Rasismi keppihevosena

Rasismi on Suomessa pelottavan voimakasta ja estotonta, kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, ja kun maahanmuuttoasioihin perehtyneet tutkijat saavat viharyöpyn vastaansa aina julkisuudessa esiinnyttyään.

Entinen stalinisti ja nykyinen vihreä MEP Satu Hassi US-blogissaan 23.3.2010.

Tuo kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan läpi. Se valaisee hyvin viime viikolla mediassa pinnalle paukahtanutta rasismi-sitä-rasismi-tätä-teemaa.  Ainakin tämän pienen huomion  kirjoittajalle jäi sellainen kuva, että Hassi on sisäistänyt syvällisesti stalinismin ajatusmaailman.

Erilaisilla keppihevosilla (mukana tämä tutkijoihin liittyvä väite) ympyrää noitarovionsa ympärillä ratsastava Hassi pyrkii (rasismiksi leimaamalla) kieltämään kaiken maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan keskustelun.

Jo tuo lause  kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, kertoo pelkästään kaiken tarvittajan kirjoittajastaan. Hassin maailmassa ministeri on ilmeisesti hallitsija kansa alamaisia. Hallitsija on arvostelun ulkopuolella ja kansa pitäköön suunsa kiinni?

Tässä rasismiin liittyvän käsitteen  iloisessa inflaatiossa on Hassin poliittisessa viiteryhmässä tosin edetty jo harppoen (ja mielikuvitusta käyttäen) vieläkin kauemmas – jopa ilmastonmuutoskritiikki niputetaan hallituksen (itsensä julistaneen) ilmastoasiantuntijan puheenvuorossa iloisesti samaan nippuun rasismin kanssa.

Surkuhupaisinta koko farssissa on  akateemisten tutkijoiden vetäminen mukaan tähän sanavapaudenvastaisen viikon agendaan. Joukko tutkijoitahan esiintyi mediassa ja oli huolissaan siitä, että heitä uhkaillaan ja painostetaan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa.

Kannanottona uhkailuun ja painostamiseen haluan kertoa varsin selväsanaisesti sen, että tämän kirjoituksen kirjoittaja (ja koko blogin toimitus) tuomitsee uhkailun, häiriköinnin ja painostuksen – kohdistuu se sitten keneen keskustelun osapuoleen tahansa.

Se mikä tekee asian (sen vakavuudesta huolimatta) nurinkuriseksi, on asioiden kääntäminen päälaelleen.

Jos tutkija asettautuu jonkun tutkimuksensa kohteena olevan eturyhmän intressien taakse, hän on menettänyt samalla hetkellä uskottavuutensa. Sen voi tosin tehdä myös tuon tutkimuksen ulkopuolellakin – leimautumalla julkisuudessa jonkin osapuolen jäseneksi.

Osaan tutkijoista kohdistuu näihin asioihin liittyviä (aivan oikeutettuja) epäilyksiä ja keskustelun tukehduttaminen kuuluu aika huonosti akateemiseenkin maailmaan.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto väitti siis viime viikon sananvapaudenvastaisen kampanjan yhteydessä HS:ssa, että:

“Sitä voi verrata sellaisiin historiallisiin tilanteisiin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai se, kun Galileo Galilei joutui katolisen kirkon inkvisition uhriksi”

MTV3:n toimittaja Timo Haapala lohkaisi  asian ytimeen varsin osuvasti blogissaan:

Voi herrajumala.

Stalinin ajan Neuvostoliitossa oli kyse valtioterrorismista omia kansalaisia kohtaan. Filosofian tohtorin itkunparahdukset ymmärtäisi, jos tieteenharjoittaja haettaisiin kotoaan sisäministeriön mustalla umpiautoautolla aamuyöstä ja vietäisiiin valtioelimen toimesta kylmään selliin odottamaan aamuista pikaoikeudenkäyntiä, johon ei olisi valitusoikeutta, mutta luodin hinta perittäisiin omaisilta. Sellaista se oli Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Toinen vaihtoehto saattoi jollekin filosofian tohtorille tai matemaatikolle olla, että reilut parikymmentä vuotta kului Gulagissa Siperian takana metsätöitä harjoittaessa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuka valtion edustaja on tieteenharjoittajaa uhkaillut niin reippaasti, että tulee Stalinin Neuvostoliitto mieleen… Nytkin toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri oikein toivoo keskustelua aiheesta…

Niinpä niin…

Koko kupletin juoni on varsin selvä – maahanmuuttokritiikin vaimentaminen ja virallisen linjan kanssa eri mieltä olevien toisinajattelijoiden uhkailu, painostus ja loppupelissä suora rankaiseminenkin.

Tällainen ei kuulu kansanvaltaiseen demokratiaan ja se sotii ihmisoikeuksien perustana olevaa sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan. Rasimin käsitettä laajentamalla ja sananvapauden olemuksen  (kansalaisen suoja hallitsijan mielivaltaa vastaan) päinvastaiseksi hallitsijoiden toimesta kääntämällä astummekin sitten aimo askeleen kohti poliisivaltiota – ja orwellilaista dystopiaa 1984.

Se mihin se kuuluu on esimerkiksi juuri Hassin nuoruudessaan aktiivisesti ja avoimesti kannattamaan stalinismiin.

Kysymys kuuluukin – pääseekö koira koskaan karvoistaan?

Lähteet: US, HS, STT, MTV3, VL

Advertisement

 

Oras oppitunnilla

Itsensä Suomen hallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi nimittänyt virheiden Oras Tynkkynen on saanut ensimmäisen oppitunnin maailman todellisuudesta. Oppitunnin antoivat Oraksen ystävät – kehitysmaat ja Kiina –  Kööpenhaminassa pidettävässä ilmastonmuutos(kupla)konferenssissa.

Vastoin Vihreän Langan vakuutteluja ns. koko kansan presidenttimme Tarja ”tulen työväenluokasta” Halonenkaan, ei ole pystynyt vakuuttamaan (tai pakottamaan) maailmaa punavihreän tahdon ja ilmastonmuutoskuplasopimuksen taakse.

Tämän takaiskun jälkeen myös vihreissä on ääni muuttunut kellossa. Oras on ilmeisesti oppinut (ainakin jotain) tästä saamastaan läksystä. Aikaisemmin tiukkaa monikulttuurista kukkahattufilosofiaa vetänyt Tynkkynen arvostelee (varsin yllättäen) vihreille pyhän lehmän asemassa olevien kehitysmaiden taktiikkaa.

Osa kehitysmaista käyttäytyy huolestuttavan joustamattomasti. Ne antavat menettelytapojen olla esteenä sisältöasioissa etenemiselle.

Tämä on hyvä havainto Orakselta – tosin se on vasta varsin pinnalinen ilmiö, eikä kerro vielä todellisuudesta oikein muuta kuin muotoseikkoihin perustetun puolustuksen olemassaolon.

Todellisuudessa kyse on siitä, että kyseinen ryhmä ei ole saanut haluamaansa määrää tulonsiirtoja vielä aikaiseksi – siis tulonsiirtoja kehittyneiden maiden köyhiltä suoraan köyhien maiden rikkaille.

Se, joka vielä kuvitteli, että tässä olisi kyseessä jotain ilmastonmuutoksen estämiseen liittyvää, voi laskeutua alas pilvilinnoistaan.

This is business, as ususal…

Toinen asia, jonka  Tynkkynen on havainnut on Kiinan rooli. Hän arvioi, että Kiinan ääni saattaa kuulua taustalla, kun köyhät kehitysmaat puhuvat:

On vähän lohdutonta katsoa, miten jotkin Afrikan maat liittoutuvat Kiinan kanssa. Hälytyskellojen pitäisi nyt soida, sillä osa köyhistä kehitysmaista päätyy puhumaan itseään vastaan.

Kiina investoi valtavia määriä Afrikan maihin. Kiina ostaa köyhistä Afrikan maista maanviljelysmaata, öljyä ja luonnonvaroja. Sillä on isot intressit Afrikassa. Köyhät maat sen sijaan tarvitsisivat tiukkaa ilmastosopimusta.

Oraksen havainnointi on terävää ja osuu oikeaan tässä asiassa. Eräs asia kuitenkin ihmetyttää.

Miksi Tynkkynen ei kuitenkaan puhu tästä nykyisestä Kiina-ilmiöstä sen oikealla nimellä? Kyse on kiinalaisesta uuskolonialismista ja imperialismista – sellaisesta, jonka rahoittajaksi se haluaa pahimman kilpailijansa eli EU:n

Mitä sitten voisi olla Oraksen ripityksen takana todellisuudessa? Kuten tiedämme suomalaiset vihreät MEP:t (Satu Hassi ja Heidi Hautala) ovat uineet syvälle eurooppalaisen vihreiden eliitin ytimeen ja heillä on aidosti valtaa tässä Uudessa Uljaassa Eurostoliitossa.

Kun katsoo tätä kehitysketjua hieman taaksepäin ja muistaa esimerkiksi kansanedustaja Pekka Haaviston matkustelun (veronmaksajien kustannuksella) pitkin Afrikkaa, koko kupletin juoni saattaa avautua.

Kyse ei ole ilmastonmuutoksen torjumisesta – kyse on hyvin peitellystä vihreiden voimilla toteutetusta eurooppalaisesta uuskolonialismista – sellaisesta mihin myös suomalainen työtön saa kantaa veronmaksajan lisäksi kortensa kekoon ja  johon pääsemiseen voidaan uhrata surutta  suomalaisten reserviläisten verta.

Valtapolitiikka on valtapolitiikkaa – sen on nyt myös Oras Tynkkynen saanut oppia.

Lähteet: Vihreä Lanka, STT, HS

Päivitys 181209 1143: Mielenkiintoisia näkökulmia tarjoavat myös (ainakin) Octavius, Pikkupoika ja Vasarahammer.

Tutustukaa myös kriittiseen ilmastoblogiin.

 

Pieni vinkki Ilkka Mäkelälle

Kirjoitin pari päivää sitten EU:n käskytyspolitiikasta kalastuksen suhteen. Hyysäri on julkaissut samaan uutiseen  liittyen varsin uskomattoman haastattelun.

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä ei näe ongelmaa uudessa EU-säädöksessä, joka kieltää harrastajakalastajilta merisaaliin myynnin ensi vuoden alusta lähtien. Mäkelä tekee selvän eron ammatti- ja harrastajakalastajien välille.

”… minun mielestäni silloin ei ole enää kyse harrastekalastuksesta, vaan harmaasta ammattikalastuksesta. Vapaa-ajan kalastajat käyttävät saaliin perhepiirissä ja ystävien kesken. Ei meillä ole mitään syytä ryhtyä vaatimaan vapaa-ajankalastajille oikeutta myydä saalistaan.”

Mäkelä ei ilmeisesti ymmärrä mitä suustaan päästelee tai sitten hän kertoo tarkoituksella asioita, jotka eivät pidä paikkaansa? Luontaiselinkeinot (tietyin rajoituksin metsästyksen ja poronhoidon kohdalla) kun ovat sallineet jokaisen suomalaisen harjoittaman lisätulojen keräämisen (muuallakin kuin Pohjois-Suomessa) ilman verotusta esimerkiksi kalastamalla.

Kyse ei ole siis harmaasta taloudesta, vaan eurooppalaisen siirtomaahallinnon puuttumisesta alkuperäiskansan ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin.

Tuollaista toimintaa on tavattu kutsua kolonialismiksi ja sen paikallisia juoksupoikia… tuota noin , yleisesti ja ajoittain,  aika rumillakin nimillä.

Lähde: HS

 

”Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?”

Eräs Alexis Kouroksen kirjoittamana mielenkiintoiseksi osoittautunut kirjoitus on julkaistu Hyysärin  Sunnuntaidebatti-sarjassa tänään 4.10.2009.

Kirjoittaja on tunnettu lähinnä siitä, että hänen vaimonsa on Ihmisoikeusliitossa työskentelevä äänekäs kukkahattutäti Kristiina Kouros.

Toissijaisesti Alexis Kouros tunnetaan joissain piireissä siitä, että hän on iranilaissyntyinen lääkäri, kirjailija ja elokuvantekijä. Nykyään hän on perustamiensa (ja ajoittain aika paksua suomalaisvihaa suoltavien) monikulttuuripropagandaa julistavien  englanninkielisten SixDegrees ja Helsinki Times -lehtien kustantaja ja päätoimittaja. Kouros on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hän ei ole pakolaistaustainen maahanmuuttaja.

Mielestäni Kouros on osunut havainnoissaan ainakin osittain  oikeaan. Näiden havaintojen suurin arvo tosin on se, että niiden esittäjä on hyvin selvästi muuttanut kurssiaan eräiden maahanmuuttoon liittyvien perusasioiden suhteen.

Kouros toteaa näin:

Tein vuosina 2001–2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. Työministeriön, suojelupoliisin ja Ulkomaalaisviraston edustajat olivat valitsemassa 200 Iraniin asettunutta afgaanipakolaista uudelleensijoitettavaksi Suomeen.

Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin kiemuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljonkaan järkeä.

Kiintiöpakolaisiksi eivät yleensä pääse eniten avun tarpeessa olevat, koska valintajärjestelmä suosii pakolaisten koulutetuinta ja sopeutuvaisinta osaa. Päästäkseen kohdemaiden edustajien haastatteluun pakolaisten on ensin vakuutettava paikalliset YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajat siitä, että he täyttävät uudelleensijoittamiselle asetetut kriteerit. Pakolaisten tulee itse ottaa selvää tästä mahdollisuudesta ja hakemusten täyttämisestä.

UNHCR ei aktiivisesti etsi eniten apua tarvitsevia. Teheranissa haastattelemani uudelleensijoitusosaston italialainen johtaja ei halunnut paljastaa uudelleensijoittumishaastatteluun valituksi tulemisen kriteerejä, sillä muuten he ”saisivat valtavasti oikein täytettyjä hakemuksia”.

Prosessi on siten arvoitus, jonka ratkaisijalle myönnetään palkinnoksi matka tuntemattomaan paratiisiin. Listalle päätyminen on sattumanvaraista, eivätkä heikoimmassa asemassa olevat välttämättä pääse edes ehdokkaaksi.

Kun ajatellaan Suomea pakolaisuuden (mahdollisena) kohdemaana, kaikille pitäisi olla  varsin selvää, että ihmisten maahantuonti – Kouroksen kuvaamalla Lottovoitto-menetelmällä – maapallon toiselta puolelta ja aivan toisenlaisen kulttuurin ja ympäristön piiristä on huonointa mahdollista pakolaispolitiikkaa.

Pakolaisuuden pitäisi perustua henkilökohtaiseen tilanteeseen ja sen pitäisi olla aina kestoltaan väliaikaista. Timo Vihavainen on pukenut tämän erinomaiseen muotoon hetki sitten:

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Pakolaisuusasema on laajennettunakin  luonteeltaan eräänlainen suojaväistö. Sillä pyritään suojaamaan yksilöä (ja hänen perhettään) joltain uhkalta (sota, poliittinen vaino, luonnonkatastrofi jne.).  Suojaväistön tulee UNHCR: (itsensä näköjään hylkäämien) perusperiaatteiden mukaisesti suuntautua mahdollisimman lähelle pakolaisen kotiseutua ja olla kestoltaan väliaikaista.

Kiintiöpakolaisuus on aivan samanlainen kiintiöön perustuva asia kuin kaikki muukin kiintiöinti (sukupuolikiintiöistä alkaen). Kiintiöinti on itse asiassa tietynlaista erottelua jonkin ominaisuuden perusteella ja se on omiaan heikentämään kyvykkäimmän tai suurimmassa tarpeessa olevan asemaa – kyvyttömyyden ja tarpeettomuuden hyväksi.

Viime vuosien aikana on näyttänyt siltä, että kiintiöpakolaisuudesta on tullut samanlainen sosiaalisen väestönsiirron mekanismi kuin USA:ssa myönnettävä Green Card on ollut jo hieman pidempään.

Kouros toteaa, varsin maanläheisesti:

Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta.

Tässä on varsin suuri viisaus – kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Pakolaispolitiikan pitäisi perustua ihmisten hädänalaisen tilanteen helpottamiseen ja heidän auttamiseensa – ei sosiaalisilla tai humanitaarislla syillä perusteltuun kansainvaellukseen.

Eikä myöskään  humanitaaristen resurssien (koulutettujen ja kielitaitoisten ihmisten) kahmimiseen kehitysmaista kehittyneiden maiden halpatyövoimaksi.

Kun valintoja tehdään, hakijan eduksi lasketaan sopeutuminen toisessa maassa. Sitä pidetään merkkinä siitä, että pakolainen pärjäisi myös uudelleensijoitusmaassa. Näin kiintiöpakolaisiksi päätyvät useimmiten hyvin koulutetut tai itsensä työllistävät henkilöt. Juuri he, joita tarvittaisiin pakolaisten kotimaissa.

Tämä on sellainen asia, jota on itsekin pyrkinyt pitämään esillä . Minusta on ollut jotenkin käsittämätöntä, että tietyt vihervasemmistoa edustavat naiset – kuten Heidi Hautala, Tuija Brax, Satu Hassi ja Anne Sinnemäki – ovat tieten tahtoen ajaneet tällaista politiikkaa – ja sen myötä maailman väestönräjähdyksen pahentumista ja kehitysmaiden olojen kurjistumista.

(Ehkä tässäkin on kyse lopultakin vain vihreyteen ja humaanisuuteen kätketystä vallasta ja sen himosta?)

Kouros on pukenut sanoiksi myös erään erittäin tärkeän asiaan liittyvän (totuuteen pohjautuvan) havaintonsa:

Valitut pakolaiset kutsutaan muutaman päivän kestävään kulttuuriorientaatioon, jossa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, ilmastosta, kielestä ja käytännön asioista. Pakolaisille jaettavan ja heidän äidinkielellään painetun esitteen otsikkona on ytimekkäästi ”Tervetuloa Suomeen”.

Tietoiskussa ei kuitenkaan kerrota selkeästi, että merkittävä osa suomalaisista ei toivota heitä tervetulleiksi. Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?

Asian ytimeen – tämä pitäisi ehdottomasti kertoa myös niille ihmisille, joille annetaan valheellinen ja ruusuinen kuva Suomi-nimiseen paratiisiin pääsemisestä muutaman päivän kestävän kulttuuriorientaation jälkeen.

Tässä kusetetaan sekä alkuperäisväestöä että toivorikkaita maahansaapujia. Kun maahanmuuttajien määrä kasvaa kriittisen pisteen yli, olemme samassa tilanteessa kuin monet muut eurooppalaiset valtiot – keskellä etnistä ja uskonnollista sisällissotaa.

Kenen etuja tällainen kansojen ja kulttuureiden sekottaminen keskenään sitten ajaa, onkin se päivän tuhannen taalan kysymys.

Macchiavelliläisittäin nykyistä Eurooppaa tarkastelevan skeptikon näkökulmasta tämä ajaa (macchiavelliläisittäin toimivien) oligarkkien (l. muutaman vallanpitäjän) todellisia etuja.

Jo muinaiset roomalaiset nimittäin tiesivät sen, että Divide et Impera toimii parhaimmin useiden erilaisten kansojen hallinta- ja alistuspyrkimyksien työkaluna.

Lähde: HS

 

Vihreä mätäkuu

Mätäkuu on tänä kesänä saapunut hieman tavallista aikaisemmin.

Helteiden lisäksi epämiellyttävyyttä lisää virheiden ympäriltä nouseva mätänevän hurskastelun ja tekopyhyyden katku. EU-vaalien vaalimenestyksen sokaisema vihreään kaapuun kätkeytynyt totalitaristinen ja näennäissuvaitsevainen stalinistisakkimme haluaisi nyt hyödyntää näennäistä menestystään – malttamatta odotella vaaleihin saakka.

Tällainen kansanvallan vastainen painostus- ja kiristystoiminta ei sinänsä yllätä – koko puolue ja sen toimnta perustuvat kansalaistottelemattomuudeksi vihreiden itse kutsumalle lainsäädännön, sopimusten ja moraalin rikkomiselle.

Eräs virheiden vakioteemoista on näennäissuvaitsevainen moraalinen paheksunta ja suoranainen vaino maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä esittäviä kanssakansalaisia vastaan. Vihreän filosofiaan näyttäisi (tuon ihan itsemääritellyn lainkunnioituksen lisäksi) liittyvän saumattomasti sokea ihailu pakkovaltaa ja totalitaarisia metodeja kohtaan.

Tätä ei pidä nähdä paradoksina, koska kyse on puhtaasta retoriikasta. Vihreän liikkeen kovin ydin on omaksunut vahvasti uusstalinistisen toimintamallin ja ns.syväkielen ajattelunsa pohjalla olevasta taistolaisuudesta. Tällainen vihreä saattaa vaatia sananvapautta ja ihmisoikeuksia, mutta hän vaatii niitä ainoastaan samalla tavalla itsensä kanssa ajatteleville (tai selaisiksi luulemilleen) tahoille.

Tästä luulottelusta on ollut sekä hupaisia että surullisia esimerkkejä. Huvittaviin kuuluvat ehdottomasti ne taloudellisesti aktiiviset ja omaa etuan tavoittelevat maahanmuuttajat jotka eivät olekaan taipuneet vihreiden luomaan pikkulapsen ja tulevan vihervasemmistolaisen muottiin. Surullisimpia ovat sitten puolestaan Ville Komsin puukotuksen tapaiset tapahtumaketjut – joista ainakaan Komsi ei ole oppinut sitten yhtään mitään.

Jussi Halla-aho on jo pitkään ollut kansallismielisiin ja maahanmuuttokriittisiin piireihin kohdistuvan loanheittokampanjan päämaali ja näin myös ensisijainen uhri.

Näin vihreän mätäkuun saapuessa peli on saanut entistä härskimpiä ja normaalia ihmistä kuvottavia muotoja. Suomalaisia vihaava ja Libanonista maahamme pesiytynyt Umayya Abu-Hanna meni Radio Rockin ikioman Beavis & Butthead-kaksikon – Jussi Heikelän ja Aki Linnanahteen – tukemana suorassa valehtelussaan niin pitkälle, että Halla-aho (aivan aiheesta) joutui korjaamaan asian todellista luonnetta blogissaan.

Samaisen Abu-Hannan tärkeimpiä saavutuksia on se, että hän on kaikesta huolimatta jaksanut oleskella Suomessa melkein kolmekymmentä vuotta – siitä huolimatta, että hän vihaa Suomea, suomalaisia, kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme – hyvinvointivaltion palveluilla on näköjään varsin ihmeitä tekevä vaikutus.

Myös eräs marginaalikirjailijana (mahdollisesti joissain piireissä) tunnettu Jarkko Tontti on ylittänyt itsensä Halla-aho vihassaan. Tämä pasifistiksi RUK:ista saamiensa potkujen jälkeen kääntynyt ja herttaisen naiiveja tekstejä pusaileva vihapropagandisti on matkannut aimo askeleen kohti kirjarovioita.

Tontin itku-potku-raivarin kohteeksi on joutunut J.R.R Tolkienin tuotanto. Näin siksi, että Jussi Halla-aho (sekä myös Sampo Terho) sattuvat pitämään niistä. Hellandudelis pikku Jarkkoa….

Saamme nähdä missä vaiheessa Tontti siirtyy ajatuksissaan eteenpäin – luulisi tohtorismihen muistavan sellaisen vanhan viisauden kuin, että siellä missä poltetaan ensiksi kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.

Mutta – kuten jo totesin – eipä yllätä vesimelonin halkeaminen pudotessaan. Vihreä pinnan alta paljastuu tuolloin tulipunainen sisus.

Pienenä – lähes merkityksettömänä – yksityiskohtana voisi mainita myös vihreän sananvapauden kaventamisen puolesta ristiretkeä käyvän Joni Pelkosen. Tämä surullisen hahmon ritari (vai sanoisimmeko vihreä sammakkoprinssimme) ei pysty enää vihassaan aloittamaan yhtään kommenttia hyökkäämättä maahanmuttokriittisten ihmisten mielipiteiden kimppuun – vaatien omasta mielipiteestään poikkeavien mielipiteiden sensurointia.

Kuuluuhan vihreään mätäkuuhun toki jotain suomalaisen normivirtasen kannalta hyvääkin. Se, että avoimesti uustalinistinen Anni Sinnemäki valittiin virheiden puheenjohtajaksi tullee hieman pidemmällä aikajaksolla aiheuttamaan virheiden kannatuksen romahtamisen ja koko poppoon marginalisoitumisen.

Tätä tavoitetta tukee Sinnemäen nimittäminen työministeriksi – ikävää tämä tosin on lamssa rämpivän suomalaisen työttömän kannalta, mutta toivotaan, että virheiden toimenpiteistä huolimatta, lama osoittautuu lyhytaikaisemmaksi kuin edellinen.

Vaikka maailma on muuttunut, niin Sinnemäki on edelleen uskollinen ympäristöä todellisuudessa kuormittavalle ja järkevää kehitystä rajoittavalle mahtipontiselle menneen ajan tyylilleen.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja taantuman torjunta on kytkettävä yhteen. Vihreä energia tarjoaa paljon mahdollisuuksia pienille ja keskisuurille yrityksille.Sähkön syöttötariffi on ulotettava koskemaan kaikkea uusiutuvaa energiaa, esimerkiksi sahoille tämä olisi tärkeä asia. Samalla on pidettävä huolta siitä, ettei pienten toimijoiden pääsyä sähkömarkkinoille rajoiteta,

Tämä kommentti osoittaa sen, miten kaukana todellisuudesta virheiden tuore työministeri ja puheenjohtaja on – onnea suomalaiset, sitä nimittäin näiden virheiden ja heidän ideoidensa kanssa me tarvitsemme.

Virheiden tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia ja mahdottomia toteuttaa. Vapaa kansainvaellus kasvattaa entisestään maailman väestönräjähdystä ja tuhoaa lopulta kahlitsemattomana koko maailman. Ilmastomuutospölhöily vähentää Suomestakin työpaikkoja ja teollisuutta samaan aikaan kun Kiina, Venäjä, Intia ja USA työntävät päästöjä yhteiseen ympäristöömme – mitenkään niitä rajoittamatta ja mihinkään ilmastosopimuksiin sitoutumatta.

Tuoreimpana episodina homeenvihreässä mätäkuussa on europarlamentaarikko Satu Hassin halu (vaalirahasotkuun tekosyynä vedoten) hajottaa eduskunta. Hän katsoo (europarlamentaarikon ominaisuudessa) asiakseen ja tehtäväkseen komennella eduskunnan puhemiestä Sauli Niinistöä.

Perjantaina Niinistön toimisto palautti Hassin maanpinnalle muistuttamalla siitä, että perustuslain mukaan puhemies ei kuitenkaan voi näin toimia. Lain mukaan tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan määrätä ennenaikaiset kansanedustajain vaalit toimitettaviksi.

Tästäkin (siis voimassaolevasta lainsäädännöstä) huolimatta Hassin mielestä Niinistön täytyisi ryhtyä edes joihinkin toimiin.

Hän on ottanut tyylin, että ottaa kantaa moniin asioihin. Mielipidejohtajana hänen pitäisi toimia niin tässäkin asiassa,

Hmmmm… herää kysymys missä koko kansan presidentti ja itse itsensä arvojohtajaksi julistanut Tarja Halonen luuraa? Olisiko käynyt niin, että Halosella olisi mahdollisesti kaapissaan SAK:lainen vaalirahaluuranko?

(Veikkaan muuten , että seuraavaksi virheet vetävät taas (omista läpinäkyvistä syistään) äänestysiän alentamisvaatimuksensa.)

Mielenkiintoiseksi tämän asian tekee myös se, että Hassin punavihreä puoluetoveri (ja myös euroeliitiä edustava MEP) Heidi Hautala on asiassa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa nyt on paljastumassa vähä vähältä yksi Suomen kaikkien aikojen poliittisen järjestelmän konkursseja.

Hautalan mielestä vaalirahakohu osoittaa poliittisen järjestelmän moraalin rappiota ja rikoslain lahjontapykälien jälkeenjääneisyyttä.

Puolueet ovat kekseliäästi tehneet tukiyhdistyksiä, joiden tarkoitus on ollut häivyttää vastaanotetun rahan alkuperää. Moraalisesti ne lähentelevät rahanpesulaitoksia.

Tästä asiasta olen kyllä nyt samaa mieltä Hautalan kanssa. Sillä erolla, että kun tutkinta on nyt känynistetty, siihen pitää liitää myös vihervasemmiston liepeillä pyörivät rikolliset ja laittomat puolivillaiset liikkeet ja kaikki muukin toiminta. Vihreä liike perustuu lainrikkomiseen oman henkilökohtaisen moraalin pohjalta – eli anarkiahakuisuuteen.

Minä en nimittäin usko siihen, että virheet olisivat säilyneet tässä korruptiokeitoksessa yhtään sen lahjomattomampina kuin muutkaan instituutionaaliset puolueet. Merikukka Forsius ja hänelle Vanhasen junailema summa saattaa olla vain raapaisu mätänevän vesimelonin pinnasta.

* * *

Olisi minulla tähän ongelmaan ratkaisukin.

Päin vastoin kuin virheet, minä kannatan aidosti (en syväkielellä) suoraa demokratiaa. Nykyisen parlamentarismin ja kansanedustuslaitoksen korvaaminen suoralla kansanvallalla ja ammattilainsäätäjillä.

Korruptio ja mätä katoaisivat tuossa tapauksessa veikkaukseni mukaan varsin huomattavasti – samoin kuin tuo homeenvihreä näennäisympäristöystävällinen ja totalitaristinen puoluehirvityskin – homeentuoksuinen ja ummehtunut tuulahdus taistolaisvihreiden kulta-ajalta, 1970-luvulta.

Lähteet: Vihreä Lanka, tekstissä mainitut blogit, STT, HS, IS, IL