Vuonna 1983 maanpetoksesta vankeuteen tuomittu toimittaja Matts Dumell avautuu päivän Hyysärin Sunnuntaisivuilla ja kertoo joutuneensa sijaiskärsijäksi ja syyttää Suojelupoliisia turmeltuneeksi ja poliittisesti korruptoituneeksi  ’poliisiksi’, jota halveksittiin poliisin sisälläkin.

Se oli heille näytön paikka

Dumellin mukaan Supon miehiä ei pidetty edes poliisin sisällä poliisin terävimpänä huippuna.  Dumellin mukaan

Sinne oli kerääntynyt aika paljon vanhempia oikeistolaisia etsiviä. Vaikka sota oli loppunut 1944, he elivät vielä sotaa.

Vai niin?

Dumellilla on tietysti oikeus omaan näkemykseensä.  Dumell tuomittiin Helsingin hovioikeudessa kahdeksaksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen maanpetoksesta 27. tammikuuta 1983. Maaliskuussa 1984 korkein oikeus muutti rangaistuksen kahdeksan kuukauden ehdottomaksi vankeudeksi. Vaikka hän korostaa sitä, ettei ole katkeroitunut, minusta on kuitenkin syytä tarkastella aihetta ja Dumellin näkemyksiä hieman toisestakin näkökulmasta.

Mutta ennen kuin palaan tämän asian yksityiskohtiin, on syytä tehdä muutama asia ja käsite pohjiaan myöten selviksi – ilman sitä asiasta jää aika yksipuolinen kuva.

Kun puhutaan tuosta ajasta, pitää muistaa myös se, että elimme tuolloin valtiona, yhteiskuntajärjestelmänä ja kansakuntana poliittisesti varsin lähelläkoko  olemassaolomme kuilun reunaa.

Tuolloisen kylmän sodan aikaan Suomi kuului henkisesti länteen, mutta oli pakotettu olemaan (de facto) Neuvostoliiton sotilaallisessa etupiirissä ja YYA-sopimuksen (de jure) kautta sen tosiasiallinen sotilaallinen liittolainen. Neuvostoliitto ehdotti useampaan otteesseen jopa yhteisiä sotaharjoituksia. Nämä aloiteett saatiin kuitenkin torjuttua (lähinnä) tuolloisen presidenttimme Urho Kekkosen toimesta.

Neuvostoliitto harjoitti Suomessa laajaa ja aggressiivista tiedustelua ja pyrki ajoittain jopa muuttamaan markkinatalouteen perustuvan yhteiskuntajärjestelmämme omaansa – sosialismia – vastaavaksi. Viimeisin tällainen vakavampi tapahtunut yritys käynnistää – yleislakon kautta – vasemmoistolainen vallankumous tapahtui vuonna 1970. Tuolloin taistolaisliikkeenkin kulta-aikana Kekkonen piti linjansa ja soitti Kremliin, että NL: suurlähettiläs Aleksei Beljakov (joka puuhasi vallankumousta Suomessa) on vaihdettava.

Ja näin sitten tapahtuikin – rauhanomaisen rinnakkaiselon merkeissä…

Näihin yhteiskuntaamme kohdistuviin vihamielisiin pyrkimyksiinsä (ja niiden toteuttamiseen) Neuvostoliitto tarvitsi – kyseisen diktatuurin luojan  V.I. Leninin määritelmän mukaisia – ns. hyödyllisiä idiootteja.

Ja näitähän riitti – Dumell on harvoja julkisuuteen päässeitä ja hieman ankaramman tuomion saaneita vieraan vallan avuliaita kätyreitäja oman maansa myyneitä maanpettureita.

Tämän todellisuuden pohjalta katsoen on todettava – vastoin Dumellin näkemystä – että Suomi oli vuonna 1983 edelleen sodassa Neuvostoliittoa vastaan vielä vuoden 1944 jälkeenkin.Keinot ja sodankäynti olivat muuttuneet hiljaisiksi ja salaisiksi – mutta yhtä kaikki – edelleen päämäärältään  Suomen laillisen valtiojärjestelmän kaatamiseen pyrkiviksi.

Suojelupoliisi oli luotu vuonna 1949 korvaamaan pahoin (äärivasemmistolaisesti) korruptoitunut ja useisiin laittomuuksiin syyllistynyt Valtiollinen poliisi (eli Valpo).

Suojelupoliisi valvoi tuolloin ainoaa mahdllista yhteiskunnaliseen kumoukseen pyrkinyttä liikettä – äärivasemmistolaisuutta. Puheet poliisin oikeistolaisuudesta voidaan nähdä  Dumellin kohdalla poliittisesti tunnustautuneen ja maanpetoksesta tuomitun vallankumouksellisen henkilökohtaisiksi poliittiksi  näkemyksiksi.

Jo ennen hiljattain julkaistua Suojelupoliisin 60-vuotishistoriikkiakin, kaikki historialliset lähteet ovat antaneet kuvaa siitä, että Suojelupoliisi pysyi hankalasta poliittisesta tilanteesta huolimatta koko suomettuneisuuden ajan tilanteen tasalla ja pystyi hoitamaan tehtävänsä – Suomen suojelemisen.

On vaikea nähdä korruptiota ja turmelusta noin hyvin onnistuneen pitkäaikaisen viranhoidon perusteella. Päinvastoin – Suojelupoliisi on onnistunut työssään tuolloin erinomaisen hyvin.

Suojelupoliisi esti vasemmiston vallankumouksellisen toiminnan ja KGB:n vapaan toiminnan – suomettumisenkin aikana.

Mitä sitten Dumellin tapauksessa todellisuudessa tapahtui? Tämä tunnustuksellinen vasemmistolainen lähti Tammisaaressa ja Kirkkonummella vietetyn nuoruutensa jälkeen Helsinkiin opiskelemaan poliittista historiaa. Opinnot sujuivat ja niiden ohessa  Dumell ehti mukaan sosialistiseen opiskelijaliikkeeseen.

Tuon ajan useimpien akateemisten sosialistien kotitausta oli akateeminen ja porvarillinen – näin  Dumellinkin tapuksessa.  Akatemisissa lukupiireissä tankattiin marxismi-leninismiä ja välillä vallattiin opiskelijajärjestöjä.

Taistolaisten takapiruna hääri terävä kaveri, jolla oli tuohon aatemaailmaan ja aikaan täydellisen katu-uskottava tausta.  Jaakko Laakso oli kasvanut vasemmistolaisessa työläiskodissa, ja hänen molemmat vanhempansa olivat punaorpoja. Laaksolla oli suora linja Skp:n vähemmistön johtoon ja Neuvostoliiton lähetystöön.

Dumell tutustui Laaksoon ja asiat lähtivät kehittymään kohti Dumellin maanpetosta. Dumell  kutsui sekä Laakson että tämän suositteleman ”ystävän” Viktor Taratunkinin (KGB) vuokraamalleen mökille Bromarviin ” joskus huhtikuussa 1975-76″. Dumellin mukaan mökillä pidettiin hauskaa ja juteltiin.

Nyt pitää muistaa se, että aloite tapaamiseen oli Dumellin. Tämän tapaamisen jälkeen Dumelliin tarttuivat myös kaksi muuta KGB: Helsigin osaston edustajaa – Ernst Russak ja Aleksei Savin (joka Supon mukaan värväsi Dumellin virallisesti mukaan  KGB:n toimintaan).

Dumellista  oli tullut lyhyessä hetkessä  Helsingissä KGB:n Kiinan asioiden vakoilija,  ns. postilaatikko, henkilötietojen välittäjä KGB:n illegaalisiivelle sekä henkilötietojen ja -arviointien antaja ja tekijä. Hän ei  siis ollut KGB:n Helsingin kuvioissa mikään pikku tekijä missään mielessä.

Kun Supo otti yhteyttä Dumelliin 8.9.1981, koko juttu alkoi purkautua ja johti lopulta Dumellin saamaan 8 kuukauden ehdottomaan vankeustuomioon maanpetoksesta.

Jaakko Laakso pääsi – tässäkin tapauksessa kuin koira veräjästä ja jatkoi toimintaansa KGB:n ja Neuvostoliiton hyväksi.

Dumellin kohdalla nämä hänen  omaa toimintaansa puolustavat puheet ovat inhimillisesti katsoen aivan ymmärrettäviä. Minustakin Dumell on tietyllä tavalla ollut esimerkkitapaus – mutta se ei vähennä hänen aktiivisuuttaan tekemässään rikoksessa eikä sitä että hänet on tuomittu maanpetoksesta. Presidentti Mauno Koivisto kieltäytyi armahtamasta Dumellia ja julkisti jopa osan tuomiosta.

Se mitä henkilökohtaisesti ihmettelen, on Jaakko Laakson rooli neuvostovakoilussa ja myyräntyössä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Laakso olisi pitänyt raahata leivättömän pöydän ääreen vimeistään sen jälkeen, kun Gennadi Janajevin kommunistijuntta ja sen tekemä vallankumousyritys kaatuivat Boris Jeltsinin vastatoimiin ja juntan kännäämiseen.

KGB:n auliit ja iloiset asiamiehet Laakso ja Esko-Juhani Tennilä nimittäin vierailivat Tehtaankadulla saamassa ohjeita juntalta hieman ennen juntan kaatumista.

Laakson touhuissa riittää suomalaiselle totuuskommisiolle aivan riittävästi työsarkaa ja mielestäni  Jaakko Laakson   Suomea vastaan ja  vieraan valtion hyväksi suunnatut toimet pitäisi saada päivänvaloon ja (ainakin moraalisen) tuomioistuimen arvioitaviksi –  näiden hyväuskoisten höppänöiden vetistelyjen sijaan.

Erikoiseksi asian tekee myös  se, että tätä loanheittokampanjaa ja historian vääristelyä ajamaan on valjastettu Helsingin Sanomat. Kun puolueettomaksi valtakunnalliseksi päivälehdeksjulistautuva media lähtee mukaan äärivasemmistolaiseen lokauskampanjaan, olisi jossain syytä olla vakavasti huolissaan.

Ei, en tarkoita virkakoneistoa – tarkoitan Hyysärin tilaajia ja lukijoita. Kun luette näitä selkeän asenteellisia mutta uutisiksi naamioituja kirjoituksia, miettikää myös niiden kirjoittajan (ja julkaiijan) tarkoitusperiä.

Mielen kersantit ovat ihan nykyistäkin arkipäiväämme – Sinua manipuloidaan.

Lähteet: HS, STT, Kimmo Rentola; Vallankumouksen aave, Jukka Seppinen; Neuvostotiedustelu Suomessa – strategia ja toiminta 1917-1991.


Site Meter

Mainokset

Monet rasismia vastustavat kansalaisjärjestöt eivät ole yleensä ottaneet osaa oikeusjuttuihin usein siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niillä ole ollut lakeja joihin vedota.

Kuitenkin Euroopan unionin rasismidirektiivin käyttöönotto ja kansallisten lakien kehitys tarkoittavat, että nyt enemmän kuin koskaan käräjöinnillä on mahdollisuus johtaa todelliseen muutokseen niiden kohdalla, jotka ovat alttiina rasismille ja syrjinnälle. Rasisminvastaisuus on melko uusi alue laeissa ja kansalaisjärjestöjen tehtävä on kasvattaa yleistä tietoisuutta niistä mahdollisuuksista, joita sillä on.

Tästä johtuen strategisesta käräjöinnistä on tullut hyödyllinen asianajotekniikka, kansalaisjärjestöt voivat sekä suoranaisesti ottaa osaa strategiseen käräjöintiin että tukea muita keräämällä tietoa, arvioimalla mahdollisia uhreja ja ottamalla osaa asianajamiseen.

“Strategia tai vaikutus, jota käräjöinti käyttää oikeussysteemissä pyrkiessään luomaan laajan sosiaalisen muutoksen”

Strategisessa käräjöinnissä päähuomio on enemmän lain tai käytännön muuttamisessa kuin yksittäisen henkilön hyvittämisessä, vaikka nämä kaksi asiaa eivät ole toisiaan poissulkevia. Strateginen käräjöinti pyrkii yksittäistapausta tai -uhria pidemmälle, se pyrkii tuomaan laajennetun suojelun piiriin kaikki, jotka ovat syrjinnälle alttiina. Muuttamalla lakia tai luomalla ennakkotapauksen yksittäistapaus voi toimia pisarana, joka johtaa muutoksen aaltoon paljon laajemmalla tasolla.

Strategisen käräjöinnin käsitteeseen kuuluu tapauksien valinta, tapauskohtainen suunnittelu ja hallinta sekä varmistus siitä, että suotuisat tulokset toteutuvat. Jokaisella kansalaisjärjestöllä ei ole valtuuksia tai taitoja osallistua
käräjöintiin, eikä käräjöinti liioin ole oikea toimintatapa monissa tapauksissa. Tästä huolimatta kaikkien rasisminvastaisten toimijoiden on tärkeää tunnistaa strategisen käräjöinnin merkitys työkaluna, jolla
luodaan muutosta

Tämä Suomen perustus- ja rikoslain kanssa ristiriidassa oleva teksti löytyi täältä (kiitos vinkistä Roopelle). Sen takaa löytyy Enar-Finland ry. Ja tämän yhdistyksen takaa – puheenjohtajan asemasta – löytyy puolestaan Ali Qassim.

Sama Ali Qassim on bongattu usein näiden kansallisvaltion ja laillisuuden muutokseen pyrkivien ns.monikulttuuristen projektien – ja niiden julkiseen rahoitukseen liittyvien jälkiselvittelyjen yhteydessä.

(Palaamme asiaan…)

Lain ja käytännön muuttamista…

Tällainen toiminta suunniteltuna ja järjestelmällisenä on erittäin huolestuttavaa.

Kyseessä on suora puuttuminen ns.kansalaistoiminnan (tai tässä tapauksessa myös sellaisten toimijoiden kautta, jotka eivät ole edes kansalaisia) suomalaiseen oikeuskäytäntöön ja jopa lainsäädäntöön.

Tällaista toimintaa ei tule hyväksyä yhtään sen enempää kuin turkistarhaiskuja, talonvaltauksia, järjestelmällistä lasten silpomista kuin vieraiden kulttuurien lainvastaisten tapojen hyväksymistä suomalaisessa lainsäädännössä eikä oikeuskäytännössä.

Toiminnan mallit ovat hyvin 1970-lukulaisia – samoin kuin ainakin kantaväestöä näissä edustavat toimijatkin. Kuten tuosta lainauksesta käy ilmi, kyse voi olla jopa suoranaisesta vallankaappauksen valmistelusta tai laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamisesta.

Taistolaisten opit yhteiskunnan murentamisesta sisältäpäin ovat saaneet uuden muodon.

Valtionsyyttäjän vastuu?

Valtionsyyttäjä tehtäviin on kirjattu lainsäädännössä näin:

Valtionsyyttäjien on ensisijaisesti huolehdittava syyttäjäntehtävistä yhteiskunnan kannalta merkittävimmissä rikosasioissa.

Tätä nimenomaista laissa määriteltyä tehtävää vasten, tuntuu suorastaan irvokkaalta, että esimerkiksi valtiosyyttäjä Mika Illmanilla on aikaa ja intressiä jatkaa (henkilökohtaista?) kampanjaansa ja ristiretkeään sananvapautta vastaan.

Kysymys kuuluukin – mitä virkaa on tällaisella virkavallalla?

Jukka Korpela kommentoi uutisryhmissä vähemmistövaltuutettujen prioriteetteja aika osuvasti.

Valitettavasti näyttää siltä, että Suomen kaikki vähemmistövaltuutetut
nykyisin keskittyvät sanallisiin pyrkimyksiin rajoittaa ajatusten
ilmaisemista kuin vähemmistöjen ja vähemmistöihin kuuluvien ihmisten
oikeuksien puolustamiseen. Huomatkaa, mikä yleistävä väite! Koliseeko
haastemies kohta postiluukusta?

Minusta tuon saman havainnon voi liittää myös eräisiin muihin virkamiehiin.

(Nimittäin, puuhastelu kansalaisoikeuksien kanssa joutuu vieläkin epäilyttävämpään valoon silloin, kun näiden kaikessa rauhassa vallankumousta tekevien enareiden takaa löytyy yleisliittolaista puuhastelua…)


Site Meter

Minusta tämä on erittäin mielenkiintoinen näkemys nykyiseen politiikkaan sekä sen kytkyihin mediaan ja sitä kautta sananvapauteen:

Euroopan Unionin ytimeen pyrkivää Suomea johtavat nyt valtaosin poliitikot, jotka neljännesvuosisata sitten pitivät ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta Neuvostoliiton kanssa maailman napana, johon Suomen oli turvauduttavana ainoana auttajana kaikissa olosuhteissa.

Valtakunnan ylin johtajisto on saanut vahtikoirakseen arvoisensa median. Suomen nykyisen lehdistön suuri osa piilottelee vanhaa taistolaisuuttaan, stalinismin ihailuaan ja EEC-vastaisuuttaan.

Tällainen lehdistö pitää mielellään kynänsä kurissa. Hiljaisuus on ollut pitkään käsin kosketeltavaa.

Lehdistöä riivaava nostalgia stalinismiin kävi hetkiseksi ilmi helmikuussa 2000, jolloin TV1:n MOT-toimitus heitti journalistisen pommin esittäessään dokumenttiohjelman Neuvostoliiton vaikutuskeinoista suomalaisiin toimittajiin. Se oli tutkivan journalismin helmiä. Se avasi ovet keskustelulle stalinistisen uskon roolista tiedotusvälineissä.

MOT:n dokumenttiohjelma oli vähällä aloittaa suomettumisen ajan purkamisen median kentällä. Suomi oli jäänyt jälkeen koko itäisestä Keski-Euroopasta ja useimmista hajonneen Neuvostoliiton raunioilta nousseista valtioista lähihistorian käsittelyssä. Suomen poliittinen eliitti ja lehdistö olivat valtaosin jatkaneet elämäänsä aivan kuin Neuvostoliitto olisi yhä ollut valvomassa etujaan ja estämässä neuvostoperiodin vääristymien selvitystä.

Ohjelma sai kiinnostuneen vastaanoton, mutta se osoittautui tuota pikaa suutariksi. Keskustelua yrittäneet jäivät suut auki seuraamaan miten kiukustuneet stalinistiset eli taistolaiset toimittajat pystyivät vaientamaan kommentit kohta lähtökuoppiinsa.

Niinpä MOT:n avaus purkautui tyhjöön, koska lehdistö ei ollutkaan valmis avoimeen keskusteluun. Suomettumisen synkkien vuosikymmenien salaisuuksien käsittelyn sijaan lehdistö kokonaisuutena antoi taistolaisten hallita julkista sanaa.

Tapahtumaketjussa oli tiettyä äärimmäisen periferian ironiaa. Siinä yritettiin tutkiskella Neuvostoliiton vaikutuskeinoja suomalaisiin toimittajiin, mutta tutkimisen esti juuri samainen ryhmä stalinistisia toimittajia, jotka olivat selvittelyn kohteena ja joilla ei vuoden 2000 Suomessa olisi pitänyt enää olla minkäänlaista valtaa eikä edes vaikutusvaltaa.

Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi.

MOT oli julkaissut ohjelman taustatietoina internetissä kotisivuillaan Toimittajaliiton vuosien 1979-81 jäsenluettelon, jossa oli kolmisen sataa nimeä. Useat liiton jäsenet vaativat Yleä poistamaan jäsenluettelon ja valittivat erilaisiin instansseihin luettelon julkaisemisesta ja jäsenistön henkilöllisyyden paljastamisesta. Pelästynyt Yle taipui nopeasti vaatimuksiin ja poisti luettelon internetistä.

Ohjelman tehnyt toimittaja Jouni Tervo luonnehti poistoa hätäiseksi. Se tehtiin toimittajan tietämättä hänen ollessaan matkalla. Ylen taholta poistoa selitettiin työrauhan antamisena tietosuojavaltuutetulle, joka otti asian käsittelyyn.

Minusta tämä on erittäin uskottavaa – sekä omien kokemusten, että ympäristöstä välittyneiden havaintojen perusteella. Tuo paniikkia aiheuttanut lista muuten löytyy samasta lähteestä. Samoin kuin paljon muutakin vähemmän hauskaa ja varsin mielenkiintoista.

Mitä Sinulle ei ole kerrottu Tarja Halosesta?

Tämä samainen mediassa vaikuttava ryhmä on jotenkin onnistunut syöttämään myös Tarja Halosen persoonan maltillisena – ja äidillisenä – sosialidemokraattina Suomen kansalle – ja etenkin suomalaisille naisille. Muumimammana.

Todellisuudessa Halosen takaa löytyy marxilaiseksi 1970-luvun alussa julkisesti tunnustautunut äärivasemmistolainen. Ottamatta kantaa kenenkään poliittisiin mielipiteisiin, mietin tässä yhteydessä sitä, että kuinkahan moni niistä Halosen taakse huijatuista porvarillista, sitoutumattomista ja jopa sosialidemokraattisista naisista (ja miehistä) olisi todellisuudessa äänestänyt Halosta, jos olisi tiennyt tai muistanut tämän poliitisen uran ja todellisen poliittisen kannan.

Unohtaa ei kannata myöskään sitä, että Halosen hakiessa töihin ulkoministeriöön varatuomari Jussi Lumme (hänen entisen työnantajansa Luotonvalvonta Oy:n edustajana) sanoi lausunnossaan, että Halonen oli itsepäinen väittelijä. Ulkoministeriössä ministerinä toimiessaan Halosta luonnehdittiin ehkä tämän vuoksi toimintatyyliltään ja – tavoiltaan lammiomaiseksi johtajaksi.

Tai sitä, että Halosen entinen avopuoliso, Sdp:n eduskuntaryhmän sihteeri Kari Pekkonen, toimi KGB-kontaktina.

Tai sitä, että Halonen on – jostain julkisuudelle tuntemattomasta syystä – kieltänyt Suojelupoliisia antamasta julkisuuteen ns. Rosenholz-dokumentteihin perustuvaa Stasi-listaa – listaa DDR:n kommunistisen tiedustelupalvelun korkeinta poliittista johtoa edustaneista suomalaisista yhteistyökumppaneista (joissain kulttuureissa käytettäisiin tällaisesta toiminnasta kenties nimiä maanpetos tai vakoilu vieraan vallan hyväksi).

Niin? Monikohan olisi äänestänyt Halosta nämä asiat tietäessään?
Mikä on teidän mielestänne journalismi.infon esittelemän taistolaismedian vaikutus tämän päivän Suomessa?

Lähteet: journalismi.info, VA, STT, Uuden Suomen arkisto, Jukka Seppinen; Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991


Site Meter

Suomeen tarvitaan uutta työvoimaa joka suostuu tekemään palvelualojen huonommin palkattuja töitä, ja tekee sen vieläpä hyvin.

Jeja Pekka Roos US-blogissaan.

Tätä on siis tässä vaatimassa työväen etuja ajava kommunisti.

Tällä kerralla Roos ilmoittaa varsin selvästi sen, että vihervasemmisto tarvitsee maahanmuuttajia ns.paskaduuneihin – sen vuoksi, että niiden palkkaus voidaan pitää niin alhaisella tasolle, että alkuperäisväestön on mahdoton saada niistä toimeentuloaan.

Tähän ajatukseen liittyy myös hyvin äkkiä idea siitä, että sosiaalisia subventioita voidaan ja niitä pitää kohdistaa juuri tälle maahanraahattavalle uuden ajan paarialuokalle. Siinä sivussa Roos viis veisaa niistä omista työttömiksi jäävistä paperityöläisistämme tai muistakaan uuden uljaan globaalin rakennemuutoksen jalkoihin jääneistä ihmisistä – puhumattakaan perinteisistä kotimaisista syrjäytyneistä

Tässä on nähtävissä naamion takaa paljastunut kuva vasemmistoliiton todellisista kasvoista – uuden ajan kolonialisaatiosta, kasvottomasta, kartelleihin ja monopoleihin perustuvasta, täysin kansallisuudettomasta kapitalismista, kansainvaelluksista ja maailman muuttamista helposti hallittavaksi monikulttuuriseksi – divide et impera – periaatteella toimivaksi – monikulttuuriseksi rahasammoksi.

De facto – Jeja Pekka tunnustautuu tässä avautumisessaan kansainvälisen kapitalismin juoksupojaksi. Sen seurauksena Lego voi julkistaa ensi joulun uuden suurhitin lelujen saralla. Kas, tässä sitä Suomeen tarvitttavaa uutta työvoimaa, joka suostuu tekemään palvelualojen huonommin palkattuja töitä ja tekee sen vieläpä hyvin.

Jos tavallinen duunari äänestää näitä monikulttuurin, globalisaation, suvaitsevaisuuden ja EU:n nimissä huutavia opportunisteja, hän huomaa hetken kuluttua olevansa perheineen häädettynä katuojaan – jos perhe edes on enää kasassa.

Katuojaan – ilman työtä, toimeentuloa ja kotia.

Jejapekat eivät välitä Suomesta eivätkä suomalaisista.

    HS


Site Meter

Valta otetaan poliittisten vastustajien hiljentämisellä; on nojattava ennen muuta nuoreen polveen, joka ei tiedä historiasta eikä edes 50-luvusta. Etsikkoaika oli ollut 1940-luvulla, nyt se oli tullut uudelleen.

Taisto Sinisalo, SKP, 7.11.1970

Ympyrä näyttää kiertäneen kehän ja palanneen takaisin siihen mistä se lähti. Nykyinen nuoriso – l. vihervasemmistolainen sellainen – ei tiedä mitään historiasta eikä edes 1970-luvusta.

Mutta heidän käyttämänsä metodit ovat kyllä jotenkin historiasta tuttuja. Nytkin yritetään hiljentää poliittisia vastustajia vallan saamiseksi – vaikka väkisin.

Kauniilla aatteella on kauniit oppi-isät ja kauniit metodit…

SLAPP!

Eipä muutu
mokuruutu
pesee aivot
aateraivot
jauhaa saavat
uudet kaavat
kylvää saastaa
ihanteemme
isiemme
unohtui jo isänmaa
siitä puhua ei saa.

Oppimatta mitään
katsoo länteen, itään
pojanklopit
vieraat opit
omaksuvat

Totuus karu
hirttonaru
mokuansan
kaulas Suomen kansan
ellei muutu
kuvaruutu
jos ei vakaa kansa
tosissansa
suutu
peliin puutu

Tuntematonta aseveliaktiivia tähän aikaan siteeraten.