Korhola mukaan sensuuririntamaan

Kokoomuksen (ent. kristillisdemokraattien) jäsen ja MEP Eija-Riitta Korhola on lähtenyt mukaan RKP:n Stefan Wallinin käynnistämään kampanjaan. Siihen kampanjaan, jonka tarkoitus on rajoittaa kansanedustajien (ja ilmeisesti myös kaikkien muidenkin politiikassa mukana olevien) sananvapautta.

Tämä on siis uusin avaus Mikko Puumalaisen ja Mika Illmanin pari vuotta sitten käynnistämässä ristiretkessä sananvapautta vastaan.

Korholan omin sanoin:

Kun katson eri populististen liikkeiden nousua Euroopassa, minun on vaikea kuvitella aihetta, jossa yhteistyö vastuullisten puolueiden kesken juuri nyt olisi tärkeämpää.

Eikö populismi edusta kansan mielipidettä – pitääkö se vaientaa? Miten sitten tämä lama sekä yritysten ja kansalaisten selviytyminen siitä? Eikö se olekaan tärkeää?

Kyllä minä uskon että vakavat poliittiset puolueet voisivat löytää yhteisymmärryksen siitä, mitä on rasismi ja sen jälkeen sitoutua siihen ettei oma puolue toimi rasististen asenteiden ruokkijana.

Toki – mutta se ei ole mitenkään kansanvaltaista – mutta eihän poliittinen eliitti sen haluakaan olevan kansanvaltaista tai edes reilua.

Poliittinen eliitti ja sen tavoitteet?

Korholan kommentointi osoittaa sen, että (eurooppalaisella) poliittisella eliitillä on vakaa tarkoitus käyttää väärinäänestämisen kieltämistä(Irlannin kansanäänestys), laajasti määriteltyä ns. rasismia ja poliittisesti epäkorrekteja puheenvuoroja keppihevosena sananvapauden rajoittamiseen. Tätä käytetään astinlautana muiden kansalaisoikeuksien rajoittamiseen, kansan tiukempaan kontrollointiin ja näiden kautta tapahtuvaan Euroopan yhtenäistämiseen ja avoimen pohjoismaalaisen kansanvallan korvaamiseen meille kovin vieraalla ja epädemokraattisella latinalaisella hallintokulttuurilla.

Sananvapauden rajoittaminen on nimittäin ehdoton minimiedellytys sille, että pienen eliitin harrastama kabinettipäätösten teko, kansojen tahdon vastainen yhteiseurooppalainen liittovaltiokehitys ja latinalaisen hallintokulttuurin kielteisten ilmiöiden (salailu, korruptio ja epädemokraattisuus) laajentuminen saavat tuulta siipiensä alle.

Monikulttuuri keppihevosena

Se, ovatko kansanvaltaisuus ja siihen liittyvät pelisäännöt, jotain kulttuuria tai uskontoa loukkaavia on aivan herttaisen yhdentekevää – ainakin Pohjois-Euroopassa.

Omat arvomme rakentuvat yhdenvertaisuuden ja kansanvaltaisuuden varaan ja niiden varaan on myös ihmisoikeusjärjestelmämme, lainsäädäntömme ja tuomiolaitoksemme rkennettu. Mikään vieraisiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin perinteisiin liittyvä asia ei voi olla ristiriidassa oman maailmankatsomuksemme kanssa – eikä näin ollen myöskään yhteiskunnallisesti hyväksyttyä.

Erittäin merkittävää on myös huomata se, että islamilaisten maiden järjestö OIC on vaatinut jo parin vuoden ajan YK:n ihmisoikeuselimissä islamin uskon pilkaamisen kieltämistä kansainvälisillä sopimuksilla – ja äänenpainot ovat vain muuttuneet voimakkaammiksi ja enemmän uhkaa sisältäviksi.

Oma poliittinen eliittimme on varsin härskisti käyttänyt näitä vaatimuksia astalona kansaa ja sen mielipidettä vastaan. Vallan kahvassa roikkuvien auringonlaskun päättäjien toiminta on onnistunut luomaan monikulttuurista eriarvioisuutta ja hajottamaan oikeusvaltion perusteita. Samaan aikaan näennäinen suvaitsevaisuus ja siihen liittyvä toiminta on onnistuttu kääntämään sananvapauden (ja sen kautta muidenkin kansalaisoikeuksien) lainsäädännön vastaiseksi rajoittamisperusteeksi.

Kaikuja 1980-luvun Neuvostoliitosta

Poliittinen kieli on muuttunut paradoksiksi itsestään. Samaan aikaan kun puhutaan suvaitsevaisuudesta suurella suulla – samaa suvaitsevaisuutta käytetään lyömäaseena ( tekosyynä mediaseksikäs rasismi) itseään vastaan.

Nykyinen suvaitsevaisuus ei suvaitse säröjä yhteisessä julkisessa äänessään.

Tämän vuoksi EU muistuttaa rappeutumisvaiheessa ollutta 1980-luvun Neuvostoliittoa.

Juna on pudonnut aikoja sitten radalta eikä liiku mihinkään. Poliittinen johto sulkee verhot ja kuvittelee junan edelleen liikkuvan – eikä huomaa, että samaan aikaan saalistajat irroittavat kaiken käyttökelpoisen junasta ja jakavat sen keskenään.

Kuka olisi se taho tai henkilö, joka kertoisi julkisesti, ettei keisarilla ole vaatteita?

Lähteet mainittu tekstissä

Advertisement

 

Pata kattilaa soimaa

Kuluneiden kahden päivän eräs luetuimmista uutisista tulee poliittiselta kissataistelurintamalta. Tämä on malliesimerkki siitä alennustilasta ja viihteellisyydestä mihin kotimainen tilaan kotimainen politiikka on ajautunut – kaikkien tanssikilpailujen ja muun huuhaan lisäksi.

Lähinnä pornotaiteilijana tunnettu Rakel Liekki on aloittanut kolumnistina sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajassa Uutispäivä Demarissa.

Liekki on aloittanut samalla oman poliittisen kampanjansa loanheitolla. Hänellä on ilmeisesti tarkoitus sitoutua – tai ainakin tulla – vakavasti otettavaksi vasemmistopoliitikoksi

Kampanjansa sonnanheiton kohteeksi hän on ottanut kokoomuslaisen TV-kasvon Viivi Avellanin.

Liekki aloittaa kirjoituksensa otsikolla Poliittinen itsemurha mediassa. Sanavalinta on varsin mielenkiintoinen, kun tietää Liekin taustat.

Hän kirjoittaa:

Minusta, rajoja kokeilevasta provokaattorista, on tullut hyviä käytöstapoja penäävä kukkahattutäti.

Tämä osoittaa mielestäni lähinnä sen, että rajojen kokeileminen, provokaatiot ja kokeilut ovat olleet Raakelille vain keino päästä julkisuuteen – ja sen kautta valtaan.

Kokoomuksen jäsenkirjaa kantava Avellan möläytti suorassa radiolähetyksessä tykkäävänsä ”arjalaishenkisistä miehistä” ja kertoi että häneen eivät uppoa ”mokkakikkelit”. Europarlamenttivaaleissa vuonna 2004 ehdokkaana ollut Viivi lisäsi vielä, että hän tykkää ”semmosista miehistä, joiden eteläisin paikka vois olla Berliini”.

Mitäpä tuosta hermostumaan? – muuta kuin tarkoitushakuisessa mielessä…

Viivi osoittaa harvinaista suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä näinä sananvapauden alennustilan ja poliittisen sirkusviihteen aikoina. Tosin kovin fiksua se ei – kaiken tämän ajan ja sen kaulaan saakka kohoavan teennäisen poliittisen liman keskellä – ole.

Annetaanpa rajoja rikkovan provokaattorimme jatkaa:

Omasta mielestään Viivi kuitenkin vain käyttää värikästä kieltä. Iltasanomille antamassaan lausunnossa hän ei nähnyt mitään pahaa mokkakikkeli-termin käytössä. Hän myös yritti leimata lausuntonsa huumoriksi. Olen pahoillani, mutta minua ei yhtään naurata. Rasismi liitettynä seksuaalisuuteen on mauton isku vyön alle, ei vitsi. Värikästä kieltä voi käyttää solvaamatta vähemmistöjä.

Mautonta ehkä – mutta onko pornon käyttäminen poliittisen uran ponnahduslautana kovinkaan paljon sopivampaa?

Tällaiset liekinheittimet antavat nuorille tytöille varsin kieroutuneen esikuvan. Kun yleisellä tasolla puhutaan tasa-arvosta ja naisten ja miesten kykyjen mukaisesta pärjäämisestä elämässä ja urallaan, niin Liekki vetää maton näiden pyrkimysten alta.

Tai sitten tässä on aivan oikeasti uskottava, että sosialidemokraattinen liike kannustaa naisia tekemään uraansa ns. reiden kautta. Liekin esikuvan mukaan, kaikki paljastelu ja piparin jakaminen – julkisuudessakin – on tie nousta valtaan ja vakavasti otettavaksi poliitikoksi.

SDP = Sosialidemokraattinen Porno?

Nämä Avellanin persoonaan kohdistuvat möläytykset koskevat mitä suurimmalla tavalla myös niiden esittäjää – siis Liekkiä:

Möläytysten mahdollinen tahattomuus ei mielestäni paranna tilannetta. Silloinhan on mahdollista, että tämä lokasuinen wannabe-poliitikko kommentoi jatkossakin julkisissa töissään vastaavia asioita vastaavin sanankääntein.

(kursivoinnit ja niiden sisältämät sananvaihdot kirjoittajan)

… käyttämät sanavalinnat ovat niin outoja, että epäilen niiden takana piilevän moraalitonta perusasennetta, joka kuvastaa puhujansa arvomaailmaa.

… Jokainen toki voi joskus tehdä huonoja sanavalintoja, mutta pornografiasta puhuminen positiiviseen sävyyn ei mielestäni ole selitettävissä millään tavalla.

…Jos omaa jonkinlaisen perustietouden historiasta, niin ymmärtää, ettei naisten alistamisen perusperiaatteiden kannattaminen julkisessa mediassa ole hyväksyttävää.

… Vaikka Liekki olisi vain viihdejulkkis, eivät moiset lausunnot olisi hyväksyttäviä. Järjettömän tilanteesta tekee se, että Liekki on viime aikoina väläytellyt politiikkakorttia antaen olettaa mahdollista ehdokkuutta tulevissa kuntavaaleissa.

.. Onneksi lipsautus tapahtui ennen kuin Raakel oli virallisesti nimetty ehdokkaaksi. Kohun jälkeen nimittäin voisi olettaa, ettei nimeämistä tapahdukaan.

… Ehdokaskandidaatin naisen aseman alistamiseen liittyvät jutut kahteen kertaan toistettuna puoli vuotta ennen vaaleja kun vahingoittavat mitä tahansa poliittista liikettä.

…Taisi käydä niin, että Rakelin poliittinen ura ei ehtinyt edes käynnistyä ennen kuin se jo tuhoutui.

Vai kuinka? 😉

Pata kattilaa soimaa….

Tälle kaikelle on kuitenkin selityksensä. Maailmamme on kieroutunut rappiovaiheeseen ja perusarvot heittävät häränpyllyä. Konservatiivisuus, yhteiskunnan ylläpito ja sen suojelu, yhteisestä arvomaailmasta kiinnipitäminen ja yhteisön suojelu pyritään useilla eri tahoilla maalaamaan rikolliseksi ja saatanasta peräisin olevaksi.

Samaan aikaan kaikki dekadenssi pyritään osoittamaan tavoittelunarvoiseksi ja eletään kuin viimeistä päivää – miettimättä laskun suuruutta tai edes sitä kuka sen loppupelissä maksaa.

Panem et Circus – sanoivat jo muinaiset roomalaiset

Leipää ja sirkushuveja – niin kansa pysyy tyytyväisenä, eikä kiinnitä huomiota todellisiin ongelmiin eikä etenkään politiikassa pyörivien itsekeskeisten pyrkyreiden todelliseen olemukseen ja tavoitteisiin. Siis näiden sirkuspoliitikkojen, jotka haluavat päättää meidän puolestamme yhteisistä asioistamme.

Cavem canem – sanoivat myös jo nämä muinaiset roomalaiset.

Varokaa koiraa – joka kuuluu nykymuodossaan, varokaa tosipopulisteja. Varovaisuus on nimittäin edelleenkin viisautta, sillä ainakin tässä tapauksessa, missä pata kattilaa soimaa – julkisuudessa mustunut kylki on kummallakin…

Lähteet: Uutispäivä Demari, STT, MTV3