Radio Jore Vaan: miksi suomalainen äärivasemmisto on todellinen ongelma?

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään; miksi suomalainen äärivasemmisto on todellinen yhteiskunnallinen ongelma?

Me vastaamme; siksi, että äärivasemmistolaiset ymmärtävät täydellisesti sen, että suomalainen kansalaisyhteiskunta  on pystytetty laillisuuden, sananvapauden, omaisuudensuojan, yksilön vapauden ja tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Advertisement

 

Radio Jore Vaan: Miksi pakollinen kasvisruokapäivä ei ole pakko, vaan ymmärtämättömän etuoikeus?

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään; Miksi pakollinen kasvisruokapäivä ei ole pakko, vaan ymmärtämättömän etuoikeus?

Me vastaamme; siksi, että Helsingin Vihreät tietävät paremmin, mikä on Sinulle hyvää, sopivaa ja parasta. Pakko on tässä tapauksessa aitoa demokratiaa.

Meiltä kysytään; Miksi juureksille ja pähkinöille allergisen lapsen pitää syödä pakosta noista aineista tehtyä kasvisruokaa?

Me vastaamme; siksi, että tämä lapsi on heikko ja äärioikeistolainen. Jos se kuolee, se on vihreän ideologian mukaan ainoastaan hyväksi. Pakko on tässä tapauksessa aitoa demokratiaa.

Meiltä kysytään; Onko kukaan lihalle (pääsääntöisesti) allerginen?

Me vastaamme; Hiljaa, äärioikeistolainen. Illalla Sinut ja vanhempasi haetaan uudelleenkoulutusleirille. Helsingin Vihreät tietävät paremmin, mikä on Sinulle hyvää, sopivaa ja parasta.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

 

Viikon vihapuhe – Jussi Jalonen A-studio 3.8.2011

Pamela Geller… hän on hieman… no, kauniisti tätä ei voi sanoa. Hän on hieman alkoholisoitunut nainen, jolla on aivan liian paljon aikaa ja rahaa käyttää tällaiseen vihan puskemiseen.

Niin?

Jos tämä ei ole yleistävää, aliarvioivaa ja leimaavaa (vihapuhetta), niin mikä on sellaista?

* * *

Onneksi olkoon, Jussi Jalonen. Olet alittanut jo itsesikin matkalla kyseenalaiseen kuuluisuuteen.

Lähde: YLE (YouTube)

HP

 

Viikon mokutus 19/11

Maahanmuuton kritiikistä tuli vaalikampanjassa hokema, jota toistettiin kilvan. Perussuomalaiset muistuttivat kärkkäästi. että ovat aiheellisen keskustelun alullepanijoita.

Kyllä, he olivat sen käynnistäjiä. Muut seurasivat perässä.

Kritiikin määrä ja sen aste toki vaihtelivat, mutta lopulta yksikään puolue ei jättänyt aihetta kokonaan. Pikkuisen yritettiin muistuttaa myös maahanmuuton hyvistä puolista, mutta tuo puhe jäi hiljaiseksi hyrinäksi äänekkään kritiikin rinnalla.

Nyt sitten kootaan erikoista satoa. Edes maahanmuuton tiukimmat kriitikot tuskin arvasivat, millaisiin ilmiöihin rakentavakin arviointi voi johtaa.

Pelkästään vaalipuheita ei voi syyttää, mutta on nähtävä, että eräät näkemykset lietsoivat epäkypsiä voimia.

On masentavaa, että kansanedustajaksi pääsee ”luonnonlapsi”, joka maalaisuuteen ja takavuosien kouluopetukseen vedoten puhuu ”neekeriukosta” ja matkii mölisten rukoushuutoja.

Ihmisiä hymyilyttää. Kiukku ei nouse, vaikka sen pitäisi nousta.

Vähemmistövaltuutettu Biaudet’ta pidetään pikkumaisena, kun hän puuttuu vilpittömään puheenparteen. Toivottavasti hän varjeltuu ministeri Astrid Thorsin kohtalolta ja asiattomilta uhkailuilta.

Kaiken tämän päälle tulee tieto natsipuolueen perustamisesta Suomeen.

On syntynyt tilanne, jossa kauhistuttavan monet ovat ymmärtäneet kriittiset äänenpainot väärin. He ottavat vain sen, mikä sopii vahvistamaan omaan ajatusmaailmaan, vihapuheita ja järjettömiä tekoja.

Liian moni maahanmuuttaja pelkää. Tummat koulutytöt pakenevat ilkeyksiä pysäkillä, maahanmuuttajataustainen bussinkuljettaja hakataan sairaalakuntoon, virolainen saa kuulla vievänsä suomalaisten työt.

Asenneilmapiiri on taantunut kovaksi. Varmasti se on ollut joidenkin tavoitekin. Henkiselle matalamielisyydelle näyttää olevan sijaa asiallisen maahanmuuttokritiikin varjoissa.

Jos nyrkit uskalletaan ottaa taskuista, eivätkä viranomaiset hallitse kenttää, on tilanne luisumassa jo käsistä.

Maahanmuuttokritiikin kylkiäisenä on kulkenut outo kotimainen ilmiö. Siinä suomalainen halveksii toista suomalaista. Keskustelu pakkoruotsista on ymmärtämättömissä ihmismielissä laajentunut ruotsinkieltä puhuvien panetteluksi.

Tämä on sairasta ja julmaa suomalaisuutta.

Puhe on vahvistanut ihmisiä, joilla on valmiiksi kaunainen asenne, ennakkoluuloja ja patoutunutta voimantuntoa. Kritiikki ei kohdistu enää kielikysymykseen ja maahanmuuttoon, vaan ruotsinkielisiin ja maahanmuuttajiin – siis ihmisiin.

Ollaan vaarallisella vauhtitiellä. Jarruttamiselle on totta vie tarvetta.

Voi vain toivoa, että vastavoimia löytyisi pian ja mielialat muuttuisivat. Vihaisille ja turhautuneille pullistelijoille ei pitäisi antaa mahdollisuutta.

Jos ei ole suvaitsevaisuutta, olisi edes sietokykyä. Usein ei ole kumpaankaan, ja siitä seuraa suuria ongelmia.

Pohjalainen, pääkirjoitus: Vastavoimille on tullut pakottava tarve 9.5.2011

 

Typeryyden tynnyreistä – Karl Enqvist

… kriittisyys ei tarkoita suvaitsemattomuutta. On myös väärin kuvitella, että kaikki mielipiteet ja mölähdykset ovat yhtä arvokkaita.

Professori Kari Enqvist HS:n järjestämässä elitistien keskustelukerhossa 25.3.2011.

Tästä ajatusmaailmasta on helppo edetä seuraavaan vaiheeseen. Nimittäin siihen, että jos kaikkien ihmisten mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita, myöskään kaikki ihmiset eivät ole yhtä arvokkaita.

Uskomattominta on oikeastaan se, että kun perussuomalaisvihamielistä ja monikulttuurista agendaa ajava HS kysyi näiltä ns. älymystön edustajilta, onko sivistyneistö suvaitsematon perussuomalaisia kohtaan, niin vastaus tulee näinkin suoraan.

Tosin sordiinon pitäminen kansanmurhaa ja eriarvoisuutta ajavien mielipiteiden päällä olisi ehkä ollut fikumpi veto professori Enqvistiltä.

Mene ja tiedä – joko Enqvist pitää suomalaisia aidosti tyhminä ja itseään alempiarvoisina tai sitten hän on niin tyhmä, ettei ymmärrä mitä suustaan päästelee.

Kiitos kuitenkin Enqvist – tämä valaisi ja paljon.

Lähde: HS

 

Viherhomofeministinen toimittajapiiri

… lehdessä on kuulemma pieni mutta vaikutusvaltainen viherhomofeministinen toimittajapiiri, joka vahtii lehden sisältöä samalla tavalla kuin taistolaiset 70-luvulla.

”Nyt-liitteessä kokolihaa syövä heteromies voi esiintyä vain laskussa-palstalla.”

Aarno ”Loka” Laitinen entisestä työantajastaan kyseisen lehden Sunnuntai-osiossa 15.11.2008.

Lähde: HS

 

 

Rosa Meriläinen – kasvattaja vailla vertaa

Rosa ”Vittu haisee hyvältä” Meriläinen (Virheet De Dorka) on pähkäillyt lasten harrastuksia suojatyöpaikassaan – eli Totuuden blogosfäärissä.

Hän on kauhuissaan siitä, että hänen poikansa harrastaisi jotain sosiaalisesti kasvattavaa joukkuepeliä – kuten jalkapalloa:

Toivon, ettei lapseni halua pelata jalkapalloa. Kauhukuvani on, että muutaman vuoden päästä minä ja kaikki feministikaverini, jotka olemme edeltävät viisitoista vuotta uhranneet sukupuoliroolien murtamiselle, löydämme itsemme myymästä mehua poikien urheilujoukkueelle, jota isät valmentavat.

… ja isältä – puhumattakaan lapsesta – ei Rosan maailmassa kysytä mitään. Tällainen on feministin ajatusmaailma; minä, minä, minä. Lapsenikin on ensi sijassa minun. Hän on omaisuuttani ja hänen mielipiteellään ei ole mitään merkitystä.

Näin punavihreä feministiäiti aikoo kasvattaa lapsensa yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.

(Onneksi minun ei ole ollut pakko kasvaa tällaisen punatyrannin hoivissa.)’

Jääkiekko on myös – tietenkin – pois suljettu vaihtoehto Rosan maailmassa:

Jääkiekko se vasta saatanasta onkin. Vehkeet maksavat omaisuuden ja painavat niin paljon, että tenava pitää kuskata harjoituksiin. Minä en ainakaan aio sen takia autoa hankkia, joten Frans saa höntsyillä lähikentällä jahka se aika koittaa.

… ja isältä – puhumattakaan lapsesta – ei Rosan maailmassa kysytä mitään. Tällainen on feministin ajatusmaailma; minä, minä, minä. Lapsenikin on ensi sijassa minun. Hän on omaisuuttani ja hänen mielipiteellään ei ole mitään merkitystä.

Näin punavihreä feministiäiti aikoo kasvattaa lapsensa yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.

(Onneksi minun ei ole ollut pakko kasvaa tällaisen punatyrannin hoivissa.)

Myös kulttuuri – muskari ja muu esittävä taide – on bannassa Rosan lapsen elämässä:

Muskarissakin käynnit loppuivat, kun tunsin itseni idiootiksi leikkivien ja lässyttävien täti-ihmisten maailmassa. Kai minussa on feministiksi aimo annos naisvihaa, kun tunnen ärtymystä tällaisen naiskulttuurin edessä.

Soittaminenkin on saatanasta:

Ei, ei viulua! Se on toinen kielletty laji jalkapallon lisäksi. Menee vuositolkulla aikaa ennen kuin se sietämätön vingutus alkaa kuulostaa musiikilta. Minun pinnani ei sitä kestä.

Minun pinnani ei kestä sitä – mitä väliä lapsella ja lapsen tahdolla tässäkään asiassa on.
Tämän viulunsoittokiellon Rosa perustelee – varsin yllätyksettömästi – oman maailmankuvansa mukaan:

on aika turhaa kysyä lapselta avoimella kysymyksellä, mitä tämä haluaa

… tai isältä – puhumattakaan lapsesta – ei Rosan maailmassa kysytä mitään. Tällainen on feministin ajatusmaailma; minä, minä, minä. Lapsenikin on ensi sijassa minun. Hän on omaisuuttani ja hänen mielipiteellään ei ole mitään merkitystä.

Näin punavihreä feministiäiti aikoo kasvattaa lapsensa yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.

(Onneksi minun ei ole ollut pakko kasvaa tällaisen punatyrannin hoivissa.)

Mitä Rosa sitten haluaa? Heterokulttuurikin tuntuu olevan suoraan saatanasta:

On tylsää, jos lapsi ajautuu jo pienenä täysin homososiaaliseen maailmaan, jossa on vain oman sukupuolen edustajia oppimassa listaa kaikista niistä asioista, jotka ovat omalle sukupuolelle kiellettyjä.

Eikö tuo termi olisi kuitenkin pitänyt kirjoittaa muotoon heterososiaalinen? Rosan kasvatusperiaatteilla on aika todennäköistä, että… no joo… ymmärsitte varmaan.

Kaiken muun jo mainitun lisäksi Rosa on löytänyt oikein kaikkien saatanoiden äidin:

Mutta tietenkin käy niin, että kavereiden mukana Frans vaatii päästä partioon. Sen touhun kyllä haluan kieltää. En osaa päättää mikä partiossa on pahinta: militarismi, patrioottisuus vai uskonnollisuus.

Partiossa?

Partiossa, joka on ylivoimaisesti suurin ja kaikki rajat ylittävä varhaisnuorisojärjestö?

Partiossa, jonka ihanteet määritellään näin:

Partioihanteet:

* kehittää itseään ihmisenä
* kunnioittaa toista ihmistä
* auttaa ja palvella
* tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa
* rakastaa ja suojella luontoa
* olla uskollinen ja luotettava
* rakentaa ystävyyttä yli rajojen
* etsiä elämän totuutta

(Terveisiä muuten sinne Jämijärvelle, Aihki-leirille- iskä on aika ylpeä pikku partiolaisistaan… Oli ihan ihan kiva vierailupäivä, vaikka pääkaupunkiseudun ruuhkat olivatkin siirtyneet sille viiden kilometrin pätkälle…)

Tämän Rosan tekstin jälkeen minun on ilmeisesti ymmärrettävä, että nämä ihanteet ovat vastaan kaikkia niitä punavihreitä arvoja, joita Rosa aatetovereineen edustaa.

Pieni vinkki:

Jos mikään ei kelpaa, niin tiedän asian joka sopii rosameriläisten maailmankuvaan kuin nakutettu. Perustakaa lapsillenne Rosa Jugend. Ihanteet on helppo muokata tuosta edellisestä – joka siis sotii Rosan maailmankuvaa vastaan – esimerkiksi näin:

Rosa Jugendin ihanteet:

* taannuttaa itseään ihmisenä
* halveksia toista ihmistä
* olla auttamatta ja vaatia
* viis välittää vastuusta ja velvollisuuksista
* vihata ja tuhota luontoa
* olla epäuskollinen ja epäluotettava
* rakentaa vihaa yli rajojen
* etsiä elämän vääryyttä

Näin saadaan punavihreää yhteistä omaisuutta olevista lapsistanne kasvatettua yksi-yhteen kopiota punavihreistä vanhemmistaan.

Heil Rosa!

Lähde: HS

Jk. Jotenkin säälin tunne käy kuitenkin mielessäni, kun ajattelen Rosan lasta – ja Simo Frangenia…

Näin siis punavihreä feministiäiti aikoo ilmeisesti kasvattaa lapsensa yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi.

(Onneksi minun ei ole ollut pakko kasvaa tällaisen punatyrannin hoivissa.)

 

Minttu Mikkosen suvaitsevaisuusharha

Kotimaantoimittaja Minttu Mikkonen on mainio esimerkki siitä millaiseksi Hyysäri on muuttunut muutaman viimeisen vuoden aikana.

Joukko Tampereen yliopiston vallankumoustieteidenlaitoksen käyneitä toimittajabroilereita- ja kanoja istuu lasihäkissä – heitellen kiviä ruokkivaa kättä kohden lasin läpi.

Mikkonen kommentoi C.G.E. Mannerheimista väkisin tehtyä keskustelua otsikolla Sotapäällikkö ja suvaitsevaisuusharha.

Yhteisön suvaitsevaisuus mitataan toden teolla vasta silloin, kun puheeksi tulevat sen ikonit. Siitä mittarista katsottuna 2000-luvun Suomen ilmapiiristä on viime viikkoina saanut surullisen kuvan.

Kun moneksi haukutun ministerin kimppuun käydään takaapäin ja hänet kaadetaan jäätikköön, se on vitsi. Useassa lehdessä tätä ruumiillista väkivaltaa on kutsuttu ”leikkisästi” kääpiönheitoksi.

Kun edesmenneestä sotamarsalkasta tehdään fiktiivinen nukkeanimaatio, jossa tämä esiintyy korsetissa, kenraalit ja keskustelupalstoja täyttävät kansalaiset pitävät hahmon homoseksuaalisuutta rienauksena.

Yhtä paljon kuin suhtautumisesta Mannerheimiin ja Pekkariseen, näiden keskustelujen sanavalinnat kertovat suhtautumisesta homoihin, lyhytkasvuisiin ja vähemmistöjen edustajiin ylipäätään.

Ensimmäinen asia jossa Mikkonen menee metsään, on suhteellisuudentaju – tai itse asiassa sen puuttuminen.

Mannerheim oli suurmies – Pekkarinen ei. Mannerheim on kansallinen ikoni. Mies, joka yhdisti kansan huonoina aikoina ja luotsasi Suomen tulevaisuuteen – epäitsekkäästi.

Pekkarinen tunnetaan – valitettavasti – lähinnä välistävedoistaan, iltalypsyistään, kotiin päin vetämisestään ja poliittisesta nepotismistaan – itsekkyydestään.

Lisäksi Mannerhein on kuollut – Pekkarinen on elossa.

Näiden asioiden niputtaminen yhteen osoittaa toimittajalta suhteellisuudentajun ja asiakokonaisuuksien hahmottamiskyvyn puuttumista.

Seuraava asia jossa hän eksyilee – on edelleen suhteellisuudentaju.

Mikkosella – ja aika monella hänen toimittajakollegallaan – on sellainen varsin omalaatuista oikeudentajua edustava käsitys, että enemmistöä ja sen arvoja saa pilkata ihan niin paljon kuin haluaa – ja se on heidän mielestään jopa toivottavaa.

Näin nämä mikkoset – taktikot – asettavat vähemmistön – aina ja kaikkialla – enemmistön edelle. Näin nämä mikkoset – taktikot – asettavat vähemmistön – aina ja kaikkialla – enemmistön edelle. Pilkkaamalla enemmistön edustajia, arvomaailmaa, esikuvia ja maailmankatsomusta, pyritään hiljalleen tuhoamaan se kulttuuri joka nämä mikkoset on hoitanut, kouluttanut ja kasvattanut.

Suomen kaltaisessa enemmistödemokratiassa vähemmistö sopeutuu enemmistön tekemiin päätöksiin – ja enemmistö kunnioittaa vähemmistön oikeuksia.

Yhteiskunta tarvitsee esikuvia ja sankareita yhtä paljon, kuin se ei tarvitse omahyväisiä ja itsekkäitä poliitikkoja hoitamaan koko maan ja kansan yhteisiä asioita.

Eräs logiikka Mikkosen jutussa on kuitenkin kohdallaan. Se, miten hän on vetänyt Mannerheimin vertauspariksi nimen omaan Pekkarisen. Pekkarinen sopiikin vallan mainiosti näiden mikkosten maailmankuvaan.

Hän edustaa juuri sellaista arvomaailmaa, mitä nämä mikkosetkin edustavat. Jokainen päätelköön itse.

Kokeilepa Minttu-tyttö sananvapauden rajoja ihan huviksesi joskus tosissasi. Ei vaadi kovin suurta rohkeutta arvostella kansallisia instituutioita tällä 1970-lukua muistuttavalla hölmöläisten ja yleiseen huudon aikana.

Jos todella haluat testata suvaitsevaisuuden ja sananvapauden rajoja, kirjoitapa provosoiva nukkenäytelmä – tai vaikka ihana journalistinen juttu siitä – esimerkiksi käyttäen sanoja M*hammed, n*ekeri, s*mali, m*slimi tai m*stalainen. Ja lisäämällä vielä noihin sanan homo.

Veikkaan, että tulos saattaisi yllättää jopa Sinut.

Lähde: HS

 

Suvaitsevaisuuden paradoksi

Jäin tässä ajatuksiini miettimään erästä varsin omituista asiaa.

Miten on mahdollista, että Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa pyritään kriminalisoimaan yhteiskuntaa säilyttävä toiminta ja legalisoimaan yhteiskunnan perusteita järkyttävä – todellisuudessa kumouksellinen – toiminta?

Tiedän , että tämä on hieman toistoa – mutta pohjustuksen vuoksi pakollista sellaista.

Kun valtionsyyttäjänä touhuava Mika Illman sanoo näin:

… positiivinen lausunto, esimerkiksi suomalaisten paremmuudesta, ilman ääneen lausuttua vertailukohtaa tulee sallia sananvapauden nimissä. Ei se kovin sympaattista tietysti ole, koska siihen sisältyy ääneen lausumattomana ajatus, että ulkomaalaiset ovat huonompia, Illman sanoo.

Kyse on siitä, että hän samalla pyrkii kieltämään kansallistunteen ilmaisemisen ja sitä kautta muuttamaan Suomen kansallisvaltion aivan joksikin muuksi yhteiskunnaksi. Ei se kovin sympaattista tietysti ole, koska siihen sisältyy halu muuttaa yhteiskuntamme perusrakenteita.

Tai silloin kun hän sanoo näin:

Illman ottaa toiseksi esimerkiksi hallituksen ulkomaalaispolitiikan. Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mikä tekee ulkomaalaisesta arvostelun yläpuolella olevan ihmisen, käsitteen tai instanssin? Illmanin yksityinen mielipide. Sellainen, jota on alettu käyttää laintulkintana De Facto.

Eikö ole hieman omituista, että Valtakunnansyyttäjänvirastossa työskentelevä valtionsyyttäjä käyttää toimintaohjeenaan omaa väitöskirjaansa? Selkokielellä sanottuna, hän pyrkii kaappaamaan lainsäädäntövallan ainakin osittain itselleen.

Illmanin mielipiteet – ja myöskin hänen väitöskirjansa – ovat yksityisen ihmisen mielipiteitä. Vieläpä kansalaisyhteiskunnan kannalta vaarallisia sellaisia. Niihin sisältyy sananvapauden kaventaminen vastoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kantaa :

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Se loukkaa myös YK:n yleismaailmallista ihmisoikeuksien julistusta – sitä julistusta jota on totuttu pitämään ihmisoikeuksien perustana:

18 artikla. Kaikilla henkilöillä on ajatuksen, omantunnon ja
uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vallan uskonnon tai va-
kaumuksen vaihtamiseen sekä vallan uskonnon tai vakaumuksen
ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä jul-
kisesti että yksityisesti, opettamisella, hartausmenoilla,
palvonnalla ja uskonnonmenojen noudattamisella.

19 artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus mielipiteen- ja
lausunnonvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää
mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vas-
taanottaa ja levittää tietoja millä keinoin hyvänsä.

Samaan aikaan kun konservatiivisen väestönosan sananvapautta pyritään rajoittamaan, radikaalit vähemmistöt saavat päästellä suustaan lähes tulkoon mitä tahansa – valtakunnansyyttäjän taputtaessa vieressä karvaisia käsiään yhteen.

Itselläni onkin herännyt kysymys siitä, että emmehän toivottavasti muslimeina tavallaan toteuta ei-valtaväestönä ollessamme minkäänlaista ”Setä Tuomon tupa-ajattelua”? Eli ollaksemme mieliksi kuffaareille kannatamme ja hyväksymme vain silkoisesti ajattelevia ja valtaväestön hyväksymiä poliiittisia ja muita arvoja??

Olet oikeassa, että ei saa sitoutua äänestäjänä kuffaarpuolueen päätöksiin, vaan vain vaatia (ja seurata toteutumista) ehdokasta toimimaan koko ajan islamilaisittain, islamin arvojen mukaisesti.

Kuffaar – Kafir? كافر , كفّار . Uteliaat voivat käydä vilkaisemassa täällä.

yaz

Kuolemantuomiot?

Hei,

Kysyisin että mitkä teot ovat Islamissa tuomittavia kuolemanrangaistuksella? Ja onko sen toteutustapa jotenkin Koraanissa määritelty? Haluaisin myös tietää noudattavatko esimerkiksi Iran ja Pakistan Islamin mukaisia kuolemanrangaistuksia? Ja voidaanko raiskauksen uhri tuomita kuolemaan?

Anteeksi tietämättömyyteni, mutta en ole löytänyt näihin mistään selkeää vastausta. Mielestäni Islam kuulostaa hyvältä ja oikeudenmukaiselta uskonnolta, mutta nämä asiat ovat olleet minulle täysin kysymysmerkkejä…

Kiitos, jos joku ehtisi minua valaista.

ummuyusuf

Hei,

Kiitos mielenkiinnostasi asiaa kohtaan. Tässä lista rikoksista, jotka sharian (islamilaisen lainsäädännön) mukaan ansaitsevat kuolemantuomion.

1. Tappo, jolloin uhrin vanhemmilla/suvulla mahdollisuus valita verirahan maksu tai kuolemantuomio.
2. Fasad fil-ardh (”pahuuden levittäminen maailmassa”) joka sisältää mm. riddah = islaminuskon jättäminen, homoseksuaalisuus, huumeet (käsittääkseni niiden myyminen), aviorikos, raiskaus.

Raiskauksen uhri ei tietenkään ole kuolemaan tuomittu. Usein maiden kulttuuriset tabut menevät ristiin ja maailmalla käsitys puhtaasta islamista muuttuu näistä johtuen. Kunniamurhat eivät siis ole osa islamia.

Ja muutkin voivat lisätä jos tulee jotain muita rikoksia mieleen.

Jep…

Tätä shariaan perustuvaa lainsäädäntöä on muuan Ristokin vaatinut äänekkäästi suomalaisen lainsäädännön pohjaksi.

Mahtavaa?

Odotan mielenkiinnolla, nostaako Illman syytteitä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ateisteja, islamista luopuneita tai homoseksuaaleja vastaan. Siis siinä tilanteessa, kun nämä yrittävät puolustautua shariaa vastaan.

Lähteet: YK-liitto, Wikipedia, Fredman & Månsson, islamtieto.com, STT, HS

 

Opetushallitus kasvattaa kieroon

Nimimerkki Elina toi J H-a:n vieraskirjassa esille eräitä Opetushallitukseen liittyviä – täysin julkista lähteistä kerättyjä – hieman kyseenalaisia ohjeistuksia.

Lainataanpa suoraan Opetushallituksen kotisivuilta:

Musiikkikysymys on islamin sisällä monitulkintainen. On olemassa yksi yleinen, kaikkia yhdistävä periaate: sellainen musiikki, joka ei ole rokkia tai diskoa ja jonka sanoituksessa ei ole islamin vastaisia asioita, on sallittua. Tällaisia ovat muun muassa perinteiset lastenlaulut. Tiukemmankin tulkinnan omaavia muslimivanhempia löytyy. Muslimille hyväksyttävää ei myöskään ole muun uskonnon kuin islamin hengellinen musiikki. Kuvataiteeseen suhtautuminen vaihtelee muslimien parissa, sillä ei ole olemassa vain yhtä tulkintaa. Yleinen periaate on kuitenkin, ettei patsaita tai muotokuvia tule tehdä.

Taideaineiden ja luovuuden kieltäminen maailmankatsomuksen perusteella on omasta mielestäni varsin surullista. Jos lapsi ei pääse tuomaan luovuuttaan esiin ja toteuttamaan itseään, katson sen olevan varsin suuri askel taaksepäin – kohti uutta pimeää keskiaikaa. Sellaista joka näennäisestä suvaitsevaisuudestaan huolimatta on varsin epäinhimillinen, rajoittunut ja rajattu.

Eikä sellainen kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan ja elämänmenoon.

Erilaiset muoti-ilmiöt ovat löytäneet tiensä myös alaluokille. On muotitansseja ja diskoiltoja ja muuta vastaavaa. Useimmat muslimivanhemmat suhtautuvat näihin kielteisesti eivätkä ne islamin kannalta olekaan hyväksyttäviä. Kouluihin ovat tulleet myös elokuvissa käynnit. Joidenkin elokuvien sisältö saattaa olla paikoin kyseenalaista. Toki hyvät lastenelokuvat ovat hyväksyttäviä, mutta kaikki vanhemmat eivät suhtaudu myönteisesti esimerkiksi noituutta käsitteleviin elokuviin.

Tämä ongelma koskettaa jo muitakin. Tällaisissa tilanteissa pieni – mutta suvaitsematon ja äänekäs – vähemmistö pääsee kieltämään myös valtakulttuuria edustavien lasten taide- ja luovuusharrastukset. Minusta tähän ei pidä alistua, vaan suvaitsevaisuuskasvatuksenkin vuoksi myös näiden suvaitsemattomien ihmisten lasten pitää olla ainakin mukana – jos ei kuitenkaan pakosta osallistua – näissä normaaliin suomalaiseen elämänmenoon liittyvissä asioissa.

Tekemällä ja matkimalla aikuisia lapsi oppii.

Haluaisin tietää miten nämä vanhemmat aikovat suojella jälkikasvuaan suomalaiselta elämänmenolta? Sulkeutumalla omiin ghettoihinsa vai kieltämällä suomalaisilta omaan kulttuurinsa kuuluvat asiat?

Nämä noitaelokuvat ilmeisesti tarkoittavat Harry Pottereita. Olen sitä mieltä, että jos nykypäivän lapsi kiinnostuu informaatio- ja pelitulvansa keskellä lukemisesta, niin Potter-elokuvien oppilasnäytökset ovat tehneet tehtävänsä.

Monessa koulussa leirikoulut alkavat jo ensiluokalta paripäiväisinä ja yökoulujakin toteutetaan. Useimmat muslimiperheet eivät halua lapsensa olevan yötä poissa kotoa olosuhteissa, joissa asioiden toteutuminen islamilaisittain hyväksyttävästi ei ole aivan varmaa. Herää myös kysymys, voisiko edes pienten oppilaiden kohdalla toteuttaa ennemminkin yhden päivän luokkaretkiä, jolloin myös muslimilapset pääsisivät mukaan.

Tässä tulemme jälleen siihen, että vähemmistön pitää demokratian periaatteiden mukaisesti alistua enemmistöpäätöksiin. Näissä leirikouluissa on aina vanhempiakin mukana. Miksi joku muslimikin ei voisi lähteä mukaan leirikouluun tekemään yhteistä työtä lasten eteen?

Tämä väite lapsen olevan poissa kotoa olosuhteissa, joissa asioiden toteutuminen islamilaisittain hyväksyttävästi ei ole aivan varmaa on järjettömyydessään jo vertaa vailla.

Jos näin olisi, koulujärjestelmämme olisi islamilainen ja jokaisella oppitunnilla pitäisi olla islamilainen valvonta varmistamassa, että opetus toteutuu islamilaisittain hyväksyttävästi.

Islamin ja oman äidinkielen tunnit ovat lapsille tärkeitä, sillä ne ovat hetkiä, jolloin lapsi saa olla enemmistössä.

Anteeksi vain – nyt luen kuin piru raamattua tätä tekstiä – onko näin, että muslimien pitää olla – Opetushallituksen mielestä – enemmistönä Suomessa?

Kaikki nämä ovat asioita, joita esimerkiksi Isra Lehtinen on jo hetken aikaa vaatinut. Ikävä kyllä nyt näyttää siltä, että näihin vaatimuksiin ollaan suostuttu tai suostumassa.

Asiasta tekee mielenkiintoisen näihin ohjeisiin ja suomalaisen yhteiskunnan arvomaailmaan liittyvä paradoksi.

Minusta on varsin kummallista, että julkisella taholla puhutaan maahanmuuttajien sopeutumisesta ja sopeuttamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan, kun samaan aikaan hyväksytään eristäytyminen pieniin – toisilleen ja kantaväestölle jopa vihamielisiin – kuppikuntiin.

Kantaväestöltä vaaditaan loputonta nöyrtymistä ja suvaitsevaisuutta. Valtakulttuuria pilkataan ja sen vaaditaan alistuvan vähemmistön tahtoon. Vähemmistön tahtoon taipuminen saa jo ajoittain aika groteskit mittasuhteet.

Tuoreimpana esimerkkinä nämä maahanmuuttajien suljetut uimavuorot julkisissa uimahalleissa.

Mutta mikä onkaan vielä pahempaa koko kehityskulussa?

Se, että näillä ohjeilla saadaan aikaan suomalaisiin arvoihin perustuvan koulutus- ja oppimisjärjestelmän asteittainen tuho. Kun lapsille ei voida suvaitsevaisuussyiden vuoksi opettaa suvaitsevaisuutta omasta maailmankuvasta poikkeavia asioita ja ilmiöitä kohtaan, ollaan syvällä suossa.

Tällaisella kaikkien ja kaiken ymmärtämisellä saadaan aikaan aluksi se, että eräiden suvaitsemattomien vähemmistöjen lapset jäävät vaille sellaista siedätyshoitoa joka avaa ikkunoita toiseuden suvaitsemiseen. Heidän ei tarvitse – itse asiassa heiltä kielletään se – muodostaa sellaista kaikelle avointa maailmakuvaa, johon suomalainen yhteiskunta perustuu.

Seuraavassa vaiheessa valtaväestön – vähemmistön ja heidän tukijoidensa mielestä – vähemmistöä loukkaavat traditiot ovat vaarassa. Esimerkkejä on nähty jo kuusijuhla- ja kevätvirsijupakoiden yhteydessä.

Jossain vaiheessa muutkin vähemmistöt alkavat vaatia ns. oikeuksiaan ja kaikki kaatuu keskenään kilpailevien privilegioiden mahdottomuuteen. Ateistit vaativat koulun sekularisointia ja fundamentalistikristityt alkavat vaatimaan – USA:n malliin – Darvinin evoluutio-opin kieltämistä Raamatun vastaisena.

Ja tässä vaiheessa he saavat aika 100%:n varmasti islamisteista tukea.

Koulunkäynnistä katoaa punainen lanka ja koko yhteiskunta muuttuu keskenään etuoikeuksista taistelevien eturyhmien ja vähemmistöjen taistelukentäksi.

Lopullisessa vaiheessa maassa on joukko vähemmistöjä, joiden yleissivistyksessä ja toiseuden suvaitsemisessa on vakavia puutteita – vain ja ainoastaan sen vuoksi, että heillä ei ole tarvittavaa kokemuspohjaa tai yleissivistystä edes ymmärtää asioita tai erilaisuutta suomalaisittain kokonaisvaltaisesti.

He ketkä kirjoittavat näitä ohjeita kouluille, tekevät mielestäni varsin suuren karhunpalveluksen – sekä maahanmuuttajille – kuin myös alkuperäisasukkaille.

 

Suomalaisuuden häpäisijät. Osa1

Olen lisännyt uuden aihealueen. Aihealueen nimi on Suomalaisuuden häpäisy. Aloitan tällä kirjoituksellani sarjan. Sarjassa pyrin esittelemään Teille nykyisen kehityksen syyt ja seuraukset.

Enää ei tarvitse olla edes vainoharhainen uskoakseen siihen, että osa päättäjistä on tietoisesti romuttamassa kansallisvaltion lisäksi myös suomalaista identiteettiä ja kulttuuria. Hyvänä apuna heillä on joukko Suomeen rantautuneita monikulttuurifanaatikkoja.

Ihmisiä, joiden ainoa ansio on ollut saapua maahamme – noin yleensä ottaen – turvapaikanhakijoina. Saatuaan turvapaikan, oleskeluluvan tai kansalaisuuden, nämä samat ihmiset ovat kunnostautuneet – käyttämällä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluja jalansijanaan – suomalaisiin kohdistuvan ivan, pilkan, halveksunnan levittämisessä.

Hyysärissä oli tänään Kulttuuriosion avauksena otsikolla Suomalaisuuden temppeli kaipaa uudistusta varsin raflaava juttu Kansallismuseosta. Jostain minulle käsittämättömästä syystä suomalaisuuden ja kansallismuseomme kommentoinnista vastasi muun muassa vanha tuttumme – somalialaisen korkeakulttuurin kasvatti – Zahra Abdulla.

Jatkan tämän museojutun ja sen kokonaisuuden arviointia kirjoitussarjani seuraavassa osassa – ennen sitä kuitenkin muutama makupala siitä millaisena Zahra näkee suomalaisen historian ja kulttuurin:

Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja maahanmuuttaja Zahra Abdulla sanoo, että museossa on vain harvoja esineitä joihin hän voi samaistua.

Ensimmäinen vaikutelma 18 vuotta Suomessa asuneella kätilöllä on hämmennys. Sitten kivikauden osastolla seuraa ystävällinen huvittuneisuus.

”Tämä on saviosasto, ehkä”, Abdulla arvelee.

Tekstit ovat pieniä ja rikkinäisiä kippoja on paljon. Kun kyse ei ole ihan faaraoiden aarteista, ensivaikutelma ei ole se ylevyyden kokemus, mitä näyttelyssä lienee haettu.

Katolisen kirkon vaikutusta esittelevällä osastolla Abdulla katselee kummissaan ympärilleen.

”Täällä on kaikenlaisia herroja, joita minä en tunne.”

Varsinainen ilo syntyy 1800-luvun kaappikellojen edustalla.

”Tässä kohtaa historiaa suomalaiset aloittivat kellon perässä juoksemisen.”

Vahvan suomalaisuuteen ja suomalaisiin kohdistuvan mustamaalauksen lisäksi tuo juttu piti sisällään jopa propagandaa, historian vääristelyä sekäsuoraa rasismia. Näistä kommenteista vastasi mr. Derek Fewster.

Tämä on suomalaisuuden temppeli, sellaiseksi rakennettu.

Museo on valtavan isänmaallinen, ja isänmaallisuutta ei kommentoida mitenkään

Harvoilla museoihmisillä on aatehistorian tuntemusta. He usein vain toistavat valkoisen Suomen myyttiä.

Hän näkee esineissä paljon sellaista, jota esittelytekstit eivät selitä.
Ensimmäisenä Fewster innostuu rautakautisesta miekasta, joka näyttää, no, rautakautiselta. Sitä se onkin, mutta maailmansodan aikaan sitä oltiin lahjoittamassa innokkaalle keräilijälle, natsijohtaja Hermann Göringille.

Toinen innostuksen aihe on muinaispukua kantava nukke. Se on alkuperältään 1920-lukulainen, ja naisen keho noudattaa aikakauden rotuoppeja.

Museossa esiteltävää jalkajousta ei Fewsterin mukaan ole oikeasti paljoakaan käytetty.
”Silti sitä on pidetty olennaisena osana suomalaisuutta.”

Jep – ja Fewsterin lehmät lentävät… mutta eivät kuitenkaan lähellekään niin hyvin niin kuin Brewster…

Tällainen hyökkäys suomalaisia ja suomalaista kulttuuria vastaan on aika häkellyttävää – etenkin sen tullessa silmille silloin, kun juo sunnuntaiaamuna aamukahvia oman kotirauhansa turvassa. Tämä Hyysärin tänään julkaisema museojuttu on kuitenkin vain jatkoa aikaisemmin alkaneelle kehitykselle.

Muistatteko tämän?

Suomen kansallistaidetta toisin silmin

Valtion taidemuseon uusi kulttuurivähemmistökoordinaattori Umayya Abu-Hanna näkee Väinämöisessä irstaan saudiäijän

Julkaistu: 5.11.2005 00:00
Saska Snellman

”Minua todella ahdisti, mikseivät ihmiset järkyttyneet taulusta, jossa vanhus yrittää raiskata teinitytön”, Umayya Abu-Hanna toteaa ja osoittaa Väinämöistä, joka ahdistelee Akseli Gallen-Kallelan triptyykissä järveen juoksevaa Aino-neitoa.

”Tämän kuvan kohdalla moni ulkomaalainen hämmentyy. Miksi nuo ihmiset istuvat alasti ja hakkaavat toisiaan raipalla? Ja miten tuolla miehellä on kaksi vaimoa, eikö se olekaan Suomessa kiellettyä?”

Umayya Abu-Hanna on pysähtynyt kierroksellaan Ateneumin taidemuseossa Heikki Tuomelan teoksen Kuumat löylyt eteen. Vuonna 1985 maalatussa taulussa mies ja kaksi naista kököttävät saunassa vakavan näköisinä.

Suomalainen voi nähdä kuvassa idyllisen rauhan hetken, mutta miten maalauksen näkee ihminen, joka ei ole koskaan käynyt saunassa, ei tunne pohjoismaista suhtautumista alastomuuteen eikä ymmärrä naisten ja miesten suhteita Suomessa?

Sellaisten asioiden miettiminen kuuluu valtion taidemuseon uuden kulttuurivähemmistökoordinaattorin Umayya Abu-Hannan toimenkuvaan. Hän katselee museoiden tarjontaa toisin silmin ja pohtii, millaisilla kriteereillä valtion taidemuseoihin hankitaan taidetta ja rakennetaan näyttelyitä – ja olisiko vanhoissa itsestäänselvyyksissä tuuletettavaa.

Kaksivuotisen projektin tarkoituksena on madaltaa uusien kävijöiden kynnystä tulla museoon. Pitää muistuttaa, ettei museossa ole mitään pelättävää – se ei ole kirkko, armeija eikä sauna. Ideat alkavat jo hahmottua Abu-Hannan muistivihkossa.

”Helsingissä asuu jo 30 000 ulkomaalaista. Jouluna monet heistä ihmettelevät, mitä tehdä, kun suomalaiset perinteet ovat vieraita ja kaikki paikat ovat kiinni. Miksemme voisi vaikka kuskata heitä busseilla Itäkeskuksesta keskustaan nauttimaan museoista?”

Kysymys on kuitenkin paljon enemmästä kuin markkinointityöstä. Museoiden avaaminen muualta tulleille merkitsee myös museoiden muuttumista.

Suomessa on museoita henkeä kohti enemmän kuin missään muussa maassa. Suurin osa niistä on Abu-Hannan mukaan kuitenkin aika perinteisiä: on rakennus, on näyttely, on hiljaista.

”Pitäisi miettiä, mikä museo on: rakennus, mainosbrändi vai taiteen poliittinen ja elävä tila? Minä kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa.”

Taideteos aukeaa eri ihmisille eri tavoin. Kun Abu-Hanna kiersi taidenäyttelyä pakolaiskeskuksen asukkaiden kanssa, joukko pysähtyi alastonta suomalaismiestä esittävän teoksen eteen.

”Suomalaisilla on pienet pippelit, meillä isot”, miehet riemuitsivat.

Ulkomaalainen saattaa joskus olla kiinnostunut muistakin hyvin käytännöllisistä asioista, kuten tauluissa näkyvistä linnuista, maatalousvälineistä tai kotien sisustuksesta.

Yleensä ihmiset etsivät jotain tuttua, johon samastua. Kun Abu-Hanna kiersi Eremitaašia afrikkalaisen zulumiehen kanssa, mies yritti löytää maalauksista yhdenkin mustan ihmisen. ”Lopulta hän löysikin, mutta ihmetteli kovasti, miksi miehellä oli vuohenjalat. Jouduin kertomaan, että musta mies esitti paholaista.”

Eipä mustia tai edes kovin tummia ihmisiä juuri löydä Ateneuminkaan seiniltä. Vieraskin voi silti löytää jotain tuttua.

”Tuo valkopartainen, mekkopukuinen mies oli minusta ensi näkemältä kuin joku irstas saudiäijä”, Abu-Hanna osoittaa Väinämöistä, joka ahdistelee Akseli Gallen-Kallelan triptyykissä järveen juoksevaa Aino-neitoa.

”Minua todella ahdisti, mikseivät ihmiset järkyttyneet taulusta, jossa vanhus yrittää raiskata teinitytön. Nyt olen oppinut näkemään taulun suomalaisin silmin: ihailen sinisiä värejä, kesäisen järven tunnelmaa ja alanurkan upeasti kuvattuja ahvenia.”

Abu-Hanna huomauttaa, että niin Gallen-Kallela kuin monet muutkin suomalaistaiteilijat ovat kuvanneet komeasti maan alkuperäistä, esikristillistä kulttuuria. Sen sijaan kristillisyys on ainakin taiteen näkökulmasta kovin ohut kerros suomalaisessa historiassa.

”Äitini ihmetteli, miten kylmässä maassa asuva ylpeä kansa saatiin hyväksymään autiomaan paimentolaisten uskonto. Vein hänet Seurasaareen katsomaan jalkapuuta kirkon edessä. ’Voi, suomalaisetkin ovat kolonialismin uhreja’, äitini säälitteli.”

Taide on aina sopimus, Abu-Hanna muistuttaa. Musta neliö on vain musta neliö, ellet tunne taidehistoriaa ja tiedä, mitä Kasimir Malevitš halusi sillä sanoa.

Hehkuvan auringon alla kasvanut saattaa kokea värit ihan eri tavalla kuin pohjoisen kalpeaan valoon tottunut.

”Suomessahan vahvaa väriä kuvataan usein sanalla ’räikeä’, joka tarkoittaa suunnilleen samaa kuin mauton tai lapsellinen. Arabian kielessä ei ole sellaista sanaa, sillä arabit eivät ymmärrä, miksi vahvoissa väreissä olisi jotain pahaa.”

Pohjoinen taidekäsitys vaatii muutenkin tulkkaamista muualta tulleille. Abu-Hannan mukaan suomalaiset arvostavat kuvataiteessa yli kaiken älyllisyyttä ja kontrollia. Toisin silmin katsottuna suomalainen taide voi olla vähän tylsää.

”Ellet ole ollut pohjoismaissa etkä tunne täkäläistä historiaa ja taidetta, esimerkiksi täkäläinen maisemamaalaus voi näyttää laimealta kuin vettynyt sanomalehti.”

Eurooppansa äidinmaidossa imeneistä museoiden seinillä komeilevat muotokuvat näyttävät mahtavilta kuninkailta, mutta Abu-Hannalle moni eurooppalaisten taidemuseoiden vanhoista muotokuvista tuo mieleen turhamaisen transseksuaalin.

Kysymys on myös siitä, mikä kaikki kelpuutetaan taiteen piiriin. Abu-Hanna muistuttaa, että afrikkalaiselle taidetta voi olla pukeutuminen, ranskalaiselle ruoanlaitto ja suomalaiselle oudon muotoinen maljakko.

”Pitää miettiä, mitä on taiteen laatu. Perinteisten kriteerien mukaanhan kehitysmaiden taide on toistavaa, epäyksilöllistä ja epä-älyllistä käsityötä, siis traditiota.”

Abu-Hanna tunnustaa ettei itsekään pääse aina pakoon rasistisia ajatuskaavoja. ”Jos minulle esitellään vaikkapa kongolainen uskonnollinen naamio, alan heti ajatella jotain hottentottien taikakalua, kun taas Neitsyt Marian kuva on tietysti upea kristillinen symboli ja taideteos.”

Ateneumin suuren salin seinältä löytyy yksi Abu-Hannan suosikeista, Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset, jossa miehet ja naiset sammuttavat rinta rinnan savuavaa kaskea.

Abu-Hanna pitää nokisen tytön uhmakkaasta katseesta vaikka arvelee kuvan voivan muistuttaa Balkanin pakolaisia poltetusta kotikylästä. Abu-Hannaa maalaus muistuttaa myös suomen kielen kokeesta.

”Kokeessa kysyttiin kaskeamisessa tarvittavaa välinettä. Siinä piti olla risukarhi, mutta kyllä opettaja hyväksyi minun ’riisikarhuni'”.

Viereisen seinän Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä taas tuo huivipääeukoillaan Abu-Hannan mieleen nykypäivän islamiin kääntyneet suomalaisnaiset.

Abu-Hannan mielestä vähemmistökoordinaattorin viran perustaminen osoittaa, että Suomesta löytyy valmiutta lähestyä kriittisesti omaa kulttuuria. Se on hänestä merkki vahvuudesta ja itseluottamuksesta.

Monessa muussa maassa museoiden ja taidekokoelmien poliittisuuteen on tosin havahduttu jo aiemmin, pakon edessä. Britanniassa on jouduttu selittelemään kolonialismin kaudella ryöstettyjä taideaarteita, tunnetuimpana tapauksena Ateenan Parthenonin marmoripatsaat. Saksan museoista taas on etsitty juutalaisilta varastettuja taideteoksia.

”Olen iloinen, ettei Suomella ole tällaista historiaa, vaikka sen vuoksi tällainen tarkastelu alkaakin täällä vähän myöhemmin”, Abu-Hanna sanoo.

Lopuksi vielä Abu-Hannan rakkain maalaus: Gallen-Kallelan Démasquée. Taulussa tumma nainen nojaa rennosti taaksepäin divaanilla ja katsoo suoraan kohti katsojaa, mitään häpeämättä.

”Tuo nainen on niin rento, niin sinut itsensä kanssa, niin onnellinen. Varmaan minun olisi vaikeampi samastua naiseen, jos se olisi sinisilmäinen blondi, mutta katso nyt, häpykarvatkin ovat ihan pikimustat.”

Niinpä niin…

Lähde: HS

 

Kieltääkö islam perhosten parittelun?

Suomalaisen kulttuurin ja islamin kohtaamisen ja yhteiselon rintamalta kuuluu varsin erikoisia uutisia.

Kirjailija Leena Lander on joutunut piiloutumaan kirjastaan Tummien perhosten koti Syyriassa nousseen islamiin liittyvän kohun vuoksi.

Julkiset esiintymiset loppuivat siihen

Leena Lander oli Syyriassa markkinoimassa kesällä arabiaksi käännettyä romaaniaan, kun maan islamilainen uskonnollinen johtaja tuomitsi teoksen epäsiveelliseksi.

Tästä tapahtumasta nousi niin raju kohu, että Lander pelästyi ja päätti pysytellä poissa julkisuudesta siihen asti, että pääsisi takaisin Suomeen turvaan.

En alun alkaenkaan olisi halunnut lähteä Syyriaan, mutta sikäläinen kustantaja vaati sitä ehdottomasti, muutama päivä sitten kotiin Paraisille palannut Lander selittää.

Landerille on muodostunut sellainen kuva, että syyrialaista muslimijohtajaa ärsytti erityisesti hänen teoksensa kohtaus, jossa nuoret koulukotipojat usuttavat perhosia parittelemaan. Uskonnollisen johtajan mukaan kohtaus on islaminuskon moraalikäsityksen vastainen.

Mutta islamia ei mainita teoksessani sanallakaan, Lander huomauttaa.
Eikä se ole suomalaisittain epäsiveellinen teos.

Tilanne on nyt tulenarka, sillä Landerin teos on tarkoitus julkaista pian Syyrian lisäksi ainakin Libanonissa ja mahdollisesti myös muualla Arabimaailmassa. Landerin Tummien perhosten koti on lisäksi ensimmäinen suomalainen teos, joka on käännetty suomenkielestä suoraan arabian kielelle.

Siksi tämä on aika iso juttu ja siksi suostuin lähtemään Syyriaan. Kirjat on jo painettu valmiiksi myös Libanonin myyntiä varten, ne vain eivät ole vielä siellä kaupoissa, Lander kertoo.

Kaiken piti olla kunnossa. Syyrian hallitus antoi luvan teoksen julkaisemiselle. Vain uskonnollinen johtaja nosti asiasta hälyn. Teoksen syyrialainen kustantaja jatkaa Landerin mukaan kamppailua.

Hän vakuutti, ettei asia jää tähän.

Jos joku on sitä mieltä, että hiljattain suomalaisten päivittäistavarakauppojen elintarvikepakkauksiin ilmestyneet halal tekstit ovat ihan kiva osoitus suvaitsevaisuudesta ja ihanasta monikulttuurisuudesta, kannattaa asiaa miettiä tämän Landerin tapauksen pohjalta uudestaan.

Islam on käännyttävä ja valloittava uskonto. Kannattaa myös muistaa, että islamin käsitys suvaitsevaisuudesta ja kielletystä poikkeaa aika rajusti suomalaisittain ymmärretystä. Sensuuri, kiellot ja rangaistukset ovat islamilaista arkipäivää.

Täytyy tosin myöntää eräs asia. Olen hieman hämmästynyt siitä, että perhosten parittelu on tämän islamin tulkinnan mukaan haraam.

Lähteet : IL, wikipedia