Kirjoitin aikaisemmin maamme epäluotettavimpaan mediakonserniin – Sanoma-WSOY:hin – kuuluvan Radio Rockin henkisesti kaksikymppisinä itseään mainostavien (ja todellisuudessa henkisesti kolmetoistavuotiaan kuvan itsestään antavien)

    Kuva: Radio Rock

Jussi Heikelän

    Kuva: Radio Rock

ja Aki  Linnanahteen

Jussi Halla-ahoa vastaan käymästä mustamaalauskampanjasta, jota pojut ovat käyneet – ilmeisesti tietämättömyyttäänkorporaatioksi nimeämässään ehehehehehe-pissa-kakka-pieru-teinihuumorilla kyllästetyssä ohjelmassaan.

Haluan lisätä jotain vielä samaan asiaan liittyen. Vaikka Heikelä ja Linnanahde antavat kuvan rennosta ja vitsikkäästä menosta, kyse on kuitenkin varsin ilkeästä ja – näköjään täysin seurauksia miettimättömästä – henkisesti keskenkasvuisesta henkisestä masturboinnista.

Kuunnelkaa huviksenne eilisen ohjelman podcast. Ohjelman kohdassa n. 10.55 min. – 12.00 min tulee varsin mielenkiintoinen kommentti – mahdollinen yllytys rikokseen.

Ohjelman vieraana oleva Simo Rantalainen puhuu aivan muista asioista tuohon saakka. Jostain syystä näillä kahdella pikkupoitsulla on kumma fiksaatio Jussi Halla-ahoon ja heidän on aivan pakko vetää Halla-ahokin tähän keskusteluun mukaan.

Rantalainen totesi, ettei ole oikea ihminen kommentoimaan Halla-ahon tekstejä, kun hän ei ole niitä lukenut. Tähän pojukaksikon oli pakko vetäistä kuuluisa pedofiliakommentti ja yllyttää Rantalaista väkivaltaan – ja ilmoittaa suorassa lähetyksessä, että Halla-aho asuu tässä vieressä.

Olen aikaisemminkin ilmaissut huoleni Halla-ahon perheen turvallisuudesta, joka on  tietenkin päällimmäisenä koko tässä loanheittokampanjanjassa.

Nyt pitäisi pysähtyä hetkeksi ja kääntää katse sinne Heikelään ja Linnanahteeseen. Poikien touhu on (täältä katsoen) ollut suunnitelmallista ja jatkettua. Salaliittoteoriat voi nyt heittää heti ja välittömästi romukoppaan, koska ihan miten subjektiivisesti tahansa tarkastellen, näillä kukkopojilla on ollut selvä kampanja. Kampanja, jonka tarkoitus on ollut aiheuttaa hallaa Halla-aholle.

Nyt kampanjaan on ilmestynyt jo väkivallan uhka mukaan.

Jos nyt jonkun touhuja pitäisi esitutkintaviranomaisen toimesta tutkia, niin ehdottomasti Radio Rockin Beavis & Butthead on oikea kohde. Näiden kahden ääliömäiseti käyttäytyvän ja totaalisen edesvastuuttoman pojun tekemisiä olisi syytä tutkia oikeudessa.

Tämä ehehehehehe-idiotia nimittäin tulee jatkumaan siihen saakka, että se lopetetaan tai jotain ikävää sattuu jollekin.

Ja jos jotain sattuu, on helppo osoittaa näitä kahta veijaria suoraan sormella.


Site Meter

Advertisement

Helsingin Sanomat – ja koko Erkko-konserni – ovat näköjään muuttaneet radikaalisti tyyliään.

Entisestä sitoutumattomasta valtakunnallisesta päivälehdestä on tullut levikin romahtaessa vihervasemmistoa (kansanryhmää vastaan kiihottava) sosiaalipornolehti. Puolueettomuudesta, sitoutumattomuudesta, laadukkuudesta, journalismista ja lähdekriittisyydestä – kuin myöskin levikistä – on jäljellä enää hiipuva muisto entisiltä ajoilta.

Tällä viikolla Erkko-konserni on alentanut itsensä Töölönlahden lasipalatsinsa alapuolella olevan rämeikköön ja täytemaahan. Se on muuttanut imagoaan suoranaisen sosiaalipornon suuntaan. Lähinnä myötähäpeää valtakunnallisessa lehdessä esiintyvä itku, potku ja raivarijournalismi – a´la Viivi Viisivuotta – oli vain aloitus ronskimpaan Seiskalehden (tai Tiedonantajan) tyyliseen aviisiin.

Sosiaalipornosta kun helppo siirtyä myös sosiaalipornokuviin.

Hyysärin nykyinen pilapiirtäjä Karlsson on liittynyt (tai joutunut liittymään) Erkon myöskin omistaman Radio Rockin Beavis & Butthead-kaksikon (Heikelä & Linnanahde) soitetaan mitä käsketään- rintamaan.

Tosin pitää ymmärtää, että näinä päivinä mikä tahansa työpaikka on kiinnipitämisen arvoinen – loppupalkka tulee kuitenkin sitten veronmaksajien kustantamasta palkkaturvasta – rahaa automaatista ja sähköä seinästä- tyyliin.

Kauas on Hyysäri kulkenut vallan vahtikoirana hampaitaan kaikkin kinttuihin upottaneen Karin (R.I.P.) ajoista. Vallan vahtikoirasta on tullut nykyisen vähemmistöhallinnon sylikoira – kapinen puudeli.

Karlsson julkaisi männäviikolla (tavallisesa normivirtasessa lähinnä vaivautumista ja myötähäpeää katsojassaan herättävän) vihervasemmistoa kiihottavan piirroksen:

Kuva on selvästi suunnattu Jussi Halla-ahon henkilöä ja poliitikon persoonaa vastaan.

Saahan sitä (ja joskus pitääkin) tietysti poliitikkoja arvostella, mutta tällaisia poliittiseen vähemmistöön ja heidän halventamiseensa pyrkiviä pilakuvia on aikaisemmin totuttu näkemään lähinnä ns. totalitaristisssa valtioissa. Kun tämä tapahtuu valtakunnallisen päivälehden ja sen edustaman tiedotusmonopolin taholta, kyse ei ole sananvapaudesta vaan sen irvikuvasta.

Hyysärin kohdalla on kyse sananvapauden rajoittamiseen pyrkivästä toiminnasta.HS: ei juurikaan kannattaisi kritisoida Kiinassa harjoitettua sortopolitiikkaa, toisinajattelijoiden hiljentämistä ja naurettavaksi tekemisen jatkuvaa yritystä – HS sopii nykyisen politiikkansa kanssa varsin mainiosti Kiinan kansantasavaltaan, mutta ei kansanvaltaiseen Suomeen.

Erittäin mauton heitto – ja natsikortin esille vetämisen uhallakin – minulle tulee tuosta mieleen Neuvostoliittolainen Krokodil tai Julius Streicher ja hänen Der Sturmer-aviisinsa.

Juu, ei – nyt sitten kannattaa kerätä ne natsikortit myöhempää käyttöä varten talteen. Nimittäin Streicher kuuluu täysin tähän asiayhteyteen.

Muuttamalla hieman asetelmaa (tai edes tarvitsematta muuttaa sitä) , tämä Ilta-Sannan puolestaan julkaisema kuva on kuin suoraan Der Sturmerista:

Jos tämä (ja tuo aikaisemmassa postauksessani viittaamani Hyysärin artikkeli) ei ole kansanryhmää vastaan kiihottamista, niin mikä sitten on?

Molemmissa annetaan kuva suomalaisesta (miehestä) väkivaltaisena ja lapsia pahoinpitelevänä elukkana. Tarkoituksena (tai tarkoituksetta, sillä ei juridisesti ole kovin kummoista eroa tässä asiassa) luoda suomalaisesta (miehestä) vastenmielinen kuva ja kiihottaa mahdollisesti väkivaltaan häntä vastaan.

Jos istuisin tuomarina tällaisessa asiassa, näkisin tuon termin ”Sisu” käyttäminen tässä yhteydessä erityisen raskauttavana.

* * *

Tärkein kysymys kuuluukin nyt näin:

Missä on Mika Illman – kansanryhmää vastaan kiihottamisen valtakunnallinen superkommando. Milloin Kaikkien sorrettujen ystävämme ja todellinen Isä aurinkoisemme puuttuu tähän asiaan ja nostaa syytteen.

Eipä pidetä lukijoita jännittyksessä. Vastaus kuuluu ei koskaan.

Mika Illman kun ei ole näyttöjensä perusteella sitä parhainta mahdollista virkamiesainesta eikä noiden näyttöjen perusteella ymmärrä lainsäädännön yhdenvertaisuusperiaatetta.

Tässä olisikin se kuuluis Demlassakin jaettu miljoonan ruplan paikka Mikalle. Hänellä olisi nyt tilaisuus profiloitua pelottomaksi oikeudenmukaisuuden puolustajaksi ja todistaa epäilyni vääriksi.

Lähteet: HS, IS


Site Meter