Integrointia?

Aamun Hyysäri ei (jälleen kerran) yllätä. Viimeaikaisen White Flightiin liittyvän keskustelun (ja sen mukanaan tuoman pienen toivonkipinän) jälkeen toimittaja Teppo Moisio vetäisee maton jälleen kerran järkevän kansalaiskeskustelun alta.

Hän on kirjoittanut otsikolla ”Oppilaiden etnistä taustaa lakkaa ajattelemasta” söpön propagandakirjoituksen – kukkahattu päässään ja ruusunpunaisten monikultuuristen lasien läpi maailmaansa tarkastellen.

Sen kummemmin tätä uutisten joukkoon työnnettyä tekelettä tässä repostelematta, haluan kuitenkin ottaa erään kohdan esille.

Sen rajoitetun maahanmuuttokeskustelun piirissä – jota Suomessa on lupa käydä – on toisteltu integraatiota lähes mantrana. Kaikki osapuolet tuntuvat olevan (ainakin teoriassa) herttaisen yksimielisiä siitä, että maahantulevien siirtolaisten pitäisi integroitua mahdollisimman nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan.

Moisio lainaa Vesalan yläasteen opettajaa Petri Rytkölää:

Kun puhutaan Neuvostoliiton edesottamuksista, tuntuu maahanmuuttajataustaisten määrä toisinaan. Esimerkiksi toisen maailmansodan tulkinnassa on eroja suomalaisen ja venäläisen tulkinnan välillä.

”Joskus katsottiin Parikan Talvisotaa, ja tunnelma oli kuin lätkämatsissa”, Rytkölä kertoo. Yhdet hurrasivat, kun neuvostoliittolaisia kuoli, toiset suomalaisten kaatuessa.

Näin siis Vesalan yläasteella integroidaan. Antamalla maahanmuuttajalasten sympatoida avoimesti hirveintä diktatuuria mitä ihminen on maan päälle luonut.

Neuvostoliitto on tuomittu Venäjän Federaatiossa rikolliseksi valtioksi ja kommunistien toiminta on kielletty. Silti suomalaisella yläasteella ollaan perse pystyssä keskenkasvuisten maahanmuuttajalasten edessä ja annetaan näiden levittää kommunistista propagandaa oppitunnilla.

Parikan elokuvan käsittelemä talvisota alkoi kommunistisen tyrannian Neuvostoliiton laittomasta hyökkäyksestä rauhanomaisen ja itseään huomattavasti pienemmän naapurivaltion kimppuun.

Tätä asiaa on suomalaisilta pyydetty anteeksi jo 1990-luvun alussa Venäjän federaation taholta, sen presidentin Boris Jeltsinin suulla.

Tätä vasten tuntuu käsittämättömältä, että suomalainen koulu antaa tilaa ja mahdollisuuden rikollisen valtion ja yhteiskuntajärjestelmän ylistämiseen, eikä pyri edes opettamaan näille lapsille sitä, että kyse ei ole tulkintaeroista vaan eksaktista (molemmin puolin yhtenevästä) historiantutkimuksesta.

Näille maahanmuuttajalapsille tulisi myös kertoa siitä , että ilman näitä heidän pilkkaamiaan suomalaisia sotaveteraaneja, täällä Suomessa ei olisi nykyisen kaltaista hyvinvointivaltiota vaan Suomi olisi samassa tilassa kuin se maa, josta he ovat Suomeen saapuneet. Tätä olisi hyvä painottaa etenkin nyt, kun talvisotaan johtaneesta suurvallan imperialistisesta agressiosta tulee kuluneeksi 70 vuotta.

Jos opetuslaitoksemme ei tähän pysty, sekä opettajilta että Suomea ja suomalaisuutta pilkkaavilta maahanmuuttajilta pitäisi kysyä se sama kysymys, joka kysyttiin jokaiselta neuvostoliittolaiselta sotavangilta talvisodan aikana:

Что вы будете делать в Финляндии?

Mitä te teette Suomessa?

Lähde: HS

Advertisement

 

Näin HS aivopesee ja manipuloi

Hyysäri julkaisi viikonloppuna useammassa propagandatuutissaan varsin valaisevan – sanoisimmeko jopa läpinäkyvän – uutisen muotoon puetun propagandatekstin.

Tämä kärpäsestä härkänen-lärpätys sekä siitä kimmonnut keskustelu kertovat varsin selvästi ne motiivit, keinot ja syyt joilla entistä porvarilehteä toimitetaan nykyisen vaippavasemmiston toimesta.

Kyse on tietysti jonkun irvileuan Helsingin Pikku-Huopalahdessa parvekkeelleen ripustamasta Saksan kolmannen valtakunnan valtiolipusta.

Huolimatta HS:n penaalien ja muutaman äänekkään vasemmistomilitantin hyvästä yrityksestä, mielipide ei muuttunutkaan ajatusrikokseksi tässä tapauksessa. Onko tuollaisen lipun nostaminen protestiksi vastapäätä liehuvalle sateenkaarilipulle hyvän maun vastaista tai mukaista – puhumattakaan siitä – onko se sopivaa jonkun mielestä, on ytimeltään kysymys missä on kyse – vain ja ainoastaan – mielipiteistä ja makuasioista.

Mielipide ei – toistaiseksi – ole Suomessa rikos.

Ihan muistin virkistämiseksi on hyvä ajoittain lainata Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kantaa sananvapauskysymykseen:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Jos joku on natsi, niin se totisesti on hän, joka kieltää toisen ihmisen sanan-, ilmaisun- ja mielipiteenvapauden.

Nih.

Se, että näiden tunnusten julkinen esittäminen Saksassa ja Itävallassa on kielletty, on seurausta hävitystä sodasta ja valloittajan sanelun mukaan muokattua lakitekstiä – joka on kaikessa muodossaan kansalaisyhteiskunnan periaatteita vastaan muotoiltu.

Myös se, että tällainen asioita peittelevä ja hyssyttelevä lainsäädäntö on voimassa nimen omaan Saksassa on varsin kuvaavaa. Ehkä tuo asenne on eräs syy siihen, miksi natsit pääsivät demokraattisesti valtaan juuri tuon kansan keskuudesta…

… ja saman syyn vuoksi äärioikeistolainen liikehdintä on ollut voimakkainta entisen Itä-Saksan alueella.

Toisaalta eräässä Baltian maassa (Latviassa) säädetty laki natsitunnusten lisäksi myös Neuvostoliiton aikaisten ja kommunismiin liittyvien tunnusten ja esineiden esillä pitämisestä ja julkaisemisesta, osoittaa samaa ajattelemattomuutta ja siitä kumpuavaa typeryyttä.

Tehkää jostain asiasta paha ja kielletty ja saatte samalla aikaan houkuttelevan kielletyn hedelmän. Kertokaa asiasta kiihkottomasti – tai pistäkää se leikiksi – mielenkiinto loppuu siihen.

Varsin yksinkertaista.

Hyysärin vaippavasemmistolaiset zuurnalistit ovat kunnostautuneet aikaisemminkin.

Samaan asiaan on niputettu viime keväällä julkaistu uutinen, joka oli varsin raflaavasti otsikoitu Natsisymbolien julkinen käyttö on lain harmaata aluetta.

Tuossa uutisessa taivastellaan Pravdan julkaisemaa – edelleen varsin provosoivaa – kuvaa natsisymboleihin sonnustautuneista pikkutytöistä Helsingin Asema-aukiolla. Penaali Teppo Moision mukaan kuva järkytti monia Helsingin Sanomien lukijoita tiistaiaamuna.

Näin zuurnalistimme olivat saavuttaneet erään tavoitteen – ihmisten järkyttämisen asioiden liioittelulla, pelottelulla ja kontekstista irti repimisellä. Suoraan erään V.I. Leninin oppien mukaisesti.

Kaiken jeesustelun ja sooseilun jälkeen kyseisessä uutisessa todetaan sitten kuitenkin, että voimakkaasti muukalaisvihamielisten symbolien avoin käyttö julkisella paikalla voi olla sopimatonta, mutta laitonta se ei Suomessa ole.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta toteaa hyvin selvästi, että laillisuusperiaatteen mukaan natsisymbolien käyttö on sallittua, koska sitä ei ole suoraan kielletty.

Penaalimme Moisio yrittää tämänkin kuitenkin hakea tässä uutisessa tukea valtakunnaninkvisiittori Mika Illmanilta. Ilman keskittyy näpräämään T-paitoja.

Illman muistelee, että vuonna 1990 torikauppias tuomittiin sakkoihin ”Suosi suomalaista, potki pakolaista” -paitojen myynnistä. Vuosituhannen vaihteessa joensuulaiset skinheadit saivat tuomion vastaavassa tapauksessa.

Pelkän natsisymbolin käyttö julkisella paikalla ei kuitenkaan riitä Suomessa kriminalisoidun ”tiedonannon levittämiseksi”, toteaa myös Illman.

Nuotio toteaa myös, että lain lisäksi oikeuskäytäntö vaikuttaa siihen, mikä käytännössä on tuomittavaa ja mikä ei. Hän ei kuitenkaan lähtisi venyttämään nykyisten lakien tulkintaa, etenkään kun toisella puolella vaa’assa on sananvapauden rajoittaminen.

Moniarvoisessa yhteiskunnassa rikosoikeudella ei voida lähteä torjumaan kaikkia epämiellyttäviä ilmiöitä

muistuttaa Nuotio, ollen täysin eri kannalla Illmanin ja hänen kyseenalaisten virkatoimiensa kanssa.

Demokratian halveksuntaa

Mielenkiintoiseksi asian tekee näinkin mitättömän – ja laillisen – asian käsittämätön paisuttelu sekä selkeä yritys vaikuttaa oikeuskäytäntöön.

Tästä kokonaisuudesta on luettavissa myös nykyisen vasemmiston demokratiaa halveksiva asenne.

Tunnettu sosialidemokraatti Paavo Lipponen arvosteli varsin kovalla kieltä käyttäen vasemmiston tapaa sivuuttaa demokraattiset pelisäännöt. Varsinkin silloin, kun vastustajan mielipide ei ole ns. oikea. Tämä kirjoitus julkaistiin jokin aika sitten Suomen Kuvalehdessä

Lipposen väite tulee todistetuksi erittäin hyvin tässä valtamediamme masinoimassa uutisessa ja siihen liitetyssä ja paisutetussa keskustelussa.

Summa summarum: jos olen vasemmistolainen ja ja ajattelen ns. oikein, minulla on oikeus määritellä koko se lainsäädäntö mitä noudatan vain ja ainoastaan sen perusteella mitä itse pidän oikeana.

Saan rikkoa toisen ihmisen kotirauhaa sekä henkilön koskemattomuuden- ja omaisuudensuojaa, jos hän on eri mieltä kanssani.

Vasemmistolaisuus pyhittää keinot ja demokratia on ainoastaan keino alistaa toisinajattelijat ja väärään sosiaaliseen viiteryhmään syntymään sattuneet. Vasemmistolaisuus ja siihen liittyvä sosialismi perustuvat lähtökohtaisesti kateuteen, ihmisoikeuksien alistamiseen yhteisön orjuuden alle ja yksityisen ihmisen omaisuuden varastamiseen.

Nykyisen HS:n omistajatahon kannattaisi ehkä hieman avata silmiään ja heräillä rahakasansa päältä. Rengit ja piiat ovat aktiivisesti tekemässä vallankumousta ja sosialisoimassa Suomea – ja sen mukana myös omistajan rahasampoa.

Tämä on toisaalta ymmärrettävää – nämä vaippavasemmistolaiset kun eivät muista mitään Neuvostoliitosta eivätkä reaalisosialismin kauhuista.

Tästä lähtökohdasta katsoen, olisi äärimmäisen tärkeää opettaa historian totalitaristista järjestelmistä myös virallisen totuuden ulkopuoliset asiat.

Silloin ne menettäisivät kiinnostavuutensa – toisin kuin HS:n nykyinen toimitus toivoo.

Lähteet: HS, US, Suomen Kuvalehti

 

Pieni järjen tuulahdus Hyysärissä

HS – eli Pravda – on yllättänyt jo pariinkin otteeseen.

Tiukan monikulttuurinen ja ylisuvaitsevainen valtakunnallinen propagandatorvemme on nimittäin julkaissut parin kuluneen päivän aikana kaksi varsin paljon normaalista toimituspolitiikastaan poikkeavaa kirjoitusta.

Eilisessä tiistain lehdessä toimittaja Paavo Tukkimäki arvioi nykyisen maahanmuuttopolitiikkamme uutisointia kirjoituksessaan Ruoskintaa vai itseruoskintaa?

Tukkimäki toteaa kirjoituksessaan, että noin puolet katuryöstöjen tekijöistä kuuluu Helsingissä etnisiin vähemmistöihin, erityisen usein he ovat somaleja tai romaneja. Pääkaupungin raiskauksista 40 prosentissa epäilty on ollut taustaltaan ulkomaalainen.

Hän viittaa myös erääseen toiseen uutiseen. Nimittäin siihen, jossa kerrottiin, että maahanmuuttajien rikollisuuden taustalla on usein huono-osaisuus.

Tukkimäki muotoilee kommenttinsa näin:

Mikä tätä maata tai tänne tulijoita oikein riivaa?

Yksi tapa vastata on kansallinen itseruoskinta. Syy on meissä suomalaisissa; virallinen ja joka kansalaisen oma epävirallinen kotouttamisohjelma ei vain toimi. Se ei auta maahanmuuttajia sopeutumaan tähän monella tavoin kylmään, kummalliseen ja vieraskauhuiseen maahan.

Toinen vastaus on tulijoiden ruoskinta, muukalaisviha. Moni tarttuu ruoskaan, jos ei nyt ihan konkreettisesti niin ainakin kuvaannollisesti ajaakseen ”pahan” pois keskeltämme. Kuuluhan jo alkeellisimpiinkin käytössääntöihin, että vieraat ovat kohteliaita, sävyisiä ja kunnioittavat isäntäväkeään.

Ja miten ovat tulijoiden omat kotiutumisohjelmat, joilla he aktiivisesti hakevat paikkaansa yhteiskunnassa. Onko sellaisia ja miten ne toimivat? Vai olisiko silläkin puolella syytä itseruoskintaan?

Vai ollaanko koko asiassa vain turhan hätäisiä, parantaisiko aika nämäkin haavat?

Vastausta en tiedä, olen yhtä ymmällä kuin romanialaisten kerjäläisten kanssa: inhimillisyys vaatisi yhtä, järki tolkuttaa ihan toista.

Olen myös yrittänyt miettiä, missä maassa maahanmuutosta ei ole syntynyt myös kärsimysnäytelmää. Ruotsi oireilee, samoin Norja, Tanska, Saksa, Ranska, Britannia, Hollanti… Jääkö listalta vain Monaco?

Tässä tulee erään valtiomiehen viisaus mieleen. Nimittäin se, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Eivät ongelmat eivätkä niiden syyt katoa hyssyttelyllä eivätkä valehtelulla. Eivätkä ne ainakaan katoa valtakunnan pääinkvisiittorin järjestämillä näytösoikeudenkäynneillä.

Teppo Moisio puolestaan kysyy tänään, että loiko media ilmiön?

Hän kertoo saaneensa negatiivista palautetta ja että häntä on hyssyttelijöiden ja monikulturistien suunnasta ehditty jo syyttää Helsingin ns. skiniongelman pahentamisesta.

Syyksi hän mainitsee kirjoituksensa helmikuun lopulla. Hän kirjoitti taustoista, jotka johtivat viidenkymmenen nuoren joukkotappeluun Elielinaukiolla. Jutun kuvissa poseerasi kaksi nuorta naista.

”Julkisuuttahan ne skinit juuri haluavat”, maahanmuuttajien kanssa työtä tekevä nainen ripitti minua keskustelutilaisuudessa. ”Media ei pelkästään kirjoita ilmiöistä, se myös luo niitä.”

Ja kieltämällä keskustelu ja lakaisemalla ongelmat – sekä etenkin niiden todelliset syyt – piiloon asiat hoituvat kuin itsestään? Näinkö on maahanmuuttajien kanssa töitä tekevä nainen?

Eikö piilottelua tärkeämpää olisi kuitenkin selvittää, miksi nämä nuoret ovat muuttuneet maahanmuuttajavastaisiksi? Kaikkeen inhimilliseen käytökseen on syynsä. Omat kokemukset ovat kuitenkin huomattavasti opettavampia kuin pelkkä kuultu, nähty tai luettu totuus.

Jutun julkaisua seuraavana viikonloppua skinejä oli keskustassa enemmän kuin aikoihin. Skinejä – tai ”hitleristejä” kuten nuorisotyöntekijät skinheadien vähemmän aatteellista nuorta alajaosta kutsuvat – on kuitenkin ollut asemanseudulla jo ennen kuin he nousivat otsikoihin.

Skini-ilmiö on nousussa eikä se katoa sillä, että sen vaikenee kuoliaaksi.

Päinvastoin, nyt olisi syytä nostaa kissa pöydälle ja pohtia, mistä on kyse.

Aivan… Ehkä näillä kukkahattutädeillä on luuranko kaapissaan ja muutama synti plakkarista tunnustamatta. Moisio pukee tämän jutussaan sanoiksi seuraavasti:

Evästeeksi ajatuksille: keskustan etsivää nuorityötä tekevässä Katuluotsi-yksikössä on pohdittu, onko rasismin nousu vastareaktio sille, että maahanmuuttajat näkyvät yhä enemmän Helsingin katukuvassa.

Sanansaattajan syyttelyn sijaan kannattaisi pohtia, mitä tehdä itse asialle. Pahimmassa tilanteessa edessä saattaa olla rasistien ja maahanmuuttajanuorten välien kärjistyminen ennakkoluulojen ja koston kierteeksi.

Totta sekin. Moisio on tämän kirjoituksen perusteella sanansaattaja. Vanhan viisauden mukaan huonon viestin tuojat ammutaan. Mutta ei Moisiokaan täysin syyntakeeton ole.

Alkuperäinen helmikuussa kirjoitettu artikkeli oli kuvavalintoineen ja keskiolutkorilavastuksineen varsin raflaava ja Hyysärin normaalin toimituspolitiikan mukainen.

Homma lipsahti pahemmaksi heti tuon helmikuisen jutun jälkeen. Pari päivää tuon jutun julkaisemisen jälkeen Moisio teki Mika Illmanit – l. ryhtyi tulkitsemaan lakia by oma hiha ja hattu. Hän kirjoitti jutun joka oli otsikoitu Natsisymbolien julkinen käyttö on lain harmaata aluetta.

Laissa kun ei ole harmaata aluetta. Laki on regulaatiojärjestelmä joka erottaa sallitun ja kielletyn toisistaan.

Ihmisten ulkonäön kriminalisoiminen ei ole omiaan aiheuttamaan muuta kuin kapinaa kieltoa kohtaan – etenkin nuorisossa. Kielletty hedelmä on edelleen paras hedelmä. Kuka sitten päättää loppukädessä siitä mikä on sallittua ja mikä kiellettyä? Lain mukaan eduskunta – ei Helsingin sanomien toimittaja eikä valtionsyyttäjä.

Tuon saman pesuveden mukana menisivät muuten – nykyisen oikeusjärjestelmän pohjalta – myös vasemmiston symbolit. Puhumattakaan kaikkien ei-äärilaitaa edustavien poliittisten, aatteellisten tai uskonnollisten yhteisöjen symboleista

Tämän toisen jutun kirjoittamisen jälkeen näyttäisi käyneen niin, että Moisio on saanut muutakin palautetta kuin tuossa kirjoituksessaan mainitseman maahanmuuttajien kanssa työskentelevän naisen palautteen.

Kun asiaa tutkii tuolta kannalta – ja muistaa samalla, että HS:n levikki on romahtanut toimituspolitiikan vuoksi – tämä tänään julkaistu kirjoitus ei tavallaan kuitenkaan yllätä.

Pravdankin toimituksessa on pakko myötäillä myös yhteiskunnan yleistä ilmapiiriä. Tai ainakin vähintään tunnustaa olemassa olevat tosiasiat.

Totuus on se, että yksikulttuurinen kansallisvaltio on turvallinen jäsenilleen. Monikulttuurisuus tuo mukanaan erilaisia ryhmiä. Se tuo myös mukanaan näiden erilaisten ryhmien välistä kilpailua, taistelua resursseista, ennakkoluuloja ja jopa suoranaista väkivaltaa.

Monikulttuurisuus synnyttää rasismia, joten ei ole mikään ihme, että syylliset haluavat vaientaa keskustelun ja syyttää omien toimiensa seurauksia.

Kun tämä asia on näköjään – ainakin osittain – ymmärretty myös Pravdan toimituksessa, toivoa sopii, että se mikä on kansalaisten katutasolla kokeman elämän perustotuus, aukeasi nyt myös päättäjille.

Kovin kaukana nämä päättäjät ja heitä – muka – valvova valtamedia ovat olleet pitkään eletystä elämästä ja nykyisestä suomalaisesta todellisuudesta.

Toivotaan, että kehitys jatkuu samanlaisena…

Lähde: HS

Jk. Kehitys tosin saattaa palata takaisin pakkaselle. Uutinen nimittäin kertoo Hyysärin nimittäneen Reetta Rädyn toimituspäällikökseen. Googlaamalla saa varsin hyvän kuvan tästä tomerasta, foliohattuisesta ja väsymättömästä tyttelistä.

Asian toista puolta kuvaa nimimerkki P:n toteamus Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Reetta Rädyn pestaaminen toimituspäälliköksi viittaa siihen, että Helsingin Sanomat pyrkii tosissaan täyttämään aukkoa, jonka huumorilehti Pahkasian lopettaminen jätti jälkeensä.