Tuntuu hyvältä

Tunne siitä, että kaikki se mitä vuosien aikana on kirjoittnut, ei mennytkään aivan harakoille.

Kiitos puolustusvoimille siitä, että olette lukeneet ja arvioineet erään tämän blogin tärkeimmistä kirjoituksista myös tärkeäksi tämän kansan ja maan  puolustuksen suhteen.

KK

Advertisement

 

Poliitikot eivät muutu

Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, Suomen poliittinen johto (sekä sen narussa perässään vetämät rivikansanedustajat) päättivät sitoa suomalaisen maanpuolustajan toisen käden selän taakse mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen kohdistuessa Suomeen. Ainoastaan perussuomalaiset äänestivät eduskunnassa näytellyssä demokratiafarssissa tätä maanpetokselta haiskahtavaa järjettömyyttä vastaan.

Liittymällä Ottawan miinakieltosopimukseen poliitikkomme eivät suinkaan parantaneet maailmanrauhaa, vaan heikensivät sitä madaltamalla hyökkäyskynnystä Suomeen. Täysin päinvastoin esimerkiksi Rauhanliiton toiminnanjohtajan Laura Lodeniuksen näkemystä:

Hylkäämistä esittäessään perussuomalaiset ovat väärässä miina-asiassa. On tärkeää, että Suomi osallistuu sopimuksiin, joilla luodaan yhteisiä pelisääntöjä siihen, mikä sodankäynnissä on oikeutettua ja mikä ei. Miinat eivät erottele sotilasta siviileistä. Ne ovat epäinhimillinen ase, jota sivistynyt valtio ei käytä. Miinakieltosopimuksen myötä miinojen tuotanto ja kansainvälinen kauppa on tyrehdytetty ja käytännössä niiden käyttö konflikteissa on minimissään. Miinauhrien määrä on laskenut raivauksen johdosta dramaattisesti eikä uusia miinoja enää kylvetä

Kun suurvaltavihollinen tietää tästä eteenpäin , että suomalaiset – tekemiään sopimuksia kunnioittavina – todellakin hävittävät jalkaväkimiinansa, vihollisen ei  enää tarvitse huolehtia siitä, kohtaako se ns. passiivista tulta.

Eikä tällainen sopimus todellakaan vähennä sotatilanteessa maaperäämme kylvettävien jalkaväkimiinojen määrää. Ne suurvallat, jotka ovat ainoa mahdollisen sotilaallinen uhka Suomelle, eivät ole liittyneet (eivätkä ole liittymässä) Ottawan sopimukseen.

Kun tällainen miehittäjä tunkeutuu maahamme,  se tulee aivan varmasti suojaamaan valloittamansa alueet miinoittamalla ne jalkaväkimiinoilla. Niistä miinoista ei tehdä karttoja ja ne eivät todellakaan valitse uhriaan.

Tässä nykyisessä tilanteessa voisi vastaavasti miettiä, tuleeko mahdollisen sodan aikana puolustusvoimien suojella niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat olleet tällaisen typeryyden takana?

Puolustusvoimat on joutunut reagoimaan ankaran säästökuurin ja miinakieltosopimuksen seurauksiin. Reagointi on ollut nohevaa ja oikeansuuntaista. Tänään julkistetussa uutisessa puolustusvoimat tiedottaa alueellisen puolustuksen suurimmasta remontista vuosikymmeniin.

Puolustusvoimat muuttaa alueellisten joukkojen sodan ajan rakenteita. Nykymuotoiset jalkaväkiprikaatit puretaan. Tilalle tulee muutamia uusia alueellisia prikaateja ja taisteluosastoja.

Aluepuolustuksesta ei luovuta, mutta sen perusfilosofia vaihdetaan.

Nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen. Tulevaisuudessa joukot pyrkivät tuottamaan hyökkääjälle riittävät tappiot toimimalla nykyistä hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.

Tätä asiaa on eräs tämänkin blogin kirjoittajista kommentoinut ja ideoinut jo jokin aika sitten. Tuo kirjoitus löytyy täältä.

Olennaista on kuitenkin se, että tämä sotilaallisesti katsottuna järjetön päätös ja hiljattain eduskunnassa  tapahtunut perustuslain raiskaaminen herättävät ainakin kirjoittajassa kysymyksen siitä, että onko suomalainen parlamentarismi kulkenut polkunsa päähän korruptoituneena demokratian irvikuvana?

Olisiko aika korvata poliitikot ja Arkadianmäen ongelmajätelaitos suoralla kansanvallalla ja unohtaa tuo hyväksikäyttäjien joukko lakia valmistelevien virkamiesten ja kansan väliltä?

HP

 

Kävelikö Pekka Haavisto jalkaväkimiinaan?

Mikähän muuten  mahtaa olla se sotilaallinen koulutus,   jonka pohjalta Pekka Haavisto esiintyy sotilasasioiden asiantuntijana?

Kun tämä vihreiden (ihan itse itsensä nimittämä) sotilasasiantuntija otti kantaa taannoin Ottawan sopimukseen ja jalkaväkimiinoihin, puurot ja vellit ainakin ovat hyvin sekaisin.

Suomi ei ole osa Afrikkaa, ei käy sotaa, on kansainvälisesti korkealle rankattu kansanvalta ja tärkeimpänä kaikista seikoista – suomalaiseen jalkaväkimiinaan kävelee ainoastaan Suomeen hyökkäävä vihollisvaltion sotilas. Tämän lisäksi ainoa potentiaalinen vihollinen ei ole sitoutunut luopumaan jalkaväkimiinoista.

Toisaalta (todellisuuskuvan vuoksi) on ihan kiva huomata vihreiden epärehellisyys tässäkin asiassa.

Se kuka on käynyt joskus  Kaunialan sotavammasairaalassa on  nähnyt sen, mitä vastuuntunnottomien ja ajattelemattomien poliitikkojen toimet ovat tehneet niille tavallisille suomalaisille miehille.  Niille tavallisille suomalaisille reserviläisille,  jotka lähetettiin kotimaisten  1930-luvun rauhanpoliitikkojen toimesta sotaan puutteellisesti varustautuneina.

Kun tänään on tullut myös julkisuuteen tieto siitä, mitä poliittinen päätös puolustusvoimien supistuksista ja säästöistä tarkoittaa puolustusvoimien komentajan näkökulmasta katseltuna, myös poliittisten päättäjien olisi syytä kertoa mitä nämä kaksi asiaa tarkoittavat yhteen ynnätytyinä.

Vaikka poliitikot ovat päätöstensä seurauksista hiljaa, niin ainakin everstiluutnantti (evp) Jarmo Niemisen US-blogissa on käyty varsin suoraa ja rehellistä kansalaiskeskustelua tästä muutoksesta ja sen todellisista seurauksista.

Lainaan tähän Ilari Kerttuojan varsin reipasotteista näkemystä:

”Tuo suunnitelma virallistaisi nykyisen poliittisen johdon näkemyksen siitä, että koko Suomea ei enää kriisitilanteessa puolustettaisi.

Arktinen prikaatikin olisi todellisuudessa (valmiusjoukkona) lähinnä hidastamassa etenemistä Ruotsin pohjoisosien kautta (Atlantin kuljetusten vuoksi Natolle elintärkeään) Pohjois-Norjaan.

Ajattelin tässä, että on ehkä ihan hyvä herättää ajatuksia siitä,mitä puolustusvoimien alasajo tarkoittaa elävässä elämässä. Hyvän avauksesi jälkeen.

Siinä voi Tarvaisen Kyösti olla ihmeissään pientilallaan siellä Nilsiän Nipasessa,kun aamulla herää ”kärjistyvään kriisiin”.

Jos kriisi onkin yllättäen kärjistynyt siihen, että Igor tyhjentää perheen arvoesineitä,Sergei jääkaappia ja Nikolai vie perheen dievustkaa väkisin banjaan…

Ja alueellinen puolustus on samaan aikaan kadonnut kuin pieru Saharaan ja Naton 10000 miehen iskujoukko odottelee jossain Nova Scotiassa lähtöä Suomen avuksi – Pohjois-Norjaan.”

Juuri tästä on kyse.

Lisäksi Haavisto aatetovereineen (etunenässä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja) tekee näiden virallisen maanpuolustuksen hylkäämien ihmisten itsensä, omaistensa ja omaisuutensa puolustamisesta käytännössä mahdotonta – viemällä halvimman ja tehokkaimman asejärjestelmän näiden ulottuvilta – siis jalkaväkimiinat.

Onko todellakin näin, että vihreät haluavat ihan kaikessa erotella suomalaiset ihmiset parempiin (vihreisiin, jotka asuvat slummeissa radan varressa tai hienoilla omakotialueilla taajaman läheisyydessä) ja huonompiin (maaseudulla ja taajamien ulkopuolella asuvat ihmiset)?

Onko myös näin, että vihreät näkevät puolustusvoimien tehtäväksi suojella sosiaalisilla subventioilla eläviä kaupunkilaisia (sosiaalipummeja), niiden omavaraisten ( veroja maksavien) ja  syrjäseudulla asuvien kansalaisten kustannuksella?

Onko näin, etytä vihreiden lanseerama ns. kansalaistottelemattomuus (rikollisuus) on laajennettu koskemaan lainsäädäntöä yksityisen omistusoikeuden lisäksi myös esimerkiksi yhdenvartaisuuslain kohdalle?

Onko näin, että vihreiden maailmassa kaikki ovat toki yhdenvertaisia, mutta toisaalta vihreät ovat yhdenvertaisempia kuin muut?

Kaikkea tätä todellisuutta vasten tarkasteltuna Haaviston mahtipontinen julistus muuttuu aika groteskiksi:

”Toinen asia on Suomen kansallinen puolustuskyky. Siitä on tärkeä kantaa  huolta. En usko, että meidän puolustuksemme tulevaisuus on yhden asejärjestelmän varassa. Tämän syksyn aikana on tarkasteltava Suomen koko turvallisuuden kuvaa, myös uusia turvallisuusuhkia.”
”Maamiinakeskustelussa korostetaan vain yhtä turvallisuusuhkaa: massiivista maavoimien hyökkäystä itärajan ylitse Suomeen. Tänä päivänä meidän haasteemme ovat aivan muualla.”

Toisin kuin tämä presidenttiehdokas (ja vihreiden Ylin Ja Korkein Sotilasasiantuntija) Haavisto väittää., puolustusvoimien haasteet ja päätehtävät eivät ole missään muualla. Ja vaikka Haavisto olisikin jotain muuta mieltä, laki puolustusvoimista kertoo puolustusvoimien päätehtävät  (ja niihin liittyvät haasteet) varsin selvästi:

2 §

Puolustusvoimien tehtävät

Puolustusvoimien tehtävänä on:

1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:

a) maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen;

b) kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen;

c) sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen

Toki toisessa momentissa mainitaan ne muutkin tehtävät – ne jotka ovat yleishyödyllisiä muiden viranomaisten avustamistehtäviä (muiden viranomaisten tukeminen). Tähän kategoriaan lasketaan laissa mukaan myös osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Mutta – huomio tähän – nämä ovat siis vain ja ainoastaan kakkosluokan tehtäviä.  Maanpuolustus on puolustusvoimien tärkein tehtävä.

‎

Rehellisesti ottaen, minun on erittäin vaikea ymmärtää tällaista ajattelua Suomen puolustamisesta käytävän keskustelun yhteydessä:

”Toiseksi alueiden raivaaminen sataprosenttisesti kaikista miinoista oli lähes mahdotonta. Raivaustyötä ammatikseen tekevien rauhanturvaajien ja humanitääristen miinanraivaajien mukaan maastoon jää aina miinoja, joista syntyy ongelmia siviiliväestölle.”

Haavisto varmaan kertoo meille muille (sotilasasioista hänen tasollaan ymmärtämättömille höpsöille alamaisilleen) , kuinka moni siviili on kuollut suomalaisten joukkojen Suomen alueelle viime sodissa tekemiin miinoitteisiin?

Tässä syntyy sellainen mielikuva, että Haavisto halveksii avoimesti suomalaista maanpuolustajaa – ja tämän ymmärrystä.

Annetaan Haaviston kuitenkin jatkaa valitsemallaan polulla:

‎”Liittymällä Ottawan sopimukseen Suomi voi omalta osaltaan heikentää jalkaväkimiinojen markkinoita ja näin vähentää niiden tuotantoa kaikkialla maailmassa. Tämä heijastuu suoraan Aasian, Kaukasuksen ja Afrikan konfliktialueille. Näillä alueilla toimivilla ryhmittymillä ei ole varaa hankkia korvaavia järjestelmiä, vaan siviiliväestöä vahingoittava asetyyppi jää hiljalleen kokonaan pois käytöstä.”

Roskaa. Suomi ei myy maailmalle jalkaväkimiinoja, niitä valmistetaan ainoastaan omaa (kriisin aikaista) käyttöä varten.

Niin kauan kun Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat toimittavat jalkaväkimiinoja (ei siis maamiinoja kokonaisuutena, panssari- ja viuhkamiinat ovat tuon sopimuksen ulkopuolella myös muiden osalta) kehitysapuna ja sille joka haluaa ostaa, niin Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen aiheuttaa mahdollisen sodan alettua ainoastaan turhia suomalaisten ihmishenkien menetyksiä.

Vallattuaan munattoman miinattoman Suomen suurvaltavihollinen kylvää kyllä maaperämme täyteen jalkaväkimiinoja estääkseen vastatoimemme. Siitä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä.  Ja noita miinoja ei merkitä karttoihin, toisin kuin suomalaisia.

Haavistolle tämä tuntuu olevan sivuseikka, koska hän polkaisee aivan omiin sfääreihinsä:

‎”Suomen esimerkkiä ja toimia seurataan. Sillä, miten menettelemme kansainvälisten aseistariisuntasopimusten kohdalla, on merkitystä myös Suomen asemalle haettaessa YK:n turvaneuvoston jäsenyyttä.”

Kysymys kuukin, että miksi ihmeessä Suomen pitäisi saada olla yksi kausi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä?

Etenkin kun kyseisellä neulontakerholla ei ole juurikaan sanomista suurvaltojen asioihin ja tekemisiin.

‎

”Jalkaväkimiinat jäävät konfliktin jälkeen omien siviilien uhkaksi vuosikymmeniksi. Suomessakin on kokemusta tästä Lapin sodan jäljiltä. ”

Rehellisyyden nimissä nuo miinat olivat saksalaisen suurvaltavihollisen kylvämiä. Haaviston historiantietämys ja logiikka  ontuvat tässä myös – ja pahasti (sodankäynnin perustiedoista nyt puhumattakaan).

Suomen liityttyä Ottawan sopimukseen maahamme hyökkäävä suurvaltavihollinen voi hyökätä rauhassa ylivoimansa turvin. Jalkaväkimiina edustaa passiivista tulta. Passiivisella tulella pyritään vihollisen liikkumisen hidastamisen lisäksi suuntaamaan vihollisen liike sille alueelle, jossa itse haluamme heikentämisen jälkeen käydä lopullisen tuhoamistaistelun.

Haaviston ajama ratkaisu ei siis luo lisää rauhaa maailmaan eikä  ei myöskään vähennä jalkaväkimiinojen määrää kuin yksipuolisesti (puolustajan puolelta) sotaa käyvässä Suomessa.

Vihollinen muistaa kyllä miinoittaa valtamansa alueet jalkaväkimiinoilla.

Haaviston mainostamaan ICRC:n raporttiin tämän kirjoituksen kirjoittaja suhtautuu aivan samalla tavalla kuin vihreiden näkemyksiin yleiselläkin tasolla  –  molemmat ovat yksisilmäistä propagandaa, joka on vahingollista  tavallisille suomalaisille ihmisille.

Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, nykyisen taistelijan peruskoulutuksen saaneet suomalaiset taistelijat pystyvät rakentamaan saatavilla olevista ja tilapäismateriaalista huomattavasti teollllisesti valmistettuja jalkaväkimiinoja ilkeämpiä, tehokkaampia ja huonommin havaittavia miinoja ja ansoja.

Eikä miinantuotannon aloittaminen uudestaan ole todellakaan teollisestikaan mitään rakettitiedettä.

Lisäksi muistutan siitä, että Haavistolta on aikamoista hurskastelua väittää, että jotkut valmistajat ovat lopettaneet tuotannon sen vuoksi, että kaupallista kysyntää tälle asetyypille ei enää ole. Jos tämä vähentää jalkaväkimiinojen harkitsematonta käyttöä maailmalla, niin se on erinomainen asia.

Erinomainen asia olisi se, että Suomessa kuunneltaisiin kansan ääntä ja tietyt asiat alistettaisiin sitovan kansanäänestyksen alaisiksi.

Silloin kansalaiskeskustelu pitää huolen siitä, että näin vakavasta asiasta ja sen seurauksista on riittävästi tietoa saatavilla, ennen päätöstä.

Plus se, että Haaviston, Tuomiojan ja Halosen  kaltaiset ihmiset eivät tee päätöksiä (ainakaan kuulematta) meidän muiden puolesta.

KK

 

Päättäjät eivät ole oppineet historiasta mitään

Viimeisinä päivinä on käynyt erittäin selväksi sellainen totuus, että nykyiset päättäjämme eivät ole oppineet yhtään mitään omasta historiastamme. Se mikä asiasta tekee todella huolestuttavan, on tämän älyllisen dementoitumisen kohde.

Päättäjät (kokoomus etunenässä) ovat päättäneet ajaa Suomen puolustuskyvyn alas aina siihen malliin saakka, ettei maanpuolustukseen jää muuta vaihtoehtoja kuin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyys Suomen kohdalla tarkoittaa puolustusmenojen kasvua, turvattomuutta, 1300  kilometriä etulinjaa ja Suomen kokoista viivytystaistelualuetta, jolla puolustetaan Norjaa ja Ruotsia viimeiseen suomalaiseen saakka –  ja jopa jokamiehenoikeuksien rajoittamista.

Ja jotta tämä Suomen demilitarisointi ja asevoimien nöyryyttäminen saadaan vietyä kliimaksiin saakka, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen masinoivat omien maanpuolustajiemme käsien selän taakse sitomisen – ja vetivät samalla koko puolustusvoimiltamme housut kinttuihin julkisesti.  Asiaa on käsitelty täällä aikaisemminkin.

Kun tähän ynnätään tavoite yleisestä asevelvollisuudesta luopumisesta – joka merkitsee myös vahvan maanpuolustustahdon tahallista romuttamista – ja nykyisen EU-jäsenyyden aikana tuhottu huoltovarmuutemme (joka on varmuusvarastoinnin hävittämisen ja  kotimaisen tuotannon lakkauttamisen lisäksi viety infrastruktuurinkin tasolle), katastrofi on käsissämme seuraavan kansainvälisen kriisin levitessä Suomeen .

Tällaista edesvastuuttomuutta on toki nähty aikaisemminkin omien päättäjiemme taholta. Sotien opetukset olivatkin sitten erinomaisen hyvin päättäjien muistissa aina Suomen EU-jäsenyyteen asti. Vuonna 1995 alkanut huoltovarmuuden, kansallisvaltion ja puolustuskyvyn romuttaminen on lähestymässä kohti surkeaa loppuaan nykyisen vallankäyttäjien puumerkkinä maamme historiaan.

Historia muistuttaa myös edellisten haihattelijoiden toimien seurauksista verisesti. Puolustuskyvyn laiminlyöminen johti Neuvostoliiton hyökkäykseen 1939, koska  se piti Suomea sotilaallisena tyhjiönä. Sotien jälkeinen vahva reserviin perustuva kenttäarmeija ja aluepuolustuksemme doktriini ovat pitäneet vieraat Suomen rajojen ulkopuolella tähän saakka.

Tulevaisuus saattaa olla sitten aivan toisenlainen.

Talvi- ja jatkosodan tappiot  olivat sotaväen kohdalla kaatuneina ja kadonneina talvisodassa 22 830 ja jatkosodassa 66 044 eli yhteensä 88 874 miestä. Siviiliuhrien kanssa näiden sotien uhrien määrä nousee melkein sataantuhanteen turhaan kuolleeseen suomalaiseen – unohtamatta myöskään suoranaisten sotarikosten uhreja.

Laittomasta aggressiosta  uhrille (eli Suomelle) aiheutuneet aluemenetykset olivat valtavat. Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen Sallan ja Karjalan lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.

Materiaaliset menetykset (sotakorvauksineen) olivat suunnattomat. Sodan tuhojen ja menetettyjen alueiden lisäksi Suomen piti maksaa hyökkääjälle ns. sotakorvauksia  300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty  (oma) omaisuus.

Tämän lisäksi maassa jouduttiin käyttämään oikeusjärjestyksemme vastaista takautuvaa lainsäädäntöä sotasyyllisyysfarssissa (jossa vihollisen avuliaana ajokoirana toimi Urho Kekkonen) ja maamme valui vuosikymmeniksi itäisen naapurin talutushihnaan kytketyksi rakiksi.

Näin kävi siksi, että vanha roomalainen viisaus oli unohdettu tyystin. Nimittäin Si vic Pacem, Para Bellum – jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kun lähdimme talvisotaan, sotaväellä ei ollut jakaa edes kaikille kiväärimiehille kivääriä –  asianmukaisista vaatteista ja muista varusteista nyt puhumattakaan. Esimerkiksi 3.12.1939 12. divisioonan materiaalivahvuudesta puuttui lähes 1000 kivääriä – ja näin huonosti varustetun joukon piti kuitenkin lähteä vastahyökkäykseen vahvan panssariaseen tukemaa  suurvaltavihollista vastaan.

Tykistön tilanne oli kuitenkin kaikkein surkein. Koko kenttätykistömme käsitti vaivaiset 500 tykkiä – joista suurin osa oli autamattomasti vanhentuneita. Lisäksi (kuin pisteenä iin päällä) ampumatarvikkeita tykistölle oli ainoastaan 280000 laukauksen verran – tuon määrän venäläisen armeijakunnan tykistö ampui talvisodassa yhtenä päivänä.

Panssaritorjunnan jälkikäteen luotu gloria on osittain todellinen – mutta se kuuluu suomalaiselle taistelijalle, ei päättäjälle.  Molotovin coctailit ja kasapanokset olivat päättäväisen puolustajan tilapäistarpeita vastustajan monituhantista panssarivoimaa vastaan. Niillä vajaalla sadalla pst-tykillä ei todellakaan torjuttu vihollisen panssarivoimaa.

Kun pääministeri Cajander onnitteli talvisodan sytyttyä armeijaa siitä, ettei sen tarvinnut raahata mukanaan vanhanaikaisia aseita, saa tämä kommentti lähinnä ironisen irvokkaan sävyn nykyään sitä tarkasteltaessa.

Tähän samaan tilanteeseen päättäjämme ovat ajamassa Suomen puolustusta uudelleen. Venäjällä kuohuviinipullot napsahtelevat auki ja suunnitelmia yksinkertaistetaan.Poliittinen johtomme on kyvytön näkemään sen, että yksipuolinen aseistariisunta pienen valtion taholta –  tai jäsenyys sen suurvaltanaapuria vastaan suunnatussa sotilasliitossa – ovat omiaan laskemaan suurvaltanaapurin hyökkäyskynnystä.

Jos me vielä joskus joudumme itänaapurin kanssa sotaan, syylliset tähän kansalliseen katastrofiin löytyvät tämän päivän päättäjien joukosta.

*  *  *

Jk. Valtio on muuten osoittanut myös luotettavuutensa ja lojaaliuutensa työnantajana niitä työntekijöitään  kohtaan, jotka kutsumuksensa mukaan varjelevat tätä maata.

… varjelkoon Luoja entistä tiukemmin Suomea – johtajamme kun eivät siihen kykene.

Lähteet: YLE, US, Puolustusvoimat, Wikipedia

KK

 

Edesvastuuttomat päättäjät sitovat maanpuolustajan kädet selän taakse

Päivän uutisvirta toi tullessaan surullisen tiedon siitä,  kuinka nykyisten päättäjien edesvastuuttomuus on alittanut jälleen kerran uuden kynnyksen.

Neuvostovaltio Valtioneuvosto on hyväksynyt lakiesityksen jalkaväkimiinojen kieltämisestä.

Huomenna perjantaina Suomen lipun voi hyvällä syyllä vetää puolitankoon, sillä eduskunnalle annettavan esityksen voimaantulo merkitsee Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen, joka solmittiin Oslossa vuonna 1997.

Suomi ei ole halunnut kieltää jalkaväkimiinoja aikaisemmin, koska ne ovat olleet keskeisessä asemassa alueellisessa puolustusjärjestelmässä. Niistä luopumisen on nähty heikentävän olennaisesti maan puolustuskykyä. Nyt jokin on liikahtanut ja haihattelijat ovat saaneettahtonsa läpi tässä (äärimmäisen vakavassa) asiassa.

Suomen jalkaväkimiinavarastot on tarkoitus hävittää vuoden 2016 loppuun mennessä- vaikka Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat eivät tee näin.

Näin Suomen edesvastuuttomat päättäjät ovat tehneet tietoisen päätöksen sitoa Suomea puolustavan kenttäarmeijan kädet selän taakse (mahdollisessa sodassa) suurvaltavihollisen kanssa.

Ne syyt miksi tarvitsemme jalkaväkimiinoja ja miksi tuollainen kielto on kuitenkin kierrettävissä (kalliden omien ihmisuhrien kustannuksella) ovat aikaisemmin olleet käsittelyn alla täälläkin.

Voitte halutessanne  tutustua niihin täällä.

Päättäjät ovat unohtaneet kaikki viime sotien opetukset,  mutta tulevaisuudessa näiden päätösten takia turhaan vuodatettu suomalainen veri on silti heidän käsissään .

Lähde: STT/IL

KK

 

Maitotuotteet nousevat huoltovarmuuskysymykseksi

Uutisvuo on työntänyt tullessaan jälleen erittäin huolestuttavan uutisen rannoillemme.  Suomen suurin osuuskauppa HOK-Elanto täyttää  maitohyllyjään tästä eteenpäin  ainoastaan osittain ruotsalaisomisteisen Arla Ingmanin maidoilla.

Huolestuttavinta koko uutisessa on se , että avainlipputunnusta avoimesti markkinoinnissaan käyttävälle yhteistoiminnalliselle  osuusliikkeelle, kotimaisen osuusmeijerin – Valion – tuotteet eivät kelpaa, vaikka Valio on suomalaisten maidontuottajien osuuskuntien omistama yritys.

Valion maidot poistuvat suuren osuusliikkeen valikoimasta – erikoismaitoja lukuun ottamatta. Valion rasvatonta maitoa sekä kevyt- ja kulutusmaitoa on HOK-Elannon S-marketien, Prismojen ja Alepojen hyllyistä saatavissa ainoastaan  niin kauan kuin tavaraa riittää.

Käytännössä tässä on kyse erittäin huomattavaa taloudellista suuruusluokkaa edustavasta ja  yhteiskunnallisesti varsin merkittävästä asiasta. HOK-Elanto myi viime vuonna noin 50 miljoonaa litraa maitotuotteita, joista puolet oli peräisin Valion meijereistä.

Tämän päätöksen tehneellä (ja osuustoiminnallisesti johdetulla) HOK-Elannolla on pääkaupunkiseudulla 143 elintarvikemyymälää ja yli puoli miljoonaa asiakasomistajaa. Päätöksen syiksi HOK-Elannosta kerrotaan  Arla Ingmanin tarjoama edullisempi hinta ja logistiset edut.

Mitä se taas pitää sisällään, on voiton maksimointi – yhteiskunnallisista  arvoista ja kokonaisuudesta pätkääkään välittämättä. Käytännössä tässä on taas eräs EU:n mukanaan tuoma koko Suomea ja kansallisvaltiomme tulevaisuutta koskeva loukkaus.

Peruslähtökohtana tässäkin asiassa on EU:n peruskirjaan kirjattu tavaroiden vapaa liikkuvuus. Ja sillä taas ei ole mitään tekemistä EU:n alueellisen tasa-arvon kanssa – puhumattakaan  ihmisten oikeudesta asua kotiseudullaan ja elättää itsensä työllään.

Arla Ingman aloitti keväällä maidon tuonnin Ruotsista. Halvan hinnan ryydittämänä tuontimaidon määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna 50 miljoonaan litraan. Jo viime vuonna tuontimaidon määrä nousi 19 miljoonaan litraan.

MTK:n johtokunnan jäsen ja maitovaliokunnan puheenjohtaja Eero Isomaa on (varsin aiheellisesti) huolissaan siitä, että tuontimaidolla ja HOK-Elannon kaltaisilla päätöksillä horjutetaan Suomen maitoon ja maitotuotteisiin liittyvää huoltovarmuutta.

Ingmanin ankkalammikkopääomaa edustava  toimitusjohtaja Robert Ingman kertoo  puolestaan, että

”Arla Ingmanilla on 26 prosenttia Suomen maitomarkkinoista ja Valiolla noin 60 prosenttia. Kilpailun avulla nostamme markkinaosuutemme 30 prosenttiin. Pystymme maksamaan tuottajille Valioa korkeamman tilityshinnan”,

Tämän jälkeen näitä tilityshintoja voidaankin  tarkastella aivan uudelta tasolta.

Kun Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa lähdetään purkamaan yhteiskunnallisen elintarvikehuollon rakenteita, ainoastaan taloudellinen voitto tähtäimessä, ollaan heikoilla jäillä.

Valion kertoman mukaan, sen periaatteena on ollut, että maito haetaan kaikilta tiloilta Utsjokea myöten. Esimerkiksi Itävallassa ja Espanjassa meijerit eivät hae jokaiselta tilalta maitoa. Jobbarit ovat hakeneet sen jälkeen tiloilta maitoa kymmenen sentin litrahinnalla. Jopa 600 000 litran villejä maitoeriä on liikuteltu Euroopassa.

Jokainen ajatteleva kansalainen varmaan ymmärtää pahimman mahdollisen tilanteen – eikä päättäjiä vieläkään huolestuta. Olennaista on se, että raha liikkuu ja kerääntyy entistä pienemmän piirin taskuun.

Välittämättä siitä missä tuo piiri vaikuttaa, kunhan jokainen päätösketjun osallistuva saa oman osuutensa kakusta. Tällä asialla on rumempikin nimi – korruptio.

Tämän maassamme kukoistavan poliittisen korruption johdosta, kaikesta – jopa huoltovarmuudesta – on tullut kauppatavaraa isänmaan kauppiaiden käsiin.

Huoltovarmuus on jokaiselle itsenäiselle maalle vakava kysymys. Suomelle se on sotilasmaantieteellisen asemamme vuoksi suorastaan kysymys elämän ja kuoleman välillä.

Yleisesti ottaen huoltovarmuudella tarkoitetaan kykyä sellaisten yhteiskunnan taloudellisten perustoimintojen ylläpitämiseen, jotka ovat välttämättömiä väestön elinmahdollisuuksien, yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden sekä maanpuolustuksen materiaalisten edellytysten turvaamiseksi vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa.

Suomalaisittain kansallisen huoltovarmuustoimintamme tarkoituksena on analysoida kriittisiin toimintoihin kohdistuvia uhkia ja riskejä ja kehittää keinoja haavoittuvuuksien hallintaan. Häiriöissä ja poikkeusoloissa taloudelliset toiminnot pyritään säilyttämään mahdollisimman lähellä normaalitilaa.

Ikävä kyllä, myös huoltovarmuuden ammattilaitoksen –  puolustusvoimien – hallinnoimissa  25 muonituskeskuksessa on varusmiehille tarjottu jo kahden vuoden ajan pelkästään Arla Ingmanin maitotuotteita.

Tämä on erinomaisen huono esimerkki siitä, miksi kaikkia asioita ei voida mitata taloudellisilla mittareilla.

Kun yhteiskunnalliset  turvallisuus- ja palveluorganisaatiot (puolustuslaitos, rajavartiolaitos, poliisi, pelastustoiminta ja terveydenhuolto) alistetaan taloudellisen tuottavuuden alttarille, ne menettävät suuren osan luonnollisesta toimintakyvystään.

Pahimmassa tapauksessa nykyinen priorisointi kulkee siihen suuntaan, että koko maata ei puolusteta sodan syttyessä, poliisi huolehtii ainoastaan yhteiskunnallisesti merkittävien ihmisten turvallisuudesta ja omaisuudensuojasta, rajavartiolaitos päästää suurimman summan maksavat maahan, ambulanssit kuljettavat vain suhteellisen terveitä ja varakkaita, palokunta sammuttaa maksusta ja terveydenhuollon piiriin pääsee vain osa väestöstä.

Ja kriisin tullessa vain etuoikeutetut kuuluvat huoltovarmuuden piiriin.

Vieläkin omituisemmaksi tämän HOK- Elannon päätöksen tekee se, että HOK-Elanto käyttää markkinoinnissaan avainlipputunnusta – kuten tässä kirjoituksessa jo mainittiinkin.

Tämä osuusliike on saanut oikeuden tuohon tunnukseen, tehtyään päätöksen palkata vakituisiin työsuhteisiin nuoria suomalaisia – ikävä kyllä HOK-Elannossa työskennelleet ja tapaamani nuoret eivät ilmeisesti ole ymmärtäneet samalla tavalla kuin heidän työnantajansa käsitettä vakituinen työsuhde.

Kun samainen osuuskauppa lähtee tietoisesti murentamaan suomalaista maataloutta ja siihen liittyvää osuuskuntatoimintaa, suosien samalla halvinta mahdollista, eikö osuustoimintamiesten olisi syytä poistaa avainlippu firmansa mainoksista?

Ja kun kyseinen osuusliike on poliittisin perustein valittujen luottamusmiesten käsissä, herää kysymys siitä, että ovatko he aidosti yhteiskunnallisessa valvontatehtävässä vai keräämässä henkilökohtaisia etuuksia meidän muiden suomalaisten asiakasomistajien kustannuksella?

Samalla suomalaista yhteiskuntaa, elinkeinoelämää ja kansallista huoltovarmuuttamme murentaen.

Lähteet: HS, STT, Wikipedia, Puolustusvoimat, Huoltovarmuuskeskus

 

Rauhanturvaoperaatioista

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa eräästä rauhanturvaoperaatioihin liittyvästä ongelmasta. Asia on unohtunut ja aina jotenkin siirtynyt, mutta nyt saattaa olla oikea hetki tällekin.

Nykyinen monimutkainen ja kompleksoitunut maailma pitää sisällään entistä enemmän erilaisia kansainvälisiä kriisejä ja kansainvälisiä ponnistuksia niiden ratkaisemiseksi.

Olemme olleet kansana  pitkään mukana rauhanturvaamisessa. Meitä luonnehditaan omien rajojemmekin ulkopuolella rauhanturvaamisen suurvallaksi. Mutta tähänkin asiaan liittyy myös ei-toivottuja elementtejä. Jätän tällä kerralla ulko- ja EU-politiikan kirjoituksen ulkopuolelle ja keskityn asiaan liittyvään kansalliseen ja sotilaalliseen ongelmaan.

Henkilökohtaisesti (ihmisenä)  vastustan kaikkia muita, kuin YK:n lipun alla tehtyjä rauhanturvaoperaatiota. Ammatillisesti vastustan ihan  kaikkia rauhanturvaoperaatiota – tai ainakin suomalaisten osallistumista niihin.

Yhdysvaltalainen eversti  Harry Summers (joka oli Vietnamin sodan veteraani) esitti näiden ”rauhanoperaatioiden” sotilaalliset ongelmat ensimmäisenä.

Hän korosti sitä  perusasiaa, että asevoimien ainoa tehtävä oli valmistautua käymään taisteluja sodassa ja käydä niitä tarvittaessa. Humanitaarisia operaatioita voidaan kyllä avustaa logistisesti, mutta taistelujoukkojen käyttöä niissä pitäisi välttää.

Tällaiset matalan intesiteetin operaatiot ja rauhanturvatehtävät kuluttavat asevoimien moraalia ja opettavat joukoille menettelytapoja, jotka heikentävät kykyä taisteluun tosipaikan tullen. Tällainen taistelujoukko on menettänyt arvonsa ennaltaehkäisevänä pelotteena.

Tuntemattoman Sotilaan majuri Karjulaa siteeraten, te olette sotilaita, ette mitään apusisaria.

Olen itse nähnyt tällaisten operaatioiden vaikutuksen suomalaisiin reserviläisiin ja se on monesti ollut negatiivinen.

Sen lisäksi, että sotaan koulutetuilta ja erinomaisen motivoituneilta miehiltä viedään koulutuksen tarkoitus ja heistä tehdään eräänlaisia poliiseja, he myöskin usein tylsistyvät rutiineihin ja vapaa-aika kuluu voittopuolisesti nestemäisten virvokkeiden parissa.

Kun nämä kaverit palaavat kotimaahan, otteen saaminen normaalista elämästä voi olla tuskallisen vaikeaa ja surukseni olen huomannut aika monen hyvän miehen elämän  menneen ulkopuolisuuden ja alkoholismin kautta turmiolle.

Tavallaan (ammatillisesti) vieläkin pahempaa on ollut seurata sitä, miten tällaiset operaatiot vaikuttavat ammattiarmeijoiden värvättyyn miehistöön ja heidän moraalinsa.

Kun tiedämme myös sen, että ns.rauhaanpakottamisoperaatiot (tai EU/YK-operaatio Darfur) ja esimerkiksi Yhdysvaltojen johtamat operaatiot ovat yleensä vain kaapu uuskolonialismille ja tämän vuosituhannen siirtomaasodille, mielestäni meidän olisi syytä saadaan aikaan laaja ja avoin kansalaiskeskustelu tästä aiheesta.

Siitä, että mikä on roolimme tällaisessa toiminnassa, haluammeko me olla siinä mukana, mitkä ovat saavuttamamme todelliset hyödyt ja mitkä ovat toiminnan todelliset riskit?

Tämä on niin vakava koko kansaa koskeva asia, että se pitää ottaa pois presidentti Tarja Halosen yksityislautaselta ja poliitikkojen saunaseuroista.

Lähteet: Puolustusvoimat, Harry G. Summers, The New World Strategy: A Military Policy for America’s Future, Simon & Schuster, 1995,

Jk. Unohtamatta tätäkään.

 

Väärä maa ja väärä paikka?

Hyysärin  itseään, kansaansa ja kulttuuriaan vihaava toimittajantaimi Vesa Mäkinen on päästänyt meihin alkuperäisasukkaisiin (ainakin epäilyksen tasolla)   halveksuen, vaatimuksia esittäen ja julkirasistisesti suhtautuvan Percy Mashairen julistamaan vihapropagandaansa suomalaisia kohtaan valtakunnan suurimman päivälehden sivuilla.

Juttu alkaa suomalaisia halventavalla otsikolla, Perisuomalainen pahe ryypiskely vaikeuttaa islaminuskoisten maahanmuuttajien harrastuksia Suomessa.

Eikä siinä vielä kaikki – ei tietenkään. Koko propagandateksti  on kirjoitettu ns.puukottaminen kännissä on suomalaisten geneettinen ominaisuus tyyliin.

Mäkinen kirjoittaa

suomalaiset kuluttavat alkoholia konserteissa, näyttelyissä, teatterissa ja jalkapallo-otteluiden jälkeen. Suurin osa muslimeista kaihtaa alkoholia, ja monet heistä kokevat suomalaisten kanssa harrastamisen vieraaksi.

Muun tärkeämmän toiminnan puutteessa, Helsingin kaupungin tietokeskus selvitti maahanmuuttajien vapaa-ajanviettoa. Viinaongelma nousi tämän (jonkun mielestä ilmeisesti yhteiskuntamme kannalta elintärkeän)tutkimuksen perusteella esille yhtenä olennaisena syynä, minkä vuoksi maahanmuuttajat harrastavat viihdettä ja kulttuuria paljolti omissa joukoissaan.

Hyysärin toimituksessa on (hassua kyllä) huomattu myös sellainen seikka, että  maahanmuuttajien oma kulttuuri jarruttaa tutkimuksen mukaan joitain harrasteita. 18-vuotias Suleqo Yussuf on yksi harvoja somalialaistaustaisia naisjalkapalloilijoita. Somalialaiseen kulttuuriin tyttöjen futis ei kuulu.

Yussufin joukkue  Puistolan urheilijat pelaa naisten kolmannessa divisioonassa.

Näin siis kuitenkin on –  kaikesta suomalaisesta viinanjuonnista huolimatta. Toisaalta onhan Suomessa raittiusyhdistyksiä, helluntalaisseurakuntia ja rauhanyhdistyksiä – näiden piirissä ei tosiaan viinan kanssa läträtä.

Näille alkoholinkäytön mörkönä näkeville muslimeille toivotan, että uskallusta mukaan ja rohkeasti ensi kesän suviseuroille . Ehkä sieltä löytyy jotain sellaista, mistä on heillekin hyötyä Suomessa  – ja mikä on taatusti Jumalaa rakastavaa ja raitista.

Tässä vaiheessa tulee mieleen varsin nopeasti kysymys, että ovatko nämä Suomeen hyvää hyvyyttämme päästämämme  ihmiset ihan oikeassa maassa ja paikassa? Miten on mahdollista, että toistasataa vuotta Suomesssa olleella tataarivähemmistöllä ei ole tällaisia ongelmia elämisessään kultturissamme?

Yleinen oletus on se, että vieraat kunnioittavat maan tapoja ja sopeutuvat niihin. Jos näin ei tapahdu, vieraan on syytä poistua isäntäväen nurkista – ja vauhdilla. Tämän totuuden ymmärtämisestä on tosin viime aikoina ollut entistä enemmän viiteitä.

En sitten tiedä onko tässä kyse pelkästään monikulttuurin edessä rähmälläänolevien perseennuolijoiden päiväunista vai aito maahanmuuttajan pyrkimys muuttaa suomalainen yhteiskunta omanlaisekseen.

Percy Mashairen tapauksessa tuollainen (mahdollinen) halu on varsin pelottava tulevaisuudennäkymä rauhallisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme *).

Johtuisiko   näiden tuoretta verta edustavien islaminuskoisten maahanmuuttajien (ainakin tämän äänekkään osan) ongelma siitä, että he eivät kenties halua kunniottaa sitä valtakulttuuria, jonka suvaitsevaisuudesta ja armosta he yleensä saavat Suomessa olla?

He eivät ole ehkä sisäistäneet (tai edes halunneet sisäistää) enemmistödemokratiaan kuuluvaa ajatusta siitä, että enemmistö sanelee (vähemmistön oikeuksia kunnioittaen) sen mitä missäkin yhteisössä tapahtuu ja mikä on sopivaa. Tässä tapauksessa myös käsite maassa maan tavalla näyttäisi olevan täysin tuntematon.

Olisiko myös kyse siitä, että ainakin osa  nykyisin Suomeen tulevista maahanmuuttajista ymmärtää  täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he  ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille?

Lähde: HS

*)Asiaan jotenkin liittyen.  P.Mashaire on ymmärtänyt aikaisemmin varsin syväällisesti Zimbabven Rhodesian diktaattorin Robert Mugaben hirmuhallintoa ja kyseisen maan kivikaudelle palauttamista.

Tämä kirjoitus on julkaistu Hyysärissä 28.5.2000.

Valkoisten isien synnit vainoavat lapsia

Läntiset tiedotusvälineet saivat herkkupalan, kun Zimbabwen mustat alkoivat vallata valkoisten maatiloja, kirjoittaa Suomessa asuva zimbabwelainen toimittaja Percy Mashaire.

J uuri nyt ei ole helppo olla zimbabwelainen Suomessa. Suomalaisten kanssa käy useimmiten näin: kun ensin on vastannut vakiokysymykseen ”Mistä olet kotoisin?”, saa aina kuulla saman analyysin: ”Ai, siitä maasta, jossa valkoiset tapetaan ja heiltä riistetään maat. Eikö olekin kamalaa!”

Suomessa asuvat afrikkalaiset puolestaan kysyvät, miksi valkoiset ylipäänsä omistavat maata Zimbabwessa. Suurin osa on valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan asiasta, mutta eivät kaikki. Radikaalien mielestä asia on yksinkertainen: zimbabwelaisten pitää ottaa omat maansa takaisin.

Yritin kerran selittää eräälle radikaalille afrikkalaiselle, että se olisi tappoisku Zimbabwen maataloudesta riippuvaiselle taloudelle.

”Ei haittaa, pääasia on saada maat takaisin!” kaveri rähisi.

Olen huomannut, että ulkomailla asuvat afrikkalaiset ovat jyrkempiä kuin Zimbabwessa asuvat. Se johtuu siitä, että Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin siirtyneet afrikkalaiset kohtaavat arkielämässään niin paljon rasismia, että heidän on hyvin vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia mustien omalla mantereella. Turisteja tai ulkomaisia työntekijöitä voidaan kyllä sietää, mutta ei maata omistavia siirtolaisia.

Zimbabwessa tilanne on toisin päin. Maanomistus on mielipidemittauksien mukaan maan tärkein asia juuri nyt vain joka kymmenennelle zimbabwelaiselle. Kansalle tärkeintä olisi saada maan sairas talous kuntoon.

Sekä inflaatio että työttömyys ovat yli 50 prosenttia. Suhteellisen rikkaassa maassa on pulaa polttoaineesta ja sähköstä. Terveydenhuolto on romahtanut.

Kansa ei ymmärrä, miksi Zimbabwen pitäisi lähettää yli 10000 sotilasta taistelemaan Kongon kansantasavallan presidentin Laurent Kabilan rinnalla ja kuluttaa sotaan noin viisi miljoonaa markkaa päivässä samaan aikaan, kun sairaaloista puuttuu tavallisia kipulääkkeitä. Z imbabwelaisille on päivänselvää, kuka on syypää maan yhteiskunnalliseen sekasortoon: 20 vuotta vallassa ollut presidentti Robert Mugabe ja hänen Zanu-PF -puolueensa. Kansa on pettynyt ja haluaa korruptoituneen puolueen ja hallituskoneiston pois vallasta. Mutta Mugabe uskoo olevansa korvaamaton.

Mugaben valttikortti ovat olleet valkoisten omistamat farmit. Hän on mobilisoinut työttömiä ja niin sanottuja sotaveteraaneja valtaamaan muutamien valkoisten maat, jotka hän väittää brittisiirtolaisten ryöstäneen zimbabwelaisilta. Tämä kylmän machiavelliläinen strategia on tuonut hänelle poliittisen voiton.

Varsinkin länsimaiset tiedotusvälineet ovat brittien BBC:n johdolla dramatisoineet maatilojen valtauksia. Kysehän on länsimaisten tiedotusvälineiden ikuisesta lempiaiheesta: valkoinen mies suuressa seikkailussa Afrikan viidakossa. David Livingstonesta Tarzaniin.

Mediakohu huipentui, kun kaksi valkoista miestä murhattiin maatilojen valtauksissa ja kolmas myöhemmin. Puhuttiin sisällissodasta ja kerrottiin , että EU valmisteli omien maidensa kansalaistensa evakuointia Zimbabwesta.

Saimme tietää senkin, että Zimbabwessa asuu 55 suomalaista. Tähän mennessä yksikään suomalainen ei ole lähtenyt maasta.

Etiopian nälänhätä ja mantereen muut, miljoonien ihmisten kohtaloihin vaikuttavat selkkaukset unohtuivat, kun media ryntäsi Zimbabween.

Yhdessä yössä Mugabe nostettiin keskitason afrikkalaisesta johtajasta kansainväliseksi voimamieheksi Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin rinnalle. Mugabe onkin jo alkanut puhua kuin Robert Suuri, sankari joka ottaa mittaa koko maailmasta.

Zimbabwen entinen siirtomaavalta Britannia on ollut suurin tekijä tässä älyttömässä poliittisessa teatterissa. Hyökkäämällä Mugabea vastaan britit ovat ainostaan kiillottaneet hänen kilpeään ja auttaneet häntä siirtämään huomion pois Zimbabwen taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista. Häviäjiä ovat unohdetut ja kärsivät tavalliset zimbabwelaiset. L änsimaisessa mediassa viidakkoveitsiä ja kirveitä kantavat mustat barbaarit terrorisoivat viattomia valkoisia. Harva kysyy, miten valkoiset saivat maatiloja Zimbabwessa. On unohdettu, miten 1800-luvun lopussa brittiläisestä imperiumista Afrikassa haaveillut Cecil John Rhodes huijasi kuningas Lobengulaa luovuttamaan maansa.

Kun Lobengula vuonna 1893 oivalsi petoksen, syttyi sota, jonka britit voittivat. Muutaman vuoden jälkeen seurasi toinen sota, jossa kaksi isoa etnistä ryhmää, ndebelet ja shonat, yhdistivät voimansa ja yrittivät ajaa britit pois maasta. Mutta modernein asein varustetut britit voittivat jälleen.

Voittajan julmuus oli suunnaton. Vuorille paenneita mustia jahdattiin, ja heidän piilopaikkansa luolissa räjäytettiin dynamiitilla.

”Poltimme kaikki majat ja monta nekrua. Ne, jotka eivät tulleet ulos, paloivat kuoliaiksi, ja se oli oikein heille. Kuulimme heidän huutonsa”, eräs brittisotilas kuvasi tuhoa.

Verilöylystä hengissä selvinneet häädettiin pois maatiloiltaan ja sijoitettiin kuiviin ja hedelmättömiin reservaatteihin, joissa he joutuivat maksamaan valkoisille veroja. Jos ei maksanut veroja, vietiin pakkotöihin valkoisten kaivoksiin tai maatiloille.

Häikäilemättömän Cecil John Rhodesin mukaan Rhodesiaksi kutsuttua maata hallittiin rasistisen apartheid-järjestelmän avulla. Rhodesiassa mustat olivat täysin sorrettu ja halveksittu kansa.

Tilanne vain paheni, kun kovaotteinen pääministeri Ian Smith julisti maan itsenäiseksi Britanniasta vuonna 1965.

Smith oli oivaltanut, että emomaa aikoi siirtää vallan mustille, niin kuin oli tapahtunut muualla Afrikassa. Britannia ei pystynyt kukistamaan kapinaa, koska sen olisi pitänyt lähettää sotilaita taistelemaan valkoisia vastaan mustien puolella.

Rhodesiassa mustat nationalistit kamppailivat itsenäisyyden puolesta. Smith vastasi siihen kovalla kädellä. Itsenäisyysaktivisteja murhattiin, karkotettiin ja vangittiin.

Smith vannoi, ettei musta valta toteudu hänen elinikänään. ”Ei tuhannessa vuodessa”, hän julisti. ’T uhat vuotta” kului nopeasti. Vuonna 1980 Rhodesia lakkasi olemasta ja tilalle tuli mustan enemmistön hallitsema Zimbabwe.

Mustat sissit kukistivat Smithin armeijan raa’assa sodassa marxilaisen Robert Mugaben ja veteraanipoliitikko Joshua Nkomon johdolla. Kun sota loppui, valkoiset alkoivat pakata matkalaukkujaan koston pelossa. Se oli turhaa. Pääministeriksi valittu Robert Mugabe kehotti kuuluisassa televisiopuheessaan mustia ja valkoisia unohtamaan menneet ja rakentamaan uutta maata yhdessä.

Mugabe oli käytännön mies. Hän oli nähnyt, mitä oli tapahtunut Mosambikissa, kun maa oli itsenäistynyt Portugalista vuonna 1975. Portugalilaiset olivat lähteneet ja kostoksi sabotoineet Mosambikin talouselämää. Siitä Mosambik ei ole toipunut vieläkään. Mugabe ymmärsi, että valkoisilla oli taitoja ja kokemusta, joita Zimbabwe tarvitsi.

Mugaben sovintopolitiikan hinta oli se, että valkoisten etuoikeudet säilyivät. Poliittinen valta siirtyi mustille, mutta talous pysyi valkoisten käsissä. Ratkaisematta jäi muun muassa maanomistus, joka oli ollut yksi tärkeimpiä vapaussodan syitä.

Rauhanneuvottelut Lontoossa olivat kaatua maakiistaan, sillä sissijohtajat eivät suostuneet allekirjoittamaan aseleposopimusta ilman selviä takuita asian ratkaisemisesta. Silloin Britannia ja Yhdysvallat lupasivat rahoittaa maareformin eli korvata valkoisille viljelijöille maiden menetyksiä. Aseleposopimus allekirjoitettiin, mutta luvattua rahaa ei kuulunut.

Aluksi se ei juurikaan vaikuttanut Zimbabwen talouselämään. Kansainväliset pakotteet oli purettu, ja maan talous kasvoi. Vanhat asenteet elävät kuitenkin sitkeässä. Niin rasismikin. Jouduin itsekin 1980-luvun puolivälissä väkivallan kohteeksi, koska seurustelin valkoisen naisen kanssa. Mustat eivät Zimbabwessa edelleenkään yleensä pääse valkoisten hallitsemien urheiluseurojen ja klubien tiloihin. Suurin osa Zimbabwen krikettimaajoukkueen pelaajista on valkoisia – valkoisten osuus väestöstä on alle prosentin.

Eniten raakaa rasismia ja ennakkoluuloja esiintyy valkoisten maatiloilla. Toisilla tiloilla eletään kuin Yhdysvaltojen syvässä etelässä orjuuden aikana. Isäntä asuu isossa hienossa talossa, mutta ryysyinen, paljasjalkainen ja lukutaidoton työntekijä viruu rähjäisessä majassa.

Kun isäntä kutsuu, täytyy vastata ”sir” tai ”madam”. Maanteillä näkee usein, kuinka valkoinen isäntä ajaa avolavapakettiautolla, jossa koira istuu penkillä isännän vieressä mutta musta työläinen lavalla takana. Viime vuoden lopulla nousi kova kohu, kun erään maatilan valkoinen isäntä virtsasi nukkuvan työntekijänsä päälle.

Nämä ovat yksittäisiä tapauksia, eivätkä kaikki Zimbabwessa asuvat valkoiset ole rasisteja. Mutta vähintäänkin yksisilmäinen on myös se länsimaisten tiedotusvälineiden välittämä kuva, jossa mustat vainoavat viattomia valkoisia.

Raamatussa sanotaan, että isien synnit vainoavat lapsia. Zimbabwessa tehtiin syntiä sata vuotta sitten. Britannia ei ole kyennyt tai halunnut pyyhkiä näitä syntejä pois, ja nyt ne vainoavat sen lapsia. Ulkomaille muuttaneiden afrikkalaisten asenteet ovat jyrkimpiä: heidän on vaikea hyväksyä valkoisia siirtolaisia Afrikassa. Tavallisille zimbabwelaisille maanomistusoloja tärkeämpää olisi saada maan pahasti sairas talous kuntoon

 

Suomalaisvihaaja Umayya Abu-Hanna vallankumouksen tiellä

Siirtolaisväestö on otettava mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen, vaatii monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna.

”Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme”, hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.

”Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat.”

Huonosti käyttäytyvä suomalaisen yhteiskunnan vieras Umayya Abu-Hanna Hyysärin mukaan 8.10.2008.

Toivon vilpittömästi, että Abu-Hannan suhteellisuudentaju palautuisi – ainakin ennen tekoihin ryhtymistä. Hänen kannattaa ihan itsensä – ja suomalaisen yhteiskuntarauhan vuoksi – tutustua Suomen historiaan ja etenkin vuosien 1917-18 tapahtumiin.

Tuolloinkin minun (ei siis Abu-Hannan) isänmaassani oli huonosti käyttäytyviä vieraiden kulttuurien edustajia sekä joukko omia ihmisiä, jotka halusivat jakaa vallan, rahan ja tilan uudelleen.

Seurauksena oli se, että vieraat päsmärit heitettiin Suomesta ulos, mutta he ehtivät saada aikaan sisällissodan oman vasemmistomme edesvastuuttomien kellokkaiden hyvällä myötäilyllä. Tuon ajan Abu-Hannat saivat aikaan mittaamatonta vahinkoa ja inhimillistä kärsimystä suomalaisten keskuudessa.

Sama tapahtui uudestaan vuosien 1939-45 välillä – tuolloin tosin suurin osa omasta väestämme ymmärsi jo heti kättelyssä, että nuo tuolloiset vieraat toivat tullessaan pelkkää pahaa.

Abu-Hanna asenteineen on aivan yhtä epätoivottu valloittaja ja kulttuuri-imperialisti kuin kaikki muutkin aikaisemmat ei-toivotut tunkeutujat Suomessa.

Se mikä tässä huonosti käyttäytyvässä vieraassa ihmetyttää eniten, on läpinäkyvyys siinä, että hän jostain syystä haluaa muuttaa Suomen samanlaiseksi uskontojen ja kulttuurien taistelukentäksi, kuin hänen oma kotimaansa on.

Se, että vihreää maailmankuvaa edustava ihminen on jäänyt henkisesti kiinni kommunismiin on jotenkin ymmärrettävää henkistä kypsymättömyyttä ja realismista iloisesti irrallaan olevaa ajattelua – ja omalla retardilla tavalla siten jotenkin ymmärrettävää.

Se mikä on pahinta Abu-Hannan tapauksessa on hänen asenteensa isäntiään kohtaan. Hän halveksii avoimen rasistisesti suomalaisia ja suomalaista kulttuuria. Hän pilkkaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja siihen kiinteästi liittyvää enemmistödemokratiaa – ja kuten on nyt havaittu-  Abu-Hanna pyrkii muuttamaan sen vähemmistödiktatuuriksi – vaikka sitten väkisin.

Minulla on erinomainen ehdotus Abu-Hannalle – suksi kuuseen Suomesta. Sinä olet osoittanut kaikin mahdollisin tavoin sen, että et kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan etkä Suomeen. Sinulla on ollut jo 1980-luvulta aikaa yrittää sopeutua ja sulautua (integroitua) suomalaiseen yhteiskuntaan – jostain syystä (joko halustasi tai kyvyistäsi, tai molemmista johtuen) se ei ole onnistunut Sinulta alkuunkaan.

Sinä et ole muuten mikään veronmaksajakaan – elät yhteiskunnan subventoimilla avustuksilla suojatyöpaikkasi kautta. Sinä ole myöskään mikään taitelija – Miina Äkkijyrkällekin olisi järkevämpää antaa veronmaksajien yhteisestä pussista rahaa kuin Sinulle.

Niitä avustuksia Sinä käytät niiden maksajien – suomalaisten enemmistön – häpäisyyn ja pilkkaamiseen – puret ruokkivaa kättä, etkä ymmärrä edes hävetä.

Abu-Hanna on tarttunut henkisesti  miekkaan – hänen pitäisi kristittynä tietää, mitä niille tapahtuu, jotka miekkaan tarttuvat.

Jos hän jatkaa puuhiaan ja suomalaisen yhteiskunnan muutokseen pyrkivää kansanvallan vastaista touhuaan vielä astetta pidemmälle, kyse on tuolloin yhteiskunnallisesti varsin ei-toivotusta puuhailusta – sellaisesta joka on määritelty aika vakavaksi rikokseksi rikolaissamme.

Vuoden 1918 miekkaan tarttuneiden surkea  kohtalo tulee todennäköisesti olemaan myös seuraavien mahdollisten väkivallan ja vallankumouksen lietsojien osa.

Eversti Matti Laurilan sanoin, ”meiltä voi kyllä vaatia, mutta meiltä voi olla paha tulla mitään ottamahan.”

Lähde:HS, Kuva:Hiidenlintu/Homma

Päivitys 111009 1411: Unohdin erään jutun tästä kirjoituksestani. Käykää katsomassa täällä, kuinka ns. yleisesti luotettavia Abu-Hannan kertomukset ovat aikaisemmin olleet.

 

Viisaita sanoja – uusi aihealue

Koska julkaisen viikon mokutuksia ja sarjaa kirjoituksia typeyyden tynnyreistä on ehkä aihetta myös nostaa hyviä kirjoituksia ylös.

Tämän uuden aihealueen aloittajan kunnian saa eläkkeelle jäävä Puolustusvoimien komentaja amiraali Juhani Kaskeala. Amiraali Kaskeala on todennut erittäin osuvasti eräässä varuskuntien lakkauttamiseen liittyvässä uutisessa näin:

Jos halutaan säilyttää laatu, silloin satsataan asevelvollisuuteen. Puolustusvoimien ammattimaistaminen lähtee entistä paremmasta reserviläisten siviilitaitojen hyödyntämisestä

 

Suomalaisista jalkaväkimiinoista ja maanpuolustuksesta

(Toimitus jakaa tämän kirjoituksen uudelleen lukijoiden toivomuksesta 16.8.2016
Toimitus)

Poliittinen nomenklaturamme jatkaa edellisten sukupolvien uhrausten kautta luodun perinnön hävittämistä omin voimin. Kuten tiedämme, päättäjiksi kutsuttu haihattelijajoukkomme on liittämässä Suomea Ottawan sopimukseen. Kyseinen Ottawan sopimus kieltää osan maamiinoista – Suomen puolustamisen kannalta ne tärkeimmät eli jalkaväkimiinat.

Ottawan sopimus

Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille.

Aloitteen tästä sopimuksesta teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996. Sopimus kirjattiin ja allekirjoitettiin perustajavaltioiden toimesta 5. joulukuuta 1997.

Jalkaväkimiinojen kieltoa koskevassa sopimuksessa on allekirjoittajina 153 jäsenvaltiota. Myös EU on ilmaissut – tyypillisen besserwissermäisen – huolensa siitä, että 40 maata ei ole vielä liittynyt kansainväliseen sopimukseen. Näitä maita ovat Suomen lisäksi muun muassa Somalia, Myanmar, Arabiemiirikunnat, Kiina, Venäjä, Yhdysvallat ja Irak.

Kansallisen päätöksenteon ylitse kävelevä EU:n parlamentti vaatii päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen – pystymättä takaamaan kuitenkaan jäsenmaidensa turvallisuutta.

Vaikka kyseistä paperinpalaa on ympäri maailman sodankäyntiä ymmärtämättömissä piireissä haihatellen julistettu erinomaiseksi asiaksi, jokaisen kannattaa kuitenkin muistaa muistaa mitä se on – paperia. Paperi voidaan repiä tai polttaa tarvittaessa. Jokainen paperille laadittu sopimus velvoittaa allekirjoittajiaan juuri niin pitkään, kunnes joku katsoo itsensä tarpeeksi vahvaksi pyyhkiäkseen sopimuksilla takamuksensa. Näin on käynyt ennenkin ja näin tulee käymään tulevaisuudessakin.

Tuhannen ruplan kysymys kuuluukin tällä kerralla oikeastaan näin: mitä hyötyä maailmanrauhalle Suomen sitoutumisesta jalkaväkimiinakieltoon on? Etenkin kun suurvallat Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina eivät ole ratifioineet sitä – eivätkä aiokaan ratifioida sitä. Jos Suomi ratifioi tuon sopimuksen sen ainoana hyötynä voidaan nähdä maamme osittainen halvaannuttaminen ja suurvaltavihollisen valloitussodan helpottaminen.

Kun länsimaiden – ja muun liikaa degeneroituneen maailman – kukkahattutädit huutavat kaula pitkänä, kituset auki ja pää punaisena suomalaisten jalkaväkimiinojen kauheutta ja vaarallisuutta, he ovat – joko tietoisesti tai ajattelukyvyn puutteen vuoksi unohtaneet muutaman asian.

Suomen jalkaväkimiinat lepäävät tarkoin vartioiduissa varastoissa nykyisen syvän rauhan aikana. Ne kaivetaan maahan vasta sitten, kun Suomi on tilanteessa, jossa valtakunnan alueellista koskemattomuutta joudutaan turvaamaan voimakeinoin.

Ne eivät ole uhka kenellekään muulle, kuin sellaiselle joka haluaa väkisin ja asevoimia käyttäen tunkeutua Suomeen – siis vihamieliselle valloittajalle. Ne eivät ole siis minkäänlainen uhka lapsille, miehille, naisille, ukeille, vaareille, mummoille, huldille, hilkoille, arvoille, arskoille, tarjoille, erkeille, villeille eläimille, naisille, vapaamuurareille, pikajuoksijoille, kaupparatsuille, vinttikoirille, maahanmuuttajille, astridthorseille eivätkä buddhalaismunkeillekaan.

Jalkaväkimiinat Suomessa

Pitää myös muistaa, että näitä – kuten Suomen puolustusvoimia kokonaisuudessaankin – käytetään Suomen suojelemiseen aggressiota vastaan. Taistelun peruselementit ovat tuli ja liike – ja näistä vain tuli on tappavaa. Liikettä tarvitaan ainoastaan tulen siirtämiseksi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan – tai pois vihollisen tulen vaikutukselta. Miinat edustavat tässä ns. passiivista tulta. Ne pystytään sijoittamaan ennakkoarvioiden mukaan nopeastikin alueellisesti tietyllä tavalla rajattuihin paikkoihin.

Miinat ovat perusolemukseltaan puolustusase. Passiivisena aseena ne suojaavat puolustajaa ja aiheuttavat tappiota ja hidastavat hyökkääjää. Sotatilan aikana miinat ovat lähes korvaamaton asejärjestelmä Suomessa – maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus – kun vihollinen tietää maassa olevan miinoja, se varoo liikkeitään ja on sidottu puolustajan vastatoimien uhkaan. Valvotussa käytössä maamiinat ovat siviiliväestölle turvallisempia kuin rypälepommit. Lähi-idän kokemukset kertovat, että niiden mahdollisuus jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi

Kun taistelussa tarvittavia sulutteita ja miinotteita rakennetaan, niistä tehdään (Suomessa) hyvin tarkat peitepiirrokset. Näin siksi, että ne saattavat olla myös omille joukoille vaarallisia. Lisäksi näin helpotetaan kriisinjälkeistä raivaustyötä. Suomi ei  – ainakaan toistaiseksi –  ole mikään kolmannen maailman diktatuuri eikä ekspansiivinen imperiumi.

Panssarimiinoite on edelleen 2000-luvullakin tärkein kaikista sulutteista (myös rannikkopuolustuksessa). Hyökkääjän panssarivaunujen ja panssaroitujen ajoneuvojen liikkeen tehokas rajoittaminen ja kanavointi puolustajan kannalta edullisille alueille voidaan yleensä toteuttaa vain miinoitteilla, murrosteilla sekä hävittämällä teitä ja siltoja. Näiden toimien suojaaminen ilman jalkaväkimiinoja vihollisen vastatoimilta on vaikeaa ja erittäin kallista.

Korvaamiseen tarkoitetut kuorma-ammus- ja rypäleasejärjestelmätkin ovat päätyneet samanlaiseen kukkahattutätien aiheuttamaan mielikuvamyrskyyn, joten niiden käyttö jalkaväkimiinoja korvaavana järjestelmänä on – myös Suomessa – varsin epätodennäköistä. Ne ovat myös normaalia jalkaväkimiinaa epäluotettavampia ja Suomen olosuhteisiin huonosti sopivia teknisiä asejärjestelmiä.

Jalkaväkimiinojen tehokkuus perustuu muutamaan asiaan. Ne ovat yksinkertaisia, luotettavia, huokeita, helppoja käsitellä, tehokkaita ja koulutettu joukko pystyy rakentamaan niitä korvikemateriaaleistakin.

Tätä todellisuutta vasten tuntuu järjettömältä kieltää suomalaiselta maanpuolustajalta sakaramiinan (SM 65-98 ) käyttö. Tämän varsin pienen, halvan ja yksinkertaisen aseen käyttötarkoituksena on rikkoa pyöräajoneuvon rengas tai silpoa alaraajan osa, mutta ei surmata miinaan astunutta. Sakaramiina kuuluu painevaikutteisten polkumiinojen ryhmään. Sakaramiina SM 65-98:ssa käytetään räjähdysaineena 60 grammaa tiiviiksi puristettua trinitrotolueenia (TNT). SM 65-98 laukaistaan yleissytytin 65:llä ja sakaralaukaisin 98:lla.

Tai putkimiinaa (PM 68 95). Se asennetaan yleensä puuhun. Putkimiinan sirpaleet tappavat aina 15 metriin ja haavoittavat 30-50 metriin saakka. Teollisesti valmistetun putkimiinan paino on 900 g, josta räjähdysaineen osuus on 180 g. Suomessa tämän (kuten monen muunkin miinan) sytyttimenä käytetään vetosytytin 95:ttä. Miinan sirpaloituva kuori on valmistettu jousiteräksestä.

Kuka tahansa niiden toimintaperiaatteen tunteva taistelija – eli suomalainen reserviläinen – osaa rakentaa korvikemateriaaleista ja räjähdysaineista vastaavanlaisia – jopa nykyisin käytössä olevia tehokkaampia – taisteluvälineitä.

Uusi aika – vanhat ja uudet konstit

Tämä on aika, jolloin vanhat viisaudet ja kokemuksen kautta saadut opit tunnutaan hylkäävän lähes alalla kuin alalla. Suomi on pinta-alaltaan suurehko eurooppalainen maa. Sen tyhjenevä maaseutu ja taajamiin keskittyvä asutus mahdollistavat entistä paremmin puolustusdoktriinimme mukaisen vihollisen hidastamisen, kuluttamisen ja lopullisen tuhoamisen – siellä missä me itse haluamme. Tällaista sodankäyntiä varten tarvitaan aivan toisenlaisia joukkoja kuin nyt näköpiirissä oleva NATO-yhteensopiva teknistynyt armeija.

Näinä aikoina olisi syytä kääntää katse takaisin hajautettuun toimintaan ja sissitaktiikkaan. Samalla rahalla – ja halvemmallakin – kuin millä ostamme kalliita NATO-teknologiasta riippuvaisia ja olosuhteissamme epävarmoja teknisiä asejärjestelmiä (rypäleammukset, Leopard 2-taisteluvaunut, muutama hassu F/A-18 Hornet-taistelulentokone) pystymme ylläpitämään perinteistä uskottavuutta puolustuksessa perinteisin – ja vähän kehittyneimminkin – keinoin ja välinein.

Väitän, että huomattavasti pidemmän ajan, huomattavasti tehokkaammin, huomattavasti huokeammin ja huomattavan paljon vähemmillä omilla tappioilla.

Miettikää kuinka monta mönkijää peräkärryllä, Rskk:lla, IT- ja Pst-ohjuksilla, taistelumateriaalilla, lääkintätarvikkeilla, miinoilla ja elintarvikkeilla varustettuna saadaan yhden panssarivaunun hinnalla?

Unohtamatta tässäkään – jälleen kerran – maanpuolustuksen kulmakiveä: kansanarmeijaa ja sitä kautta nousevaa yhteistä maanpuolustustahtoa. Tämä saadaan kylkiäisenä tai sivutuotteena.

Tämä jos mikä on tulevaisuuden tuki ja liike – perisuomalaisena versiona.

En väitä, ettei motorisoituja nykyaikaisia joukkoja tarvita heikennetyn vihollisen tuhoamiseen ratkaisutaisteluissa. Sen sijaan väitän, että,  ja jos,  ns. kenttäarmeija hajautetaan, organisaatio kevennetään aina motorisoituun taistelupariin, motorisoidaan sellaisella laitteella, jonka taistelupari pystyy itse huoltamaan, on maastokelpoinen sekä nopea ja varustetaan  tämä laite tehokkailla torjunta-aseilla (maamiinoja unohtamatta) kynnys siihen, että suurvaltavihollinen(kaan) lähtee edes kokeilemaan Suomen valloitusta, nousee entisestään. Kyse on mönkijästä/moottorikelkasta.

Väitän myös, että tämä – todellinen motorisoitu sissiarmeija – pystyy nopeuttamaan vihollisen tuhoamista paremmin, kuin kolme panssariprikaatia tai 160 F/A taistelusuihkukonetta yhteensä – Suomessa.

Se kuka unohtaa historiansa on tuomittu tuhoutumaan

Ei pidä unohtaa sitä, että Pohjois-Vietnamin puolustusdoktriini oli Neuvostoliiton kautta – ainakin osittain – lainattu suomalaisilta. Se oli eräs syy siihen, että agraarinen Pohjois-Vietnam pystyi päihittämään teollistuneen suurvallan nimeltään Yhdysvallat.

Samaa suurvaltojen kömpelyyttä pystyä taistelemaan maahan sidottua ja kevyttä sissitaktiikkaa käyttävää puolustajaa vastaan on nähty myöhemmin kaikkialla – viimeisimmät esimerkit löytyvät Afganistanista ja Irakista.

Kun mietimme miinojen merkitystä Suomelle, muistettakoon myös se, että Venäjä ei ole sitoutunut luopumaan niistä. Venäjän edeltäjä – Neuvostoliitto ja sen neuvostoarmeija – käytti toisessa maailmansodassa noin 70 miljoonaa maamiinaa – ja voitti sen sodan.

YE eversti ja Mannerheim-ristin ritari Wolf Halsti varoitti jo 1970-luvulla jälkipolvia. Hän varoitti omiin kokemuksiinsa perustuen siitä, että meidän tulee ottaa oppia niistä virheistä mitä 1930-luvun suomalaiset poliitikot tekivät.

He nimittäin lähettivät suomalaisen reserviläisen puutteellisesti varustettuna puolustamaan maataan. Ja tuon ajan typeryys maksoi ihmishenkiä ja verta.

Tuota typeryyttä tuskin kukaan haluaa enää nähdä uusintana. Vai kuinka on Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Matti Vanhanen ja muut – haihattelijat?

Lähteet: Puolustusvoimat, Ottawan sopimus

Päivitys 170313.

 

”Jos sota syttyy, ei tänne maavoimia vyöry” – lupaa meille rauhanpuolustaja

Saamme sitten nukkua yömme rauhassa – kuten kaikki tulevatkin jälkipolvet.

Näiden asioiden ja alan rautainen ammattilainen, Rauhanliiton sotilaskomentaja Laura Lodenius lupaa meille: Jos sota syttyy, ei tänne maavoimia vyöry,   päivän Hyysärissä julkaistussa artikkelissa.

Tuota osaamista ja ammattitaitoa vastaan on turha defensiivinkään toimintansa perustavan offensiivisen alan ammattilaisen sanoa varmaankaan mitään…

Vai mitä luulette?

Vanha tuttumme – kansakunnan  totuuden torvi – toimittaja Tanja Aitamurto on päässyt mieliteemansa – Suomen kansallisvaltion ja yhteiskuntajärjestelmämme romuttamisen – pariin.

Hän ihmettelee tyypilliseen tapaansa, että kun maanantaina kampanjoitiin maailmalla -30 maassa -rypäleaseiden kiellon puolesta, miksi kampanja ei näkynyt Suomessa.

Sattuneesta syystä – Tanjaseni. Sattuneesta syystä…

Miksi ei, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius?
Nukkuuko suomalainen rauhanliike?

”Maailmalla ensisijaisesti humanitääriset järjestöt kampanjoivat rypälepommeja vastaan, eivät rauhanjärjestöt. Suomessa humanitääriset järjestöt kuten Suomen Punainen Risti eivät ole ottaneet kantaa rypäleaseisiin. Meidän kaltaisella pienellä rauhanjärjestöllä ei taas ole resursseja suuriin tempauksiin”,

hän selittää.

Nimen omaan selittää. Tyhjät tynnyrit ja niin edelleen…

Mikä helvetti tässä – muuten minulle niin rakkaassa – kansassamme on vikana?

Kautta aikain joukossamme on ollut – kansainvälisestikin vertailtuna – hälyttävän suuri joukko omaa kansaansa selkään puukottavia ja omiin housuihinsa laskevia opportunistisia ja/tai egosentrisiä pettureita. ja joukko typeryksiä, jotka ovat uskoneet heidän potaskaansa.

Suomi – 5 miljoonaa asukasta ja vahva demokraattinen hallinto – ei todellakaan ole mikään suuren luokan uhka maailmanrauhalle .

Päin vastoin.

YK-liittona itseään mainostava Rauhanliitto näyttää unohtaneen sen tosiasian, että Suomi on tunnustetusti rauhanturvaamisen supervalta.

Ja osittain juuri tuosta syystä myös allekirjoittanut on palkittu kollektiivisesti Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1988. Yhdessä kaikkien muiden käiväröiden kanssa.

Minä kysyn Sinulta Laura – mitä todellista Sinä olet tehnyt maailmanrauhan eteen?

Minä – kuten monet muutkin faitterit – olemme sentään panneet oman perseemme peliin täysin tuntemattomien ihmisten puolesta. Ihmisten, jotka edustavat aivan eri uskontoa, kansallisuutta ja kulttuuria. Ja osa heistä on suhtautunut varsin vihamielisesti meihin ja ajamaamme rauhanasiaan.

Mutta nyt päästäänkin Lauran varsinaiseen aiheeseen:

Lodenius myös perää hallitukselta ryhtiä rypäleaseiden kieltoon tähtäävissä neuvotteluissa, joissa on mukana yli 80 maata. Hallitus on linjannut, että Suomi osallistuu prosessiin muttei kannata rypäleaseiden täyskieltoa. Kansainväliset neuvottelut etenevät joulukuussa. Sitä ennen Suomen pitäisi Lodeniuksen mielestä määritellä tavoitteensa, kynnyskysymyksensä ja etenkin se, millaisia rypäleaseita Suomi haluaa käyttää. Hän kelpuuttaisi sellaiset, joista ei jää räjähteitä maastoon.

Ihan tiedoksesi – Laura – rypäleaseilla korvataan jalkaväkimiinat. Ne, joiden täysikieltoon typerä ja asiansa osaamaton valtionjohtomme on hissukseen sitoutunut.

Mitä yhteistä näillä aseilla sitten on suomalaisittain?

Ainakin se, että niihin ei kukaan kävele vahingossa. Niitä käytetään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka tulevat väkivalloin valloittamaan Suomea. Ja aiheuttamaan siinä sivussa myös lodeniuksille tuskaa ja kärsimystä.

Jalkaväkimiinat ovat toisaalta sivullisille turvallisempi järjestelmä. Jos ja kun niitä sotatilanteessa käytetään, niistä tehdään tarkat kartat – purkamista varten.

Suomi ei ole Vietnam eikä Kongo. Suomi on sivistysvaltio. Piste.

Ja ihan sivukommenttina; niitä jalkaväkimiinoja pystyy mikä tahansa koulutettu suomalainen perusyksikkö kasaamaan tarvittaessa ns. hätätarpeista.

Suomalaisittain jalkaväkimiinat kieltävä sopimus on juuri sen arvoinen mille se on kirjoitettu – paperia.

Kukkahattutoimittajamme mukaan rypäleaseiden ongelmana pidetään niiden huonoa toimintavarmuutta: räjähtämättömät ammukset vammauttavat siviileitä sotien jälkeenkin.

Miksi emme siis pysyttäytyisi jalkaväkimiinoissa?

Lodeniuksen mukaan sopimus voi päätyä kieltämään rypäleaseet, joita Suomella on ja joita Suomi aikoo hankkia. Rypäleaseille on kaavailtu puolustusvoimien mukaan tärkeää, lähes korvaamatonta roolia Suomen puolustuksessa.

Virallisesti – kyllä.

Lodenius arvelee Suomen passiivisuuden johtuvan erimielisyyksistä: ulkoministeriössä ei haluta toistaa ”miinakatastrofia”, puolustusministeriössä halutaan pysyä ulkona sopimuksesta.

Ymmärrettävistä syistä.

Hallituksen pitää käyttää rohkeasti poliittista ohjausta, hän patistaa. Eikä puolustusvoimille saa antaa liikaa sananvaltaa. ”Demokraattisessa valtiossa sotilaat eivät määrää vaan noudattavat päätöksiä, joita ulkopoliittinen johto linjaa. Eikä tällaisia sopimuksia luoda harmiksi sotilaille, vaan ihmisten suojaksi”, hän muistuttaa.

Jaha – nyt Suomi onkin sitten luisumassa kohti sotilasdiktatuuria?

Höpö, höpö…

”Näyttää siltä, ettei miinaprosessista opittu mitään. Globaalin kansalaismielipiteen vahvuus yllätti silloinkin 8jalkaväkimiinakysymyksessä) Suomen. Mielipide olettaa, etteivät sivistysvaltiot käytä epäinhimillisiä aseita. Eikä moraalikysymyksiä voi enää sivuuttaa puolustuspolitiikassa.”

Sota on moraalin ulkopuolella. Sota on politiikan jatke. Sellainen, jonka tavoitteena on tuhota vihollinen. Sotatilanteessa Lodeniuksella ja hänen moraalillaan pyyhitään takapuolta. Ja pahimmassa tapauksessa joku pyyhkii itsensä Lodeniuksen takapuoleen.

Suomen Puolustusvoimat ovat samanlainen asia kuin palokuntakin; kumpikin pitää olla olemassa kansalaisten ja lailisen yhteiskuntajärjestyksen suojelemiseksi pahimmassa kuviteltavissa olevassa tilanteessa eikä kuitenkaan kukaan halua joutua tilanteeseen joissa niitä joudutaan käyttämään.

Tämän pitäisi olla hyvin yksinkertaisesti muotoiltu totuus.

Hänen mielestään Suomen olisi viisasta myös varautua kieltoon tutkimalla vaihtoehtoja rypäleaseille.

Nyt minä taas kysyn puolestani – mitä helvetin vaihtoehtoja enää on olemassa jalkaväkimiinojen kieltämisen jälkeen. Nyt Lodeniuksenkin on valittava kahdesta pahasta se pienempi.

”Ja millaisen hyökkäyksen varalle rypäleaseita oikeastaan tarvitaan? Jos sota syttyy, ei tänne maavoimia vyöry.”

Kiitos tiedosta – rouva kenraali.

Totuus on kuitenkin se, että ainoa mahdollinen vihollisemme nykyisin kuviteltavissa olevassa tilanteessa on Venäjä.

Ja nyt tarkkana Laura: Venäjän sotilasdoktriini perustuu laajamittaiseen ja totalitaariseen maahyökkäykseen. Offensiiviin. Muut puolustushaarat ovat vain ja ainoastaan tukemassa maavoimien suorittamia pääsotatoimia. Kuten Neuvostoliitonkin aikoihin.

Sitä aikaa – oi Lauraseni – Sinä et taida edes muistaa…

Rypäleaseiden ulottumattomissa olevat tietoverkkosodat ja ilmahyökkäykset ovat hänen mielestään todennäköisempiä, mutta puolustusvoimissa ei haluta tätä tunnustaa.

Mihin perustat väitteesi?

Jos Lodenius ei usko oman kansansa veristä historiaa – eikä Lähi-Idän viimeaikaisia tapahtumia -todeksi, hänen kannattaisi varmaankin kysyä esimerkiksi Virolaisilta kannattiko antautua Neuvostoliitolle ilman minkäänlaista aseellista vastarintaa vuonna 1940?

Omatkin veteraanimme voisivat kertoa hänelle muutamia elämän realiteetteja, mutta eihän aivopesty egoistisen hyvinvointiyhteiskunnan piloille kasvamatta jätetty kakara heitä tietenkään usko.

Syy miksi Lodenius saa meuhkata ja vouhkata kavereineen typeriä ajatuksiaan on veteraanien teoissa.

He pelastivat maamme ja sen yhteiskuntajärjestyksen. Näköjään sen vuoksi, että kaikenmaailman kukkahattuvouhottajat ja hattivatit saavat pilata sen.

Ilman heitä Lodeniustakaan tuskin olisi edes olemassa.

Maailmassa kannattaa lodeniustenkin muistaa kuitenkin muutama olennainen asia:

Se, joka ei tunne historiaansa, joutuu elämään sen uudestaan…

Eftervärld – stå här pä eget bottnet och lita icke på friemmande hielp…

Ne kuulostavat varmaan kovin vanhoilta ja kalutuilta – mutta pitävät sisällään suuren viisauden.

Puhumattakaan tästä roomalaisesta viisaudesta:

Si vic Pacem – Para bellum

Joka isävainaani vapaan käännöksen mukaan on; Jos haluat rauhaa, osta Parabellum.

Olen itse taipuvainen ajattelemaan kotoisesti:

Rautaa rajalle – varustautumisen veroina maksettu hiki säästää verta pahan päivän tullen.

Millä ajattelit muuten meidän puolustautuvan hyökkäyksen tullen, Lauraseni?

Heittelemällä kävyillä vai kukkakimpuilla. Siis tätä rauhanomaisissa aikeissa raiskaavaa, murhaavaa ja ryöstelevää vapauttajaa?

Sitä – joka Sinun mielestäsi ja vastoin ammattilaisten tietoja – ei käytä offensiiviinsa maavoimia.

Uskottava kai se on – rou-va ken-raa-li!

Lähde: HS

Jk. Varsin hyvin tuntuvat paikalliset pärjäävän Irakissa ja Afganistanissakin nykyään. Suomalaisilta opitun sissitaktiikan voimin, huonosti varustettuina ja käytännössä katsoen ilman minkäänlaista logistiikkaa tai nykyaikaista komento- ja viestijärjestelmää. Natoa vastaan.

On se kumma se…