Meillä on päättäjien  mukaan varaa. Meillä näyttää olevan varaa lamankin keskellä kotimaisen työvoiman makuuttamiseen, ulkomaalaiseen halpatyövoimaan, kasvavaan sosiaaliturismiin – ja Ahvenanmaan itsehallintoonkin.

Hyysärin julkaiseman uutisen mukaan  Ahvenanmaa saa Suomen maakunnista henkeä kohden selvästi eniten valtion rahaa.

Valtion menot olivat vuonna 2008  jokaista ahvenanmaalaista kohden olivat 13 225 euroa, kun koko maassa keskimäärin menot asukasta kohden olivat 6 997 euroa. Tilastokeskuksen mukaan ero selittyy itsehallinnolla ja pienellä koolla, joka kasvattaa henkeä kohden laskettuja menoja.

Tilastokeskus on aiemmin suhteuttanut valtion menot maakunnissa niistä valtiolle virtaaviin tuloihin. Näissä vertailuissa Ahvenanmaa on ollut selkeimpiä rahan nettosaajia.

Ahvenanmaan  osuus valtion kokonaismenoista on noin 0,9 prosenttia. Prosentuaalisesti luku on siis pieni, mutta kyse on jostain aivan muusta – nimittäin perustuslakiin (ja yhdenvertaisuuslakiin) kirjatusta kansalaisen keskinäisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta. Se ei näiden suhdelukujen valossa toteudu taloudellisesti.

Eikä se toteudu muutenkaan.

Ahvenanmaa ei ole vieläkään vahvistanut Euroopan unionin jo vuonna 2000 vahvistamaa syrjintädirektiiviä (2000/43/EY rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta). Käytännössä suomalaisia ja suomen kieltä syrjitään Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan itsehallinto perustuu suomenkielisen (ja etnisestikin suomalaisen) väestön syrjintään kielen, etnisyyden ja syntyperän perusteella.

Vuonna 2000 EU hyväksyi ns. syrjintädirektiivin. Sen mukaan kaikkia ihmisiä on kohdeltava samalla lailla, rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU:n jäsenmaiden pitää sopeuttaa lainsäädäntönsä direktiivin mukaiseksi. Suomessa tämä tehtiin viime vuonna.

Ahvenanmaalla kaikilla EU-kansalaisilla ei ole samoja oikeuksia. Ahvenanmaan lait ovat siis ristiriidassa EU:n syrjintäristiriidan kanssa. Suomalaisille syrjintä näkyy ja tuntuu käytännössä siinä, ettei maakuntaan muuttanut suomalainen saa ostaa sieltä kiinteää omaisuutta. Lisäksi hän ei saa perustaa yritystä, ennen kuin hän on saanut nk. kotiseutuoikeuden. Kotiseutuoikeuden saaminen edellyttää viiden vuoden pysyvää asumista Ahvenanmaalla.

Myös suomen kieli – ja sen käyttäminen – on käytännössä kielletty. Äidinkielenään suomea puhuville lapsille ei saa opettaa esimerkiksi päiväkodissa lauluja ja leikkejä suomen kielellä eikä henkilökunta saa julkisen terveydenhuollon palveluksessa käyttää suomen kieltä keskenään kommunikoidessaan.

Sekä syrjintädirektiivi että työsyrjintädirektiivi saatettiin osaksi Suomen  kansallista lainsäädäntöä yhdenvertaisuuslailla (44/2004), joka tuli voimaan 1.2. 2004. Yhdenvertaisuuslaissa säädetään yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteista, syrjinnän kielloista, menettelystä, jota ei ole pidettävä syrjintänä sekä kielletyn syrjinnän seuraamuksista ja menettelyistä syrjintäasiaa käsiteltäessä.

EU:n komissio lähetti tammikuussa 2007 Suomelle viralliset huomautukset sekä syrjintädirektiivin että työsyrjintädirektiivin täytäntöönpanosta. Lokakuussa 2007 Suomi vastaanotti komissiolta perustellun lausunnon, joka koski syrjintädirektiivin täytäntöönpanoa Manner-Suomessa ja Ahvenanmaalla.

Perustellussa lausunnossaan komissio esitti syrjintädirektiivin soveltamisalaan, työhön liittyviin syihin perustuvaan sallittavaan erilaiseen kohteluun sekä riippumattomien syrjintään liittyviä kysymyksiä koskevien selvitysten teettämisvelvollisuuteen liittyviä väitteitä. Niiden mukaan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan lainsäädäntö ei ollut syrjintädirektiivin mukainen.

Suomi vastasi perustellussa lausunnossa esitettyihin kysymyksiin. Helmikuussa 2008 Suomi vastaanotti komission perustellun lausunnon, jossa katsotaan, että Suomi ei ole saattanut työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 1 kohdan säännöksiä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Tämän jälkeen eduskunta muutti lakia seuraavasti:

Laki yhdenvertaisuuslain 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 20 päivänä tammikuuta 2004 annetun yhdenvertaisuuslain (21/2004) 7 §:n otsikko ja 1 momentti seuraavasti:

7 §

Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet

Tässä laissa tarkoitettuna syrjintänä ei pidetä:

1) yhdenvertaisuussuunnitelman mukaista menettelyä, jolla pyritään tämän lain tarkoituksen toteuttamiseen käytännössä;

2) tavoitteeltaan oikeutettua ja oikeasuhtaista erilaista kohtelua, joka perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin;

3) ikään perustuvaa erilaista kohtelua silloin kun sillä on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen taikka työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva tai muu näihin rinnastettava oikeutettu tavoite tai kun erilainen kohtelu johtuu sosiaaliturvajärjestelmien eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisedellytykseksi vahvistetuista ikärajoista.

Missä on sitten pihvi? Pihvi luuraa siinä, että Ahvenanmaan itsehallinnon nykyinen tilanne on erinomainen esimerkki siitä mitä käänteisrasismi ja ns.positiivinen syrjintä  saattaa ikävimmillään pitää sisällään. Kun tämän itsehallinnon suhteutettu kalleus per capita sekä  aito ja avoin rasismi maksajan roolissa olevaa suomalaisten (suomea äidinkielenään puhuvaa) enemmistöä kohtaan.

Tässä yhteydessä kannattaa huomata, että päättäjämme ovat sallineet samankaltaisten enemmistöä syrjivien käytäntöjen levitä myös muiden vähemmistöjen – jopa keinotekoisesti tehtyjen sellaisten – kohteluun ja erikoisaseman luomiseen.

Rasismi on rasismia ja se on sitä silloinkin, kun se kohdistuu enemmistöön.

Sanoi sitten kuka tahansa selittelijä sitten aivan mitä tahansa

Lähteet: Eduskunta, HS, Åsub, YLE, EU, Finlex

Site Meter

Tilastokeskus on julkaissut arvion Suomen väestökehityksestä. Olen jo aikaisemmin kertonut kantani  tähän – esimerkiksi  YLEn tänään julkaisemaan uutiseen – vai sanoisimmeko Tilastokeskuksen haitariorkesterin esittämään Huoltosuhdehumppaan ? Näin ollen, en näe  siinä edelleenkään mitään sellaista mikä edes teoriassa veisi omilta väitteiltäni pohjaa.

Päin vastoin tällaiset (automaattisesti toteutuvina) esitetyt väitteet esimerkiksi siitä, että Suomessa on vuonna 2042 jo yli kuusi miljoonaa asukasta, lisäävät esittämäni (ja aika monen muunkin tahon esittämän) arvion painoarvoa.

Siis sen, että kasvava maahanmuutto on kasvava uhka ja se on sitä periaatteessa kahdella eri tavalla.

Humanitaarinen – tai sosiaalinen – maahanmuutto on luonteeltaan sellaista, että se on omiaan vääristämään jo nykyisinkin hieman kallellaan olevaa yhteiskunnallista huoltosuhdettamme.

Jokainen humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen tuleva henkilö (riippumatta siitä saako hän jäädä maahan vai ei) vie resursseja suomalaiselta vähäosaiselta.  Kun yhteiskunnan varat ovat rajalliset, niitä joudutaan jakamaan näiden rajojen puitteissa.

Tämä taas merkitsee sitä, että jokainen uusi nälkäinen suu vie jotain pois niiltä maahan syntyneiltä ja kasvaneilta köyhiltä, sairailta, vanhoilta, epäonnistuneilta, syrjäytyneiltä tai muuten vaan vähäosaisilta – etenkin nykyisen taloudellisen taantuman aikana, mutta tällä kehityksellä myös tulevaisuuden noususuhdanteessa.

Kun joku tulee taas jossain vaiheessa heittelemään lähimmäisenrakkaudella, on syytä muistaa muutama perusasia ja kysymys lähimmäisistä välittämisestä kannattaa suhteuttaa oikeisiin mittasuhteisiin.

1. Jokainen yhteiskunta on rakennettu sen omia jäseniä varten.
2. Koko maailmasta huolehtiminen on sekä sinisilmäistä itsepetosta, että niin kovin turhaa työtä.
3. Hyväksikäyttöä ei pidä suvaita.
4. Nykymuotoinen kehitysapu(kin) on väärää ja saa aikaan vain tuhoa.
5. Ihmisluonteeseen kuuluu – kuten minkä tahansa eläimen luonteeseen – tutusta ja turvallisesta välittäminen ja vieraan hylkiminen.

Kansakunnan henkisen tason mittaa se, miten se pitää huolta omista  heikoista ja vähäosaisisaan – siis ennen kaikkea kunkin kansakunnan omista jäsenistä.

Otetaanko esimerkki tästä aiheesta? Helsingin kaupunki on ilmoittanut eilen, että se siivoaa tilastoja siirtämällä toistatuhatta pitkäaikaissairasta terveiden kirjoihin ja sosiaaliviraston hoiviin. Vaikka tässä näyttäisi ensisilmäyksellä siltä, että apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkosella (Monikansallinen Hajaannus) olisi perin messiaaninen kosketus sairaisiin, kyse taitaa olla jostain muusta – vai kuvitteleeko kukaan aikuinen tosissaan, että sairaat parantuvat apulaiskaupunginjohtajan hallinnollisella päätöksellä ja hoidot poistamalla?

Miksi tähän tilanteeseen on sitten ajauduttu? Yleisen taantuman ja säästökuurin lisäksi pitää muistaa, että Helsinkiin on avattu juuri muutama uusi vastaanottokeskus – joiden kustannuksista vastaa Helsingin Kaupunki – ja että humanitaarisella perusteella (islaminuskoisista maista saapuneet) maahanmuuttajat valuvat ja slummiutuvat pääkaupunkiseudulle (vieden selvien toimeentuloeurojen lisäksi myös mahdollisuuden asuntoon monilta tuhansilta syntyperäisiltä syrjäytyneiltä).

Tämä koskettaa muuten muitakin kuin vähäosaisia ja köyhiä. Se koskettaa  jokaista keskituloista helsinkiläistä lapsiperhettäkin.

Monissa maahanmuuttajavaltaisissa kaupunginosissa on lasten koulunkäyntiin liittyen olemassa suora ja selvä riskitekijä – lapsi saattaa joutua luokalle, jossa on tositakymmentä kielitaidotonta maahanmuuttajalasta, jotka vievät kaikki resusrssit opetuksesta. Ikävimmillään luokalla on pari-kolme iältään muutaman vuoden vanhempaa maahanmuuttajapoikaa – jotka ovat kiinnostuneet opiimisen sijasta lähinnä pienempien oppilaiden terrorisoinnista.

Lisäksi haluaisin tavata sen ihmisen, joka Lastenklinikan jonoissa aikaansa sairaan lapsensa kanssa viettäneenä,  väittää nauttineensa eräiden kulttuureiden tarjoamasta päivystyssirkuksesta.

Koko suku kun on mukana silloinkin,  kun pikkualilla ei esimerkiksi suoli toimi. Sillä ei tietenkään ole mitään väliä, että tilassa on oikeasti sairaita lapisa. Nämä eräät ryhmät ovat tottuneet vaatimaan, huutamaan  ja kuormitamaan muutenkin ylikierroksilla käyvää systeemiä kohtuuttomilla vaatimuksillaan tai asioilla, jotka voitaisiin hoitaa virastoaikanakin.

Kun siihen härdelliin  otetaan mukaan koko suku – toisen lapsen kädestä hedelmän varastavan pikku hellandudeliksen, huutavien setien ja enojen plus sokerina pohjalla kärttyisän (ja kielitaidottoman) isoäidin suomalaista sairaalakulttuuriakin rikastava joukko, niin en yhtään ihmettele, että ihmiset eivät halua viedä sairasta lastaan terveyskeskuspäivystykseen, vaan odottavat iltakymmeneen, että pääsevät suoraan poliklinikalle.

Se toinen maahanmuuttajien ryhmä, ns. työperäiset. Kuten jo totesin, nämäkään eivät ole suomalaisten kannalta alkuunkaan harmittomia.

Eräät ns.hapankaalivyöhykkeeltä peräisin olevat maahanmuuttajat (ja varsinaiset siirtotyöläiset) ovat vallaneet esimerkiksi rakennusalan suoritustason työpaikat. Tekemällä työnteettäjälle halvemmalla (toisen EU-maan verotuksen kautta) aliurakointia, nämä ovat vallaneet lamassa kuihtuvan suomalaisen rakennusalan työpaikat – ja työntäneet samalla monen suomalaisen duunarin työttymyyskassan jäseneksi.

Tässä ryhmässä on nähty paljon myös suoranaista talousrikollisuutta ja  harmaata taloutta, sellaista johon puuttumiseen tai sen ehkäisemiseen suomalaisilla ei ole hirveästi työkaluja – on syytä muistaa esimerkiksi (koko ajan myöhässä oleva) Olkiluodon ydinvoimalatyömaa ja sieltä paljastunut harmaa talous.

Uusin ilmiö mikä tässä ns. työperäisten maahanmuuttajien ryhmässä on havaittavissa, ei oikeastaan yllätä ainakaan minua. Viime aikoina tämä ryhmä on pyrkinyt tuomaan suomalaisen sosiaaliturvan piiriin myös maamme ulkopuolella koko elämänsä asuneet (ja pätkääkään työtä suomalaisen yhteiskunnan eteen tekemättömät) sukulaisvanhuksensa.

(Tuleeko joku väittämään, että tällainen ilmiö ei vie resursseja Hilman ja Hilkan hoidosta?)

En jaksa uskoa myöskään siihen, että suomalainen diplomi-insinööri näkee positiivisena ja mukavana sellaisen kehityksen, joka alkaa hänen monikansallisessa (alkujaan suomalaisessa) yrityksessä tapahtuvasta henkilökehityksestä. Ensin hän saa Euroopan ulkopuolelta saapuva esimiehen – ja huomaa osastonsa henkilöstön muuttuvan varsin nopeassa tahdissa uuden pomon kanssa samaa etnisyyttä edustavaksi (samaan aikaan omia potkuja odotellessaan).

Jos nyt joku väittää, että maahanmuuttajataustaiset yrittäjät rikastavat suomalaista kaupunkikuvaa, ovat yleishyödyllisiä eivätkä kilpaile suomalaisten kanssa, niin ensimmäinen väite voi pitää paikkaansa (kuka nyt sitten haluaa niitä rinnakkaisseurauksia tämän rikastumisen sivuvaikutuksina?),  mutta kaksi muuta ovat puhdasta puutaheinää.

Yleishyödyllisyys on sama tasoa kuin maahanmuuttajataustaisen tulkin kohdalla  – molemmat palvelevat maahanmuuttajia ja vievät alkuperäisväestöltä resursseja.

Kun maahanmuuttaja pystyy useamman kerran (kerta kerran jälkeen) saamaan starttirahan ja käyttämään sukulaisiaan ilmaisena työvoimana, hän vääristää kilpailua, polkee hintoja ja lopulta ajaa alkuperäisväestöä edustavan yritäjän joko selvitystilaan tai muuten pakkoon lopettaa liiketoiminta.

Tältä pohjalta, toivoisin itse kunkin miettivän sitä, kuinka hyödyllistä tämä kasvava  maahanmuutto meille sitten todellisuudessa  on ja onko se uhka meille ja kulttuurillemme?

Lähteet: Tilastokeskus, HS, YLE, STT, US, IL

Site Meter