Viikon mokutus 41/10

(Emma) Kari kannattaa pysyvän, kaupungin ylläpitämän leirin perustamista romaneille esimerkiksi Rastilan leirintäalueen yhteyteen, mutta myöntää, ettei romanien ihmisoikeuskysymyksiä ratkaista Suomessa vaan lähtömaissa Romaniassa ja Bulgariassa.

 

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Emma Kari (vihr) Vihreän Langan mukaan 15.10.2010.

(Toimituksen huomautus; pyrimme syyskiireiden jälkeen olemaan aktiivisempia ja päivittämään myös tämän aihealueen lähitulevaisuudessa)

Advertisement

 

Kohti monikulttuurihelvettiä?

Abdi Shakuur (vas.), Nasir Abdullahi ja Aidarus Abdirahim viettivät aikaa Kontulan ostoskeskuksessa sunnuntaina.

Hyysäri jatkaa tänään – ainakin digilehdessään – eilen aloittamaansa kampanjaa eriarvoisuuden, kaksoisstandardin ja levottomuuksien lietsomiseksi Suomessa.

Otsikolla sunnuntainen Kontula on rauhaisa maahanmuuttajalähiö nimetyssä monikulttuuria julistavassa uskonkappaleessaan mielipidelehti HS kertoo, että Kontulan Ostarin nuorten maahanmuuttajataustaisten miesten mielestä maahanmuuttajien keskittyminen tiettyihin lähiöihin ei ole iso ongelma.

Tämä ei sinänsä ollut mikään yllätys, ei se ei ole tietenkään heille mikään ongelma – sehän on juuri se mitä osa maahanmuuttajista (ja Hyysäri) hakeekin.

Kantaväestön poismuuttoa tietyiltä alueilta, näiden alueiden slummiutumista ja erityisten ulkomaalaisghettojen syntyä suomalaisen yhteiskunnan sisään.

Hyysärin propagandistina  tällä kertaa toimiva loistava journalisti mielipidekirjoittaja Ville Seuri kuvailee hyväuskoisille lukijoille, kuinka

Rasvainen pitsantuoksu täyttää tyhjät kujat Kontulan ostoskeskuksessa. Joitakuita yksinäisiä kulkijoita, metroon juoksijoita ja bussinodottajia lukuun ottamatta ihmisiä ei juuri näy.

On sunnuntai-iltapäivä, eikä Kontula näytä rajulta maahanmuuttajalähiöltä. Kuitenkin se kuuluu Mellunkylän peruspiiriin, jossa maahanmuuttajien osuus asukkaista on suurempi kuin muualla Helsingissä. 17 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia.

Seurille on ilmeisesti tapahtunut kuitenkin lipsahdus. Hän nimittäin on päästänyt kirjoitukseensa myös paikallisen esittämän kommentin:

”Te olette täällä väärään aikaan. Tulkaa perjantai- tai lauantaiyönä, niin saatte ongelmat selville kysymättä”

Näin neuvoo toimittajaa ja tämän kuvaajaa metroaseman sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitsevan diskon ovimies Jake. Sukunimeään mies ei lehteen halua – ihan ymmärrettävistä syistä.

Kontula on eräs niitä Helsingin kaupunginosia, joihin viitataan silloin, kun puhutaan alueista, joille keskittyy liiaksi maahanmuuttajia – ja joista alkuperäisväestö pakenee kiihtyvällä vauhdilla (esimerkiksi) riittämättömien palveluiden kehyskuntiin. Heillä kun ei (toisin kuin näillä kaupunginosia valtaavilla tulijoilla) ole mahdollisuutta muuhun.

Lähempänä Helsingin keskustaa on olemassa myös kunnallisia vuokra-asuntoja. Nämä  ovat taas nouseet vuokriltaan niin korkeiksi, ettei normivirtasen kannata niitä vuokria maksaa – samalla rahalla kun saa kauempaa omakotitalonkin.

Kun näihin asuntoihin ei saada enää omalla työllään vuokransa maksavia vuokralaisia, muuttuu myös väestörakenne. Jo nyt on havaittavissa, että näilläkin alueilla alkaa maahanmuuttotaustaisen väestön osuus kasvaa riittävän suureksi. Näin nämä samat laitakaupungin lähiöissä todetut ongelmat siirtyvät myös näille ns. paremmille alueille – kuten Vallilaan, Pikku-Huopalahteen ja Ruoholahteen.

Esimerkkinä tästä Ruoholahdessa tapahtuneesta kehityksestä on kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi Jussi Halla-aho.

”Ruoholahdessa, kuten monessa muussakin paikassa, näemme eurooppalaisen slummiutumiskehityksen anatomian. Jonkin meille käsittämättömän vimman pakottamana maahanmuuttajanuorukaiset kiusaavat kantaväestön edustajia ja paikallisia yrittäjiä niin kauan, että nämä lähtevät muualle. Tämän jälkeen he ryhtyvät kivittämään paikalle saapuvia poliiseja, palomiehiä, ambulansseja ja jätehuoltotyöntekijöitä. Lopulta alueella asuu pelkkiä rutiköyhiä ja työttömiä maahanmuuttajia, palvelut ovat kaikonneet, paikat peittyvät jätteisiin ja infrastruktuuri alkaa hajota, koska ne, jotka ylläpitävät infrastruktuuria, eivät enää uskalla tai viitsi käydä. Ja sitten alkaa rutina siitä, että maahanmuuttajien asuinalueesta ei piitata. Ja että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että heidät on asutettu ”ongelma-alueelle”.”

Pahin skenaario on se, että hiljalleen tilanne muuttuu sellaiseksi, että myös nämä ns. paremmat alueet muuttuvat slummeiksi ja alueelta joutuvat muuttamaan pois myös ne alkuperäisväestöä edustavat asukkaat, jotka omistavat oman asuntonsa.

Kansainvälisten esimerkkien mukaan näissä tapauksissa asuntojen arvo romahtaa ja lopulta saattaa jonkun epäonnisen kansalaisen edessä olla se tilanne, johon kuuluu  kylmä omalla rahalla aikaansaadun  omaisuuden hylkääminen pakkotilanteessa.

Seuri haastattele myös muita sunnuntaisessa Kontulassa notkuvia. Hän löytää (ihan yllättäen) ostoskeskuksen keskusaukiolta kolmen (maahanmuuttajataustaisen) nuoren miehen porukka. 17-vuotias Nasir Abdullahi ja 20-vuotias Aidarus Abdirahim ovat syntyperäisiä kontulalaisia. 20-vuotias Abdi Shakuur muutti lähiöön kaksivuotiaana.

”Minä ainakin haluan, että naapurini ovat maahanmuuttajia”

sanoo Shakuur.

”He ovat niin paljon sosiaalisempia kuin suomalaiset: he moikkaavat käytävässä ja heidän kanssaan voi jutella.”

Mitähän Mika Illman tähän sanoo? Miten tuollainen lausunto suhtautuu Illmanin (ihan itse väitöskirjassaan) määrittelemään oikeudentulkintaan, että kansallisuuksien vertailu ei ole sopivaa?

Entä mitä mieltä ovat alkuperäisasukkaat –  ne vanhat kontulalaiset, jotka eivät ovimies Jaken tapaan joudu katselemaan viikonlopun menoa ostarilla? Seuri kysyy, että

onko hyvä, että maahanmuuttajat keskittyvät tiettyihin lähiöihin?

Ravintola Helmi Grillin edessä keski-ikäinen pariskunta tutkii ruokalistaa.

”Ei se ole hyvä asia. Enempää emme ota kantaa”

sanoo nainen (vähemmän yllättäen)  paljastamatta nimeään.

Jos tämä kehitys päästetään tarpeeksi pitkälle, olemme kohta (ennen kuin huomaammekaan) samanlaisessa tilanteessa kuin (esimerkiksi) Ruotsissa – etenkin Göteborgissa ja Malmössä. Joudumme tilanteeseen, jossa huomaamme edellisten sukupolvien veriuhrein ja raskain sotakorvauksin puolustaamaan ja rakentamaan isänmaahamme syntyneen alueita, joille meillä maana alkuperäisasukkailla ei ole mitään asiaa ja joissa ei noudateta kaikkein pahimmassa skenaariossa edes lainsäädäntöämme.

Erilaiset etniset mafiat hallitsevat näitä alueita ja ulottavat terrorinsa myös alkuperäisväestön keskuuteen näistä turvasatamistaan. Edes palokunnalla eikä sairaankuljetuksella ole asiaa näille alueille (poliisista nyt puhumattakaan).

Kuka siten tällaista haluaa Suomeen? Tällä näkymällä on helppo osoittaa syyttävällä sormella koko vihervasemmistoa – unohtamatta muutama porvariston joukoissa keekoilevaa kukkahattutätiä, kuten Laura Rätyä ja tämän käsittämätöntä ajatusmaailmaa.

Miksi sitten juuri Helsingin Sanomat on lähtenyt ajamaan tätä asiaa? Siksi, että HS:n omistaa –  ja sitä hallitsee –Aatos Erkko. Siitä saakka kun hän sai (yhtenä tärkeimmistä lobbajista ja propagandisteista) ajettua läpi Suomen kansallisvaltion alasajon ja EU:n jäsenyyden, hän on määrätietoisesti pyrkinyt myös luomaan Suomesta monikulttuurista yhteiskuntaa – meistä suomalaisista ja maksamastamme hinnasta pätkääkään välittämättä.

Jos joku tulee nyt höpöttämään minulle salaliittoteorioista, niin pyydän tutustumaan tämän nuoren polven HS-toimittajien taustoihin.

Suurin osa heistä on lapsuutensa ja nuoruutensa varsin turvatussa ja (omasta mielestään tylsässä) yksikulttuurisessa (omasta mielestään rajoittuneessa) maaseutuympäristössä viettäneitä ja kasvaneita parempien perheiden lapsia.

Samanlaista kukoistavaa peltoa agitaattoreille, kuin heitä edeltänyt taistolaissukupolvikin.

Toisaalta mitä muuta voi odottaa ihmisiltä, jotka eivät ole kärsineet vääryyttä, nähneet nälkää tai vilua, joutuneet puolustamaan todellisuudessa omia etujaan tai edes nähneet ehtaa spussea muualla kuin ensimmäistä kertaa Helsingissä käydessään?

Minusta näiden reettarätyjen, villeseurien ja marjasalmeloiden olisi syytä tehdä sellainen muutaman vuoden seikkailu Suomen rajojen ulkopuolelle – ja kauas lännestä. Ehkä he oppisivat tuolloin arvostamaan tätä tylsää ja turvallista suomalaisuuttakin.

Ja jos eivät sitä opi arvostamaan, he voivat puolestani jäädä sinne matkalleen ja etsiä jostain sieltä huitsintuutista sen oman monikulttuurisen paratiisiinsa.

Mutta ihan ystävällisenä pyyntönä – jättäkää meidät tavalliset rauhaa ja turvallisuutta rakastavat suomalaiset (normivirtaset) rauhaan – me pärjäämme ihan itseksemme täällä tylsässä, yhdenvertaisuuteen perustuvassa ja sisäsiittoisessa kansallisvaltiossamme.

Lähteet: STT, HS, Scripta

 

HS vääristelee maahanmuuton ongelmia – ja syyllistää suomalaisia

Hyysäri julkaisi tänään neljän kirjoituksen kokonaisuuden (HS:n oman painotuksen perusteella lähinnä islamilaisista maista Suomeen suuntautuvasta) maahanmuutosta ja sen luomista ongelmista – ja vieritti samalla syyn kaikesta jälleen kerran kantaväestön ja suomalaisen hallinnon niskoille.

On syytä huomata, että nämä kirjoitukset eivät koske todellista Suomeen suuntautuvaa työperäistä maahanmuuttoa (jota rummutettiin työvoimakuplan avulla vielä hetki sitten), vaan nämä kirjoitukset käsittelivät hyvin rajoitetusti ainostaan humanitaarista maahanmuuttoa ja suoranaista sosiaaliturismia.

Lisäksi näitä kirjoituksia lukiessaan, lukijan pitää muistaa, että nämä jutut kirjoittanut Marja Salmela on hurahtanut monikulttuurin, eikä hän pysty pitämään mielipiteitään journalisminsa ulkopuolella.

Otsikolla Pitkä matka moskeijaan nimetty kirjoitus väittää, että
muslimit toivovat palvelualuetta radan varteen. Jos tässä mennään vahvasti  liiottelun ja harhaanjohtamisen tielle.

Kun juttua lukee, niin huomaa, että tällainen kaikki muslimit yleistävä käsite pitää sisällää vain yhden ihmisen. Kyse on suomalaisen käännynäisen Leila Kalliomaan hyvin henkilökohtaisista näkemyksistä. Tämä Kalliomaa kääntyi muslimiksi 20 vuotta sitten avioiduttuaan ghanalaisen miehen kanssa.

Islaminuskoon kääntynyt Kalliomaa muutti ghanalaisen miehensä kanssa Paavolan kaupunginosaan 20 vuotta sitten. Pakolaisena Suomeen tullut aviomies sai tuolloin (1980-luvun lopun nousukauden aikana)  työpaikan suuresta leipomosta Hyvinkäältä.

Paavola oli slummi. Sen vuokra-asuntoihin ajautuivat kaikki maahanmuuttajat somaleista irakilaisiin, indonesialaisista vietnamilaisiin. Joukossa oli alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä suomalaisia huumeporukoista saatanan palvojiin.

Yksikään ’suomalainen’ naapuri romaneita lukuun ottamatta ei poikennut kysymään kuulumisia.

Kalliomaa on itse tehnyt tietoisen valintansa. Kun heittäytyy yhteiskunnan marginaaliin, niin joutuu myös siellä marginaalissa elmään. Erikoisuudentavoittelusta täytyy maksa hinta kaikissa yhteisöissä – suomalaisessa yhteisössä se hinta on kuitenkin pienempi kuin esimerkiksi jossain paimentolaiskulttuurissa.

On Kalliomaalla muitakin vaatimuksia.

Yksi huone lisää olisi tarpeen. Kun tulee vieraita, miehet ja naiset voisivat seurustella rauhassa eri huoneissa.

Ihan kiva.

Mitä jos menisit töihin ja keräisit tarpeeksi rahaa voidaksesi ostaa tarpeeksi suuren asunnon? Vapauttaisit samalla sen KVT-asuntosi todelliseen tarpeeseen –  jollekin niistä lähes kymmenestätuhannesta alkuperäisväestöön kkuluvasta asunnottomasta.

Toinenkin harras toive hänellä on: moskeija pitäisi saada parempien kulkuyhteyksien päähän. Nyt perhe matkaa moskeijaan Munkkiniemeen, jonne on matkaa yli 55 kilometriä. Rukoushetkessä käynti vie tuntikausia.

Juttu on nyt sitten sillä tavalla, että kaikki uskonnolliset yhteisöt rakentavat itse omat tilansa. Piste.

Niin ovat tehneet myös tataarit (jostain syystä näitä käännynäisiä ja maahanmuuttajia ei kuiytenkaan haluta tataarien tiloihin). Tataarit ovat muuten luoneet varallisuutensa itse ja integroituneet täydellisesti suomalaiseen yhteiskuntaan – toisin kuin esimerkiksi eräät käännynnäiset, jotka siirtyvät kauemmaksi jakauemmaksi suomalisesta yhteiskunnasta.

Eivätkä Kalliomaan vaatimukset vielä tähänkään lopu:

”Jos vain saisimme junayhteyksien viereen moskeija-alueen, jossa olisi kokouspaikka, ravintola, meidän omien lääkäreidemme vastaanotto, kampaamo, kirjasto ja kauppoja, joista voisi ostaa halal-lihaa”

”Ja pieni hotelli. Monen maahanmuuttajan luona vierailee sukulaisia kotimaasta.”

No niin, ei kun tuumasta toimeen – varallisuutta luomaan ja veroja maksamaan lisää yhteiskunnalle sitäö kautta.

Mikä teitä estää sijoittamasta omia rahojanne noihin hankkeisiin? Yhteiskunnalle ja yhteiskunnallisen rahoituksen piiriin ne eivät kuulu – eivät edes saudi-arabialaiselle sellaisen täällä Suomessa.

Toisessa jutussa väitetään, että maahanmuuttajat unohtuvat uusien asuinalueiden suunnittelussa – unohtaen samalla sen, että kenelle tämä maa kuuluu.

Tämän aika harhaanjohtavan otsikon jälkeen kyllä sitten kysytään asiallisesti, että voiko Helsinkiin, Espooseen tai Vantaalle syntyä samantapaisia maahanmuuttajalähiöitä kuin Tukholman Rinkeby ja Tensta, joissa asukkaista 80 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia?

”Aihe on tabu, vaikka maahanmuuttajista iso osa asuu pääkaupunkiseudulla ja heitä tulee jatkuvasti lisää. Edessä on iso muutos”,

Näin vastaa sitten (aika läpinäkyvästi)  yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopistosta.

Aihe on tabu sen vuoksi, että muun muassa valtionsyyttäjä Mika Illman on ottanut sellaisen (perustuslain vastaisen) kannan, että aiheesta saa keskustella, kunhan siitä ei keskustella ääneen eikä julkisuudessa.

Lisäksi Lapintien kommentista saa sellaisen kuvan, että 98 prosenttisesti suomalaisten asuttamassa ja täysin  suomalaisessa kansallisvaltiossa olisi tapahtumassa sellainen monikulttuurisuuteen liittyvä muutos, joka on väistämätön ja jota ei voida pysäyttää.

Lapintien väite on sataprosenttista roskaa – demokratiassa voidaan muuttaa aina politiikan suuntaa ja lainsäädäntöä enemmistön sitä halutessa (toinen kysymys, johon saamme opian vastauksen on se, onko Suomi sitten demokratia).

Se mikä on oikeasti huolestuttavaa on se, että väestötilastot paljastavat jo nyt,  että pääkaupunkiseudulle on pikku hiljaa alkanut syntyä maahanmuuttajien keskittymiä. Esimerkiksi muslimienemmistöisistä maista muuttanutta väkeä on kerääntynyt etupäässä itäiseen Helsinkiin, Espoossa kolmeen kaupunginosaan ja Vantaalla pariin, kolmeen paikkaan.

”Uhka eriytymiseen on olemassa, koska kaupunkisuunnittelussa ei oteta huomioon heidän kulttuuriaan, tarpeitaan ja toiveitaan”,

Lapintie sanoo.

Taas väärin. Maahanmuuttaja sopeutuu muuttomaahansa – tai häipyy jonekin muualle. Tällainen ajattelu mitä Lapintie edustaa on kuvottavaa oman pesän, kulttuurin ja perimän lokaamista. Ilman Lapintien halveksimaa suomalaista kulttuuria ja sen saavutuksia, näitä maahanmuuttajia tuskin olisi koskaan tullut ed tänne kylmään ja pimeään Pohjolaan.

Olen joskus käyttänyt ruokapöytää tämän asian metaforana. Tuo metaforan sisältö kuuluu kaikessa  lyhykäisydessään näin:

1. Jokaisella on ensisijainen oikeus omalla työllään ansaittuun tai perittyyn ruokapöytään ja sen sisältöön.
2. Jos joku haluaa tarjota omasta ruokapöydästään, hän ei voi vaatia toista samassa tilanteessa olevaa jakamaan omastaan vastoin tämän tahtoa.
3. Vieraat käyttäytykööt talon tavoilla.

Ongelman eräs ydin on mielestäni myös  se, että jos jollekin maahanmuuttajalle (tai yhteiskunnan marginaalin omasta tahdostaan heittäytyvälle kantaväestön edustajalle)  tiettyjen suomalaiseen elämänmenoon kuuluvien perusasioiden – kuten ihmis- tai eläinoikeuksien – kunnioittaminen ja hyväksyminen on liian vaikeaa, niin hänen pitää silloin muuttaa kokonaan ja pysyvästi pois Suomesta? Tämä maa ja sen kulttuuri eivät tuolloin mitä todennäköisimmin sovi hänen maailmankuvaansa ja moraaliinsa.

Maahanmuuttajien kerääntyminen samoille asuinalueille pystyttäisiin Lapintien mielestä estämään, jos ongelmista ja ratkaisuista ryhdyttäisiin keskustelemaan avoimesti. Lapintie viittaa maankäyttö- ja rakennuslakiin, joka vaatii kaupunkisuunnittelussa ottamaan huomioon heikot ryhmät kuten lapset, vanhukset ja vammaiset.

”Laissa ei ole mainintaa eri kulttuureista ja uskontokunnista tulevista ihmisistä. Siksi heille ei järjestetä mahdollisuutta osallistua vuorovaikutusprosesseihin”.

Pääkaupunkiseudulle rakennetaan lähitulevaisuudessa valtavia uusia asuinalueita. Ja silloin keskelle nousee aina luterilainen kirkko, eikä moskeijasta edes keskustella.

Ja taas väärin. Kirkko rakennetaan luterilaisen seurakunnan omilla varoilla – ei yhteiskunnan avustuksilla (kuten jo tuolla aikaisemmin totesin).

Ja miksi ihmeessä pitäisi rakentaa moskeijoita juuri niille alueille, joihin tämä slummiutuminen ja maahanmuuttajien kokoontuminen keskittyy?

Tämähän nimen omaan kiihdyttää näidenkin kirjoitusten aiheena olevaa epätoivottua yhteiskunnallista ilmiötä – eriytymistä ja etnoghettojen syntymistä. Tämä  havaittavissa oleva eriytyminen merkitsee monelle maahanmuuttajalle sitä, että he eivät koskaan opi suomea, mikä puolestaan vaikeuttaa  integroitumista ja työllistymistä.

Tässä uutisen muotoon verhoillussa propagandakirjoituksessa on haastateltu myös kahta maahanmuuttajataustaista tutkijaa. Näistä tansanialainen Humphrey Kalanje valmistelee väitöskirjaansa ja egyptiläinen Hossam Hewidy diplomityötään.

Kumpikin näistä ei-alkuperäisväestöä edustavista tutkijosta on liittynyt myös siihen kuoroon, että veronmaksajien pitäisi maksaa islamilaisen (maahanmuuttajataustaisen) marginaalivähemmistön rukoushuoneet – ja vähän muutakin.

”Koska moskeijoita on harvassa, perheet tulevat usein autolla kaukaakin. Ja sen takia tarvitaan normaalia enemmän pysäköintipaikkoja”

Hänen mukaansa moskeijoiden kylkeen tarvittaisiin vanhainkoteja ja muita yhteisiä palvelutiloja.

Työllistymistä tutkijat pitävät äärimmäisen tärkeänä. Heidän kulttuurissaan on tapana hankkia elanto usein pikkukauppiaana, kahvilan tai ravintolan pitäjänä.

”Joillekin alueille olisi hyvä saada katutason liiketiloja. Suomessa sääolot ovat kovat, joten pikkukatuja voisi kattaa niin kuin basaareissa”

”Basaarista voisi tulla nähtävyys, joka saattaisi houkutella turistejakin”

Vai niin? Olen aika eri mieltä asiasta. Minä uskon edelleen siihen, että rehellinen (suomalaisuutta ja luterilaista työmoraalia kunnioittava) uurastus on se ainoa väylä, millä unelmat toteutuvat.

Jotenkin nyt on muodostumassa sellainen kuva, että joillain ihmisillä on sellainen kuva, että suomalainen yhteiskunta on maksuautomaatti – ja vielä selainen, joka maksaa myös itseensä kohdistuvat muutospyrkimykset. Tämähän on tietenkin väärä kuvitelm ja sellaisenaan se olisi syytä kitkeä pikaisesti irti – ennen kuin se ehtii juurtua Suomeen.

Kaikki nämä vaatimukset muslimien  omista parkkipaikoista, vanhainkodeista, lääkäreistä ja basaareista ovat omiaan ehkäisemään sopeutumista ja ovat Suomen kkaltaisessa yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa hävytön ja härski ele enemmistöä kohtaan.

Ja mitä yhtään tunnen turisteja, jotka käyvät Suomessa, niin nämä etsivät Suomesta rauhaa – eivät basaarihulinaa.

Toisaalta nämä basaarit ovat myös varsin ei-suomalaisia ilmestyksiä jo sillä tavalla, että ne mahdollistavat hämärän bisneksen ja harmaan talouden.

Tällaistako me haluamme ? Tuskinpa vain.

Hyysäri käsittelee kolmannessa jutussaan ilmiötä nimeltä White Flight. Jo nyt on huolestuttavaa se, että (kuten muuallakin siellä missä kehitys on ollut epätoivottua) kantaväestö muuttaa pikkuhiljaa pois.

Esimerkiksi Itä-Helsingin tietyillä  asuinalueilla on käynnissä nuopeutuva, mutta vielä varsin  huomaamaton ilmiö. Suomalaiset perheet muuttavat pois ja vaihtavat vuokra-asunnon omistusasuntoon tai siirtyvät lähemmäksi työpaikkaa.

Kun vuokra-asuntoja vapautuu, niihin muuttaa usein maahanmuuttajia. Ilmiö tunnetaan kaikkialla monikulttuurin raiskaamassa lännessä – myöskin Ruotsissa.

Suomessa sitä on kartoittanut ensimmäisenä Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella Katja Vilkama, joka valmistelee aiheesta väitöskirjaa.

Hänen mukaansa ilmiön taustalla on muun muassa se, että maahanmuuttajilla on erilainen asumisura kuin kantaväestöllä. Helsinkiläisistä puolella on omistusasunto, länsimaista tulleilla 34 prosentilla, venäläisillä 17 prosentilla, mutta Afrikasta tulleilla vain parilla prosentilla.

”On erittäin tärkeää, että maahanmuuttajat työllistyvät ja vaurastuvat, jotta hekin pääsisivät asumisurallaan eteenpäin.”

Poismuuttoa voidaan  torjua peruskorjaamalla vuokrataloja ja pitämällä ympäristö viihtyisänä. Myös täydennysrakentamisella voidaan tasapainottaa asukasrakennetta. Lähiöihin pitäisi rakentaa lisää houkuttelevia omistusasuntoja.

Ajatuksena oikea – mutta täysin mahdoton. Etenkin jos sosiaalinen maahanmuutto kasvaa nykyisestään.

Eräs tärkeä havainto Hyysärin jutussa on lehden tekemä vertailu pääkaupunkiseudun pahimmista työttömyysalueista ja niistä alueista joilla asuu eniten sellaisista maista tulleita  maahanmuuttajia, joissa islam on valtauskonto (HS:n sananvalinta).

Minusta on typerää itkeä ja valittaa sellaista kehitystä, johon pystyttäisiin helposti puuttumaan (kerron ehdotukseni tuossa kirjoitukseni viimeisessä kappaleessa).  Vielä typerämpää on vaatia sellaisia toimia (julkisen vallan rakentamia ja rahoittamia  moskeijoita, basaareja , islamilaisia lääkäripalveluita etc.) jotka de facto lisäävät segregaatiota ja suomalaisen yhteiskunnan sirpaloitumista.

Tässäkin asiassa on syytä myös muistaa suomalaiseen yhteiskuntaan perinteisesti kuuluva vakaus ja rauhallisuus. Monikulttuurisuus tuo väistämättä tullessaan myös eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikteja  – jopa suoranaista vihaa ja väkivaltaa. Voimistuva maahanmuutto saattaa tulevaisuudessa aiheuttaa yleisen lainkunnioituksen rappeutumisen ja sopimusyhteiskuntamme purkautumisen.

Samassa lehdessä Suojelupoliisin tilannekuvayksikön johtajan,  Matti Saarelaisen,  mielestä Suomen maahanmuuttopolitiikalta on puuttunut pitkän aikavälin strategia.

”Usein ajatellaan, että monikulttuurisuus on vain värien runsautta, etnisiä ravintoloita ja vilinää katukuvassa”

Kulttuurien törmäys voi olla myös hänen mielestään  vastakkainasettelua, syrjäytymistä ja ongelmia.

”Suomella on kyllä ollut aikaa tarkkailla ja ottaa muiden maiden virheistä oppia. Ongelmat saattavat kuitenkin tulla Suomeenkin, pienellä viipeellä”

Saarelainen kaipaa maahanmuutosta ”viileitä tutkimuksia”, ei huutamista.

Minulla on eräs erittäin helppo ja yksinkertainen ratkaisu tähänkin ongelmaan. Eduskunnan olisi syytä ottaa vakavaan harkintaan nykyisen täysin epäonnistuneen (ja onnenonkijoita houkuttelevan) ulkomaalaislain pikainen kumoaminen ja sen korvaaminen uudella lainsäädännöllä.

Nyrkkisääntönä voisi pitää sellaista periaatetta, että jos maahanmuuttajalla ei ole osoittaa edellytyksiä sille, että hän pystyy elättämään itsensä Suomessa, häntä ei pitäisi päästää myös maahankaan. Lisäksi niiltä maahanmuuttajilta joille annetaan Suomen kansalaisuus,  pitäisi edellyttää todellisuuteen perustuvan kielikokeen suorittamista sekä valan tai juhlallisen vakuutuksen kautta sitoutumista suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyihin arvoihin.

Ns. humanitaarinen maahanmuutto pitäisi puolestaan perustua aina tiukkaan harkintaan. Sen pitäisi olla luonteeltaan aina ehdottoman väliaikaista väistötoimintaa (jonka päämääränä on tällaisen maahansaapujan mahdollisimman nopea palautuminen kotiseudulleen) ja se saisi tapahtua ainoastaan lähialueilta – ei maapallon toiselta puolelta,  täysin erilaisen ilmaston, uskonnon ja kulttuurin parista.

Nykyinen politiikka ei ole edes maahanmuuttajien edun mukaista – puhumattakaan sitten niistä kenelle tämä maa on rakennettu.

Siis meistä alkuperäisväestöön kuuluvista kantasuomalaisista, joiden perheet ja suvut ovat rakentaneet tätä maata ja vuodattaneet myös verta sen eteen.

Lähde: HS

Jk. Kokonaisuuden neljäs osa käsitteli somaleja. Siinä ei ollut mielestäni mitään sellaista, mitä pitäisi uudestaan käsitellä – vanhaa kauraa.

 

Nykyajan siirtomaaisännät – vihervasemmistolaiset

Viimeaikainen kotimaan uutisointi on keskittynyt julistamaan kansallismielisten ihmisten rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Se on tavallaan ymmärrettävä pelkoreaktio, joka on saanut paniikkia muistuttavia piirteitä kansan äänestettyä (vastoin ns.virallista maahanmuuttototuutta) maahanmuuttokriittisiä, PerusSuomalaisia – ja etenkin Jussi Halla-ahoa.

Pelkopropagandaa – uuskolonialismin nimeen.

Totuus on kuitenkin se, että maahanmuuttokriitikot tai ns.kämypiirit (eli kansallismieliset) eivät ole suunnanneet voimiaan maahanmuuttajia vastaan. Kamppailu kansallisvaltion puolesta ja siihen liittyvä syyttävä sormi on suunnattu aivan toiseen kohteeseen – kotimaiseen vihervasemmistoon.

Nämä nykyajan siirtomaaisännät (l.vihervasemmistolaiset) haluaisivat muuttaa kansallisvaltio Suomen monikultuuriseksi kilpailuvaltioksi. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin maahanmuuttajia – tai kuten nyttemiin agendana näyttäisi olevan, kotimaisten vähemmistöjen nimittämistä moninaisiksi vähemmistöiksi.

Vähemmistötutkija Merja Pentikäisen sanoin:

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei oikeastaan käsitellä sitä kulttuurista muutosta, jota moninaisuuden lisääntyminen välttämättä merkitsee.

Suomeksi – maahanmuutto on vain yksi niistä keppihevosista, joilla pyritään ajamaan maatamme kohti dekadenssia ja järjestäytyneen yhteiskunnan – sekä sen tuoman hyvinvoinnin – tuhoa. (Asiasta ei tietenkään kysytä mitään kansalta. Tämä moninaisuus on lyöty lukkoon kabineteissa ja se ajetaan läpi vaikka väkisin.)

Maahanmuuton käyttämisenä keppihevosena ja metodina näyttäisi olevan – etenkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa maamme ovia – paluu pakolaisiin, perheenyhdistämisiin ja muihin sellaisiin ihmisiin, joita vihervasemmisto voi käyttää kätevästi agendansa ajamiseen.

Nämä kun saapuvat Suomeen jäädäkseen yhteiskunnan hyvinvointikoneiston armoille.

Massa, massa

Vihervasemmistolaiset siirtomaaisännät ovat jääneet muussakin kuin joukkoliikenteessä 1800-luvulle. He ovat luoneet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta aivan oman todellisuutensa.

Tuo todellisuus ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ilmiö.

Se on puhdas toisinto siitä ajatusmaailmasta, jota eurooppalaiset siirtomaaisännät (ja -emännät) levittivät valloittamiinsa maihin ja sovelsivat näiden maiden ihmisiin.

Kuten oppi-isänsä, nykyisetkin siirtomaaisännät pitävät alistamiaan kansoja (maahanmuuttajia) pieninä tahdottomina lapsina. He olettavat, että jokainen länsimaahaan haalittu (valloitettu) kehitysmaan asukas katsoo heihin silmät pyöreinä – kuin uuteen jumalaan. He olettavat näiden ihmisten ajattelevan – tai oppivan ajattelemaan – kuin he. He olettavat näiden jakavan isäntiensä – ja emäntiensä – vihervasemmistolaiset arvot ja arvostavan kuin paratiisia sitä paikkaa johon heidät on johdatettu.

Todellisuus on kuitenkin toinen

Todellisuudessa maahanmuuttajat ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia heistä ei kiinnosta se, mitä heitä hyysäävät tahot ajattelevat ja arvostavat. Todellisuudessa myös pakolaisten – ja ns. pakolaisten – keskuudessa elää ihmisiä, jotka ovat oppineet kovien kokemusten kautta selviytymään varsin egosentrisesti. He ovat jättäneet oman kulttuurinsa ja kansansa ja haluavat parantaa – totta kai – oman elämänsä laatua.

Tämä yritteliäs joukko on kaukana siitä vihervasemmistolaisuudesta. Siitä, jota heidän siirtomaaisäntänsä kuvittelevat.

He perustavat yrityksiä ja kilpailevat yritysmaailman keinoin – keinoja paljonkaan kaihtamatta – paikastaan auringossa. Ei heitä kiinnosta globaali solidaarisuus yhtään sen enempää kuin suomalainen monikulttuurisuuskaan. He haluavat hyvinvointia, mammonaa ja jossain vaiheessa myös valtaa.

He ovat pärjääjiä – toisin kuin nämä uuden ajan siirtomaaisännät antavat ymmärtää. Eivätkä he todellakaan tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa tai demokratiaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos siitä toisaalta on heille hyötyä – miksi he eivät hyötyisi siitä, mitä ilmaiseksi nenän eteen työnnetään?

He – jos ketkä – ovat niitä työperäisiä maahanmuuttajia. Niitä, joiden jälkeläiset eivät erotu valtaväestöstä muutaman sukupolven jälkeen mitenkään.

Se toinen, toinen totuus

Toisaalta pitää muistaa, että kyse on yksilöistä. Joukossa on myös vaatimattomammalla kunnianhimolla ja vaatimattomimmilla kyvyillä varustettuja ihmisiä. Niitä, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio on lupaus paremmasta, ilman omaa kovinkaan suurta ponnistelua. Näitä on myös omassa alkuperäisväestömme joukossa.

He ovat helppoa karjaa nykyajan siirtomaaisännille. He jäävät roikkumaan hyvinvointivaltion suhteellisen vaatimattomiin verkkoihin – ja syrjäytyvät näihin verkkoihin, kuten alkuperäisväestöä edustavat verkkojen omatkin asukkaatkin.

Heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta uudessa maassa.

Heidän tulevaisuutensa on itse asiassa vielä synkempi kuin alkuperäisten luusereiden. Alkuperäisväestön syrjäytyneillä on sentään joitain juuria maahansa ja heillä on sentään joitain tukiverkkoja turvanaan. Vieraasta kulttuurista tulevan ja syrjäytyvän väestön ainoa turva on käpertyä tuttuun ja turvalliseen – eristäytyä omaan yhteisöönsä, valtakultuurin keskelle. Ainoa asia, joka yhdistää heidät tuolloin yhteiskuntaan on yhteiskunnan säännöllisesti jakamat tuet.

Nykyinen maahanmuuttosoppa

Nykyinen maahanmuutopolitiikkamme on valheellista.

Kaikki siihen kohdistuva kritiikki on pyritty – vihervasemmiston ja jopa julkisen vallan taholta – joko tukahduttamaan (rasistisena ja ulkomaalaisvastaisena) tai vaientamaan kuoliaaksi. Sen keskeiset ainesosat – kuten myös julkinen terveydenhuolto, koulutuspolitiikka, vanhukset, sairaat, mielneterveyshäiriöiset, syrjäytyneet tai köyhyyden hoitaminen – on kasattu vääristyneestä sosialidemokratiasta.

Se koostuu – kuten kouluruokakin – mahdollisimman halvoista aineksista, mahdollisimman välinpitämättömästi ja hutiloiden kokoonkeitetystä sopasta. Sellaisesta, jonka jokainen pystyy juuri ja juuri hampaitaan kiristellen nielemään ja joka täyttää hengissäpysymisen kaikkein alhaisimmat kriteerit.

Sitä pidetään julkisuudessa hyvänä – jopa loistavana – ja jokainen, joka uskaltaa kertoa, että keisarilla ei ole kuitenkaan vaatteita, päätyy omalla nimellään kritisoidessaan pahantahtoista julkisuutta suorastaan kerjäävän tosinajattelijan (l.kyseenalaistajan) ei-toivottuun asemaan.

Maahanmuuttopolitiikkamme tulevat hedelmät

Tulevaisuus näyttää tässä tapauksessa myöskin Euroopassa jo nähdyltä.

Se osa maahanmuuttajista joka ei pysty integroitumaan tulee asettumaan alkuperäisluusereiden kilpailijaksi. Tästä syntyy kiistaa ja kilpailua yhteiskunnan tarjoamista tukinuodoista. Kun ne vähenevät, syntyy eri kulttuurien välistä kitkaa. Sen seurauksena on räjähtävä rasismi, rikollisuus ja väkivalta.

Tämä on nähty nimittäin ennenkin.

Vimeistään toisen tai kolmannen polven syrjäytyneet maahanmuutttajat ymmärtävät sen, että heillä ei ole tulevaisuutta uudessa kotimaassaan. Kuten aikaisemmin totesin, heidän ainoa – ja varsin ymmärrettävä – mahdollisuutensa on vetäytyä yhteiskunnan ulkopuolella seisovaan oman alakulttuurin linnakeeseen.

Tämä on se tulevaisuus, jolla suorastaan kutsutaan Suomeenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja ääriliikkeitä – kuten mafiaa, ympäristöterroristeja tai ääri-islamin sanansaattajia.

Lainaan uudestaan erästä Christopher Caldwellin lausumaa:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Olisiko meidän jo aika painaa jarrua, pysähtyä ja miettiä missä helvetissä me oikeastaan olemme – tai ainakin miettiä sitä, minne me oikeastaan olemme matkalla?

Jk. Kiitos tämän kirjoituksen synnystä voidaan laskea niille keskusteluille, joita olen asiasta käynyt rakkaan vaimoni kanssa.

 

Slummi-Reetta

Hyysärin toimituskunnan kruununjalokivi, Reetta Räty, on vaihtanut missionsa pahkasikajournalismista slummijournalismiin.

Kuusamosta kotosin oleva – mutta nykyisin Helsingin Kallion kaupunginosassa asuva – touhutätimme on kirjoittanut työnantajansa lippulaivassa ja sen blogosfäärissä) tänään keskustelun avauksena maassamuuttoon kohdistuvan tekstin, joka on otsikoitu Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Jotta en syyllistyisi väkivaltaan Reetan hengentuotetta kohtaan, lainaan sen kokonaisuudessaan tänne:

Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Kollega ja koulukaveri Kuusamossa on hermostunut Helsingin Sanomien Kainuu-kirjoittelusta.

”Kainuu on helvetti helsinkiläisille”, kirjoittaa toimittaja Petri Karjalainen kolumnissaan Koillissanomissa.

Alueellistamisesta on tosiaan kirjoitettu Hesarissa usein juuri pääkaupunkiseudun työntekijöiden näkökulmasta: miltä se tuntuu, kun työpaikka pakkosiirretään satojen kilometrien päähän, kauas kodista, ystävistä ja puolison työpaikasta.

Mutta Karjalaisella on hyvä pointti kirjoituksessaan:

”Tekeekö muuttaminen kipeää vain helsinkiläiselle?”

Hän muistuttaa, että tarina pakolaiseksi joutumisesta omassa maassa kuulostaa tutulta Kuusamosta käsin.

Vain muuttokuorman suunta on toinen.

Maaseudun autioituminen – ja autioittaminen – merkitsee sitä, että tuhatmäärin ihmisiä (pakko)siirretään vuosittain pääkaupunkiseudulle asumaan.

Tilanne on ihan sama: miltä tuntuu muuttaa satojen kilometrien päähän, kauas kodista ja ystävistä?

Kuusamosta – joka ei ole mitään Kainuuta, vaan Koillismaata – käsin ei käsitä, miksi juuri pohjoiseen muuttaminen olisi niin kamalaa. Ettekö tajua: korvesta saa kohtuuhinnalla palatsin järven rannalta!

Vaan eikö ihmisen pitäisi saada asua missä huvittaa?

Alueellistamisessa on järkeä, pitkällä tähtäimellä. Sillä pyritään luomaan tilanne, jossa Suomen sisäiset muuttokuormat eivät aina suuntaisi pohjoisesta etelään.

Parkua tietenkin tulee.

Entä lopputulos?

Eivät helsinkiläiset lähde millään politiikalla maakuntiin. Täällä on elämää, ja vaihtoehtoja.

Maaseudun tilanne on toinen.

Jos vaihtoehtoja ei ole, ei ole kohta elämääkään.

Täytyy myöntää – asiallinen avaus päivänpolttavaan kysymykseen.

Mutta …

Onko keskustalaisten harjoittaman siltarumpupolitiikan myötäily ja siihen liittyvä valtion virastojen siirto väkisin (työntekijöiden tai heidän perheensä mielipiteestä pätkääkään välittämättä) kuitenkaan aito ja kestävä tapa luoda maaseudulle uutta elämää?

Eikö tuollainen politiikka ole kuitenkin vedenkantamista toiseen kaivoon ja erittäin ikävä takauma keskusjohtoisesta ja autoritäärisestä hallintopolitiikasta? Minusta tässä haisee ikävällä tavalla vanha ruotsalainen ja venäläinen itsehallitsijan tapa käskeä suomalaisia. Tai toisin päin tarkastellen – tunkiolle tuoksahtava vasemmistolainen minä-tiedän-mikä-sinulle-on-parhaaksi-ajattelutapa.

Kyse ei todellakaan siitä, onko Reetan (tai minun) mielestä ihmiselämän autuus elää luonnonläheisesti ja huokealla – kyse on siitä, että ihmisiä (joilla on juuret ja perhe) ei voi valtiovallan mahtikäskyllä asuttaa erämaahan vastoin näiden omaa tahtoa. Siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Eräs ihmisryhmä perheineen on siirtymisvelvollinen – ammattisotilaat. Mutta tuokin asia on tiedossa silloin kun uralle lähtee – tai avioituu sotilaan kanssa. Se on tietoinen valinta.

Mutta – noin muuten – ei hallitus voi siirrellä suomalaisia ihmisiä ja täysivaltaisia kansalaisia omassa maassaan rauhan aikana kuin karjaa.

Tällainen hallintopolitiikka ei – omasta mielestäni – ole tervettä. Ei sekään tietysti oikein ole, että ihmiset joutuvat siirtymään kasvukeskuksiin uransa vuoksi. Tämä kuitenkin tapahtuu – yleensä – nuorella iällä ja omasta tahdosta.

Minullakaan ei ole tähän asiaan viisasten kiveä. Olen joskus aikaisemminkin pähkäillyt tätä kysymystä.

Mutta eräs ehdotus minulla kuitenkin on. Kun suomalainen yhteiskunta muuttuu enemmän ja enemmän tietotekniikkaan tukeutuvaksi palveluyhteiskunnaksi, yhteiskunta voisi hyvinkin huokutella yrityksiä siirtänmään suuremman osan etätyöstä harvaan asutuille seuduille. Tämän kautta palvelut ja alueiden säilyminen asuttuina saataiaiin taattua – ympärivuotisesti, eikä pelkän hiihtosesongin aikana.

Miksi Reetta sitten otti sitten juuri tämän asian, juuri tänään esille?

Mieleeni juolahti muutama asia. Reetta on muuttanut Kuusamosta Helsinkiin. Helsinki ei kuitenkaan – Reetan kauhuksi – ollut niiiiiiiin monikulttuurinen kuin hän haluaisi.

Tähän samaan aikaan elämme sen totuuden kanssa, että Helsinkiin tulvii enemmän ja enemmän maahanmuuttajia. Pääasiassa niitä, joiden työllistyminen on vaikeaa. Tämän asian nosti tänään ensimmäisenä poliitikkona pöydälle Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Se miljoonan ruplan kysymys.

Haluaako Reetta kenties tyhjentää Helsingin stadilaisista (kostaakseen oman muuttonsa), maahanmuuttokriittisistä (sehän edustaa hänen kannaltaan ns. väärää ajattelua) vai ihan kaikista suomalaisista (saadakseen ihqulle monikulttuurisuudelleen lisää tilaa)?

Olkoon vastaus ihan mikä tahansa noista vaihtoehdoista – se on kuitenkin tulevaisuuden kannalta väärä. Tosin se, että Helsinki slummiutuu ja suomalaiset muuttavat maaseudulle, saattaa olla tulevaisuudessa aivan oikeakin – vapaaehtoinen – vaihtoehto.

Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Suomi tarvitsee myös asutuskeskuksia – asutun maaseudun lisäksi.

Suomi on hyvä maa suomalaisille. Haluan sen pysyvänkin sellaisena – ja asutettuna Hangosta Petsamoon... öh, Utsjoelle.

 

Vieraat ja isäntäväki

Minna Nalbantoglu on ottanut – jälleen kerran – uuden askeleen kohti tavoitettaan muuttaa Suomi monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi.

Samanlaiseksi kuin esimerkiksi Ranska, Ruotsi, Etelä-Afrikka tai Iso-Britannia.

Tämä tavoite on Minnalle ja hänen aatetovereilleen niin tärkeä, että se ylittää alkuperäisväestön oikeudet ja parlamentaarisen enemmistödemokratian periaatteenkin.

Minna on kirjoittanut sydäntä särkevän tarinan rasistisista suomalaisista ja näiden monikulttuurisille naapureilleen aiheuttamasta tuskasta ja kärsimyksestä. Hyysäri on julkaissut tämän kirjoituksen otsikolla Eritaustaiset naapurit riitelevät yhteisistä tiloista ja erilaisista tavoista.

Naapuruussovittelija Abdirizak Mohamedin mielestä eritaustaisten ihmisten kahnauksia on tärkeää yrittää ratkaista. Hän on yksi Suomen pakolaisavun kouluttamista vapaaehtoisista naapuruussovittelijoista.

Vuonna 2006 alkaneen Kotilo-hankkeen tarkoitus on auttaa selvittämään maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten välisiä kiistoja. Hanke on nostettu yhdeksi esimerkiksi ”arjen etnisten konfliktien” ratkaisemisesta Puhumalla paras -opaskirjaan, jonka sisäministeriö julkaisi vastikään.

Pakolaisavun koordinaattorin Terhi Joensuun mukaan kiistat ovat usein liittyneet yhteisten tilojen kuten saunan ja pesutuvan käyttöön, lasten leikkeihin ja erilaisten tapojen aiheuttamaan ärtymykseen.

Mohamed kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa yläkerran suomalaisperhe syytti alakerrassa asuvaa maahanmuuttajaperhettä siitä, että se soittaa kovalla musiikkia. Alakertalaiset kiistivät: he ovat uskovaisia muslimeita, he eivät kuuntele musiikkia.

Suomalaisäiti oli yrittänyt käydä valittamassa metelistä maahanmuuttajaperheelle, mutta he pitivät tätä hyökkäyksenä itseään kohtaan. He syyttivät suomalaisia rasisteiksi.

Mohamedin mukaan monet riidoista juontuvat siitä, että maahanmuuttajat eivät tunne suomalaisen asumisen sääntöjä. Heille voi olla epäselvää, mitä tarkoittaa illalla hiljaisuus tai miten pitää lajitella jätteet. Se ärsyttää suomalaisia.

Suomalaiset olettavat, että järjestyssäännöt tiedetään, kun niistä on kerran laitettu tiedote. Mutta esimerkiksi somaleille suullinen viesti on arvokkaampi kuin kirjoitettu.

Maahanmuuttajat taas valittavat usein suomalaisten rasismista.

Mohamedin sovittelema riita metelistä ratkesi niin, että rakennuksessa todettiin olevan liian huono äänieristys. Se sovittiin korjattavaksi remontin yhteydessä. Selvisi myös, mistä ääni oli peräisin: alakerrassa kuunneltiin Koraanin lukua.

Hienoa, että riita saatiin sovituksi.

Ja maksumieheksi saatiin kolmas osapuoli – ilmeisesti kunnallinen kiinteistöyhtiö. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki kunnassa asuvat, töitä tekevät ja veronsa maksavat kuntalaiset pääsivät osallistumaan näihin talkoisiin maksumiehinä.

Tässä herää kuitenkin muutama kysymys.

Olen itse kasvanut kulttuurissa, joissa vieraat kunnioittavat isäntäväen tapoja ja tahtoa. Minusta tämä kuuluu myös islamissa määriteltyihin periaatteisiin. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että eräiden minnojen ja astridien tarkoituksena on muuttaa maamme sellaiseksi paratiisiksi, jossa vieraat tekevät mitä haluavat.

Isäntäväen mielipiteistä vähääkään välittämättä – ja osan isäntäväen omista jäsenistä kannustaessa ja yllyttäessä tähän.

Tämä minnojen ja astridien käytös muistuttaa keskenkasvuisten kakaroiden murrosiässä vanhempiaan vastaan suorittamaa tyhjänpäiväistä kapinointia. Pahanolon purkamista ja kylvämistä sekä pahimmillaan vahingon aiheuttamista – sekä itselleen että muille.

Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että moiseen ongelmaan yleensä ottaen tarvittiin sovittelijaa.

Tämä ongelma olisi saatu ratkaistua siten, että maahanmuuttajaperhe olisi noudattanut järjestyssääntöjä. Opiskellut sen miten suomalaisessa yhteiskunnassa eletään ja asutaan.

Ja tämä jatkuva rasismikortin heiluttelu on menettänyt jo ajat sitten uskottavuutensa.

Mitäpä Minna pitäisit siitä, jos narkkariporukan aiheuttama meluhäiriö hoidettaisiin myös vastaavalla tavalla? Hyssytellään ja sovitellaan – ja sovitaan, että asunnon omistaja lisää hieman melueristystä? ja sama meno jatkuu seuraavaan remonttiin saakka?

Ei taida onnistua…

Toisaalta, jos tämä maahanmuuttajaperhe ei olisi koskaan tullut Suomeen, ei tätä ongelmaakaan olisi syntynyt. Minusta näyttää siltä, että tämä työvoimapula – jota niin kovaan ääneen tietyissä piireissä mesotaan – kohdistuu lähinnä maahanmuuttajien palveluihin ja yhteiskunnallisiin tukitoimenpiteisiin.

Tuppurainen takaa Tappuraista

Juttu menee kuitenkin edelleen niin, että maassa maan tavalla – tai maasta pois. Toistan jälleen kerran saman vanhan totuuden: Jokainen yhteiskunta on rakennettu ensisijaisesti omia jäseniään varten.

Talo elää tavallaan ja vieras kulkee ajallaan, on tässä maassa ollut tapana sanoa.

Karjalan Kannakselta kotoisin ollut mummini tapasi todeta myös, että vieraat ja tuore kala ovat samanlaisia – ne alkavat haista kolmen päivän päästä.

Mitä me muuten sitten teemme kun huoltosuhde muuttuu negatiiviseksi eikä maksumiehiä enää löydykään? Lähdemmekö mekin nomadeiksi muulle täältä vesipisteeltämme?

Mitä tapahtuukaan silloin?

Minnan kirjoittama loppukaneetti on muuten taas sitä ihtiään:

Kulttuurilla saattaa kuitenkin olla vaikutusta siihen, että esimerkiksi somalit suostuvat sovitteluun mielellään. Mohamedin mukaan Somaliassa riitoihin on perinteisesti yritetty hakea sopua vastaavanlaisella menetelmällä.

”Sovitteleminen on asia, joka suomalaisten pitäisi oppia maahanmuuttajilta.”

Jep.

Tarkoittaako Minna nyt sellaista sovittelua, mitä Somaliassa on viimeiset vuosikymmenet harjoitettu?

Miksi ihmeessä sovittelun osaavien ihmisten pitää lähteä sodan ja väkivaltaisuuden takia pakolaisiksi omasta maastaan?

Ja miksi heidän saavuttuaan tarvitaan sovittelua – siellä missä sitä ei koskaan aikaisemmin tarvittu?

Miettikääpä sitä.

Lähde: HS