Hyvästit hyvinvointivaltiolle?

Eilen putkahti viimein julkisuuteen se uutinen, jota (ainakin jotkut meistä) ovat odottaneet (kaiken tähän mennessä ryssineen) valtionjohdon viimeinkin tunnustavan julkisesti.

Vastoin valtionvarainministeri Jyrki Kataisen (kok) ilmoituksia siitä, että meillä on varaa, (rikostutkinnan kohteena oleva) pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ilmoitti  maanantai-iltana virka-asunnossaan Kesärannassa:

”Suomalaisille annetun hyvinvointilupauksen toteuttamiseen ei ole rahaa”

Tämä asia on ollut  – aika hyvin ja aika pitkään – kansalaisten tietoisuudessa ja tajunnassa, mutta ilmeisesti poliittinen kulttuuri on aidosti muuttumassa siihen, että poliitikonkin pitää jossain vaiheessa luopua ”ei”-mantran julistamisesta.

Toisaalta Vanhanen lopettelee uraansa politiikassa samalla tavalla kuin hän on sitä  toteuttanutkin – siirtämällä vastuun omista toimistaan Suomen kansalle ja seuraajalleen sekä irtisanoutumalla aikaisemmista puheistaan ja lupauksistaan.

Media kertoi siis eilen, että Suomen julkinen talous on ajautumassa umpikujaan.  Suomessa on aloitettava mittava sopeutusohjelma, kertoo valtiovarainministeriön tuore raportti. Tässä yhteydessä termi julkinen talous tarkoittaa valtiota, kuntia ja erilaisia sosiaaliturvarahastoja (esimerkiksi eläkeyhtiöiden hallussa olevia eläkerahastoja).

Julkisen talouden kestävyysvaje on jo 5,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vaje on uhannut aiempienkin tietojen mukaan, mutta nykyinen  talouskriisi – ja sen aikana hallituksen suruton velanotto –   on pahentanut tilannetta.

Kestävyysvaje kertoo, kuinka paljon pitäisi löytää säästöjä tai lisätuloja, jotta raha riittäisi tulevaisuudessakin esimerkiksi terveyskeskusten ja koulujen pyörittämiseen ja eläkkeiden maksamiseen.

Vanhasen hallituksen tyylin  koreografisesti sopien, tämä sopeutusohjelma alkaa heti ensi vaalikaudella eli kevään 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Eli Vanhasen hallitus mätkäyttää seuraavan hallituksen persauksilleen jäähän – kerien tai ilman.

Ministeriön raportin laatinut ylijohtaja Jukka Pekkarinen laskee, että sopeutus vie koko vuosikymmenen eli kaksi vaalikautta. Taloutta pitäisi joka vuosi vahvistaa 1,5 miljardilla eurolla. Pekkarinen korostaa sitä, että toimien pitää tulla pian. Käytännössä se tarkoittaa leikkauslistoja ja veronkorotuksia.

Vanhanen on (tyylilleen aina uskollisena) ilmoittanut puolestaan, ettei menoleikkauksia tarvita, vaan muut keinot riittävät.

Tämän (kauan tiedossa olleen) vajeen paikkaaminen pelkästään tuloveronkorotuksilla,  tarkoittaisi nykyisten tuloverotuottojen kaksinkertaistamista. Se taas tarkoittaisi nykyisen taloudellisen taantuman aikana sitä, että ne joilla vielä on tuloverotettavia töitä, läkähtyisivät ennätysmäisen verotaakan alle.

Vasemmiston näkemyksen mukaan, verojen nostaminen on aina paikallaan ja heidän mielestään paljon lisätuloja olisi saatavissa esimerkiksi poistamalla verotuet eli erilaiset verovähennysoikeudet. Verotukien poistamisen  merkitys olisi valtion budjetissa noin 13 miljardia , joten (vasemmistolaisen näkökulman mukaan) yksin niiden poistaminen täyttäisi kestävyysvajeen.

Jos koko vaje haluttaisiin puolestaan (libertalistien toiveiden mukaan)  täyttää pelkillä menoihin kohdistuvilla leikkauksilla, se tarkoittaisi julkisten menojen leikkaamista 11 prosentilla. Pelkästään valtion rahoista otettuna se tarkoittaisi neljäsosaa valtion budjetista.

Konsensukseen perustuvassa yhteiskunnassa talouden tasapainotukseen (l.konsensuspolitiikalla itseaiheutetun tuhon korjaamiseen) käytetään kuitenkin  useita erilaisia keinoja.

Tässä on jälleen kerran nähtävissä sekä perinteisen vasemmiston, että uuslibertalistien ajattelumaailmojen suurimmat sokeat pisteet.

Vasemmistolla on edelleen se  ikuinen ja sokea usko veronkorotusten autuaaksi tekevään voimaan hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrenkaana – huomioimatta verotuksen kiristämisen aiheuttamia muita vaikutuksia.

Huomattavimpia nykyisiä  verotukia ovat ansiotulovähennys sekä laskennallinen asuntotulo. Nämä poistamalla saadaan kyllä budjetti tasapainoon, mutta seurauksena on ihmisten elämän kurjistaminen entisestään ja pakkohuutokauppojen esiin vyöry – kun asuntovelalliset eivät pysty enää huolehtimaan velvoitteistaan.

Kun tähän lisätään vielä kokonaisveroasteen korottaminen ja nykyinen sosiaalipolitiikka, päädymme ilman kaavailtua maahanmuuttajavyöryäkin seuraavan vaalikauden aikana hyvinvointivaltion konkurssiin.

Kun veroaste nousee liian kireäksi, kukaan ei halua tehdä töitä (etenkään jos saman toimeentulon saa kotona makaamalla). Jos kukaan ei tee töitä, kassassa ei ole rahaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.

Hyvinvointiyhteiskunta on hiellä, verellä ja työllä aikaansaatu luomus. Se on aivan  liian arvokas (ja liian suurten uhrausten varaan rakennettu) annettavaksi pelkästään tällaisten (ajattelemattomien) haihattelijoiden käsiin.

Vuosi 1918 näyttää olevan heille aivan turhan kaukana historiassa (talvisodasta näköjään puhumattakaan…)

Toisaalta nämä libertalistit ovat supistuksiin ja hyvinvoinnin romuttamiseen (kuin pässi suuriin sarviinsa) uskova ja itsekeskeistä talouskasvumantraa kiljuva minä-minulle-kaikki-ja-heti-heimo.

Jos lakkautamme kaiken hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvan ja siirrymme ns. yövartijayhteiskuntaan, siirrymme hetken päästä anarkiaan ja yhteiskunnan menot (eli tuossa yhteisössä ainoastaan yksityisen omaisuuden valvontaan kuluvat) kasvavat hetkessä yli yhdenvertaisuuteen perustuvan yhteiskunnan rauhallisena pitävien välttämättömien menojen.

Tällaiseen yhteiskuntaan liittyy myös (vääjäämättä ja  jossain vaiheessa), joko yhteiskunnan vähäosaisten alistaminen puoliorjuuteen tai näiden korvaaminen yhteiskunnan ulkopuolelta tuodulla vierastyövoimalla.

(Sivuhuomiona; se mitä en ymmärrä, että miksi miksi jotkut libertalistit ovat maahanmuuttokriittisiä?. Etenkin jos suomalainen kansallisvaltio, oma kansa, kulttuuri, traditiot, käytöstavat ja kaikki siihen muuten liittyvä ei kiinnosta pätkääkään?

Onko näiden (nimeltä mainitsemattomien) ihmisten maahanmuuttokritiikin syy (jos he eivät noita asioita tunnusta) ksenofobia vai ihan aito rasismi?)

Hyvinvointiyhteiskunta on hiellä, verellä ja työllä aikaansaatu luomus. Se on aivan  liian arvokas (ja liian suurten uhrausten varaan rakennettu) annettavaksi pelkästään tällaistenkaan (itsekkäiden) haihattelijoiden käsiin.

Vuosi 1918 näyttää olevan heille aivan turhan kaukana historiassa (talvisodasta näköjään puhumattakaan…)

Tämän ministeriön julkaiseman raportin luvuissa ei kuitenkaan ole laskettu erilaisten (todellisten) rakenteellisten uudistusten varaan.

Vastoin eräiden ns.suurien ajattelijoiden  näkemyksiä, todelliset uudistukset tarkoittavat työnteon kannattavuuden lisäämistä, väestönkasvuun liittyvästä odotteesta luopumisesta ja työperäisen maahanmuuton patoamista (omaan massatyöttömyyteen perustuen).

Työnteon kannattavuuden lisääminen olisi erinomaisen helppoa pelkillä veroteknisillä toimenpiteillä. Jos työtulon nollaveroprosentti (edes valtionverotuksessa) nostettaisiin 700-1000 euroon kuukaudessa, suurin osa tällä hetkellä aikaansa kannusteloukuissa viettävistä suomalaisista palautuisi todennäköisesti kiljuen työelämään. Tätä kautta menetetyt tuloveroeurot palautuisivat valtion kassaan kasvavan kulutuksen ja välillisten verojen kautta.

Köyhällä kun saattaisi olla useampikin akuutti hankinta edessään, kuin varakkaammalla ja ultrakuluttaneella kanssakansalaisella  – vaikka jollakin olisi seitsemän autoa, ei hän pysty ajamaan niistä kuin yhdellä kerrallaan.

Väestönkasvun rajoittaminen on myös eräs tärkeä rakenteellinen muutos. Vaikka sen vaikutukset ovatkin  hieman hitaammat, se on ekologisesti, työvoimapoliittisesti, teollisesti ja rakenteellisesti jossain vaiheessa elintärkeää Suomella ja suomalaisten tulevaisuudella.

Meidän pitäisi (niin äkkiä kuin mahdollista) luopua ajattelusta, jossa >5,3 miljoonaa asukasta nähdään Suomen elinehdoksi. Tällainen ajattelu johtaa itse asiassa täysin päinvastaiseen tulokseen – Suomen tuhoutumiseen sivistys-, kansallis- ja hyvinvointivaltiona.

Nykyinen yli viiden miljoonan ihmisen muodostama väestömme on pääasiassa sodan ja sitä seuranneiden  ns.suurten ikäluokkien syntymän  aiheuttama tilastollinen harha – jota on pahentanut täysin järjetön ulkomaalaispolitiikkamme ja EU:n jäsenyys.

Kun suuret ikäluokat siirtyvät noin 10-15 vuoden sisällä luonnollisella tavalla historiaan, Suomen väestön pitäisi antaa painua luonnolliseen määräänsä – noin 3,5 – 4 miljoonaan suomalaiseen. Siitä miten tästä mahdollisesta ylikäymisen ajasta selviydytään, jos työvoimapula tuleekin (johon en enää milloinkaan  suostu uskomaan tällä näytöllä), olen kertonut aikaisemmin esimerkiksi täällä.

Ehkä tärkein kaikista näistä toimenpiteistä on kuitenkin työperäisen maahanmuuton rajoittaminen. On täysin järjetöntä jakaa samaan aikaan suomalaisille yhteiskunnallisia tukia työttömyyden ajalta ja raahata maahan (usein alle minimipalkan ja – työehtojen työtä tekevää) ulkomaalaista työvoimaa. Tähänkin pystymme puuttumaan lainsäädännöllä (ja aktiivisilla toimilla), ilman että EU:lla olisi sanansijaa asiassa.

Puhumattakaan eräiden todellisuudeesta vieraantuneiden elitistien näkemyksistä siitä, että tällaisen ns.työperäisen maahanmuuttajan mukana pitäisi tuoda koko hänen sukunsa – rasittamaan jo muutenkin vinossa olevaa huoltosuhdettamme.

Lainaan tähän erään Kullervoblogin lukijan oivaltavaa kommenttia:

Kuka sitten elättää sen 500000 (Helsingin väestömäärän kokoisen lisäväestön sitä kuuluisaa työvoimapulaa odotellessa?

Kirjoitukseen linkitetyn (ilmeiasesti luotettavan) tilaston mukaan työllisiä oli vuoden 2009 joulukuussa 2 410 000. Kun koko väestö on 5 350 000 (nyt 5352332) ja siitä vähennetään tämä 2 410 000, tulokseksi saadaan 2 940 000.

Tästä päästään sellaiseen lukuun, tämän lyhyen laskutoimituksen 2 940 000 – 2 410 00 = jälkeen, kuin 530 000.

Meillä on nytkin yli puoli miljoonaa ruokittavaa enemmän kuin ruokkijoita. Tällaisen suunnitelman jälkeen pelkkä ns. vierastyövoima noataa ruokittavien määrän yli miljoonan.

Tämän kun kertoo vaimolla + kolmella lapsella + mummilla + ukilla eli kuudella luku onkin , lyhyen laskutoimituksen jälkeen 500000 x 6 =, 3 000 000.

Tähän 3 000 000 miljoonaan kun listään kotimainen elätettävä väestö 500 000, ollaan siinä tilanteessa, että huoltosuhteemme on muuttunut raskaasti negatiiviseksi.

Vai uskooko joku, että 2 400 000 ihmisen työllä voidaan elättää 3 500 000 työvoiman ulkopuolista ihmistä ja säilyttää siinä sivussa vielä hyvinvointiyhteiskunta?

Niinpä niin… Siinä muuten kysymys…

Puhumattakaan sitten humanitaarisesta maahanmuutosta. Nykyinen täysin hallitsematon humanitaariseen maahanmuuttoon liittyvä politiikkamme tulee jouduttamaan (tällaisena jatkuessaan) hyvinvointivaltiomme romahdusta, etnisiä konflikteja, avointa rasismia ja yhteiskunnallisia väkivaltaisuuksia.

Minusta on aivan käsittämätöntä se, miten sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen voi leijua kaksi metriä maan pinnan yläpuolella. Miten hän voi kuvitella, että kieli- ja ammattitaidoton, lapsia kotona hoitava ja kulttuurinsa mahdollisesti alistama maahanmuuttajanainen voisi ”tienata” sosiaalisesti subventoiduilla tukirahoilla enemmän kuin 20 senttiä työtätekevän suomalaisen eurosta?

Maahanmuuttajanaiset ovat taloudellisesti hyvin heikossa asemassa. Siinä missä naisen euro on Suomessa 82 senttiä, maahanmuuttajanaisen euro on vain noin 20 senttiä, sanoo Etnisten suhteiden foorumin puheenjohtaja Ritva Viljanen.

Kuule Ritva, ei se ole 20 senttiä kummallisempi suomalisenkaan – miehen tai naisen – saama sosiaalinen tulonsiirto. Työ on työtä ja tulonsiirrot ovat tolonsiirtoja.

Koska muuten aloitat suomalaisen syrjäytyneen, köyhän tai työttömän puolesta puhumisen? Luulisi feministiä kiinnostava se, kuinka paljon Suomessa onkaan vielä sodan kärsineitä ja sotien jälkeen suomalaisen yhteiuskunnan ritvoille rakentaneita tyynejä ja hilmoja – ilman työeläkettä, pelkän kansaneläkkeen perusosan varassa kituuttaen?

(Kysymys oli retorinen. Tyyne ja Hilma ovat vääränvärisiä tai vääräuskoisia herättääkseen rouva kansliapäällikön mielenkiintoa.)

Kun lukee näitä ministeriöiden kommentteja tulee (kansalaisena) varsin skitsofreeninen olo. Eikä sisäministeriössä todellakaan tiedetä sitä, missä jamassa Suomi on. Luuleeko Viljanen, että rasistiset rahanjakotalkoot vieläkin jatkuva?

* * *

Niin… Minulla on muuten eräs muukin ihan vakava ehdotus säästötalkoisiin. Lakkautetaan parlamentarismi, poistetaan palkkalistoilta kaikki poliittiset virkamiehet ja palkataan näiden tilalle aitoja alojensa ammattilaisia.

Niin – ja alistetaan kaikki yhteiskunnalliset asiat (myös nimitykset) suoraan kansanäänestykseen. Ehkä siten saamme pelastettua jotain kansallisvaltiosta – sekä sen solidaarisuuteen perustuvasta hyvinvoinnista.

Ehkä saamme näin karsittua myös tarpeettomat rimpsut pois hyvinvointivaltion turvaverkosta.

Lähteet: VM, SM, UM, HS, STT, IL, Wikipedia

Advertisement

 

Vanhuksista, vanhuudesta ja eutanasiasta

Viikonlopun ja eilisen aikana pinnalle ponnahti –  jälleen kerran –  keskustelu vanhuksista ja vanhuudesta Suomessa. Suurimman kohauksen aiheutti kirjailija Kaari Utrion sukailematon kommentti siitä, että yli 70-vuotialle vanhuksille annettaisiin itsemurhan mahdollistava unipilleri.

Utrio esitti varsin radikaaleja toimia Suomen vanhustenhoitoon. Utrion mielestä omaehtoinen kuolema voisi ehkä olla ratkaisu suurten ikäluokkien vanhentumisesta seuraavaan hoitaja- ja hoitopaikkapulaan.

Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä ”unipillereitä”. Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle. Mistä muka kaikille suurten ikäluokkien edustajille saadaan hoitajat?

67-vuotias Utrio ei itse halua päätyä vanhainkotiin hoidettavaksi.

Jos taudit iskevät tai tulen sekopäiseksi, aion nitistää itseni. En halua olla kenenkään taakkana tai armoilla, kolmen pojan äiti Utrio sanoo lehdelle.

Ennen katsottiin hyväksi iäksi kolme tiuta ja kymmenen eli 70 vuotta, historiallisista romaaneistaan tunnettu Utrio huomauttaa.

Samasta asiasta kirjoitti muuten hetki sitten myös Freddy Van Wontherghem.

Minä en paheksu enkä kauhistele  Utrion kommentteja, olen itsekin ollut huolestunut jo aikaisemmin tästä skenaariosta. Hän näkee tilanteen ja vanhustenhoidon nykyisen todellisuuden varsin kirkaasti. Jos ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen syntymään ja elämään, hänellä pitää olla myös oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen – ja myöskin kuolemaan.

Todellisuus vanhustenhoidossa on kaukana ihmisarvoisesta vanhuudesta – sänkyyn sidottuja, nälissään ja janoissaan kuivuvia, sukulaistensa laitoksiin hylkäämiä  ja allensa laskevia ihmisraunioita ei voi oikein mitenkään kutsua ihmisarvoista vanhuutta viettäviksi arvostetuiksi seniorikansalaisiksi.

Pahimmillaan nämä pakkolaitoksiin suljetut vanhukset joutuvat sellaisten ihmisten armolle, jotka eivät osaa kunnolla suomea, eivät ymmärrä suomalaista kulttuuria eivätkä tapoja ja joiden ainoa syy olla hoitajina perustuu jonkun toisen ihmisen ahneuteen ja sen kautta tällaisen halpatyövoiman Suomeen raahaamiseen.

Kun meitä lainsäädännön tavoin ohjaava EU-direktiivi määrää, että lehmien on päästävä navetasta laitumelle vähintään 60 päivänä vuodessa, niin ihmisoikeudet on unohdettu,  eikä samaan aikaan ikäihmisille  pystytä järjestämään edes muutamaa jaloitteluhetkeä viikossa.

Ja kun vielä muistetaan se, että yhteiskunta on eräissä tapauksessa vielä ryöstänyt näiden uhriensa omaisuuden, niin en yhtään ihmettele Utrion kommentteja.

Vanhustenhoidosta on puhuttu ajoittain paljonkin. Siihen liittyvät ongelmat nousivat  tapetille viime viikolla, kun lääninhallitusten selvitykset paljastivat törkeitä laiminlyöntejä ja ihmisarvon alitttavaa kohtelua ja kaiken kaikkiaan varsin inhotavilta kuulostavia asioita vanhustenhoidon tilasta nykyisessä Suomessa.

Hoitohenkilökuntaa on selvitysten mukaan liian vähän kaikkialla, ja pakkokeinoja käytetään yleisesti – vapaiden kansalaisten alistamiseen ja heidän ihmisarvonsa viemiseen.

Selvityksissä kerrotaan, että vanhuksia sidotaan peteihin ja teljetään lukkojen taakse  – paitsi heidän oman turvallisuutensa myös henkilökunnan puutteen vuoksi.

Vaippoja käytetään vanhuksilla yleisesti. Niitä käytetään liikaa jopa hyväkuntoisilla, koska henkilökunnalla ei ole joko halua tai aikaa auttaa vanhuksia vessaan. Kaatumisia on selvitysten mukaan paljon. Ulkoilemaan vanhukset pääsevät varsin harvakseltaan. Lisäksi vanhukset kärsivät ravinnon puutteesta ja saavat paikoin liikaa lääkkeitä.

Kaikissa selvityksissä arvioidaan, ettei hoitajilla ole missään riittävästi aikaa vanhuksille. Sama pätee niin laitoshoidossa kuin kotona asuvienkin hoidossa ja palveluissa. Öisin ongelmat vielä korostuvat.

Se mitä tämä selvitys ei kerro, on vastaus siihen kysymykseen, että onko hoitajien työnorganisoinnissa, johtamisessa tai terveydenhuollon hallintokulttuurissa jotain perustavanlaatuista vikaa?

Eräs toinen tunnettu seniorikansalainen – veteraanipoliitikko ja entinen pääministeri – valtioneuvos Harri Holkeri, 72, vastasi lauantaina TV1:llä Arto Nybergin ohjelmassa terävästi ja hyvävoimaisesti vanhustenhoidosta esitettyihin kysymyksiin.

Entisen pääministerin terveys sai kovan kolauksen vuoden 2008 lopulla, kun myymälävaras törmäsi häneen Helsingin Kruununhaassa ja mies mursi lonkkansa. Pitkien hoitojen myötä hän sanoo tutustuneensa hyvin suomalaisen sairaanhoitojärjestelmään.

Tämä on tavallaan se hyvä uutinen koko huonojen uutisten sumassa. Kun valtioneuvostasoinen ihminen joutuu vanhustenhuollon (ja nykyisen julkisen terveydenhuoltohelvettimme) tehottoman, ihmisarvoa alentavan ja kustannuksiltaan tähtitieteellisen koneiston rattaisiin, luulisi jo jossain reagoitavan tai ainakin keskustelun käynnistyvän hieman enemmän todellisuutta hipovana siitä tasosta, kuin se nyt on ollut.

Terveyden menetys sapetti politiikan aktiivivuosinaan paljon liikuntaa harrastanutta Holkeria yhä selvästi. Myymälävarkaan törmäystä käsitellään kohtapuoliin oikeudessa, ja Holkeri joutuu esittämään korvausvaatimuksen, mutta sekään ei paljoa lämmitä.

Ikään kuin minä voisin määritellä mikä on terveyteni hinta, ei sellaista rahaa ole,

Valtion velkaantumisesta ja työttömyyden kasvusta Holkeri on huolissaan. Hän ei suostunut vertaamaan nykytilannetta kuitenkaan hänen hallituksensa aikoihin. Hänen mielestään tilanne on  nyt sellainen, että hallituksen pakko elvyttää lainarahalla. Hän myös muistutti samaan hengenvetoon muistutti samaan aikaan, että nyt saatetaan syödä paljonkin leipää, joka on pois lapsenlapsilta.

Väite siitä, että Suomen väestö ikääntyisi esimerkiksi Ruotsin väestöä nopeammin on sinänsä kupla. Kuten olen ennenkin todennut, kyse on sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien aiheuttamasta tilastollisesta kummajaisesta. Tämä ongelma kuitenkin katoaa näiden suurten ikäluokkien mukana hautaan noin 10-20 vuoden sisällä. Tämän jälkeen Suomen väestö putoaa (ilman keinotekoista väestönkasvua) noin neljään miljoonaan suomalaiseen ja väestöpyramidi (ja elinkeinoelämä) normalisoituu.

Jos tätä – ominkin voimin hoidettavissa olevaa parinkymmenen vuoden mittaista – ongelmaa varten tuodaan maahamme massoittain (kielitaidotonta, suomalaista kulttuuria tuntematonta ja ammatitaidoiltaan ja -normeiltaan kotimaisesta paljonkin poikkeavaa)  halpatyövoimaa, tulemme rakentamaan tuleville sukupolville todellisen monikulttuurisen ongelman. Sellaisen,  jonka vaikutukset saattavat kestää satoja vuosia ja pahimmillaan ne tuhoavat suomalaisen kulttuurin,  suomalaisen kansallisvaltion ja suomalaisuuden.

Mikä sitten ratkaisuksi, mitä tässä pitäisi tehdä? Ehdotan sitä vanhaa konstia, joka on toiminut ennenkin kun yhteiskunta on joutunut hätään. Kutsutaan koko ikäluokka kansalaispalvelukseen.

Annetaan kullekin nuorelle mahdollisuus osallistua halunsa ja kykyjensä mukaan joko ase-, siviili tai kansalaispalvelukseen. Tasa-arvoistavan vaikutuksen lisäksi tällä olisi muitakin hyviä puolia. Nuoret joutuisivat olemaan tekemisissä vanhusten kanssa, nämä samat nuoret oppisivat hyödyllisiä kansalaistaitoja – ja yhteiskuntamme hyötyisi tasavertaisesti omista kansalaisistaan.

Minusta tässä on huomattavasti enemmän järkeä kuin nykyisessä touhussa. Puhumattakaan siitä, että Suomeen tuotaisiin massoittain näitä kielitaidottomia halpatyöläisiä – perheineen ja omine mummoine ja vaareineen, kuormittamaan vanhustenhuoltojärjestelmäämme lisää…

Lähteet: US, STT, HS, Kuvat: www.kaariutrio.fi

 

Ikääntyvä väestönosamme

Eräs maahanmuuton vapauttamista koskeva perusteema on ollut ikääntyvä väestömme ja sen myötä maahamme saapuva työvoimapula. Todellisuus on kuitenkin toinen – toistan tässä hieman itseäni.

Suomen väestön ikääntyminen on käsitteenä kupla. Kyse on sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien aiheuttamasta tilastollisesta kummajaisesta. Tämä ongelma kuitenkin katoaa näiden suurten ikäluokkien mukana hautaan noin 10-20 vuoden sisällä. Tämän jälkeen Suomen väestö putoaa (ilman keinotekoista väestönkasvua) noin neljään miljoonaan suomalaiseen ja väestöpyramidi (kuin myös elinkeinoelämä) normalisoituu.

Jos tätä – ominkin voimin hoidettavissa olevaa parinkymmenen vuoden mittaista – ongelmaa varten tuodaan maahamme massoittain halpatyövoimaa, tulemme rakentamaan tuleville sukupolville todellisen monikulttuurisen ongelman. Sellaisen, jonka vaikutukset saattavat kestää satoja vuosia ja pahimmillaan ne tuhoavat suomalaisen kulttuurin, suomalaisen kansallisvaltion ja suomalaisuuden.

Sen sijaan, että nämä vanhuksista ja huoltosuhteesta huolissaan olevat ihmiset tekevät nykyistä monikulttuuripropagandaansa, suosittelen laskeutumista todellisuuteen ja tekemään jotain todellista asioiden eteen.

Päivän uutisvuo kertoo, että uusi ikäihmisille tarkoitettu toimintapuisto Helsingin Pikku Huopalahdessa sai yksimielisen innostuneen vastaanoton keskiviikkona, kun joukko vireitä eläkeläisiä tutustui siihen.

Taavetinpuistoon on tuotu monia välineitä, jotka uutisen mukaan vaikuttavat lasten leikkipuiston telineiltä. Ensihavainto ei olekaan kovinväärä, sillä laitteet on suunnitellut ja valmistanut rovaniemeläinen Lappset-yritys, joka tekee leikkipuistojen välineitä. Suurin ero leikkipuiston telineisiin on se, että ikäihmisten puistossa ne ovat matalammalla. Kehittämiseen on osallistunut ikäihmisiä ja lapsia. Puistossa on käytetty myös urheilukentiltä tuttua pinnoitetta, jolloin kaatuminen on pehmeämpää kuin hiekalle.

Näillä ikäihmisille suunnitelluilla aitteilla voi pitää yllä lihaskuntoa ja tasapainoa. laitteiden suunnittelussa on otettu huomioon ikääntyvien kansalaisten arkielämän taitojen ylläpitäminen. Näin ollen myös pyörätuolin ja rollaattorin avulla liikkuvat on otettu huomioon. Puiston yhteydessä on myös puolen kilometrin pituinen kävelyreitti, jonka varrella on penkkejä.

Tämä toimintapuisto on syntynyt Miina Sillanpään säätiön aloitteesta. Helsingin kaupunki vastasi rakentamisesta ja huolehtii ylläpidosta.

Tämä on hieno ajatus, jota voisi laajentaa Pikku-Huopalahden ulkopuolellekin. Tällaiseen toimintaan olisi helppo yhdistää kahvilatoimintaa, retkiä, harrastuspiirejä – jopa päivätansseja seniorikansalaisille. Kun vielä jossain päin käytössä olevaa vanhusten ja lasten yhteisen ajan viettoa saataisiin tähän mukaan, voitaisiin puhua ikäpolvien kohtaamisesta ja yleishyödyllisestä toiminnasta.

Parhaimmillaan näin saataisiin ikääntyvää väestöä aktivoitua ja kuntoutettua niin, että nykyistä paljon pienempi osa päätyisi  myöskin nykyistä lyhyemmäksi ajaksi kroonikko-osastoille. Olen taipuvainen uskomaan siihen, että terve sielu asuu terveessä ruumiissa. Uskoisin ahdistuksen, yksinäisyyden ja masennuksenkin saavan näin ainakin ensiapua ikääntyvässä väestönosassamme.

Vastaavasti kaikki väestön ikääntymisestä huolissaan olevat monikulttuuristit voisivat käyttää edes osan vapaa-ajastaan vapaaehtoistyöhön ja seurusteluun ikäihmisten kanssa. Ehkä sieltä löytyisi viimein järkeä myös tähän nykyiseen monikulttuuriuskontoon.

Joku sanoi joskus, että viisas yhteiskunta kunnioittaa ja kuuntelee vanhuksiaan.

Lähde: HS

 

Väärä johtopäätös: Juhana Vartiainen 250809

Konjunkturinstitutetin palveluksessa oleva ekonomisti Juhana Vartiainen totesi MTV3:n aamulähetyksessä Ruotsin selviytyvän hänen näkemyksenssä mukaan Suomea  nopeammin taloudellisen taantuman kourista.

Eräs asia varsin asiallisessa mielipiteessä teki kuitenkin särön kokonaisuuteen.

Vartiainen nimittäin perusteli kantaansa sillä, että Suomen väestö ikääntyy Ruotsin väestöä nopeammin. Asia on tietenkin näinkin, mutta se ei missään nimessä ole koko totuus – se on ainoastaan ekonomistin silmillä tarkasteltu näkyvä osa koko ongelmasta.

Suomen väestön ikääntyminen on käsitteenä kupla. Kyse on sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien aiheuttamasta tilastollisesta kummajaisesta. Tämä ongelma kuitenkin katoaa näiden suurten ikäluokkien mukana hautaan noin 10-20 vuoden sisällä. Tämän jälkeen Suomen väestö putoaa (ilman keinotekoista väestönkasvua) noin neljään miljoonaan suomalaiseen ja väestöpyramidi (ja elinkeinoelämä) normalisoituu.

Jos tätä  – ominkin voimin hoidettavissa olevaa parinkymmenen vuoden mittaista – ongelmaa varten tuodaan maahamme massoittain halpatyövoimaa, tulemme rakentamaan tuleville sukupolville todellisen monikulttuurisen ongelman. Sellaisen,  jonka vaikutukset saattavat kestää satoja vuosia ja pahimmillaan ne tuhoavat suomalaisen kulttuurin,  suomalaisen kansallisvaltion ja suomalaisuuden.

 

Eurooppalainen kansalaisyhteiskunta?

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definition – Michel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea

 

Kysymys kielitaidosta

Olen tässä jonkin aikaa seurannut ns. suvaitsevaiston ja etenkin vihervasemmiston paasausta työvoimapulan vääjäämättömyydestä- Ja etenkin sitä informaatiotulvaa, että sellainen vitsaus pitää hoitaa Suomessa (jossa on ainakin 200 000 erilaista työtöntä ja suuret ikäluokat ovat tilastollinen kupla) maahanmuuttajista koostuvan, kieli- ja ammattitaidottoman, suomalaista kulttuuria ymmärtämättömän, (toistaiseksi)vähään tyytyvän ja etenkin kustannuksiltaan halvan työvoima-armeijan voimin.

Tämä herättää taas uusia kysymyksiä kaltaisessani omassa parastaan ymmärtämättömässä hallintoalamaisessa.

Mitä kaikkia kieliä vanhustenkodissa makaavien Hiljan ja Helmin pitää osata, pystyäkseen kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa? Esimerkiksi kertomaan näille, että

* minulla on jano.
* minulla ei ole jano. Ei en halua yhtään enemmän juomaa (tukehdun siihen).
* minulla on nälkä.
* minulla ei ole nälkä. Ei en halua yhtään enemmän ruokaa (tukehdun siihen)
* vaippani on märkä (voitko vaihtaa)
* haluan huikan konjakkipullostani (sopiiko se uskontoosi/onko joku varastanut sen?)

Tai ihan vain kommunikoinnin ja höpinän vuoksi.

Toinen kysymys kuuluu – miten aioitte hoitaa tämän kielenopetuksen?

Kolmas kysymys kuuluu sitten näin. Osaan – nyt ja tässä – noin kymmentä kieltä, voitteko ystävällisesti kertoa riittävätkö ne tulevaisuuden Suomessa, vai joudunko opettelemaan vielä lisää?

 

Juttuhan nyt kuitenkin on näin…

Uusi Suomi uutisoi Suomen väestönkasvusta otsikolla ,Meitä on 5 322 041 – maahanmuuttajien ansiosta.

Tuon uutisen mukaan tilastokeskuksen ennakkotietoihin perustuen, Suomen väkiluku oli lokakuun lopussa 5 322 041. Suomen väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 21 550 henkilöllä, mikä on 1 650 enemmän kuin vastaavan ajanjakson mukaan vuosi sitten. Suurin syy väestönlisäykseen oli Tilastokeskuksen mukaan se, että maahanmuuttoja oli 12 000 enemmän kuin maastamuuttoja.

Tammi-lokakuun aikana Suomeen muutti ulkomailta 23 750 henkilöä ja Suomesta muutti pois 11 750 henkilöä. Maahanmuutot lisääntyivät 1 600 henkilöllä ja maastamuutot 900 henkilöllä.

Tämä uutinen pitää tilastotieteellisesti paikkaansa, mutta se sisältää tilastoharhan, jota yritetään ylläpitää toisella harhalla.

Juttuhan nyt on kuitenkin näin:

1. Suomen väkiluku on normaalissa tilanteessa noin neljä miljoonaa.
2. Nykyinen väestö on sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien aiheuttama tialstollinen harha. Se häviää itsestään suurten ikäluokkien mukana – ellei sitä käytetä puujalkana halvan ulkomaisen paarialuokan Suomeen haalimiseen.
3. Jatkuvasti kasvava maahanmuuttoperustuen työvoimapulalla uhkailuun, on huuhaata. Teollisuus muuttaa Suomesta pois ja työpaikat vähenevät tja muuttavat samassa kehityksessä muotoaan.
4. Tulevaisuuden teknologia-, palvelu- ja innovaatiokeskeisessä Suomessa ei ole töitä tuolle väkimäärälle.

Lähde: US