Pekka ja Pätkä merirosvojahdissa

Nykyaikaan liittyvä todellisuus alkaa jo peitota älyttömimmätkin fiktiot tässä rakkaassa isänmaassamme.Se alkaa itseasiassa ylittämään jo jopa jo pahimman suomalaisen elokuvan rillumarei-kauden surkuhupaisimmat saavutukset.

Ja se jos mikä on jo todellinen saavutus.

Odotan jo kieli pitkällä tätä nykyaikaista Pekka ja Pätkä-leffojen nykyaikaistettujen versioiden esiinmarssia.Koska en halua olla mitenkään olla uuden ja uljaan kehityksen esteenä, haluan kantaa oman korteni kekoon ja esitellä oman ehdotukseni siitä, miten suomalaisen elokuvan unohdettu aarteisto saataisiin muutettua poliittisseti korrektiksi ja samalla saataisiin sadun keinoin muutettua suomalaisten enemmistö läpisuvaitsevaisiksi.

Elokuvan ohjaajana voisi toimia vaikka anonyymillä nimimerkillä esiintyvä Ali Quu ja tuottajana (samoin vaikka  peitehenkilöllisyydellä esiintyvä)  YLE:n tavat oppinut suomalaisvihaaja Wali Hoo. Kuvaajana voisi toimia esimerkiksi Käkkis Arhinmäki, jolla on asiaan liittyvää kokemuspohjaa ilmeisen riittävästi.

Nyt tarkkana kaikki muutkin uuden polven wannabe-tarantinot ja -coppolat,  tässä teille loistava business-idea  – etenkin kun vanhat rahoituslähteet ovat kuivuneet. Jos tälle projektille ei heru fyrkkaa YLE:stä, kulttuuriarkistosta ja elokuva-arkistosta – niin sitten ei kyllä heru millekään muulekaan produktiolle.

… ja onhan tietysti aina olemassa RAY ja UM…

Tämän uuden elokuvan nimeksi voitaisiin laittaa integroitumisen (sekä vanhan yksikulttuurin muuttamisen monikulttuuriseksi) merkeissä esimerkiksi Pekka ja Pätkä  merirosvojahdissa.

Pekan rooliin sopisi aivan itseoikeutetusti Afrikkaan verovaroin suuntautuneen turismin kuningaskuluttaja Pekka Haavisto ja hänen aisaparikseen Pätkäksi voitaisiin (turhaa castingia tekemättä) ottaa esimerkiksi Osmo Soininvaara. Odella nimittäin  taitaa olla juuri nyt ylimääräistä aikaa, kun hänen ajamansa Päijät-Hämeen slummiuttamissuunnitelma…  hmmmm… sanoisimmeko vaikka, että ajoi karille.

Tai kuten asiaa kuvaili:

Soininvaara epäonnistui minun mielestäni täysin. Tuommoinen ylimielinen stadin kundi tulee maalaisia opettamaan. Se tuli viestinä kaikilta, että selvittäjä pyörii samat kalvot kainalossa ympäri kuntia. Ja sitten kun selvitysmies tuli ulos valmiin pakettinsa kanssa, niin ne oli taas ne samat kalvot.

Osmo saisi tässä elokuvahassuttelussa kerrankin toteuttaa itseään ja jauhaa jargoniaan ”… asiahan ei kuulu mitenkäään minulle, mutta …”

Naispääosaan – kapteeni Akuliinaksi – sopisi (kuin poliisin nyrkki anarkistin  nenään) työministerinä touhottava Anni Sinnemäki. Annikin saisi kerrankin oikeita töitä, eikä hänen tarvitsisi enää huolehtia työttömyyden lisäämisestä, nuorille ja syrjäytyneillä käytävän ihmiskaupan  laajentamisesta  ja suomalaisen elinkeinoelämän kurjistamisesta.

Jos Haavisto on projektissa mukana, pakollinen homokiintiölin on täytetty, mutta jos hän ei jostain syystä ehdi tai halua osallistua tähän projektiin, tuon kiintiön täyttäminen voitaisiin huoletta uskoa aidon Akuliinan harteille.

Tämän uutta, uljasta ja kaunista uussuomalaista  monikulttuuria edustavan elokuvan synopsis menee suurin piirtein näin:

Kun kaukaa viisas ja täydellinen hallituksemme on komentanut  huonosti Somalian merialueille sopivan   Kaleerilaiva Puuhamaan seikkailuretkelle kapteeni Akuliinan komennossa alkaa käsittämätön hössötys, kaahaus ja sekoilu – kunnon b-farssin tyyliin. Puolustusvoimat palkkaa Kaleerilaiva Puuhamaalle sopivan joukon (noin 50) Suomessa asuvaa somalia  ”yhteyshenkilöiksi ja tulkeiksi”.

Näille annetaan väliaikainen erikoisupseerin vakanssi ja komea uniformu. Hassujen kommeltusten ja kahden upotetun valaanpyyntialauksen jälkeen, kapteeni Akuliinan komentama alus pääsee kuin pääseekin Somalian rannikolle. Kun suomalaiset ottavat ensimmäisen kerran kiinni somalimerirosvoja, todetaankin  yllättäen, että nämä vesselithän kuuluvatkin perheidenyhdistämisohjelman piiriin.

Jokaisessa  kunnon  merirosvotarinassa on aarre – niin myös tässä.  Elokuvan loppukohtauksessa Puuhamaa purjehtii auringonlaskuun kultamunien kanssa.

Lähteet: UM, KU, City, HS

Advertisement

 

Vihreät – demokratian irvikuva

Mikä on päältä vihreä ja sisältä punainen?

Joku voisi sanoa, että vesimeloni.  Oikea vastaus on kuitenkin poliittisesti vihreä.

Jos joku elää vielä siinä harhaluulossa, että tämä Virheet De Röda-järjestö tavoittelee yhteiskunnallisesti yhdessä sovittuja asioita, hänen kannattaa tarkistaa kellonsa ja avata pikku hiljaa silmänsä ja hyväksyä totuus.

Tämä sakki haluaa kontrolloida kaikkea. Alkaen siitä miten ihmiset lajittelevat roskansa, aina siihen saakka mitä he syövät – ja kaikkea sen väliltä, sisältä ja ulkopuolelta.

Ei kovin demokraattista eikä kansalaisyhteiskunnan arvojen mukaista – eihän?

V.I.Lenin – Sinulla on perillisesi.

Virheet De Dorka on – ainakin osittain – yhteiskunnan marginaalissa elävien ja toimivien ryhmien ja henkilöiden käyttämä laillisuusnaamio. Voisi epäillä, että kyseessä on joukko vallanhimoisia vallankumouksellisia. Lisäksi tässä joukossa on mukana niitä Leninin kauniisti hyväuskoisiksi hölmöiksi kutsumia myötäjuoksijoita ja pasifismiin oikeasti idealisteja. Sääli heitä.

Ei kovin demokraattista eikä kansalaisyhteiskunnan arvojen mukaista – eihän?

Tämä joukon päätä pyörittävä totalitaristien sakki pitää oikeutenaan rikkoa yksityisen omistuksen suojaa, monopolisoida ympäristökeskustelua, kannustaa ns. kansalaistottelemattomuuteen ja aktivismiin – l. rikoksiin – ja rikkoa ihmisten itsemääräämisoikeutta.

Ei kovin demokraattista eikä kansalaisyhteiskunnan arvojen mukaista – eihän?

Iltalehti kertoi viime perjantaina – jälleen kerran – eräästä tähän sakkiin liittyvästä ilmiöstä. Länsi-Vantaan vihreät vaativat tällä kerralla lapsille pakkoa – vastoin kansalaisten ja lasten omaa tahtoa.

Ei kovin demokraattista eikä kansalaisyhteiskunnan arvojen mukaista – eihän?

Länsi-Vantaan Vihreät vaativat, että Vantaan kouluissa, päiväkodeissa ja muussa kaupungin järjestämässä ruokailussa tarjottaisiin vähintään kerran viikossa ainoastaan kasvisruokaa.

Kun kerran Vantaan kouluruokailuissa on nykyisinkin valittavana kasvisateria. Miksi vihreät vaativat kasvisruokailua pakolliseksi?

Tähän vastaa Länsi-Vantaan Vihreiden puheenjohtaja Maria Saarivuo

Kasvisruokaa ei valita, jos se ei ole pakollinen. Meidän koulussa (Vierumäen koulu) on noin 400 oppilasta ja heistä vain muutama syö kasvisaterian.

Mikähän se sitten tänään Vantaan kouluissa olisi?

No nyt on ihan poikkeuspäivä. Oikein naurattaa, kun juuri tänään on pinaattilettuja, kermaperunoita ja pastasalaattia.

Eli jos kermaa ei lasketa niin tarjolla on vain kasvisruokaa. Kuinka usein kouluissa nykyisin on päivä, jolloin valittavana on pelkästään ruokaa, jossa ei ole lihaa, kalaa tai kanaa?

Ehkä kerran pari kuussa. Eli ei me nyt mitään radikaalia uudistusta ehdoteta, kun esitetään, että kerran viikossa tarjottaisiin pelkkiä kasvisaterioita.

Mutta miksi sen pitäisi olla pakollinen niillekin, jotka haluaisivat syödä lihaa, kalaa tai kanaa?

Lihan tuotannossa on erilaisia kiistattomia ongelmia. Edullisemmalla kasvisruoalla kaupunki säästää ja voi sitten asettaa hankkimalleen lihalle korkeammat eettiset vaatimukset, vaikka se nostaisi hieman lihan hintaa

Viime kuukausina käyty julkinen keskustelu osoittaa, että tuotantoeläimiä kasvatetaan olosuhteissa, jotka eivät täytä eettisiä vaatimuksia. Kanalat ja sikalat ovat usein ahtaita eivätkä tarjoa eläimille riittäviä virikkeitä.

Myös terveydellisesti katsoen muutamasta täysipainoisesti kootusta kasvisateriasta viikossa on pelkästään hyötyä kaikenikäisille, hän lisää.

Vihreiden vaatimuksessa muistetaan myös, että vantaalaiset koulut, päiväkodit ja työpaikkaruokalat ovat aidosti monikulttuurisia, kun edustettuna on liki sata eri kansallisuutta.

Monilla ihmisillä uskonnollinen tausta asettaa rajoituksia lihansyönnille. Kasvispainotteiset ateriat helpottaisivat tältäkin osin koulu-, päiväkoti- ja muun kaupungin järjestämän ruokailun toteuttamista.

Vantaan vihreät valmistelevat siis asiasta aloitetta kaupunginvaltuustolle.

Ei kovin demokraattista eikä kansalaisyhteiskunnan arvojen mukaista – eihän?

Muuten kiva mutta…

Jos Suomessa haluaa olla vegaani – siis fennovegaani – ruokavalio muuttuu aika yksipuoliseksi ja siitä seuraa anemia.

Ravinnon pitäisi kaiken kaikkiaan olla mahdollisimman lähellä kuluttajaa tuotettua, koska:

* Logistiikka ja kuljetukset kuluttavat energiaa ja luontoa.
* Suomalainen ruoka on globaalistikin vertailtuna puhdasta.
* Lähellä tuotetulla ravinnolla on myös – oikeasti – työllistävä vaikutus.

Tässä on unohtunut myös se, että ihminen on sekasyöjä.

Tärkeimpänä asiana tietysti se, että jokaisella meillä pitäisi olla – ainakin vielä, ennen punaviherdiktatuuria – vapaus päättää siitä mitä syö tai on syömättä.

Jos annat pirulle pikkusormen, olet huomenna pakkotyöleirissä.

Vihreät De Gröna edustaa Länsi-Vantaan osastonsa(kin)  kautta puhdasta totalitarismia.

Kysymys kuuluukin: millaisen maailman Sinä haluat jättää lapsillesi?

Lähde: IL

 

Satu mokuttajista ja kämystä

Olipa kerran…

… kaunis rauhallinen maa nimeltä Suomi. Tämä onnela sijaitsi kaukaisessa maankolkassa ja siellä asui rauhaarakastavia ja uutteria ihmisiä, jotka rakastivat ja vihasivat toisiaan suomeksi.

Se oli aikaisempina vaivan ja vihan aikoina joutunut naapureidensa ryöstö- ja hävitysretkien kohteeksi. Maa ja siellä asuva kansa olivat joutunut alistumaan myös satojen vuosien miehitykseen, imperialismiin ja kolonialismiin.

Ajat kuitenkin muuttuivat ja tämä sisukas kansa hääti vieraat miehittäjät maastaan ja loi kauniin pienen kansallisvaltion. Tosin tämä kansa joutui vielä kahteen otteeseen torjumaan väkisin maahansa yrittävät vieraat vaikutteet – ja sen se teki uhreja kaihtamatta ja urheasti.

Koitti hyvinvoinnin ja vaurauden aika. Maa ja sen kansa kukoistivat. Jopa Pisa-haltija huomasi tämän kansan ja palkitsi sen ruhtinaallisin antimin.

Näin olisi voinut jatkua ikuisesti – mutta…

Onnen pesään hiipi kavala käärme. Osa tämän kansan liikaa hyvinvointia saaneista jäsenistä kääntyi omaa kansaansa vastaan. Onnellisten ihmisten joukkoon syntyi pieni – mutta sitäkin äänekkäämpi – marginaalivähemmistö – mokuttajat.

Osa heistä liittoutui pahan Globalisaatio-peikon kanssa omaa kansaansa vastaan. Näiden mokuttajien motiiveina olivat oma etu, vääryydellä saatu omaisuus sekä hyvin palkatut virat Globalisaation hoveissa. Moni saikin osansa – paha kun saa yleensä palkkansa, hyvä jää ilman – mutta osa jäi ilman uuden isäntänsä huomiota. Kuten esimerkiksi nukkehallitsija Tarja, josta ei tullutkaan YK:n pääsihteeriä…

Toinen osa näistä mokuttajista perusti sadomasokistisen punaviherlahkon. He käänsivät kaiken kauuniin ja kansallisen ylösalaisin ja suistivat viekkaudella ja vääryydellä onnellisen kansan kurjuuden syövereihin.

Kansa alistui ja kärsi.

Vain muutamat kansan jäsenet jaksoivat taistella ikuista yötä ja kansallista kadotusta vastaan. Näin syntyi kämyjen joukko.

Vapaan liikkuvuuden taistelun alkaessa mokuttajien suurvisiiri Johanna julisti, että kämyjä on vain kahdenkymmenen aktiivisen toimijan joukko. Johanna sai tärkeää tukea rautakansleri Mikolta ja valtakunnaninkvisiittori Mikalta.

Taistelun päättyessä suurvisiiri ilmoitti, että viimeinen kämy piileskelee Suuressa Ugrilaisessa Metsässä. Rautakanslerin ja valtakunnaninkivisiittorin säestäessä äänekkäästi, suurvisiiri vaati mokuttajia keräämään sotajoukon ja hävittämään viimeisenkin kämyn Uudesta Uljaasta Monikulttuurilasta.

Luonnosta vieraantunut mokuttajajoukko kulki peläten ja vapisten läpi Helsingin Keskuspuiston. Olivathan he varsin vieraassa elementissä – etenkin Virheet De Röda-heimon edustajat.

Yht´äkkiä mäen takaa kuului huuto:

Kyllä yksi kämy kymmentä mokuttajaa vastaa – aina !

Rautakansleri lähetti välittömästi kymmenen eliittikaartinsa – Antifan – mokuttajaa mäen yli. Hetken kuului hirveä melske ja huuto – ja sitten oli täysin hiljaista…

Kunnes kuului taas huuto:

Kyllä yksi kämy sataa mokuttajaa vastaa – aina !

Kiihkeänä ja raivoissaan, valtakunnaninkivisiittori lähetti sata oman eliittikaartinsa – Rasmuksen – mokuttajaa juosten mäen yli.

Kymmenen minuutin ajan kuului hirveä melske ja huuto – ja sitten oli täysin hiljaista…

Kunnes kuului taas huuto:

Kyllä yksi kämy tuhatta mokuttajaa vastaa – aina !

Nyt puuttui taisteluun jo päävelho Astridkin. Hän puri hampaitaan raivoissaan ja pomppi tasajalkaa kuin pitkätossuinen tyttönen ja lähetti tuhat oman eliittikaartinsa – ev.lut. lehdistön – mokuttajaa juosten ja sotahuutoa jodlaten mäen yli.

Puolen tunnin ajan kuului hirveä melske ja huuto – ja sitten oli täysin hiljaista…

Kunnes …

Pahasti kuonoonsa saanut mokuttaja raahautui hitaasti emäntänsä luokse ja sanoi viimeisillä voimillaan:

Älkää lähettäkö sinne enempää mokuttajia.
Ne valehtelevat ja se on ansa…
Niitä on kaksi…

Sen pituinen se…