Kullervoblogin toimitus haluaa toivottaa erinomaisen hyvää Kalevalanpäivää kaikille suomalaisille. Kalevala on (kaikesta siihen nykyisenä monikulttuurisen dekadenssin aikana liitetystä lokaamisesta ja räkimisestä huolimatta) Suomen kansan ja suomalaisten kansalliseepos.

On surullista huomata sellainen asia, että innokkaimmin tähän Kalevalan (ja yleisesti kaiken suomalaisuuden) halveksintaan syyllistyvät juuri sellaiset ihmiset, jotka ovat kaikkein eniten nauttineet suomalaisen kansallisvaltion heille antamista palveluista, hedelmistä ja turvasta.

Ihminen joka on syntynyt suomalaiseksi (puhumattakaan vieraasta, joka asuu Suomessa) eikä arvosta kansallisvaltiota ja sen eteen tehtyjä uhrauksia, ei ansaitse myöskään kansallisvaltion tuottamia hyvinvointipalveluja.  Tämänkaltaiset omaan pesään ruikkijat voitaisiin aivan tunnontuskia tuntematta jättää yhteiskunnan tuottamien palvelujen ulkopuolelle – jos et arvosta etkä kunnioita jotain saamaasi, silloin  et ansaitsekaan sitä.

Tämä koskee sekä alkuperäisväestön mätämunia, kultalusikka suussaan syntyneitä pseudoliberaaleja että maahanmuuton mukanaan tuomia huonokäytöksisiä ja kovaäänisiä vieraita.

Maassa maan tavalla tai maasta pois ei ole mikään tyhjä klishee. Se on universaali totuus.

Tässä yhteydessä kunnioittamisella ja arvostamisella ei tarkoiteta sitä, että avionrikkojat pitää sotkea suohon ja  verikosto on  sallittua markkinarauhan ulkopuolella tai puhumattakaan siitä, että koko kansan pitäisi pukeutua tuohivirsuihin, patalakkiin ja pellavaiseen pukuun (unohtamatta kanteletta kainalossa).

Ei niin, kyse on kansallisen kollektiivisen ymmärryksen henkisestä perinnöstä ja sen sisäistämisestä – yhteisestä kielestä sekä  yhteisestä kulttuurista ja tapanormistosta.

Meitä suomalaisia on vain murto-osa koko maailman populaatiosta. Kulttuurimme ja kielemme ovat millä mittapuulla tahansa arvioiden vanhoja. Diversiteetin ja lajille luontaisen itsesäilytysvaistonkin vuoksi, lajin (tässä tapauksessa kulttuurin) keskeltä kumpuava ksenofobia on biologisesti tarkasteltuna tervehenkistä.

Ksenofobisen itsesuojelun liittäminen yhtäläisyysmerkeillä rasismiin on puolestaan lähinnä naurettavaa – suomalaisuudessa kun on kyse kulttuurista, ei rodusta. Tämän asian ymmärtäminen tuntuu olevan edelelen vaikeaa jopa sellaisille ihmisille, jotka eivät hyväksy rotukäsitystä tai joilla on ideologisesti pää syvällä omassa takapuolessaan.

Palataanpa pääaiheeseen ja päivänsankariin. Kalevala on eepoksena toki yhden miehen, Elias Lönnrotin, elämäntyö.  Kalevalan  runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu,  osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa.

Osan runoista  Lönnrot on runoillut itse muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita ja selkeyttämään kokonaisuutta. Lönnrotin keräämät runot ovat kuitenkin pohjaltaan ja olemukseltaan  kalevalaista runoutta ja ne on tehty kalevalaiseen runomittaan.

Tältä pohjalta tarkastellen Lönnrotia voidaan pitää asiallisesti kustannustoimittajana ja Kalevalaa suomalaisten aitona ja oikeana kansalliseepoksena.

Vuoden 2011 Kalevalanpäivän teemarunoksi, Kullervoblogin toimitus on valinnut viidesviidettä runon. Se kertoo muinaisista maahantunkeutujista:

Viidesviidettä runo

Louhi, Pohjolan emäntä,
sai sanoman korvihinsa
Väinölän eleleväksi,
Kalevalan kasvavaksi
sammon saauilla muruilla,
kirjokannen kappaleilla.
Tuo tuota kovin kaehti.
Itse aina arvelevi,
minkä surman suorittaisi,
kunka kuoleman kokisi
tuolle Väinölän väelle,
kansalle kalevalaisten.
Ukkoa rukoelevi,
Pauannetta palvoavi:
”Oi Ukko, ylijumala!
Kaataos Kalevan kansa
rakehilla rautaisilla,
neuloilla teräsnenillä!
Tahikka tauilla tapata,
surmoa suku katala,
miehet pitkille pihoille,
naiset läävän lattioille!”
Tyttö oli Tuonelan sokea,
Loviatar, vaimo vanha,
pahin Tuonen tyttäriä,
ilke’in manattaria,
alku kaikille pahoille,
tuhansille turmioille.
Sill’ oli muoto mustanlainen,
iho inhon-karvallinen.
Tuopa musta Tuonen tyttö,
ulappalan umpisilmä,
teki tielle vuotehensa,
pahnansa pahalle maalle.
Selin tuulehen makasi,
kaltoin säähän karkeahan,
perin viimahan viluhun,
kohin päivänkoittehesen.
Tuli suuri tuulen puuska,
iästä iso vihuri,
tuuli tuhman raskahaksi,
kostutti kohulliseksi
aholla vesattomalla,
maalla mättähättömällä.
Kantoi kohtua kovoa,
vatsantäyttä vaikeata;
kantoi kuuta kaksi, kolme,
neljännenki, viiennenki,
kuuta seitsemän, kaheksan,
ympäri yheksän kuuta,
vaimon vanha’an lukuhun
kuuta puolen kymmenettä.
Yheksännen kuun lopulla,
kuun alulla kymmenennen
kohtu kääntyvi kovaksi,
painuvi pakolliseksi;
eikä synny syntyminen,
luovu luomaiset sikiöt.
Siirrälti sijan aloa,
paneutti toisen paikan.
Meni portto poikimahan,
tulen lautta lapsimahan
kahen kallion välihin,
viien vuoren viukelohon:
eipä tuolla synty synny,
luovu luomainen sikiö.
Etsi synnytössijoa,
vatsansa vajennusmaata
heiluvilla hettehillä,
läikkyvillä lähtehillä:
ei siellä sijoa saanut,
vajennusta vatsallensa.
Synnytteli poikiansa,
vajenteli vatsoansa
kuohussa tulisen kosken,
ve’en vankan vääntehessä,
alla kolmen kosken koprun,
alla äyrähän yheksän;
vaan ei vielä synty synny,
kehnon kohtu ei kevene.
Alkoi itkeä iletys,
parkua paha kuvatus.
Ei tieä, mihin menisi,
kunne kulkea pitäisi
vatsansa vajentamahan,
poikiansa poikimahan.
Puhui pilvestä Jumala,
lausui Luoja taivahalta:
”Tuoll’ on suolla kolmisoppi
rannalla meryttä vasten,
pimeässä Pohjolassa,
sangassa Sariolassa.
Mene sinne poikimahan,
kohtusi keventämähän!
Siellä silma tarvitahan,
väkeäsi vuotetahan.”
Tuopa musta Tuonen tyttö,
ilkeä Manalan impi,
tuli Pohjolan tuville,
Sariolan saunan maille
latomahan lapsiansa,
saamahan sikiöitänsä.
Louhi, Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
vei tuon saunahan saloa,
kylin kylpyhuonehesen,
kyläkunnan kuulematta,
sanan saamatta kylähän.
Lämmitti saloa saunan,
rikenehen riuahutti;
oluella ukset voiti,
kasti kaljalla saranat,
jottei ukset ulvonunna,
saranat narahtanunna.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
”Kave eukko, luonnon tyttö,
kave kultainen, korea,
jok’ olet vanhin vaimoloita,
ensin emä itselöitä!
Juokse polvesta merehen,
vyö lapasta lainehesen,
ota kiiskiltä kinoa,
matehelta nuljaskata,
jolla voiat luun lomia,
sivelet sivuja myöten,
päästät piian pintehistä,
vaimon vatsanvääntehistä,
tästä tuskasta kovasta,
vatsantyöstä vaikeasta!
”Kun ei tuosta kyllin liene,
oi Ukko, ylijumala,
tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa!
Tääll’ on piika pintehessä,
vaimo vatsanvääntehessä
saunassa savun seassa,
kylän kylpyhuonehessa.
”Ota kultainen kurikka
kätehesi oikeahan!
Sillä haittoja hajota,
pihtipuoliset porota,
lukot Luojan lonkahuta,
takasalvat poikki taita
mennä suuren, mennä pienen,
kulkea vähäväkisen!”
Siinä tuo paha pahennus,
Tuonen tyttö umpisilmä
jopa vatsansa vajenti,
latoi lapsensa vihaiset
alla vaipan vaskikirjan,
alla uutimen utuisen.
Teki poikoa yheksän
yhtenä kesäisnä yönä,
yhen löylyn lyötävillä,
yhen saunan saatavilla,
yhestä vatsan väestä,
kohuntäyestä kovasta.
Nimitteli poikiansa,
laaitteli lapsiansa,
kuin kuki tekemiänsä,
itse ilmi luomiansa:
minkä pisti pistokseksi,
kunka änkäsi ähyksi,
minkä laati luuvaloksi,
kunka riieksi risasi;
minkä painoi paiseheksi,
kunka ruohutti ruveksi,
minkä syöjäksi sysäsi,
kunka ruhtosi rutoksi.
Jäi yksi nimittämättä,
poika pahnan-pohjimmainen.
Senpä sitte käski tuonne,
työnti velhoiksi vesille,
noi’iksi noroperille,
katehiksi kaikin paikoin.
Louhi, Pohjolan emäntä,
muut on käski käyä tuonne
nenähän utuisen niemen,
päähän saaren terhenisen.
Ärrytti äkäiset luomat,
tavattomat tauit työnti
vasten Väinölän väkeä,
surmaksi su’un Kalevan.
Pojat Väinölän potevi,
läsivi Kalevan kansa
tautia tavattomia,
nimen tietämättömiä:
alta lattiat lahovi,
päältä peite märkänevi.
Silloin vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
läksi päitä päästämähän,
henkiä lunastamahan,
läksi Tuonelle sotahan,
kera tauin tappelohon.
Saattoi saunan lämpimäksi,
kivet löylyn lyötäväksi
puuhu’illa puhtahilla,
ve’en tuomilla haloilla.
Vei on vettä verhossansa,
kantoi vastat varjossansa,
hauteli haluiset vastat,
satalatvat lauhutteli.
Löi siitä simaisen löylyn,
mesilöylyn löyhäytti
läpi kuumien kivien,
palavojen paaterojen.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
”Tule nyt löylyhyn, Jumala,
iso ilman, lämpimähän
tekemähän terveyttä,
rauhoa rakentamahan!
Pyyhi pois pyhät kipunat,
pyhät saastat sammuttele,
lyötä maahan liika löyly,
paha löyly pois lähetä,
ettei polta poikiasi,
turmele tekemiäsi!
”Minkä vettä viskaelen
noille kuumille kiville,
se me’eksi muuttukohon,
simaksi sirahtakohon!
Juoskohon joki metinen,
simalampi laikkukohon
läpi kiukahan kivisen,
läpi saunan sammalisen!
”Ei nyt meitä syyttä syöä
eikä tauitta tapeta,
ei luvatta suuren Luojan,
ilman surmatta Jumalan.
Kenpä meitä syyttä söisi,
suuhunsa omat sanansa,
päähänsä pahat panonsa,
ajatukset itsehensä!
”Jos ei minussa miestä liene,
urosta Ukon pojassa
rikkehistä riisumahan,
päättehistä päästämähän,
onp’ on itsessä Ukossa,
joka pilviä pitävi,
poutapilvessä asuvi,
hattaroissa hallitsevi.
”Oi Ukko, ylijumala,
pilven-päällinen jumala!
Tule tänne tarvittaissa,
ajaite anottaessa
nämä tuskat tuntemahan,
hätäpäivät häätämähän,
rikonnaiset riisumahan,
puutunnaiset purkamahan!
”Tuo mulle tulinen miekka,
säkehinen säilä kanna,
jolla ma pahat pitelen,
ilkeät iki asetan,
tuskat tuulen teitä myöten,
kivut aavoillen ahoille!
”Tuonne ma kipuja kiistän,
tuonne tuskia manoan
kivisihin kellarihin,
rautaisihin raunioihin,
kiviä kivistämähän,
paasia pakottamahan.
Ei kivi kipuja itke,
paasi ei vaivoja valita,
vaikka paljo pantahisi,
määrättä mätettähisi.
”Kiputyttö, Tuonen neiti,
joka istut kipukivellä
joen kolmen juoksevassa,
veen kolmen jaka’imessa
jauhaen kipukiveä,
Kipuvuorta väännätellen!
Käy kivut kereämähän
kitahan kiven sinisen,
tahi vieretä vetehen,
syytäise meren syvähän,
tuulen tuntumattomahan,
päivän paistamattomahan!
”Kun ei tuosta kyllin liene,
Kivutar, hyvä emäntä,
Vammatar, valio vaimo,
tule kanssa, käy keralla
tekemähän terveyttä,
rauhoa rakentamahan!
Tee kivut kivuttomaksi,
vammat värjymättömäksi,
jotta saisi sairas maata,
huono huoletta levätä,
tuskahinen tunnin olla,
vikahinen vieretellä!
”Ota kivut kippasehen,
vaivat vaskivakkasehen,
kivut tuonne vieäksesi,
vammat vaivutellaksesi
keskelle Kipumäkeä,
Kipuvuoren kukkulata!
Siellä keittäös kipuja
pikkuisessa kattilassa,
yhen sormen mentävässä,
peukalon mahuttavassa!
”Kivi on keskellä mäkeä,
reikä keskellä kiveä,
jok’ on väätty vääntiällä,
puhkaistu purasimella:
siihen kivut kiskotahan,
pahat vammat vallatahan,
tuskat tuimat tungetahan,
pakkopäivät painetahan
öin yrittämättömiksi,
päivin pääsemättömiksi.”
Siitä vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
vielä voiteli vikoja,
noita vammoja valeli
yheksillä voitehilla,
kaheksilla katsehilla.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
”Oi Ukko, ylijumala,
mies on vanha taivahinen!
Iätä iästä pilvi,
nosta lonka luotehesta,
länkä lännestä lähetä!
Sa’a mettä, sa’a vettä
kipehille voitehiksi,
vammoille valantehiksi!
”En minä mitänä voine,
kun ei Luojani luvanne.
Avun Luoja antakohon,
avun tuokohon Jumala
minun silmin nähtyäni,
käsin päällä käytyäni,
suin sulin puheltuani,
hengin henkäeltyäni!
”Kuhun ei käteni käyne,
käyköhön käet Jumalan;
kuhun ei sormeni sopine,
sopikohon Luojan sormet!
Luojan on somemmat sormet,
Luojan kämmenet käpeät.
”Tule nyt, Luoja, loitsimahan,
Jumala, puhelemahan,
kaikkivalta, katsomahan!
Tehkös yöllä terveheksi,
päivällä imanteheksi,
jottei tuska päällä tunnu,
kipu keskeä kivistä,
pakko ei syämehen paneite,
jottei tunnu pikkuistana,
vaivoa vähäistäkänä
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana!”
Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
sillä riisui rikkehiä,
purkaeli puuttehia.
Poies poisti poikenluomat,
paranti pahat panoset, päästi kansan kuolemasta,
Kalevan katoamasta.

Lähteet: Kalevala, SKS

Site Meter
Mainokset

Tässä on mielestäni hyvä esimerkki kielen merkityksestä ajattelulle. Minun suomalaiset aivoni eivät tule koskaan ymmärtämään miksi käytetään sanaa kotouttaminen, mielestäni saman pitäisi olla sopeuttaa suomalaiseen kulttuuriin.

Kotouttaminen näkyy olevan ideologia, joka sanoo maahanmuuttajalle, olkaan kuin kotonanne, älkää vain muuttuko suomalaisiksi!

Hyvä esimerkki tästä olivat Ruotsin eduskuntavaalit. Miksi äänestysohjeet oli painettu liki neljällekymmenelle kielelle? Jos Ruotsin valtiollisissa vaalissa äänioikeutettu tarvitsee äänestysohjeet vieraalla kielellä, niin millä oikeudella hänelle annetaan oikeus päättää Ruotsin asioista?

Mika Lako US Puheenvuorossa vastauksessaan Ana María Gutiérrez Soraiselle.

Helsingin Sanomien urheaan (ja todellisuudesta vieraantuneeseen) päätoimittajakuntaan kuuluva isovelihahmo uskaltaa hyökätä eilisen propagandapläjäyksen pääkirjoitussivulla suomalaisten kimppuun – kansanryhmänä karkeasti yleistäen ja yleisellä tasolla – pidättäytyen kuitenkin tyylikkäästi anonyymiteetin takana.

Ehkä minäkin uskallan arvostella tässä tuota kuvottavaa propagandistista oksennusta – myös anonyyminä?

Otsikolla Edes lapset eivät välty suomalaiselta rasismilta nimetyssä kirjoituksessa mennään tyylillisesti, asiallisesti ja tarkoitushakuisesti niin alas, että ainoastaan ja ehkä tämä saman mielipideaviisin aikaisempi tökerö tuherrus pystyy alittamaan riman yhtä tyylittömästi.

Suomalaisten kyky edes sietää ihmisiä – suvaitsemisesta puhumattakaan –, jotka poikkeavat ihonväriltään, ulkonäöltään tai kieleltään kantaväestöstä on vielä hyvin ohutta. Suurimmillaan suvaitsevaisuus ilmenee juhlapuheissa, puolue- ja yritysjohtajien lausunnoissa ja koulujen opetussuunnitelmissa.

Tämä havainto pitää varmasti jollain muotoa paikkaansa.

Näennäissuvaitsevaisuus on todellakin suurinta niissä joukoissa, jotka pyrkivät hyötymään taloudellisesti humanitaarisesta maahanmuutosta ja niissä jotka ovat vieraantuneet täydellisesti suomalaisten enemmistön arjesta ja siihen liittyvästä todellisuudesta. Kolmas ryhmä on tietysti tämä monikulttuurihumalassa sekoileva kukkahattutätien ja -setien varsin pieni (mutta sitäkin kovaäänisempi) joukko.

Toisaalta tuo väite, että suomalaisten kyky edes sietää ihmisiä – suvaitsemisesta puhumattakaan –, jotka poikkeavat ihonväriltään, ulkonäöltään tai kieleltään kantaväestöstä on vielä hyvin ohutta, ei itse asiassa pidä paikkaansa.

Suomalaisuus on lähtökohtaisesti kulttuurina hieman varauksellista, mutta perustaltaan ystävällisesti ja positiivisesti uusiin asioihin suhtautuvaa (tosin ennen hyväksymistä niitä karkealla huumorilla testaavaa ja tarkastelevaa). Historiamme orjajaksojen vuoksi kulttuurimme on hieman alentuvaa vieraita kohtaan, mutta sen pohjalla on kuitenkin 1800- ja 1900-luvuilla syntynyt kansallinen tietoisuus ja sen kautta itsensä arvostaminen. Tämäntyyppinen hyökkäys valtakunnallisen median (ja sen takana seisovan nykyhallinnon) taholta pyrkii romuttamaan tätä kansallista identiteettiä ja palauttamaan suomalaiset nöyriksi käskyläisiksi.

On helppoa sanoa, että Suomi ei ole rasistinen maa. Jos Suomeen alkaa muodostua todellista rasimia jossain vaiheessa, se on väärän politiikan seurausta.

Rasismi syntyy klassisen mekanismin kautta. Ystävällisyys ja uteliaisuus muuttuu kulttuurien kohdatessa – ja saapuvan (valloittavan) kulttuurin alkaessa kaventamaan alkuperäiskulttuurin elinmahdollisuuksia – ensin ksenofobiaksi ja sen jälkeen avoimeksi (kummaltakin puolelta toista vastaan suunnatuksi) rasismiksi.

Näin ollen on helppoa väittää myös, että maahanmuuton minimoiminen, maahanmuuttajien nopea ja tehokas integroiminen alkuperäiskulttuuriin ja kansallisvaltion puolustaminen ovat tehokkaimpia aseita rasismia vastaan.

Suomessa on nähty aikaisempien vähemmistöjen ja tulijoiden kanssa erinomaisia esimerkkejä tällaisesta yhteiskunnallisesti toivotusta kehityksestä. Nimet Fazer, Rosenlew, Sinebrychoff ja Finlayson ovat loistavia esimerkkejä maahanmuuttajien integroitumisesta tuottavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa (he eivät tosin saapuneetkaan Suomeen humanitaarisen maahanmuuton tuloksena…).

Eikä tämä Suomessa syntyvä ja kehittyvä rasismi ei ole pelkästään suomalaisten vähemmistöihin kohdistamaa. Todellinen rasismi tilastojenkin mukaan on painottunut muutamien maahanmuuttajaryhmien toisiinsa ja valtaväestöön kohdistamaan toimintaan.

Se mikä tekee tästä Hyysärin pääkirjoituksesta oksettavan, on tämä keltaiselle lehdoistölle kuuluva tapa yleistää ja käyttää läpinäkyviä aasinsiltoja kirjoituksissaan:

Kun juhla- ja seminaarisaleista tai kirjoitetuista muistioista laskeudutaan arkimaailmaan vaikkapa paikallisjunan ovelle, vastassa on toisenlainen todellisuus. Siihen törmäsi muiden joukossa pieni kahdeksanvuotias tummaihoinen Amal Farah Abdi viime tiistaina, kun valkoihoinen mies tönäisi hänet asemalaiturille selälleen ja korosti väkivaltaansa nimittämällä tyttöä apinaksi.

Eli – kun joku suomalainen mies tekee tällaisen vastenmielisen ja tuomittavan teon, siitä voidaan syyllistää Hyysärin pääkirjoituspenaalin mukaan kaikkia suomalaisia? Eikö tämä ole juuri sellaista yleistämistä ja panettelua, joka on kriminalisoitu RL:ssa (kiihottaminen kansanryhmää vastaan)?

Ja pahemmaksi menee:

Erityisen vastenmielistä on se, että lapset joutuivat suomalaisten aikuisten harrastaman rasismin kohteeksi. Tyypillinen häiritsijä on humalainen suomalainen mies.

Jos tämä ei ole tuossa pykälässä kriminalisoitu yleistys, niin mikä sitten on (kysyn vaan, että missä on Mika Illman nyt) ?

Hyysärin mukaan Amal Farah Abdin vanhemmat osoittivat fiksuuttaan ja vastuullisuuttaan tehdessään lapsensa kohtelusta rikosilmoituksen ja antaessaan lapsensa kasvot julkisuuteen esimerkiksi rasismin uhrista.

Katsotaan nyt sitten – kun savu hälvenee – mitä on oikeasti tapahtunut. Kuten jo totesin, en hyväksy tuollaista käytöstä – jos näin on sitten todellisuudessa tapahtunut. Jostain syystä syyllistä – eikä todistajaakaan – ole löytynyt, vaikka niitä on haettu koko monikulttuurisen median ja Etelä-Suomen läänin poliisien voimin.

Tällaisissa paikoissa on kameravalvonta, joten hassua on myös se, miksi valvontakameroista ei löydy todisteita tytön väittämän mukaan tapahtuneelle hyökkäykselle?

Lapsilla on kautta maailman ja aikain tapana kertoa satuja – etenkin peitelläkseen omia tekemisiään. Jos savun hälvettyä näyttää siltä, että tulta ei ollutkaan, niin minusta media – ja etenkin Hyysäri – on syyllistynyt erittäin ajattelemattomaan ja typerään kirjoitteluun ja nykyisen henkisen ilmapiirin ja hallinnon aikana syylliset tulee saattaa (MIka Illmanin laintulkinnan ja yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella) rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Henkilökohtaisesti alan olemaan entistä enemmän vakuuttunut siitä, että tämä lainsäädäntöömme kirjattu kiihottaminen kansanryhmää vastaan on malliesimerkki sellaisesta lainsäädännöstä, jota ei pitäisi laatia missään.

Se on epäselvä, tulkinnanvarainen ja yleisen oikeudentajun vastainen – omiaan laskemaan lainrikkomiskynnystä yleiseimminkin. Se ei edusta laillisuutta eikä yhdenvartaisuutta – se edustaa hallitsevan luokan alistavaa suhtautumista kansan enemmistöön ja vähemmistöjen oikeuksien nostamista enemmistön oikeuksien yläpuolelle.

Hyysäri menee näissä johtopäätöksissään muuten vieläkin syvemmälle metsään – niin että vesaikko kaatuu ja hongat rytisevät:

Maahanmuutto ei ole Suomessa enää niin uusi asia, etteikö kantaväestöön kuuluvilla olisi ollut aikaa totutella elämään tasa-arvoisina kaikkien ihmisten kanssa. Viime vuodenvaihteessa Suomessa asui noin 235 000 ihmistä, jotka olivat joko ulkomaan kansalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Suomi on jo monikulttuurinen maa.

Ei muuten ole – siis niin, että Suomi olisi monikulttuurinen maa.

Ja jos olisikin – se olisi tuolla väestösuhteella suuri vääryys. Minua on pitkään ihmetyttänyt se, minkälaisten vanhempien lapsia nämä monikulttuurisuusfanaatikot ovat? Onko teitä alistettu ja piesty kotonanne niin pahasti, että oman menettämänne itsetuntonne lisäksi uskotte siihen, että kaikilla muillakin suomalaisilla on vielä orjan luonto ja huono itsetunto.

Erehdys – vaikka te kuinka kiihotatte toisianne monikulttuuriin, niin Suomi ei silti ole (todellisuudessa) mitenkään monikulttuurinen maa – täysin päinvastoin. Tyhmyys näkyy tiivistyvän Arkadianmäen ongelmajätelaitoksen ja Erkon lasitalon välille.

Kantaväestöllä on eräitä kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuja oikeuksia omassa maassaan – tulijat sopeutukoot. Alkuperäiskulttuurriin sopeutumaton maahanmuuttaja on vihamielinen tunkeutuja, josta Jari Rantapelkonen varoittaa, että hyökkääjä ei välttämättä kanna asepukua ja että hyökkääjänä ei välttämättä ole valtio. Vuonna 2020 puhutaankin arvoperäisestä sodankäynnistä. Suomessa ei käydä laajoja maataisteluja vaan kamppailuja informaatiosolmuista.

Hyvä esimerkki suomalaisen kulttuurin yksikulttuurisuudesta on se, että äidinkielenään ruotsia puhuvan vähemmistön osuus väestöstä putoaa koko ajan – vielä nykyisestäkin neljän prosentin marginaalista vähemmistöä pienemmäksi kansanosaksi (omassa perheessäni kehitys on alkanut jo 1960-luvulla). Se, että suomalaiset ovat tavoiltaan yksikulttuurisia (riippumatta sitä kumpaa kansalliskieltä puhuvat), osoittaa Suomen kansan enemmistön olevan varsin yksikulttuurinen – ja Suomen olevan näin ollen yksikulttuurinen maa.

Se ken haluaa monikulttuuria, voi puolestani muuttaa Yhdysvaltoihin, Ruotsiin tai Etelä-Afrikkaan – ja jättää meidät (eli suomalaisten enemmistön) nauttimaan yksikulttuurisen maamme hedelmistä. Ei täällä ole pakko olla.

* * *

Eräästä asiasta olen tosin samaa mieltä tämän penaalin kanssa:

Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen rauhaan ja koskemattomuuteen. Kaikilla lapsilla rodusta ja ihonväristä riippumatta on lisäksi oikeus odottaa aikuisilta suojelevaa ja vastuullista käyttäytymistä.

Kyllä. Tuohon ei ole mitään lisättävää.

Minä olisin voinut hyvinkin otsikoida tämän kirjoituksen esimerkiksi otsikolla Edes koirat eivät välty Suomeen sopeutumattomien maahanmuuttajien väkivallalta.

Raflaavaa? Ehkä.
Totta? Ehdottomasti.
Subjektiivista? Mahdollisesti.
Kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ei tietenkään.

Minä en (toisin kuin tuossa HS:n pääkirjoituksessa) yleistä tuossa lauseessa mitään kansanryhmää tai maahanmuuttajia kokonaisuutena. Tuo otsikko on kohdistettu niitä kuuluisa muutamia yksttäistapauksia vastaan – niitä joita ei (toisin kuin HS:n pääkirjoituksen laatija) käyttää yleistämiseen.

Myös minulla ja muilla valtaväestöön kuuluvilla on oikeus henkilökohtaiseen rauhaan ja koskemattomuuteen. Se nyt ei – sattuneesta syystä johtuen toteudu aina.

Tämä johtuu varsin usein muusta kuin humalassa örveltävästä suomalaisesta heteromiehestä. Viimeisten vuosien aikana suurin syy konflikteihin, jotka ovat häirinneet minun, perheeni, sukulaisteni ja tuttavieni oikeutta rauhaan ja koskemattomuutta, on ollut jokin aivan muu asia.


Sukulaiseni ja tuttavani
ovat joutuneet erääseen (nimeltä mainitsemattomaan) vähemmistöön kuuluvien edustajien pahoinpitelyjen, ryöstön (kalsarit ja T-paita jäivät kaverini pojan päälle jokin aika sitten Tennispalatsin kulmalla) ja jopa raiskauksen kohteeksi – eivätkä koiratkaan välty Suomeen sopeutumattomien maahanmuuttajien väkivallalta.

Haluaisinkin tietää, miten tämä Hyysärin penaali suhtautuu tilanteeseen, jossa erääseen-nimeltä-mainitsemattomaan-maahanmuuttajavähemmistöön kuuluva aikuinen mies potkii kytkettyjä koiria, aikuinen nainen yrittää jyrätä koirat lastenvaunujensa alle ja lauma vaahtosammuttinen kokoisia kakaroita juoksee ympärillä huutaen ja kiusaten (jopa hakaten kepeillä) koiria. Ja kun siihen sanot, että antakaas olla, niin vastauksena on ryöppy syytöksiä rasistksi – kaiken huipulla alle kouluikäisen pojan huutamat fak-juut, vitu-homot ja paskapäät – tämä vanhempien seistessä vieressä ja yllyttäessä tuohon käytökseen.

Ei hyvää päivää….

Lähde: HS

Päivitys 180509 0847: Asiasta kirjoittavat myös (ja ainakin) Aleksi Lääperi ja Roopen Ropinaa.


Site Meter

Helsinkiläisessä apteekissa eilen nähty episodi:

O: Minä tarvii nittä lääkeitä sata.
M: Tämä resepti on kylläkin kirjoitettu kolmellekymmenelle kappaleelle. En voi myydä Teille sataa kappaletta.
O: Lääkäri kirjotta väärin. Lääkäri teke virhe. Korjaa!
M: En minä voi muuttaa lääkärin määräämää reseptiä. Teidän pitää ottaa yhteyttä tähän reseptin kirjoittaneeseen lääkäriin.
O: Sinä ei muutta?
M: En minä saa muuttaa reseptiä.
O: Minä näki kun sä muutti tän vanha naisen respeti ennen mua. Muuta mun resepti kanssa.
M: En minä muuttanut reseptiä. Toimitin edelliselle asiakkaalle vain osan hänelle määrätyistä lääkkeistä.
O: Mut jos mä muuta tää resepti ulkopuolella sata, sä myy sit Okei?
M: En minä voi myydä kuin sen määrän, jonka lääkäri on reseptissä määrännyt.
O: Vitu rasistihuara!

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö peräänkuuluttaa maahanmuuttajien valistamisen tehostamista koskien suomalaisen oikeusjärjestelmän perusteita, olisi ehkä hyvä opettaa myös suomalaista tapakulttuuria ja hallintomenettelyä.

Epäonnistunut integraatio

KHO:n 90-vuotisjuhlassa puhunut Niinistö muistutti, että 10 prosenttia KHO:n ratkaisuista koskee ulkomaalaisasioita. Maahanmuuttajien valistaminen Suomen oikeusjärjestyksestä on eduskunnan puhemiehen Niinistön mielestä äärimmäisen tärkeä asia.

Ulkomaalaisväestön käsitys oikeasta ja väärästä voi olla erilainen kuin suomalaisten, koska he tulevat hyvin erilaisista kulttuureista. Samoin kuin luottamus oikeusjärjestelmäämme. Alkuperäisväestö eli suomalaiset luottavat tuomioistuimiin kolmanneksi eniten EU-kansalaisista.

Maahanmuuttajien tulisi ymmärtää suomalaisen yhteiskunnan arvot, jotta he sopeutuisivat paremmin. Täkäläisen oikeusjärjestyksen ymmärtäminen on siinä äärimmäisen tärkeä asia. Kun he ymmärtävät niin se auttaa heitä hyväksymään oikeusjärjestyksen perusteet.

Oikeuslaitos vallanpitäjien kassarana?

Niinistö pohti juhlatilaisuudessa myös tuomarivallan kehitystä. Erityisesti 1980-luvulla tuomarien uskottiin käyttävän hallinto-oikeusvaltaa tavalla, joka suosi poliittista päätöksentekoa.

Tämä ei sinänsä ole mikään uutinen, kansalaisen kannalta on kuitenkin lohduttavaa, että asian toteaa juridisen koulutuksen saanut eduskunnan ykkösmies.

Urho Kekkosen hallintokauden aikana se oli tosin paljon läpinäkyvämpää ja härskimpää. Mauno Koiviston ajan konsensuksesta saakka poliittista peliä – myös tuomio- ja hallintovallan käyttöä – on sijoitettu enemmän politiikan kulisseihin, eikä se ole enää niin läpinäkyvää.

Uutena piirteenä tässä kehitykseen on ilmestynyt median työntämästä huuhaasta energiansa saava maskirovka.

Tuomarivallan tulevaisuus

Yhteiskunnalliset paineet kiirehtivät säätämään erilaisia lakeja. Lainsäätäjän on kuitenkin katsottava peiliin ja mietittävä, onko osa vallan siirtymästä sen omaa aikaansaannosta,

Tällä Niinistö viittasi Natura-, autovero- ja velkasaneerauslakeihin.

Tuomarivalta tulee Niinistön mukaan jatkumaan, koska kiihkeä lakien säätäminen jatkuu. Koko EY:n oikeudenala tulee herättämään tämänkaltaista keskustelua.

Meilläkin siihen törmätään lähivuosina viimeistään silloin, kun eteen tulee tiukka tulkintatilanne koskien Suomen perustuslakia ja EY-lakia. Toivon, että lainsäätäjä antaa eri valtioelinten toimivaltaa koskevassa työssä merkitystä kansalliselle mielipiteelle.

Punnittua tekstiä, mutta ei ilman sorasävyä.

Varsin toisin kuin normivirtanen asian näkee, Niinistön mielestä median näkyvä vaikutus oikeusasioissa ei ole kovin syvällistä. Kun jotakin oikeusjuttua koskeva kansalaisgallup iltapäivälehdessä menee äänissä tasan, niin tulos on hyvin tulkinnanvarainen.

Todellisuudessa oikeuslaitos on hallitsijoista, lainsäätäjistä ja kansan mielipiteestä irti oleva itsenäinen laitos. Toisaalta sen tulee edustaa kansaa ja yleistä oikeustajua. Kun tätä rajaa tietoisesti hämärretään tai pyritään vaikuttamaan roskajournalismin keinoin yleiseen mielipiteeseen, ollaan tiellä jonka päämäärä on selvä, mutta se kuka sinne pääsee, jää savuverhon peittoon.

Kun media muuttaa itse asemansa – poliitikkojen suostumuksella ja myötätoimilla – vallan vahtikoirasta vallankäyttäjäksi, ollaan kaukana oikeudenmukaisuuden ja kansanvallan periaatteista.

Ajan henki näyttää edelleenkin olevan Panem et Circus. Valitettavasti.

Lähde: TS