Rasismi on Suomessa pelottavan voimakasta ja estotonta, kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, ja kun maahanmuuttoasioihin perehtyneet tutkijat saavat viharyöpyn vastaansa aina julkisuudessa esiinnyttyään.

Entinen stalinisti ja nykyinen vihreä MEP Satu Hassi US-blogissaan 23.3.2010.

Tuo kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan läpi. Se valaisee hyvin viime viikolla mediassa pinnalle paukahtanutta rasismi-sitä-rasismi-tätä-teemaa.  Ainakin tämän pienen huomion  kirjoittajalle jäi sellainen kuva, että Hassi on sisäistänyt syvällisesti stalinismin ajatusmaailman.

Erilaisilla keppihevosilla (mukana tämä tutkijoihin liittyvä väite) ympyrää noitarovionsa ympärillä ratsastava Hassi pyrkii (rasismiksi leimaamalla) kieltämään kaiken maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan keskustelun.

Jo tuo lause  kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, kertoo pelkästään kaiken tarvittajan kirjoittajastaan. Hassin maailmassa ministeri on ilmeisesti hallitsija kansa alamaisia. Hallitsija on arvostelun ulkopuolella ja kansa pitäköön suunsa kiinni?

Tässä rasismiin liittyvän käsitteen  iloisessa inflaatiossa on Hassin poliittisessa viiteryhmässä tosin edetty jo harppoen (ja mielikuvitusta käyttäen) vieläkin kauemmas – jopa ilmastonmuutoskritiikki niputetaan hallituksen (itsensä julistaneen) ilmastoasiantuntijan puheenvuorossa iloisesti samaan nippuun rasismin kanssa.

Surkuhupaisinta koko farssissa on  akateemisten tutkijoiden vetäminen mukaan tähän sanavapaudenvastaisen viikon agendaan. Joukko tutkijoitahan esiintyi mediassa ja oli huolissaan siitä, että heitä uhkaillaan ja painostetaan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa.

Kannanottona uhkailuun ja painostamiseen haluan kertoa varsin selväsanaisesti sen, että tämän kirjoituksen kirjoittaja (ja koko blogin toimitus) tuomitsee uhkailun, häiriköinnin ja painostuksen – kohdistuu se sitten keneen keskustelun osapuoleen tahansa.

Se mikä tekee asian (sen vakavuudesta huolimatta) nurinkuriseksi, on asioiden kääntäminen päälaelleen.

Jos tutkija asettautuu jonkun tutkimuksensa kohteena olevan eturyhmän intressien taakse, hän on menettänyt samalla hetkellä uskottavuutensa. Sen voi tosin tehdä myös tuon tutkimuksen ulkopuolellakin – leimautumalla julkisuudessa jonkin osapuolen jäseneksi.

Osaan tutkijoista kohdistuu näihin asioihin liittyviä (aivan oikeutettuja) epäilyksiä ja keskustelun tukehduttaminen kuuluu aika huonosti akateemiseenkin maailmaan.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto väitti siis viime viikon sananvapaudenvastaisen kampanjan yhteydessä HS:ssa, että:

“Sitä voi verrata sellaisiin historiallisiin tilanteisiin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai se, kun Galileo Galilei joutui katolisen kirkon inkvisition uhriksi”


MTV3:n toimittaja Timo Haapala lohkaisi  asian ytimeen varsin osuvasti blogissaan:


Voi herrajumala.

Stalinin ajan Neuvostoliitossa oli kyse valtioterrorismista omia kansalaisia kohtaan. Filosofian tohtorin itkunparahdukset ymmärtäisi, jos tieteenharjoittaja haettaisiin kotoaan sisäministeriön mustalla umpiautoautolla aamuyöstä ja vietäisiiin valtioelimen toimesta kylmään selliin odottamaan aamuista pikaoikeudenkäyntiä, johon ei olisi valitusoikeutta, mutta luodin hinta perittäisiin omaisilta. Sellaista se oli Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Toinen vaihtoehto saattoi jollekin filosofian tohtorille tai matemaatikolle olla, että reilut parikymmentä vuotta kului Gulagissa Siperian takana metsätöitä harjoittaessa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuka valtion edustaja on tieteenharjoittajaa uhkaillut niin reippaasti, että tulee Stalinin Neuvostoliitto mieleen… Nytkin toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri oikein toivoo keskustelua aiheesta…

Niinpä niin…

Koko kupletin juoni on varsin selvä – maahanmuuttokritiikin vaimentaminen ja virallisen linjan kanssa eri mieltä olevien toisinajattelijoiden uhkailu, painostus ja loppupelissä suora rankaiseminenkin.

Tällainen ei kuulu kansanvaltaiseen demokratiaan ja se sotii ihmisoikeuksien perustana olevaa sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan. Rasimin käsitettä laajentamalla ja sananvapauden olemuksen  (kansalaisen suoja hallitsijan mielivaltaa vastaan) päinvastaiseksi hallitsijoiden toimesta kääntämällä astummekin sitten aimo askeleen kohti poliisivaltiota – ja orwellilaista dystopiaa 1984.

Se mihin se kuuluu on esimerkiksi juuri Hassin nuoruudessaan aktiivisesti ja avoimesti kannattamaan stalinismiin.

Kysymys kuuluukin – pääseekö koira koskaan karvoistaan?

Lähteet: US, HS, STT, MTV3, VL

Site Meter
Mainokset

Helsingin Sanomat on ollut eräs omia vakioaiheitani. Olen arvostellut etenkin tuon lehden nykyisen vihervasemmistolaisen toimituspolitiikan tuotoksena syntynyttä puolueellista, värittynyttä ja jopa epärehellistä journalismia.

MTV3:n Poliittisen toimituksen esimies – Timo Haapala – on kertonut myös näkemyksensä eräästä HS:n hiljattaisesta uutisoinnista.

Hän kuvaa Hyysärin kohu-uutisointia seksuaalisesta häirinnästä eduskunnassa seuraavasti – kursivointi Kullervon:

Mutta ei tämä mitään: koko päivä piti sulatella Helsingin Sanomien sunnuntainumeron ja sunnuntaisivujen juttua – tekijänä toimittaja Tanja Aitamurto – tästä viikon hässäkästä. Hesari luokittelee itsensä laatulehdeksi ja on hyvin herkästi sormi ojossa neuvomassa muita journalisteja työssään. Vastaavaa oksennusta, jonka HS oli lehteensä painanut, saa kai etsiä Stalinin aikaisista näytösoikeudenkäynneistä Neuvostoliitossa 1930-luvulla. Tyyli, jolla juttu oli tehty, tuskin vastaa edes Sanomain toimittajakoulun oppeja – ainakaan Antero Okkosen aikana.

“Maakunnan miehiä, iältään keski-ikä plus. Seksistisiä wannabe-alfauroksia. Kalapuikkoviikset-sektori“. Näin alkoi Hesarin juttu. Se aloitettiin luonnehtimalla mieskansanedustajia, jotka joutuisivat muutaman kappaleen jälkeen nimettömien HS-tuomareiden lahtipenkkiin.

Sitten oli pari lähdettä, jotka nimettömyyden suojamuurin takaa latelevat syytöksiään. Syytösten pohjalta on tehty “seitsemän syyllisen joukko”, joiden kuvat ovat komeasti esillä. Ilman tietoa, mistä heitä edes syytetään, he joutuvat vastaamaan syytöksiin. En viitsi panna edes nimilistaa tähän, ettei sotku etenisi. Asiaan kuuluu, että mitään tarkkoja syytöksiä ei siis edes ole. Fiilis “ne on niitä” riittää julkiseen teilaukseen, korjaan: mestaukseen.

Jotakin kertoo sekin, että kansanedustajaa tavoiteltiin vaimojenkin kautta. Siis ennen kuin edustaja tiesi tulevasta, nimeämättömästä oikeudenkäynnistään mitään.

Tällaista jälkeä syntyy, kun joku feminististinen toveritartuomioistuin pääsee mielensä päälle. Joskus jopa meikäläinen häpeää kollegansa puolesta.

Tämä on siis tunnetun journalistin näkemys lehdestä nimeltään Helsingin Sanomat.

Lähde: Setä Arkadia-blogi, HS

Jk.Kuten tuossa alussa totesin, olen myös kommentoinut aikaisemmin HS:n toimituspolitiikkaa. Näitä kirjoituksia löydätte blogini hakutoiminnon kautta.