Monikulttuurin pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat kertoo, että vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara lähtee puolueen ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Soininvaara on ehdolla Helsingin vaalipiiristä.
Se miksi Soininvaara pyörtää aikaisemmat pyhät puheensa ja lähtee vaaleihin onkin sitten toinen juttu.
Kuten täällä jo aikaisemmin ennusteltiin, entisen pikkupioneerin, Anni Sinnemäen, valinta virheiden puoluejohtajaksi on aiheuttanut kansalaisten silmien avautumista vihreiden todellisen olemuksen suhteen.
Sinnemäki on anarkisteja ja prekaeetuja beesailevana (ja kommuuniasumista suomalaisille tyrkyttävänä) vasemmistoänkyränä on sittemmin onnistunut erinomaisen hyvin hajottamaan puoluettaan, osoittamaan virheiden poliittisen todellisuuden elitistisenä vasemmistopuolueena ja (toivottavasti) antamaan Suomen kansalle viimeinkin tehokkaan rokotteen virheitä vastaan.
Niin tehokkaan, että tämä muka-ympäristöpuolue katoaa muiden jälkistalinististen painostus- ja kiristysryhmien mukana viimeinkin unohduksen yöhön.
Vihreiden kannatus on romahtanut ja kyseisen puolueen ummehtuneelta kuukautisvereltä tuoksahtavalla puoluejohdolla alkaa olla pakkotilanne edessään. Jostain on löydettävä ääniharava edes Helsinkiin tai vaalitappio realisoituu puolueen täydellisenä marginalisoitumisena. Ja ääniharava voi (vastoin tuon puolueen nykyisiä feministisiä periaatteita) ääritilanteessa olla sitten jopa mies.
Ja tässä vaiheessa – ja tästä syystä – Osmo Soininvaara astuu takaisin remmiin. Jostain syistä rationaalisestikin ajattelevilla ihmisillä on edelleen sellainen näköharha, että Soininvaara eroaisi jotenkin edukseen muista vihreistä. minäkin luulin joskus näin, mutta seuraamalla Osmon blogia (ja etenkin siellä käytyjä keskusteluja) suomut putosivat omilta silmiltäni.
Puutarhatonttumaisesta ulkonäöstään ja näennäisliberaaleista puheistaan huolimatta, monissa asioissa tuon ulkokuoren takaa on (ilmeisen vahingossa?) astunut esiin aito tahtopoliitikko ja vihreä pakottaja. Osmo toki kuuntelee eri mieltä olevien mielipiteitä, mutta ei hän ole valmis juurikaan tinkimään omistaan – kompromissien tekemisestä puhumattakaan.
Hyvä esimerkki Soininvaaran todellisesta olemuksesta on hänen toimintansa Suur-Lahden yksimiehisenä selvityslautakuntana. Soininvaara poltti päreensä kun ei saanut tahtoaan lävitse ja kansa äänesti (demokratian periaatteiden mukaisesti) hänen slummiuttamissuunnitelmaansa vastaan ja halusi edelleen elää kotiseudullaan.
Tässä on erinomainen esimerkki siitä ristiriidasta, joka vallitsee vihreiden puolueohjelman ja heidän tekemänsä politiikan välillä.
Vihreiden periaateohjelmassa nimittäin kerrotaan, että parempi maailma ei synny ylhäältä päin annettuna, vaan ihmisten vapaaehtoisesta toiminnasta. Ihmisten on voitava vaikuttaa laajasti ja eri tavoin yhteisiin asioihin niin paikallisesti, kansallisesti kuin globaalistikin.
Tämä ei oikein sovi Soininvaaran toimiin Päijät-Hämeen kuntaliitosprojektin parissa. Ehkä kyse oli kuitenkin siitä, että vain tietynlaiset ihmiset saavat harjoittaa vapaaehtoista toimintaa. Tai siitä, että unelmat ja maaseutu kuuluvat vain harvoille ja valituillle.
Vai olisiko kyse sitten kuitenkin Oden henkilökohtaisista ambitioista? Olisiko kyse siitä, että politiikka ja puolue ovat Osmon ajatusmaailmassa vain välttämättömiä pahoja ja keinoja, joilla hän pääsee todelliseen päämääräänsä?
Osmo Soininvaaran entinen puoluetoveri Eero Paloheimo (joka kuului myös ns. Pyhään Perheeseen), kuvaili jo viitisen vuotta sitten näin (hyvin tuntemansa) Soinivaaran tarkoitusperiä:
Osmo Soininvaaralle henkilökohtaisen vallan kuvitelma on tärkeä ja puolueenkin valta sen apuvälineenä. Hän ilmoitti, että tavoite on vaalivoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hän jätti sanomatta, että se on välitavoite ja varsinainen tavoite on kauempana: Soininvaarasta ministeri. Sitten ei tule mitään. Tavoitteena on asema, ei asia. Vihreät ovat hallitusneuvotteluissa helppo nakki, koska Soininvaara suostuu kaikkeen ministerikiima silmissä ja se tiedetään muissa puolueissa. Ei asioilla ole väliä, tuoli on itsetarkoitus. Hurraa!
Lähteet: HS, STT, Eero Palonheimo blogi
Kullervo Kalervonpoika 