuvaani eräistä järjestöistä ( Amnesty International, Animalia, WWF,  UNICEF, Punainen Risti, Plan, HelsinkiMissio, Greenpeace, World Vision) ja niiden epäluotettavuudesta sekä todellisesta funktiosta (rahan kerääminen hämärämiehille ja – naisille) tämä sivusto vahvisti.

Tuosta joukosta puuttuu muuten yksi Suuri Kusettaja – UFF. Tuota rahanhankintaan, ihmisten hyväksikäyttöön ja veronkiertoon perustuvaa  järjestöä on syytä kaikkien karttaa.

Toisaalta pitäisihän tässä varmaan antaa kuva jostain positiivisestakin hyväntekeväisyysjärjestöstäkin. Hyvät kanssakansalaiset, jos tunnette tarvetta auttaa, niin suuunnatkaa lahjoituksenne Pelastusarmeijan Joulupatoihin.

Ne varat ja lahjat menevät oikeaan osoitteeseen – vähävaraisille suomalaisille lapsiperheille.

Lähde: eettinenkuluttaja.net

Site Meter

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää kuvia jotka saattavat järkyttää.

*

*

*

*

*

*

Eräs viime viikon uutisvuossa rannalle uineista asioista on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Media kertoi torstaina 26.10., että ihmisen lupaa omien elintensä luovutukseen ei kohta ehkä tarvita. Sosiaali- ja terveysministeriössä kaavaillaan kansalaisen ruumiseen puuttumista – sanan varsinaisessa merkityksessä.

Jos tämä lakialoite menee läpi eduskunnassa ja nämä aikeet toteutuvat, niin uusi käytäntö sallisi elinten luovutuksen aivokuolleiksi diagnotisoiduiltahallintoalamaisilta ilman eri kyselyjä. Ainoan poikkeuksen muodostaisi (nykyisen käytännön päälaelleen kääntävä) tilanne, jossa tiedettäisiin, että luovuttajaksi aiottu on erikseen vastustanut asiaa.

Alaikäisten osalta tilanne harkittaisiin erikseen. Harkinta jää ministeriön ehdotuksen mukaan lääkärille- vanhemmille ei varata sana sijaa tässä ehdotuksessa asian suhteen.


Lainmuutosten tavoitteena olisi helpottaa elinpulaa. Uudistusten lähtökohtana olisi sellainen ajatus, että kuollut on eläessään suhtautunut myönteisesti elinsiirtoihin, eikä sen vuoksi lupaa tarvitsisi erikseen hankkia.

Hetkinen …  Nyt tässä on jotain sellaista,mitä en oikein ymmärrä tai jotain sellaista, joka ei mielestäni kuulu suomalaiseen (kansanvaltaiseen) vapaaseen yhteiskuntaan.

Miten lainlaatija voi tietää mitä minä esimerkiksi ajattelen tästä asiasta?

Minä tunnen ihmisiä, jotka haluavat tulla kuolemansa jälkeen tuhkatuksi, eivät haudatuksi – ja päin vastoin. Tunnen myös ihmisiä, jotka uskovat kirjaimellisesti ylösnousemukseen – heille ruumiin silpominen olisi maallista kuolemaa pahempi asia.

Lisäksi on syytä ajatella myös omaisia. Vainajan tahdon vastainen (tai häntä hänen eläessään kuulematta tehty) ruumiin silpomispäätös saattaa toteutuessaan järkyttää aika monia ihmisiä.

Miettikää sitä, jos tämä laki tulee ilman laajaa julkista keskustelua (kuten on käynyt pakkokeino-, poliisi ja ulkomaalaislakien kanssa) voimaan ja omaiset avaavat arkun nähdäkseen rakkaansa viimeisen kerran, niin näky olisi jotain tällaista:

    Picture:FreeChinapress

(Hän oli eläessään Wan Bin)

Tai tällaista:

    Picture:FreeChinapress

(Hän oli eläessään Liu Yufeng)

Asiasta on tosiaan keskusteltu yllättävän vähän. Lainaan tähän Harri Vornasen HS:n mielipide-osastossa 27.10.2009 julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan. Näin siksi, että en pysty linkittämään sitä ja ennen kaikkea siksi, että kukaan ei pystyisi syyttämään minua siitä, että lainaan toista kansalaista ja hänen mielipidettään väärin.

Luvatta tehty elinsiirto askel harmaalle alueelle

Munuais- ja Maksaliitto on teettänyt Suomen Gallupilla kyselyn, jonka taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelma lainmuutoksesta, jonka myötä elinsiirtoon ei enää tarvittaisi luovuttajan suostumusta (HS 26.10.).

Asiaa perustellaan sillä, että yhdeksän kymmenestä kansalaisesta hyväksyy elinsiirron. Sinänsä asiassa ei ole mitään pahaa. Voihan elinsiirto antaa toiselle ihmiselle lisäaikaa. Kaunis ajatus. Ongelmallisen asiasta tekee ilmapiiri, joka menee yksilön määräämisoikeuden ylitse. Kun emme varmuudella tiedä yksilön tahtoa, emme saa mennä sen yli.

Ollaan tilanteessa, jossa pelätään kieltäytyä, koska ”yleinen” ilmapiiri on lakia myöten tiukka. Jos kieltäytyy, leimautuu pahaksi ja yhteiskunnan vastustajaksi. Tämä on arka asia, kuten vaalisalaisuuskin, ja sitä tulee kunnioittaa. Olemmehan vapaassa Suomessa.

Tarkoitan tällä sitä, että pitäisi kunnioittaa omaisia, jotka eivät surun tai kriisin keskellä välttämättä pysty ajattelemaan rationaalisesti. Tuntemukset ovat tuolloin voimakkaita mutta aitoja.

Jos elinsiirrot sallitaan yhteiskunnan lakia myöten yli omaisten tahdon, se aiheuttaa vihaa ja katkeruutta. Tämä voi johtaa yhteiskuntatottelemattomuuteen, koska koetaan, että laki ei ole oikeudenmukainen.

Elinsiirtojen salliminen ilman lupaa olisi askel harmaalle alueelle. Seuraavaksi ruvetaan yhteisen edun nimissä vaatimaan muitakin asioita sallittavaksi ja sivuutetaan yksilön itsemääräämisoikeudet.

Oikea lähestymistapa olisi pakottavan lain sijaan yhteiskunnan tuella toteutettu mainoskampanja, jossa kerättäisiin ihmisiltä lupa tehdä elinsiirto.

Kenellä on oikeus päättää ruumiistaan? Mielestäni ensisijaisesti ruumiin haltijalla, sitten omaisilla ja sen jälkeen yhteiskunnalla. Näin se menee omaisuudenkin suhteen.

HARRI VORNANEN

Olen pitkälti samaa mieltä Vornasen kanssa, mutta haluan lisätä myös jotain muuta – palataan siihen myöhemmin.

Lainaan tähän myös erään toisen HS:n mielipide-osastossa julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan – syyt ovat samat.

Suunniteltu lainmuutos mahdollistaisi elintensiirtoja ilman luovuttajan suostumusta (HS 26. 10). Harri Vornanen ilmaisi huolensa lainmuutoksen tuomasta ilmapiiristä, joka menee yksilön itsemääräämisoikeuden ylitse (HS 27. 10.).

Hyvin perustellusta kannanotosta jäi itselleni kuitenkin huoli ilmapiiristä, jossa toisen ihmisen auttaminen ei ole ensimmäinen vaihtoehto, ja jossa hengen pelastamisesta voidaan puhua kauniina ajatuksena.

Maksaa, keuhkoja tai sydäntä tarvitseva kuolee lyhyessä ajassa ilman uutta elintä. Munuaissiirrännäinen merkitsee parhaassa tapauksessa pääsyä vakavan sairauden kourista takaisin työelämään.

On oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan. Kieltäytyköön ken haluaa, ja pysyköön ilmoitus vaitiolovelvollisuuden suojassa.

Yllättävän menetyksen kokeneille omaisille ei tule antaa vastuuta päätöksestä poismenneen elinten luovuttamisesta, sillä ratkaisu on tehtävä hetkenä, jolloin moni on sokissa. Euroissa ajattelevia rauhoittanee tieto siitä, että elintensiirrot kannattavat myös taloudelliselta kantilta katsottuina.

Jos pieni kärjistys sallitaan, elinten luovuttajien ruuhkaa ei nykypäivänä olisi vaikeaa järjestää: lauantai-iltojen ratoksi pyörimään tosi-tv, jossa salskeat kolariuhrit pelastavat suurisilmäisiä lapsia letkuista kirmaamaan kesäisille niityille.

Koska luovuttajia etsivät tahot eivät tule tällaiseen peliin koskaan alentumaan, soisi myös meidän potentiaalisten luovuttajien pohtivan perusarvojamme muodostaessamme kantaamme.

CAMILLA MUNSTERHJELM

eläinlääkäri

Oulu

Camilla Munsterhjelmin mielestä siis, on oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan.

Minä en tunnista oikein omakseni tuollaista yhteiskuntaa, joka olettaa jäsentensä ruumiin olevan (kuoleman jälkeen) yhteiskunnan omaisuutta. Tuollaisesta ajattelusta ei ole kovin pitkä matka siihen, että yhteiskunta omistaa jäsenensä ruumiin myös tämän eläessä.

Tuollainen ajattelu riipii, eikä se sovi oikein mitenkään vapaan kansanlaisyhteiskunnan malliin. Siitä tulee jotenkin mieleen eräs ihan toisenlainen yhteiskunta.

Kun muistaa tämän asian tiimoilta  myös sen syyn, miksi SPR:n veripankki ajautui lähes konkurssiin viime vuonna, niin se ei ole omiaan herättämään luottamusta. Veripankki joutui tehostetun kampanjan puitteissa kerjäämään suomalaisilta vuonna 2008 ylimääräisiä verenluovutuksia – vain ja ainoastaan siksi, että se oli myynyt ahneuksissaan suomalaisten luovuttaman veren ulkomaille.

Kun olemme tekemissä tällaisen moraalilla varustettujen instanssien ja viranomaisten kanssa, ei pidä ihmetellä yhtään, vaikka näillä häpäistyiltä ja silvotuilta ihmisiltä varastetuilla elimillä käytäisiin elinkauppaa – erään Suomea näköjään yhteiskuntana päivä päivältä yhä enemmän muistuttavan totalitarismin malliin.

Teistä muista en tiedä, mutta minuun tällainen yhteiskunnan kansalaistensa ruumiisiin kohdistama pakko, väkivalta ja häpäisy vaikuttaa  täysin  (ainakin tämän) lainvalmistelutyön tavoitteiden vastaisesti.

Olen repinyt elinluovutuskorttini, päivittänyt lompakkooni elintenluovutuskiellon – sen lisäksi, että  veripankkikriisin jälkeen olen luopunut aikaisemmin aktiivisesti harrastamastani verenluovutuksesta.

Saatan muuttaa kantani asiaan takaisin entiseen – mutta ainoastaan sen jälkeen, kun tästä kansalaisen oikeutta omaan ruumiiseensa loukkaavasta lainsäädäntöhankkeesta luovutaan. Minulle tämä on periaatekysymys ja toivoisin sen olevan sitä myös enemmistölle muista suomalaisista.

Ja otan sen riskin. Jos satun tarvitsemaan elimensiirtoa ja se jää tämän vuoksi tekemättä, niin totean siihen, että näin se sitten on.

Jokainen tehköön itse päätöksensä, mutta jokaisen kannattaa muistaa myös se, että jokaisen yksilönoikeuksiin kohdistuvan loukkauksen lainsäädäntötasolla tapahtuva hyväksyminen vie meitä lähemmäksi tyranniaa ja totalitarismia.

Valinta on vielä toistaiseksi meidän – mutta kuinka kauan?

Lähteet: HS, STT

Site Meter

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen osallistui ensimmäisenä poliittisena päättäjänä huolestuneiden kansalaisten jo pitkän ajan varrella käymään keskusteluun maahanmuutosta.

Pajunen kirjoitti virallisessa blogissaan olevansa huolissaan turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta. Pajusen kirjoituksen idea oli selvä; meidän suomalaisten on palattava sisäänheittäjistä portinvartijoiksi.

Hyysäri on (vastauksena tähän avaukseen) kiihdyttänyt monikulttuuriin liittyvää vyörytystään. Tänään, itsenäisyyspäivän jälkeisenä sunnuntaina lehden julkaisemassa suomalaisuuden häpäisyyn liittyvien kirjoitusten sarjassa vuorossa on penaali Anna-Stina Nykänen.

Tämä kirjoitelma on selvä hätähuuto. Hätähuuto, monikulttuuripropagandaa tekevien ja yhteiskuntaa järkyttämään pyrkivien tahojen suunnalta – nyt kun tuulen suunta on Suomessa muuttunut.

Puuttumatta yhtään enemmän tuohon oksennukseen, lainaan siitä tässä erästä kohtaa:

Helsingin kaupungin maahanmuuttojohtaja Annika Forsander ei halua kommentoida Pajusen blogia eikä asettua tämän kanssa vastakkain. Mutta fakta on, ettei turvapaikanhakijoiden määrää voi noin vain vähentää.

”Mistä sitä vähennettäisiin? Mehän olemme turvapaikanhakijoiden määrissä nytkin hännillä. Millä keinoilla hakijoiden määrää edes voisi vähentää? Sehän merkitsisi irtautumista esimerkiksi Geneven sopimuksesta ja koko ihmisoikeuspolitiikkamme muuttamista”, Forsander sanoo.

Forsander ei puhu totta.

Geneven sopimukset ja niiden lisäpöytäkirjat ovat valtioiden välisiä kansainvälisiä sopimuksia. Näiden sopimusten osapuolia ovat lähes kaikki maailman valtiot. Hyväksymällä Geneven sopimukset ja sitoutumalla kohtelemaan vihollisiaan inhimillisesti valtio pyrkii takaamaan vastaavan kohtelun sotatoimien uhriksi joutuville omille kansalaisilleen.

Maahanmuutto ei liity näihin sopimuksiin millään tavalla. Näin ollen, Forsanderin väite siitä, että kiristämällä maahanmuuttopolitiikkaamme irtautuisimme Geneven sopimuksesta ei pidä paikkaansa.

Vapaa ja rajoittamaton maahanmuutto ei ole subjektiivinen ihmisoikeus. Jokaisella suvereenilla valtiolla on oikeus päättää siitä, miten ja ketä se päästää rajojensa sisään. Se, että olemme EU:n jäsenvaltio, ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi päästää vapaasti maahamme kaikki EU:n ulkopuolelta (Käytännössä Schengenin sopimuksella määritellyn alueen ulkopuolelta) tänne hakeutuvat ihmiset.

Jokainen valtio alkaa verotusoikeudesta. Sellainen ihminen, joka saapuu vieraaseen maahan ilman realistista mahdollisuutta tehdä töitä ja maksaa veroja, ei ole valtion kannalta edes hallintoalamainen.

Lisäksi – toiston vuoksi – jokainen yhteiskunta on rakennettu ensisijaisesti omia jäseniään varten. Sillä on myös oikeus päättää siitä hylkääkö se vai hyväksyykö se tulijat.

Tästä ns. uutisesta näemme ainakin sen, kuinka alas on mennyt Helsingin Sanomien journalistinen taso – puolitotuuksista ja propagandasta on siirrytty suoraan valehteluun.

Lähteet: HS, Geneven sopimuskokoelma, SPR

Jk. Ai niin – melkein unohdin:

fakta on, ettei turvapaikanhakijoiden määrää voi noin vain vähentää.

Ei pidä tuokaan paikkaansa. Se on fiktioon perustuva mielipide, jonka todellisuusarvo on samaa luokaa sen väitteen kanssa, että aurinko kiertää maata.


(Mutta eikö se ole totta, kun näin kerrotaan Pyhässä kirjassa? )

… huoh…

Site Meter