Helsingin Sanomat ja SDP

Helsingin Sanomia ja Sosialidemokraattista Puoluetta yhdistää vahvasti eräs asia.

Kumpikin on aikoinaan oman tehtävänsä tehnyt ja myöhemmin muuttunut haitalliseksi irvikuvaksi itsestään

HP

Advertisement

 

Tänään on hyvä päivä

Tänään on hyvä syy liputtaa ja skoolata. 12 vuoden kansallinen hätätila ja painajainen loppuu tänään, kun koko kansan presidentiksi itseään tituleerannut vähemmistöänkyrä Tarja Halonen poistuu takavasemmalle Tasavallan Presidentin virasta.

Tuon kahdentoista vuoden ajan suomalaisen yhteiskunnan traditioita ja kivijalkaa rappeuttamaan pyrkinyt vasemmistotantta on saanut niin paljon ikävää ja pahaa hallintokautensa aikana aikaan,  joten veikkaan ettei kansan konservatiivinen osa jää häntä kaipaamaan. Tässä kohtaa on syytä muistaa, että juuri Halonen ja hänen hengenheimolaisensa ovat pääsyylliset siihen ikävään asiaan, että Suomen kansa on jakautunut jyrkästi kahtia.

Suoraan kansanvaltaan uskovana ei tulisi mieleenikään arvostella sitä vaalitulosta, jolla Halonen pääsi valtaan. Se, että tulos ei miellytä kertoo ainoastaan siitä, ettei omalla puolella tullut tehtyä tarpeeksi töitä oman asian ja ehdokkaan eteen – tai sitten vaihtoehtoisesti sen, että valintamahdollisuudet olivat lähinnä verrattavissa valintaan kupan ja ruton väliltä.

Halosen kausi hallitsijana herättää myös aiheellisen kysymyksen siitä, onko presidentti-instituutio sinänsä välttämätön – ja jos on, millaisin valtaoikeuksin. Tästä on helppo jatkaa ajatusta siihen, että onko edustuksellinen demokratia tarpeellinen vai voitaisiinko se korvata virkamiesvalmistelulla ja suorilla (sitovilla ) kansanäänestyksillä?

Änkyrävasemmistolaista demokratiakäsitystä edustava Halonen on vielä kautensa viime metreillä antanut ajatuksistaan varsin selvän ja kirkkaan kuvan.  Hän on pahoittanut mielensä siitä, että kansalaiset ovat uskaltaneet ja kehdanneet arvostella hänen persoonaansa ja toimiaan.

Halosen mielestä Halosen arvostelu osoittaa kansanvallan kunnioittamattomuutta ja halveksuntaa.

Yleinen ja vakiintunut käsitys tästä kansalaisten poliitikkoihin (ja muihin vallankäyttäjiin) kohdistuvasta arvosteluoikeudesta on kylläkin tasan päinvastainen kuin tämän sosialidemokratian kasvatin puolueriippuvainen näkemys.

Puhumattakaan nyt sitten  niistä virkanimityksistä, joissa Halonen hallintokausiensa aikana käveli niin hallituksen kuin eduskunnankin yli ja nimitti omia suosikkejaan, tovereitaan ja jopa muodollisesti ilman riittävää koulutusta vailla olevia poliittisia broileraita enemmistöpäätöksellä valittujen kyvykkäämpien, sopivampien ja jopa koulutetumpienkin ehdokkaiden ohi.

Jääköön jokaisen oman ymmärryskyvyn varaan kuinka enemmistöpäätöksiä ja kansanvalta kunniottavaa tämän koko kansanpresidenttimme toiminta ja arvomaailma todellisuudessa ovat.

Tervemenoa, ei tule ikävä.

*  *  *

Ai niin – melkein unohtui.

Kullervoblogin toimitus onnittelee Sauli Niinistöä vaalivoitosta ja toivottaa hänelle onnea tulevalla hallintokaudella. Sitä hän nimittäin tarvitsee  – etenkin omien (entisten)  puoluetovereidensa vuoksi.

KK

 

Eero Heinäluoma – viimeinen punakorporaatiomohikaani

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (punakorporaatiot) on antanut haastattelun Itä–Savolle ja Länsi-Savolle. Sinänsä varsin tyylipuhtaan mahalaskun puoluejohtajana tehneen Sdp:n entisen puheenjohtajan sanomiset voisi sivuuttaa kintaalla, mutta tähän on rakennettu eräitä minussa kysymyksiä herättäneitä asioita.

Eläkerahojen kaappausyritys

Eero Heinäluoman mielestä eläkekiistassa oli kyse keskustan yrityksestä kaapata työeläkkeet oman peukalonsa alle. Hän väittää, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta.

Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt rahapulassaan. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi. Tuolloin vielä – jotenkin yhteiskunnallisesti tarpeellinen ja kyvykäs – Sdp sekä sen poliittinen käsikassara – punakorporaatioiden hallitsema ay-liike – tulkitsivat maalaisliiton operaation tulonsiirroksi työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härskinä välistävetona. Siitä seurasi työmarkkinajärjestöjen neuvottelu ja sopimus uudesta työeläkejärjestelmästä.

Kysymykset heräävät

Sekä mikä minua kiinnostaa on kuitenkin tämä Heinäluoman suustaan päästämä lausahdus:

Palkansaajat ja työnantajat halusivat, että työeläkkeet eivät tule Kansaneläkelaitoksen haltuun, jotta hallitus ei voi niitä kaapata. Siksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Minusta tämä on aika omituinen kommentti Heinäluoman asemassa olevalta mieheltä. Se johtaakin muutamaan  kysymykseen:

• Onko Heinäluomasta nykyinen järjestelmä sitten parempi, kuin esimerkiksi sellainen, joka olisi sekä valtiosta että eri yhteiskunnallista intressipiireistä riippumaton ja kaikkiin tasapuolisesti suhttautuva eläkelaitos?
• Onko Heinäluoman mielestä oikein se, että pieni kansanosa (l.punakorporaatioihin ja demarivetoiseen työväenliikkeeseen sitoutuneet toverit) kerää itselleen suhteettoman eläkkeen  -veronmaksajien subventioimana ja ay-mafian työnantajilta kiristyksen kautta keräämänä?
• Onko Heinäluoma sitä mieltä, että köyhälistö, nuoremmat ikäpolvet  ja pienyrittäjät tulkoot toimeen kansaneläkkeellä?
• Tämänkö vuoksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Pata kattilaa soimaa – punasaalistajien saalis

Vaikka Heinäluoma on kääntänyt syyttävän sormensa Suomen Keskustaa kohti voisi todeta, että pata kattilaa soimaa.  Vaikka keskustaa (ja muutakin poliittista eliittiä) pitää vahtia eläkekassan ääressä, niin SDP ei myöskään  ole mitenkään syytön eläkekassan rohmuamiseen.

Edellisen laman aikana selvitystilaan ajautunut punakorporaatioiden oma vakuutusyhtiö – Kansa – on varsin surullinen esimerkki siitä, kuinka ohuita Heinäluoman puheet ovat todellisuutta vasten tarkasteltaessa (eikä ole syytä unohtaa myöskään Ekaa, Hakaa tai STS-pankkia…)

Kun Heinäluoma sanoo, että jokin asia on tulonsiirtoa työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härski välistäveto, hän on siinä oikeassa.

Mutta, mutta… ennen kuin laskee suustaan tuollaisia kommentteja, ay-pampun kannattaisi vilkaista peiliin ja muistella oman sidosryhmänsä puuhia – ettei esitetty väite tule takaisin bumerangina päähän.

Koko kupletin juonen voi yksinkertaistaen tiivistää siihen, että näillä kahdella puolueella – Keskustalla ja SDP:lla – on ollut historiallinen missio jakaa muiden tienaamaa rahaa ja rakentamaa varallisuutta edesvastuuttomasti pitkin poikin – sinne sun tänne.

Sen surkean puuhastelun viimeisimpinä muotoina on ollut holtiton maahanmuuttopolitiikka. Kumpikin puolue on tarttunut hanakasti kabineteissa tarjottuun ulkomaalaiseen halpatyövoimaan turvatakseen omat intressinsä (samaan aikaan Kokoomus maksimoi ydinryhmänsä voittoja ja tuhoaa itsenäisyytemme rippeitä Kepua ja demareitakin tehokkaammin).

Vielä nykyisessäkin tilanteessa – kun hyvinvointivaltio vetää viimeisiään yskien ja puhisten – keskinäinen jakopolitikka tuntuu olevan pääpuolueille isänmaan etua tärkeämpää.

Eivät suomalaiset ole tyhmiä – olemme ehkä hieman liian rehellisiä ja hyväuskoisia – mukavuudenhalusta nyt puhumattakaan.

Heinäluoman (ja muidenkin oligarkkien) olisi syytä muistaa se, että kun koettu haitta ylittää mukavuudenhalun, laiskanlotkeankin kansan toiminta aktivoituu. Heinäluoman edustama (varsin läpinäkyvä) oderint, dum metuant-asenne ei ole välttämättä paras mahdollinen tyyli poliitikkolle kansanvaltaisessa tietoliikenneyhteiskunnassa.

Ainakaan minulle ei tule olemaan yllätys se, että jos meno ei muutu, niin seuraavissa eduskuntavaaleissa Keskusta putoaa 10%:n puolueiden joukkoon. Se, että myös SDP:lla on sama riski edessään, saattaa olla Heinäluomalle ja hänen tovereilleen varsin ikävä yllätys – vaikka minulle sekään ei ole.

Miten muuten on?

Lähteet: Itä-Savo, Länsi-Savo, Wikipedia

Jk. Koko eläkekeskustelussa on jäänyt hieman taka-alalle se, että ns. suuret ikäluokat ovat rahastaneet tämän maan ja luoneet oman henkilökohtaisen varallisuutensa velkasi ja jättäneet sen tulevien sukupolvien maksettavaksi. Palaan asiaan.

 

SDP – auringonlaskun seurue

SDP:llä ei ole enää sosiaalista – poliittisesta sellaisesta puhumattakaan – tilausta nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa.

Se on poliittisesti liian vasemmistolainen, yksilönvapauksien vastainen ja paperinmakuinen vedotakseen markkinatalouteen uskoviin nykyihmisiin.

Se on liian porvarillinen hyvä-veli-kerho vedotakseen todellisiin vasemmistolaisiin.

Se on liian kaukana työväestöstä pystyäkseen edustamaan työväestöä.

Se on tottunut liikaa luomaansa status quohon pystyäkseen muutokseen.

Se on liian mafiamainen pystyäkseen toimimaan ammattiyhdistystoiminnan todellisena tukipylvänä.

Se on läpinäkyvästi edustajansa Lasse Lehtisen näköinen ja pitää kansaa avoimesti liian tyhmänä tekemään päätöksiä omasta puolestaan:

Kansa ei kanna vastuuta, ei ymmärrä rahan päälle eikä osaa päättää järkevästi.

Kansanäänestys käy hyvin juu ja ei -vastauksia vaativiin kysymyksiin, jos ne asetellaan oikein.

Irlannissa kysyttiin, hyväksytäänkö Lissabonin sopimus vai ei. Kansa vain heittäytyi hankalaksi.

Ei. Edustuksellinen demokratia on paras mitä on keksitty

… ja niin edelleen.

SDP on auringonlaskun puolue – vaikka sillä on vielä hetken aikaa lähes neljännes kansanedustajapaikoista.

Päivän kysymys:

Lähde: HS

 

Totalitarismi – SDP:n viimeinen oljenkorsi

Nyt voisi todeta menneisyyden termein, että jo riittää – pakkodemokratia, mielipideterrori, valhelupaukset ja hinnankorotukset – SDP!

Murskaavan vaalitappion kärsinyt auringonlaskun työväenpuolue näyttää loppukouristeluidensa yhteydessä sen todellisen karvansa – totalitaristinen kansanvaltainen SDP on riisunut demokratian viimeisenkin maskin ja vaatii jo julkisuudessa Suomen muuttamista kansanvaltaisesta tasavallasta kohti toverijuntan valvomaa ja hallitsemaa pakkovaltaa.

Päivän – SDP-vetoinen – Hyysäri kertoo nimittäin SDP:n eväät yhteiskunnallisen pahoinvoinnin poistamiseen. SDP vaatii lisää ja tiukempaa kontrollia ja kansalaisten valvomista entistä tehokkaammin.

SDP haluaa rajoittaa lailla aseiden saantia ja koulujen opetusryhmien kokoa (tässä ei sinänsä ole mitään vikaa), tehostaa internetin valvontaa sekä lisätä poliisin oikeuksia – muun muassa sillä, että poliisiin perustettaisiin nettivalvontaan erikoistunut yksikkö, joka valtuutettaisiin soluttautumaan epäilyttäviin internetin yhteisöihin.

Tässä tarkoitetaan siis puolueen – eli SDP:n – kannalta epäilyttäviä yhteisöjä. Käytännössä kaikkea metsästysyhdistyksistä, porvarillisten yhdistysten kautta aina partiolaisiin saakka?

Internetsivustojen ylläpitäjät pitäisi SDP:n politbyroon mukaan puolestaan saattaa samanlaiseen vastuuseen sivustojen sisällöstä kuin päätoimittajat ovat lehtensä sisällöstä.

Demarien mielestä aselain uudistus olisi tuotava eduskuntaan maaliskuun loppuun mennessä – vaikka keskeneräisenä ja huonosti harkittuna ja toteutettuna. Sellaisena, joka on omiaan alentamaan lainrikkomiskynnystä sen vuoksi, että on laadittu vastoin yleistä oikeudentajua.

Näitä nimittäin riitää jo entisestäänkin. Kun poliisi puhuu kännykkään ajon aikana, pitäisi olla aika selvää minkälaisesta lainsäädäntötyöstä on kyse.

SDP:n mielestä aselupia saisi vastaisuudessa antaa vain aktiivisesti metsästystä tai ammuntaa harrastaville. Jos luvanhakija ei anna suostumusta terveys- ja varusmiespalvelustietojen luovuttamiseen, hakemus hylättäisiin. Opiskelijoille jo myönnetyistä aseenkantoluvista pitäisi ilmoittaa kouluille.

Näin saadaan luotua näppärä valvontakoneisto tulevaisuuden tarpeisiin ja vastoin tietosuojalainsäädäntöä ja etenkin sen henkeä.

Olennaista koko hommassa on se, että tällä pyritään peittelemään jälkiä ja kiinnittämään huomio pois nykyisen pahoinvoinnin todellisesta syystä – Suomessa sotien jälkeen harjotetusta ja karille ajaneesta sosialidemokraattisesta politiikasta.

Näinhän se tietysti on kun asiaa tarkastellaan sosialidemokraattisesta moraalista käsin – syyllinen (SDP) syyttelee uhriaan (Suomen kansa) ja vaatii uhrin oikeuksien supistamista ja rajoittamista.

Demarit ovat joskus olleet tärkeä puolue suomalaiselle demokratialle ja hyvinvointiyhteiskunnan synnylle. Nykyään tämä auringonlaskun joukkio on lähinnä rasite ja osittain jopa riski Suomelle ja kansamme tulevaisuudelle.

Mielenkiintoista tässä kuolonkouriastuksessa on se, että nyt edes omassa joukossa ei olla samaa mieltä puolueen kanssa. Osa väestä uskaltaa ajatella jo omilla aivoillaan ja kertoa muillekin mitä mieltä on asioista. SDP tunnetaan avosydämisenä rajattoman maahanmuuton puolueena. Niin avosydämisenä, että jopa Kari Rajamäki on hiljennetty toverikurin ja punainkvisition voimin.

Nyt politbyroon kannnasta erovat soraäänet ovat kuitenkin alkaneet vahvistua ja ne kuuluvat kansanvallan periaatteiden mukaisesti demareiden syvistä riveistä.

Esimerkkinä voisi ottaa Pelle Miljoonan rumpalina, Tahdon Rakastella Sinua-laulun tulkitsijana ja suhteellisen suvaitsevaisena stadilaisena tunnetun Tuomo ”Tumppi ” Varosen/Valokaisen maahanmuuttoa koskevan lausuman hänen US-blogissaan:

Ai niin sit oli toi et. Joku uskonto sotkee paljo.Kelaa et sianlihasta voi saada homokipinän. Vai niin. Silti noi lampaapurijat tuuppii toisiaan kamelin takana Nuubiassa. Ja täällä digataan kybällä

Kaikkee mikä on eksoottista.Meidän rapussa on todella eksoottinen meininki. Tulee joskus sellanea baklavan ja wähhä,n tuoksu inee. Äänet on ku Marrakeshin torilla parhaimpana sesonkina. Mut niinhän se menee, laiva uppoaa pian. Uskokaan mun sanoneen. Mut paljoko noi isokenkäset panostaa meihin. Ei mitään… Tajutkaa se. EI MITÄÄN:Jokainen virkajolppi jos olis laittanut liksastaan pari euroo vaikka talotuotantoon, ei tollasta nykäs-syöksyy ois tullu. Meit tavallisii tallajii on kuutisen miljoonaa. Miks me ollaan edelleen niin tyhmii? Toi itäräja siirtyy kokoajan, ootteks te hiffannu mikä pulina sieltä kuuluu. Suomi valloitetaan rauhallisin elkein pala palalta. Historia toistaa itseään. Missä siis itsenäisyys. Uimahallissa kuulutetaan venäjäksi.

Ehkä viimeinkin suomalainen duunari alkaa ymmärtämään se, minkälaisen uhkan hänelle ja hänen perheensä tulevaisuudelle ja hyvinvoinnille rajoittamaton maahanmuutto aiheuttaa.

Lähteet: HS, US

 

Viikon mokutus 35/08

Näytelmä osui sieluuni. Miten lapset voivatkin olla niin vilpittömiä ja vastaanottavaisia? Tuollaisia mekin olimme. Taistolaisopettajamme soitti kitaraa ja me oppilaat lauloimme rauhasta ja kansojenvälisestä veljeydestä. Muistan kuinka antaumuksella veisasin lempilauluani ”Seis sotilas, kuule sotilas, rauhaa myös aikuiset kaipaa. Paistaa aurinko aina, taivas kirkas on aina, elää saa äiti aina elää saan minä myös”. Laulun sanat ja sävel synnyttivät tunteen oikealla asialla olemisesta ja tulevaisuuden uskosta.

Nyt niin kaukainen 70-luku oli yhteisöllisyyden aikaa. Peruskoulu keräsi kaikki lapset yhteen sosiaaliseen taustaan katsomatta. Toki oppilaat tiesivät toistensa perhetaustat, mutta eivät ne vaikuttaneet kaverisuhteisiin. Aamuisin marssimme pituusjärjestyksessä aamuhartauteen veisaamaan virttä ja kuulemaan Sanaa. Viikottain hammashoitaja muisti meitä fluoripurskutuksin. Nyt koulu ei ole niin selvästi kansalaisten kasvattamisväline. Samalla yhteisöllisyyden ja tasa-arvon ihanteet ovat haalistuneet.

Päivi Lipponen US:n vaaliblogissaan.

Ainoat asiat mitä tästä idyllistä näyttävät puuttuvan, ovat pienoiskokoiset AK-47:t, polkutankit, sotilasparaatit ”rauhan” edistämiseksi ja pioneerihuivit. Muuten Päivin aika-multaa-muistot ovat kuin suoraan DDR:läisestä todellisuudesta 1970-luvulta.

Päivi näyttää olevan poliittinen vesimeloni.

Jk. Tiedän – toistoa, mutta oli ihan pakko kommentoida uudestaan – etenkin US:n blogissa käydyn keskustelun jälkeen…

 

Pata kattilaa soimaa

Kuluneiden kahden päivän eräs luetuimmista uutisista tulee poliittiselta kissataistelurintamalta. Tämä on malliesimerkki siitä alennustilasta ja viihteellisyydestä mihin kotimainen tilaan kotimainen politiikka on ajautunut – kaikkien tanssikilpailujen ja muun huuhaan lisäksi.

Lähinnä pornotaiteilijana tunnettu Rakel Liekki on aloittanut kolumnistina sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattajassa Uutispäivä Demarissa.

Liekki on aloittanut samalla oman poliittisen kampanjansa loanheitolla. Hänellä on ilmeisesti tarkoitus sitoutua – tai ainakin tulla – vakavasti otettavaksi vasemmistopoliitikoksi

Kampanjansa sonnanheiton kohteeksi hän on ottanut kokoomuslaisen TV-kasvon Viivi Avellanin.

Liekki aloittaa kirjoituksensa otsikolla Poliittinen itsemurha mediassa. Sanavalinta on varsin mielenkiintoinen, kun tietää Liekin taustat.

Hän kirjoittaa:

Minusta, rajoja kokeilevasta provokaattorista, on tullut hyviä käytöstapoja penäävä kukkahattutäti.

Tämä osoittaa mielestäni lähinnä sen, että rajojen kokeileminen, provokaatiot ja kokeilut ovat olleet Raakelille vain keino päästä julkisuuteen – ja sen kautta valtaan.

Kokoomuksen jäsenkirjaa kantava Avellan möläytti suorassa radiolähetyksessä tykkäävänsä ”arjalaishenkisistä miehistä” ja kertoi että häneen eivät uppoa ”mokkakikkelit”. Europarlamenttivaaleissa vuonna 2004 ehdokkaana ollut Viivi lisäsi vielä, että hän tykkää ”semmosista miehistä, joiden eteläisin paikka vois olla Berliini”.

Mitäpä tuosta hermostumaan? – muuta kuin tarkoitushakuisessa mielessä…

Viivi osoittaa harvinaista suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä näinä sananvapauden alennustilan ja poliittisen sirkusviihteen aikoina. Tosin kovin fiksua se ei – kaiken tämän ajan ja sen kaulaan saakka kohoavan teennäisen poliittisen liman keskellä – ole.

Annetaanpa rajoja rikkovan provokaattorimme jatkaa:

Omasta mielestään Viivi kuitenkin vain käyttää värikästä kieltä. Iltasanomille antamassaan lausunnossa hän ei nähnyt mitään pahaa mokkakikkeli-termin käytössä. Hän myös yritti leimata lausuntonsa huumoriksi. Olen pahoillani, mutta minua ei yhtään naurata. Rasismi liitettynä seksuaalisuuteen on mauton isku vyön alle, ei vitsi. Värikästä kieltä voi käyttää solvaamatta vähemmistöjä.

Mautonta ehkä – mutta onko pornon käyttäminen poliittisen uran ponnahduslautana kovinkaan paljon sopivampaa?

Tällaiset liekinheittimet antavat nuorille tytöille varsin kieroutuneen esikuvan. Kun yleisellä tasolla puhutaan tasa-arvosta ja naisten ja miesten kykyjen mukaisesta pärjäämisestä elämässä ja urallaan, niin Liekki vetää maton näiden pyrkimysten alta.

Tai sitten tässä on aivan oikeasti uskottava, että sosialidemokraattinen liike kannustaa naisia tekemään uraansa ns. reiden kautta. Liekin esikuvan mukaan, kaikki paljastelu ja piparin jakaminen – julkisuudessakin – on tie nousta valtaan ja vakavasti otettavaksi poliitikoksi.

SDP = Sosialidemokraattinen Porno?

Nämä Avellanin persoonaan kohdistuvat möläytykset koskevat mitä suurimmalla tavalla myös niiden esittäjää – siis Liekkiä:

Möläytysten mahdollinen tahattomuus ei mielestäni paranna tilannetta. Silloinhan on mahdollista, että tämä lokasuinen wannabe-poliitikko kommentoi jatkossakin julkisissa töissään vastaavia asioita vastaavin sanankääntein.

(kursivoinnit ja niiden sisältämät sananvaihdot kirjoittajan)

… käyttämät sanavalinnat ovat niin outoja, että epäilen niiden takana piilevän moraalitonta perusasennetta, joka kuvastaa puhujansa arvomaailmaa.

… Jokainen toki voi joskus tehdä huonoja sanavalintoja, mutta pornografiasta puhuminen positiiviseen sävyyn ei mielestäni ole selitettävissä millään tavalla.

…Jos omaa jonkinlaisen perustietouden historiasta, niin ymmärtää, ettei naisten alistamisen perusperiaatteiden kannattaminen julkisessa mediassa ole hyväksyttävää.

… Vaikka Liekki olisi vain viihdejulkkis, eivät moiset lausunnot olisi hyväksyttäviä. Järjettömän tilanteesta tekee se, että Liekki on viime aikoina väläytellyt politiikkakorttia antaen olettaa mahdollista ehdokkuutta tulevissa kuntavaaleissa.

.. Onneksi lipsautus tapahtui ennen kuin Raakel oli virallisesti nimetty ehdokkaaksi. Kohun jälkeen nimittäin voisi olettaa, ettei nimeämistä tapahdukaan.

… Ehdokaskandidaatin naisen aseman alistamiseen liittyvät jutut kahteen kertaan toistettuna puoli vuotta ennen vaaleja kun vahingoittavat mitä tahansa poliittista liikettä.

…Taisi käydä niin, että Rakelin poliittinen ura ei ehtinyt edes käynnistyä ennen kuin se jo tuhoutui.

Vai kuinka? 😉

Pata kattilaa soimaa….

Tälle kaikelle on kuitenkin selityksensä. Maailmamme on kieroutunut rappiovaiheeseen ja perusarvot heittävät häränpyllyä. Konservatiivisuus, yhteiskunnan ylläpito ja sen suojelu, yhteisestä arvomaailmasta kiinnipitäminen ja yhteisön suojelu pyritään useilla eri tahoilla maalaamaan rikolliseksi ja saatanasta peräisin olevaksi.

Samaan aikaan kaikki dekadenssi pyritään osoittamaan tavoittelunarvoiseksi ja eletään kuin viimeistä päivää – miettimättä laskun suuruutta tai edes sitä kuka sen loppupelissä maksaa.

Panem et Circus – sanoivat jo muinaiset roomalaiset

Leipää ja sirkushuveja – niin kansa pysyy tyytyväisenä, eikä kiinnitä huomiota todellisiin ongelmiin eikä etenkään politiikassa pyörivien itsekeskeisten pyrkyreiden todelliseen olemukseen ja tavoitteisiin. Siis näiden sirkuspoliitikkojen, jotka haluavat päättää meidän puolestamme yhteisistä asioistamme.

Cavem canem – sanoivat myös jo nämä muinaiset roomalaiset.

Varokaa koiraa – joka kuuluu nykymuodossaan, varokaa tosipopulisteja. Varovaisuus on nimittäin edelleenkin viisautta, sillä ainakin tässä tapauksessa, missä pata kattilaa soimaa – julkisuudessa mustunut kylki on kummallakin…

Lähteet: Uutispäivä Demari, STT, MTV3

 

Punapöhöä

Disclaimer: Tämä kirjoitus on sitten – taas vaihteeksi 😉 – hieman normaalia pidempi. Toivottavasti jaksatte lukea sen loppuun saakka.

Viime aikoina on noussut tavanomaista runsaammin esiin erilaisia punaprovokaatiota – näin tasavaltamme 90-vuotisjuhlien merkeissä.

Näiden punaprovokaatioiden takaa ei todellakaan löydy todellista arjen vasemmistolaisuutta. Sitä hielle haisevaa, ahkeraa ja perinteistä – sekä tehdyistä sitoumuksista – kiinni pitävää duunarimentaliteettia.

Nyt näyttää siltä, että – pieni mutta äänekäs – joukko elämästä vieraantuneita (pseudo)akateemisia punavihreitä on nähnyt tilaisuutensa tulleen kansallisvaltion ja aidon yhteisöllisyyden halventamisen tavoitteissaan. Nämä ihmiset eivät ole tehneet päivääkään ns. ruumiillista – tai muutakaan tuottavaa tai oikeaa – työtä. Nämä – varsin kaukana duunarista olevat – apurahojen, opiskelu- ja työmarkkinatuen voimin vallankumoustaan omassa pienessä piirissään pusaavat – lähinnä säälittävät – yhteiskuntamme antamiin palveluihin ja suojaan kiittämättömästi suhtautuvat jäsenet.

Suurin osa tästä elämän todellisesta olemuksesta ymmärtämättömien ihmisten öyhötyksestä on sitä tuttua tasoa. Samaa biodynaamista lannoitetta kuin Helsingin Sanomien – ja etenkin sen NYT-liitteen toimittajakunnan – ymmärrys yhteiskunnallisista asioista ja sen tuotoksena syntynyt ns. journalismi.

Sehän on kuin kuin Ahti-silli – ei päätä, ei häntää.

Tuossa lehdessä ja sen rönsyissä julkaistun söperryksen voi jättää täysin omaan arvoonsa – Hyysäri kun ei ole enää luotettavaksi tunnettu ja poliittisesti sitoutumaton lehti. Se on Tampereen yliopiston stalinistien ja viherhöperöiden Totuuden Torvi – epäluotettava, puolueellinen, herjaava sekä valheesta jo muutaman kerran kiinnijäänyt jonninjoutava paperijäte.

Myös Helsingin seurakuntayhtymän perinteinen Kirkko ja kaupunki-lehti on liittynyt itseruoskintakerhoon. Se teki sen aikaisemmin uskonasioissa, antamalla viime keväänä eräälle fundamentalistiselle islamistijoukolle laajasti palstatilaa kirkon lehdessä.

Homma jatkuu. K & K on julkaissut epämääräistä tuubaa yleisönosastollaan. Eräs punavirhe – nimeltään Kari Lintunen – aloitti propagandakampanjansa viime viikon numerossa seuraavasti:

Vuoden 1918 kansanmurhan syylliset selvitettävä (18.2.2008)

Tiistaina 5. helmikuuta Ylen Dokumenttiprojektin esittämä Seppo Rustaniuksen Uhrit 1918 oli vavahduttavaa katsottavaa.

Työläismiehet ja naiset, jotka oli ahdistettu lapsineen suoranaiseen maaorjuuteen ja kerjäläisyyteen, alkoivat vaatia oikeuksiaan inhimilliseen elämään. Tässä vuosien 1917–18 historiallisessa tilanteessa, jolloin Suomi oli julistautunut itsenäiseksi valtioksi ja jonka Leninin johtama Venäjän hallitus oli ensimmäisenä tunnustanut, olisi ollut luontevaa suunnata kansanvaltaisen valtiojärjestyksen tielle.

Toisin kuitenkin kävi. Valkoinen sotakoneisto oli valmistautunut hyvissä ajoin torjumaan työläisperheiden toiveet paremmasta elämästä. Lyhyen sisällissodan jälkeen, jossa valkoinen osapuoli murskasi saksalaisten ja ruotsalaisten avulla työväestön oikeutetut vaatimukset, alkoi kuukausia kestänyt mieletön murhaaminen. Uhreina olivat syyttömät miehet, naiset ja lapset. Päävastuullisena ja käskyjen antajana oli C.G. Mannerheim, jonka ratsastajapatsas seisoo vieläkin keskellä Helsinkiä.

Vuoden 1918 tapahtumat on selvitettävä viimeistä piirtoa myöten, koska kansanmurhan tunnukset ovat niin selviä ja kiistämättömiä. Ja tietenkin myös siksi, että vastaava ei enää koskaan toistuisi. Kirkkomme, jonka suojissa hirmutekoja myös tehtiin, on ollut vuosikymmenien ajan hiljaa ja näin hyväksynyt raakalaismaiset teot ihmisyyttä vastaan. Olisi paikallaan, että kirkkoisät viimein nöyrtyisivät tosiasioiden edessä ja pyytäisivät oikeudettomasti surmatuilta ainakin anteeksi.

Kari Lintunen

Muuten hyvä – mutta ei.

Lintusen kirjoitus on täynnä karkeita asiavirheitä ja vääristelyjä. Mutta asiaan ja nykyiseen taistoon ilmeisestikin olennaisesti kuuluvia sellaisia.

On totta, että vuoden 1918 tapahtumat kumpusivat yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta – jopa suoranaisesta vääryydestä. Sosialidemokraattinen liike, maailman tapahtumat ja Venäjällä tapahtunut vallankumousten ketju antoivat lisää vauhtia vääjäämättömälle yhteiskunnalliselle kehityskululle. Murheellista on se, että muutokset nopeutuivat väkivaltaisesti – sisällissodalla.

On muistettava, että ruudinsavun, kostonhimon ja pahimman verihuuman hälvettyä valkoinen Suomi – voittajat – muuttivat hyvin nopeasti lainsäädäntöä ja vapauttivat torpparit ja mäkitupalaiset maaorjuuteen rinnastettavasta asemastaan. Tämän vuoksi Suomi kiinteytyi vahvaksi agraariksi kansallisvaltioksi vuoteen 1939 mennessä.

Ilman tuota kehitystä historia olisi toisenlainen.

Juuri tuota toista historian polkua tuntuu Lintunen haikailevan. Hän haluaisi, että Suomi olisi seurannut Venäjän bolshevikkivallankumouksen viitoittamaa polkua. Sitä polkua, jonka maamerkkeinä lasketaan olevan – inhimillisen kärsimyksen ja vääryyden loppuhuipentumana – noin 150 miljoonan ihmisen suunnattomat kärsimykset ja väkivaltainen hengenmenetys.

Orjuus ja orjuutetun ihmisen kuolema.

Jos Suomesta olisi tullut punainen – kuten Lintunen ilmeisesti toivoo – niin sen uhreina olisivat olleet entistä syyttömät miehet, naiset ja lapset.

Kannattaa myös muistaa, että punainen osapuoli lähti tekemään aseellista kapinaa laillista hallitusvaltaa – ase kädessään. Lintunen tuntuu autuaasti unohtavan punaisen terrorin uhrit. Valkoisen terrorin uhreja tässä mitenkään unohtamatta ja väheksymättä.

Etenkin nämä torpparit ja mäkitupalaiset – mutta myöskin muut työläiset – tulivat raa´asti huijatuksi punaisten johdon puolelta. Eivät he olisi saaneet omia maatilojaan – vapaudesta nyt puhumattakaan – punaisessa Suomessa. He olisivat joutuneet orjuuteen ja orjuutetun kohtaloon – ihmisarvon vastaiseen elämään ja kuolemaan.

C.G.E Mannerheim kielsi jo sodan kuluessa summittaiset – ilman oikeudenkäyntiä tehdyt – teloitukset ja kostotoimet. Vihan laantumisella kun on ihmisluonnossa oma aikansa ja paikkansa, nämä käskyt eivät toteutuneet kaikkialla välittömästi.

Tuosta asiasta on turha syyttää Mannerheimia. Hän tuli tavallaan – ruotsinkielisenä Tsaarin ratsuväkiupseerina – hieman ulkopuolisena koko sotaan. Tultuaan sodanjohtajaksi – ja myöhemmin – valtionpäämieheksi – hän aloitti omasta tahdostaan paluunsa oman kansansa jäseneksi.

Hän pyrki toimillaan kaventamaan sitä sodan aiheuttamaa varsin syvää kuilua ja inhimillistämään punaisten kohtelua. Niin sotajohtajana kuin valtionhoitajanakin.

Lisäksi hän luopui vapaaehtoisesti vallasta demokraattisten vaalien jälkeen. Ei hän ollut verinen diktaattori.

Koko sotien välisen ajan hän oli politiikan ulkopuolella ja osallistui lähinnä sosiaaliseen työhön. Näistä tunnetuimpia areenoita olivat Suomen Punainen Risti ja – hänen oma luomuksensa – Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Lisäksi hän toimi muun muassa partiolaisten suojelijansa. Tässä ominaisuudessa hän tapasi kotonaan Kaivopuistossa myös partio liikkeen legendaarisen perustajan B-P:n – Sir Robert Baden-Powell of Gilwellin.

Kun sota syttyi Neuvostoliiton oikeudettoman hyökkäyksen myötä 1939, Mannerheim asettui kansansa käytettäväksi uudelleen. Hänen viimeinen palveluksensa Suomelle, oli toimia kansallisena keulakuvana – Tasavallan presidenttinä – sodan jälkeisinä vaikeina aikoina. Heikosta terveydestään ja korkeasta iästään huolimatta.

Tässä merkityksessä Mannerheim oli suurmies ja hänen patsaansa kuuluu sinne missä se nytkin on.

Vuoden 1918 tapahtumat on selvitetty – harvinaista kyllä – voittajien eli valkoisen Suomen puolesta jo perinpohjin. Mitään uutta näistä asioista tuskin voidaan enää oppia.

Kirkolla ei tässä asiassa ole myöskään enää mitään anteeksipyydettävää. Talvisodan jälkeen – 23.1.1940 – yhteiskunnalliset haavat luotiin umpeen. Kuuluisassa Tammikuun kihlauksessa punainen ja valkoinen sopivat virallisella tasolla erimielisyytensä. Samoihin aikoihin kirkko pyysi anteeksi vapaussodan vääryyksiä ja myös siunaamattomien punaisten ruumiit sallittiin tuoda kirkkomaille.

Juuri näitä kerran sovittuja asioita ja arpisia haavoja on nyt jokin militantti vähemmistölauma kaivamassa uudelleen auki.

Samaan kehityskulkuun kuuluu myös erään julkisuisuushakuisen yhteiskunnan elätin kaavailema Mannerheimista kertova nukkeanimaatio. Tuohon kuolleen henkilön – lainvastaiseen – häpäisemiseen voisi oikeastaan sanoa, että tuollaista kunniaa ei voi häpäistä. Yrittäjät tekevät itsestään – 1970-stalinistien tavoin – pellejä historian silmissä.

Tähän haluan kuitenkin todeta, että suurmiehen – joka oli koko aikuisen ikänsä ajan varsin tunnettu naiskauneuden arvostaja – maine tuskin kärsii näistä tarkoitushakuisista hyökkäyksistä.

Hänen seuranaan – ja kumppaneinaan – oli hovinaisia, oopperalaulajattaria, diplomaatin rouvia ja tietysti viimeisenä erään ranskalaisen kreivin vaimo.

En ole mitenkään suuri Mannerheim-fani, ymmärrän kuitenkin hänen välttämättömyytensä oman – ja myös nykyisen – aikansa symbolina ja kansakunnan yhdistäjänä.

Suuret miehet tekevät myös suuria virheitä. Mutta se ei heidän arvoaan mitenkään vähennä. Kun ei tee mitään, ei tee myöskään virheitä.

Tästä punapöhötyksestä ei myöskään puutu ns. tahatonta hauskuutta… 😀

Näihin samoihin aikoihin Jussi Halla-aho – sekä me hänen perskärpäsensä – olemme päässeet mukavan – ja ah niin läpinäkyvän – mustamaalauskampanjan kohteiksi. Kansallisvastaisia blogeja nousee – toistaiseksi, ennen kuin väsy ja työmarkkinatuki loppuvat – kuin sieniä sateella ja vihapropagandan tulva on huipussaan. Kiitos mainostamisesta.

Kuten Sex Pistolsin manageri Malcom McLaren sanoi aikoinaan, any publicity is good publicity.

Tai asiaa toiselta puolelta tarkastellen.

Nimimerkki IDA kommentoi erääseen – samaan kehityskulkuun liittyvään – toiseen ilmiöön Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Oikeat kommarit, sen enempää kuin dadaistit tai surrealistitkaan eivät koskaan pelänneet provokaatiota. Mitä raivokkaampi yleisö sitä parempi

Ai niin. Ettei unohdu.

Eräs lukija piti edellistä kirjoitustani vasemmistolaisena.

Hyvä niin.

Olen nimittäin huomattavasti mieluummin vasemmistolainen, kuin punapöhöä poteva – todellisuudesta jalat puoli metriä maan pinnan yläpuolella – leijaileva punavihertävä maailmanhuonontaja.

Lähteet: Wikipedia, Kirkko ja Kaupunki, Mannerheim historia, Jussi Halla-aho, IDA