Vaikka isänpäivään liittyvä traditio onkin uinut Suomeen sotien jälkeen Ruotsin kautta Yhdysvalloista lähinnä kaupallisena tapahtumana, se on kuitenkin muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana äitienpäivän kaltaiseksi korvamerkityksi juhlapäiväksi, jolla muistetaan aiheellisesti kaikkia isiä. Perheen kanssa eläviä, eronneita, yksinhuoltajia, isoisiä, hylättyjä, lapsiryöstön kohteeksi joutuneita ja kaikkia muitakin.
Perheen kanssa eläviä, eronneita, yksinhuoltajia, isoisiä, hylättyjä, lapsenryöstön kohteeksi joutuneita ja kaikkia muitakin.
Tähän päivään liittyen saimme lukea eilisen Hyysärin Vieraskynästä nykyisestä normaaleja isiä halveksivasta valtavirrasta poikkeavan (naisen kirjoittaman) näkökulman. Lainaan tämän näkökulman kokonaisuudessaan tähän kaikkien – etenkin seksusaalista suuntautumistaan astalona lapsenryöstössä käyttäville lapsenryöstäjille (toinen syy lainauksen on se, että en pysty linkittämään tätä kirjoitusta tänne).
Isää ei saa unohtaa kasvattajana, vaikka vanhemmat eroaisivat
Äidille lankeava yksinhuoltajuus ei kaikissa tapauksissa ole äidin eikä lapsen etu, sanoo Aune Flinck.
Vuosittain yli 30 000 suomalaislasta kokee vanhempiensa avioeron. Käräjäoikeudet käsittelevät joka vuosi noin kaksituhatta huoltoriitaa. Kaikkiaan Suomessa tehdään lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta vuodessa noin 42 000 sopimusta.
Eniten vanhempien erosta kärsii tavallisesti lapsi: suhde toiseen vanhempaan särkyy, elinympäristö ja läheiset aikuiset vaihtuvat, siteet perheeseen ja sukulaisiin katkeavat.
Ero toteutuu harvoin sopuisasti. Siihen liittyvät ristiriidat voivat johtaa lapsen käyttämiseen uhkailun, kiusanteon, kiristämisen ja syyllistämisen välineinä. Usein vanhemmat toimivat huomaamattaankin itsekkäästi, vaikka tahtoisivat lapsen parasta.
Vanhempien huonot keskinäiset suhteet ja riidat sekä epävakaat vanhempi-lapsisuhteet ovat kriittisesti lasten elämään vaikuttavia tekijöitä, jotka vaarantavat lapsen sosiaalisen toimintakyvyn ja ennakoivat lapselle mielenterveysongelmia.
Tutkimukset osoittavat, että eron jälkeiset riidat ja toisen vanhemman vieraannuttaminen aiheuttavat lapsille stressioireita, käyttäytymishäiriöitä, aggressiivisuutta ja ahdistuneisuutta. Lapsen joutuminen eron kiistakapulaksi ja vanhempien välisten yhteenottojen todistajaksi on yksi niistä lasten kaltoinkohtelun muodoista, jotka vanhemmat ja viranomaiset tunnistavat valitettavan heikosti.
Vaikka parisuhde päättyykin, vanhemmuudesta ei voi erota: lapsen ja vanhemman suhde on ainutlaatuinen ja elinikäinen. Eron jälkeen on lapsen oikeus ja etu, että hänellä säilyy läheinen yhteys molempiin vanhempiin.
Vanhemmuuden turvaaminen eron jälkeen on mahdollista, mutta se vaatii molemmilta vanhemmilta vastuullisia valintoja, toisen osallisuuden kunnioittamista ja neuvotteluhalukkuutta. Yhteistyötä tekevät vanhemmat ehkäisevät tehokkaasti perheen rikkoutumisen kielteisiä seurauksia ja antavat lapselleen käyttäytymismallin ongelmien selvittämiseen ja riitojen ratkaisuun.
Tasapainoiseen kasvuun lapsi – niin tyttö kuin poikakin – tarvitsee sekä isän että äidin, siis sekä maskuliinisen että feminiinisen mallin. Se, mitä lapsi ei kaipaa, on toistensa kanssa kilpailevat ja riitelevät ihmiset.
Luottavasti molempiin vanhempiin kiintyneet lapset kehittyvät tutkimusten mukaan muita suotuisammin. Lapsen identiteetti kasvaa ja suotuisa kehitys mahdollistuu yhteistoiminnalla lapsen ja hänelle tärkeimpien ihmisten välillä. Sen on oltava tiivistä ja yhtäjaksoista, jotta lapsi oppii ymmärtämään itsensä yksilönä.
Eroavilla vanhemmilla sekä lastensuojelun ja käräjäoikeuden työntekijöillä on vaikea ja vastuullinen tehtävä, kun he ratkaisevat huoltajuuskysymyksiä.
Eron jälkeistä lähihuoltajuutta koskevissa ratkaisuissa yli 70 prosentissa lähihuoltajaksi tulee äiti. Niissä perheissä, joissa on ollut väkivaltaa, huoltajuus annetaan äidille 80 prosentissa tapauksista. Tämä tarkoittaa, että vanhempien erotessa isän ja lapsen suhteet etääntyvät, vaikka niin isä kuin lapsikin haluaisivat säilyttää suhteen toisiinsa.
Olipa äidin eduksi tapahtuvan päätöksen syy mikä tahansa, on aina otettava huomioon lapsen suojaaminen väkivallalta. Äidille lankeava yksinhuoltajuus ei kaikissa tapauksissa ole äidin eikä lapsen etu.
Lastensuojelun ongelmissa on usein kyse juuri yksinhuoltajuudesta. Äiti saattaa väsyä osaansa ja katkeroitua isälle, joka pääsee kasvatustehtävässään ”liian vähällä”. Kun pinna palaa, väkivalta voi kohdistua lapseen. Huomattavaa on, että naiset ovat lapsilleen väkivaltaisia yleisemmin kuin miehet.
Lapsen tapaamisoikeus- ja huoltajuusriidoissa käy helposti niin, että isät joko vetäytyvät tai joutuvat passiivisen sivustaseuraajan rooliin eivätkä eron jälkeen enää ole mukana lastensa arjessa. He saattavat myös hankkia uuden perheen, jolloin edellisessä suhteessa syntyneet lapset voivat jäädä ”isättömiksi”.
Isättömyys ei sinänsä tuomitse lapsen ja perheen elämää tuhoon. Se voi kuitenkin johtaa yksinhuoltajan henkisten, taloudellisten ja sosiaalisten voimavarojen heikkenemiseen. Lisäksi isän poissaolo voi ilmetä esimerkiksi huolenpidon ja hoivan puutteena sekä vaikeuksina asettaa lapselle rajoja.
Antropologisissa tutkimuksissa on saatu viitteitä myös siitä, että kulttuureissa, joissa miehet osallistuvat aktiivisesti lastenhoitoon, he ovat vähemmän väkivaltaisia kuin kulttuureissa, joissa miesten ja lasten välit ovat etäiset.
Tytöille suhde isään on erityisen tärkeä naiseuteen valmistautumisen ja seksuaalisen identiteetin vahvistumisen kannalta. Isän palaute vaikuttaa ratkaisevasti paitsi tytön tuleviin parisuhteisiin myös menestykseen työelämässä.
Pojille taas on tärkeää saada terve miehen malli. Ilman sitä he saattavat omaksua esimerkiksi internetistä yksipuolisia miehisyyden malleja: kyynisyyttä, naisen esineellistämistä ja väkivaltaisuutta.
Aikuisena niin tytöiltä kuin pojiltakin odotetaan kykyä toimia työelämässä, tasavertaista kumppanuutta parisuhteessa ja vastuullista vanhemmuutta omien lastensa kasvattajina.
Yksinhuoltajaäideistä sekä päiväkotien ja koulujen ammattikasvattajista hyvin suuri osa on naisia. Naisilla on aktiivinen rooli uuden sukupolven ja tulevien vanhempien kasvattamisessa.
Lapset tarvitsevat kuitenkin sekä äitiä että isää. He tarvitsevat rakkautta ja läsnäoloa, jota kykenevät parhaiten antamaan pitkäjänteiseen kasvatustehtävään sitoutuneet, erostakin huolimatta toistensa erilaisuutta kunnioittavat ja täydentävät vanhemmat.
AUNE FLINCK
Kirjoittaja on tutkija Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksessa.
Tämä kirjoitus edustaa terveen järjen ääntä kaiken nykyisen pseudotasa-arvoisuuden ja egosentrisyyden täyttämässä kohinassa ja hälyssä.
Kun näennäissuvaisevaisten kuoro on huutanut kuorossa (oikeusministeri Tuija Braxia myöten) suomalaisille isille, että lapsesi ei ole Sinun, vaan hän on entisen vaimosi nykyisen lesbokumppanin omaisuutta, tällainen Flinkin esittämä ja valtakunnan ykköslehdessä julkaistu näkökulma palauttaa todellisuuden tähän harhaiseen egosentrisyyden aikaan.
Toivon sydämestäni, että jatkossa muistettaisiin isien oikeutta lapsiinsa ja sen tärkempää kääntöpuolta – lapsen oikeutta isäänsä – muutenkin kuin tutkijan esittämän kommentin kautta juhlapäivän aattona.
Kaikesta huolimatta – Hyvää isänpäivää kaikille suomalaisille isille!
Lähde: HS
Jk. Oma jälkikasvuni muuten muisti minua Rööperi-elokuvan DVD:llä ja tällaisella kortilla tänä vuonna:
Tattis mugerot! T:Faija
Kullervo Kalervonpoika 