Anni Sinnemäen mielestä Kreikkaa on tuettava samoin kuin kaveria, joka on ollut vähän holtiton, ja jolta ei välttämättä saa rahoja takaisin, mutta jonka silti haluaa pääsevän jaloilleen.
Työministeri Anni Sinnemäki virheiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa 7.5.2010 HS:n mukaan.
Mielenkiintoisinta tässä uutisessa ei ole se, että Sinnemäki olisi jotenkin valmis ottamaan henkilökohtaista velkaa maksaakseen kavereidensa hölmöilyt – koska se ei pidä paikkaansa.
Sinnemäki haluaa tulla Sinun lompakollesi ja ottaa Sinun lastesi maksettavaksi jäävää velkaa rahoittaakseen edesvastuutonta talouspolitiikkaa ja ahneita spekulaattoreita sekä pankkeja, jotka rahastavat tilaisuuden tullen auliisti suomalaistakin veronmaksajaa.
Ihan kertauksen vuoksi; liiketoiminta on liiketoimintaa ja sen sääntöjen pitää vapaassa markkinataloudessa koskea kaikkia tasapuolisesti. Ei voi olla mitenkään moraalisesti hyväksyttävää, että eurooppalaisten veronmaksajien varoja siirretään tilanteen aiheuttaneiden spekulanttien ja riskirahoittajien taskuun. Riskin pitää realisoitua juuri sinne mihin se kuuluukin – itsekkäisiin sijoittajiin sekä kasvottomaan ja isänmaattomaan kapitalismiin.
Todellisuutta vasten peilaten tuollainen ”kaverin velkojen maksaminen” -verukkeella tapahtuva avoimen velkakirjan kirjoittaminen kriisin aiheuttaneille ahneille rahastajille, on aika omituista puhetta – jopa Sinnemäen sorttisen sosialistin suusta esitettynä.
Lähde: HS