Ärsyttääkö naapurisi? Ilmianna hänet

Suomi niminen valtio on ottanut jälleen kerran aimo askeleen pois kansalaisvaltiosta ja kohti poliisivaltiota. Poliisi on avannut aidon DDR:läisessä ja orwellilaisessa hengessä anonyymin ilmiantopalvelun kotisivuilleen.

Tällaisella ilmiantopalvelulla poliisi mahdollistaa perättömien ilmiantojen tekemisen vaivattomasti – ja jopa kannustaa siihen. Jos naapurisi ärsyttää ja tiedät tämän kirjoittelevan esimerkiksi blogia, voit käyttää näppärästi poliisia omaan kiusantekoosi tästä eteenpäin.

Samoin voit nyt työllistää poliisia usuttamalla sen pomosi, anoppisi, poliittisen vastustajasi, vihamiehesi  tai kenen tahansa sellaisen  kimppuun josta et pidä ja  joka toimii netissä.

Se kuinka paljon tällainen toiminta tulee sitten syömään poliisin resursseja, ei näytä kiinnostavan poliisijohtoa eikä näitä armaita päättäjiämme. Valvonta, sensuuri ja kuri näyttäisivät muodostuneen jo itsetarkoitukseksi tässä entisessä demokratiassamme.

Mielenkiintoista on tosin se, miten Orwellin totalitaristinen maailma tuli sitten Suomeen ihan muutamassa vuodessa-  ja nimen omaan liberaaleiksi julistautuneiden vihreiden hallitessa oikeusministeriötä Demlan tuella.

Historia tulee aivan varmasti muistamaan tämän päivän päättäjät – mutta ei välttämättä hyvällä.

Lähde: Poliisi

Jk. Myös Jarkko Pesonen kirjoittaa samasta asiasta.

Advertisement

 

Suomalainen oikeusturva ja sananvapaus vaakalaudalla

Kun oikeusministeri Tuija Brax huomasi yllätyksekseen (ilmeisesti tämän jutun luettuaan), että perustuslaki Suomessa suojelee kansalaisten mielipiteen-, ilmaisun- ja sananvapautta, eikä lainsäädäntöömme ole (muutaman juristin vastaväitteistä huolimatta) edelleenkään (eduskunnan tahdosta) kirjattu rasismia rikokseksi, hänelle tuli ilmeisesti hätä  (vaalikausi kun lähenee loppuaan ja jatko lainsäädäntötyön korkeimpana valvojana ei ole ollenkaan varma).

Brax reagoi asiaan ja hän rykäisi hädissään ns.työryhmän manipuloimaan lainsäädäntöämme haluamaansa suuntaan. Tuo työryhmä esittää tänään julkaistun uutisen mukaan sitä, että rasismin ohella muutkin vaikuttimet voisivat olla peruste tuomion koventamiselle.

Esimerkiksi pahoinpitelystä seuraisi (ilmeisesti eduskunnan kantaa juurikaan kysymättä, ihan näiden muutaman demokraattisen lakimiehen keskinäisellä päätöksellä?) tavallista ankarampi rangaistus, jos tekijää on ärsyttänyt uhrin sukupuolinen suuntautuminen, vammaisuus, uskonto tai elämänkatsomus (eli vastapuolen tahallinen provosoiminen tullaan sallimaan tulevaisuudessa?)

Rasistinen vaikutin (vaikka rasismi- ja viharikoksia ei siis lakiin ole kirjattu)  on ollut koventamisperusteena jo vuodesta 2002. Työryhmän mukaan poliisi kirjaa rasistisia motiiveja ylös varsin usein, mutta oikeuden tuomioissa ne harvemmin näkyvät.

”Motiivista on usein vaikea saada näyttöä. Voimassa oleva säädös on tulkinnanvarainen ja siksi ongelmallinen”

sanoo työryhmän jäsen valtionsyyttäjä Mika Illman.

Minusta on aika paksua, että virantoimituksessaan (ihmisoikeus- ja sananvapauskysymyksissä)  varsin usein tulilinjalle joutunut valtionsyyttäjä on otettu manipuloimaan (hänelle kelpaamatonta) lainsäädäntöä (vastoin eduskunnan kantaa) itselleen sopivaksi.

Joissain aidoissa sivistysmaissa Illmanin touhut olisivat johtaneet – jos nyt ei suoraan  hyllyttämiseen, erottamiseen tai muihin tehtäviin siirtoon – niin ainakin tutkintaan. Sen verran yleisestä oikeustajusta poikkeavalta, puolueelliselta ja poliittisesti leimautununeela tuo toiminta on ajoittain näyttänyt sivustaseuraajan silmissä.

Sinänsä se periaate, että yhteiskunta suojelee jäseniään on erittäin toivottua. Tällaisen työryhmän jäljiltä on tosin pelättävä sitä, että ajatusrikollisten ja mielipidevankien määrä tullee jossain vaiheessa kasvamaan räjähdysmäisesti.

Kyse on todellisuudessa (kylmästi) siitä, että Braxin asettama työryhmä myötäjuoksijoineen haluaa kriminalisoida perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten suojaaman sananvapauden – nimen omaan heitä vastakkaisia mielipiteitä esittäviltä ihmisiltä. Tällainen manipuloitu toisinajattelijajahti tuo mieleen lähinnä DDR:n ja Neuvostoliiton – mutta näillä ihmisillähän on joukoissaan sellaisia, joilla on jo valmiiksi kokemusta tuosta systeemistä ja siellä harjoitetusta toiminnasta.

Tämä työryhmä luovutti hätäisesti kasatun (ja yksipuolisen) mietintönsä oikeusministeri Braxille tiistaina Helsingissä.

Työryhmä ehdottaa lakiin myös muutoksia, jotka helpottaisivat internetin rasismiin puuttumista. Laissa tehtäisiin selväksi, että pelkkä nettilinkin tarjoaminen rasistisille sivuille voi olla kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Lakiin lisättäisiin Braxin työryhmän toivomuksesta uusi rikosnimike törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Sellaiseksi voitaisiin katsoa esimerkiksi yllyttäminen joukkotuhontaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon.

Törkeä kiihottamisrikos toisi enimmillään neljä vuotta vankeutta. Nykyään kiihottaminen kansanryhmää vastaan voi tuoda korkeintaan (oikeuskäytännössämme varsin kovan) kahden vuoden tuomion.

Eli käytännössä työryhmä ajaa takaa sitä, että väärän mielipiteen julkaisemisesta (ajatusrikoksesta) tulisi neljä vuotta vankeutta – samaan aikaan kun Suomessa  ihmisen tappamisesta selviää sakoilla.

Työryhmän mukaan rasistisia väitteitä esitetään netissä paljon – erityisesti keskustelupalstoilla, joissa keskustelijat voivat revitellä nimimerkkien suojissa. Esimerkiksi Sellon ampumistapaus sai työryhmän mukaan aikaan rasististen viestien vyöryn (kuka vielä väittää, ettei lainsäädäntötyö olisi tarvittaessa nopeaa… 😉 ).

Braxin mukaan lausuntokierroksella onkin pohdittava sitä, miten keskustelupalstojen pitäjien vastuuta selvennettäisiin. Lehdet ovat vastuussa verkkosivuistaan, mutta niin sanotuilla vapailla sivustoilla käydään vilkkaita keskusteluja, joista ketään ei yleensä saada vastuuseen.

”Mitä pitäisi tehdä yhteisöille, jotka eivät poista rasistisia viestejä, vaikka niitä toistuvasti kehotetaan siihen”

Esityksen mukaan myös yhteisö voisi joutua vastuuseen rasistisesta rikoksesta, kuten kiihottamisesta tai syrjinnästä. Tällöin rangaistus olisi yhteisösakko.

Tämä ei tietenkään koskisi oikeita mielipiteitä eikä  suoraa suomalaisiin tai miehiin kohdistuvaa ammattimaistakaan kirjoittelua. Ilmeisesti tällä lainsäädäntötyöllä haetaan myös lainsuojaa esimerkiksi seuraaville ilmaisuille:

*…vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin…
*…tuommoinen niskamakkara siellä orpona istui…
*…tämän mullin ja elukan elämä…
*…kuohittu mahtisonni…

Sen sijaan sanojen pakolainen, maahanmuuttaja, islam, muslimi, afrikka, tummaihoinen, arabitaustainen tai somali käyttämisestä tulee yksittäin ilmeisesti vuoden vankeusrangaistus ja yhdistettynä niiden käyttämisestä tulee sitten neljän vuoden vankeustuomio.

Vaikka Kaarina Hazard sitten saatiinkin JSN:n  eteen tutkittavaksi, on kansalaisten syytä olettaa, että tällainen valtaväestöä halventava ja loukkaava  kirjoittelu tulee saamaan Lex Braxin erityisen suojan:

Meni oikealla hetkellä. Ymmärsi mennä. Kuten Elvis oksennukseensa tai Marilyn lääkkeisiin. Tahdomme loppuun dramaattisen käänteen, emme kiusallista hiipumista, joka on kaikkien osa. Ja tämän testosteronilla, anabolisilla steroideilla, eläintaljoilla ja leijonariipuksilla itsensä mieheksi rakentaneen olennon kylmenevän kalmon ääressä salaa ihmettelemme, miksi tämä Matti Nykänenkin täällä vielä heiluu, sehän on jo nähty.

Tämä tulee siis yleistymään.

Vanha tuttavamme Päivi Tiilikka ehti jo kertomaan oman asiantuntijakantansa näihinkin asioihin.Tiilikan mukaan:

Hazardin kirjoitus ei ollut hyvän maun vastainen, koska Halmeen elämä oli kaikkea muuta kuin hillittyä.

On koomista, jos rikoksiin syyllistyneestä ressukasta tehdään pyhimys kuoleman jälkeen.

Hazard osoitti ihailtavaa rohkeutta, koska vainajista yleensä kirjoitetaan kunnioittavaan sävyyn.

Tunnettu oikeustietelijä Jukka Kemppinen kommentoi Päivi Tiilikkaa näiden lausuntojen jälkeen seuraavasti:

Lupaava ja nuori Päivi Tiilikka on puhunut lyhyessä ajassa uskottavuutensa sangen vähiin…

… Tiilikka on jo aikaisemmin osoittanut, ettei hän oikeastaan tunne lakia kuolleen henkilön kunniaa, yksityisyyttä ja henkilötietojen salassapitoa koskevin osin, hänen on syytä sopeutua siihen, että häntä pidetään vastaisuudessa iltapäivälehtien asianajajana.

Olisikohan tässäkin kyse siitä, että lakia pitää muuttaa silloin,  kun lakimies ei tunne sitä tai se ei sovi tämän päämääriin (unohtamatta sitä, että Tiilikan lausunto Hazardin oikeudesta esittää mielipiteensä, vaikka se jotain loukkaisikin, ei taatusti koske tämän lain voimaantultua kuin osaa mielipiteistä)?

Tiilikan kohdalla on muuten syytä huomata, että Tiilikan  tärkein sidosryhmä on – yllätys,yllätys – Demla, eli Kansandemokraattiset Lakimiehet – kuten Pirkkalassa ( kuuluisan monisteen vaikutuspiirissä) kouluaan käyneen toimeksiantajankin –  tai tämän kirjoituksen  käsittelemän ns. työryhmänkin.

Lainsäädäntöneuvos Ilari Hannulan mukaan rasistiset asenteet voivat helposti nostaa päätään varsinkin laman aikana.

”Viharikokset ja rasismi ovat kasvussa. Asenteisiin on syytä vaikuttaa kaikilla tasoilla, myös rikoslaissa”

Hannulan (ja muun Braxin työryhmän) ratkaisu ongelmiin on asioista vaikeneminen, ongelmien peittely ja väärien mielipiteiden esittäjien rankaiseminen – ja ihmisten heittäminen (tarvittaessa ja poliitikkojen halutessa)mielipiteidensä vuoksi  neljäksi vuodeksi vankilaan.

Jotenkin ihmetyttää sellainen logiikka, jossa samaan aikaan, kun ehdottomista vankeusrangaistuksista pyritään siirtymään (esimerkiksi omaisuus-, huume ja väkivaltarikosten kohdalla) kohti avolaitos- ja yhteiskuntapalvelurangaistuksia, itseään kansanvaltaisena tasavaltana pitävä kansallisvaltio valmistautuu heittämään vankiloihin oman kantaväestönsä joukossa olevia (isänmaallisia, mutta virallisesta linjasta mielipiteiltään poikkeavia) toisinajattelijoita.

Työryhmä muistaa kyllä muistuttaa, ettei sananvapautta saa polkea rasismin vastustamisen nimissä. Laissa pitää täsmentää ne alueet, joilla sananvapaus on erityisen suojattu. Näitä ovat tiede ja taide sekä ajankohtaisten ja historiallisten tapausten selostaminen.

Tämä laissa pitää täsmentää on siis työryhmän näkemys ja täysin irrallaan esimerkiksi eduskunnan (tai sen edustaman kansan ja yleisen mielipiteen) kannasta – perustuslaista nyt tässä edes puhumattakaan.

”Toimittajan saattaminen vastuuseen muiden antamista haastattelulausunnoista voi vaarantaa sananvapauden käyttämistä ja estää keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista”

Työryhmän esittämät sananvapautta rajoittavat muutokset on tarkoitus saada voimaan ensi vuoden kevääseen mennessä (eduskunnan vaihtumisen ilmeisesti huolestuttaessa näitä lainpuoskaroijia).

Uudistuksilla Suomen lainsäädäntö saataisiin vastaamaan EU:ssa tehtyjä ratkaisuja.

Tämä työryhmän kokoonpano  on sitten ihan oma  luku sinänsä. Tuskin koskaan (sotasyyllisyyslakeja ehkä nyt tässä lukuunottamatta) maamme historiassa on ollut näin yksipuolinen ja yksisilmäisesti (l.poliittisen tarkoitushakuisesti) kasaan hädässä pistetty parlamentaarisen työryhmän irvikuva.

Ryhmän jäsenet ansaitsevat kertauksen vuoksi uudelleenesittelyn (vaikka olenkin täällä kertonut olennaisimman heistä).

Valtakunnaninkvisiittorina valtakunnansyyttäjänä toimiva Mika Illman on myös eräs varsin tunnettu demlisti. Hänen suurimpia saavutuksiaan on ollut kirjoittaa (sisällöltään uskomattoman kepeä ja) varsin kyseenalainen väitöskirja rasistisesta rikollisuudesta Suomessa – ja käyttää omaa väitöskirjaansa oikeustieteellisenä lähteenä syyttäjänä toimiessaan. Hän ratsastaa toisinajattelijoiden ruumiiden yli kohti oikeuskanslerin virkaa.

Eräs nimi joka kannattaa myös muistaa tässä yhteydessä on Johanna Ojala.

Tämä reipas asianajaja on ilmeisesti keskittynyt rahastamaan yhteiskunnalta rahaa itselleen,  hoitamalla maahanmuuttajien maksuttomia oikeudenkäyntejä (mok).  Unohtamatta mitenkään sellaisia demlistejä kuten lainsäädäntöneuvos Ilari Hannulaa (joka toimii Braxin alaisena oikeusministeriön lainvalmisteluosastolla), käräjätuomari Jaana Niemitaloa ( Helsingin käräjäoikeus) tai OTL ja hallinto-oikeuden assistenttia Riku Neuvosta (Helsingin yliopisto).

Työryhmästä loistaa ulospäin täydellinen yksipuolisuus – työryhmään ei ole kelpuutettu muita kuin demlaa lälhellä olevia juristeja, joilla jokaisella on oma lehmänsä ojassa, joko virkansa tai veronmaksajien rahoilla kustannetun kukoistavan ihmiskaupan maahanmuuttobisneksen  puitteissa – neutraaleista tai sananvapauteen suopeasti suhtautuvista mielipiteistä nyt puhumattakaan.

Tämä työryhmä ja sen ns.lainvalmistelutyö on häpeällinen farssi – niin oikeustieteellisen lainvalmistelun, kuin kansanvallan tai sananvapaudenkin kannalta tarkasteltuna.

Nyt on käynyt niin, että sen sijaan että meillä olisi pukki kaalimaanvartijana, olemme saaneet susilauman lammaskatraamme – ja sananvapautemme – vartijoiksi.

*   *   *

Tavallaan tämä ei sinänsä yllätä.

Viime aikoina on tullut useita merkkejä siitä, kuinka lainsäädäntövalta on ajautunut sellaisiin käsiin mihin se ei kuulu tai siitä, kuinka oikeusministeriö (ja sen demlalaiset sidosryhmät) voi muissakin asioissa  käyttää lainvalmistelussa (ja etenkin lainsäätämisessä)  perustuslakikomiteaa (vastoin perustuslakia) omien poliittisten pyrkimyksiensä kumileimasimena.

Jokaisen kannattaa miettiä näitä asioita – etenkin äänestyspäätöstä tehdessään.

Tällaisesta oligarkiasta pääsisimme kätevästi eroon laajentamalla aitoa kansanvaltaisuutta – ja alistamalla lakialoitteet ja virkamiesvalinnat suorien kansanäänestysten alaisiksi.

Lähteet: OM, Eduskunta, STT, Wikipedia, Finlex, HS

 

Riitta Juntunen – kiduttajien ja murhaajien juoksutyttö

Päivän uutisvuosta esille tullut – ja erittäin vastenmielisen asian sisällään pitänyt – uutinen, herättää jälleen kerran ajatuksia ja keskustelua siitä, että olisiko Suomessa viimeinkin aika pistää pystyyn rähmälläänolonajan totuuskomissio?

HBL kertoi, että SAK:n tiedotuspäällikkönä nykyään toimiva Riitta Juntunen oli DDR:n salaisen poliisin Stasin ilmiantaja – kiduttajien ja murhajien juoksutyttö.  Hänen Stasiin liittyvä koodinimensä oli ”Kati”, ja hän työskenteli kääntäjänä valtiollisessa tulkkaus- ja käännöstoimistossa Itä-Berliinissä.

Petra Sauerzapf-Poser, joka oli Katin ”ystävä” ja kollega käännöstoimistossa kertoi, että hän sai elämänsä shokin avatessaan 1990-luvulla oman Stasi-mappinsa.  Tämä yksi hänen parhaista ystävistään oli ilmiantanut hänet Stasille ja paljastanut intiimejä yksityiskohtia.

Vuonna 1983 ystävät viettivät yhdessä iltaa. He puhuivat miesihanteistaan, ja Sauerzapf-Poser kertoi yksityiskohtaisesti, millainen olisi hänen elämänsä mies.

Kun Stasi oli lukenut Juntusen raportin minusta, se päätti lähettää agentin perääni. Ove, jonka luulin olevan poikaystäväni, olikin oikeasti Stasin agentti ”Herbert”, joka raportoi kaiken sanomiseni ja tekemiseni toimeksiantajilleen.

Stasi – eli DDR:n Ministerium für Staatssicherheit –ei ollut mikään normaali poliisiorganisaatio. Stasi oli huippuunsa jalostettu ja viilattu – ja saksalaisella tehokkuudella jauhanut – valtiollinen urkinta- ja terrorielin.

Stasin – itä-saksalaisittain nuuskintaviraston (das Snuffelamt) tai  yhtiön –  organisaatio paisui jättimäiseksi. DDR:n loppuaikana järjestön palkkalistoilla oli 85 000-91 000 päätoimista virkailijaa. Sen lisäksi oli 150 000- 300 000 aktiivista urkkijaa ja tilapäisiä ilmiantajia, joiden tarkkaa lukumäärää ei kukaan tiedä. Arviot vaihtelevat 600 000 ja 2 miljoonan välillä.

Neuvostoliitosta omaksuttuun tyyliin, myös alle 18-vuotiaita käytettiin nuuskijoina . Noin 6 % Stasin tiedottajista oli alle 18-vuotiaita, jotka raportoivat vanhemmista ihmisistä tai luokkatovereistaan.
Stasin arkistoon päätyi noin 6 miljoonan ihmisen tiedot, noin 1/3 koko
Itä-Saksan väestöstä. Stasi ulotti lonkeronsa myös ulkomaille, toimien KGB:n tehoikkaimpana kassarana monissa maissa.

Kuten esimerkiksi Suomessa.

Stasi loi tehokkaamman urkintakoneiston, kuin sen tunnetut virkaveljet; KGB tai Gestapo. Näihin verrattuna DDR:ssä salaiseen poliisiin kuuluvien vakinaisten, pysyvien ja tilapäisten tiedottajien suhde verrattuna vahdittavien määrään oli pienin.

* Gestapossa oli 1 upseeri jokaista 2000 vahdittavaa saksalaista kohden.

* KGB:ssä oli 1 upseeri 5830 neuvostoliittolaista kohden.

* Stasissa oli yhtä vakinaista työntekijää, pysyvää tai tilapäistä
urkkijaa kohden oli vain 6,5 vahdittavaa saksalaista.

Stasi oli myös kovaotteinen väkivaltakoneisto. Se kehitti eräitä kuulustelu- ja  kidutusmenetelmiä – saksalaisella insinööriasenteella ja -taidolla –  tehokkaaseen, kylmään ja julmaan huippuunsa.

Omasta mielestäni erässä parhaimmista uhrien kokemuksista kertovassa teoksessa, Anna Funderin Stasiland (Granta Books 2003), eräs uhri Miriam, kertoo näin:

Miriam says the prisoners were brutal to each other too. She says the criminal prisoners received privileges for abusing the politicals. She says that for eighteen months she was addressed by number and never by name. She says there was a hoard-and-barter system, in fact a whole economy, in sanitary napkins.

Tämäkin menetelmä oli kopioitu raakamallina suoraan Neuvostoliitosta – ja jalostettu huippuunsa DDR:ssä. Kuuluisassa Neuvostoliitossa toimineessa pakkotyöleirijärjestelmässä  Gulagissa (vankileirien saaristossa) rikosvangit toimivat poliittisten vankien rangaistusta kiristävänä osana, mutta saklainen tehokkuus loi siitä täydellisen helvetin.

Stasi osasi ihmisen mielenmurtamisesta lähes kaiken. Sellit olivat pieniä ja osa selleistä  oli seiniltään  ilman tasaista betonirappausta- karheaa pintaa, johon iho jäi kiinni. Joissain selleissä  oli metalliseinät ja vesijohtoputkisto, josta suihkusi jääkylmää vettä ympäriinsä. Osassa näistä oli kuuluisa  puolatuoli, joka vangitsee ihmisen mutkalle. Sangosta tippui vettä päähän pisara kerrallaan.

Myöskään metri kertaa metri kertaa metri kooltaan ollut eristyskoppi ei ollut tuntematon Stasille. Yksinäisyydellä ja eristämisellä vaikeisiin olosuhteisiin saatiin ihmisten tahto murtumaan – ja mieli järkkymään.

Fyysisillä kidustuskeinoilla saatiin yleensä nopea tulos kuulusteluiden aikana. Kahlittua ihmistä piestiin heti kuulustelun alussa – ja hetken päästä hänelle tarjottiin tupakka ja löysättiin hieman kahleita.

… ja jatkettiin pieksämistä yllättäen, varoittamatta ja uudelleen.

Kuristamiset, hukuttamiset, vesi- ja sähkökäsittelyt olivat Stasin arkipäivää. Kynsiin ja hampaisiin kohdistuva väkivalta kuuluivat kehittyneempään ja pidempiaikaiseen kuulusteluun vakiometodeina – kuten myös naispuolisten vankien raiskaus.

Valvottaminen ja vuorokausirytmin sekoittaminen ovat keinoja, joihin (ihmisoikeusopimuksista huolimatta) suomalainen tutkintavankikin törmää edelleen. Stasille ne olivat pidemmälle viedyn kiduttamisen alkusoitto.

Se jatkui aistihavaintojen estämisellä, fyysisellä eristyksellä, melulla, valolla, nöyryyttämisellä, lähimmäisten kiduttamisella kuulusteltavan nähden tai kuullen, vesikidutuksella, valeteloituksilla…

Stasin rikoslistalta löytyy myös järjestelmällinen omien kansalaisten murhaaminen rajalinjalla.Tuon rajalinjan symboliksi muodostu aikanaan Berliinin muuri.

Sattumalta tätä kirjoitettaessa on kulunut päivälleen kaksikymmentä vuotta siitä, kun Berliinin muuri murtui. Muistan tuonkuin eilisen päivän, mutta niille jotka eivät muista, liitän pienen tiivistelmän tähän.

Berliinin muuri erotti Länsi-Berliinin Itä-Berliinistä ja sitä ympäröivästä DDR:stä vuosina 1961–1989. Se oli osa DDR:n rajajärjestelmää. DDR:n hallinnon antifasistiseksi suojavalliksi kutsuman muurin tarkoituksena oli estää itäsaksalaisten pääsy länteen.

Monet ihmiset eivät ehtineet näkemään tuota päivää, vaan kuolivat väkivaltaisesti tuolla rajalla.

Vuonna 1962 muurin vieressä sijainneet talot hajotettiin ja noin 100 metrin päähän rakennettiin uusi muuri. Tähän väliin jäi tyhjä kaistale ei-kenenkään maata, jota alettiin kutsua ”kuoleman käytäväksi”.

Se oli täytetty hienojakoisella hiekalla, jotta pakoa yrittävien jalanjäljet näkyisivät helposti. Alue oli täysin suojaton ja ansoitettu muun muassa panoksilla, jotka oli liitetty mutkittelevaan lankaan. Pienikin töytäisy laukaisi panokset, jotka haavoittivat pakenijaa ja kutsuivat rajavartijat paikalle.

Alueen tärkein ominaisuus oli vartiotorneissa oleville vartijoille avautuva vapaa tulilinja. Aluetta ei kuitenkaan ollut miinoitettu raskaammilla jv-miinoilla (toisin kuin DDR:n ja Saksan liittotasavallan välinen muu raja-alue).

Viimeinen rakennusvaihe alkoi vuonna 1975. Lopullisen muurin korkeus oli 3,6 m ja leveys 1,5 m. Sen rakentaminen maksoi 16 155 000 DDR:n markkaa. Muurin yläosassa oli metallinen putki joka hankaloitti muurin yli kiipeämistä. Ennen metallista putkea kokeiltiin lasinsirpaleita muurin päällä, mutta päättäjät katsoivat paremmaksi siirtyä metalliseen putkeen. Rakennelmaan kuului myös 300 vahtitornia ja 30 bunkkeria.

Muurin rakentamisen jälkeen pako Saksan liittotasavaltaan oli erittäin vaikeaa. Pakenemista yrittäneistä 5000 onnistui, 239 kuoli ja 200 haavoittui vakavasti. Piikkilankavaiheessa, kun raja vielä kulki pitkin kaupungin katuja, pakoa saattoi yrittää yksinkertaisesti loikkaamalla talon ikkunasta kadun toiselle puolelle. Betonimuurin ja suojavyöhykkeen valmistuttua tämä muuttui mahdottomaksi. Myöhemmin pakoa yritettiin muun muassa kaivamalla tunneleita muurin ali tai lentämällä sen yli.

Juntunen ei  kommentoinut Stasi-yhteistyötä tänään HBL:lle mitenkään. Hän sanoi myös STT:lle sunnuntaina, että ei aio kommentoida asiaa.

Stasi-kohu ei vie  (ei tietenkään, oikea aate ja oikea puolue…) SAK:n viestintäpäälliköltä työpaikkaa. SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen sanoo  Juntusen jatkavan töitään normaalisti Hufvudstadsbladetin artikkelista huolimatta.

Tämä asia tuli julkisuuteen viimeksi seitsemän vuotta sitten. Tuolloin asia käsiteltiin SAK:n sisällä ja tultiin siihen tulokseen, että asia on vanha, eikä ole tapahtunut Juntusen ollessa SAK:n palveluksessa ja Juntunen sai jatkaa

Tukiainen selventää.

Juntunen sai jatkaa ja antoi jatkossa erinomaisen kuvan SAK:n edustamasta moraalista ja arvostelukyvystä – kas, sittemmin Juntunen ylennettiin SAK:n viestintäpäälliköksi. Asia tiedettiin ja painettiin villaisella – erinomaisen avointa ja rehellistä  toimintaa ay-liikkeeltä jälleen kerran.

SAK:ssa kannattaa katsoa peiliin, jos yhteiskunnallinen luottamus alkaa olla nollan tasolla ja vaikutusvalta hupenee samalle tasolle.

Tänään esitettyyn kysymykseen siitä, vahingoittaako uutisointi SAK:n imagoa, Tukiainen vastasi:

Ei tämä ole miellyttävä asia, mutta hän ei ollut silloin SAK:n palveluksessa.

Niin – tällä logiikalla SAK pitäisi sitten varmaan palkkalistoillaan myös sellaisen ihmisen, joka paljastuisi myöhemmin oikeaksi kiduttajaksi?

Moraalin taso on SAK:ssa aika vähäinen. Toisaalta ne jutut mitä olen kuullut esimerkiksi rakenuksilla työskennelleiltä tutuilta, vahvistavat tätä kaksinaismoralistista kuvaa.

Jos tilanne on niin, että työsuojeluvaltuutettu ei saa tiilien ja lautojen putoamista uuden duunarin päälle  loppumaan – ennen kuin uusi työntekijä on painostettu Rakennusliiton jäseneksi.

Jonka värvärinä toimii samainen työsuojeluvaltuutettu…

Kun Juntunen ei ymmärrä hävetä – eikä pyytää anteeksi –  eikä myöskään hänen työnantajansa näe mitään väärää siinä, että Juntunen näin ollen hyväksyy taustansa Stasin juoksutyttönä, minusta suomalaiset voisivat tehdä jotain.

Ei, ei mitään adresseja tällä kerralla, vaan reilu joukkoeroaminen SAK:laisista liitoista  ja liittyminen esimerkiksi asioita tasapuolisemmin ja rehellisemmin ajavaan Loimaan kassaan.

Luulen vahvasti, että vasta se vauhdittaisi SAK:n ja vasemmiston todellista itsetutkiskelua menneisyyden syntien edessä.

Miten sitten ns. oikeistossa olleet selkärangattomat nilviäiset saataisiin paljastettua? Ainoa tehokas ratkaisu olisi varmaan Rosenholz-aineiston julkaisu ja sen kuuluisan totuuskomission perustaminen.

Nyt nimittäin näyttää siltä, että korruptioskandaalissa ryvettyneet päättäjät pysyvät kaikesta tapahtuneesta huolimatta paikoillaan, kuin se paska siellä kuuluisan Junttilan tuvan seinässä.

Ehkä totuuskomission kaltainen valkopesu ja jätteiden kartanolle heittäminen pesuveden mukana on sitten se ainoa tapa saada joku roti tähän maahan ja tämän maan asioiden hoitamiseen.

Lähteet: HBL, IL, AL, Wikipedia, Anna Funder: Stasiland, Various; History of Stasi, Tripadvisor

Jk. Suosittelen aiheesta muuten kiinnostuneille  tätä elokuvaa: Muiden elämä (Das Leben der Anderen). Ohjaus Florian Henckel von Donnersmarck, pääosissa Ulrich Muhe, Martina Gedeck ja Sebastian Koch. Saksa 2006.