Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta.
Eva Lindberg Pakolaisneuvonta ry:n toiminnanjohtaja HS:ssa 26.5.2011. Tässä toinen näkökulma Lindbergin agendaan.
26.05.2011
Ihan sama kohtelu kauttaaltaan kaikille ei ole kuitenkaan yhdenvertaisuutta.
Eva Lindberg Pakolaisneuvonta ry:n toiminnanjohtaja HS:ssa 26.5.2011. Tässä toinen näkökulma Lindbergin agendaan.
05.04.2011
Antidemokraattinen ja elitistinen Vihreät De Gröna on luetellut kotisivuillaan kuluneen hallituskautensa saavutuksia. Vihreiden tyylilaji on hieman falski, joten tässä saavutukset suomeksi kirjattuina:
Kaikki tämä vain neljässä vuodessa – aika uskomatonta. Miettikää sitä teoreettista mahdollisuutta, että vihreät olisivat esimerkiksi pari kolme kautta peräkkäin hallitusvastuussa.
Tätä maata ei tuntisi tuollaisen progression jälkeen enää entisekseen.
18.04.2010
Meillä on päättäjien mukaan varaa. Meillä näyttää olevan varaa lamankin keskellä kotimaisen työvoiman makuuttamiseen, ulkomaalaiseen halpatyövoimaan, kasvavaan sosiaaliturismiin – ja Ahvenanmaan itsehallintoonkin.
Hyysärin julkaiseman uutisen mukaan Ahvenanmaa saa Suomen maakunnista henkeä kohden selvästi eniten valtion rahaa.
Valtion menot olivat vuonna 2008 jokaista ahvenanmaalaista kohden olivat 13 225 euroa, kun koko maassa keskimäärin menot asukasta kohden olivat 6 997 euroa. Tilastokeskuksen mukaan ero selittyy itsehallinnolla ja pienellä koolla, joka kasvattaa henkeä kohden laskettuja menoja.
Tilastokeskus on aiemmin suhteuttanut valtion menot maakunnissa niistä valtiolle virtaaviin tuloihin. Näissä vertailuissa Ahvenanmaa on ollut selkeimpiä rahan nettosaajia.
Ahvenanmaan osuus valtion kokonaismenoista on noin 0,9 prosenttia. Prosentuaalisesti luku on siis pieni, mutta kyse on jostain aivan muusta – nimittäin perustuslakiin (ja yhdenvertaisuuslakiin) kirjatusta kansalaisen keskinäisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta. Se ei näiden suhdelukujen valossa toteudu taloudellisesti.
Eikä se toteudu muutenkaan.
Vuonna 2000 EU hyväksyi ns. syrjintädirektiivin. Sen mukaan kaikkia ihmisiä on kohdeltava samalla lailla, rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU:n jäsenmaiden pitää sopeuttaa lainsäädäntönsä direktiivin mukaiseksi. Suomessa tämä tehtiin viime vuonna.
Ahvenanmaalla kaikilla EU-kansalaisilla ei ole samoja oikeuksia. Ahvenanmaan lait ovat siis ristiriidassa EU:n syrjintäristiriidan kanssa. Suomalaisille syrjintä näkyy ja tuntuu käytännössä siinä, ettei maakuntaan muuttanut suomalainen saa ostaa sieltä kiinteää omaisuutta. Lisäksi hän ei saa perustaa yritystä, ennen kuin hän on saanut nk. kotiseutuoikeuden. Kotiseutuoikeuden saaminen edellyttää viiden vuoden pysyvää asumista Ahvenanmaalla.
Myös suomen kieli – ja sen käyttäminen – on käytännössä kielletty. Äidinkielenään suomea puhuville lapsille ei saa opettaa esimerkiksi päiväkodissa lauluja ja leikkejä suomen kielellä eikä henkilökunta saa julkisen terveydenhuollon palveluksessa käyttää suomen kieltä keskenään kommunikoidessaan.
Sekä syrjintädirektiivi että työsyrjintädirektiivi saatettiin osaksi Suomen kansallista lainsäädäntöä yhdenvertaisuuslailla (44/2004), joka tuli voimaan 1.2. 2004. Yhdenvertaisuuslaissa säädetään yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteista, syrjinnän kielloista, menettelystä, jota ei ole pidettävä syrjintänä sekä kielletyn syrjinnän seuraamuksista ja menettelyistä syrjintäasiaa käsiteltäessä.
EU:n komissio lähetti tammikuussa 2007 Suomelle viralliset huomautukset sekä syrjintädirektiivin että työsyrjintädirektiivin täytäntöönpanosta. Lokakuussa 2007 Suomi vastaanotti komissiolta perustellun lausunnon, joka koski syrjintädirektiivin täytäntöönpanoa Manner-Suomessa ja Ahvenanmaalla.
Perustellussa lausunnossaan komissio esitti syrjintädirektiivin soveltamisalaan, työhön liittyviin syihin perustuvaan sallittavaan erilaiseen kohteluun sekä riippumattomien syrjintään liittyviä kysymyksiä koskevien selvitysten teettämisvelvollisuuteen liittyviä väitteitä. Niiden mukaan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan lainsäädäntö ei ollut syrjintädirektiivin mukainen.
Suomi vastasi perustellussa lausunnossa esitettyihin kysymyksiin. Helmikuussa 2008 Suomi vastaanotti komission perustellun lausunnon, jossa katsotaan, että Suomi ei ole saattanut työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 1 kohdan säännöksiä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään.
Tämän jälkeen eduskunta muutti lakia seuraavasti:
Laki yhdenvertaisuuslain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 20 päivänä tammikuuta 2004 annetun yhdenvertaisuuslain (21/2004) 7 §:n otsikko ja 1 momentti seuraavasti:
7 §
Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet
Tässä laissa tarkoitettuna syrjintänä ei pidetä:
1) yhdenvertaisuussuunnitelman mukaista menettelyä, jolla pyritään tämän lain tarkoituksen toteuttamiseen käytännössä;
2) tavoitteeltaan oikeutettua ja oikeasuhtaista erilaista kohtelua, joka perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin;
3) ikään perustuvaa erilaista kohtelua silloin kun sillä on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen taikka työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva tai muu näihin rinnastettava oikeutettu tavoite tai kun erilainen kohtelu johtuu sosiaaliturvajärjestelmien eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisedellytykseksi vahvistetuista ikärajoista.
Missä on sitten pihvi? Pihvi luuraa siinä, että Ahvenanmaan itsehallinnon nykyinen tilanne on erinomainen esimerkki siitä mitä käänteisrasismi ja ns.positiivinen syrjintä saattaa ikävimmillään pitää sisällään. Kun tämän itsehallinnon suhteutettu kalleus per capita sekä aito ja avoin rasismi maksajan roolissa olevaa suomalaisten (suomea äidinkielenään puhuvaa) enemmistöä kohtaan.
Tässä yhteydessä kannattaa huomata, että päättäjämme ovat sallineet samankaltaisten enemmistöä syrjivien käytäntöjen levitä myös muiden vähemmistöjen – jopa keinotekoisesti tehtyjen sellaisten – kohteluun ja erikoisaseman luomiseen.
Rasismi on rasismia ja se on sitä silloinkin, kun se kohdistuu enemmistöön.
Sanoi sitten kuka tahansa selittelijä sitten aivan mitä tahansa
Lähteet: Eduskunta, HS, Åsub, YLE, EU, Finlex
08.03.2010
Päivän uutisvuo on tuonut mukanaan kiihtyvään käänteisrasismiin liittyvän uutisen. Tästä samasta aihepiiristä kirjoitettiin myös tässä blogissa pari päivää siten. Kyse on siis ns. positiivisesta syrjinnästä. Tai oikeastaan tämä uuden ajan apartheidin siistimmästä kieliasusta, positiivisesta erityiskohtelusta.
Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander haluaa lisätä maahanmuuttajien määrää kaupungin työvoimassa. Helsinki harjoittaa työhönotossa niin sanottua positiivista erityiskohtelua. Forsander ilmoittaa kaupungin pyrkivän palkkaamaan maahanmuuttajia työntekijöiksi samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukasmäärässä.
Helsingillä on maahanmuuttajien palkkaamisesta ohjeet. Ne mahdollistavat aliedustettuina olevien ryhmien hakijoiden lievän suosimisen rekrytoinnissa.
Noin elävässä elämässä ja käytännössä, tämä on alkuperäisväestöä etnisin perustein syrjivää kohtelua – eli rasismia. Syrjintä on aina syrjintää – perustellaan sitä miten tahansa. Tämä positiivinen syrjintä erityiskohtelu on yksi ristiriitaisimmista käsitteistä mitä EU:ssa on koskaan keksitty. Kieliasultaan se muistuttaa pelottavan paljon orwellilaista uuskieltä: sota on rauhaa -> positiivinen syrjintä
erityiskohtelu ->rakkausmurha -> nopea raiskaus ->hymyilevä ryöstö…
Tässä asiassa on erityisen rumaa se, että syrjintä kohdistuu juuri alkuperäisväestöön – tavallisten ihmisten kotiseudulla ja kotikaupungissa. Kun ohjeet puhuvat lievästä suosimisesta, niin on aika vaikea nähdä miten määritelmä samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukasmäärässä täyttää tällaisen lievän suosimisen millään mittakaavalla mitattuna.
Kun tuota tarkastelee lähempää, niin eräs päällimmäinen huomio on se, että maahanmuuttajien kohdalla käsitellään heidän koko ryhmänsä prosentuaalista kokoa – kantaväestön kohdalla työvoiman ulkopuolella oleva väestö on hylätty aivan kokonaan.
Minusta sellainen tulevaisuus, jossa esimerkiksi oma lapseni syrjäytetään työnhaussa etnisyytensä (syntyperäinen suomalainen) vuoksi, ei voi olla tasa-arvoinen tulevaisuus. Tuollainen tulevaisuus tulee mukanaan kyvykkyyttä ja ihmisen persoonaa kunnioittamattoman tulevaisuuden apartheidin.
Kun ennen sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen, niin tällaisten uutisten ja nykyisen kehityksen polulla asiat ja ajat ovat muuttuneet niin, että on lottovoitto tulla maahanmuuttajana Suomeen – tai syntyä maahanmuuttajataustaiseksi.
Lähde:STT
06.03.2010
Vastoin vihervasemmiston luomaa harhakuvaa syrjintä ei sytytä suomalaisia yrityksiä. Maahanmuuttajien suosiminen työvoimaa palkattaessa ei kiinnosta suomalaisia yrityksiä. Jonkin verran myönteisempää suhtautuminen on julkisella sektorilla. Etenkin kunnissa halutaan lisätä maahanmuuttajien osuutta työvoimasta.
STT:n kysely positiivisen erityiskohtelun käytöstä lähetettiin sähköpostilla noin 40 suurelle suomalaiselle työnantajalle lokakuun lopussa. Hieman alle puolet vastasi kyselyyn. Suurin vastausaktiivisuus oli yksityisillä yrityksillä.
Positiivisella erityiskohtelulla tarkoitetaan (engl. Affirmative action) virallisessa kapulakielessä aliedustetun ryhmän suosimista. Suomeksi se tarkoittaa kantasuomalaiseen enemmistöön kohdistuvaa ( ihonvärin, syntyperän, kielen ja kulttuurin perusteella) kohdistuvaa syrjintää meidän omassa kotimaassamme.
Positiivinen syrjintä tarkoittaa perustuslakiinkin kirjatusta yhdenvertaisuusperiaatteesta luopumista, koska jotakin ryhmää suosiessa syrjitään samalla muiden ryhmien edustajia.
Virallinen Jargon väittää, että tällaisella syrjivällä menettelyllä on tarkoitus tasoittaa esimerkiksi ihmisten mahdollisuutta saada työpaikka erilaisista lähtökohdista huolimatta. Työpaikkoja täytettäessä voidaan suosia esimerkiksi maahanmuuttajaa, jos työpaikalla on maahanmuuttajia erityisen vähän.
Esimerkiksi Helsingin kaupunki suosii työhönotossa työmarkkinoilla aliedustettuja etnisiä ryhmiä, vaikka näiden ryhmien työnhakijat eivät olisikaan yhtä päteviä kuin paremmin edustettuihin ryhmiin kuuluvat työnhakijat.
Todellisuudessa näin päästään tilanteeseen, jossa koulutus tai kyvykkyys eivät enää merkitsekään yhtään mitään. Kun ihmisen ihonväri, syntyperä, kieli tai kulttuuri ovat valinnan perusteena, kyseessä on (kaikista kauniista puheista ja EU:direktiivistä huolimatta) puhdas, avoin ja pelkistetty rasismi. Tässä tapauksessa alkuperäisväestön edustajaan tämän omassa kotimaassa kohdistettu sellainen.
Kun lukee tuota direktiivin tekstiä, tulee mieleen sellainen epäilys, että se on skitsofreenikon muotoilema:
“Täydellisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi käytännössä, yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta erityistoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ehkäistä tai hyvittää henkilöiden rotuun tai etniseen alkuperään liittyviä haittoja.”
Eikä tässä vielä kaikki. Eräisiin julkisiin virkoihin rekrytoitaessa harjoitetaan positiivista syrjintää siten, että virkaan on valittava nainen, mikäli eri sukupuolta edustavat hakijat ovat muilta ansioiltaan samanveroiset. Näin pyritään edistämään sukupuolten tasavertaista edustusta tietyissä valtionviroissa.
Kuten kaikki kiintiöajattelu, tällainenkin malli on yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisuutensa lisäksi lahjakkuutta, kyvykkyyttä ja tehtäviin sopivuutta märällä rätillä päin naamaa huitaistu isku.
Kaiken tämän perusteella, STT:n tekemän kyselyn tulos ei hirveästi yllättä – liikemaailma kun kiinnostuneempi tuloksen tekemisestä kuin positiivisesta syrjimisestä.
Affirmative Action-ajattelu on tasa-arvoisuuskaapuun puettua todellista syrjintää.
Lähteet: VN, SM, STT, Wikipedia
23.11.2009
Astrid Thorsin johtama maanmuuttoelin ja sen käsikassaraksi ajautunut Matkailun edistämiskeskus (MEK) ovat ylittäneet itsensä – ihan millä tahansa mittapuulla tahansa mitattuna.
The Magazine of Egypt – Egypt Today-lehti on julkaissut Astrid-tädin virkamiesten avustuksella artikkelin Suomesta. Eikä ihan minkä tahansa artikkelin. Tuossa Dina Basionyn otsikolla Welcome to Finland kirjoittamassa jutussa kerrotaan, että monessa muussa Euroopan maassa egyptiläiset saattavat kohdata rasismia tai islamkammoa, mutta Suomessa muslimit otetaan avosylin vastaan.
Tuossa kirjoituksessa ylistetään myös Suomen veronmaksajien maahanmuuttajille tarjoamia sosiaalietuja. Suomi tarjoaa kaikille maahanmuuttajille ilmaiseksi kielikurssit, asumisen, terveydenhuollon perheille ja koulutuksen lapsille. Tämän lisäksi aikuiset saavat 367 euroa käyttörahaa kuukaudessa. Rahan saaminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen saakka, aina sinne kunnes he saavat mahdollisesti töitä ja alkavat itse tienata. Työnteko ei kuitenkaan ole kyseisen kirjoituksen mukaan mikään kynnyskysymys rahan saamiselle.
Ulkoministeriön ja muun suomalaisen halinnon kerrotaan katsovan nämä sosiaalisen statuksen ylöspäin nostoon pyrkivät maahanmuuttajat Suomelle tarpeellisiksi, ei taakaksi yhteiskunnalle.
Lehdessä kerrotaan myös, että muslimi on Suomessa oikeudellisesti paikallisväestöä paremmassa asemassa ja kristityyssä Suomessa ei saa pilkata islamia eikä muslimeja.
Viitaten Jussi Halla-ahon näytösoikeudenkäyntiin, egyptiläinen ”liikemies” Fathy Khadr kertoo, että suomalainen yleinen syyttäjä haastoi suomalaisen Halla-ahon oikeuteen, koska hänen kirjoituksensa loukkaavat (syyttäjän tulkinnan mukaan) islamia.
Khadrin mielestä on hämmästyttävää, että Halla-ahoa ei haastanut haastanut oikeuteen arabi, muslimi tai lähi-idästä kotoisin oleva henkilö, vaan hänet haastoi oikeuteen suomalainen viranomainen.
25-vuotias kurdinainen Tara Ahmed kertoo, ettei hän ole kohdannut Suomessa asumansa seitsemän vuoden aikana yhtään ahdistelua tai syrjintää missään tapauksessa tai missään muodossa.
Egypt Today toivottaa tervetulleiksi kaikki muslimit ja egyptiläiset Suomeen sanoilla ”Tervetuloa Sumomeen!”
Juuri tätähän tässä laman kynsissä kärvistelevä pohjoinen ja etiikaltaan luterilainen kansallisvaltiomme tarvitsee – huoltosuhdetta lisää rasittavia vapaamatkustajia, oman elintasonsa nostamiseen pyrkiviä tulijoita ja suoranaisia sosiaalituristeja.
Ja etenkin juuri liikaväestön kanssa painivista Lähi-Idän islamilaisista maista. Ihmisiä, joita houkutellaan ilmaisen elintason nostolla aivan toisenlaisen kulttuurin, uskonnon ja ilmaston piiriin. Näin saadaan muuten aikaan todellista rasismia täällä Suomessakin – uskokaa pois.
Kun vastaanottokeskuksiimme alkaa vyöryä kymmeniätuhansia humanitaarisia maahanmuuttajia, niin pääsemme testaamaan myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan maksu- ja kantokyvyn.
Me emme muuten tarvitse mihinkään vihollisia – meillä on nämä nykyiset päättäjämme tuhoamassa yhteiskuntaamme ihan omin voimin.
Onnea Suomi – Sinä tarvitset sitä!
Lähde: Egypt Today
Jk. Tuossa artikkelissa kirjoitettiin suomalaisista naisista termillä blonde, Barbie-like women?
Pitäisiköhän tässä vastavuoroisesti esitellä arabeille muutama blonde, Barbie-like women?
20.11.2009
Helsingin asuntolautakunnan puheenjohtaja Vesa Peipinen (vihr) ehdottaa, että kaupunki ostaa isoja asuntoja vapailta markkinoilta majoittaakseen suuria maahanmuuttajaperheitä.
Etenkin somalialaistaustaiset maahanmuuttajat asuvat pääkaupungissa liian pienissä asunnoissa, kun kaupungilla ei ole tarjota heidän vaatimustensa mukaisia suuria vuokra-asuntoja.
Peipinen ehdottaa Helsingin vihreiden verkkosivuilla, että kaupungin asuntohankintayhtiö (Oy Helsingin Asuntohankinta Ab) voisi ostaa isoja asuntoja asunto-osakeyhtiötaloista ja vuokrata ne tarpeessa oleville perheille. Peipisen mukaan suunnitelmaa tukee, että isoja asuntoja on pitkään ollut myymättä.
Mitä tämä sitten tarkoittaa todellisuudessa? Tähän kohtuuttomaan vaatimukseen liittyvällä juttusarjalla on testattu yleisön reaktiota – vaikka kabinetissa on jo tehty päätös somalien asuttamisesta arvoasuntoihin ja arvokaupunginosiin. Heittäydyn tässä jälleen kerran ennustajaksi ja kerron näkemykseni siitä, mitä tulee tapahtumaan.
Tällainen päätös tulee lisäämään suoraa rasismia somaleita kohtaan. Naapuriston vastustus tulee myös kasvamaan – tästä nähtiin esimerkkejä jo Punavuoren ja Kallion vastaanottokeskusten tapauksissa. Tästä arvoasuntojen luovuttamisesta yhteiskunnallisilla tukimuodoilla eläville maahanmuuttajille tulee nousemaanvielä suurempi haloo kuin vastaanottokeskuksen sijoittamisesta Helsingin keskustaan.
Tällaisen eriarvoisuuden kautta tapahtuva katkeruuden ja vihan lisääntyminen normivirtasissa somaleita (ja vihreitä) kohtaan on ilmeisesti vihreiden mielestä OK – tai sitten sieltä puuttuu aidosti ymmärtämiskykyä.
Tätä ei voi ymmärtää mitenkään edes sellaisen sanahirviön kuin positiivinen syrjintä kautta. Tässä tapauksessa ei löydy mitenkään todellisen tasa-arvon luomista, ei vaikka tarkastelisi asiaa miltä kannalta tahansa. Päin vastoin tämä on syrjintää sen kuvottamimmassa muodossaan.
Tässä nostetaan maahanmuuttajataustaiset (pääsääntöisesti sosiaalisilla tuilla elävät) ihmiset tavallisia alkuperäisasukkaita ylemmälle sosiaaliselle tasolle – verovaroin subventoituna.
Tällainen tietyn maahanmuuttajaryhmän sijoittaminen yhteiskunnan hankkimiin ja kustantamiin luksusasuntoihin ehkäisee tehokkaasti integraatiota suomalaiseen yhteiskuntaan.Ei kai kukaan todellisuudessa kuvittele, että tällaiset maahanmuuttajataustaiset heimoperheet pystyisivät (suomalaiseen tapaan) itse kustantamaan asumisensa tämänkokoisissa asunnoissa Helsingin keskustassa?
Juuri tämän vuoksi äänekkäät vaatimukset ovat lisääntyneet ja kukkahattusakki juoksee perässä nöyryyttämässä itseään ja omaa kansaansa. samaan aikaan tavalliset helsinkiläiset joutuvat mietimään kuinka moneen lapseen ja kuinka isoon asuntoon (kaukana keskustasta) heillä on varaa.
Kun yhteiskunta hyväksyy paimentolaiskulttuurin kuuluvan heimokäsitteen perhemalliksi, asuttaa heimoperheet kaupungin parhaimmille alueille ja syytää avokätisesti rahaa lisääntymiseen (lapsilisät ovat progressiivisia lapsimäärän kasvaessa) , on aika vaikea kuvitella, että minkäänlaista muutosta suomalaisen yhteiskunnan arvoihin tai edes vapaaehtoiseen työntekoon, ilmenee edunsaajien joukossa missään muodossa.
Eräs heimoperhemallin tukemista vastaan puhuva tosiasia on se, että Suomessa ei tarvita vanhuuden vuoksi lukuisaa lapsiparvea. Sen on korvannut eläkejärjestelmä. Samaa järjestelmää Kelan osuudelta kuormittavat ja hyväksikäyttävät lapsilisien ja yhteiskunnallisten etujen kautta myös tällaiset heimopohjaiset maahanmuuttajaperheet.
Tukemalla tällaisia heimoperheitä, yhteiskunta hyväksyy myös moniavioisuuden eli polygamian, mutta vain ja ainoastaan maahanmuuttajaperheiden osalta.
Peipistä ja hänen viiteryhmäänsä ei tunnu kiinnostavan todellinen asuntopoliittinen häpeäpilkkumme – nimittäin alkuperäisväestöä edustavat asunnottomat.
Asunnottomuuden ongelma keskittyy meillä suuriin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Asunnottomien määrä on laman mukana ollut kasvussa. Suomessa on ainakin 10000 alkuperäisväestöä edustavaa vasunnotonta, joista joka toinen elää pääkaupunkiseudulla.
Täältä katsellen tarkastellen Peipisen ja vihreiden ajama asuntopolitiikka on rasistista ja ihmisen asunnon saaminen perustuu etnisyyteen ja ihonväriin – eli se on de facto suomalaisia syrjivää.
Toisaalta epäluuloinen ja nykyistä korruptiokehitystä huolissaan seurannut mieli herää miettimään myös sitä, miksi Peipistä kiinnostaa se, että isoja asuntoja on pitkään ollut myymättä.
Onko Peipisellä tai Peipisen lähipiirillä oma lehmä ojassa?
Niin tai näin. Yksi asia näyttää olevan tosi. On näköjään lottovoitto olla maahanmuuttaja Suomessa.
Lähteet:HS, Tilastokeskus
Päivitys 20112009 1612: Myös (ainakin) Octavius kirjoittaa samasta asiasta.
Päivitys 20112009 2056: Myös Jaska Brown kirjoittaa aiheesta.
02.10.2009
Lukijalta saadun tiedon mukaan Espoon Työhönvalmennuskeskus noudattaa etnisyyteen perustuvaa syrjintää (rasismia) palveluidensa jakamisessa eri kansallisuuksien kesken.
Kysymys kuluukin, onko Espoon työhönvalmennuskeskuksella (kaupungin veronmaksajien kustantamalla palvelulla) pikkubussi ja kuljettaja varattuna kuljettamaan etnisesti ei-suomalaisia (maahanmuuttajataustaisia) työvoimatoimistoon, muihin virastoihin ja kauppakeskuksiin – ilmaiseksi.
Noudetaanko rasistisin perustein ei-suomalaisia ihmisiä näin kaupungin toimesta kotoaan ja viedää kaupungin toimesta takaisin kotiinsa?
Jos näin on, mihin Espoon työhönvalmennuskeskus perustaa tämän rasistisen ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisen (laittoman) käytäntönsä?
Jk. Jotenkin jännä juttu, että olen nähnyt tällaisen kuljetuksen itsekin jokin aika sitten kauppakeskus Ison Omenan alasisäänkäynnin edessä. Sitä sisäänkäynnin tukkinutta autoa ja sen sisältä valuvia pöyhkeitä mammoja hieman ihmettelimmekin perheen kesken.
Epäilen vahvasti sitä, että taitaa sitten selvitä tuokin ihme tässä ja nyt – jos Espoon kaupunki ei pysty muuta selitystä tälle antamaan.
23.08.2009
28.04.2008
Näin on sitten viimeinkin tehty.
Kirjoittelin taannoin juuri tästä Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevasta raziztizesta nuorisotilasta:
Rasismille on nyt sitten lopultakin pistetty tiukka EI!.
Tämä Mohammed Mussen ja Ali Qassimin – suomalaisen yhteiskunnan auliilla kädellä subventoiduin varoin – pyörittämä projekti on jostain – qumman -syystä päättynyt… 😉
Tilalla näytti olevan – viime viikon ohi tehdyn kulkemisen aikana tehdyn havainnon mukaan – kiinteistöhuoltoyritys. Siis näin. Tässä Alin ja Mohammedin seikkailujen seuraavaa episodia Salmisaaren suunnasta odotellessa…
Nii bal gauheeta razzizmia…
05.01.2008
Näin kertoo meille nimimerkki Ciclista Ode Soininvaaran blogissa olevalla kommenttiosiolla.
Olen täysin samaa mieltä Ciclistan kanssa.
Mutta miten tämä ongelma saataisiin ratkaistuksi?
Olisiko Sinulla – Ciclista – jokin viisasten kivi tähän ongelmaan? Miten saisimme tyttäriäni ja vaimoani kohtaan suunnatut soomalainen huora ja huora nimitykset loppumaan?
Osaatko muuten kertoa minulle sen, miksi vaimoni ja tyttäreni ovat huoria siinä vaiheessa, kun he eivät suostu lähtemään nimittelijän mukaan harjoittamaan hänen kanssaan seksiä?
Ja Sinä varmaan älykkäänä ja ymmärryskykyisenä kansalaisena osaat kertoa myös sen, miten saisimme loppumaan sen, että minua ja muita kaltaisiani ihmisiä nimitellään julkisilla paikoilla spermanaamoiksi ja vitu homoiksi? Etenkin sen jälkeen kun olemme kieltäytyneet antamasta rahaa tai savukkeita.
Olet oikeassa. Rasismi ja syrjintä ovat suuri ongelma nykyisessä Suomessa.
Kannattaisiko meidän muuten miettiä sitä, mistä ne juontavat juurensa?